ti 4.3.2008 Ilves-Lukko

  • 5 783
  • 20
Suosikkijoukkue
RL, CC, MS, SB-A, MN, CO, GL, ST,HG, BG
Tampereen legendaariseen kiekkopyhättoon saapuu vieraaksi ajoittain enemmän puhkaistua kumilelua, kuin juonikasta jääkiekkojoukkuetta esittävä kettulauma.
Kotijoukkue Ilves on ollut vieraille varsin epämiellyttävä vastustaja, jo pidemmän aikaa, ja todennäköistä on myös viime keväältä uusinta, eli joukkueiden yhteenotto säälipleijareiden merkeissä.
Tappara-fanin kanssa istuttiin iltaa Manselaisessa raflassa viime vuonna ratkaisevan ottelun aikana, ja tuli siitä ihan hauska ilta kaikesta huolimatta. Tampere on valtakuntamme ykköspaikkakunta.

Tupsukorvien materiaali, paperilla, ei ainakaan kovempi ole kuin vierasjoukkueella, oikeastaan ainoastaan puolustus menee ennakkoon Ilvekselle. Korvien välissä ja tahtotasossa on taas ajottain eroa kuin mustalla makkaralla, ja rullaksi käärityillä verilätyillä. Ottelu on pitkälti vailla panosta siis, asetelmien hakua ja varmaan ihan kovaa fyysistä pelaamista on tarjolla. Onneksi Ilveksellä on Matt Nickerson, unohtui hmv- leima play off-kamppailuista kertarysäyksellä. Eiköhän tänään Ben-Amor ja kumppanit miestä pyri hiillostamaan. Kentän suurin kala lienee lepovuorossa, koska seuraavasta kympistä tulee Siklenkalle 4 ottelun pakollinen huili.

Molempien joukkueiden peli on elänyt varsin vahvasti aallonharjalla, ja lopputuloksia on sitten ihmetelty maininkien rauhoittuessa. Viimeksi Ilves joutui hurrikaanin kohteeksi, kun taas ketunraato maistui puolikuntoiselle kärpälle mainiosti.
Ilveksen lähimenneisyydestä löytyy myös suurinumeroiset tappiot SaiPalle, sekä KalPalle. (Tosin, Kuopiolaisille Ipa on pisteautomaatti)
Ja Lukkokin voitti Jokerit tällä kaudella 7-1 joskus joulun aikoihin, eli on sitä muitakin joukkueita alistettu, kuin länsi-rannikon keskinäisissä.

Maalivahtipeli menee selvästi Lukolle, puolustuspeli selvästi Ilvekselle, hyökkäysarsenaalit ratkaisevat kulloisenkin voittajan, ja Ilveksellä vielä mainitsemani etulyöntiasema, koska joukkue on astetta vähemmän aneemisempi, ja kunnianhimoa joukkueelta myös pitäisi enemmän löytyä. Tasaista, tasaista. Ei välttämättä vielä illan ottelulta, mutta viimeistään sääleissä, jos siellä kohdataan.

Illan ottelussa on sellainenkin mielenkiintoinen juttu, että on mahdollista, että tämä on sekä Helmisen, että Hämäläisen viimeinen runkosarjaottelu SM-Liigahistoriassa. Huhuh..
Niin se aika rientää, molemmilta löytyy kivasti saavutuksia niin maajoukkue kuin SM-liigatasoltakin, hattu pois päästä molempien edessä. (tässä tapauksessa kuulokkeet)

Ilves on paremmin ryhmitetty, paremmalla asenteella liikkuva, ja parempaa jääkiekkoa pelaava joukkue. Toivolan suojateilla on kuitenkin omat momenttinsa käytettävissä, ja mikäli jostain se on- nappula painautuisi päälle, en usko puolivälierissä ainoankaan joukkueen Lukkoa vastaansa toivovan. Ensin tieltä siis on raivattava nämä kurret Särkäniemen kupeesta.
Ben-Amor vs. Nickerson odotettavissa, täältä tähän.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Lyhyesti sanottuna pelistä: RAIMO!

Mielenkiinnolla odotan illan kokoonpanoja, lepäävätkö illan kymppikerholaiset ja tuleeko vastaan Lukon a-junnut? Lisäksi toki suurin mielenkiinto kohdistuu Raimo Helmisen juhlallisuuksiin ja fanikatsomon lakanaan. Tästä kunnon fyysinen ja henkinen niskalenkki raumalaisista, niin eiköhän tuleva sarjakin ole jo varmasti taputeltu. (tähän se hymiö).

Ps. Taputukset ansaitsee toki myös Eepi Hämäläinen.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Sellaisen tunnelman kuin Helmisen viimeisessä maaottelussa kun saisi kokea.
Itse ottelu on merkityksetön Ilvekselle, tänään on fanien aika kiittää Helmistä 750 ottelusta rakkaassa Ilves-paidassa. Se yksi kun on pelattu 1984 Olympiajoukkueen paidassa.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua, kun tämä ottelu alkaa olla käsillä. Raimo kun tulee pelaamaan sen kuuluisan viimeisen ottelunsa jääkiekon sm-liigan runkosarjassa. Todella merkittävä ja ansiokas ura saa tänään siis yhden päätepisteensä, ja se on ilman muuta palkintojen sekä muistamisten paikka.

Ottelu sinällään on tietysti hieman erikoinen, koska samat joukkueet saattavat jatkaa kauttaan verisesti yhteenottaen jo tulevana perjantaina.

Lukko esitti lauantaina Kärpät-ottelussa varsin fyysistä pelaamista, joten uskoisinkin, että tänään pyritään pelaamaan samoin ajatuksin, koska flegmaattinen pelaaminen on vaikeampi kääntää todelliseksi play-offpelaamiseksi, kuin reipas kontaktipelaaminen tänään.

Maalivahtikysymys vieraiden kannalta on mielenkiintoinen, koska Vehaselle olisi mahdollista peluuttaa peliaikaennätyskin, mutta painaako se Toivolan vaakakupissa yhtään mitään. Tietysti, jos pistää Peten maaliin kymmeneksi minuutiksi, ja vaihtaa sitten Vuorion tilalle, niin silloin ennätys on Peten, ja Vuoriokin saa peliaikaa. Toisaalta Toivola on kyllä ollut niin yksipäinen tässä maalivahtikysymyksessä, että tuskin tässä mitään erikoista sen suhteen tullaan näkemään. Parhaat pelaa, ja sillä siisti.

Siklenka tosiaan kannattaa tänään jättää ulos kokoonpanosta, koska vastustajan Knickerston tai Torkki saattaisivat saada sen tarvittavan kympin järjestymään helpostikin, ja sen tietäisi automaattisesti neljän ottelun huilia Mikelle.

Ketjuista sen verran, että lauantaina julkisuuteen annetut Lukon kentälliset eivät vastaneet totuutta sitten alkuunkaan, joten niihin mitä julkistetaan, ei sitten kannata luottaa tänäänkään, koska play-offhenkeen kuuluvaa valehtelua on jo havaittavissa.

Tuomarikaksikon tänään muodostavat Aleksi Rantala ja Jyri Rönn.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Hankinpa sitten lipun tähän peliin, ihan vaan siksi että pääsen sanomaan Raipelle morjens. Tietty joukkueiden mahdollinen kohtaaminen heti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella tuo oman jännitteensä peliin, joten luvasssa voi olla ihan viihdyttävä kiekkoilta sellaisellekin, jolle pelin lopputulos ei ole merkityksellinen. Näkeepä vielä Eepinkin livenä.

Laitan Kerhon kaulaliinan kaulaan, jos joku jatkoaikalainen lupaa siitä hyvästä tarjota oluet.
 

dexteri

Jäsen
Onkohan Ilveksellä enää panosta pelissä, näin pitkävedollisesti ajateltuna. Haluaako se ottaa varman voiton ja toivoa että TPS voittaa myös että sääleissä olisi TPS-ILVES. Vaikea peli veikattavasksi. Mutta jos puhtaasti ajattelee astelemia sääleihin niin eiköhän Ilves hoida tämän.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Lukko tänään:

Vehanen ( Vuorio )

1. kenttä
Toporowski - Saarenheimo - Tuomainen, Viitanen - Tähtisalo

2. kenttä
Sprukts - Viinanen - Saarela, Hämäläinen - Nordlund

3. kenttä
Ben-Amor- Koponen - Lammassaari, Lehikoinen - Alén

4. kenttä
Luomala - Yli-Junnila - Juntunen, Vainiola

Eli kolmella pakkiparilla Lukko lähtee otteluun, kun Siklenkakin on saanut kovan flunssan(tähän uskoo tuskin se kuuluisa vanha erkkikään vaan syy on tuo kymppitilin täyttymisen pelko). Morrison huilaa ilmeisesti muuten vaan ja Tuomainen on näköjään pelikuntoinen ja ottaa paikan ykkösessä. Mielenkiintoinen kokeilu kakkosessa, kun Viinanen on keskellä Sprukts laidassa. Tuo on kuitenkin positiivista, että Luomala ei sittenkään loukannut pahemmin ja on pelikunnossa.

Mielenkiintoista nähdä jääkö myös ottelu nro 1001 Eepin viimeiseksi runkosarjaotteluksi. Sittenhän kaksi legendaa lopettaisi liigakarkelot runkosarjan osalta samaan peliin.
 
Viimeksi muokattu:

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilveksen kokoonpano on hyvin odotetun kaltainen:

Leinonen / Häkkinen

Mann - Määttänen - Bishai / Nickerson - Jääskeläinen
Männikkö - Torkki - Anttila / Kuukka - Kantee
Viitakoski - Helminen - Järvinen / Tukio - Niemi
Korhonen - Koreis - Sandell / Näppilä


Ykköshyökkääjä (Koivisto) ja -pakki (Lehtivuori) siis edelleen sivussa. Ykkösveskari Leinonen pelaa, mutta pelikunto on arvoitus. Tukiokin lienee jonkinsortin toipilas edelleen.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Ilveksen kokoonpano on hyvin odotetun kaltainen
Itse odotin kyllä vähän erilaista kokoonpanoa, kun ainakin Nickersonilla, Järvisellä ja Anttilalla vaarassa kymppitin täyttyminen(tietysti myös molemmilla maalivahdeilla).

Toki kyseessä Raipen juhlaottelu ja Ilves varmaan haluaa palata voittojen tielle, mutta itse olisin kyllä huilauttanut näitä pelureita. No tässä on Lukon paikka iskeä ajatellen säälejä. Pariltakin pelaajalta kun saa kymppitilin täyteen, niin sääliurakka helpottuu kummasti. Varmasti ottelussa haetaan jo asetelmia säälejä varten ja laidat saattavat ryskyä kovaakin.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eli kolmella pakkiparilla Lukko lähtee otteluun, kun Siklenkakin on saanut kovan flunssan(tähän uskoo tuskin se kuuluisa vanha erkkikään vaan syy on tuo kymppitilin täyttymisen pelko). Morrison huilaa ilmeisesti muuten vaan...

Kas kun ei lähde yhdellä pakkiparilla.

Nyt kun sekä Siklenka että Morrison ovat taas pois ja vain kaksi ulkomaalaista pelaa, tuntuu entistä hullummalta että toipilas Jacina lähetettiin tammikuussa kotiin. Kai hänestä kumminkin jonkinlainen pelimies olisi parsimalla aikaan saatu, eikä Lukko minun laskujeni mukaan ole helvetti vieköön peluuttanut nytkään edes neljää ulkomaalaista kuin joskus tai jouluna, aina on joku sivussa joko muuten vaan tai toi yksi paska pelikiellossa.

Kuhahan muuten on se porukan viisain mies joka on Toivolalle vinkannut että nyt kannattaa Siklenka jättää sivuun ettei tule kympit täyteen? Toivola ei sitä itse ymmärrä eikä Pikkarainen varmasti, olisikohan Moisanen antanut ohjeita? Tai Eepi?

Vaikka sanoihan toi Toivola jossain vaiheessa että "sitten on pakko jättää pelaajia sivuun jos on vaara että tulee pelikieltoja". Miksi sitä nyt sitten pitää kuitenkin valehdella jostain Siklenkan flunssasta, kun ei siihen kukaan kumminkaan usko?

Vaikka ei sen puoleen, eihän tässä pelissä mitään panosta ole. Oma mielipiteeni on muutenkin se että kaikista paras olisi kun HIFK tulisi vastaan säälipleijareissa, se sopisi sata kertaa paremmin Lukolle kuin Ilves. Eikä siellä ole Raipea eikä Veskua jotka varmaan tänäänkin tekevät pisteet 0+5 ja 6+1 Lukon verkkoon.
 
Illan mielenkiinto näin sivustaseuraajana ei kohdistu Raipeen, vaan (yllätys yllätys) Matt Nickersoniin. Tuli katsottua liigan tilastot peliminuuteista ja niiden mukaan Matt on tahkonnut Ilveksessä 20-25 minuuttia per peli ja kun tähän lisätään otteluennakosta poimittu tieto miehen kymppitilistä, niin Toivolalla olisi taktisen iskun paikka.

Jos illan tuloksissa on varmistumassa, että Ilves tulee Lukolle vastustajaksi, niin ihmettelen jos Toivola ei yritä taktikoida Nickersonia pesulle.
 

Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei kai Lukko nyt moiseen taktitoinkiin syyllistyisi, koska puhtaan pelin viimeiseksi linnakkeeksi profiloituneen päävalmentajankin suurimpana pelkona oli, että Ilves pääsee telomaan joukkueen avainpelaajia ennen joukkueiden pudotuspelikohtaamista...

Toivotaan, että Anttilan, Nickersonin ja Järvisen pää pysyy kylmänä lukkolaisten oletettavasti provosoidessa ja toisaalta, ettei vierailija ryhdy sukeltelemalla kalastelemaan selästätaklaus-kymppiä aina näiden herrojen taklatessa.
 
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Eikö ketään kiinnosta? No ei minuakaan.
Mutta sen sanon, että jäätävän suuri on tasoero liigassa sijoilla 1-8 ja 9-13 olevien joukkueiden välillä. Eipä muistu mieleen vastaavaa.
Täysin vastaanukulkijoita oltiin Treen porukoita vastaan tällä kaudella, eikä sääläreistä voi odottaa oikeastaan tuolla menolla muuta, kuin 2-0 tappiota.

Ai niin, kiitän Lukkoa loistavasta runkosarjasta ja paskasta fiiliksestä läpi kauden.
 

Monsuuni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hakametsästä kotiuduttu ja voin tässä joitain hajanaisia huomioita heittää pelistä.

Täysin mentiin Raipen juhlinnan merkeissä, melkoista neppailua oli melkein koko ottelu. Ensimmäinen erä tähän poikkeuksena, jossa Ilves painoi päälle ja hallitsi ottelua täysin. Muuten molemmat joukkueet vain pelailivat ja välttelivät mahdollisia loukkaantumisia.

Toivola taisi ennen peliä kuuluttaa, että haetaan asetelmia pudotuspeleihin ja yritetään kuumentaa Ilveksen kymppikerholaisia, mutta tästä ei ollut tietoakaan pelin aikana. Allekirjoittaneen silmiin ei pistänyt mitään sikailua yms., aika rauhallisissa merkeissä peli vietiin läpi. Isoin tunnepurkaus nähtiin ensimmäisessä erässä, jossa Lehikoinen ja Mann tuuppivat ja törkkivät toisiaan lähes minuutin verran kulmaväännössä, ennen kuin kaksikko laitettiin jäähylle.

Mutta itse pelin kohokohta oli Raipen juhlistus. Joukkueiden tultua jäälle kuuluttuja hehkutti Raipen uran kohokohtia ja tilastoja, sitten mediakuutiossa pyöri videokollaasi Tina Turnerin tahdissa. Tämän jälkeen Raipe sai jos jonkinlaista palkintoa ja samalla myös Eepiä onniteltiin tonnin täyttymisestä.

Pelin jälkijuhlallisuudet herättivät pientä hilpeyttä, sillä vaikka kättely suoritettiin heti IS:n tähtijaon jälkeen, jäi Lukon joukkue vielä siniselle seisomaan kun Raipea juhlittiin lisää. Lahjoja ja onnitteluja kantoivat Radio 957, Ilves-fanit jne. Kun Raipe alkoi tekemään kunniakierroksia, niin Eepi taisi kysäistä juhlakalulta, että voitaisko me jo lähteä =)

Pelinä ei paljoa jäänyt jälkipolville kerrottavaa, mutta ottelutapahtumana ainutlaatuinen kokemus. Sellainen irtohuomio tähän loppuun, että Koponen pelasi mielestäni hyvän ottelun pakin paikalla. Myöskin jälleen yhteen istutettu tutkapari Vainiola-Lammassaari toimi yritteliäästi.
 

rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vielä kerran miljoonat kiitokset Raipe, ja onnittelut helvetillisen kovasta ja miehekkään mittaisesta urasta. Mies ei puhu, meriitit saavat puhua. Oli suoranainen etuoikeus saada nähdä Raimo Helmisen pelaavan.

Hoidahan Raipe Ilvekselle mitali vielä, ja se on siinä.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Tehtiin ottelussa sentän liigahistoriaakin, kun Vehanen pelasi itsensä eniten minuuteja pelanneeksi veskariksi kauden aikana ja Eepi paransi nimissään ollutta ennätystä runkkaripelien osalta yhdellä. Mikäs sen parempi paikka kuin Raipen juhlaottelu. Kun tehdään historiaa niin tehdään sitten kunnolla.

ONNEA RAIPE!
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Toivola taisi ennen peliä kuuluttaa, että haetaan asetelmia pudotuspeleihin ja yritetään kuumentaa Ilveksen kymppikerholaisia, mutta tästä ei ollut tietoakaan pelin aikana.

Niinhän siinä mentiin sitten viimeinenkin runkosarjapeli kuten koko kausi tähän asti. Mistään mitä Toivola on peräänkuuluttanut, ei ole ollut itse peleissä havaittavissa hevon pätkääkään.

Vittu kun kiinnostaa jo nyt näin kovasti perjantaina alkava play off-sarja.
 

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
ILVES
Huonohko ottelu, upea tapahtuma.
Koko katsomo oli tilanteen tasalla ja 15 min ottelun päättymisenkin jälkeen paikalla oli 90% täydestä katsomosta.

Ainutlaatuinen,lämmin ja kaunis kunnianosoitus kaikkien aikojen Suomalais-kiekkoilijalle.
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Vittu kun kiinnostaa jo nyt näin kovasti perjantaina alkava play off-sarja.

Onneksi on iltavuoro töissä, joten ei tarvi lähteä Tampereelle eikä edes kuunnella peliä radiosta. Jos vaikka lauantaina jaksais vääntäytyä raumalle. Kattoo ny.

ONNEA RAIPE ja kaikkea hyvää jatkossa. Pelistä mulla ei ole mitään sanottavaa, koska tämä ketju on ainoa mistä olen pelistä lukenut. Eli en mitään.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Jos vaikka lauantaina jaksais vääntäytyä raumalle. Kattoo ny.
Toinen peli sääleissä pelataan vasta sunnuntaina, joten ehdit sitten hyvin valmistautumaan itse otteluun.

Varmasti ikimuistoinen tapahtuma Raipen palkitsemisten johdosta tuo ottelu on ollut. Harmi vaan, kun pitää sitä rahaakin käydä tienaamassa, että perhe saa makkaraa leivän päälle, niin jäi otteliu väliin. Muuten olisin hyvinkin saattanut ajellakkin Tampereelle asti. Tuossa viime lauantain ottelussa Kärppiä vastaan oli kylläkin saman tyyppistä ainutlaatuisuutta ilmassa, kun Eepi palkittiin. Ja siellä oltiin sentään paikalla.
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Eilisen perusteella (ja miksei kauden aiempienkin kohtaamisten perusteella) Ilveksen pitäisi taputella Lukko melko vaivatta kesälomille. Eilisessä matsissa Lukko ei voinut oikein mitään kun taululla oli 4-0 -lukemat, ja sen jälkeen vaan lähinnä pelailtiin ja ihasteltiin RAIPEa.

Toivolan puheiden perusteella Lukko yrittää jatkossa jonkinlaista gooni-uhittelulinjaa, mutta eipä Ilveksen materiaalin tarvitse siitä onneksi kovin huolissaan olla. Tässä vaiheessa kaikki näyttää Ilveksen kannalta hyvältä. Koivisto vaan puuttuu.

Eilen muuten sekä Jakub Koreis että Matt Nickerson 1+1.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös