No avataan tällekin jännityksentäyteiselle "paikallis-väännölle" ketju. Ottelussa kohtaavat runkosarjassa kahdeksantena oleva Pelicans ja kymmenentenä roikkuva SaiPa. Pisteroa joukkueilla on vain kaksi pistettä.
Lappeenranta on tunnestusti inhottava paikka vastustajalle. SaiPalla on kotonaan ollut neljä peliä, joista voittoja on kolme (Kärpät, HPK ja jokerit), lisäksi löytyy yksi tappio (Tappara). Pelicans on saalistanut vieraissa kolmesta pelistä yhden voiton (Blues) ja kaksi selvää tappiota (Tappara ja HPK). SaiPa on mielestäni pienoinen ennakkosuosikki illan kamppailuun, mutta kaikki on mahdollista.
Pelicansilta pois illan ottelusta on varmuudella Erik Kakko (murtunut ranne). Myöskin Henri Laurila (lähentäjälihaksen repeämä) ja tärkeimpänä Tommi Nikkilä (lievä jalkavamma) lienevät edelleen poissa. Laurila ei välttämättä Uotilan hankinnan myötä edes mahtuisi kokoonpanoon ja Hovinen oli maalilla ihan hyvä lauantaina, joten hyvä että pääsee kokeileen toisen pelin putkeen. SaiPalta puuttuu edelleen Tero Koskiranta.
Pelicans jatkanee muuten samoilla kokoonpanoilla kuin lauantaina, paitsi Ess:n mukaan Arsi Piispaselle saattaa taas löytyä paikka pelaavaan miehistöön.
Ottelun ennakot
SaiPa
Pelicans
Jatkoaika