Ti 30.11.2010 Pelicans-Ilves

  • 4 825
  • 9

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Tiistaina siis jatketaan taistelua Lahdessa. Joukkueet majailevat kuntopuntarissa peräkkäisillä sijoilla 13. ja 14. eli heikkoja on tulokset olleet molemmilla. Maanantain pelin jälkeen Pelicans otti paikan sarjataulukon viimeisenä ja halu ylöspäin on varmasti kova.

Ilveksen otteet ovat viime aikoina olleet sitä, mitä nuorelta joukkueelta marraskuun pimeinä iltoina saattoi odottaakin. Nyt on ollut muutamia pelejä, joissa on hävitty maalilla tai kahdella eikä joukkueesta ole löytynyt sitä tarvittavaa lenkkiä kääntämään näitä otteluita voitoiksi. Tässä vaiheessa katseet kääntyvät kohti kokeneempaa osastoa, eli herroilta Marjamäki, Määttänen, Niinimäki ja Anttila odotetaan tehoja.

Ilveksen suurin ongelma kuitenkin löytyy omasta päästä, jossa puolustus on varsin heikko ja maalivahti osasto todella epävarma. Erityisesti maalivahtiosasto on aiheuttanut harmaita hiuksia, mutta pari viime peliä pelannut Aittokallio saattaa olla ratkaisu tähän ongelmaan. Se, jatkaako Aittokallio myös Pelicansia vastaan on kysymysmerkki, mutta joka tapauksessa tällä osastolla voi tulla ongelmia.

Pelicansin tilanteesta en osaa oikein muuta sanoa kuin että Sulander ei ilmeisesti ole kovin erikoisesti onnistunut ja samaan aikaan pelaajisto on ollut kauttaaltaan vaisu. Hyökkääjistä ilmeisesti Sindel ja Dickenson edes yrittävät, mutta muuten on hyökkääjistö ollut harmaata massaa. Erityisesti Loppi ja York.

Tämä peli ratkennee siis kliseisesti päivän kuntoon. Ilvekseltä löytyy huonoista tuloksista huiolimatta kovaa yritystä ja liikettä. Nyt vain pitäisi saada hyökkäyksessä tehoja. Tällä kaudella on kuitenkin näytetty, että maalinteko onnistuu. Maalivahdilta, oli sitten kuka tahansa, vaaditaan hyvä ottelu kolmen pisteen saavuttamiseksi.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Aika hiljaista. Ilvekselle tämä peli on eräänlainen suunnannäyttäjä. Pohja lähenee ja Pelicans on jumbona tämän hetken päävastustaja. Tosin jos tästä tulee voitto, niin eletään hyvin kymppisakissa, mutta muuten alkaa hieman hämärtyä. Menneina vuosina Ilves on tullut tutuksi vastustajien tappioputkien katkojana. Toivottavasti tämä trendi ei jatku tänään.

Kokoonpanoja odotellessa toivon, että Aittokallio jatkaa maalinsuulla.

Pelicansista en osaa juuri mitään sanoa. Jotenkin hassun oloinen sälli tämä nykyinen päävalkku. Vaikea uskoa, että hänellä olisi auktoriteettia saada laivansa kurssia käännettyä. Tämä peli toki tärkeä myös Pelicansille, mutta noinkohan voitto Ilveksestä muuttaisi ns. "isoa kuvaa"? Tuskin.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Ja Ilveksen maalinsuulla aloittaa: Janiiiiii Hurmeeee! Voi luoja... Onnea Lahti! Muutenkin kokoonpanoa on väännylty ja käännelty jos jonkin verran. Ilveksen kentät kokoonpano on:

Marjamäki Lee Niinimäki
Anttila Kantola Määttänen
Rajala Myttynen Rask
Keränen Tuominen Korhonen

Glenn Bruun
Peltola Jokipakka
Bäckström Kesä

Hurme
Aittokallio

Mikähän sitä Pajuojaa kiihottaa tuossa Anttilassa? Ei tuo kakkoskenttä siitä mihinkään muutu vaikka sitä kuinka kääntelisi ja vääntelisi. Anttila helv.. siis neloseen niin alkaisi kakkosen kiekollinenpeli sujua! Toivottavasti tuota kakkoskenttää ei laiteta ainakaan ylivoimaa pelaamaan! Ainoa mihin olen tyytyväinen tästä pelistä on kolmen pisteen voitto. Kahden pisteen voitto on ihan ok vain jos se otetaan nousemalla useamman maalin takaa tasoihin ja siitä jatkoaika tai rankkarivoittoon.

Edit. Yhdys sana virheet korjattu.
 
Viimeksi muokattu:

laituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hockey Reipas, Charlestown Chiefs
Loppi ja York laitettu samaan kenttään ja viimeksi muistaakseni tämän kokeilun jälkeen kentän miinuslukema pelin jälkeen näytti kolmea! Toinen huomionarvoinen seikka on Ilveksen vieraskerroin 2,70 eli sitä kannattaa ehdottomasti pelata.

Hovinen tekee paluun maalille ja toivotaan hyvää peliä loukkaantumisen jälkeen. Muuten ei oikein ole paljoa toivottavaa tästä pelistä.
 

Takkuturkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalervo Kummola
Anttila helv.. siis neloseen niin alkaisi kakkosen kiekollinen peli sujua!

Samaa mieltä. Siitä lähtien kun Anttila palasi kokoonpanoon nini tuloksien valossa on pelattu päin persettä. Ja muutenkin - mitä enemmän runkomiehiä oli sairastuvalla, sen paremmin Ilves pisteitä napsi. Todella omituinen asetelma.

Jani Hurme tahtoo varmaan näyttää sitä parempaa osaamistaan avattuaan kaksi edellistä matsia luukkua. Kyllä hänellekin vielä niitä hyviä iltoja sattuu, tänään voisi olla sellainen.

Kuntopuntarin jumbofinaali tarkoittaa matsia, jossa kummallekin maistuisi erityisen makeasti kolme pistettä. Mielenkiintoinen matsi edessä. Toisen joukkueen tunnelin päässä näkyy pelin jälkeen vähän valoa - mutta onko se vain vastaan tuleva juna?
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Putoamistaistelu, osa 1

Näillä mennään:

A. Tyrväinen - Helminen - Sindel
Marttinen - Latvala

Rohtla - Loppi - York
Jalvanti - Forsström

Tavi - Paakkolanvaara - Pöyhönen
Hurri - Uotila

Dickenson - Heino - Sihvonen

Hovinen
Kuusela


Lopille ja Yorkille taidetaan pedata lopullista syytä potkia äijät pois kun on isketty samaan ketjuun. Joku on joskus kehunut Yorkin puolustusaktiivisuutta, mutta kyllä siellä aika lailla niitä laajoja kaarroksia ja laiskoja myöhästymisiä tilanteista näkyy. Hovinen is back ja Hurri saa edelleen peliaikaa kuten KalPa-pelin perusteella kuuluukin. Ihmettelen miksei Rohtlalle edelleenkään ole annettu enempää vastuuta, varsinkin kun Loppi ja York ovat flopanneet rajusti ja Helmisestä ei ole pelaamaan sentteri juuri sen enempää.
 

Nagyanya

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Liverpool, Detroit Red Wings
Itselläni mielenkiinto suuntautuu siihen kuinka paljon Teemu Kesä saa pataansa ehkä liigan kovimmalta äijältä eli A.Tyrväiseltä. Mahtaa pelottaa.
 
Itselläni mielenkiinto suuntautuu siihen kuinka paljon Teemu Kesä saa pataansa ehkä liigan kovimmalta äijältä eli A.Tyrväiseltä. Mahtaa pelottaa.

Kukahan tälläinen Tyrväinen on, ikinä kuullutkaan. Ja onhan se kokeneelle ja tasonsa näyttäneelle Kesällä nolompi paikka jos ja kun joku nevörhöörd junnu kyykyttää. Ei ihme että pelottaa.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Itselläni mielenkiinto suuntautuu siihen kuinka paljon Teemu Kesä saa pataansa ehkä liigan kovimmalta äijältä eli A.Tyrväiseltä. Mahtaa pelottaa.

Jos Teemu Kesä on yhtä hyvä jätkä tappelemaan, mitä vartioimaan vastustajan hyökkääjiä oman maalin edustalla, edesmennyt mummonikin pyyhkisi Teemulla jäätä.
 

HekeK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekkojoukkue
Komiasti kusasoo nää hommat. Toinen tappio pienen ajan sisään sarjajumbolle, ja vieläpä helvetin tylyin lukemin. Huvittavinta tässä on se, että Ilves ojensi taas auttavan kätensä tappiokierteessä rypevälle. Kiva olla kiva.

Ilves pyrkii selkeästi niille sijoille, jonne sitä ennen kauden alkua ennusteltiin. Tätä tahtia kun jaksavat edetä, niin kyllä sen 14. sija ennen joulutaukoa saavutetaan.

Kelles hävitään seuraavaksi?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös