Jara76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Eipä tästä pelistä nyt hirveästi ole sanottavaa. Torpedo tarvitsee yhden pisteen varmistaakseen pudotuspelipaikkansa, joten he kyllä varmasti lähtevät tosissaan tähän koitokseen. Toki vierailijallakin olisi yhdellekin sarjapisteelle käyttöä lukitsemaan kolmossija, mutta tuskinpa joukkue luo itselleen paineita tämän varmistamisesta.

Illan suurimmat mielenkiinnon kohteet itselläni on:

1) Onko tajuttu jättää osa avainpelaajista Helsinkiin lepäämään. En nyt aivan hirveästi haluaisi nähdä esim. herroja O'Neil tai Lehtonen painimassa elämästä ja kuolemasta taistelevan kotijoukkueen pelaajia vastaan. Isot pojat Joensuu ja Anttila myös tarvitsevat kaiken ylimääräisen levon, joten toivottavasti edes toinen huilisi tästä turhasta pelistä.

2) Loukkaantuuko uusia pelaajia. Eihän se nyt ihan hirveästi hymyilyttäisi jos joku Savinainen talutettaisiin tänään pois. Onneksi mr. Skudra ei enää vaikuta tuossa seurassa ymmärtääkseni.

3) Kalnins, Grant, Ikonen ja Norman ovat olleet viime peleistä pois (+ Mäenalanen jätti SKA-pelin kesken), olisipa hienoa nähdä edes jonkun näistä kykenevän jo tänään pelaamaan. Tulee vähän turhan pitkä viikko odotella etenkin jos Kalnins ei tänäänkään ole pelikunnossa.
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Tänään olisi jees jos puolustuksessa Ertsi lepuuttaisi Lehtosta. Toki miten paljon haluaa 50 pistettä täyteen. Tai vaikka Lepistölle huilia jos Bobi palaa halusta pelata

Hyökkäys olisi mukavinta nähdä vaikka
Haapala-Norman-Moses
Halme-Kontiola-Jensen
Ikonen-Hirvonen-Mäenalanen
Pihlström-Niemi-Oksanen

Sais osa tärkeistä tiettyä lepoa. Ja ei tarvis turhassa reissussa käydä.
 

Buster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Brian O'Neill
Tänään kello 18 starttaa niin Jokereiden kuin Torpedonkin osalta KHL:n runkosarjan viimeinen, eli 62. ottelu Nagorni-areenalla. Jokereilla Läntisen konferenssin kolmossija on lähes takataskussa, jolloin pudotuspeleissä vastaan tulisi Lokomotiv Yaroslavl. Tosin mikäli Moskovan Dynamo voittaa molemmat jäljellä olevat pelinsä ja Jokerit jää tänään nollille, niin Dynamo Moskova nousisi Jokereiden edelle varsinaisen peliajan voittojen ansiosta ja tällöin pudotuspelivastus olisi Moskovan Spartak.

Lännen viimeisellä pudotuspelipaikalla olevalla Torpedolla on hieman enemmän jännitettävää. Takana yhden ottelun vähemmän pelannut Sochi voi vielä kammeta itsensä pudotuspeleihin ohi Torpedon, mutta sochilaisten olisi voitettava jäljellä olevissa peleissään Severstal ja CSKA. Jos Torpedo ja Sochi päätyisivät tasapisteisiin, niin Torpedo sijoittuisi edelle, koska heillä on enemmän varsinaisen peliajan voittoja. Voitolla tänä iltana Torpedo voisi pudotuspelipaikan varmistamisen ohella myös nousta yhden ottelun vähemmän pelanneen ja pisteen edellä keikkuvan Vityazin edelle. Se olisi kuitenkin lähinnä kosmeettista, sillä joka tapauksessa vastaan pudotuspeleissä tulisi mahtiseuroista CSKA tai SKA. Toisaalta Torpedo ehkä väsyttäisi Jokereiden mahdollista toisen kierroksen vastustajaa Vityazia enemmän? Tai näin ainakin Skudran aikana.

Tämän kauden kohtaamiset Torpedo on vienyt nimiinsä 2-1. Syyskuussa ja lokakuussa Jokerit kaatui jatkoajalla. Viimeisin kohtaaminen on marraskuulta, jolloin Jokerit kellisti kotona Torpedon 3-1.

Kotijoukkue Torpedolla on viidestä viimeisestä pelistä 1 voitto ja 2 jatkoaikatappiota. Näihin otteluihin mahtuu kaksi kohtaamista SKA:ta vastaan, jotka molemmat olivat maalin pelejä ja toinen meni jatkoille saakka. Kotijoukkueen veskaosastolta löytyvät kaksimetrinen ruotsalainen Anders Lindbäck (92,1%, 2.44) ja oman kylän poika Andrei Tikhomirov (91,8, 2.70), jotka ovat jakaneet torjuntavastuun melko tasan, mutta ruotsalainen lienee edelleen ykköshevonen hieman tasaisempana esiintyjänä.

Takalinjoilta löytyy 31 tehopisteen ex-Jokeri Chay "Colbyn veli" Genoway, joka on luonnollisesti peräpään ykkösjuhta. Hän on näköjään erehtynyt taklaamaan tällä kaudella peräti kaksi kertaa 61 ottelussa, mutta 77 blokattua laukausta kertoo kuitenkin jotain myös puolustuspään asenteesta. Peräpäästä löytyy myös vanha kuminsyöjä Anton Volchenkov, joka on esiintynyt 37 ottelussa tehoin 0+2. Genowayn ohella puolustuksen kuormaa kantavat Venäjän maajoukkueessa 1-2 peliä pelanneet Artyom Alyayev ja kapteeni Denis Barantsev.

Hyökkäyksestä löytyy vuosikausia AHL ja NHL väliä tahkonnut viipeltäjä nimeltä Jordan Schroeder, joka on joukkueen pistekärki 40 paunalla. Muita yli 30 pisteen tehomiehiä ovat Venäjän EHT-rinkiin ilmeisesti nykyisin kuuluva, liukas Damir Zhafyarov, Stanislav Bocharov, Mikhail Varnakov ja Anton Shenfeld. Lisäksi joukkueesta löytyy ulkomaisina työmyyrinä Ty Rattie ja Paul Szczechura. Myös Drew Shore siirtyi surullisesta Minsk-laivasta Torpedoon kesken kauden ja on tehnyt Torpedossa 19 otteluun 10 tehopistettä.

Vierasjoukkue Jokerit harrastaa toivottavasti kierrätystä ja kokoonpanosta pitäisi löytyä maaliputkessa olevaa Mika Niemeä, Steve Mosesta, Aleksi Halmetta, Konsta Hirvosta ja Eemeli Räsästä. Esimerkiksi Regin ja O'Neill olisivat hyviä huiliehdokkaita, samoin Anttila tai Joensuu. Mikko Lehtonen on pisteen päässä Esa Pirneksen suomalaisten KHL:n piste-ennätyksestä (50), minkä olisi mukava nähdä rikkoutuvan, kun hän kuitenkin pelaa. Puolustajien piste- ja maalipörssin voitto on jo varmaa kauraa.

Saa nähdä tekeekö kukaan poissaolijoista paluuta viimeiseen runkosarjan otteluun, vai pelataanko varman päälle. Se ainakin lienee selvää, että yhtään loukkaantumista ei enää tässä vaiheessa tarvitsisi tulla. Valitettavasti Torpedolla on kunnon panosta vielä ja joukkue on perinteisesti ollut haalariporukka, joten sydän kurkussa saa seurata kaksinkamppailuja.

Sivuhuomiona Pihlström on näköjään pisteen päässä tehokkaimmasta Jokeri-kaudestaan ja Anttila on jo aiempansa ohittanut kahdella pisteellä.

EDIT: Fiksattu alla lainattu epähuomio sarjataulukosta.
 
Viimeksi muokattu:
Reality isn't what it used to be.

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, AS Roma!
Tänään kello 18 starttaa niin Jokereiden kuin Torpedonkin osalta KHL:n runkosarjan viimeinen, eli 62. ottelu Nagorni-areenalla. Jokereilla otteluun ei ole minkäänlaista tuloksellista panosta, sillä Läntisen konferenssin kolmossija on selviö ja pudotuspeleissä vastaan tulee Lokomotiv Yaroslavl.
Tämä ei tietenkään pidä paikkansa vaan Dynamo voi tulla vielä ohi kolmossijalle. Jos hoitavat molemmat jäljellä olevat pelit ja Jokerit jää tänään nollaan pisteeseen tulee Dynamo nousemaan ohi varsinaisen peliajan voittojen myötä.
 

spede1967

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja espoolaisena Kiekko-Espoo
Päivän kysymys tulee olemaan : haetaanko kolmossijan varmistajaa 1 pistettä tosissaan vai jätetäänkö "pallo MD:lle ? Heillä on vastassa Traktor kotona ja Minsk vieraissa eli todella mielenkiintoiseksi menee.
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Jotenkin siitä keskinäisestä jäi vahva oletus et MD ei halua olla kolmas vaan pelata ekan roundin pelkästään Moskovassa. Vaikka Jokerit oli siinä hyvä niin lepsuin näkemäni esitys missään seurassa Krikunovin tiimiltä. No lähipäivinähän tuo selviää mut vahva mutu et Jokerit tänään häviää niin hups miten Minskissä sattuuki tappio Dynamolle.
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Ja kaikki kärkihepat siellä kieppuu. M Niemee säästetään Tsska sarjaan tekemään maalin joskus yön pikkutunteina? Toivottavasti Marjukka tietää mitä tekee mut tähän peliin ois nyt jos johonki voinu mennä ihan millä vaan B-miehillä.
 
Viimeksi muokattu:

Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja kaikki kärkihepat siellä kieppuu. M Niemee säästetään Tsska sarjaan tekemään maalin joskus yön pikkutunteina? Toivottavasti Marjukka tietää mitä tekee mut tähän peliin ois nyt jos johonki voinu mennä ihan millä vaan B-miehillä.
Vai kiskomaan pitkiä kiekkoja? Vähän kaksipiippuinen tuo tämän päivän matsi, kyllä se kolmospaikka kelpaisi, mutta lepuuttaa pitäisi.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Jensen - Kontiola - Moses
Mäenalanen - Norman - Haapala
Oksanen - Niemi - Halme
Pihlström - Hirvonen - Ikonen

Näillä mä lähtisin illan peliin, jos vaan kaikki ovat kunnossa.
 

kepu11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset änärissä
Koskas yleensä kokoonpanot tulee? 1,5 tuntia peliin eikä missään näy. Tietäs vaan millasen moukarin Novgorodille löis vai löiskö ollenkaan.
 
Haapala - Konna - Jensen
Joensuu - O'Neill - Vellu
Moses - Niemi - Ikonen
Oksanen - Pihlström - Anttila
Eronen - Sklenicka
Lööv - Räsänen
Kivistö - Lauridsen
Niemi (ignatjev)

Anttila kapteeni. Näillä mennään.
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, AS Roma!
Eli kysymysmerkkiviisikosta Kalnins, Grant, Norman ja Mäenalanen eivät saaneet itseään pelikuntoon (toki nuo sentterit voivat teoriassa myös huilata..). Ikonen sentään kaivettu kentälle.

Kyllä tässä siskot ja veljet on ainesta TOP3 Jokerikevääksi historiassa, enkä nyt puhu positiivisissa merkeissä..
 

Letkuspede

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Pens
Hyvä että saavat lepoa. Ja saa nuo popcorn osastokin pelin alle. Tietysti Normanin, Grantin tai Jäniksen näkeminen olisi ollut huojentavaa.
 

iLUZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Joo, maaleja tänään odotettavissa.

Nyt ei jaksa kaivaa, mutta tekikö Lehtonen suomalaisten piste-ennätyksen vai jäikö se vielä Massille?
 

SirKepola

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, AS Roma!
Joo, maaleja tänään odotettavissa.

Nyt ei jaksa kaivaa, mutta tekikö Lehtonen suomalaisten piste-ennätyksen vai jäikö se vielä Massille?
Pisteen jäi vajaaksi (49 vs 50).

Samoin Kalninsilta jäi nyt viimeistään ton ”paskataudin” takia saavuttamatta muuan T. Thomasin eniten voittoja kaudessa Jokereiden paidassa veskalta - pokaali.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: iLUZ

Tonny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Chicago Blackhawks, KooKoo
Pisteen jäi vajaaksi (49 vs 50).
Ei saatana. :D Meinasin tuossa jokunen aika sitten tänne kirjoittaa, että Lehtonen jää ihan satavarmasti 49 pisteeseen. Olis melkein pitänyt lyödä ihan vetoa tästä. Vaikka eipä tolla nyt mitään väliä ole.
 
Viimeksi muokattu:
"Maailmassa ei ole paljon parempia paikkoja pelata kuin Jokerit"
- Steve Moses #11
Kyllä tässä siskot ja veljet on ainesta TOP3 Jokerikevääksi historiassa, enkä nyt puhu positiivisissa merkeissä..
Mä näen aineksia myös positiivisessa mielessä. Joukkueessa on mentaliteetti voittaa. Ei ne halua ottaa nyt mitään riskejä. Ja jos nyt olisivat olleet vielä fiksumpia, niin sieltä olisi pakistosta jäänyt Kivistö/Sklenicka pois Reinin tieltä, ja Halme+Hirvonen olisi ottanut O'Neill/Joensuu/Jensen -paikat. Tai jonkun noista kolmesta jättäny toki kokoonpanoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy