No eipä ollut kummoista kiikkoviihdettä tarjolla tiistai-iltaan. Rapiat 53 minuuttia mentiinkin horroksen rajamailla niin katsomossa kuin kentälläkin, vaikka tulostaululla komeilikin 3-1 -kotijohto. Pari Ilveksen maaleista voinee laittaa Hovisen piikkiin, Rinkisen jalkamaalille Hurme ei sen sijaan voinut mitään. Tilanteessa Jalvanti tarjoili Rinkiselle komean syötön takatolpalle, josta Teemu sutaisi ohi, mutta kiekko muutti onnekkaasti suuntaa luistimesta.
Antti Tyrväisen kouluttaessa Teemu Kesää tunnelma hieman piristyi. Pelicans saikin jopa pienen kirivaihteen päälle, kun Pelicansin kiekollista parhaimmistoa ollut Sihvonen tarjoili Heinolle paikan, josta tämä nosti lukemiksi 2-3.
Pelicansille tarjottiin ottelun loppuun vielä loistava yv-mahdollisuus, kun rasta-Lou kaatui todella heppoiseen töytäisyyn. Kuten aiemminkin, Pelicans yv oli todella luokatonta, lukuun ottamatta ilman maalivahtia luotuja paria tilannetta. Ei oikein selvinnyt edes mitä nuo ylivoimakentälliset edes hakivat.
Myös viime kauden toinen murheenkryyni, eli avauspelaaminen, tökki edelleen. Ainoastaan Loppi sai kuljetettua kiekon hyökkäysalueelle, mutta jos hän ei ollut kiekkoa kuskaamassa, olivat keinot todella vähissä.
Uusista miehistä Dickenson vaikutti täytepelaajalta, jolla ei kiekko aina tahtonut pysyä mukana suorassakaan luistelussa. Sindel taasen hukkaili kiekkoa haastamalla samalla kärkiveivillä Ilves-puolustusta, onnistumatta siinä kuitenkaan kertaakaan. Kehuttu H. Blomqvist ajoi pari kertaa hyökkäysalueella itsensä ulos tilanteesta, josta seurasi vaarallisia vastahyökkäyksiä. Miehelle sattui myös muutama black out kiekon kanssa. Muista ei olekaan kummempaa sanottavaa.
Vastahyökkäyksiä tuli ylipäätään aika paljon Pelicans-päätyyn, kertaalleen nähtiin jopa 4-1 -tilanne. Yksihän noista vastareista päättyi Rajalan helpohkoon maaliin.
Pelicansin mainostettu parantunut liike ei sekään vakuuttanut. Päin vastoin, Ilves oli alusta asti jalalla terävämpi. Kotijoukkue ansaitsi pisteensä.