Ti 8.10.2019 Jokerit - HK Sotši

  • 9 268
  • 143

Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Kolmen kotipelin viikko aloitellaan aina hankalaa Sotšia vastaan. Pahin Sotši-peikko on tosin murrettu Jokereiden osalta pari kevättä sitten pudotuspeleissä, sekä viime kauden keskinäisten voittamisella.

Olympiakaupungin tyhjästä nyhjäisty seura on viimeiseen seitsemään peliin hävinnyt viisi, kun taas Jokereiden käyrä osoittaa vastakkaiseen suuntaan viime pelien osalta. Ennakkoon olisi siis periaatteessa helppo povata sellaista rutiininomaista 4-1 kotivoittoa, mutta vielä on kotijoukkueella jonkin verran uskoteltavaa ainakin meikäläiselle, että se pystyy hoitelemaan ennakkoon heikommat kunnialla.

Sotšilla on tälläkin kaudella melko sotšimainen nippu näin suomalaisnäkökulmasta. Enemmän ja vähemmän tuntemattomia venäläisiä, oletettavasti duunaripainoitteisia Zubovin pelikirjan tuntien. Kärki on sitten ihan ok ainakin ulkkareiden osalta, hyökkäyksestä löytyy esimerkiksi Strömwall, Rosen ja Collins. Maalissa pelaa Shikin, Proskuryakov tai tuore hankinta Nalimov, joka SKA:ssa taisi jäädä nelosveskan rooliin lopulta. Oletettavasti Sotši lähtee tyylilleen uskollisena puolustuksen kautta tänäänkin hakemaan pisteitä vieraskaukalosta, joten mitään spektaakkelia tuskin nähdään.

Helsingin Jokerit tänään:

25 Henrik Haapala – 27 Petri Kontiola – 80 Saku Mäenalanen
48 Henri Ikonen – 37 John Norman – 21 Brian O’Neill
6 Jesse Joensuu – 93 Peter Regin (C) – 11 Steve Moses
19 Veli-Matti Savinainen – 41 Antti Pihlström – 12 Marko Anttila (A)

44 Mikko Lehtonen – 51 Alex Grant
50 Viktor Lööv – 18 Sami Lepistö (A)
42 Teemu Eronen – 4 Tommi Kivistö
77 Eemeli Räsänen

98 Janis Kalnins (31 Antti Niemi)

Eipä tuolla ole ihmeellisyyksiä kotijoukkueen kokoonpanossa. Savinainen palaa takaisin terveiden kirjoihin eli Jokereiden tapauksessa tänään loukkaantunee n. kaksi pelaajaa kun yksi saatiin takaisin. Joukkue on saanut huilia melkein viikon, joten odotan esimerkiksi Kontiolan, Joensuun ja Anttilan olevan tänään aikaisempaa raikkaammalla jalalla liikenteessä. Anttila on parantanut viime peleissä ja eiköhän tänään se kuuluisa mörkö tipu selästä. 3-1 voitto, viimeinen tyhjiin.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Odotin, että Niemi olisi saanut nyt mahdollisuuden. Toivottavasti Jänistä ei peluuteta nyt puhki kerralla. Hienoa, että Kausari saa jatkaa Nurmisen ja Helsingin kanssa.
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sutsisatsisatsaa saapuu vieraaksemme ja peli alkaa klo 18.30 paikallista aikaa. Vaikka nuo ovat hävinneet viime aikoina enemmän kuin voittaneet, niin pelit ovat usein olleet tiukkoja yhden maalin pelejä. Joten vaikka kotivoitosta lähdetään liikkeelle, niin eipä tässä kannata lähteä liikaa henkseleitä paukuttamaan ennen peliä. Voi tulla vielä sormille. Hyvä mielestäni, että Kalnins jatkaa maalilla. Joukkueemme on pelannut viime aikoina paremmin ja paremmin ja nyt on hyvä hetki sekä aika kasvattaa voittoputkea ja lujittaa selkärankaa heikon alkukauden jäljiltä. Ja lähtökohtaisesti tuo on helpompaa Kalninsiksen kanssa kuin sen toisen.

Hyvää pelipäivää kaikille ja muistakaa saapua ajoissa paikalle, niin ei tarvitse pelin jo alettua nouta seisomaan ja päästää jotain randomia omalle paikalleen.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Nyt on toiveissa Jokereille ainakin kolme maalia, ja sellaisen 61 prosenttia tuolle uskaltaa luvata. Jokerit kotonaan noin 57-21-22 suosikki oletuskokoonpanoilla. Jos Veikkaukselta katsoo pelattavaa, Jokerien oletus yv1 ja yv2 pelaajista yli 1 maali löysin pientä. Malte myös yli 1 pienesti mukana.
 

Buster

Jäsen
Hetki aikaa tapettavana sekä ottelupäivän kiimakin on kova, kun edellisestä on niin pitkä aika, joten vilkaisin tilastoja.

Sochillakin näköjään ollut ison luokan veskariongelmia prosenttien valossa, kun Shikinin prosentit on 90,5 ja Proskuryakovilla 86,1. Nalimov vissiin hankittu SKA:sta eilen tai tänään, joten tokko on vielä maalilla. Lisäksi hänellä ei ole tältä kaudelta yhtään virallista peliäkään plakkarissa.

Puolustuksessa Morgan Ellis on koko sarjan keskimääräisessä jääajassa kakkosena Minskin Gragnanin perässä ja Ellisin peliaika ottelua kohti on kevyet 25:27. Pisteet on tosin vielä odottaneet itseään, sillä niitä on plakkarissa vain kolme. Mutta jos Ellisin laukaisumäärääkin katsoo (31 vetoa, selkeästi aktiivisin laukoja pakeista), niin eiköhän tuo hieman tasaannu pitkässä juoksussa. Häviävässä joukkueessa noin valtavalla peliajalla Ellisin +/- tilastokin on tietysti -4, blokkeja hän on kerännyt myös n. 1,5 ottelua kohti, eli paljon. Hyökkäyksen Sean Collinsilla tehotilasto on muuten omassa luokassaan -10, joka puolet pahempi kuin kellään muulla joukkueesta ja samalla jaettu sarjakärki tuossa.

Oleg Pogorishnya vissiin kannattaisi myös meidän pelaajien tänään Sochin pakistosta pitää silmällä, sillä kaveri on koko sarjan puolustajista taklannut kolmanneksi eniten. 14 ottelua ja 31 rekisteröityä tööttiä.

Rosenin ja Strömwallin kun saa pidettyä kurissa, niin vissiin hyvä olisi. Kaksikko on kaksinumeroisilla pisteillä liikkeellä ja laukoneet yhteensä 70 kertaa parina. Jokereiden kahden aktiivisimman hyökkääjän vetomäärä on yhteensä 51 ja eivät pelaa edes samassa ketjussa, kuten oletettavasti tämä ruotsalaisparivaljakko.

Hyökkäyksessä myös Ilya Krikunov on Sochilla sarjan rikotuin hyökkääjä yhdessä SKA:n väkkärän Tkachyovin kanssa.

Joukkuetilastoista vielä semmoisia huomioita, että Sochi on tehnyt sarjassa neljänneksi vähiten maaleja 5 vs. 5 pelissä ja heillä on sarjan kuudenneksi paras ylivoima, joskin prosentit ovat vain 22. Lisäksi vastakkain ovat joukkue (Jokerit), joka on kokonaismäärällisesti laukonut vähiten maalia kohti kotona ja Sochi, joka on laukonut vähiten maalia kohti vieraissa. Jokerit on toki koko sarjassa laukonut selkeästi vähiten maalia kohti ja Sochi saman tilaston 4. viimeinen. Sochi on tehnyt kauden 5:ssä vierasottelussaan vain 6 maalia.

Ei tämä nyt ihan mitään klassikkoa välttämättä lupaile, vaikka tietysti vapautunut Jokerit saattaisi tästä kairata mukavankin voiton. Ekassa ja tokassa erässä Jokerit sekä Sochi on olleet yhtä uneliaita tilastojen valossa, mutta kolmannen erän voittoja Sochilla on sarjassa viidenneksi eniten. Toivotaan Jokereiden otteiden parantumista edelleen, eiköhän se toisi samalla myös täydet pisteet.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt on toiveissa Jokereille ainakin kolme maalia, ja sellaisen 61 prosenttia tuolle uskaltaa luvata. Jokerit kotonaan noin 57-21-22 suosikki oletuskokoonpanoilla. Jos Veikkaukselta katsoo pelattavaa, Jokerien oletus yv1 ja yv2 pelaajista yli 1 maali löysin pientä. Malte myös yli 1 pienesti mukana.

Mulla sellainen kutina, että alle 5,5 maalia ollaan ”on a safe side”. Yleensä pienen tauon jälkeen homma lähtee unisesti liikkeelle.

Jokereilta voinut tällä kaudella odottaa ihan mitä vaan. Itse katon ekat 5 min mikä on peli-ilme ja sitten kotivoitolle rahat jos asenne ja liike kunnossa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Mulla sellainen kutina, että alle 5,5 maalia ollaan ”on a safe side”. Yleensä pienen tauon jälkeen homma lähtee unisesti liikkeelle.

Jokereilta voinut tällä kaudella odottaa ihan mitä vaan. Itse katon ekat 5 min mikä on peli-ilme ja sitten kotivoitolle rahat jos asenne ja liike kunnossa.

Totta. Sellainen 57.5 prossaa alle 5.5 tulokselle. Usein kannattaa seurata ottelun alkua. Jokerien osalta toivon hyvää jatkoa, mutta se tarkoittaisi sitä, että pelilliset ongelmat on hoidettu. Nähdään.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Voronkovalla ei tuo englanti tunnu ihan taipuvan. Toivottavasti haastattelee jatkossa vain niitä venäjänkielisiä pelaajia.
 

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei ole tämän haastattelijatytön englanti ihan parhaasta päästä.

Onneksi ilmeisesti edes hyvännäköinen, ainakin Malten ilmeistä päätellen.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Sochi on ollut kyllä surkea. Eli jos kohta ei tehdä, niin vastustaja iskee ensimmäisestä paikastaan.
 

Tonny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tykkään jo nyt Savinaisesta.
 

Subrosa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokereiden syöttöpelissä on nyt paljon hyvääkin, vaikkei porukka aivan kyllin laadukkaasti ajatuksensa perässä pysykään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös