Hieno artikkeli verkkolehdessä @Toimitus , siitä suuri kiitos. On myös todella hienoa saada lukea pelaajan eittämättä rehellisiä mielipiteitä siitä, miltä tuntuu, kun palo ammattikiekkoilua kohtaan alkaa hiipua. Mielestäni jutussa ei paistanut minkäänlaista katkeruutta seuraa kohtaan, vaan Nykopp on saanut selkeästi jäsenneltyä ja käsiteltyä sen ajatuksen, että elämässä on muutakin kuin vain jääkiekko.
Paljon olen itsekin ivannut Nykoppin palkkaamista ja häneen luottamista joukkuetta rakentaessa. Monellakin tapaa se on kuitenkin ollut asiatonta ja tarpeetonta, koska parhaimmillaan ja ehjänä pysyessään kyseessä on kuitenkin kaikkensa logolle antava pelaaja, joukkueensa puolesta uhrautuva todellinen raataja. Jos tällainen pelaaja halutaan joukkueeseen, niin sen valitettavan faktan kanssa tulee kuitenkin elää, että loukkaantumisia tulee; toisille enemmän ja toisille vähemmän. Lopulta oli kuitenkin kaikille osapuolille varmasti hyvä ratkaisu, että jatkoa ei tarjottu, jolloin molemmat pystyvät jatkamaan eteenpäin. Pelaajan leipääntymisestä kertoo aika karulla tavalla se, että loukkaantuminen tuntuu jopa helpotukselta, kun ei tarvitse kiertää bussilla ympäri Suomea. Tälle kuitenkin yksi osasyy varmasti on myös se, että Nykopp mainitsee olevansa introvertti ja puhuu myös koppikulttuurista siihen sävyyn, ettei ollut itse aina täysin sinut sen kanssa. Satoja tunteja kaudessa bussissa tuollaisessa seurassa ei välttämättä ole helpointa.
Seuralla puolestaan on tässäkin asiassa jälleen iso peiliin katsomisen paikka, kuten on ollut viime aikoina useammankin kerran. Faneille vittuilu on yksi juttu, mutta nykyisiä ja entisiä työntekijöitä voisi myös kunnioittaa ihan eri tavalla. Ei toki ole seuran vastuulla olla kaiken aikaa kartalla siitä, mitä yksittäinen pelaaja tekee elämässään sen jälkeen, kun sopimus päättyy. Sen sijaan sillä päättymisen hetkellä olisi hyvä istahtaa alas ja katsella vähän taaksepäin yhteistä taivalta. Tuollaisia pelaajia, jotka ovat olleet saman seuran palveluksessa lähes vuosikymmenen - olkoon sitten näkyvä pistenikkari tai näkymättömämpi duunari - ei kuitenkaan ole paljon. Mielestäni vähin mitä seura voisi tilanteessa tehdä on kiittää kuluneista vuosista ja toivottaa hyvät jatkot elämässä eteenpäin. Antaisi aivan toisenlaisen kuvan yhteisöllisyydestä kuin täydellinen vaikeneminen. Toki asioita varmasti käsitellään sisäisesti, mutta myös sidosryhmille olisi hyvä viestiä, että ”meillä välitetään”. HIFK on ollut mukana tekemässä hienoja tempauksia ja jakanut paljon hyvää myös eteenpäin. Viime aikoina suunta on ollut kuitenkin hälyttävän huono. Aivan kuin koronan takia olisi syytä laittaa kaikki läskiksi. Fanin näkökulmasta tietysti pahimpana se, että kun toimintaa kritisoidaan, niin siihen vastataan vittuilemalla. Toimii peruskoulussa jollain tasolla, mutta erittäin huonosti työelämässä.
Nykoppille haluan kuitenkin toivottaa kaikkea hyvää elämässä eteenpäin. On hienoa kuulla, että hän on päässyt jo päivätyön makuun ja että elämään todella mahtuu muutakin kuin jääkiekko. Kiitos näistä vuosista.
Paljon olen itsekin ivannut Nykoppin palkkaamista ja häneen luottamista joukkuetta rakentaessa. Monellakin tapaa se on kuitenkin ollut asiatonta ja tarpeetonta, koska parhaimmillaan ja ehjänä pysyessään kyseessä on kuitenkin kaikkensa logolle antava pelaaja, joukkueensa puolesta uhrautuva todellinen raataja. Jos tällainen pelaaja halutaan joukkueeseen, niin sen valitettavan faktan kanssa tulee kuitenkin elää, että loukkaantumisia tulee; toisille enemmän ja toisille vähemmän. Lopulta oli kuitenkin kaikille osapuolille varmasti hyvä ratkaisu, että jatkoa ei tarjottu, jolloin molemmat pystyvät jatkamaan eteenpäin. Pelaajan leipääntymisestä kertoo aika karulla tavalla se, että loukkaantuminen tuntuu jopa helpotukselta, kun ei tarvitse kiertää bussilla ympäri Suomea. Tälle kuitenkin yksi osasyy varmasti on myös se, että Nykopp mainitsee olevansa introvertti ja puhuu myös koppikulttuurista siihen sävyyn, ettei ollut itse aina täysin sinut sen kanssa. Satoja tunteja kaudessa bussissa tuollaisessa seurassa ei välttämättä ole helpointa.
Seuralla puolestaan on tässäkin asiassa jälleen iso peiliin katsomisen paikka, kuten on ollut viime aikoina useammankin kerran. Faneille vittuilu on yksi juttu, mutta nykyisiä ja entisiä työntekijöitä voisi myös kunnioittaa ihan eri tavalla. Ei toki ole seuran vastuulla olla kaiken aikaa kartalla siitä, mitä yksittäinen pelaaja tekee elämässään sen jälkeen, kun sopimus päättyy. Sen sijaan sillä päättymisen hetkellä olisi hyvä istahtaa alas ja katsella vähän taaksepäin yhteistä taivalta. Tuollaisia pelaajia, jotka ovat olleet saman seuran palveluksessa lähes vuosikymmenen - olkoon sitten näkyvä pistenikkari tai näkymättömämpi duunari - ei kuitenkaan ole paljon. Mielestäni vähin mitä seura voisi tilanteessa tehdä on kiittää kuluneista vuosista ja toivottaa hyvät jatkot elämässä eteenpäin. Antaisi aivan toisenlaisen kuvan yhteisöllisyydestä kuin täydellinen vaikeneminen. Toki asioita varmasti käsitellään sisäisesti, mutta myös sidosryhmille olisi hyvä viestiä, että ”meillä välitetään”. HIFK on ollut mukana tekemässä hienoja tempauksia ja jakanut paljon hyvää myös eteenpäin. Viime aikoina suunta on ollut kuitenkin hälyttävän huono. Aivan kuin koronan takia olisi syytä laittaa kaikki läskiksi. Fanin näkökulmasta tietysti pahimpana se, että kun toimintaa kritisoidaan, niin siihen vastataan vittuilemalla. Toimii peruskoulussa jollain tasolla, mutta erittäin huonosti työelämässä.
Nykoppille haluan kuitenkin toivottaa kaikkea hyvää elämässä eteenpäin. On hienoa kuulla, että hän on päässyt jo päivätyön makuun ja että elämään todella mahtuu muutakin kuin jääkiekko. Kiitos näistä vuosista.
