Ti 26.10.2010 TPS-HIFK

  • 14 023
  • 57

rosnäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Muutama havainto näin ulkopuolisen silmin. Jatkoajan raportti tiivistää hyvin: hidas hyökkäyspelaaminen ja epävarma puolustuspelaaminen. Tästä huolimatta voitto TPS:lle. Yrityksestä ei peliesitys jäänyt kiinni, mutta esim. kovat minuutit raataneiden Vahalahden ja Venäläisen otteista paistoi selvä turhautuminen sekä joukkueen että omiin otteisiin. Virtalaa lukuunottamatta näytti siltä, että koko joukkue on hitaalla jalalla liikkeellä ja vauhdin puuttuessa pelistä ei tule mitään.

Kivenmäkeä tuli sattuneesta syystä seurattua ja mies oli näkymätön. Väittäisin, että Kivenmäki ei juurikaan tuon vauhdin puuttumisen takia pysty käyttämään vahvuuksiaan eli jos kiekkoja ei tule jaeltavaksi eikä ketjukaverit hakeudu pelattavaksi, niin Kivenmäki on ulkona pelistä. Maalissa sentään näytti hieman osaamistaan eli kun ei muut saa tehtyä, niin Kivenmäki laittaa itse sisään juurikin samalla kaavalla kuin nyt.

Virtala on äijä, otti hienosti iskuja vastaan maalin edessa loppukahinassa ja hommasi Järventielle jäähyn. Irvisteli sen verran pahasti vaihtoon tullessaan, että todennäköisesti mustelmia Järventien käsittelystä tuli.
 
A - P

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kai siinä puolustuspelissä vieläkin epävarmuutta on mutta siitä huolimatta eilinen oli suvereenisti paras kotipeli puolustuksen osalta kun siihen lasketaan maalivahtipeli ja suhteutetaan esitys vastustajan tasoon. Tällä kertaa ei tullut yhtään läpiajoa, erittäin vähän ylivoimahyökkäyksiä eikä IFK muutenkaan kovin pahoille paikoille päässyt vaikka peliä enimmän ajan veikin.
Hyökkäyksestä vaan näkyy pahasti se ettei meillä ole 1 eikä 2 kentän senttereitä oikeastaan ollenkaan, korostetusti se näkyy ylivoimapelissä.
 
jtuominen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS(+Länsirannikko)
Puolustus parantunut

Jos Tappara peliin vertaa niin nyt puolustus vaikutti jo puolustukselta. Pois olivat jääneet ihan itse vastustajalle luodut tilanteet(ainakin suurimmalta osin) ja läpiajot/selkeät ylivoimahyökkäykset myöskin.

Em. ansiosta on oikeasti mahdollisuus jotain pelejä voittaakin, vaikka hyökkäyspeli on totisesti senttereiden(hyökkäysorientuneiden) puuttuessa kohtuullisen vaatimatonta.
Laukauksia ei vaan saada aikaiseksi, kun aina pitää vielä yksi syöttö antaa tai sitten palata kulmaan pyörimään. Samalla pitää oikeasti ihmetellä tähtäimien kohdentamista, sillä lähes pääsääntöisesti vedot menevät ohi/yli maalin(kolme viidestä suhteella ainakin) oli vetopaikka sitten kuinka hyvä tahansa.

Kyllä IFK piti TPS:n niin hyvin pois omalta maaliltaan, että jonkin sortin ihme oli kahden pisteen jääminen Turkuun. TPS.n pelaaminen vaikutti myöskin aika hitaalta, mikä ei nyt kovin hyvä asia ole. Hyökkäyksiin lähdöt etenkin kestivät aika lailla.
Kolmannessa erässä tuli Riksmanille varmaan ensimmäinen torjunta 3min ennen loppua. Ja oli se Järventien painiote aivan älytön ja tarpeeton liike, mutta TPS kiittää.

Onhan se mukavaa että on onneakin välillä.

Ps. Suominenkin oli herännyt taistelemaan taas IFK:ta vastaan.
 
Viimeksi muokattu:

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Yrityksestä ei peliesitys jäänyt kiinni, mutta esim. kovat minuutit raataneiden Vahalahden ja Venäläisen otteista paistoi selvä turhautuminen sekä joukkueen että omiin otteisiin.

Kivenmäkeä tuli sattuneesta syystä seurattua ja mies oli näkymätön. Väittäisin, että Kivenmäki ei juurikaan tuon vauhdin puuttumisen takia pysty käyttämään vahvuuksiaan eli jos kiekkoja ei tule jaeltavaksi eikä ketjukaverit hakeudu pelattavaksi, niin Kivenmäki on ulkona pelistä. Maalissa sentään näytti hieman osaamistaan eli kun ei muut saa tehtyä, niin Kivenmäki laittaa itse sisään juurikin samalla kaavalla kuin nyt.

Vaikea yhtyä. Järjestään jokaisen porilaisen kirjoittajan mielestä Kivenmäki on aina paska. Surullisessa Lukko-mittelössäkin Mave oli kaksi erää joukkueen paras pelaaja ja silloinkin sai lokaa Porin suunnalta täällä. En tiedä onko Mave edes sellainen pelaaja joka on näkyvä noin yleensäkään kentällä, eilenkin ennen maaliaan tarjoili 3-4 hyvää maalipaikkaa kavereille ja veikkaan, että jos olisi yhteispinnat 1+1 tai 1+2 tehtaillut niin ei saisi moitteita niin paljoa. Kaverit eivät ole tällä kaudella pistäneet sisään, eikä se ole Maven vika. Perusfleguilu on aina ollut osa Mavea.

Enkä tuosta Vahan ja Venun turhautumisesta ole myöskään samaa mieltä. Loistavalla asenteella puurtavat menemään illasta toiseen, niin myös eilen, joten en käsitä missä kohtaa näit jotain turhautumista...
 
rosnäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vaikea yhtyä. Järjestään jokaisen porilaisen kirjoittajan mielestä Kivenmäki on aina paska. Surullisessa Lukko-mittelössäkin Mave oli kaksi erää joukkueen paras pelaaja ja silloinkin sai lokaa Porin suunnalta täällä. En tiedä onko Mave edes sellainen pelaaja joka on näkyvä noin yleensäkään kentällä, eilenkin ennen maaliaan tarjoili 3-4 hyvää maalipaikkaa kavereille ja veikkaan, että jos olisi yhteispinnat 1+1 tai 1+2 tehtaillut niin ei saisi moitteita niin paljoa. Kaverit eivät ole tällä kaudella pistäneet sisään, eikä se ole Maven vika. Perusfleguilu on aina ollut osa Mavea.

Väitinkö Kivenmäkeä paskaksi? Mielestäni yritin sanoa juurikin samoja asioita, joita itsekin kirjoitit eli jos ei pääse pelaamaan vahvuuksillaan niin on vaikea tehdä tehoja, joita nyt kuitenkin Kivenmäeltä odotetaan. Ja kuten totesin, teki itse kun muut ei muutamasta tarjoillusta paikasta huolimatta tehneet. TPS:n ongelmat eivät todellakaan kulminoidu Kivenmäkeen.

En ole porilainen ja sinuna en yleistäisi Ässäkannattajien mielipiteitä Kivenmäestä. Ei sitä turhaan ole fakiiriksi kutsuttu. Jos teit allekirjoituksenani olevasta lainauksesta jotakin johtopäätöksiä sivuunkirjoittaneen mielipiteestä, niin erehdyit.

Enkä tuosta Vahan ja Venun turhautumisesta ole myöskään samaa mieltä. Loistavalla asenteella puurtavat menemään illasta toiseen, niin myös eilen, joten en käsitä missä kohtaa näit jotain turhautumista

Aivan. Kuten yritin sanoa, niin mielestäni molemmat herrat pistivät menemään kuvailemallasi tavalla hyvällä asenteella. Turhautumisella tarkoitin lähinnä sitä, että kun peli ei kulje niin sen huomaa käytöksestä. Esim. Vahalahden kohdalla tilanteessa, jossa pakki (taisi olla McCarthy) menetti alivoimassa mailansa ja Vahalahti antoi omansa ja heilui sitten neliön kärjessä jonkin aikaa ilman mailaa. Vahalahden mailavaatimus huoltajalle tuli sillä äänensävyllä, että olisi varmaan ollut valmis tilanteessa syömään sekä kiekon että mailan. Venäläisen osalta taas oli tilanne, jossa hän yritti epäonnistuneen hyökkäykseenlähdön jälkeen lyödä mailansa rikki vaihtoaition luukkuun ja ilmeestä näki, että homman pitäisi sujua Venäläisen mielestä huomattavasti paremmin. Turhautumisella en siis tarkoittanut yrityksen puutetta vaan turhautumista joukkueen peliesitykseen, joka siis luvalla sanoen oli mielestäni huono esim. viimekauteen verrattuna. Tältä kaudelta ei vertailukohtia ole, koska en ole muita pelejä paikan päältä nähnyt.
 
Greffin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pittsburgh Penguins
Aika moni on puhellut, kuinka ei ollut läpiajoja. Mielestäni Ramstedt oli yksin Ortiota vastaan, mutta ei tehnyt poika maalia.

Muutenkin, turha nyt jälkeenpäin puhua, että TPS puolusti IFK:n hyvät paikat pois. Kyllä siellä oli niitäkin, mutta IFK oli niin paska ettei tehnyt paikoistaan maalia.
 
ufon_kaakao

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sebastian Aho

Näin se kyllä meni. Hifki oli kieltämättä todella huono, ehdottomasti huonoimpia vierailijoita Turussa ja suuri pettymys allekirjoittaneelle. Kyllä kärkisijoista taistelevat taas tälläkin kaudella ihan eri seurat kuin Helsingin IFK.
 
Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Väitinkö Kivenmäkeä paskaksi? Mielestäni yritin sanoa juurikin samoja asioita, joita itsekin kirjoitit eli jos ei pääse pelaamaan vahvuuksillaan niin on vaikea tehdä tehoja, joita nyt kuitenkin Kivenmäeltä odotetaan. Ja kuten totesin, teki itse kun muut ei muutamasta tarjoillusta paikasta huolimatta tehneet. TPS:n ongelmat eivät todellakaan kulminoidu Kivenmäkeen.

En ole porilainen ja sinuna en yleistäisi Ässäkannattajien mielipiteitä Kivenmäestä. Ei sitä turhaan ole fakiiriksi kutsuttu. Jos teit allekirjoituksenani olevasta lainauksesta jotakin johtopäätöksiä sivuunkirjoittaneen mielipiteestä, niin erehdyit.

En kylläkään itse totea missään kohtaa että sinä väitit paskaksi, enkä vetänyt allekirjoituksestasi johtopäätöksiä mihinkään suuntaan. Mavesta paskanpuhuminen on ollut kuitenkin tällä palstalla suosittua touhua, niin meidän turkulaisten kuin porilaistenkin keskuudessa.

Aivan. Kuten yritin sanoa, niin mielestäni molemmat herrat pistivät menemään kuvailemallasi tavalla hyvällä asenteella. Turhautumisella tarkoitin lähinnä sitä, että kun peli ei kulje niin sen huomaa käytöksestä. Esim. Vahalahden kohdalla tilanteessa, jossa pakki (taisi olla McCarthy) menetti alivoimassa mailansa ja Vahalahti antoi omansa ja heilui sitten neliön kärjessä jonkin aikaa ilman mailaa. Vahalahden mailavaatimus huoltajalle tuli sillä äänensävyllä, että olisi varmaan ollut valmis tilanteessa syömään sekä kiekon että mailan. Venäläisen osalta taas oli tilanne, jossa hän yritti epäonnistuneen hyökkäykseenlähdön jälkeen lyödä mailansa rikki vaihtoaition luukkuun ja ilmeestä näki, että homman pitäisi sujua Venäläisen mielestä huomattavasti paremmin. Turhautumisella en siis tarkoittanut yrityksen puutetta vaan turhautumista joukkueen peliesitykseen, joka siis luvalla sanoen oli mielestäni huono esim. viimekauteen verrattuna. Tältä kaudelta ei vertailukohtia ole, koska en ole muita pelejä paikan päältä nähnyt.

Itse en näihin kiinnittänyt huomiota, luonnollisesti olisin ollut kommentoimatta tuota muussa tapauksessa. Mutta hyviä huomioita.

Itse olen tyytyväinen yleisellä tasolla jätkien asenteeseen, ja varmasti saivat tuosta matsista itseluottamusta. Kudelkan vapautunut tuuletus oli maaginen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös