Noniin laitetaanpa tällekkin ketju pystyyn jotta saadaan hieman ennakkohöpinää muodostettua illan pelistä.
HPK äitynyt hyvään vireeseen valmentajavaihdoksen myötä, ja JYP jatkaa myös hyvää virettään, vaikkakin tappio tuli lauantaina HIFKiä vastaan. Tappiosta huolimatta oli luultavasti kauden parasta ja viihdyttävintä kiekkoa molemmilta joukkueilta, varsinkin ottelun ensimmäinen erä.
Tänään odotettavissa vähämaalista ottellua, viime vuosina HPK ottelut ovat olleen jypille vaikeita, enkä tänään odota muutosta tuohon trendiin.
Kuitenkin tulee uskottua JYPin voittoon, sen verran rutiinilla on viimepelejä viety.