Mitäpä sitä kiertelemään, peli tulee olemaan lähinnä Jokerit vastaan varsin hyvässä vireessä oleva Tappara-maalivahti Jani Nieminen. Joulutauon jälkeen pelaamissaan neljässä ottelussa Jokerit on ampunut vastustajan maalia kohti peräti 153 kertaa, mutta sihti on ollut pahemman kerran hukassa ja maaleja on syntynyt vain seitsemän (joista yksi tyhjiin). En ihmettelisi mikäli Niemisen torjuntamäärä ottelun päättyessä alkaisi viidellä, olettaen tietenkin että peli pysyy jännittävänä loppuun asti.
Kauden aiemmat keskinäiset kamppailut Jokerit on voittanut viiden maalin erolla, kauden alussa Tampereella lukemat olivat 0-5 ja marraskuun lopulla Areenalla 6-1, joten sinällään ihan luottavainen tässä voi olla että voitto irtoaisi. Ei Jokereiden peli viime viikolla huonoa ollut KalPaa ja Pelicansia vastaan, mutta viimeinen silaus ja maalit puuttuivat. Edellisissä otteluissaan Tappara on raapinut ihan mukavasti pisteitä häntäpään joukkueilta, mutta ilmeisesti peli ei ole kuitenkaan ollut mitenkään erikoista (korjatkaa jos olen väärässä).
Tapparalta on sivussa iso kasa pelaajia (Kovanen, Halme, Leimu, Pekkala, Järvinen, Vänttinen) siinä missä Jokereilta puuttuu vakiokoonpanosta ainoastaan Hahl, joten loukkaantumisten kannalta etu on selvästi vierailijoilla. Molemmat saavat nuorten kisoista takaisin yhden avainpelaajan, Barkovista en tiedä mutta Pulkkinen on kehissä Jokereiden puolelta, ehkä myös Hännikäinenkin.

Viimeksi muokattu: