Ti 13.3.2012 Jokerit-JYP

  • 20 122
  • 75

bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vähiin käy ennen kuin loppuu. Monen kiekkodiggarin ja jopa taviksen mielestä nyt pelaillaan poikkeuksellisen mielenkiinoista runkosarjan loppua. Ainoastaan Hämeen suuruudet ovat onnistuneet valtaamaan oman paikkansa Tapparaa lukuun ottamatta.

Tuon mielenkiintoisen lopun voi kyllä nähdä toisinkin. Mitä ihmeen mielenkiintoista siinä on, että pelasipa oma joukkue kuinka hyvin tai huonosti tahansa niin sijoitusta ja tulevaa vastustajaa ei tiedä ? Sillä lailla olen kalkumalaattorillani laskeskellut, että pelaillaan nyt sitten lähes millä lailla ristiin niin Hifk-Jokerit on todennäköinen pari.

Zetorien loukkaantumistilanteesta ei ole hajuakaan, Jokereilta pitäisi olla pois vain AJ Niemi, mutta kunhan kokoonpanot selviävät niin nähdään totuus. Joukkueiden voimasuhteista on turha liikaa kirjoitella, Zetorit ovat olleet lennossa, mutta niin pitää ollakin jos menestyä haluaa. Jokerit jatkaa perhostyylillä, jossa pääosin uidaan, mutta välillä käydään syvällä pinnan alla.

Sellainen mahdollisuuskin piilee, että jos Jokerit voittaa viimeiset pelinsä ja vastaavasti Ässät häviävät niin saamme reilun viikon kuluttua jatkaa keskinäisiä pelejämme.
 

Durable

Jäsen
Jokerit tänään

Hardt - Eaves - Teräväinen
Ruutu - Hahl - Rita
Lahti - Filppula - Pulkkinen
Mäki - Heino - Tyrväinen

Eronen - Väänänen
Boumedienne - Lupaschuk
Nordlund - Dehner

Kilpeläinen (Hetenyi)
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kyllähän tämä peli pitäisi kiinnostaa molempia joukkueita. Jokereilla ei ole edes suora pudotuspelipaikka varma ja JYP haluaa kotiedun puolivälieriin.

JYPistä ei osaa sanoa mitään varmaa, Ottelu KalPaa vastaan oli miehekäs, mutta sitä ennen nähtiin viikon verran vaikeaa. Jyrki Ahon valmentajan taidot testataan vasta pudotuspeleissä, ei tuosta nyt ota selvää. Luulisin, että JYP on hereillä.

Poissa Skrbek edelleen.

Ai niin, onhan se pakko tämäkin mainita: me kun asumme täällä maan keskuksessa, niin kiinnostaa kovasti nähdä, mitä kivaa kaikin puolin periferinen J.Ruutu tänään keksii. Montako kuolevaa joutsenta, montako kyyristelyä, montako selkään taklausta vai näemmekö vaihteeksi kaverin terveemmän puolen?
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Hirveästi ei ole lisättävää Kekäläisen ajatuksiin ja kritiikkiin: Jokerien Kekäläinen tiukkana: SuomiKiekko

Taas yksi pakkovoiton paikka ja luulen, että se otetaan ja sitten taas torstaina turpaan. Jos siis mennään vanhan kaavan mukaan.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Itse asiassa Ruudun likaiset temput ovat olleet hyvin vähissä kotikaukalossa (poikkeuksena HIFK-pelit) ja mies on keskittynyt pelaamaan, joten tuskin on mitään erityistä luvassa tänäänkään kun huomioi vielä ottelun tärkeyden.

Poikkeuksellista tänään on että Jokerit esiintyy valkoisissa vieraspaidoissa, joten JYP kai sitten pelaa mustassa kotiasussa.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Whuppiduu, Levonen tuomarina: sallitaan armoton estäminen ja roikkuminen: Jokereilla on mahdollisuuksia. Sen nyt tietää että tässä(kin) tilanteessa Erkan taktiikka pelissä pärjäämiseen on keskialueen ja oman alueen sumputtaminen ja pari maalia ylivoimalla. Ylivoimaa tulee pelitilanteista riippumatta molemmille yhtä paljon koska Levonen on "tasapuolinen". No, JYPille saattaa tosin tulla jatkoajalla yksi jäähy enemmän ja sitä kautta sitten se 3-2 voitto Jokruille.

Miika Lahti > Jarkko Ruutu kaikin puolin.

Mukavaa, että Jokereilla on näitä Pulkkisia ja Teräväisiä niin ei voi enää puhua täysin ostojoukkueesta. Tai no... onhan tuo rosteri tosin muuten aika jäätävä. Montako ulkomaalaista siellä on? Hardt - Eaves, Boumedienne - Lupaschuk, Nordlund - Dehner?

JYPistä kannattaa seurata yllättäen Vatasta ja Perrinniä. Vatasella ei putki kulkenut parissa pelissä - no kolmannessa teki sitten 0+4. Perrinillä saumat pistepörssin voittoon. Ja huomiotta ei saada jäädä JYPin maalikuningas Harri Pesonen (#82) sekä ikitaistelija Jani Tuppurainen #12, 50 pistettä plakkarissa ja missään ei puhuta tästäkään kaverista?

JYPillä on sopivasti tavoitetta mutta ei liikaa paineita. Pidetään Vatanen, Perrin, Tuppurainen ja Pesonen ehjänä ja kaavitaan jokunen piste niin mikäs siinä.
 

Pasilan Polle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Happee -01
Miika Lahti > Jarkko Ruutu kaikin puolin.

Tähän lienee saatavissa edes joitakin perusteluja...

Lahti on joka hemmetin laitatilanteessa ensin perse kentälle päin pää alhaalla ja sitten kun joku tulee kiinni, niin katollaan. Ja ainakiin Hippoksella kansa huutaa jäähyä.

Omissa papereissa suurempi kuin merkki on ihan toisin päin ja tuplana.
Jakke on pelaajana "isompi" ja varsinkin omalle joukkueelleen isompi pelaaja kuin "ämmä" Lahti omalleen. (ämmä tulee Miika etunimestä.)

Pidetäänkö Jyväskylässä turkulaista ulkomaalaisena ?
 

Kynäilijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mukavaa, että Jokereilla on näitä Pulkkisia ja Teräväisiä niin ei voi enää puhua täysin ostojoukkueesta. Tai no... onhan tuo rosteri tosin muuten aika jäätävä. Montako ulkomaalaista siellä on? Hardt - Eaves, Boumedienne - Lupaschuk, Nordlund - Dehner?

Boumedienne ja Nordlund ovat suomalaisia. Sen sijaan unohdit 2.maalivahti Hetenyin, joka on Unkarista. Näytti muuten JYPissäkin pelanneen 5 ulkomaalaista tänä kautena. Eivät taida kaikki tosin mahtua nykyään enää kokoonpanoon.

Illan ottelussa pienet asiat varmasti nousevat ratkaiseviksi, joten henkilökohtaisiin virheisiin ei ole kummallakaan joukkueella varaa. Toivon Jokerien pelaavan aktiivisesti, kuten kotiotteluissa on tapana ollut ja muutaman maalin voitto olisi kiva asia.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Näytti muuten JYPissäkin pelanneen 5 ulkomaalaista tänä kautena. Eivät taida kaikki tosin mahtua nykyään enää kokoonpanoon.

Kostner ja Auvitu ovat Akatemian projektipelaajia, eivät sinällään liigajoukkueen vahvistuksiksi hankittuja. Skrbek on ikävä kyllä loukkaantuneena. Hubacek ja Perrin tuolla sitten mukana ovatkin.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Boumedienne ja Nordlund ovat suomalaisia. Sen sijaan unohdit 2.maalivahti Hetenyin, joka on Unkarista.

Kiitos tarkennuksesta :) Hahlikin taitaa olla suomalainen, mutta eihän noi Helsingin töppöset ja löppöset ketään kiinnosta kehän ulkopuolella.

JYPissä ulkomaalaisosastoon menee ainakin Filip Riska. Pavel Skrbek on edelleen saikulla.

Lahti on parempi kun Ruutu kun se osaa pelata sentterinä eikä jää kiinni noista tempuistaan. Ja Ruutuhan ei ole "hemmetin laitatilanteessa ensin perse kentälle päin pää alhaalla ja sitten kun joku tulee kiinni, niin katollaan."

Mieluummin tänään pelataan kuin pelleillään. Jos tuo Kekäläinenkin sitten selviäisi kyynelehtimättä.
 

Kyyberi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Preds,Jordin Tootoo,M.O.P.A.K.
Jyväskylässä kyllä osataan rosterin osalta vetää linjoja. Kaivetaanko tähän linkki Riston statementtiin voitetun TPS-sarjan jälkeen että "kaverin rosteri vilisee nhl-kokemusta, ja meillä on mestis-taustainen jengi".

Samalla pettämättömällä logiikalla nytkin Jokereilla on ostojengi, ja jypillä täysin omasta kasvimaasta poimittu joukkue. Eikös vain?

Jokerifanille jokainen peli on kuin sulkaarasia. Koskaan ei tiedä onko siellä wienernougata, jotain ällöä marsipaanimoskaa, kitkerää likööriä vai koirankakkajekku. Joten hyvin on pullat uunissa, meillä on runkosarjassa 60 jouluaattoa. Lälläslää!
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mieluummin tänään pelataan kuin pelleillään. Jos tuo Kekäläinenkin sitten selviäisi kyynelehtimättä.

Jos nyt viittasit tuohon tähän ketjuun linkitettyyn juttuun tuolla kyynelehtimisellä niin olisikohan kannattanut lukea se juttu ensin. Kekäläinenhän toteaa jutussa ainoastaan että Jokereiden täytyy keskittyä pelaamiseen eikä hölmöilyyn. Jos se on toimarilta itkemistä niin aikamoinen vollotus taitaa siellä Keski-Suomessa olla meneillään.

Ja asiaahan Keklu puhuu. Jokerit on ottanut aivan järkyttävän määrän jäähyjä viime aikoina. Varsinkin vieraskaukaloissa on kulutettu niin paljon jäähypenkkiä että monessa hallissa taitaa olla jokeripersuksen muotoinen kolo penkeissä. Varsinkin puhtaasta huolimattomuudesta otetut kakkoset täytyy saada pois.

Kyllähän Jokereilla on iso panos matsiin, koska sääleihin tippuminen olisi suuri epäonnistuminen. Hyvä että päästään pelaamaan miltei parhaalla kokoonpanolla ennen kevään tosipelejä.
 

Brock

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paras organisaatio
Jaapati jaa. Jokerit vs. Väli-Suomen Traktori taas - ja taas Urhon matsina. Kivaa kun on mukavaa.

Pakko katsoa - niin paljon on pelissä. Toivottavasti tulee vauhdikas matsi eikä areenalla nähdä takavuosien koukku-jyppiä. Jokereille elintärkeä peli, eikä panoksia puutu Traktoriltakaan.

Toivotaan Jokereille samaa iskua kuin oli Kärpäset-pelissä. Arvataan että 3-3 varsinaisen peliajan jälkeen.
 

Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jypillä ilmeisesti taas Helenius maalissa. Mkäs siinä on, kun Myllykoski ei meinaa vastuuta saada? Tietty Helenius on hiton hyvin pelannutkin, mutta eipähän Myllykosken otteissakaan ole mitään vikaa ollut, vai onko?
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Kiitos tarkennuksesta :) Hahlikin taitaa olla suomalainen, mutta eihän noi Helsingin töppöset ja löppöset ketään kiinnosta kehän ulkopuolella.

JYPissä ulkomaalaisosastoon menee ainakin Filip Riska. Pavel Skrbek on edelleen saikulla.

Niin että sinun mielestäsi kaikki Jyväskylän ulkopuolella syntyneet ovat ulkomaalaisia, vai millä logiikalla Vaasassa syntyneestä Filip Riskasta saadaan ulkomaalainen?

Pakko se on paikalla olla tänään, käytännössä huonolla tuurilla toiseksi viimeinen kotipeli tälle kaudelle... Tähän ei tietenkään uskota, vaan luotto on kova. Kunhan Kilpeläinen pelaisi tänään sen unelmapelin. Valtraa vastaan ollut tiukkoja pelejä yleensä, ja nitrot on useamman kerran olleet tarpeen.

Mitään muniinpuhaltelua en tänään halua nähdä, vaan toivon että asenne on samaa luokkaa kun näätiä vastaan.
 

jeani

Jäsen
Pomminvarma kotivoitto. Pelkät pisteet ei silti tyydytä vaan odotan Jokereilta samaa ilmettä kuin mitä Kärppiä vastaan oli. JYP:ltä toivon kahvatonta peliä.

Torstain Blues-pelistä ei pisteitä olle tulossa, joten siinä mielessä nämä pisteet ovat tärkeät. Eivät kuitenkaan niin tärkeät kuin laadukas peliesitys.
 

JMA

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Niin että sinun mielestäsi kaikki Jyväskylän ulkopuolella syntyneet ovat ulkomaalaisia, vai millä logiikalla Vaasassa syntyneestä Filip Riskasta saadaan ulkomaalainen?

Vielä kerkesi hienosti yksi matti myöhänen soppaan mukaan. Pakastepizzat pois silmiltä.

Jypillä ilmeisesti taas Helenius maalissa. Mkäs siinä on, kun Myllykoski ei meinaa vastuuta saada? Tietty Helenius on hiton hyvin pelannutkin, mutta eipähän Myllykosken otteissakaan ole mitään vikaa ollut, vai onko?

Kyllä Helenius on tällä hetkellä selkeä ykkösvahti. Kuten sanoit Helenius on pelannut "hiton hyvin", miksi ihmeessä siis penkittää miestä?

JYP:ltä toivon kahvatonta peliä.

Malmivaara ja Koskinen nyt kahvaavat kerran mieheen itselleen 2min jäähyn mutta muutoin voinen luvata nyky-JYPin tyylin olevan jotain aivan muuta.
 

spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Jos nyt viittasit tuohon tähän ketjuun linkitettyyn juttuun tuolla kyynelehtimisellä niin olisikohan kannattanut lukea se juttu ensin. Kekäläinenhän toteaa jutussa ainoastaan että Jokereiden täytyy keskittyä pelaamiseen eikä hölmöilyyn. Jos se on toimarilta itkemistä niin aikamoinen vollotus taitaa siellä Keski-Suomessa olla meneillään.

Aikaisempiin Kekäläis-tempauksiin viittasin. Itse luen jääkiekkoasiat vain Iltalehden urheilupalstalta, se kun on luotettava ja puolueeton media. Ihan Googlella hakusanat "jarmo kekäläinen tuomarit" niin tulee kiitettävästi osumia.

Mutta tänään ei tarvitse pelätä jäähyjä Kekäläisenkään, Levonen kun sallii tuon estämisen ja roikkumisen yleensä ihan mukavasti.

JYPin illan joukkueesta löytyy edelleen 3 kentällisen verran ukkoja jotka ovat pelanneet mestiksessä, heistä vähintään 6 tälläkin kaudella. On siellä tosin yksi Stanley Cup -mestari ja Vatanen joten se tasoittaa tilannetta.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Jypillä ilmeisesti taas Helenius maalissa. Mkäs siinä on, kun Myllykoski ei meinaa vastuuta saada? Tietty Helenius on hiton hyvin pelannutkin, mutta eipähän Myllykosken otteissakaan ole mitään vikaa ollut, vai onko?

On ollut. Alkukaudesti ihmettelin miksi Helenius saa luottoa, vaikka pomputtaa joka kiekon ja päästää helppoja. Myllykoski pelasi tuolloin varmasti. Nyt asetelmat ovat täysin toisin, joskin Helenius edelleen hieman pomputtelee.

Tänään kova peli edessä. Valitettavaa on pääsemättömyys Hjaffalaan. Urho näyttää pelin ja kortti on reissussa mukana, joten pelin pääsee näkemään. Vieraisiin uskon vahvasti. Kovin moni on ollut epäilevällä kannalla, kun ollaan välillä jopa hävittykin. Perrin on ehkä liigan kovin pelaaja tällä hetkellä ja Jokereiden on PAKKO pysyä boksista tänään poissa, jos meinaavat pitää ykkösketjun tehot alle kahdessa maalissa. Vatanen toivottavasti antaa paineen narripuolustukselle ja aiheuttaa niitä jäähyjä. Mukava nähdä myös Ruudun pelaamista. Jotenkin siitä kaverista vaan pitää, mutta hirvittävää vihaa tunnen aina JYPiä vastaan pelatessaan. Hyvän pelaajan merkki! Toivottavasti ei hölmöile.

Joko muuten Kekäläinen/Westerlund kaksikko on luopunut jatkuvasta itkusta? Ainakin viime viikkoina tulostaso on ollut parempi.

Tsempit molemmille porukoille. Let the better team win!

tv 1-3
 

chubster

Jäsen
Todella tärkeä peli edessä illalla ja mikä parasta, molemille joukkueille!

Jos jotain pitää väkisin vääntää, niin Jokereilla enemmän pelissä, suora playoff paikka, kuin JYPillä "vain" kotietu. toivottavasti tämä ei näy kentällä.

Toivotaan hyvää ja tasokasta peliä illakis!

Ja toivottavasti nähtäisiin myös Jääkiekkoa pelaava jokerilauma askissa. vituttaisi katsoa kun toinen sumputtaa keskialueen ja keskittyy norsukiekkoon ja kahvaamiseen, sitten porukalla organisaatio pääsee taas itkemään, että ku tuomarit....
 

Ilmala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Taitaa maalaisia jo valmiiksi pelottaa kun niin väsyneitä on jutut jo tähän aikaan päivästä. Ruutu on päässyt selvästi ihon alle. :D
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Huhhuh, joka otteluketjussa joutuu tässä loppukaudesta hypettämään enempi tai vähempi. Tärkeistä pisteistä pelataan taas, etenkin Jokereille voitto on elintärkeä. JYP:lle vierasvoitto tänään ja kotiedun suhteen näyttää hyvältä. Samaan aikaan Kärpät kohtaa Ässät, josta näin JYP-laseilla toivoo voittoa Kärpille.

Peli muuten tulee myös VeikkausTV:stä.
 

Suomi-Salama

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ruutu on päässyt selvästi ihon alle. :D

Näin on tehnyt. Tosin mitä siitä tulisi, jos joukkueissa olisi enemmänkin näitä Ruudun kaltaisia viemärirottia. Kaikkien tavoitteena olisi päästä vastustajan ihon alle. Itse peli jäisi sivuseikaksi. En kannata ajatusta. Mutta yksi pelle nyt vielä menee, onhan joukkueenkin nimi Jokerit eli Narrit.

JYPin kokoonpano ei yllätä. Kyllähän nuo kolmonen ja nelonen aika jarruketjuilta näyttävät. Mutta jospa Hytöset sais välillä sitten tehoja aikaiseksi Ekin ketjun lisäksi.
 

Viru$

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja toivottavasti nähtäisiin myös Jääkiekkoa pelaava jokerilauma askissa. vituttaisi katsoa kun toinen sumputtaa keskialueen ja keskittyy norsukiekkoon ja kahvaamiseen, sitten porukalla organisaatio pääsee taas itkemään, että ku tuomarit....

Mitä vittua sä selität? Kun et selvästikään ole perillä Jokereiden kotipelaamisesta, niin olisi ehkä syytä pitää suutaan vähän soukeammalla. Kyllä se on tänään JYP joka kahvaa ja sumputtaa keskialueen. Tämä ihan sen takia, että se on pakotettu siihen. Aluksi varmaan pyrkivät karvaamaan höyryjunan lailla, mutta huomaavat pian, että Jokeripakka kiekottelee tuon paineen alta pois leikittelevän kevyesti.

Valtrat on syytä olla viritetty äärimilleen, sillä muuten on luvassa kylmää kyytiä. JYP elää Perrinin kentästä, eikä se tänään riitä Jokereiden laajempaa materiaalia vastaan.
 

chubster

Jäsen
Mitä vittua sä selität? Kun et selvästikään ole perillä Jokereiden kotipelaamisesta, niin olisi ehkä syytä pitää suutaan vähän soukeammalla. Kyllä se on tänään JYP joka kahvaa ja sumputtaa keskialueen. Tämä ihan sen takia, että se on pakotettu siihen. Aluksi varmaan pyrkivät karvaamaan höyryjunan lailla, mutta huomaavat pian, että Jokeripakka kiekottelee tuon paineen alta pois leikittelevän kevyesti.

Valtrat on syytä olla viritetty äärimilleen, sillä muuten on luvassa kylmää kyytiä. JYP elää Perrinin kentästä, eikä se tänään riitä Jokereiden laajempaa materiaalia vastaan.

Hui kauhistus en selvästikkään ole. Toivotaan, että minä olen väärässä ja sinä oikeassa ja myös Jokerit todellakin lähtisi pelaamaan tätä peliä.

Se on totta, että JYP on pelottavan paljon elänyt Perrinin ketjun varassa viime aikoina. Jokohan muutkin alkaisivat nostamaan päätään, vai vieläkö sama ketju ratkaisee pisteet meille?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös