Ti 10.11.2009 Pelicans - HIFK

  • 12 781
  • 37

#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pilipali-turnaukset ollaan saatu päätökseen ja jälleen on vuorossa tuhti paketti SM-liigaa. Lahdessa käydään Pelicanssin ja HIFK:n tämän kauden ensimmäinen kamppailu. Pelsuilla on ollut hieman hankala alkukausi ja peli on ollut ailahtelevaista puolin ja toisin. HIFK:lla on puolestaan ollut kauden mittaan ongelmia vieraskaukaloissa ja nyt olisi aika alkaa ottamaan voittoja myös vieraspeleistä. Sarjataulukossa Pelicans majailee 12. sijalla ja HIFK 4. sijalla.

Pelicanssista en oikein osaa sanoa juuta enkä jaata, koska olen vain kaksi peliä heiltä nähnyt ja nämä olivat UrhoTV:n ottelut Pelicans - Jokerit ja KalPa - Pelicans. Mitä mieleen Jokeri-ottelusta jäi niin oli ehdottomasti Pelsujen erittäin vahva alku. Pariin ensimmäiseen minuuttiin taisi tulla kaksi nopeaa maalia. HIFK:n on siis ehdottomasti oltava hereillä erien alkuminuuteilla. Kuopiossakin Pelsuilta vahva 60 minuuttinen ja ansaittu rankkarivoitto.

Tauon aikana HIFK hankki riveihinsä erittäin hyvän puolustajan Ross Lupaschukin ja suurin mielenkiinnon kohde varmasti onkin - pelaako Lupaschuk tiistaina? Granlund koki kovia U20-pelissä joten nähtäväksi jää onko Mikke joukkueen mukana tiistaina. HIFK:lla on terveystilanne tällä hetkellä hyvillä malleilla ja oikeastaan on ollut koko kauden ajan. Muutaman viimeisen ottelun Kurvinen joutui huilaamaan aivotärähdyksen (?) takia ja luulisi Kurvisen olevan kokoonpanossa jälleen.

Pelsujen maalilla varmaankin näemme Nikkilän (KA 2,89, 90,09%) ja HIFK:n maalivahtipuoli on kyllä täysi kysymysmerkki. Ennen taukoa Niemisellä muutama heikohko peli alla ja häviöt näistä otteluista -> Lundell maaliin kahteen viimeiseen otteluun SaiPaa ja Ässiä vastaan joista täydet kuusi pistettä mukaan. Silti jaksan uskoa ja toivoa, että näkisimme Niemisen maalin suulla.

Tulosveikkaus: 1-4

Viime kauden ottelut:

23.10.2008 HIFK - Pelicans 2-3
15.11.2008 Pelicans - HIFK 1-5
6.1.2009 Pelicans - HIFK 4-1
20.1.2009 HIFK - Pelicans 3-2 JA
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Tauon aikana HIFK hankki riveihinsä erittäin hyvän puolustajan Ross Lupaschukin ja suurin mielenkiinnon kohde varmasti onkin - pelaako Lupaschuk tiistaina?

Tätä herraa on aika turha odotella huomiseen kokoonpanoon, äijä ollut vasta reilu neljä päivää joukkueen mukana ja sitä ennen parin kuukauden tauko pelaamisesta/treenaamisesta? Eihän hänen peluuttamisellaan ole edes mun mielestä mitään akuuttia tarvetta. Pikku hiljaa vaan pelaaja kondikseen ja opettelee uuden joukkueen pelisysteemit kunnolla, sen jälkeen voidaan laittaa pelaavaan kokoonpanoon. Villi veikkaus ekasta matsista voisi olla vaikka tuo Blues-ottelu, mikä sattuu muuten olemaan vielä tv-ottelu...

Tästä Pelicans-pelistä sen verran, että IFK voittaa 5-2 ja Haataja tekee 2+1, myös Ahtola jatkaa maalitehtailuaan yhden maalin verran.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Lupaschuk on ollut noin viikon Suomessa ja IFK:n treenivahvuudessa, hän ei ole käsittääkseni kärsinyt lähiaikoina mistään loukkaantumisista ja hänen IFK-sopimuksensa oli tehty jo kauan aikaa sitten. Lupa ei ole pelannut virallisia pelejä syksyn aikana, mutta hän on varmasti treenannut normaalisti Edmontonissa, joten eiköhän mies ole kokoonpanossa tällä viikolla ja mahdollisesti jo huomenna.

Eli ollut torstaista lähtien joukkueen mukana ja tähän kun lasketaan vielä aikaeron rasitukset (jos niitä on?), niin täysipainoisesti voi aloittaa treenit tänään... Voi olla, että pelaa jo tällä viikolla, mutta epäilen suuresti että jo huomenna olisi kokoonpanossa? Lauantain TPS-ottelu voi olla jo lähempänä totuutta.

Granlundin kanssa en pitäisi myöskään mitään kiirettä, jos/kun nivusten kanssa on ollut ongelmia. Olis aika turhaa noin nuoren pelaajan lähteä puolikuntoisena pelaamaan, kun riskit pahempaan vammaan kasvavat...

Ja Lunkka vaan maaliin, itse kuitenkin odottelen sitä uutta veskaria ennemmin kuin laittaisin Niemisen maaliin. En oikein jaksa uskoa tuohon Saken maalivahtikoulun aikaan saannoksiin tauon aikana.
 

maniakos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelicans hyllytti Jantusen

Saa nähdä onko "Jarna" huomenna kokoonpanossa. Jokainen varmaankin voi arvata hyllytykseen johtaneen syyn, jos laskee 1+1. Sitä en kuitenkaan tiedä, että mikä on ollut asioiden todellinen laita. Ihmeellinen hyllytyshän tuo kuitenkin olisi, jos ei joutuisi yhtään peliäkään huilaamaan.
 

Stranger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Pelicans hyllytti Jantusen

Saa nähdä onko "Jarna" huomenna kokoonpanossa. Jokainen varmaankin voi arvata hyllytykseen johtaneen syyn, jos laskee 1+1. Sitä en kuitenkaan tiedä, että mikä on ollut asioiden todellinen laita. Ihmeellinen hyllytyshän tuo kuitenkin olisi, jos ei joutuisi yhtään peliäkään huilaamaan.
Eiköhän Jarna ainakin tämän viikon ole arestissa. Kyllä Jantusta kentällä tarvittaisiin kuitenkin.

Nyt luultavasti Karra pääsee taas kehiin, joten toivottavasti kunnon taklauksia nähdään.
 

kingstonwall

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lupaschuk pelaa, Vilkman tuuraa Granlundia, Nyholm mukana ja Lundell maalissa. Näin ennakoi Uuge koff.netissä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Lupaschuk pelaa, Vilkman tuuraa Granlundia, Nyholm mukana ja Lundell maalissa. Näin ennakoi Uuge koff.netissä.

Ja miksiköhän Järventie-Kankaanperä-kaksikko on hajoitettu? Virallisia ketjuja odotellessa, mutta olisihan se aikamoista penailua jos tähän mennessä ylivoimaisesti paras pakkipari hajoitetaan ja Clarke-Söderholm jatkavat entiseen malliin (etenkin kun otteluraporttikommenttien perusteella Ahonen on täyttänyt ruudunsa hyvin Clarken rinnalla).

Kummankin joukkueen kultakypärät poissa pelistä. Sinänsä "hyvä" että Granlund on sivussa; nyt 1-ketjun pitää jatkaa siitä mihin jäivät ennen taukoa ja uskoisin esim. Wirtasen nousevan esille enemmän myös pisteiden valossa.

Mielenkiintoinen matsi - IFK:lla on ollut vaikeampaa taukojen jälkeen, joten kova vääntö luvassa. Paikallaolijoilta sitten paljon kommentteja Rossista, pliis.
 
Suosikkijoukkue
HIFK,Nashville Predators ja Nurmijärven Kurra
Vai on K.J. mennyt laittamaan illan matsiin pakkiparit uusiksi. Ehkä parit ovat: Clarke-Ahonen, Kanki-Lupa ja Mara-Söde. Kanki hoitaa oman pään ja Lupa saa rauhassa tukea hyökkäyksiä. Näinköhän Lupa myös osallistuu yv-peliin. Toivottavsti M.G. ei huilaa kovin pitkään, jottei Jerryn ja Ramun tehot katoa. Janne päästää pakollisen yhden maalin ja ykköskenttä jatkaa siitä mihin Kisapuistossa jäi. Tulosveikkaukseen Pel 1,2 ja HIFK 4,5.
 

2Six

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
pakit

niin Mara poissa tänään (kuume). Siitä siis tuo parien tämäniltainen muodostuminen.

Ja kuten aiemmin todettiin, niin Vilkman "stunttaa" Mickeä ja Bobby Naiholm korvaa Maxin sekä Janne tolppien välissä.

Muutoin kokoonpano ennallaan.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
Eiköhän Jarna ainakin tämän viikon ole arestissa.

Ja Kaanien himapeli, niin ei tarvi laisinkaan arpoa, että kumpi kaarakaksikosta vääntää rattia...

Paikallaolijoilta sitten paljon kommentteja Rossista, pliis.

Tätä nimenomaan pitäis mennä tsiikaan. Kyllähän sitä Mikke-showta olis katsellut ihan mielellään, sen verran hyvin on pyöritellyt vihollista, mutta Lupaa ajattelin seurailla tänäiltana.

Kassarikaksikko aiheuttaa kyllä vähän pelonsekaisia tunteita ja joukkueen kyky pelata täydet 60 minuuttia. Kyllä se tästä, tätä voi pitää hyvänä treenimatsina loppuviikon Narrit- ja Töpselipelejä silmälläpitäen.
 

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä se tästä, tätä voi pitää hyvänä treenimatsina loppuviikon Narrit- ja Töpselipelejä silmälläpitäen.
Vaikea matsi tiedossa... pitää kuitenkin muistaa, että "ykköspelintekijä" (pisteiden valossa) loukkaantuneena ja liigan parhaasta pakkiparista puuttuu toinen myös kokoonpanosta. Kovasti annetaan tasoitusta...
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
... pitää kuitenkin muistaa, että "ykköspelintekijä" (pisteiden valossa) loukkaantuneena ja liigan parhaasta pakkiparista puuttuu toinen ...

Kyllähän se vaatii Hirson johtamalta kentältä onnistumisia, kun kakkonen on Mikkeä vajaa. Ja myös Kanki-Mara kaksikon puute tulee myös näkymään, ilman muuta, mutta kyllä luulis muiden tsemppaavan senkin edestä ja Lupan mukaantulo ei voi olla näkymättä.

Jännä muuten nähdä, että miten Jerry pelaa, kun Mikke on pois.
 

Dvozak

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ihan kiva peli varmaan tulossa, varsinkin jos HIFK-vanien uumoilut Vilkmanin paluusta kotikentälleen vierailijan paidassa pitävät vielä paikkansa. Jantunen sivussa, nyt nähdään onko kukaan valmis nostamaan oleellisesti tasoaan. Katseeni hamuaa numero kymppiä siihen ruutuun...

Niin kuin parissa otteluennakossa on jo veistelty, Pelsun pitää onnistua aika hyvin, jotta HIFK nippu kuristetaan tänään. Toisaalta onko muita vaihtoehtoja?

Nikkilä ja Lundell taitavat ratkaista ottelun voiton keskenään.
 

#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No hohhoijaa. Alkukauden kaikki posiitiviset yllätykset Granlund, Järventie, Kurvinen poissa. Ois nyt perkele kiva tietää mikä näitten jätkien tilanne on..
 

Islanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jännä muuten nähdä, että miten Jerry pelaa, kun Mikke on pois.

Mietin ihan samaa. Ja jännä myös nähdä miten koko joukkue pelaa, kun "ykköspelaaja" on sivussa. Uskoisin nimittäin että Granlundin lento on saanut sopivasti pienennettyä paineita muilta tähtipelaajilta.

Jos tänään menee reisille, niin ei auta kuin toivoa Granlundin pikaista paranemista ja säilymistä ehjänä loppukauden. Vaikkei yksi pelaaja otteluita voita, niin yksi pelaaja voi vaikuttaa muiden pelaajien suoritukseen niin paljon...
 
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK tänään

1. Petrell - Hirschovits - Haataja
Ahonen - Clarke

2. Ahtola - Ramstedt - Vilkman
Kankaanperä - Lupaschuk

3. Liivik - Töykkälä - Järvinen
Söderholm - Haverinen

4. Luttinen - Wirtanen - Nyholm

Lundell
(Nieminen)
 

krobbe

Jäsen
Saa tosiaan nähdä kuinka Ahtola pärjää ilman Granlundia, hyvin luulisin!

Mikähän noilla poissaolijoilla on, ettei vaan se possutauti. Epidemia alkaa näinä päivinä jylläämään toden teolla, joten odotettavissa on ehkä jopa otteluiden peruutuksia.

Niin ja HIFK voittaa!
 

Viuhahtaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk, Pittsburg Penguins, Charlestown Chiefs.
Mikähän noilla poissaolijoilla on, ettei vaan se possutauti. Epidemia alkaa näinä päivinä jylläämään toden teolla, joten odotettavissa on ehkä jopa otteluiden peruutuksia.

Jos puhut HIFK:n poissaolijoista, niin tosiaan Maralla mahdollisuus possuun toki onkin, mutta Mikke sai U20-Tuto -ottelussa lievän nivusvamman, jonka takia ainakin tänään skippaa..

EDIT: Niin ja tietenkin Kurvinen poissa sen takia kun se yks niskalaukauksen tarvitseva munanmittanen kirvesrinta kävi taas sikailemassa..
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Toivottavasti Lupaschuk on lähes 100%:ssa kondiksessa, ettei hän joudu vain puolikuntoisena paikkaamaan Maran poissaoloa.

Yksi hyvä asia tuosta tämän illan kokoonpanosta löytyy, Wärn on vihdoin ja viimein laitettu poppariosastolle. Wilkman on tehnyt hyvää jälkeä mestiksessä, joten toivottavasti sama saisi jatkoa myös edarissa. Aikaisemmissa neljässä ottelussa ei kuitenkaan ole tullut vielä ihmeellistä tulosta. Tänäänkin erikoistilanteissa tuskin tätä pelaajaa kentällä nähdään.
 

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Illan ottelusta...

Tuomareina häärivät Teemu Salminen ja Tatu Savolainen, jotka ovat lahtelaisia eli kotivoittoisesti mennään tällä saralla. Jarnan hyllytyksen syy siis lienee siinä, että pojat ovat olleet samalla baarikierroksella ja Jarna on tarjonnut parit huurteiset. Nyt sitten kaanileirissä on pohdittu, ettö Jarna on syyllistynyt tuomareiden lahjontaan... ;-).
Harmi sinänsä tuo Jarnan puuttuminen, kun kärkipään kavereita puuttuu jo muutenkin kehistä...
 

Kaberle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Maple Leafs, Chelsea
No voi helvetin helvetti. Tätä peliä olinkin odottanut jo jonkun aikaa, ja nimenomaan Granlundin näkemisen takia, niin eiköhän se perkele juuri silloin ole sairastuvalla. Parempi kuitenkin näin kun lähteä riskeeraamaan nuoren pelaajan terveyttä, mutta harmittaa silti. Toivottavasti on sitten edes pelaamassa kun HIFK toisen kerran Lahteen sitten joskus saapuu.

Toivottavasti edes sitten pisteet jäisi Lahteen pitkästä aikaa vaikka vaikeaa tulee varmasti olemaan.
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jaahas oisko kakkospaikka auki ?

Täysin mahdollista kipaista pari pykälää ylös sarjassa. Olettaen tietysti, että Lukko hoitaa himassa Kalpan, mikä on todennäköistä. Ongelmaksi muodostunee kuitenkin Granlundin huili ja tuomaripari, joka on katastrofi pahemmasta päästä. Tänään voi tapahtua todella mitä vaan Lahessa, tolla dumarikaksikolla.

Täytyy siis vain toivoa, että Hirso ja Haataja jatkavat siitä mihin jäivät viime kerralla ja, että Ross hoitaa parilla kovalla siniviivakudilla Granlundin puuttumisen. Voi muuten olla aika kova ilta tiedossa.
 

RoopeS

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Täysin mahdollista kipaista pari pykälää ylös sarjassa. Olettaen tietysti, että Lukko hoitaa himassa Kalpan, mikä on todennäköistä. Ongelmaksi muodostunee kuitenkin Granlundin huili ja tuomaripari, joka on katastrofi pahemmasta päästä. Tänään voi tapahtua todella mitä vaan Lahessa, tolla dumarikaksikolla.

Täytyy siis vain toivoa, että Hirso ja Haataja jatkavat siitä mihin jäivät viime kerralla ja, että Ross hoitaa parilla kovalla siniviivakudilla Granlundin puuttumisen. Voi muuten olla aika kova ilta tiedossa.

Olipas fiksusti ennakoitu.... Tosin oli yllätys, että Liivik otti noin merkittävän roolin. Toisen erän jälkeen ei jännittänyt mitenkään. Aina paskin erä ja oltiin vain yksi maali tappiolla. Oli selvä, että homma hoidetaan kotiin kolmannessa...:o)
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Hienoa IFK, tämän voiton myötä sijalla 2 sarjataulukossa! Voiton arvoa lisää vielä se, että kokoonpanosta puuttui useampikin tärkeä pelaaja (Granlund, Järventie & Kurvinen). En tiedä kuinka helppo Lukkoa on enää saavuttaa, koska nousukiitonsa näyttää sen kun vain jatkuvan, mutta kunhan tästä vielä äijät saadaan lasaretista mukaan, niin hyvältähän se alkaa väkisinkin näyttämään.

Paikalla tänään olleilta kiinnostaisi kuulla eritoten Lupaschukin otteista.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Ei Lukon saavuttaminen ole enää hetkeen ollut mikään itsetarkoitus, riittää kun ollaan runkosarjan jälkeen neljän sakissa; tosin kakkosena olemisesta on hyviä kokemuksia...

Lupaschukin otteista olisi työn raskaan raatajankin mukava kuulla, kuten myös SLiivikin ennenaikaisesta Joulusta. Jannen otteista kuulee kyllä pyytämättäkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös