tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Härtsingyygeli, näinkö välinpitämättömiä ollaan tänään? HIFK:lle ottelulla ei sen suurempaa merkitystä toki ole - mitä nyt haetaan asetelmia sääläreihin, mutta TPS:llä taitaa olla vielä mahdollisuus parantaa sijoitustaan taulukossa.

Illan mielenkiintoisin seurattava löytynee kotijoukkueen tolppien välistä, on siellä sitten hienosti pelannut Jani Nieminen tai selkävaivoista kärsinyt Jan Lundell.

Mielenkiinnolla tarkkailen myös Lee Sweatt'iä jos Liborin kuolaamiselta aikaa jää. Mihin mahtaa käydä Leen tie ensi kaudella? Steve Guolla on herännyt myös henkiin ja on parantanut otteitaan. Tämä ilta on kuitenkin runkosarjan viimeinen, ja perinteisesti Guolla on on ollut Länskärillä huono :)

Ei jännitä yhtään, nyt vaan nautitaan.
 
That's what she said.
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Viimeistä tosiaan viedään runkkarin osalta ja mielenkiintoinen kamppailu tulossa siinä mielessä, että nyt haetaan mahdollisesti asetelmia jo näiden kahden väliseen säälipleijarisarjaan.

Jani Niemisen pitäisi olla selvä valinta maalille, mutta Baxterin maalivahtipolitiikan tuntien pelaava maalivahti kallistunee taas Lundelin puolelle. Kyllä nyt olisi ollut oikeasti paikallaan peluuttaa Niemistä.

Itsehän en asuinpaikkani vuoksi paikalle pääse, mutta radiosta varmasti ottelua seuraan.
 
"I mitt fall kan man nog tala om "En gång IFK, alltid IFK. Jag var IFK-fan då jag var liten, men sen blev det lite Jokerit där emellan" - Sean Bergenheim

nikozwan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Pats
Jani Niemisen pitäisi olla selvä valinta maalille, mutta Baxterin maalivahtipolitiikan tuntien pelaava maalivahti kallistunee taas Lundelin puolelle. Kyllä nyt olisi ollut oikeasti paikallaan peluuttaa Niemistä...
Lisäperusteluna Niemisen peluutukseen toimii myös se, että mulla on Liigapörssissä Nieminen maalissa ja vaihdot loppu...

No joo, mutta vakavasti ottaen veikkaan että Lunkka luistelee maalille mikäli selkä kestää. Syy? Veikkaan ettei Baxter (luupää kun on) ei luota vielä Niemisen pääkopan kestoon Playoffeissa ja aikoo tehdä Lundellista tosipeleissä taas ykkösveskarin. Niinpä veikkaan että mies heitetään tänään luukulle ottamaan vähän lämpöä säälejä varten, jotta on sitten vireessä.

Ylläoleva kuitenkin pelkkää omaa spekulaatiota. Mielenkiintoista jos Lundell heitetään tänään maalille ja mies imuroi oikein huolella. Onko Baxilla sitten pokkaa lähteä Niemisellä poffeihin? Se näkee ken elää.

HIFK puolen playoff-ketjussa keskitytään jo kovaa vauhtia mahdollisesti tulevaan Blues-sarjaan, mutta toivottavasti ainakin jätkät kaukalossa tajuavat, että sääleissä täytyy vetää ihan tosissaan jos sieltä meinataan jatkaa. Muistaako kukaan miten kävi juuri tepsukalle kaaneja vastaan, olikos se viime vuonna? Ja jos nyt kerran TPS olisi mahdollisesti tulossa meidän (HIFK) säälivastustajaksi, on tänään tärkeää näyttää Laineelle ja kumppaneille heti kaapin paikka.

TPS:n maalivahtitilannekin taitaa olla aikamoista arpapeliä. Onko Kuokkanen tänään torjuntavuorossa.

Veikkaan, että HIFK koomailee ja TPS vie pisteet kaikkien aikojen tylsimmässä jääkiekkopelissä numeroin 1-2. Koettakaa pysyä hereillä. Itse meen paiskimaan illalla duunia.
 
"No, sir. I don't like it." -- Mr. Horse

TPS89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, KaKiPo & Leijonat.
Otteluennakoita:
Urheilulehden ennakko.
Tepsin ennakko.
Jatkoajan ennakko.

TPS tänään:

Maalivahti:
Salak (Kuokkanen)

1. kenttä
Te. Laine – Uusikartano - Mikkola
Konttinen - Kiprusoff

2. kenttä
Suominen – Hurme - Erkinjuntti
Berg - Sweatt

3. kenttä
Kolu – Rautee - Sinisalo
Halonen - Järvinen

4. kenttä
To. Laine – Lundbohm - Alanen
Backman - Saarinen

Mielenkiintoinen päätöskamppailu tiedossa. Tepsiltä puuttuu Reivonen sekä Aho, joka sai viime ottelussa taklaustilanteessa jonkunlaiseniskun jalkaansa ja on loppukauden poissa. To. Laine ottaa Ahon paikan nelosen laidassa. Peli päättyy jompaan kumpaan suuntaa jatkoajalla/rankeissa. HIFKin maalivahtipeli erityistarkkailuun.
 
Viimeksi muokattu:

dexteri

Jäsen
Epäilisin että Salak on torjuntavuorossa, mutta puhdasta arvailua. Tai sitten jos annetaan Kuokkaselle peli, ja salak huilaa sääleihin, varmasti riippuu salakin itsensäkin haluista.

Kohtalaisen mielenkiintoinen peli, jossa haetaan sääleihin asemia. TPS:llä vielä tämä sauma nousta sarjataulukossa, mutta tärkeämpi lienee että lähdettäisiin hakemaan voittoa tästä pelistä. Uskoisin että nämä ovat säälieissa kuitekin vastassa. Helppoa se ei tule olemaan, sen verran kovat yksilöt taitaa olla vastassa.

Mielenkiintoista nähdä miten ennakkosuosikin viitta vaikuttaa HIFK:n peliin, nostavasti vai laskevasti. Ja pelin lopputuloksella taas merkittävä etu henkiseen asetelmaan sääleihin puolin ja toisin.

Jos peilaa aiempiin otteluihin, niin voisi odotella tasasta ottelua, jos ei laske mukaan sitä satanolla hävittyä HIFK kotipeliä. Tepsin rosteri muuttunut keskinäisistä kohtaamisista melkoisesti, mielenkiintoista nähdä miten sekin vaikuttaa joukkueitten voimasuhteisiin.
 

Kinkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kiffen
Kuuleman mukaan eräs suurehko yritys on ostanut yli tuhat lippua illan matsiin...

HIFK.fi:
"HIFK:n ja TPS:n välinen mittelö on lähes loppuunmyyty, mutta hyviä paikkoja on vielä jäljellä."
 
"Nyt nähtiin, että jos joskus haluaa tapella meidän kanssa, niin huonosti siinä käy. Turpiin tulee",
Matti Väisänen, HIFK, 13.11.1977

TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Perskeles soikoon, pelin jättävät kuumeen takia väliin Jouhkimainen, Lennu, Jermu ja Ahtola. Konsonantti sen sijaan on jo pelikunnossa, samaten Lunkka.

Tepsi onnistui hyvin Saipaa vastaan, mutta eipä meilläkään ole huonosti mennyt. Kolme pinnaa on jätettävä kotiin, jos ei muuten, niin henkisen yliotteen saamiseksi.

Hifk.fi -sivuston mukaan ottelu on lähes loppuunmyyty, joten tunnelman pitäisi olla katossa.
 
Viimeksi muokattu:
I'm the queen of fucking everything.
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Jani Niemisen pitäisi olla selvä valinta maalille, mutta Baxterin maalivahtipolitiikan tuntien pelaava maalivahti kallistunee taas Lundelin puolelle. Kyllä nyt olisi ollut oikeasti paikallaan peluuttaa Niemistä.
Arvauksesi mennee oikeaan, jos tulkitsen kotisivujen ennakon oikein. Lundell on siis kunnossa, joten tod.näk. tänään maalissa. Panoksia ei ottelusta pitäisi puuttua - vuoden 2005 tapahtumat ovat toivottavasti kaikkien pelaajien tiedossa. Tappio tässä tekisi sääläreistä huomattavasti vaikeammat; vastaan tulee joko itseluottamusta saanut TPS tai fyysisempi Lukko. Ei hyvä.

IFK voittaa varmasti ja Libor pitää tepsukat aisoissa jo perjantaita silmällä pitäen.
 

TheSirPena

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK tänään, HIFK i kväll

Lundell (Nieminen)

1. kenttä:
Laakkonen - Guolla - Kuhta
Kovanen - Heikkinen

2. kenttä:
Pesonen - Vesce - I.Pikkarainen
Holmberg - Laakso

3. kenttä:
Luttinen - Murray - Korhonen
H.Pikkarainen - Ustrnul

4. kenttä:
Wärn - Keränen - Pöysti
Haverinen - Purolinna

Mielenkiintoista nähdä Korhonen kolmosketjun laiturina. Eipähän ole ainakaan tekemässä tuhojaan puolustuksessa.

edit: Harvinaista herkkua tosiaan, että tiistaipäivän HIFK-TPS-ottelu tulee olemaan ainakin lähes loppuunmyyty.
 
Vittu sä koulutat niitä!

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Arvauksesi mennee oikeaan, jos tulkitsen kotisivujen ennakon oikein. Lundell on siis kunnossa, joten tod.näk. tänään maalissa.

Siis joo. Avauduin maalivahti-ketjussa muistaakseni tästä aiheesta, joskus. Viimeviikolla, ennen Lauantain peliä, Pauliina kertoili, että Lauantai mennään Janilla ja sitten Lunkka ottaa vastuun. Ihmettelin jo silloin, että miksi v***ssa ihminen päättää pelaavan kassarin jo edellisellä viikolla, vaikka nuori ja puskista vetästy kassari on pelannut hyvin. Todellakin hyvin, ottaen huomioon mm. tämänkauden maalivahtien pelit.
Jotenkaan en ymmärrä Pauliinan juttuja, mutta luulen, että en ole ainoa.

Viimeviikolla Janne ei ollut siinä kunnossa, että olisi mitenkään voinut pelata ja jouduttiin junnuista nostamaan Jani ylös. NYT Janne on loistokunnossa...
 
Tänään IFK:ssa alkaa uusi aika, Tom Nybondas 03.04.14

Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
1. kenttä:
Laakkonen - Guolla - Kuhta
Joopajoo tästä voisi melkein jo luvata, että omassa päässä tulee soimaan. Joukkueen kolme huonointa pulustuspeliä pelaavaa on kasattu samaan ketjuun. Kyllä tuohon nyt tarvitsisi jonkun, joka vähän auttaisi puolustusta omassa päässä ja karvauksessa. Noh saas nähdä miten herrat onnistuu.

Tänään olisi kyllä tärkeää saada tästä täydet pisteet. Ei kannata antaa Tepsukoille minkäänlaisia toiveita esileikkien voitosta. Liian hyvin on mielessä viimenen ottelu lakko-kaudella lukkoa vastaan.
 

JJ IFK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Sunderland
Kuuleman mukaan eräs suurehko yritys on ostanut yli tuhat lippua illan matsiin...

HIFK.fi:
"HIFK:n ja TPS:n välinen mittelö on lähes loppuunmyyty, mutta hyviä paikkoja on vielä jäljellä."
Ainakin jokaisessa Helsingin lukiossa noita lippuja on jaettu kaikille, jotka vain niitä ovat vastaan suostuneet ottamaan.
 

Jarner

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP. Philadelphia Flyers. Man United. JJK.
Eipä tulla Ahoa enää näkemään TPS:n kokoonpanossa tällä kaudella.
"Ahon reidestä paljastui ruhje ja verihyytymiä. Alustavan arvion mukaan vamma pitää Ahon poissa tositoimista useita viikkoja."

Iso menetys mielestäni Tepsille. Olisi tuonut sääleihin kaivattua ryminää.

Itse pelistä sen verran, että pitkävetoon rohkeasti 2.
 

Jude

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Roosters U11
Siis joo. Avauduin maalivahti-ketjussa muistaakseni tästä aiheesta, joskus. Viimeviikolla, ennen Lauantain peliä, Pauliina kertoili, että Lauantai mennään Janilla ja sitten Lunkka ottaa vastuun. Ihmettelin jo silloin, että miksi v***ssa ihminen päättää pelaavan kassarin jo edellisellä viikolla, vaikka nuori ja puskista vetästy kassari on pelannut hyvin. Todellakin hyvin, ottaen huomioon mm. tämänkauden maalivahtien pelit.
Jotenkaan en ymmärrä Pauliinan juttuja, mutta luulen, että en ole ainoa.

Viimeviikolla Janne ei ollut siinä kunnossa, että olisi mitenkään voinut pelata ja jouduttiin junnuista nostamaan Jani ylös. NYT Janne on loistokunnossa...
Tässä lienee kyse siitä, että Jannelle halutaan palauttaa pelituntuma ennen pudotuspelien alkua, mitä pidän hyvänä asiana. Mielestäni on parempi näin, kuin että lähdetään tulokasmaalivahdilla ja kakkosmaalivahdilla, joka ei ole pelannut pariin viikkoon peliäkään.
 
"Sarcasm?" - Sheldon Cooper
"Maksan hirveästi rahaa saadakseni asua kämpässä, jota sen omistaja ei tarvitse." - Suvi Auvinen
"Åsteniin verrattuna Lämäri-elokuvan Hansonin veljekset ovat samettikäsiä." - Juha Oinonen, Jatkoaika

bull

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pentti ja kuitatut Jeren taksikuitit, ULUVFC #13
Mielenkiintoista nähdä Korhonen kolmosketjun laiturina. Eipähän ole ainakaan tekemässä tuhojaan puolustuksessa.
Pelasi Lasse laiturina jo Lahdessa, ja kuulemma ihan hyvin pelasi. Kuulemma nopeus aiheuttaa puolustukselle ongelmia, voin sen uskoa kun luistelu on kuitenkin kaverin niitä positiivisiä puolia.

Ettei vain kävisi että puolustaja-Korhonen ei jatka petopaidassa, mutta Tomppa signaa uuden ja nälkäisen hyökkääjä-Korhosen... Ja tähän niin monta hymiötä kuin mieli tekee.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Siis mitä vittua? Korhonen hyökkääjänä!!?? Anna meidän kaikki kestää. Miksei laitettu ko. hemppa penkille ja jos kerran hyökkääjistä on pulaa niin A-junnuista olisi voinut antaa pelituntumaa esim. Antti Pehkoselle joka voitti junnujen maalipörssinkin! Ei ymmärrä ei.

Itse ottelusta. Vain selvä voitto kelpaa. Mitä suuremmilla numeroilla sen parempi!
 
En ole ennustaja, olen toimitusjohtaja!
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jude sanoi:
Tässä lienee kyse siitä, että Jannelle halutaan palauttaa pelituntuma ennen pudotuspelien alkua, mitä pidän hyvänä asiana. Mielestäni on parempi näin, kuin että lähdetään tulokasmaalivahdilla ja kakkosmaalivahdilla, joka ei ole pelannut pariin viikkoon peliäkään.
Ehkäpä joo, mutta pystyikö pauliina muka niin tarkkaan tietämään milloin Lunkka on taas pelikunnossa? Tuskinpa vain, kyllä tässä on nyt kyse vain ja ainoastaan siitä, että Lunkalla mennään tai että Lunkalla halutaan mennä.

Nuori kundi Nieminen pelannut loistavalla itseluottamuksella ja varmasti, mutta silti vaan Janne länki on maalissa, ei voi ymmärtää!!
 
"I mitt fall kan man nog tala om "En gång IFK, alltid IFK. Jag var IFK-fan då jag var liten, men sen blev det lite Jokerit där emellan" - Sean Bergenheim

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eikö jengi täällä lainkaan ajattele aivoilla? Tämähän on selvä ykkönen. Tepsillä ei ole mitään intressiä voittaa peliä, sillä se ei varmaankaan halua sille niin vaikeaa Ilvestä vastaansa sääleihin. Ja HIFK taas haluaa TPS:n eikä Lukkoa, joten eiköhän ole aika selvää kumpi haluaa voittaa pelin ja kumpi ei.
 
"Tellqvistin ja yli miljoonan välirahan hylkäämisen tulisi olla oikeudessa tuomittavaa typeryyttä." -Kaivanto

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Eipä tulla Ahoa enää näkemään TPS:n kokoonpanossa tällä kaudella.
"Ahon reidestä paljastui ruhje ja verihyytymiä. Alustavan arvion mukaan vamma pitää Ahon poissa tositoimista useita viikkoja."

Iso menetys mielestäni Tepsille. Olisi tuonut sääleihin kaivattua ryminää.
Voi karvaton kamelin vittu sentään. TPS:n paras pelaaja ollut jo pitkään, joka vaihdossa 250% ja ainoa pelaajista Mikkolan lisäksi ketä oikeasti tykkää taklata. Voi voi voi.

No, ottelusta ei paljoa sanottavaa ole, paitsi että näkeepä Canalilta Tepsiäkin vaihteeksi. Varmasti äijillä riittää intoa taistella tosissaan voitosta, kuitenkin mahdollista nousta vielä Lukon ohi. Se, että onko tämä hyvä vai huono asia, on eri juttu.
 
Vähemmän hauska, useimmiten epäonnistunut hassuttelu.

Jude

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Roosters U11
Ehkäpä joo, mutta pystyikö pauliina muka niin tarkkaan tietämään milloin Lunkka on taas pelikunnossa?
Ei Baxter pelaajien pelikunnosta päätä, vaan lääkäri Petri Helenius.
 
"Sarcasm?" - Sheldon Cooper
"Maksan hirveästi rahaa saadakseni asua kämpässä, jota sen omistaja ei tarvitse." - Suvi Auvinen
"Åsteniin verrattuna Lämäri-elokuvan Hansonin veljekset ovat samettikäsiä." - Juha Oinonen, Jatkoaika

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Voi karvaton kamelin vittu sentään. TPS:n paras pelaaja ollut jo pitkään, joka vaihdossa 250% ja ainoa pelaajista Mikkolan lisäksi ketä oikeasti tykkää taklata. Voi voi voi.

No, ottelusta ei paljoa sanottavaa ole, paitsi että näkeepä Canalilta Tepsiäkin vaihteeksi. Varmasti äijillä riittää intoa taistella tosissaan voitosta, kuitenkin mahdollista nousta vielä Lukon ohi. Se, että onko tämä hyvä vai huono asia, on eri juttu.
Sama tuohon Ahon loukkaantumiseen. HIFK:n tiputtaminen sääleissä on ehkä muutamia prosentteja helpompaa kuin Ilveksen, joka on TPS:ää pöyritellyt kuin pässiä naurussa, mutta jos jatkoon mennään niin Blues on huomattavasti helpompi vastus kuin Kärpät, vaikka molemissa odotusarvo on korkeintaan yksi kotivoitto.
 
www.tps-kannattajat.net

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
mutta jos jatkoon mennään niin Blues on huomattavasti helpompi vastus kuin Kärpät, vaikka molemissa odotusarvo on korkeintaan yksi kotivoitto.
Niin paitsi että todennäköisesti TPS:n vastustaja mahdollisissa puolivälierissä on joka tapauksessa Kärpät, oli palloseura sitten 10. tai 9. runkkarissa. Koska jompi kumpi Ilves tai HIFK menee kuitenkin jatkoon. Nimittäin se kumpi saa Lukon vastaansa sääleissä.
 
"Tellqvistin ja yli miljoonan välirahan hylkäämisen tulisi olla oikeudessa tuomittavaa typeryyttä." -Kaivanto

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman mafia, Uplause, HC TPS
Voi karvaton kamelin vittu sentään. TPS:n paras pelaaja ollut jo pitkään, joka vaihdossa 250% ja ainoa pelaajista Mikkolan lisäksi ketä oikeasti tykkää taklata. Voi voi voi.
Aho on suht kuvaava pelaaja TPS:n nykytilanteelle. Energinen ja aktiivinen ilmestys mutta taitotasoltaan hyvin, hyvin keskinkertainen. Sikäli menetys ei ole ihan mahdoton, pakasta löytyy vastaavan tason pelaajia lisää. Esim. Sinisalo voisi tehdä uudenkin sopparin aikana maalin.

PS. Ahon vamma kuulostaa puujalalta, siitä selviää nopeimmillaan viikossa-kahdessa. Onko TPS luovuttamassa tiedotteissaankin jo mitä play offiin tulee? Aiemminhan Seppo ja Pikku-Hannu juoksivat seinille?
 
Jaa-o, jaa-o. Kyllä?

Anders

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Aho on suht kuvaava pelaaja TPS:n nykytilanteelle. Energinen ja aktiivinen ilmestys mutta taitotasoltaan hyvin, hyvin keskinkertainen. Sikäli menetys ei ole ihan mahdoton, pakasta löytyy vastaavan tason pelaajia lisää. Esim. Sinisalo voisi tehdä uudenkin sopparin aikana maalin.
Ei löydy vastaavan tason pelaajia. Aho taklaa eniten, pelaa ykkösalivoimaa, tekee jokusen pisteen, muodostaan Rauteen kanssa joukkueen parhaan tutkaparin. Minusta Ahon loukkaantuminen on iso menetys ja toisekseen Tepsiltä loppuu jo nyt hyökkääjät. Tommi Laine ei todellakaan korvaa Ahoa. Laineella olisi voinut korvata Alasen tai nykykuntoisen Sinisalon, mutta ei Ahoa.
 
"Joku on pielessä, jos päävalmentaja luo seuralle strategian ja filosofian. Kyllä se on mentävä niin, että seura itse tietää mitä haluaa ja rekrytoi valmentajat toteuttamaan seuran strategiaa." Petri Jakonen, FC TPS

Rosenrot

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
illan matsia

Eipä paljoa odoteta illalta (matsin suhteen siis). Enempi itsellä huomiota vuosipäivässä, eräässä sellaisessa (a).

Mv-tilanteesta; Nieminen on pelannut hyvin siihen nähden mihin tontille joutui ja aivan puskista. Tosin taidan olla ainut joka on sitä mieltä että kärppiä vastaan se ensimmäinen maali olisi ollut otettavissa ellei olisi "syöksynyt" ohi kiekosta.. Mua ainakin huolettaa jos Poff:hin mentäisiin Niemisellä.. ne on kuitenki aika eri pelejä, ja meidän pakiston kun tietää...

Korhonen hyökkääjäksi --->HYVÄ. Pois jaloista, pois pois...
Ennakkoasetelmiin illalle kunnon niskalenkki tupsista ja sääleistä varmasti jatkoon... Ilman muuta hallille tänään! Libor kehiin, hyvä, kunhanei satuttaisi itseään uudestaan, kaveria tarvitaan vielä..
 
-Talk if You will, walk away if You can, run if You must, but if all else fails, defend yourself-
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy