Kulttimörkö
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- JYP ja maajoukkueet
Suuri ja mahtava Helsingin Jokerit tulee tänään sympaattiselle Synergia-areenalle jossa katsomo on lähellä kaukaloa ja järkkärit kohtelivat väärin vieraiden kannattajia.
Jyväskylä. Tuo pieni kylä landella jossa Jokereilla on tapahtunut yhtä ja toista vuosien saatossa. On pelipaidat unohtuneet Helsinkiin jolloin joutuivat pelaamaan JYPin vieraspaidoilla. Toisaalta, yksi mestaruuskin on voitettu Jyväskylässä. Silloin nuori, mutta jo nyt suomalainen jääkiekkolegenda Teemu Selänne sai nostaa maljan ilmaan. Se on ainoa kerta milloin Jyväskylässä on nosteltu kannua välittömästi ottelun jälkeen. Mutta on sitä kaukalon ulkopuolellakin tapahtunut. Eräs jyväskyläläinen porasi liikaa jolloin putki hajosi jään alta pilaten sen illan matsin. Kamala vääryys Jokeri-kannattajille jonka seurauksensa koko kaupunki sai kärsiä. Jokereiden organisaatio kosti julmasti tällä kaudella ryöväten JYPin oma pojan, laitahyökkääjä Tuomas Pihlmanin riveihinsä. "Pile" tulee tänään takaisin kotikaukaloonsa, mutta väärän joukkueen paita päällä. Tämä ottelu tulee olemaan erityinen Pilelle ja varmasti myös JYPin kannattajille.
Taistelua nähdään myös muualla kaukalossa. Illan taistelupari on JYPin Perrin vastaan Jokereiden Lahti. Pistepörssissä tasapisteissä oleva taistelupari yrittää päästä kolmannelle sijalle ohi Lukon McLeanin joka on ainostaan pisteen päässä. Lahti oli kovassa vireessä ennen maajoukkuetaukoa vieden jopa kuukauden pelaaja palkinnon JYPin Antti "Pillu" Pihlströmin näpeistä. Törkeää!
Varmaa on tänään se ettei tästä ottelusta tule tunnetta puuttumaan. Hyvin todennäköistä on myös se että Jyväskylän järjestyksestä vastaava henkilöstö tekee "täysin sattumanvaraisesti" tänään erityistarkastuksen kaikille. "Aivan sattumanvaraisesti" valittu ottelu vain nyt osui tähän päivään.
Jokerit tulee tälläisellä kokoonpanolla tänään:
Pihlman - Nokelainen - Hentunen
Eronen - Väänänen
Lahti - Kerälä - Pulkkinen
Forrest - Dehner
Pirnes - Eaves - Juutilainen
Kivistö - Niemi
Mäki - Heino - Ben-Amor
Lasak
Järvinen (luukkuvahtina)
JYPin kokoonpanoa vielä odotellaan, mutta päivitän sen tähän ketjuun kunhan se julkaistaan.
Edit: Ja tässä se tulee...
JYP tänään:
Tuppurainen - Hytönen - Louhivaara
Vatanen - Jaatinen
Jääskeläinen - Perrin - Pihlström
Välivaara - Malmivaara
A. Virtanen - Asplund - J. Virtanen
Viitanen - Kaijomaa
Sipiläinen - Lahti - Riska
Myllykoski
Tuokkola (luukkuvahtina)
Tuomareina tänään Henriksson ja Leppäalho joita avustavat Neva ja Sormunen.
JYPiltä poissa, syystä tai toisesta, Pesonen. Koskinen nyt on klesana eikä häntä odoteta takaisin käsittääkseni runkosarjaan enää. Karhukopla on muodossaan ja aiheuttaa varmasti peli-ilon katoamista vastustajilta. Mielenkiintoinen lisä Perrinin ja Pihlströmin ketjuun on Jääskeläinen.

Viimeksi muokattu: