Ti 16.3.2010 HPK - KalPa

  • 8 337
  • 26

verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Ei pystynyt millään hillitsemään enää.
Avattu.

Runkosarjan viimeinen viikko starttaa tiistaina täydellä ottelukierroksella, ja illan kuuma peruna polttelee Hämeenlinnassa, kun sarjakärjessä ties kuinka pitkään viihtynyt KalPa matkaa HPK:n vieraaksi. Tällä kaudella Kerho on ollut kuopiolaisille todella ikävä vastustaja, eikä kauden viidennestäkään kohtaamisesta uskalla liikoja toivoa. Hämeenlinnalaiset ovat kahvanneet olympiatauon jälkeen pistekeskiarvolla 2,00 / ottelu, KalPan vastaava lukema 1,83.

03.10.2009 HPK - KalPa 1-0 VL tilastot
27.10.2009 KalPa - HPK 2-3 tilastot
07.01.2010 HPK - KalPa 4-1 tilastot
04.02.2010 KalPa - HPK 2-1 tilastot

Rinkelissä on KalPa siis onnistunut tekemään kokonaista yhden maalin tälle kaudelle. Edellinen kohtaaminen Hämeenlinnassa muistetaan lähinnä Kapasen mussutuksesta ja siitä seuranneesta ulosajosta, toki hyvänä kakkosena muutaman urhoollisen fanin pitämä mekkala. Molempien joukkueiden lopullinen runkosarjasijoitus on vielä auki, mutta ilman maailman mullistumista HPK aloittaa playoffit vierasjoukkueena puolivälierissä. KalPan tärkein tavoite näillä viimeisillä kierroksilla on sijoittua kahden parhaan joukkoon ja välttää JYPin kohtaaminen mahdollisessa välierävaiheessa. Jos joku on unohtanut, niin viime keväänä HPK kaikesta fyysisyydestään huolimatta jäi KalPan jalkoihin puolivälierissä.

Ennen kokoonpanojen julkistamista uskaltaisin melkein lyödä vetoa pienestä summasta (max. 1,75€) että Lassila aloittaa Kerhon maalilla. Ilman Anderssonia KalPa lähtee otteluun altavastaajana, pistesaaliiseen ei täällä päässä juurikaan luottoa ole. Kunhan nyt kaikki pysyisivät terveinä.
 

Silkkiuikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lentävä Kalakukko
Koko kauden KalPan peleistä vähiten odotan voittoa tästä pelistä. Jospa huomenna muuttuisi todeksi se, että kun vähiten odottaa, niin se tapahtuu...

Huomenna JYP nousee sarjakärkeen ja samantien kaikki alan lehdet kirjoittavat, että runkosarjan voitto menee todennäköisesti Jyväskylään. Viime viikolla ne kaikki kirjoittivat, että Runkosarjan voitto menee suurella todennäköisyydellä Kuopioon.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Kiitokset sopivasti ketjun avauksesta. Aavistuksen provosoiva, silti sopivan asiallinen. Ilmeisesti jotakin ollaan opittu sielläkin suunnassa viime keväästä.

Kerho koittaa kovasti pelata itselleen Lukkoa vastaan, ilmeisesti mahdollisesti HIFK:n tuomat suuremmat lipputulot eivät Jukkaa kiinnosta, parempana nähdään ilmeisesti saumat Lukkoa vastaan. Tuntuu oudolta, mutta samapa tuo.

KalPa on hienosti hilannut itsensä muutamissa vuosissa runkkarin yläpäähän, luo varmasti uskoa Mestiksen kärkipään porukoihin, onnistuu varmasti heiltäkin vielä. Ja miksipä ei, KalPalla on hienosti hoitunut juniorityö, josta osittain ilmeisesti maistellaan hetelmiä tällä hetkellä.

KalPa on tällä kaudella ollut Kerhoa vastaan ihmeen aseeton ja saakin nähdä mitä Jukka tällä kertaa keksii. Hävitäänkö peli ehkä tahallaan? Ostetaanko jonkin isin poika tuomariksi? Kiusataanko Samia? No, kyllä tuosta varmaan peli saadaan. KalPa varmasti haluaa voittaa ja kisailla aivan tosissaan runkosarjan voitosta, Kerholle riittää varmasti vain hyvä ja tasapainoinen ottelu, toki myös tärkeää säilyttää paikka kuuden joukossa. Varmaankin ihan menevä peli tulee tiistaiksi. Ilmeisesti KalPalla kestää hermo fyysisessä pelissä, toisaalta eipä taida olla varaa oikein niitä menettääkään. Palataan vielä huomisessa jos puolen päivän lääketokkurasta silloin ollaan jo palauduttu.
 

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Kerho koittaa kovasti pelata itselleen Lukkoa vastaan, ilmeisesti mahdollisesti HIFK:n tuomat suuremmat lipputulot eivät Jukkaa kiinnosta, parempana nähdään ilmeisesti saumat Lukkoa vastaan. Tuntuu oudolta, mutta samapa tuo. (...) KalPa on tällä kaudella ollut Kerhoa vastaan ihmeen aseeton ja saakin nähdä mitä Jukka tällä kertaa keksii. Hävitäänkö peli ehkä tahallaan? Ostetaanko jonkin isin poika tuomariksi? Kiusataanko Samia? No, kyllä tuosta varmaan peli saadaan. KalPa varmasti haluaa voittaa ja kisailla aivan tosissaan runkosarjan voitosta, Kerholle riittää varmasti vain hyvä ja tasapainoinen ottelu, toki myös tärkeää säilyttää paikka kuuden joukossa.

Eikököhän jatketa runkosarjan muokkausta omien toiveiden mukaiseksi? Lukkoa on jo pelattu puolivälierävastustajaksi. Välieriin sopisi mainiosti runkosarjan voittaja KalPa ja lopulta voitaisiin kuitata ne suuremmat lipputulotkin ja kaataa värikkäissä finaaleissa rakas HIFK... ;)
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Pekan ketjulotto rullaa

Kerho koittaa kovasti pelata itselleen Lukkoa vastaan, ilmeisesti mahdollisesti HIFK:n tuomat suuremmat lipputulot eivät Jukkaa kiinnosta, parempana nähdään ilmeisesti saumat Lukkoa vastaan. Tuntuu oudolta, mutta samapa tuo.

Avaapas Pete vähän tuota väitettä, kun allekirjoittanut ei näin aamutuimaan oikein ymmärrä et millä tavalla Kerho oikein yrittää saada lukkoa itselleen vastustajaksi. Näillä näkymin raumalaiset ovat jäämässä kolmanneksi sarjassa ja HIFK:n ohi kerho ei enää spurttaa.

Sitten itse illan peliin:

KalPan kokoonpano tiistaina vierasottelussa HPK:ta vastaan

Kalle Sahlstedt - Tommi Miettinen - Sami Kapanen;
Jussi Timonen-Timo Seppänen

Tuomas Kiiskinen - Tapio Laakso - Kalle Kerman;
Janne Jalasvaara-Mika Strömberg

Timo Salo - Joonas Riekkinen - Toni Dahlman;
Mikko Kukkonen-Ville Varakas

Teemu Hartikainen - Jaakko Rissanen - Tommi Jokinen

Maalivahti: Mika Järvinen


Joo-o ... taas on Peki pistänyt kentät niin sekaisin kuin olla vain voi ja yleensähän tästä on seurannut odotettua parempi lopputulos ja toivotaan että näin nytkin, vaikka jotenkin tällainen kokeilu tässä vaiheessa kautta hirvittää. Toisaalta nythän tuota vielä voi kokeilla löytää uusia kuumia parivaljakoita ja onneksi edes nuo pakit on pidetty tutussa formussa. Alun muutospanikoinnin jälkeen kun noita ketjuja katsoo, niin itse asiassa aika kiinnostavat koostumukset:

1.kenttä = Kapasen pidettävä lapa kuumana, koska lättyjä luulisi tulevan ... onko liian helppo pelata pois, jos "otetaan" vain Kapanen kiinni

2.kenttä = Nopeita jalkoja ja taitavia käsiä laidoilla ... vähän aikaa sitten sama koostumus pyöritteli vastustaa mennen tullen sillä erolla että Ade oli Kermanin paikalla ... ei kai se nyt hirveen paljon huonompaa voi olla.

3.kenttä = Aikamoiselle jarrukentälle vaikuttaa, vaikka tällaista ei ole KalPalta aiemmin totuttu näkemäänkään. Toivottavasti pitävät Lakun ja kumppanit pimennossa. Dahlman yksi parhaista kiekonriistäjistä, Riekkinen loistava peliäly ja sijoittuminen, Salolla parhaat energiat liigassa Pillun kanssa ja sarjan ykkösmies kiekkojen blokkauksessa.

4.kenttä = Rissanen jäänyt välillä kyydistä, vaikka potentiaalinen pelimies onkin. Härski ja Jokinen individualisteja, jotka eivät tarvitse välttämättä apuja pelien ratkomiseen, joten toimivat hyvin tuossa roolissa.

Jos Järä pelaa tänään voiton, niin mielenkiintoiseksi menee maalivahtikuviotkin poffien alla. Näyttää sille että sitä selkeää ykkösmaalivahtia ei ole saatu vielä tällekkään kaudelle.

GO KalPa GO ... kyllähän me se runkkarin voitto halutaan, vaikka sen arvoa pessimistisesti vähätelläänkin.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Avaapas Pete vähän tuota väitettä, kun allekirjoittanut ei näin aamutuimaan oikein ymmärrä et millä tavalla Kerho oikein yrittää saada lukkoa itselleen vastustajaksi. Näillä näkymin raumalaiset ovat jäämässä kolmanneksi sarjassa ja HIFK:n ohi kerho ei enää spurttaa.
En ole puuha-pete, mutta kyllähän tällä hetkellä näyttäisi hyvinkin mahdolliselta skenaariolta, että HIFK spurttaa väkisin Lukon ohi ja tämä tietenkin tarkoittaisi sitä, että Lukko kohtaisi runkosarjan todennäköisen vitosen HPK:n. Viime otteluissaan Kerho on tahallaan voittanut Lukon ja hävinnyt tahallaan HIFK:lle, niin tottahan tuo vaikuttaa siltä, että Kerho haluaa pudottaa ensin Lukon.

Tänään ei kuitenkaan tarvitse taktikoida, vaan voi lyödä KalPaa ihan omaan tahtiin ja nenään, että oppivat olemaan. Laitetaan nyt kuitenkin tähän sellainen varaus, että mikäli savolaiset ovat lähteneet matkaan riittävän suurella lahjusmäärällä runkosarjan voitto mielessään, niin kyllähän kaikki on myytävänä.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Kerho koittaa kovasti pelata itselleen Lukkoa vastaan, ilmeisesti mahdollisesti HIFK:n tuomat suuremmat lipputulot eivät Jukkaa kiinnosta, parempana nähdään ilmeisesti saumat Lukkoa vastaan. Tuntuu oudolta, mutta samapa tuo.

Niin, tuskin ne lipputulot nyt valmentajan huolen aihe juuri koskaan on. Eiköhän valmentaja aina mieti ensimmäiseksi joukkueen pärjäämistä tuloksellisesti. Se on sitten seurajohto, joka niitä lipputuloja miettii.

Sitä paitsi mikäli skenaariosi on paikkansa pitävä, niin kuin saattaa hyvin ollakin niin siinähän lasketaan sen varaan, että Lukko on helpompi puolivälierävastus kuin HIFK. Tämä taas toisi varmemmin välieräpaikan HPK:lle ja tästä seuraisi lisää niitä lipputuloja. Eli se mikä saatettaisiin hävitä tässä taktikoinnissa puolivälierälipputuloissa niin varmemmin voitettaisiin takaisin välierissä, kenties myös pronssi-/finaalipeleissä...

No, anyway.

Mielenkiintoinen peli varmasti tänään jälleen luvassa. Sarjajohtaja tulossa vastaan. HPK:llakaan ei vielä ole varaa ottaa loppupelejä hällä väliä-asenteella ainakaan, jos halutaan olla viidensiä, sillä TPS saattaa vielä puskea ohi. Suoraa puolivälieräpaikkaa tuskin enää tässä vaiheessa menetetään.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Ronttihan tuon avasi juuri niinkuin asia onkin. Lipputuloista kirjoitin hieman väärin, sillä tarkoitin lähinnä seuran johtoa. Samapa tuo. Tänään nähdäänkin sitten onko huhuissa pontta, eli jaksaako Laakkonen ja Syväsalmi pelata tänään juurikaan.

Todennäköisesti tänään tulee hieman erikoinen peli, tuskinpa maaleja kamalasti tulee ja risti voisi olla hyvinkin onnistunut valinta.
 

verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Harmi kun kukaan ei tarttunut tuohon vetoon, Lassilahan siellä näyttäisi aloittavan. Se on myös tosi kiva että Järvinen pelaa taas Kerhoa vastaan. Muutoin tuo KalPan kokoonpano (hyökkäysketjujen suhteen) on hieman erikoinen. Sahlstedtin ja Kiiskisen herättelyä taitaa edelleen olla ilmassa, Kalle S:lle enemmän roolia hyökkäykseen ja Kerman laittamaan Kisun passit ja viisumit sisään. Jostain syystä luotto vierasvoittoon on noussut kummasti sitten eilisestä.

Todennäköisesti tänään tulee hieman erikoinen peli

Ettei vaan syynä olisi

Palataan vielä huomisessa jos puolen päivän lääketokkurasta silloin ollaan jo palauduttu.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Ei sitten päästykään lääketokkuraan, harmi sinänsä. Kohta alkaa ensin jonkin pöydän kasailu ja sitten todellinen keskittyminen illan otteluun. Vähän tässä alkaa taas jo jännittää.
 

Kilvenkantaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kun luin aamulla Mullikasta KalPan kokoonpanot, piti hieraista unihiekat vielä toiseenkin kertaan silmistä. Killeri laidassa, Laakso kakkosen keskellä kera Kisun ja Kerman... Tähän aikaan päivästä voi jo todeta, että no mikä ettei. Ainoa mikä tuossa hieman huolestuttaa, on se, ettei nelosessa ole nyt kunnon sentteriä. Rissanen oli ehkä positiivisin ilmestys lauantain Blues-pelissä, mutta silti se ottelu vain vahvisti näkemystäni siitä, ettei ole mikään suuri puolustuspelin taitaja. Kukas siinä ketjussa sitten puolustaa, Härski ja Jokinen vai? Muutenkin nelonen oli normaalia suuremmissa vaikeuksissa omassa päässä, joten toivon, ettei Virta tänään heittäisi heitä oman pään aloituksiin...

Järvinen maalissa, hyvä. Viime aikoina olen luottanut taas enemmän Järään kuin Ahoseen.Kauniit kalikat vei sanat suustani, ei näytä taas hyvältä tämä maalivahtikuvio pudotuspelejä ajatellen. Viime kaudella oli kaksi tasaisen hyvää, nyt oli pitkän aikaa mielestäni Ahonen selkeä ykkönen ja sitten mies yhtäkkiä hyytyi ihan ok tasolle. Hohhoijaa, nähtiinhän se viime keväänä, mitä siitä maalivahtiarpomisesta niissä kuuluisissa tosipeleissä seuraa.
 

Kuival

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa & Philadelphia Flyers
HPK 1-5 KalPa

Kiitos KalPa! Rehellisesti sanottuna en pisteitä Hämeenlinnasta odotellut mutta sieltähän lähti Kuopijoon kolme ihanaista pistettä. Radiosta nähtynä varsinkin toinen erä oli KalPalta vahva.

Hyvä tulos, kolme pongoa, Killeri heräilee ja Kahvakiekko pysyy edelleen takana. Kaksi tärkeää peliä jäljellä joista tartteis molemmat voittaa.
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Hieno voitto. Kolme pistettä tuli enemmän kuin tarpeeseen. Yllättävän selvät numerot. KalPalla on 109 pistettä kasassa ja siitähän on loistava jatkaa Tapparan kimppuun.

Edit. KalPalla tämän voiton myötä 50 pistettä kasassa vierasotteluista. 1,79 pistettä per peli.
 
Viimeksi muokattu:

M10

Jäsen
1-5 numerot mairittelevat Kerhoa.

Kaiken lisäksi kotijoukkueen kuuppa ei kestänyt alkuunkaan kuopiolaisten pörräämistä. Onneksi ei tarvitsen kohdata keltapaitoja ainakaan ekalla kierroksella. Niin, ja tuolla pelillä ei itse asiassa tarvitse kohdata ketään pleijareiden tokalla kierroksella.
 

vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Huh huh, olipas se menoa.
Kerho oli sen seitsemän potkua perässä ja Lassila piti numerot noinkin nätteinä.
Mäkelä pörräsi pitkin kenttää kuin pommikone ja se olikin oikeastaan ainoa asia mistä pystyi nauttimaan (+lihapiirakka) koko pelin aikana.

Tolla pelillä tulee turpaan tupsukorviltakin.
 
Ohhoh. Osasipahan Kilpipaidat jälleen yllättää positiivisesti, kun oman skenaarion mukaan kotiintuomisina oli 0-2 pistettä. Vieläpä noinkin selvin numeroin. Erityisesti ilahduttaa laaja pisteiden haaliminen ja Killerikin näköjään alkaa heräilemään kevään korvalla.

Tästä on hyvä jatkaa taistelua runkosarjan voitosta, tiukille se menee kun Nykäset meni kanssa voittamaan.
 

Leppis

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Järvinen näköjään otettu vaihtoon pelin lopussa (SM-liigan sivujen mukaan). Ilmeisesti kyseessä siirrettyrangaistus? Ei kai maalivahteja yleensä merkata poisotetuiksi kun jäähy tulee vastustajalle?
 

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Järvinen näköjään otettu vaihtoon pelin lopussa (SM-liigan sivujen mukaan). Ilmeisesti kyseessä siirrettyrangaistus? Ei kai maalivahteja yleensä merkata poisotetuiksi kun jäähy tulee vastustajalle?

Eiköhän siinä ole vain pelattu kuudella neljää vastaan, kun on hyökkäyspään aloituskin? Tai sitten vain virhe SM-Liigan sivuilla. Se ei olisi suuri yllätys.

Edit. Ei olekaan varma hyökkäyspään aloitus. Mutta silti.
 

Focker

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Medveščak Zagreb, Alaska Aces
Ilmeisesti KalPa esitti parastaan pitkään aikaan ja aina vaikea HPK kaatui leikitellen. Killerin alkaa vertymään kun tosipelit lähestyy. Vielä olisi pari kierrosta jännitettävää. :)
 

pleijjeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suosikkijoukkue
Hienoakin hienompi voitto KalPalta. Killerin onnistumiset tulivat kreivin aikaan, mielenkiintoista seurata pysyykö tämän ottelun ketjukoostumukset kasassa vai oliko tämä vain herättelykokeilu Virralta. Kukkoselle paljon onnea ensimmäisestä liigamaalistaan. Ajallisesti tuohon pieni hetki pääsi kulumaankin.

Onko tietoa Salon loukkaantumisesta? JA:n raportin mukaan jalkaa olisi satuttanut tuossa Tuulolan päähänpistossa.. toivottavasti ei mitään pahempaa käynyt!?
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Olipas heikko peli. Kalpa oli hyvä ja HPK jäi ihan jalkoihin. HPK oli kyllä sitten paska eilen. Yhtä paska kuin tuomarityöskentelykin. Hpk:lta silmiin pisti "yllättäen" oikeastaan vain ikitaistelija Tuukka Mäkelä. Eipä tuosta pelistä paljoa kerrottavaa ole. Kalpa-fanienkin huuto kuullosti lähinnä joltain keskusimurin ulinalta. Aika moni HPK-faneista taas hylkäsi omat ennen pelin loppua jo...
 

Silkkiuikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lentävä Kalakukko
Tästä ketjusta huomaa, että panokset ovat jo aika pienet (hetkellisesti). Kuopiolaisille merkkaa jonkin verran se mahdollinen runkosarjan voitto, mutta juuri muuta aspektia ei tässä ottelussa ollut. Ei tunnu HPK:n porukkaa paljon jurppivan tappio, eikä KalPan voittokaan herätä intohimoja "kalpalaisissa". Ihme kyllä, otaen huomioon viime keväänä muodostuneen pienen yhteisen solmun.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Miksi sitä turhaan ylimääräisiä jurppimisen aiheita ottamaan, ainakaan tuollaisesta. Pelin merkitys oli Kerholle hyvin minimaalinen, kun suora puolivälieräpaikka on melko varma, ja sitäpaitsi näihin todella heikkoihin esityksiin runkosarjan viimeisissä peleissä ehti tottua Jalosen aikana. Eikä ainakaan minun mielestäni Kerhon ja KalPan välille mitään solmuja viime keväänä muodostunut, sen verran paljon parempaa peliä KalPa silloin esitti kuin Kerho, ettei tehnyt tiukkaakaan toivottaa sille oikein hyviä jatkopelejä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös