Ti 21.2.2017 JYP - HPK

  • 3 142
  • 21

Tukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Maajoukkue
Laitetaan ketjua tulille tästäkin illan parista.

JYPiltä sivussa siis Hytönen jalkapyyhkäisysta seuranneen yhden ottelun pelikiellon vuoksi, sekä Kanninen joka loukkaantui Ässät-ottelussa samaisesta syystä. HPK-pelit ovat jotenkin olleet tosi hankalia jo pitkään JYPille, saapa nähdä miten tänään käy kun kaksi AV-seppää on poissa pelistä. Toki löytyy sieltä muitakin seppiä tilalle.

HPK:sta en osaa sen kummemmin kertoa mitään, kun on seuraaminen jäänyt hieman vähemmälle. Jatkoajan ennakko kuitenkin hieman valoitti viime aikojen otteita.

Toivottavasti nähdään jännittävä matsi.
 
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Roihuttaret, Kaljakylä Rangers, Fla
Kysyin asiantuntijalta neuvoa vedonlyöntiä ajatellen. Neljä ja puolivuotias asiantuntija kertoi JYPin jäävän maaleitta ja HPK tekee maaleja neljä kappaletta. Joten kaikki muu kuin vierasvoitto on pöh. Kaatui tuo tepsikin niin kivasti.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Eiköhän tänään nähdä jonkinlainen pudotuspelien esinäytös ja täten kohtuullisen tarkkaa puolustamista. Molemmilta siis puuttuu kapteeni eli Hytönen ja Kapanen, joten siinä mielessä ollaan tasoissa.

Jatkoaika ei olisi mikään suuren suuri yllätys. Mielenkiinnolla seurataan jaksetaanko tänään vääntää samaan malliin kuin lauantaina Tepsiä vastaan vai onko luvassa enemmän Ilvestä vastaan käydyn pelin muniinpuhaltelu.
 
k0l1kk0

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Noniin, mielenkiintoinen ottelu. Taistelua sijasta neljä jälleen. Edelliset viisi peliä molemmilta mennyt hyvin, 4 voittoa ja yksi tappio. Edellisessä pelissä JYP otti selkeän voiton KalPasta ja HPK otti pisteet TPS:stä. Aikaisemmista kohtaamisista ovat kaksi menneet JYPille varsinaisen peliajan jälkeen ja ensimmäinen kohtaaminen HPK:lle.

JYPiltä siis JP ja Kanninen poissa. Kova ottelu tulee, mutta JYPiltä tuota reserviä löytyy, niin vaikka pahat poissaolot (erityisesti Hytönen) vaivaavat, on minulla täysi luotto että tänään voitetaan jälleen. Ennakkoon voisi heittää että varsinaisen peliajan jälkeen vasta ratkaistaan.
 
Ralph

Jäsen
Kova ottelu tulee, mutta JYPiltä tuota reserviä löytyy, niin vaikka pahat poissaolot (erityisesti Hytönen) vaivaavat, on minulla täysi luotto että tänään voitetaan jälleen.
Puuttuu HPK:ltakin Niko Kapanen ja paras maalintekijä Philippe Cornet, joten ihan yksin ei JYP ole poissaolojensa kanssa.

Kaikki kauden kolme ensimmäistä kohtaamista ovat menneet niin maalein kuin pistein samoin lukemin voittajalle. Tarkoitan, että HPK vei ensimmäisen maalein 3-0 ja vei pisteet 3-0. Kaksi seuraavaa JYP on voittanut jatkoajalla ja rankkareilla 2-1, joten niistä myös pisteet ovat menneet JYP:lle 2-1. Pisteet ja maalit yhteensä ovat Kerholle 5-4.

Tällä logiikalla peli päättyy tänään 3-0, 1-1 tai 0-3. Viime aikojen vireiden perusteella todennäköisin on 3-0. JYP ei ole hirveästi maaleja päästänyt ja HPK:lla on vieraissa maalinteko ollut vaikeaa, joten 3-0 on jopa todennäköinen.
 
Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eiköhän tänään nähdä jonkinlainen pudotuspelien esinäytös ja täten kohtuullisen tarkkaa puolustamista. Molemmilta siis puuttuu kapteeni eli Hytönen ja Kapanen, joten siinä mielessä ollaan tasoissa.

Paitsi että Hytönen on parempi, nih.

On kyllä klassinen the kuuden pisteen peli. Todennäköistä on että nämä joukkueet kohtaavat pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella (perhana), mutta kumman kotiluolassa sarja aloitetaankaan. JYP:llä on edessä peräkkäiset todella haastavat mutta samalla myös ison mahdollisuuden tarjoavat pelit: HPK, Tappara, TPS, Kärpät ja KalPa.
 
Orange Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mielenkiintoista kyllä tutustua tarkemmin tänään tuohon JYP:n pelityyliin ja että mitä heikkouksia ja vahvuuksia siellä on. Viimeaikainen vire on ollut joukkueella hyvä. Mikä on JYP:n kannattajien mielestä ollut suurin muutos JYP:n pelissä alkukauden kyntämiseen verrattuna? Ainakin kolmannet erät olivat ilmeisesti alkukaudella ongelmallisia?
 
Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
JYPiltä siis JP ja Kanninen poissa.
Kyllä mä lasken myös Miklikin poissaolevien listalle, vaikka kesken kauden joukkueeseen tulikin, eikä ole ehtinyt vielä niin hyvin jyppiläistymään. Anyway: JYPillä on kova viikko edessä ja Hoopeekoon kaataminen olisi hyvä startti. Edellisessä ottelussa suurinumeroinen voitto tuli vähän niin kuin vahingossa, toivottavasti tänään nähdään vieläkin parempaa peliä ja selvä voitto.
 
Aivan, itse aina unohdan Miklikin kun ollut jo poissa niin kauan ja mennyt silti hyvin.

Mielenkiintoista kyllä tutustua tarkemmin tänään tuohon JYP:n pelityyliin ja että mitä heikkouksia ja vahvuuksia siellä on. Viimeaikainen vire on ollut joukkueella hyvä. Mikä on JYP:n kannattajien mielestä ollut suurin muutos JYP:n pelissä alkukauden kyntämiseen verrattuna? Ainakin kolmannet erät olivat ilmeisesti alkukaudella ongelmallisia?

JYP on alkanut pelaamaan pelaajamateriaalinsa mukaista kiekkoa. Asioita on yksinkertaistettu, pelaajat katsonut itseään peiliin ja Olkinuoran/Miklikin tuoma pirteys ja vire. Yksinkertaisesti henkinen puoli on huomattavasti parempi kuin alkupuolella. Virtasen kiekossa ollaan totuttu heikkoihin alkuihin.
 
Orange Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
JYP näyttäisi tällä hetkellä olevan myös ylivoimalla Liigan toisiksi kovin joukkue sekä alivoimalla Liigan kovin joukkue, ainakin jos katsoo prosentteja. Erikoistilannepelaamisessa JYP on ollut siis luultavasti erityisen hyvä. Ilmeisesti Suomela, Tuppurainen, Kalteva ovat olleet merkittävissä rooleissa tuossa JYP:n ylivoimassa?
Tässä ainakin Kerhon pitää olla huolellinen, ettei oteta turhia jäähyjä.
 
Siinä mielessä erikoista että JYP oli myös koko alkukauden surkeuksista huolimatta Liigan parhaimpia YV ja AV joukkueita. Erikoistilanteet olleet vahvuus koko kauden.

Siniviiva pelotetta ei JYPillä ole joten sitä ei tarvitse pelätä. Suomela on ehkä yksittäinen sellainen pelaaja joka kannattaa pelata pois.
 
k0l1kk0

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aijaa, kyllä mua ainakin pelottaa joka kerta kun kiekko menee kohti Kaltevaa, että näinköhän saa viivan pidettyä.

Okei, no vastustajan kannalta ei ole. Tietysti jos ei tykkää ottaa osumaa säärystimiin niin kannattaa pelätä.
 
#76Sally

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Aika ennakkoon odotetunmukainen peli oli. HPK aloitti terävämmin mutta ei ollut tehokas. JYP taas käytti paikkansa tehokkaasti ja sai maalien kautta peliäkin haltuunsa. Kolmannen erän JYP keskittyi enemmän sitten puolustamiseen ja antoi HPK:n hyökätä. Hyvää viisikkopuolustamista JYP esitti, johon kiinnitin huomiota jo aiemmassakin kohtaamisessa Hämeenlinassa. Tähän, kun yhdistetään sitten vielä tehokkuus maalipaikoissa ja YV:llä niin lukemia ei tarvitse ihmetellä.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Onnittelut jypinkylään, parempi voitti ja mutinat pois.
 
k0l1kk0

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Semmonen peli. JYPin kiekollinen anti ei ollut kovin kummoista, mutta hyvä jos silloinkin voitetaan. JYP oli jälleen tehokas maalinteossa sekä YV:llä, puolustuspeli oli hyvää päällisin puolin varsinkin 3. erässä. HPK:lla oli myös paikat tehdä, mutta tavalla tai toisella Tuokkola/puolustus nämä torjui (yhtä lukuunottamatta) ja suurin osa hallinnasta oli kulmissa tai ns. näennäistä.

No tästä on kohtalaisen hyvä jatkaa. Vielä kun saadaan JP takaisin ja Miklikin pitäisi tulla tässä parin viikon kuluessa niin hyvä on. Kiitos HPK:lle ja kirjoittajille lämpimistä keskusteluista otteluseurannassa.
 
Ralph

Jäsen
Kaikki kauden kolme ensimmäistä kohtaamista ovat menneet niin maalein kuin pistein samoin lukemin voittajalle. Tarkoitan, että HPK vei ensimmäisen maalein 3-0 ja vei pisteet 3-0. Kaksi seuraavaa JYP on voittanut jatkoajalla ja rankkareilla 2-1, joten niistä myös pisteet ovat menneet JYP:lle 2-1. Pisteet ja maalit yhteensä ovat Kerholle 5-4.

Tällä logiikalla peli päättyy tänään 3-0, 1-1 tai 0-3. Viime aikojen vireiden perusteella todennäköisin on 3-0. JYP ei ole hirveästi maaleja päästänyt ja HPK:lla on vieraissa maalinteko ollut vaikeaa, joten 3-0 on jopa todennäköinen.
Hyi Janne Lahti, meni tämä "putki" poikki.

HPK:lle tyypillinen vieraspeli. Tehotonta ja kotipeleistä poiketen maalia ei tehdä sitten millään. Tai tekivät, mutta vähän myöhään kirin kannalta. HPK piti kiekkoa, mutta ei se auta mitään sarjataulukossa. JYP hyödynsi paikkansa ja puolusti tarkemmin erityisesti maalinedustaa. Mahdollisia pudotuspelikohtaamisia silmällä pitäen HPK:n on vain saatava maalinteko käyntiin. Noin muutoin JYP ei ollut niin ratkaisevasti parempi, että HPK ei voisi jatkoon mennä seitsemän ottelun sarjassa, kun kotona ovat kuitenkin kovia. Mutta saavatko maalintekoa yhtäkkiä käyntiin, kun se on tökkinyt noin 90 prosentissa kauden peleistä.

Toivottavasti JYP purjehtii KalPasta ohi ja HPK pitää Ässät takanaan.
 
Lieminen

Jäsen
Mitähän siinä Jypin kolmannessa maalissa ihmeteltiin?

Hirveän hässäkän päälle tuomari näytti maalia, sitten puhelinta korvalle.

No sit mentiin toimitsijoiden eteen. Hetken tuomaristo katseli taululle ihmetellen ja lopulta näytti maalia.

Totesivatko vasta siinä ettei ole perusteita katsoa vai mitä ihmettä?
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins

En ole pöytäkirjaa nähnyt. Hyväksyttiinkö maali videotarkastuksen jälkeen. Nykyään ei mennä puhelimeen toimitsija aitioon. Tuomareilla tai toisella päätuomareista langaton yhteys ja korvanappi. Jolla yhteydessä videotuomariin. Joten kokoontuvat tuomarialueelle kuulemaan ratkaisun
 
Tj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Melchester Rovers
snake70 jo kertoikin tuosta videotarkastuksen protokollasta nykyään. Kyllä se entiseen tyyliin jotenkin hauskempi oli, kun näki heti koska ratkaisu tulee kun tuomari sulki puhelimen ja alkoi marssia aitiosta jäälle. Toki tuomarille itselleen varmaan mukavampi, kun ei tarvitse aitiossa pönöttää luuri kourassa...

Tietoa ei ole, mutta veikkaan että katsottiin ihan vaan kävikö kiekko maalissa. Ja kyllä. pöytäkirjassa on VT-merkintä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös