Ti 12.10.2010 KalPa - Ässät

  • 15 856
  • 66

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Ässä-juna kulkee mukavasti raiteillaan ja huomenna olisi sitten määräasemana Savon umpisolmu, Kuopio. Erinomaisen kansallisen tason metallimusiikin (Tarot, Turmion Kätilöt, Verjnuarmu) lisäksi Kuopiossa on nykyisin taas tarjolla myös loistavaa liigatason kiekkoilua, joten jännittävää kiekkoiltaa voitaneen ounastella..

Taas yksi ottelu jota voi pitää aikalailla ympäripyöreänä. Sanon jälleen, että sekä 0 pisteen saalis että 3 pisteen saalis, tai jotain siltä väliltä, ovat karkeasti ottaen kaikki yhtä todennäköisiä lopputulemia. Eli kaikki pisteet mitä mukaan saadaan, ovat kotiinpäin.. en ainakaan itse osaa kyllä nimetä kumpaakaan ennakkosuosikiksi ainakaan millään kunnollisella perusteella. Ehkä rohkeimmat pitävät jopa Ässiä ennakkosuosikkina, mikä asema ei tietenkään Padalle sovi..

Mielenkiintoa riittää tietenkin miten savolaistunut persporilainen, Salmisen Sakke, saa itsensä liikkeelle kasvattiseuraansa vastaansa. Petrovickyn debyytti kerännee väkeä katsomoon, mutta miten sanee itsensä liikkeelle aivan kylmiltään? Ässistä taas tietää etukäteen sanoa, että päälle tullaan laajalla rintamalla, ja se onkin Padan tämän hetkinen ehkä se suurin vahvuus. Nettiradion äärellä siis ollaan tiivisti..

Juna teema tuli tuossa alussa jo otettuakin esille, joten tässä matkamusiikkia joukkueelle..

http://www.youtube.com/watch?v=YD6zj260sfQ
 

Pianisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pakollinen tiistai-illan kähinä tiedossa. Asetelmat ovat sinänsä oudot että vielä joku aika sitten en olisi laittanut senttiäkään Ässien voitolle Kuopiossa tiistaina mutta KalPa on alisuorittanut ja Ässät taasen pelaa vakuuttavaa hokia.

Ässien uusi vanha vahvistus Zaborsky ei ehtine tähän otteluun mutta Kalpa saa uuden vahvistuksensa jäälle. Toivottavasti meidän paletti jatkaa toimimista ja saataisiin puristettua vähintään piste Niiralasta.

Järvenpäälle lienee turha antaa vielä näyttöpaikkaa koska huilipäiviä tulee huomisen jälkeen 3 kun torstaina ei luojan kiitos ole matsia. Pojat saa rauhassa palautella lauantain Lukko-otteluun jota ei saa hävitä.

EDIT: Masuhr näköjään pelikiellossa. Meidän mahikset parani hiukan.
 

Susimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa,Toronto Maple Leafs,Westghost,Ghostbusters
KalPalaisittain suurin mielenkiinto kohdistuu kokoonpanoja odotellessa pakistoon. Poissa ovat varmuudella Timonen ja Masuhr, Syväsalmen tilanteesta ei ole tarkempaa tietoa. Eli pakisto näyttää tällä hetkellä tältä:

Jalasvaara-Suhonen
Kukkonen-Hirvonen
Laurila-?

No,jos on pakistossa vajetta niin hyökkäyspäässä ei, siellä eletään melkein runsaudenpulassa. Yksi variaatio tuohon pakistoon voisi olla Riekkisen peluuttaminen pakkina, ainakin TPS-KalPa-ottelussa Jalasvaaran paikkaus sujui mallikkaasti. Petrovickyn suhteen ei ittellä ainakaan ole vielä suuria odotuksia, pelaamattomuus lienee näkyy otteissa. Salminen voisi nyt herätä kunnolla ex-seuraansa vastaan.

Varsin kovan kertoimen (3,05) antaa Veikkaus vierasvoitolle.
 

Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tässä jo vähitellen valmistaudutaan seurailemaan illan kamppailuun henkisesti. Vähään aikaan ei olla kyllä näin hyvistä lähtökohdista lähdetty Kuopioon vierailulle. Sanotaan näin lähtökohtaisesti, että vääryys, jos ei mitään saada kotiinviemisiä tältä reissulta. Ässille tulee mukava paussi tosiaan ennen lauantain Lukko-ottelua, jolloin Zaborskyn paluun myötä Isomäki myytäneen loppuun.

Hienosti ovat pojat tahineet loukkaantumisista huolimatta, ja kohta tähänkin on helpotusta luvassa.

KalPalla näyttää peräpäässä olevan tilaa, joten sinne vain kovasti painetta, tosin tähänastinen pelityyli tätä tukeekin, tosin lieneekö Ässien vierashoki kuitenkin tänään hieman maltillisempaa mitä kotona, illalla sekin sitten nähdään.

Veikkauksen tarjoama kerroin tuntuisi jopa pelattavalta. Toivotaan vauhdikasta kiekkoiltaa!

PataJaskalle vielä kiitos Esa Pakarisen pastesta, näitä on välillä aina mukava kuunnella!
 

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jahas, kalakukkoa olisi tarjolla Ässille Kuopiossa. On Ässien kannalta vaikeahko peliviikko sillä Kalpa, vaikka on hieman alisuorittanut, ei kotonaan varmasti mikään helpoin vastus ole ja kyllä Kalpan rosterissa potenttiaalia on. Sitten lauantaina pitäs alkaa Lukkoa kaatamaan jolla on alkanut putki kulkea ihan mallikkaasti.

Takaisin tähän peliin. Kalpalta on Masuhr poissa, mikä parantaa Ässien mahdollisuuksia. Kalpa ei ole ollut myöskään hirveän tehokas ylivoimassa, 6kpl maaleja, joten Ässien kannalta lupaa hyvää kun Ässät ei tilastollisesti ei mikään parhain AV joukkue (Ässille tehty 11 YV maalia, kun yhteensä maaleja mennyt 27). Tosin täytyy mainita ettei Ässätkään ole YV maalejä mättänyt, vain 10kpl.

Kilpeläisen parasta olla hereillä jos halutaan pisteitä. Haluaisin nähdä Savinaisen kakkosessa Hupin tilalla, en tiedä Savinaisen YV taidoista mutta ei ainakaan huononpaan suuntaan voida mennä mitä Hupi esittää.

Oon kyllä tyytyväinen jokaiseen pisteeseen mikä tulee, vaikka olisikin vaan yksi ja veikkaus antaa kertoimen 3,05 Ässien voitolle, kai sitä on pelattava.
 

verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Helekama

Vain pakki puuttuu. Riekkinen on varmaankin se todennäköisin vaihtoehto. Kakkosvalmentaja tuskin hyppää laatikkoon, mitenkäs junnupuoli? Kukkonen ja Hirvonen on ajettu jo sisään miesten ympyröihin ja onhan pojat kehittyneet aivan älyttömästi viime kaudesta. Uutta kokelasta vaan rohkeasti sisään, parempi niitä kokeiluja olisi tehdä kuitenkin nyt kuin helmikuussa pakon edessä.

Ässät on yllättänyt otteillaan varmasti enemmistön kiekkoa seuraavasta kansasta. Olin täysin varma, että HIFK:n pöllytettyä pataa kunnolla sukeltaa joukkue ja syvälle. Olin väärässä, eikä tosiaan ollut ensimmäinen kerta. Todetaan sama kuin kaikki muutkin, eli vaikea lotota yhtikäs mitään lopputuloksesta. Kokoonpanoja odotellessa.
 

Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Kyllä tuo KalPan pakisto näyttää näin paperilta vähän heikolta. Tiedä häntä miten sitten kaukalossa. Aktiivisesti karvaava Ässät voi olla KalPan puolustuksella melko vaikea pysäytettävä. Siitä huolimatta Ässät kaipaa Kilpeläisen hyviä esityksiä myös tähän peliin, sekä hyökkääjiltä ratkaisuja laajalta rintamalta. Ykkösketju on toki ottanut vastuuta viime peleissä ja Santavuoren, Uusikartanon ja Armian ketju on tehnyt ainakin sen yhden maalin viime peleissä. Porissa Yetman teki kaksi maalia, jos tänään jatkuisi hyvä vire?

Suuri kysymys on tietysti se, että miten Sakari Salminen pelaa entistä joukkuettaan vastaan. Näissä peleissä ollaan usein rankaistu entistä joukkuetta parillakin maalilla. Entä tänään?
 

1stApril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
KalPalta poissa siis pakkeja, Ässiltä hyökkääjiä. Eiköhän vaihdeta Kudroc <-> Salminen...

Asiaan. Joukkueiden kuntopuntarit ovat aika lailla tasoissa. Ässien sivuilta ennakosta luin:
Viimeiset viisi ottelua:
KalPa: 8 pistettä, maaliero -3
Ässät: 8 pistettä, maaliero -5

Kolmesta viime pelistä Ässillä pelkkiä voittoja (Kärpät ja Tappara kotona, Blues vieraissa). Ei välttämättä millään nappipelillä, varsinkaan Espoossa. Launataina mielestäni kokonaisuudessaan ok esitys Ässiltä, vastassa oli hyväkuntoinen Tappara.

KalPa:lla voitot kotona Ilveksestä ja vieraissa TPS:stä ja tappio Raumalla.
Peliesityksistä ei hajuakaan, en ole nähnyt otteluita tai edes lukenut otteluraportteja kuin nopeasti.

Tilastollisesti odotettavissa siis tasainen vääntö ja kaksi ihan kohtuullisessa tikissä olevaa joukkuetta vastakkain.
Huomioitavaa on viime kausilta poiketen, että Ässät on pelannut varsin mukavasti myös vieraissa tällä kaudella.
Heitetään veikkauksena 3-3, KalPa vie rankkareilla (Salminen epäonnistuu).
 
Viimeksi muokattu:

Ressa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässät lähtee miltein samalla kokoonpanolla:

Santavuori-AUK-Armia
Uusitalo-Jyrkkiö

Huhtanen-Kuparinen-Yetman
Malkamäki-KK

Normio-Miller-Savinainen
Määttä-Mielonen

Mutanen-Sillanpää-Laaksonen

Kilpeläinen

Eli SammalTapsa on vuorossaan huilissa ja KK palasi kokoonpanoon.
 

ileis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Ja jostain kumman syystä tuota Huhtasta siis roikotetaan kakkoskentässä yhä edelleen, vaikka peliesityksien perusteella paikka olisi jossain muualla (jopa katsomossa). Sammalkangas siis todellakin tänään huilivuorossa ja Kudroc tilalla ottamassa 3-5 enemmän tai vähemmän tyhmää jäähyä.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Kaksi miestä tänään omassa seurannassa erityisesti, Petrovicky ja Armia. Kaksimieliset tunnelmat tästä kamppailusta. KalPalla ihan hyviä matseja takana, Raumallakin puolet pelistä kauden parasta vierashokia ja Turusta selkeä voitto. Toisaalta taso heittelehtii paljon pelin sisällä. Tasurille haiskahtaa?

KalPan kokooonpanoja ei vielä näy. Saas nähdä tuleeko A:sta pakkia kokeilulle vai mennäänkö Riekkisellä. Miten lie Laakkosen kunto?
 

pleijjeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suosikkijoukkue
Kaksi miestä tänään omassa seurannassa erityisesti, Petrovicky ja Armia.
Otetaan tuohon vielä Normio, jonka esitykset ja peliaika KalPa-tryoutilla jäi kovin ohkasiksi. Halu näyttää on varmasti kova.

Ässät iskee varmasti kovaa KalPan puolustukseen. Tämä antaa tilaa nopeille vastahyökkäyksille, mikäli KalPa saisi hyökkäyksiin lähdöt edes puolinopeiksi (alle 2 volttilähtöä per hyökäys).

Ylivoimapelin hyödyntäminen lienee kulminaatio pisteitä hermokontrollin ohessa. Masuhr on nyt viivalta poissa, joten Brendlille luvassa paljon lisää kohdistuslaukauksia.

Pelaako Syvis? Pelaako Laakkonen? Onko Riekkinen pakki, hyökkääjä vai vilttimies? Ahonen vai A.A maalille? Yleisöä < 3700?
 

madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielenkiintoinen vääntö edessä.

Luulisi Ässien 3-4ketjulta+Huhtaselta löytyvän asennetta ja taistelutahtoa peliin. Siellä tapellaan nyt tosissaan pelipaikoista!
Harmi vaan että me menetetään Yetman, nimittäin mies vetää ranteet auki illan päätteeksi. Minuakin vituttaisi pelata tämän hetken Kuprun ja Huhtasen kanssa.

Noo, vahva on luotto omiin. Tänään 3p tarttuvat mukaan reissusta ja voittoputkesta Lukon kaatoon.

Ottelun taisteluparina olkoon meidän nykyinen kultapoika Armia vs. ex-kultapoika Salminen.
 

Reznik

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPa tänään

Månsson-Petrovicky-Brendl
Kerman-Miettinen-Kiiskinen
Jokinen-Riekkinen-Salminen
Salo-Laakso-Pakarinen

Jalasvaara-Syväsalmi
Suhonen-Laurila
Kukkonen-Hirvonen

Ahonen (Ahlqvist)

Mielenkiintoinen matsi kyllä luvassa, pitää varmaan turvautua urpon tarjontaan taas vaihteeksi. Ulkkarit lykätty siis samaan ketjuun, joten tehoja ja näyttöjä odotellaan. Saa nähdä miltä peli näyttää.

Salmisen avausmaalia odotellaan tänään. Ja varmaan sitten Normiokin tekee yhden kun sen verran vaisu kuva jäi alkukaudesta.
 
Viimeksi muokattu:

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Hieman ihmetyttää, miksi juuri tähän peliin hyvin liikkuva ja energinen Sammalkangas vaihdettiin Kudrociin. Lauantain peliin miestä hieman ehkä odottelin, jos en vastustajan pelityylin, niin tunnelatauksen vuoksi. Toivottavasti liike riittää, eikä typeriä jäähyjä tule alkukauden tapaan.

Erittäin vaikea tästä matsista sanoa mitään, mutta näin puskista todettakoon, että jokainen piste otetaan ilolla vastaan. Piste tästä ja kolme lauantaina, niin meikä on padan viikkoon tyytyväinen.

EDIT:

Sen verran on KalPan heikkouksista sanottava, että siihen puolustukseen tullaan varmasti iskemään korkealta. Aktiivinen karvaus on tuonut tulosta jo monta joukkuetta vastaan, tänään tuskin tästä poiketaan. Kiekollisen pakin päälle tullaan aggressiivisesti kahdella, jolloin puukätisimmillä kavereilla tulee kiire laittaa kiekko pois.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Hieman ihmetyttää, miksi juuri tähän peliin hyvin liikkuva ja energinen Sammalkangas vaihdettiin Kudrociin. Lauantain peliin miestä hieman ehkä odottelin, jos en vastustajan pelityylin, niin tunnelatauksen vuoksi. Toivottavasti liike riittää, eikä typeriä jäähyjä tule alkukauden tapaan..

Kyllä se varmaan siitä johtuu että meillä on semmoinen rähinä ja tunnetila peleissä että oksat pois. Tästä osoituksena edelliset pelit jotka ovat päättyneet joukkotappeluihin. Aina sattuu ja tapahtuu vai miten se oli.

Ja tähän perään iso joukko hymiöitä!
 
Suosikkijoukkue
KalPa
KK palaa kokoonpanoon ja tähän matsiin häntä pikkaisen kaipasinkin. Voiton lisäksi toivon, että KK vetää Sakkeen muutaman kunnon pommin.

Aika perverssiot sullakin mut onhan näitä maailmalla jos jonkinlaista..

23 Sakari Salminen (lh) 22 v 180 cm / 70 kg / R
vrt.
78 Kristian Kudroc (p) 29 v 201 cm / 106 kg / R

Mitä se Sakke siellä teki muuta kun pakkasi kamansa ja muutti työn perässä toiselle paikkakunnalle?
 

Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kyllä se varmaan siitä johtuu että meillä on semmoinen rähinä ja tunnetila peleissä että oksat pois. Tästä osoituksena edelliset pelit jotka ovat päättyneet joukkotappeluihin. Aina sattuu ja tapahtuu vai miten se oli.

Miellyttävä muutos aiempiin kausiin on se, että viime matsin myllytyksistä kukaan ei istu katsomossa tänään. Hyvänä esimerkkinä esimerkiksi Laurila, kyllä noista on jaettu suoria ottelurangaistuksia monta vuotta. Iloisen näköistä mättöä, näitä vaan lisää!

Olisi se kuopiolaisten pakisto ollut aika tavalla heikompi, jos niitä OR:ia jaettaisiin edelleen liukuhihnalta.

Veikolle: hyvin näytti jäävän Sakke jyrän alle Raumalla, tästä tuli vielä maalikin omiin. Eri asia onkin se, osuuko mainitsemasi KK edes unissaan Salmiseen. Minun kuppiani ei juuri keikuta, vaikka ei osuisikaan. Veikkaisin kuitenkin, että ohi menee, mutta lujaa. =D
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Mitä se Sakke siellä teki muuta kun pakkasi kamansa ja muutti työn perässä toiselle paikkakunnalle?

Lopetti pelaamisen, kun sopimus muualle oli valmis. Jos kerran jo ennen vuodenvaihdetta ahdisti jääminen Poriin, ammattilainen ei tee siitä joukkueen ongelmaa, taiteilija tekee.

Haluton, kontaktia pelkäävä lapanen sai aiheesta kuraa niskaansa. Tästä huolimatta en masennu ollenkaan, jos pärjää urallaan. Se vain 100 % varmasti vaati muuton muualle, ja vaatisi myös asennemuutoksen. Teillä aika näyttää, miten käy.

---

Niirala on ollut vaikea paikka ja on vieläkin. En usko kovin suuresti voittoon, mutta mitään sitä vastaan ei tietenkään ole. Kilpeläiseltä vaaditaan taas kerran, ja nyt siihen uskaltaa jo vähän luottaa. Hieno alkukausi ei mene pilalle, vaikka tänään hävittäisiin, mutta valmiiksi ei hävitä enää yhtään peliä. Se yksi riitti.

Kudrocin alta Salminen varmaan ehtii pois, mutta on siellä muitakin. Ässät ei keskity Salmisen ajamiseen, mutta ei Salminen missään taklauskiellossakaan ole. Taklaamisen kieltävät liivit kuuluvat harjoituksiiin, ei peleihin.
 

regularflex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kalpa, "liigan väkivaltaisin joukkue" VS Porin Ässät " Liigan kärkipään joukkue"
Hauskat lähtöasetelmat otteluun verrattuna viime kausiin. Ässät osoittanut kypsän joukkueen merkkejä venymällä tiukoissa otteluissa. Tänään vastassa hieman rikkonaisesti kautensa aloittanut Kalpa. Luistimen pitää taas liikkua ja Eeron torjua, jos pinnoja Poriin halutaan tuoda. KK is back. Hyllytyksen jälkeen takaisin kaukaloon. Ässät voitti molemmat Kudrocin huilipelit, joten saas nähdä kuinka tänään käy. Itse uskon että kaveri pelaa nyt nöyremmin. Vaikea ottelu veikattavaksi, mutta sanotaan nyt että jatkoajalle mennään.
 

Susilogo

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Philadelphia Flyers, sympatiat Kärpille.
KalPan hyökkäys, erityisesti ykkösen ulkomaavitja näyttää kovalle paperilla.
Brendl-Petrovicky-Månsson on toimiessaan aivan fantastinen ketju. Toivotaan että Pedo saa pelinjyvästä heti kiinni.
 

pata 72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Hieman ihmetyttää, miksi juuri tähän peliin hyvin liikkuva ja energinen Sammalkangas vaihdettiin Kudrociin. Lauantain peliin miestä hieman ehkä odottelin, jos en vastustajan pelityylin, niin tunnelatauksen vuoksi. Toivottavasti liike riittää, eikä typeriä jäähyjä tule alkukauden tapaan.

Sammaltapsa on vetänyt alkukauden yläkanttin, eikä lauantainakaan ässien huonoin pakki ollut. Mutta vähän haparointia oli havaittavissa. Eli miksei huilivuoroon nyt, kun pakkien kierrättäminen mahdollista. Rocky tulee varmasti käyttämään rotaatiota kauden aikana kun kerrankin siihen on mahdollisuus. Ja lauantaina ovat varmasti molemmat, tappi ja kk kentällä. Tappikin tuoreilla jaloilla... mikäli kaupunkijuna saa tuotua etelän vetelien joukkueen isoveljen vieraaksi.

Ja tuskinpa sakke tarvitsee ylimääräistä huomiota peliissä. Melko varmasti ylilatautuminen pilaa pelin... no 3 tunnin kuluttua ollaan viisaampia. Parempi voittakoon.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Isonive

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Lajinsa Viimeiset, Fc Dynamo
Ja parempi voitti, HYVÄ ÄSSÄT!!!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös