Tinder – statsit & keskustelu

  • 651 379
  • 1 721

Undrafted

Jäsen
Superliket tuntuvat pääosin olevan vahinkoja naisilta ja osa tämän suoraan profiilissaan toteaakin. Toki hassua, ettei haluta hyödyntää sovelluksen tätä mahdollisuutta jostain syystä. Liekö syy, ettei haluta olla liian kiinnostunut toisesta?

Vastaamattomia matcheja tulee ymmärtääkseni niin miehille kuin naisille ja varmaan syyt matchien keräämiseen on monet.
 
BaronFIN

Jäsen
Ihan hauska tuo näpäytys, olisin varmasti itse vastannut ja saanut hyvänkin vaikutelman jos olisi tullut naiselta minulle. Mutta en itse lähtisi tuollaista heittämään naiselle koska mistä sitä tietää miten tosikkoa siellä suunnalla ollaan.

Sellaisen huomion olen tehnyt omista Tinder-kokemuksista että nyt kun ikä on lähempänä kolmeakymmentä kuin kahtakymmentä, tuntuu että matcheja tulee 18-21 vuotiailta paljon enemmän. En valita, on vain pistänyt silmään.
Itse näkisin niin, että tuollaisella näpäytyksellä on kaksi mahdollista lopputulemaa: joko toisessa päässä provosoidutaan hyvällä tavalla ja annetaan pilke silmäkulmassa samalla mitalla takaisin, jolloin lopputulos on win-win kun kumpainenkin on osoittanut olevansa samalla aallonpituudella tai sitten käy näin jolloin kukaan ei menettänyt tässä yhtään mitään ja kaikkien aikaa säästyi. Win-win tässäkin.

Kun naisen ikä lähestyy 30-40v, niin deittailusta tulee kuolemanvakavaa. Kevyt deittailu loppuu ja tullaan joko a) sitä oikeaa etsivää ja lapsia haluavaa tai b) toisella kierroksella olevaa joka haluaa kumppanin arkea jakamaan. Osuman tullessa on saman tien oltava valmis pohtimaan omaa valmiutta vakavamieliseen sitoutumiseen, koska ”säätämiset on säädetty”.

Eli jos haluaa kevyttä treffiseuraa vaikka ihan viattomasti kahville/leffaan/kaupunkikierrokselle ei-niin-vakavalla otteella ja eikä edes tarkoitus olisi seurusteluun tai peiton heilutteluun, niin panokset suosiolla alle 25v neitokaisiin. Tällöin voi oikeasti päästä tutustumaan uusiin ihmisiin ilman että jokaista elettä ja kommenttia ladataan utopistisilla olettamilla ja toinen osapuoli vielä heittäytyy hetkessä elämiseen.

Miten tämä toimii 50+ osastolla, niin ei mitään käryä.
 
Webb

Jäsen
Tuo Instagram- ja muu somehuoraus Tinderin kautta on kyllä jotenkin niin käsittämättömän naurettavaa ja säälittävää leikkimistä, että lähinnä aiheuttaa surkuhupaisan ja ivallisen hymähdyksen. Mikä ajaa ihmisen niin alas, että pitää kerätä pääasiassa parinmuodostamiseen tarkoitetussa sovelluksessa vain jotain tuntemattomia stalkkaajia omille kuvilleen ja muille turhille päivityksilleen ja tileilleen? Mikä motiivi? Ihanko oikeasti jonkun itsetunto tästä kohoaa? Toivottavasti ei, tai muuten on todellisuudentaju pahasti hämärtynyt.

Tässä feministien valloittamassa maassa (ja palstassa) on toki aivan väärin ihmetellä tällaista, mitä lähinnä naarassukupuoli taitaa harrastaa, mutta väitän silti olevani oikeilla jäljillä kyseenalaistaessani Tinderin käytön pelkkänä (some)huorauspaikkana.
 
Nordis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihmetyttää naiset, jotka sopii treffejä, mutta peruvat sitten. Maanantaina sovin kahdet treffit keskiviikolle, mutta molemmat perui tai toinen ei vastannut enää keskiviikkona viestiin. Numerot vaihdoin molempien kanssa. Tiistaina en viestitellyt kummankaan kanssa mikä saattoi vaikuttaa, mutta treffit oli molempien kanssa kuitenkin lyöty lukkoon.

Oharien takia alan sopimaan useita treffejä samalle päivälle ja eilen oli kolmet treffit illalle ja vakkari laittoi sitten vielä viestiä, että mitä teen illalla. Eilisen saldo: yhdet oharit, yhdet tehdyt oharit (ilmoitin kyllä päivällä naiselle, että en välttämättä ehdi illalla näkemään), yhdet treffit ja vakkarin tapaaminen. Tuo eilen oharit tehnyt 37v pantavan näköinen nainen laittoi tänään viestiä, että voisi tulla käymään. Taitaa kyllä jäädä näkemättä kun ei kiinnosta pellet ja jotenkin sellainen muistikuva, että olisin joskus matchannut tämän naisen kanssa ja näkeminen oli yhtä vaikeeta.

Älkää tukeko somehuoraajia ja lopettakaa naisten mielistely. Jatkiksessakin näyttää olevan sellaisia miehiä, jotka nuoleskelee naisia ja he kuvittelevat, että sillä nuoleskelulla pisteet nousee.
 
Webb

Jäsen
Jatkiksessakin näyttää olevan sellaisia miehiä, jotka nuoleskelee naisia ja he kuvittelevat, että sillä nuoleskelulla pisteet nousee.
Aivan, juuri tämä. Suomi ylipäätään on näitä nuoleskelevia lampaita niin pullollaan, että ihan hävettää monesti katsella miten pahasti on miehet tossun alla. Sukupuolijakauman vääristymä ei ole ainoa ongelma tähän feminismiin, vaan myös totaalisen vässykät ja typerät "miehet".
 
WildThing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät ja Minnesota Wild
Itse näkisin niin, että tuollaisella näpäytyksellä on kaksi mahdollista lopputulemaa: joko toisessa päässä provosoidutaan hyvällä tavalla ja annetaan pilke silmäkulmassa samalla mitalla takaisin, jolloin lopputulos on win-win kun kumpainenkin on osoittanut olevansa samalla aallonpituudella tai sitten käy näin jolloin kukaan ei menettänyt tässä yhtään mitään ja kaikkien aikaa säästyi. Win-win tässäkin.

Kun naisen ikä lähestyy 30-40v, niin deittailusta tulee kuolemanvakavaa. Kevyt deittailu loppuu ja tullaan joko a) sitä oikeaa etsivää ja lapsia haluavaa tai b) toisella kierroksella olevaa joka haluaa kumppanin arkea jakamaan. Osuman tullessa on saman tien oltava valmis pohtimaan omaa valmiutta vakavamieliseen sitoutumiseen, koska ”säätämiset on säädetty”.

Eli jos haluaa kevyttä treffiseuraa vaikka ihan viattomasti kahville/leffaan/kaupunkikierrokselle ei-niin-vakavalla otteella ja eikä edes tarkoitus olisi seurusteluun tai peiton heilutteluun, niin panokset suosiolla alle 25v neitokaisiin. Tällöin voi oikeasti päästä tutustumaan uusiin ihmisiin ilman että jokaista elettä ja kommenttia ladataan utopistisilla olettamilla ja toinen osapuoli vielä heittäytyy hetkessä elämiseen.

Miten tämä toimii 50+ osastolla, niin ei mitään käryä.
Tähän sen verran että vuosia sitten kun käytin Tinderiä Suomessa oli yllättävää huomata yli 10-vuotta nuorempien naisien olevan enemmän kiinnostuneita kuin oman ikäisien. Itse aluksi priorisoin omam ikäisiä, mutta se ei toiminut ollenkaan.
 
Nordis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Superliket tuntuvat pääosin olevan vahinkoja naisilta ja osa tämän suoraan profiilissaan toteaakin. Toki hassua, ettei haluta hyödyntää sovelluksen tätä mahdollisuutta jostain syystä. Liekö syy, ettei haluta olla liian kiinnostunut toisesta?

On niitä varmasti vahinkojakin, mutta naiset naamioi superliket aika usein vahingoksi, koska eivät tiedä mitä mieltä miehet ovat heistä ja olisihan se naiselle noloa jos superliken saanut mies ei olisikaan kiinnostunut naisesta.

Aivan, juuri tämä. Suomi ylipäätään on näitä nuoleskelevia lampaita niin pullollaan, että ihan hävettää monesti katsella miten pahasti on miehet tossun alla. Sukupuolijakauman vääristymä ei ole ainoa ongelma tähän feminismiin, vaan myös totaalisen vässykät ja typerät "miehet".

Tuli mieleen Tami Tammisen "mä häpeän, mä häpeän."

Kaveripiirissäkin tälläisiä "miehiä" ja täällä jatkiksessakin miesten juttuja lukeneena en ole voinut muuta kuin nauraa ja pyöritellä päätä.

Urban dictionary kuvaa cuck-miestä seuraavasti:

"Mies, joka hakee epätoivoisesti naisten hyväksyntää. Epätoivoisuus johtaa omien arvojen ja arvokkuuden hylkäämiseen, sekä kyvyttömyyteen pitää puoliaan."

"Cuck-miehen omanarvontunto riippuu feministeiltä saadusta hyväksynnästä, jonka eteen cuck-mies on valmis tekemään lähes mitä tahansa. Miehekäs herrasmaisuus on niksahtanut cuck-miehessä kuvottavaksi mateluksi."

"Cuck-mies uskoo feministien ylenpalttisen kehumisen ja miesten haukkumisen johtavan naisten sydämiin, mutta totuus on valitettavasti toinen. Vaikka cuck-mies saakin näennäisiä kehuja netin päivystäviltä feministeiltä ja SETA-aktiiveilta, kukaan ei pohjimmiltaan kunnioita cuck-miestä."

Cuck-miehen muotokuva
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kertokaa nyt sitten ketkä täällä Jatkoajassa ovat noita cuck-miehiä. Mukaan nimimerkin lisäksi sitten vielä viesti(t), joiden perusteella tällainen päätelmä on tehty.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Jokainen voi itse miettiä. Minä en ala leimaamaan ketään cuck-mieheksi.
Kerro nyt edes jotain konkreettisia esimerkkejä cuck-käytöksestä niin me osataan paremmin täällä reflektoida. Miten ne sun kaveriporukan "miehet" käyttäytyy? Itse ainakin olen selkeästi riskiryhmää, sillä olen pyrkinyt näkemään ja kohtelemaan myös naisia ihmisinä.

Ihan kyllä en ole saletti että ollaanko näiden juttujen kanssa tosissaan vai onko tämä joku ylilauta-flashmob. Laasasen blogin linkkailu epäironisesti ainakin viittaa jälkimmäiseen.
 
Nick Neim

Jäsen
Tästä tossuilusta kun on ollut puhetta, niin paras esimerkki yhdestä oman porukan "tossusta" tapahtui eräänä juhannuksena, kun kaverin omakotitalossa vieteltiin kaveriporukalla keskikesän juhlaa. Kaverilla on siinä tontillaan oma lampi, missä sitten erilaisia vesileikkejä harrasteltiin uimahyppyjen, vesijettien ja muitten vehkeiden kanssa. Vieteltiin hauskaa ja lämmintä kesäpäivää siis pitkälti vedessä touhuten.

Porukkaa oli paikalla ehkä n. 15-20 henkilöä, kaikki käytännössä ainakin jollain tasolla tuntevat toisensa. Useita pariskuntia, sekä mun lisäkseni kaksi vai kolme sinkkumiestä. Lopulta tämän "tossu"kaverin vesileikit loppuivat siihen, kun sattumalta ohi mennessä kuulin, kuinka suihkutiloissa hänen tyttöystävänsä ripitti häntä siitä, että hän kulki ilman paitaa toisten naisten edessä. No daa, ei kai kukaan t-paita päälläkään ui. Sen kaverin vesileikit kuitenkin loppuivat siihen, vaikka tosiaan kaikki paikalla olleet muut naiset olivat varattuja. Ja vaikka ei olisikaan ollut, niin voi nyt helvetti.

Selvää ongelmaahan tuossa muijassa (tai siis pikemminkin hänen itsetunnossaan) on, ja kyllä mä ymmärrän, että eipä tämä "tossukaan" mitään suurempaa kohtausta halunnut muiden kavereiden edessä järjestää. Helpompi siihen järjettömään pyyntöön oli suostua. Mutta silti, voi vittu sentään, kuinka alas jotkut miehet naisten takia vajoavatkin. Fiksu sälli, oikein mukava, ja luonteeltaan peruskiltti. Joskus miettinyt kun hän tuossa suhteessa edelleenkin on, että taitaa olla oikeasti jopa liiankin kiltti, ainakin tuolle naiselle.
 
Nordis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kerro nyt edes jotain konkreettisia esimerkkejä cuck-käytöksestä niin me osataan paremmin täällä reflektoida. Miten ne sun kaveriporukan "miehet" käyttäytyy? Itse ainakin olen selkeästi riskiryhmää, sillä olen pyrkinyt näkemään ja kohtelemaan myös naisia ihmisinä.

Cuckeinta mitä olen tehnyt? Olin parikymppinen ja kokematon poika kun juttelin chatin kautta kahden ikäiseni tytön kanssa, jotka etsivät juomaseuraa ja maksajaa. Minä sitten tyhmänä ajoin tyttöjen luokse ja kävin ostamassa heille 12-packin lapparia. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun toimin noin. Ihan kivoja likkoja ja vanhemmillaan asunut tyttö kysyi jäisinkö yökylään kun hänen vanhemmat olivat mökillä, mutta en tiedä mitä ajattelin silloin. Lähdin vetämään, vaikka olisi pitänyt jäädä yökylään ja pyytää tyttöjä lämmittämään sauna. Oli kyllä hyväksikäytetty olo, enkä tiedä miksi toimin noin.

Olen törmännyt badoossa kahden työkaverin naiseen. En tiedä onko heillä avoin suhde, olivatko salaa pettämässä miehiään vai somehuoraamassa muuten vaan, mutta aika cuck-miehiä jos ovat antaneet naisilleen luvan pyöriä badoossa ja jos antaa vaikka pettämisen anteeksi tai avoimessa suhteessa muiden miesten käyttää naistaan, niin kyllä se on minun mielestä cuckmaista käytöstä. Avoimet suhteet on yleistyneet ja niissä naiset hyötyvät miehiä enemmän.

Kerron nyt vielä, että minä kohtelen naisia hyvin, mutta en ole koskaan ollut mikään nuoleskelija, enkä siedä paskaa käytöstä, kuten jotkut miehet. Ei naisetkaan arvosta sellaisia miehiä. Nuoleskeleville miehille heilahtaa aika usein kaverikortti. Olen sen verran vanhanaikainen, että jos mennään vaikka yksille, niin olen aina valmis tarjoamaan ja jos nainen on tullut minun luokseni, niin olen ollut valmis maksamaan taksin kotiin. Kukaan ei ole siihen suostunut. Niinpä olen saattanut naiset asemalle tai vienyt kotiin jos olen ollut selvin päin.

Eiliset tinder treffit päättyivät kävelylenkin jälkeen iltakahveihin.
 
Webb

Jäsen
Kerron nyt vielä, että minä kohtelen naisia hyvin, mutta en ole koskaan ollut mikään nuoleskelija, enkä siedä paskaa käytöstä, kuten jotkut miehet.
Ei pidäkään sietää. Paskaan vastataan paskalla.

Olen sen verran vanhanaikainen, että jos mennään vaikka yksille, niin olen aina valmis tarjoamaan ja jos nainen on tullut minun luokseni, niin olen ollut valmis maksamaan taksin kotiin. Kukaan ei ole siihen suostunut.
Tämä tuntuu edelleen jostain käsittämättömästä syystä olevan monen oletus vielä nykyäänkin, vaikka samaan aikaan kuulutetaan joka paikassa tasa-arvoa ja muuta diipa-daapa-lässytiläätä.
 
BaronFIN

Jäsen
Juu, eikös juuri joku Iltalehden kolumnisti järkyttynyt treffeillä kun nuuka mies ei tarjonnutkaan vaan oletti naisen maksavan osuutensa. Voi olla, että oli taitava provo, mutta sanamuoto taisi jotenkin mennä näin: ”jos mies pyytää treffeille, niin silloin miehen pitää myös ymmärtää tarjota.”

En ollut uskoa, että joku kirjoitti tämän 2020-luvulla, mutta minua hämmästytti vielä enemmän se, että suurin osa kommentoijista oli samaa mieltä. Ilmeisesti konservatiivinen 20-luku on täällä taas kaikkine sivuilmiöineen. Tästä tulee iloinen vuosikymmen.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Se kuka pyytää ulos, voisi kohteliaasti tarjoutua maksamaan. Samoin kuin toinen osapuoli voi sitten tarjoutua maksamaan oman osuutensa kuitenkin.

Näin se hoituu sukupuolesta riippumatta oikein mukavasti.
 
lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pitkästä aikaa tuli luotua tunnus tähän appiin ja päädyin katselemaan minkälainen on tarjonta nykyisellä asuinpaikkakunnalla.

Kertokaas joku paremmin appista perillä oleva, että onko tuon ohjelman toimintatapa muuttunut vai onko taustalla jotain bugia / serveriongelmaa. Mulla tulee samat henkilöt vastaan kuin hetki sitten ja riippumatta siitä onko näille antanut sydäntä vai raksia. Aikaisempien käyttökokemusten perusteella app on vain kertonut että enempää ihmisiä ei kyseiseltä hakusäteeltä löydy. Serveriongelmat tuli lähinnä mieleen kun parin kuvan laittamistakin sai yrittää useampaan kertaan.
 
Undrafted

Jäsen
Se kuka pyytää ulos, voisi kohteliaasti tarjoutua maksamaan. Samoin kuin toinen osapuoli voi sitten tarjoutua maksamaan oman osuutensa kuitenkin.

Näin se hoituu sukupuolesta riippumatta oikein mukavasti.
Kuinka usein porukka varsinaisesti pyytää toista ulos tai tulee pyydetyksi? Oma kokemus on, että yhdessä sovittu ja suunniteltu ilman selvää kutsujaa.
 
Linc

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Se kuka pyytää ulos, voisi kohteliaasti tarjoutua maksamaan. Samoin kuin toinen osapuoli voi sitten tarjoutua maksamaan oman osuutensa kuitenkin.

Näin se hoituu sukupuolesta riippumatta oikein mukavasti.

Näinhän sitä luulisi. Aina itse pyytäneenä on tullut maksettua , mutta sen kerran kun nainen pyysi illalliselle ensi-treffeille oikeasti hyväänkin ravintolaan , juoden erittäin paljon viiniä illan aikana meni hieman maku omalta puolelta. Eikä siinä, illan päätteeksi lasku oli muistaakseni jotain 250 euron luokkaa. Lasku tuli pöytään, nainen katsoi hieman muualle ja kehtasinkin kysyä että mites, otetaanko 50-50? Olin kusipää, mulkku, köyhä kun kehtasinkin kysyä laskun tullessa pöytään että "jaetaanko?" Lopputulokseksi lopulta jaettiiin lasku ihan tasan, mikä oli itselle ok vaikka oma osuus olikin ehkä sen 33% kun naiselle se alkoholi tosiaan maistui. Tämän jälkeen en ole hirveästi luottanu tähän "se kuka pyytää oletetusti maksaa" järjestelmään.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Se kuka pyytää ulos, voisi kohteliaasti tarjoutua maksamaan. Samoin kuin toinen osapuoli voi sitten tarjoutua maksamaan oman osuutensa kuitenkin.

Näin se hoituu sukupuolesta riippumatta oikein mukavasti.

Ihan hyvä systeemi.

Mukavinta ravintolassa on maksaa omat ruokansa ja juomansa niin ei tarvitse miettiä, mitä ja esim. miten kallista kehtaa tilata.
 
K

Kiekkokatsoja

Jotenkin tuntuu oudolta ajatus, että järjestäisi ensitapaamisen ravintolaan yms paikkaan, johon on tavallaan sidottu hieman pidemmäksi ajaksi.
Tapaaminen vaikkapa kahvilassa ja varsinkin pienellä ulkoilukävelyllä, antaa molemmille tilaisuuden poistua melko pian, jos vastapuoli ei kiinnosta. Eikä tarvitse tuijotella pöydän yli pidempää.. siis varsinkaan jos ei olekaan kiinnostusta.
Ravintolaillallinen.. no onhan usein hyvänä tapana, että mies maksaa. Mutta kannattaako sinne mennä, jos ei ole tietoa, että löytyykö molemmilla intoa suhteeseen, tai "suhteeseen".
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Näinhän sitä luulisi. Aina itse pyytäneenä on tullut maksettua , mutta sen kerran kun nainen pyysi illalliselle ensi-treffeille oikeasti hyväänkin ravintolaan , juoden erittäin paljon viiniä illan aikana meni hieman maku omalta puolelta. Eikä siinä, illan päätteeksi lasku oli muistaakseni jotain 250 euron luokkaa. Lasku tuli pöytään, nainen katsoi hieman muualle ja kehtasinkin kysyä että mites, otetaanko 50-50? Olin kusipää, mulkku, köyhä kun kehtasinkin kysyä laskun tullessa pöytään että "jaetaanko?" Lopputulokseksi lopulta jaettiiin lasku ihan tasan, mikä oli itselle ok vaikka oma osuus olikin ehkä sen 33% kun naiselle se alkoholi tosiaan maistui. Tämän jälkeen en ole hirveästi luottanu tähän "se kuka pyytää oletetusti maksaa" järjestelmään.
Juu toki tuossa tilanteessa et toiminut mitenkään väärin, vaan toinen oli idiootti. Ei siihen järjestelmään voikaan luottaa kun idiootteja ihmisiä on olemassa molemmissa sukupuolissa.
 
K

Kiekkokatsoja

Juu toki tuossa tilanteessa et toiminut mitenkään väärin, vaan toinen oli idiootti. Ei siihen järjestelmään voikaan luottaa kun idiootteja ihmisiä on olemassa molemmissa sukupuolissa.
En sanoisi että idiootti.. mutta voi hyvinkin olla, että vastapuoli käytti tilaisuutta hyväksi.
Esimerkiksi joissakin kulttuureissa on aina tapana, että mies maksaa.
Lisäksi netissä muodostunut käsitys toisesta ihmisestä voi helposti vääristyä, sillä netissähän yritetään rakentaa.. ja luoda itsestään hyvää mielikuvaa. Joskus totuus voi olla toinen, käytännön tapaamisessa.
Varsinkin valokuvat voivat olla hyvinkin erinlaisia, kuin todellisuus. Kuvat voivat olla vanhoja, vaikkapa -20kg ajalta. Varsinkin miehet, miksei naisetkin. Taikka varsinkin naiset, voivat olla käsitelleet kuvia kauniimmaksi.
 
Toki kyse voi olla kulttuurieroista, mutta oletan kyseessä olleen suomalainen Suomessa.
 
Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tämän ketjun viimeiset kaksi sivua:

"joku nainen toimi joskus röyhkeästi, joten naiset toimivat näin ja miehet ovat cuck"

Olen käynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana noin kymmenillä treffeillä, eikä koskaan ole nainen vaatinut minua maksamaan. Muutaman kerran olen jopa tarjoutunut, mutta ovat nimenomaan halunneet maksaa omat ruokansa/juomansa. Käsittääkseni tämä on yleinen toimintamalli Suomessa 2020-luvulla(kin), vaikka varmasti on niitäkin, jotka yrittävät hyötyä toisen ihmisen kustannuksella.

Yleinen toimintamalli on myös se, että roskalehdet myyvät kolumneja raflaavilla jutuilla. Kommenttikentissä sitten "kansa" päästetään irti tappelemaan toisiaan vastaan, mistä saadaan jälleen säpinää ja vastakkainasettelua.
 
HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täälläpäin on ainakin tapana, että se joka kutsuu, maksaa. Olenkin pari kertaa ollut aika yllättynyt kun joku kaveri tai kollega on pyytänyt oluelle ja illan lopussa maksanut mitään sanomatta kaiken.

Vaimo tuota käyttää hyödyksi ja ei sillä baarissa yleensä rahaa mene. Olen kyllä varoitellut, että tuosta saattaapi joku odottaa vastapalveluksia.

Treffeillä olen käynyt viimeksi 15 vuotta sitten, joten en tähän muuten ota kantaa koska en osaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös