Kysymykseen voi olla montakin vastausta (esim. "koeputki" ja "kaksi ihmistä päällekkäin"), mutta oma vastausehdotukseni olisi: "Ihmisen tekee sen tarve leikkiä ja typerehtiä ihan pointittomasti, vaikka sen pitäisi tehdä just sillä hetkellä jotain tärkeää".
Ihminen kun tykkää laulaa, tanssia, kertoa vitsejä ja katsoa Kymppitonnia, vaikka siitä ei olisikaan mitään oikeaa ja kouriintuntuvaa hyötyä. Ihminen yleensä päätyy häsäämään jotain ihan pointitonta silloinkin, kun sen pitäisi prosessoida insinööriä, tai tehdä jotain muuta oikeasti tuottavaa - toki tätä on vaikea selittää teille, jotka selaatte Jatkoajan keskustelupalstaa päivästä toiseen, mutta niin ne ihmiset vaan tekee.
Silti - leikiminen on aina kivaa. Siksi täällä Porissa on jo kohta kaksi vuotta kokoontunut ryhmä (oikeasti töissä käyviä!) aikuisia, jotka kertovat pöydän ympärillä tarinoita toisilleen ja heittelee noppia. Yleensä se ryhmä päätyy vitsailemaan puolituishomopornosta ja suorittamaan kammottavia veritekoja mielikuvituksen voimalla, koska porilaiset aikuiset on vähän semmosia. Olemme siis kuusihenkisen porukan voimin mätkineet Dungeons & Dragons -roolipeliä.
Porttiteorian ensiaskeleet otettiin valmiiksikirjoitetun D&D Starter Set - Dragons of Stormwreck Islen parissa ja siitä se mania sitten lähti. Nyt käytössämme on 5. edition handbook, monsterimanuaali, dm-guide, Xanathar's guide to everything ja säkki noppia (plus reipas reissumieli). Mainittakoot, että vaimo on ehdottomasti kieltänyt ostamasta enempää noppia.
Pelikielenä on englanti, koska ryhmässä on myös yksi ulkomaan elävä (joka puhuu semi-ok suomea). Lisäksi se on jostain syystä helpompi heittäytyä pelimaailmaan, kun vaihtaa kielen lontooksi. Ja ympärillä pörräävät lapset ei ymmärrä ainakaan ihan kaikkea (joskin ovat jo oppineet yleisimmät kirosanat englanniksi).
Ryhmämme ensimmäinen kampanja kesti jotakuinkin vuoden päivät. Sen tueksi luotiin oma manner, kartta, valtiojärjestelmä, uskontohierarkiat ja poliittiset valtapelit - kuka hitto nyt jaksaisi lukea valmista materiaalia, kun voi vain lennosta säveltää jotain sontaa sitä mukaa kun etenee? Syntyi mahtava Tyyppiryhmä ("A band of people"), joka teurasti tiensä kaupungista toiseen joviaalin sosiopaattiseen tyyliinsä.
Juhoisalta Mantereelta alkanut seikkailu jatkui aina Juhaisalle Mantereelle asti (DM vaihtui lennosta hetkeksi aikaa - hahmot pysyivät), kunnes aikuistamisen ja oikean työn tuottamat aikataulupulmat, sekä silkka stressi mursivat senhetkisen DM:n. Oli siis aika koipallottaa Tyyppiryhmä, aloittaa uudestaan puhtaalta pöydältä ja vaihtaa luolamestaria. Paluu Juhoisan Mantereen ikeen alle oli tosiasia.
Siinä missä ensimmäinen kampanja keskittyi Murdervillen kuningaskuntaan, tuli toinen kamppis tapahtumaan pohjoisempana, Fehrweldin kuningaskunnassa - Kuningas Litmasen lempeän katseen alla. Pelaajat saivat tehtäväksi luoda itselleen kolmostason hahmot kertakäyttöiseen Heist-kampanjaan (sessio 0), jossa tarkoitus oli murtautua kartanoon, pölliä sieltä mahdollisimman paljon arvoesineitä ja kadota jälkiä jättämättä (sessio 1 mutta nimeltään erikoisjakso, koska ooooh-fancy).
Kuten DnD-sessioissa on tapana, niin
vituiksihan kaikki menee lujaa ja tyylikkäästi
. Heist kuitenkin poiki uuden kampanjan edellämainituilla hahmoilla, koska ne vaikuttivat ihan kivoilta (yksi tyyppi kyllä vaihtoi omansa). Ja tärkeintähän oli matka - ei onnistunut saapuminen asetettuun päämäärään.
Tämän kierrätyskeskukseen hautautuvan langan on tarkoitus toimia kopiopaste-lautana kampanjan pelikertojen yhteenvedoista, joita DM kirjoittaa pelaajilleen session päätteeksi.
Onko tämä mielenkiintoista? Luultavasti ei.
Sisältääkö kuvaukset aivan liikaa penisvitsejä ja lapsellista sisäpiirihuumoria? Ehdottomasti.
TL;DR - ryöstöretki kartanoon ei oikein onnistunut. Ryöstösaalis oli yhteensä alle 200gp ja useista kielloista huolimatta murhiakin suoritettiin.
Tässä pitää tietää seuraavia asioita: Tähän on niputettu kaksi sessiota yhteen - hahmojenluontipäivä + suunnitteluhetki ja sitten varsinainen Heist (murtaudu kartanoon ja ryöstä mahdollisimman paljon raha). Olimme ensimmäiseen kampanjaan luoneet autistisen ja muutenkin kaikilla mahdollisilla spektreillä olevan Ravensburger-nimisen maahisvelhon NPC:nä, joka oli siis tekosyy liittää mm. Muuttuva Labyrintti-lautapeli osaksi DnD-sessioita. Ravensburger siis on automaattiselitys lähes kaikkeen, mikä ei oikeasti kuulu DnD-maailmaan vähän kuin "taikuus" on Harry Potter-kirjoissa automaattiselitys kaikelle epäloogiselle.
Lisäksi edellisistä Tyyppiryhmän pelaajahahmoista legendaarisimmaksi muotoutui haltijasoturi Mangog, joka yritti panna kaikkea ja kaikkia lähes joka kerta pelatessaan (toki usein Mangog ei päässyt paikalle, joten keksimme hahmolle kroonisen ripulin, joka esti Magogia saapumasta paikalle - usein kaikkien kaksijalkaisten NPC-tyyppien onneksi). Mangog vierailee aika usein näissä tarinoissa, koska mikä ettei.
Varsinaisen heistin suurin haaste oli kartanoon sisäänpääsy, jonka kautta koko touhu meni ihan ketuiksi heti alusta, koska huonot nopanheitot ja paskat suunnitelmat. Paras suunnitelma oli lopulta Jimmy-barbaarin keksimä "ostan ylisuuren korin, naamioin itseni vauvaksi ja toivon, että ne kantaa mut sisälle taloon", joka toimi vastoin kaikkia todennäköisyyksiä, koska nopat.
Lisäksi erikseen annetuista kielloista huolimatta sankarit päätyivät murhaamaan talon väkeä (jotka siis olivat tarinan mukaan näyttelijöitä) ja lopulta polttopullottamaan koko kartanon. Lisäksi Nevarin DeBussyn hahmo nojasi savupiippuun ja DM määritteli kissavarkaan ottaneen tämän vuoksi tulivahinkoa. Tästä seurasi erittäin, erittäin paljon katkeruutta roguen puolelta ja paljon pahoitteluja luolamestarilta.
ERIKOISJAKSO - HEIST ITTE!
Päivä XXXXXXX. Mukana: Nevarin DeBussy, Måst, Jimmy "The Eraser", Ramadaba Dingthong, Marc O'Bumström ja Epimachius Filipecki.
"RAVENSBURGER TEKI SEN JÄLLEEN"
Teksti: Jorma Dickingson, kuvitus Google Images-koboltti.
Lievästi sanoen omaperäinen, mutta sympaattinen Ravensburger-velho on kehittänyt meille jälleen uuden konseptin sunnuntai-iltojen iloksi. Valitettavasti tällä kertaa kyseessä ei ollut "Mimic Piilossa", tai "Muuttuva Labyrintti"-tyylinen mestarikonsepti, vaan enemmän "Tanssii lihansyöjäkasvien kanssa"-tapainen floppi, jota on myös verrattu kilpailevan Tactic-velhon kammottavasti epäonnistuneisiin tuotoksiin (surullisena esimerkkinä toimikoon Mölkky - The Owlbear Edition, joka tappoi satoja ja masensi tuhansia).
"Heist itte!"-ohjelman pilottijakson kuvaukset ovat nyt päättyneet ja ottaen huomioon kuvauspaikan tuhoutumisen ja usean näyttelijäkillan työntekijän menehtymisen äkillisessä napalmipommituksessa, on epätodennäköistä, että sarjasta tulee viikottaista konseptia.
Ohjelman käsikirjoituksesta vastasi Ihmeellisesti Juho ja Ravensburger-velho. Ohjelma oli sunnuntaiosaston tuotos.
Pekka The Red-castingtoimiston Juhoisalta Mantereelta löytämät viisi rakastettavaa lurjusta saivat "Heist itte!"-ohjelmassa kaksi vuorokautta aikaa suunnitella ryöstön RutTutTut-kartanoon. Tarkoituksena oli livahtaa luonnenäyttelijöiden asuttamaan kartanoon sisään ja viedä mukanaan mahdollisimman paljon arvotavaraa. Aikaa kilpailijoilla oli yhteensä neljäkymmentä kahdeksan tuntia - puolet suunnitteluun ja puolet toteuttamiseen.
Kaikki vaikutti paperilla todella helpolta ja vaivattomalta tavalta viettää sunnuntai-ilta viihtyen vastaanottimien ääressä. Mikä voisikaan näin selkeässä konseptissa mennä pieleen?
Ohjelman pilottijakso jakautui karkeasti kahteen osaan - suunnittelu ja itse toteutus.
Aluksi tutustuimme viiteen iskuryhmä Pirkan jäseneen. Tutuiksi tulivat niin myrtsihtävä, turripuvussa kissalarpannut Nevarin Debussy, kuin myös isoryntäinen kattoteknikkotar Ramadaba Dingthong. Saimme kuulla Ephimachius Filipeckin lennokkaita teorioita aurinkovoiman hyödyntämisestä ja tutustuimme valloittavan itsevarman Jimmy "Pyyhekumi"-barbaarin suunnitelmiin, jossa oli tarkoitus pukeutua koreiksi. Taustalla suunnitelmia kritisoi Måst - lohikäärmesyntyinen sorcerer.
Jakson suunnitelmaosuus oli selvästi pilotin parasta antia. Kun ryhmä stormasi antaumuksella, ei huonoja ja hylättäväksi joutuvia suunnitelmia vaikuttanut olevan ollenkaan. Tarkoitus oli tehdä lentolehtisiä, joilla kaupiteltaisiin aurinkopaneeleja, orpolapsia, koiranpentuja, uskontoa ja vapaapalokunnan palveluja. Jos lentolehtiset eivät jostain syystä tekisi heti aamukuudelta kauppaansa, oli tarkoitus myös soittaa bongorumpuja ja tarvitaessa palopommittaa koko paska maan tasalle. Eeppistä koko perheen viihdettä Mangogin "The Masked Swingerin", tyyliin, siis.
Jos tämäkin palobongojen kollaboraation mestarisuunnitelma epäonnistuisi, niin aina oli mahdollista ottaa myös panttivankeja ja uhkailla väkivallalla, muistutti rakastettava Ephimachius tuumaustunnin päätteeksi.
Mainittakoot, että ryhmä harkitsi myös hetken perinteisen hiljaista ja suunniteltua murtautumista hiiviskelyn ja taitavan piileskelyn avittamana, mutta hylkäsi sen nopeasti epärealistisena, mielikuvituksettomana ja typeränä vaihtoehtona.
Mainittakoot myös, että aikataulutusongelmista kärsinyt puolituisvoro Marc O'Bumström ei ehtinyt Vikaisen Puolitusinan suunnitelmaosioon mukaan, mutta osallistui silti yläosattomana etäyhteyden voimin viimehetken palaveriin tuotantoyhtiön kanssa epäselvyyksien välttämiseksi. Jakso säilyttikin hyvin mukanaan jännitystekijän siitä, pääseekö O'Bumström lennokkaiden suunnitelmien tasalle ja osaksi ryhmän koherenttiä harmoniaa.
***
Kun suunnitelmat, valtava vauvakori, napalm ja lentolehtisten tekotarvikkeet oli saatu valmiiksi, siirryttiin "Heist itte!"-ohjelmassa varsinaiseen ryöstön toteutukseen. Tässä kohtaa on pakko vielä erikseen kiitellä Pekka the Red-castingyhtiön nerokkuutta ja silmää silkalle epäjärjestykselle. Aamukuudelta käyntiin räjähtänyt toiminta lähti heti polveilemaan eri suuntiin kuin Ihmeellisesti Juhon parhaat tarinat konsanaan.
Alle kahdessatoista sekunnissa olimme päässeet todistamaan niin hiippailua, rajuja viittauksia laittomien päihteiden käyttöön, kuin myös sydäntäsärkevän romanttisen tarinan pienen goottitytön ja hyvinvarustellun jättiläisen (saatavilla tavernoista kautta maan!) välillä.
Lienee sanomattakin selvää, että yksikään suunnitelmista ei toiminut edes vähää alusta. On lähes mahdotonta tehdä Tymäryhmän luonnonlapsiomaisen kaaosmoottoriuden kolmipolveiselle trokeilulle oikeutta, mutta pakkohan se on työn puolesta yrittää.
En ollut uskoa kristallipalloani, kun seurasin Marc O'Bumströmin henkeäsalpaavan uskaliasta hiipparointia kohti vartijain paskahuussia ja makuutiloja! Itkin ja nauroin myötäeläessäni Jimmykumin luonnenäyttelijän taitoa ja heitäytymiskykyä miesvauvana matkalla kohti keittiön takaisia lepotiloja. #metoo
Myös Måstin kimpoilu pitkin pihaa oli lähes uuvuttavan nopeatempoista ja tarpeetonta rykimistä, joka toimi hienona kontrastina Ramadaba Dinthongin katto- ja sadeturvallisuusjärjestelmien kiertokäynnille yläilmoihin.
Jakson parasta antia oli kuitenkin Nevarin Debussyn matka mitättömyydestä kohti keskinkertaisuutta. "Kissa vieköön!", totesi jo Ihmeellisesti Juhon ohjaajatiimikin kopperossaan DeBussya vahdatessaan ja voi humanoidit sentään - kissa totisesti vei!
Ensin kissa tahtoi kuumalle katolle mouruamaan. Nevarin ryntäsi ylös seinää tikkaista välittämättä vain joutuakseen Ramadaba Dingthongin tuplauuno-hämäyksen ja tuotantotiimin kavalasti asettaman savupiipun uhriksi. Kissahätä ei kuitenkaan ollut tämän näköinen, vaan Debussy pamautti ohjaajan sisukkaista estelyistä huolimatta kunnon Quang Tri-tyyppisen napalm-pommituksen RutTutTut-kartanon savupiipusta alas. Ärrinmurriturri oli selvästi tullut pitämään hauskaa koko avaran sydämensä kyllyydestä!
Itse tulipommituksesta mirri ei kauheasti kostunut, mutta onnistui koomisessa ajoituksessaan aivan täydellisesti ensin väistellessään katolla kuljeksinutta vartija Dp Schenkerin ja tiimitoveri Ramadaba Dingthongin duoa. Ajoitukset olivat kohdallaan myös myöhemmin kissaoletetun pudottautuessa suoraan aukeavan oven takaa paljastuneen vartijan eteen, jonka Måst-velho oli ovelasti järjestänyt katsojien iloksi.
Ehtipä mirri vielä sähkölläkin stimuloiduksi tämän riehakkaan viisiminuuttisen aikana, joka oli ryhmän ryöstön ajallinen kesto.
Aivan kaikkea en viitsi tässä arvostelussa paljastaa ja läpikirjoittaa, mutta sisälsipä jakso myös erittäin graafista väkivaltaa Juhoisan Mantereen legendaarisen "Tyyppiryhmän" kives-kauden tribuutin muodossa, sekä totta kai eroottisia hetkiä Niklas "Mangog" Veikkolehden suorittaessa vierailevan tähden roolia varteenotettavalla tavallaan.
Myös Ituhippiina Myrkkymuratintytär suoritti pienen cameo-roolin, joten totta kai menossa oli mukana myös plesiosaurus.
Kaikkinensa "Heist itte!" on riemastuttavan absurdi spektaakkeli, jonka lopussa katsoja voi vain ihmetellä miten 24 tuntia suunnittelua ja 24 tuntia suorittamisaikaa noin 2974 kultarahaa sisältäneen kartanon ryöstämiseen voikaan päättyä yhteensä vaivalloisen 144 kultarahan saaliiseen ja neljään täysin tarpeettomaan ja viattomaan kuolonuhriin esivalmisteluista ja -estelyistä huolimatta.
Ravensburger ei suostunut kommentoimaan seuraavien projektiensa suuntaa, mutta tahtoi kovasti keskustella Juhoisan Mantereen juna-aikatauluista pitkään ja antaumuksellisesti toimittajan estelyistä huolimatta.
Näyttelijöiden killan oikeustoimet Ihmeellisesti Juhon Tuotantoyhtiötä vastaan ovat vielä tätä kirjoittaessa kesken.
- Jorma Dickingson, kuvauksiin osallistunut näyttelijä ja osa-aikainen taidekriitikko.
En päivitä näitä jatkossa näin maanisesti tänne, vaan unohdan koko langan viikoksi, mutta yksi vielä. "Kerta kielon päälle", kuten JP Kangas totesi metsäkävelyllä.
TL;DR - Murhamysteerin alkutahdit Essexissä. Mukana myös marsuaan hoitoon tuonut Liana Ippu-P
Tämä tapahtui joskus joulukuun puolivälissä ja Tästä Se Kaikki Alkoi.
Tämä oli netistä hankittu ilmainen ja valmis murhamysteeriseikkailu, "The shriveled woman and the drowned man", koska ryhmällä ei ollut oikein mitään suurta ja mahtavaa suunnitelmaa (tämä on muuten toistuva teema) elämänsä suhteen. Kevyttä läpsyttelyä ja kaksoismurhan ratkaisua.
Uutena hahmona paikalle saapui druidi Liana Ippu-P, joka siis korvasi saman pelaajan Ephimaachius Filipeckin. Lianaa pelaavan pelaajan lapsi oli keksinyt, että druidin lemmikkimarsu, Kaneli, on vähän kipeä ja siksi Liana on samassa kaupungissa Ravensburger-seikkailusta selvinneiden sosiopaattien kanssa. Nevarin DeBussy ei ollut ehtinyt kirjoittaa hahmonsa taustatarinaan valmiiksi vieläkään.
Kaupungin nimenä on Essex, koska koko ryhmä on henkisesti jotain kahdeksanvuotiaita ja peppuvitsit on kivoja. Lisäksi se ketjuttaa hienosti Essex-Middlesex-Sussex -kombon ja antaa mahdollisuuden nimetä autistisen Ravensburgerin kotitilukset nimellä "Nossex". Lisäksi viidentenä komboon kuuluu varkaiden asuttama Sexham. Yhdessä tämä viisikko muodostaa TSK'men-nimisen löyhän hallintokoalition, joka pyrkii pois Kuningas Litmasen lempeän ikeen alta. Jo riittää ies!
Samalla pidettiin myös ryhmän kesken pikkujoulut, jossa mm. Mangogin ex-pelaajalle annettiin lahjaksi vessapaperia. Aikuistaminen on kivaa.
Viime kampanjassa yksi hallitsevimmista sankareista oli druidi nimeltään Ituhippiina Myrkkymuratintytär, jonka erikoisalaa oli kaikkien muiden suoritusten mikromanagerointi. Sättäämistä tapahtui niin toisten unissa, kuolemanjälkeisissä kohtauksissa ja muissakin paikoissa, joissa Ituhippiina ei todellakaan ollut fyysisesti läsnä. Lisäksi druidi tykkäsi muuttua plesiosaurukseksi aika usein ja kuuli siitä vittuilua ihan tarpeeksi.
Jakso 1 - THE MOIST MAN AND KORPPUAKKA
Päivä 1. Mukana: Liana Ippu-P, Måst, Jimmy "The Eraser", Nevarin DeBussy ja Marc O'Bumström
Ravensburgerin "Heist Itte!" oli siis päättynyt. Sankarimme tekivät kuin kuka tahansa isompaan TV-tuotantoon osallistunut reality-tähti ja suuntasi lähimpään tavernaan kiskomaan märkää kaksin käsin.
Oli kulunut muutama päivä Ravensburger-studioiden realityfiaskosta. Useita tapaamisia lakimiesten kanssa oli käyty, mutta lopulta korvausvelvollisuus lankesi Ravensburgerille ja sankarit saivat poistua allekirjoitettuaan standardin salassapitosopimuksen.
Oli siis Essexin aika - vaikka väkisin.
"Fabion Rintalihakset"-nimisessä majatalossa (Fabiohan siis on prostituution, rintakarvojen ja posti-instituution jumala) pöydän ympärille kokoontuneet seikkailijat yrittivät varoivaisesti tutustua toisiinsa.
Nuori ja salskea lohikäärmesyntyinen, Måst, aloitti. Hän kertoi olevansa Rožnov pod Radhoštěmin kaupungista, jossa oli tapahtunut kummia. Koko hemmetin seitsemäntuhatta asukasta sisältänyt kaupunki oli autioitunut Måstin ollessa kävelyllä metsässä. Missään ei ollut ristinsieluakaan. Such spooky. Very mystery.
Palloiltuaan autiossa kaupungissa noin viikon ajan, oli Måst lopulta päättänyt lähteä muualle harhailemaan. Tämä harhailuretki oli johtanut Måstin monen mutkan kautta Ravernsburgerin uuden pilottijakson kuvauksiin, jossa hän oli tutustunut "Ryhmään outoja tyyppejä ja tässä sitä nyt ollaan".
Hahmoluokaltaan Måst oli sorcerer ja rodultaan siis dragonborn.
Lastenistuimelta kurkkinut Marc O'Bumström-puolituinen aavisti olevan hänen vuoro tarinoida ja hän aloitti seuraavaksi: "No siis mä tuun Gaylordin tahmaisilta kaduilta. Mun isähän oli helvetin rikas..."
"Älä perkele!", huudahti Måst. "Munkin porukat oli tosi rikkaita!"
"... ja sitten se menetti koko omaisuutensa lyödessään vetoa leijonan puolesta ja Mangogia vastaan Jari Korpisalon suosituksesta. Päivää ennen kuin mun piti periä sen omaisuus, saatana. No sen jälkeen sitten olikin se tavallinen tarina - isä juoksi alasti hulluuspäissään metsään ja joutui kiimaisten homojättiläisten kuoliaaksirakastamaksi"
Tähän Måstilla ei ollut enää mitään samaistumista, joten pieni hiljaisuus valtasi ryhmän.
Hahmoluokaltaan Marc O'Bumström on rogue ja rodultaan halfling.
"No.. Mä oon perusbarbaari. Kaikki mausteet, ei erikoisuuksia.", aloitti tummien lasiensa takaa irokeesipäinen siloposki nimeltään James "The Eraser" vuorostaan. "Jimmyksi mua kaverit haukkuvat. Tai sitten ihan vaan pyyhekumiksi. Yohuksen mantereelta alunperin. Vanhemmat ovat kuolleet. Seikkailu maistuu ja osallistuin myös siihen Ravensburgerin juttuun. Mun ainoa luonteenpiirre on varmaan tämä jenkkisiili"
"Joo. Huomasin ja en tykkää. Tulee Korpisalo-traumoja mieleen", kommentoi Marc O'Bumström majatalon pöydän tasolta.
"Ahaa. Okei. Kiva, että kutsuitte minut tähän pöytään myös, kun muualla ei ollut tilaa", aloitti ryhmän uusi jäsen kuultuaan DM'n kuvauksen, että majatalossa oli aika tyhjää ja paikalla oli vain muutama paikallinen tyyppi omissa pöydissään.
"Nimeni on Liana Ippu-P ja traaginen taustatarina on juttuni. Menetin vanhempani ja sen jälkeen..."
"Kauhean monella on jotain ongelmia vanhempien kanssa. Mikä juttu tää on?", kommentoi Måst kesken toisen ihmisen selityksen. Tuntui kuin olisi vain ajan kysymys koska nuori lohikäärmesyntyinen muuttuisi välikommenttiensa lisäksi vielä joksikin plesiosaurukseksi.
"... ja nyt tulin nauttimaan täysin rinnoin Essexistä, kuten nuoren nelikymppisen puolihaltian kuuluukin. Mutta siis toin marsuni, Kanelin, tänne marsuaarioon hoitoon. Täällä kun on Tyrin temppelissä mantereen kuuluisin marsuttaja, Sarsu.", jatkoi Ippu-P sisukkaasti.
Hahmoluokaltaan Liana Ippu-P on druidi ja rodultaan half-elf.
Ryhmän ylle laskeutui taas hiljaisuus. Liana päätti käyttää tämän hetken udellakseen asioita ryhmän viimeiseltä jäseneltä, joka istui hiljaa raapien sinistä ja karvaista mahaansa.
- Kuka sää oot?
- Mää oon Nevarin DeBussy
- Mist sä tuut?
- Emmätiä
- Kerro jotain ittestäs?
- Emmä
- Mikä sä edes olet?, kysyi kohteliaan kiinnostunut Måst
- Mjäyy. Oon kissa.
- Ootko?, kysyi keskustelun etikettiin perehtynyt James "Jimmy" "The" "Eraser"
- No en mä sillai oikeesti oo.
Nevarin DeBussy on siis rogue, jonka hahmoluokkana on kissaihminen, eli Tabaxi, mutta jokin vaikutti tässä hahmossa hieman kummalliselta...
Ryhmän viides jäsen - isoilla... luonteenpiirteillä varustettu Rabadaba Dingthong oli tänään poikkeuksellisen hiljaa, joten hänet skipataan muuten esittely- ja saavutuslistasta. Mainittakoon vain, että hän oli silti rinnalla ja teki matkaa pullein purjein.
Ramadaba Dingthong on hahmoluokaltaan myös druidi ja rodultaan high elf.
Tissit. Tosi isot tissit.
(Niin siis DM tässä varmaan tarkoittaa, että ehkä esittelyt olivat siinä. Eteenpäin sanoi mummo Mangogissa!)
Fabion Rintalihaksiin ryntäsi nyt hämmentynyt Tyrin ylipappi - Stenn. Hän keskusteli hetken majantalopitäjä-Helgan kanssa, joka osoitti kohti sekalaista seurakuntaa karvaisine mirreineen feat. Ippu-P.
Stenn kävelikin välittömästi ryhmän pöydän ääreen. Hermostuneelta vaikutti pappi, vaikka sai taas kahvia juodakseen. Jotain oli selvästi tapahtunut.
- Oletteko seikkailijoita? Siistiihei. Tässä olisi nyt tapahtunut sellainen pikkuinen kaksoismurha. Sellissä. Ei mitään hajua, että kuka sen teki. Meidän omat poliisivoimat ovat vähän ymmällään. Voisitteko kokeneina seikkailijoina auttaa?
Kokeneet seikkailijat muistelivat parin päivän takaista vierailuaan Ravensburgerin kartanoon ja myöntelivät, että murhat olivat kyllä ihan tuttu aihe. Liana taas skippasi kokonaan kaikki murhat uusien ystäviensä ja papin kertomuksessa ja kysyi heti, että onks mun marsuu näkyny? Onkse kunnossa?
Druidille vakuutettiin, että marsu oli Sarsun käsissä ja parin päivän päästä tietäisimme enemmän tästä aiheesta. Mutta ne kaksi raatoa olivat kyllä tärkeämmässä osassa tämän hetken keskustelua.
Siispä. Siirrytään.
Kätevästi sattuikin niin, että Tyrin temppeli sijaitsi ihan tavernan vieressä (taisipa Nevarin DeBussyn kasvoilla välähtää hymy, kun kissimirri tajusi kuinka Siwaa se onkaan, kun kaikki on yllättävän lähellä). Sankarimme suuntasivat nohevasti kivikuution muotoiseen temppeliin ja aloittivat heti uutteran tutkimisen.
Osoittautui, että häkissä oli kaksi raatoa. Toinen oli ilmeisesti hukkunut ja toinen oli taas kuivunut käppyräksi. Tässä vaiheessa Liana Ippu-P oli täysin varma, että murhaaja oli tullut sellin ulkopuolella sijainneesta pienen pienestä ikkunasta sisään, ujuttautuen ikkunan kalterien välistä. Se oli ainoa looginen ratkaisu! Ikkuna oli jotenkin tosi epäilyttävä.
Jimmy punttasi Henri Vähäka... Eikun Ippu-P:n ikkunan tasalle, josta löytyi heti jotain. Linnunpaskaa! Voi hyvä ihmetys! Juoni sakenee!
Konsultoiva druidisalapoliisi Liana Ippu-P hyppäsi alas lattian tasolle ja tajusi, ettei kaikkea Ikkunan Mysteerejä oltu vielä selvitetty. Siispä - Jimmy nosti uudestaan Lianan korkealle, josta druidi sukelsi tyylipuhtaasti naama edellä lattiaan (8.4 pistettä Rolltreppen tuomarilta).
Seuraavaksi Nevarin kissaili itsensä ketterästi seuraavana hahmona itsensä ylös ikkunalle ja löysi mustan sulan. Tässä vaiheessa Ippu-P oli täysin varma, että murhaaja oli musta lintu. Se oli ainoa looginen ratkaisu!
Miksi tutkia selliä tahi ruumiita ollenskaan, kun voi hyppiä ikkunalle koko päivän?
Kuului kohtelias rykäisy. Stenn kysyi, että joko avustavat asiantuntijat haluaisivat tutkia varsinaisia ruumiita, vai vieläkö pelataan pesäpalloa? Lisäksi: tässä on muuten Vincent - meidän tutkintavastaava.
Koko ryhmä hylkäsi lupaavan lintuteorian ja siirtyi tutkimaan ympäriinsä. Sellistä tosiaan löytyi hukkunut kääpiönuorukainen ja muumioitunut naisihminen. Ryhmän C.S.I. Gaylord-entusiasti, Marc O'Bumström, vietti huomattavan pitkän aikaa sinikasvoisen ja yhä märän kääpiönuorukaisen ruumiin äärellä, muttei mitenkään saanut kuolinsyytä selville.
Se ajatus vain hukkui johonkin.
Lopulta reipas rikospaikkaryhmä sai paljonkin selville. Kääpiönraato, Borrin, oli pukeutunut papinkaapuihin, tatuoitu kostonjumala Hoarin merkillä ja lisäksi hukkunut. Ihan kuoliaaksi asti.
Nainen, Evelyn, taas oli täysin veretön ja muutenkin nesteetön korppu, vaikka vaikutti vaatteiden ja hiusten perusteella olevan misuliina parhaassa iässä. Pienen väittelyn jälkeen sankarimme tulivat siihen lopputulokseen, että tämä nainen ei tahtonut kuolla. Lisäksi he päättelivät, ettei äkkikuolema korpuksi muuttumalla ollut tapahtunut luonnollisella tavalla.
Uutteran tutkinnan lisäksi ryhmä hutki/kuulusteli viattomasti pääpaladin-Vincenttiä. Riemastuttaviin keskustelunaiheisiin kuuluivat mm. "Miten noi murhatutkinnat meni noin omasta mielestä?", "Tajuatko tehneesi aika paskaa työtä?", "Ootko sä, apina, edes tehnyt muistiinpanoja?" "Et töitäs oo ajatellu kunnolla tehdä tai mitään?", sekä "Niin siis sähän oot vetänyt kaiken ihan väärin alusta alkaen, saatanan töhö".
Jostain syystä Vincent vajosi keskustelun jatkuessa yhä enemmän sisäänpäin, eikä enää lopulta tervehtinyt ulkopuolista apua niin iloisesti kuin aikaisemmin.
Ihme epäpätevä nillittäjä-Vincent.
Okei. Paljon muutakin saatiin selville, kuten esim. että se kääpiö oli elossa ollessaan repinyt jonkun sepän kielen irti läheisessä pajassa ja paria päivää aiemmin se nainen taas oli syytteiden mukaan repäissyt rinnasta vastavihityn miehensä sydämen. Paljon repimistä. Riv här.
Jimmy "Eraser" päätti sitten tuoda edellämainitun mykän seppänaisen tuijottamaan ruumista, että tul katto ny. Se on kuallu. Esitys ei saanut sepän kielenkantoja heltymään, mutta lopulta seppä ohjasi O'Bumströmin ja Jimmy Kumituksen paikallisen elämäntapapummin luo ja taas oli yksi palanen palapelissä lisää. Haastava palapeli - vain viisi osaa.
Arvoitus selkiytyi vähä kerrallaan, vaikka Liana varmaan elättelikin vielä mielensä perukoilla epäilystä siitä, että syyllinen oli kostonjumalaa palveleva, ulostushäiriöistä kärsivä korppi. Miksi muuten sellin ikkunalaudalla olisi ollut höyheniä ja linnunpaskaa?
Siispä! Siirrytään!
Liana, Marc O'Bumström ja Jimmy "The" siirtyivät luontevasti tästä viemäriin, koska syyt. Harhailtuaan siellä oman aikansa, he kohtasivat jonkun kiihkeästi eteenpäin menevän limalöllön (DM huom! Tämä ei ollut Timo Jutila!), mutta kompastuivat mimiciin juuri ennen kuin saivat jälkilimat kiinni. Seurasi taistelu, väkivaltaa ja miimikon kuolema.
Samaan aikaan Måst kuulusteli kaupungin toisella laidalla Applegaten kartanonherraa ja Nevarin fiilisteli kartanon tiluksilla ihan muuten vaan. Kaikkien yllätykseksi nuori sorseraaja Måst osoittautui todella kohteliaaksi tapaukseksi. Siis oikeesti. Se ei huutanut murhatun isäukolle kertaakaan kuulustelujen aikana.
Lopulta kaikki nuolet osoittivat suoraan Toosua... eikun Pousseyhin - Korppunaisen aviomiehen eksään. Vai osoittiko sittenkään? Mitä jos syyllinen naiskorppuun olikin korppi? Tai Vincent?
Arvoitus sakenee. Samoin kuin juoni. Ja pelaajat myös.
Saavatko sankarimme ratkaistua murhan? Tietääkö kukaan, saako tästä palkkaa? Mahtaakohan Rabadaba ensi kerralla jo puhua vai vieläkö se vain näyttää nätiltä? Pitääkö tähän keksiä vielä neljäskin kysymys?
Pousseyn voimalla!
heiluttakaa pyllyi, vaan teidän takii tätä teen /
kuka siunaa teit ku pappi? "sä, IppuP"
Piti olla päivittämättä näitä hetkeen, mutta räkätaudissa ei oikein osaa tehdä mitään hyödyllistä ja lisäksi never stop the madness. Taas vedetään.
TL;DR - Murha saatiin selvitettyä, Vincent haukuttua ja edessä oli kutsu Ravensburgerin uuteen seikkailuun. Lisäksi koomassa oleva lemmikkimarsu nimeltään Kaneli astui näyttämölle entistä tukevammin.
Eli tänään viiden dollarin murhamysteeri (linkki vie DM-guildin kauppapaikkaan, josta seikkailu hankittiin) selviäisi loppuun asti.
Loppuhuipentumana oli taistelu hitusen modattua Slithering Tracker (aidedd.org-sivulle otuksen hahmolomakkeeseen) hirviötä vastaan, joka pystyi nielaisemaan sisäänsä aina yhden hahmon per vuoro. Otuksen sisällä oleva hahmo otti aina puolet otuksen kärsimästä vahingosta, mutta se ei kauheasti hidastanut Ryhmää taistelussa. Vahinkoa tehtiin ja tajuttomuuskohtauksia tapahtui.
Kun taistelu saatiin päätökseen, syytti yksi ryhmän jäsenistä epähuomiossa kahdeksankymppistä kartanonherraa poikansa murhasta ja sydänkohtaushan siitä tuli.
Lisäksi Måst, dragonborn-sorcerer, kärsii jostain syystä rasistisista mielikuvista, joiden mukaan kaikki barbaarit tuntevat toisensa.
Ohimennen - aikaisemmissa sessioissa käytiin keskustelua tyyliin "Katson tämän internetistä" "Mikä on Internet?" "Se on toi koboltti tuolla", joten tässä maailmassa on siis koboltteja nimeltään Internet, Google Translate, Xhamster, Mummorulla (paikallinen huijarikoboltti) jne jne jne. Such fun. Very järkevää.
Tästä päivästä jäi mieleen keskustelu: "I will hit the asshole with a hammer" "It's made of goo - it's kinda hard to locate the asshole of the thing." "Fine! I will hit the so-called asshole of the thing with a hammer. Happy now?"
Jakso 2 - THE SO-CALLED ASSHOLE OF THE THING
Päivät 1&2. Osallistujat: Liana Ippu-P, Jimmy "The Eraser", Nevarin DeBussy & Måst
Mestarietsivät olivat edelleen vauhdissa, eikä mikään selvinnyt helposti. Taloja tutkittiin (osana edellistä jaksoa) ja vanhuksia kuulusteltiin kohteliaasti. Tämän jälkeen sankarit kokoontuivat Pousseyn majalla.
Kaikki vaikutti vähän sekavalta. Kuka oli murhannut Evelynin ja Borrinin? Ken kostutti ja kuka kuivasi?
Onneksi Lianalla oli selvät sävelet. Muun ryhmän katseli hämmentyneenä, kun Liana Ippu-P kasasi korkkitaulullisen sekavia selityksiä ja kaaosteorioita, jossa lopulta päädyttiin monen punaisen langan johtamana siihen lopputulemaan, että murhan on luultavasti tehnyt Eversti Sinappi vasaralla olohuoneess... Eikun maaginen lintu oli lentä... eikun...
Mutta hyviä ajatuksia oli vaikka muille jakaa! Ehkä Peterin isä, Claude, oli palkannut Pousseyn murhaamaan.. ei. Ei sekään oikein kuulostanut oikealta. Mitä jos Stenn oli palkannut ulkopuolista apua häivyttääkseen epäil... ei.
Vincent? Ehkei sekään. Vaikeaa. Tärkeintä oli kuitenkin teorisoida, eikä ottaa asioista selvää. Sellin ikkunalaudan linnunpaska olisi varmasti ratkaisevassa roolissa.
Lopulta sankarimme hakkasivat viisaita päitään yhteen oikein urakalla. Vakavasti vesifoobinen ja muutenkin täysi OCD-tapaus, Nevarin DeBussy, tunnisti limajäljet Slithering Trackerin, mantereella normaalisti harvinaisen limakoostumuslöllön, tekemiksi.
Ippu-P ihmetteli, että mitä Luihusjäljittäjä tässä universumissa teki, mutta ei sitten lähtenyt kyseenalaistamaan ihan kauheasti. ei ainakaan sen jälkeen, kun muut täsmensivät, että Slithering, ei Slytherin.
Samaan aikaan Jimmy "the" Eraser teki Pousseyn hökkelissä sen mitä piti - taskutti kaikki löytämänsä arvoesineet vähin äänin.
Myös Liana Ippu-P osallistui poimimalla Pousseyn hökkelistä mukaansa supervarovasti nenäliinan avulla obsidiaaniveitsen, jolla Evelynin mies oli surmattu sydämettömäksi. Ehkä DNA-testit, tai sormenjälkitunnistusrekisteri auttaisi tässä tutkimuksessa, järkeili druidi about-keskiaikaisessa maailmassaan.
Valitettavasti edellämainittu keskiaikainen maailma ei ollut valmis CSI-Essex -ryhmän innovaatioille, joten sormenjälkiä ei sitten saatu. Sääli ja iso yllätys.
Murhasta epäillyn Rohkelikkoraidoittajan jäljet johtivat Pousseyn majasta läheiselle purolle, joten Neljä Etsivää olisivat halunneet seuraavaksi tarkistaa kaikki puron varrella olevat talot, mutta huomasivat pian sen tarkoittavan joka ikisen Essexin talon tarkistamista.
Taustalla Kaikki Jumalat vihjailivat, että jos nyt ette kuitenkaan haaskaisi aikaanne ihan noin pointittomasti. Essexiäkin oli mahdollista nähdä liikaa. (Näin oli joku sankareistamme oppinut Internet-nimiseltä koboltilta ja sen serkulta Rottencom-koboltilta)
Pientä pikakelaamista ja sankareille vihdoin selvisi karmaiseva osatotuus - Evelyn oli muuttunut Borrin-papin (se hukkunut kääpiö) taikuuden avulla Slithering Trackeriksi ja näin Puuskupuuhradoittajan olomuodossa siirtynyt toteuttamaan kammottavaa kostoaan.
Oli siis paineltava kauheaa vauhtia Applegate Estatelle, koska olen jotenkin ihan jumissa tämän tarinan kirjoittamisessa ja nyt ei oikein lähde. Eli siis skip-skip-skipedi-skip - Evelyn oli muuttunut rituaalissa limaisaksi ja hukuttanut jengiä.
"Lisäksi Vincent on edelleen paska rikostutkija", toivottaa ystävällisesti Måst ja Ippu-P.
Pää kolmantena jalkana Applegaaten Estaatille rynnineet sankarit jakautuivat heti kolmeen eri ryhmään - Måst koputti oveen kohteliasti, Jimmy tiirikoi saman oven lukon auki ja Nevarin päätti ihan muuten vain samaan aikaan hakata ruoskallaan läheisen ikkunan paskaksi. Establishing dominance.
Oven takana odotti The Gryffindor Tracker, joka oli juuri saanut hukutettua Claude Applegaten henkivartijabarbaarin. Måst oli hetken hämmentynyt. Oliko Jimmy "The Eraser" kohdannut loppunsa?
Måstin silmissä kun kaikki barbaarit näytti samoilta.
Ryhmän oma kiintiöbarbaari, Jimmy, ei epäröinyt, vaan raivostui silmittömästi ammattitoverinsa kuolemasta. Hän huusi vihansa ilmoille ja sukelsi suoraan hukuttajaotuksen sisään (8.3 pistettä Heinekenin tuomarilta).
Taistelu räjähti käyntiin kiihkeänä kuin uhkearintakarvainen Mangog nuoruusvuosinaan!
Måst, Jimmy ja Ippu-P kävivät kaikki vuorollaan tajuttomina. Myös Nevarin DeBussyllä oli omat haasteensa - mirri kun ei halunnut kostua mistään hinnasta. Hydrofobinen feliini kuitenkin voitti pelkonsa ja ruoski elävää vesiotusta kiihkeästi kuin pervertikko Serenan lastenaltaassa (kenenkään ei tehnyt mieli syödä Soleroa).
Äkillisesti puhjennut taistelu raivosi lähes puoli minuuttia pitkin Applegaten kartanoa. Jossain kaukana kartanon perukoilla ulisi yleisönä kauhusta Claude - kahdeksankymppinen Applegate Estaten päämies ja kauhusta vapiseva NPC-statisti.
Ei ole ollut rauhallinen kuukausi Claudella, ei. Poika kuoli, uusi miniä pidätettiin murhasta, taloon hyökkäsi kasa limaa hukuttamaan henkivartijan ja nyt naaman edessä tapeltiin raivoisasti niin että lätty vain lätisi.
Kun kaikki näytti jo toivottomalta, sai Jimmy vihdoin matemaattis-luonontieteelliset laskelmansa päätökseen. Käyttäen fysiikkaa, biologiaa ja raivoa sopivassa suhteessa, hän paikallisti vesiotuksen peräaukon ja pamautti hirviön vesirektaalia sotavasaralla.
Efekti oli taattu kuin Cosmopolitanin erotiikkavihjeissä aikanaan -The Hagrid Tracker oli enää silkkaa visvaa pitkin Applegaten seiniä.
"Mitä... turkasen purkasta..?", äänteli hämmentynyt ikäihminen, Claude Applegate, nähtyään juuri sangen kummallisen taistelun, jossa sankarit vuoroin hukuttivat itseään vesiotuksen sisällä samalla kun muut seikkailijasalapoliisit keskittyivät hakkaamaan vesimassan sisällä kulloinkin ollutta raukkaparkaa. Clauden palkkabarbaari, Sipuli-Jaska, oli myös mennyt kuolemaan. Traagista oli.
"SINÄ TAPATIT POIKASI!", huusi Liana Ippu-P traumatisoituneelle vanhukselle vastaukseksi.
"Hurrgh", vastasi harmaaksi muuttunut Claude pidellen sydänalaansa ja romahti lattialle.
"No voi perse", murahti Liana ja alkoi hakata Clauden rintakehää.
"Mitä sä teet?", kysyi aina uutta halukkaasti oppiva Måst.
"Tämän nimi on CD-R", valisti Ippu-P ja takoi Clauden ruumista edelleen.
"Nyt kun toi kuoli, niin eikös tämä ole vähän niinkuin meidän kartano?", kysyi Jimmy toiveikkaasti särpiessään Claudelta löytyneitä parannusjuomia ja harmitteli, että voi hitto kun olisi vain ollut joku keino parantaa vanha kunnon Claude. No, nysse kuoli ja se on surullista se. Onneksi sillä oli näitä parannusjuomia.
Oli miten oli, märän kääpiön ja kuivahkon akan mysteeri oli nyt ratkaistu. Ryhmä meni heti iloisesti kertomaan Vincentille (taas) kuinka epäpätevä ja yleispaska tämä Tyrin temppelin pääpaladin olikaan. Siis oikeesti. Eroaisi jo hommistaan.
Vincent päätti loppuillan murjottaa huoneessaan jostain ihmeen syystä, eikä osallistunut murhan selvittämisen kunniaksi järjestettyyn juhlatilaisuuteen.
Sankarit siirtyivät Fabion Mahtavien Rintalihasten Majataloon ottamaan märkää kohtuudella. Tänään tipat meinasivat tappaa sankarietsivät, joten oli tärkeää huolehtia, ettei kukaan hukkunut ämpäriin illan aikana. Silti - oli aika juhlia!
Ja sitten nukkua kunnon yöunet, koska palautumisen voima on yhtä tärkeää kuin ystävyyden. Fantasiapelit ovat siitä kivoja, että niissä voi tehdä kaikkea epärealistista - kuten nukkua kunnon kahdeksan tunnin yöunet keskeytyksettä joka yö.
Palkkioksi ryhmä nettosi jotain 300 kultarahaa plus Jimmyn taskuttamat arvoesineet Pousseyn mökistä (Ne oli tarkoitus palauttaa Claudelle, mutta eipä se niitä enää kuolleena kaivannut, loogisoi barbaari).
Lisäksi sankarit saivat käyttää "Essexin ystävä"-arvonimiä ihan luvan kanssa. Vau.
Ennen nukkumaanmenoa kuitenkin Fabion Mahtaviin Rintalihaksiin eksyi vielä Sarsu, kylän marsuekspertti. Ippu-P:n Kaneli-marsu oli suljettu maagisiin rautakeuhkoihin, koska marsuparka oli vajonnut koomaan. Sympaattinen Kaneli-marsu kärsi harvinaisesta Marsus-Walrusin taudista, johon auttaisi vain maagisen Pikku-Vilna -otuksen veri.
Luonnonläheinen druidi, Liana Ippu-P, tiesi Pikku-Vilnojen asuvan jossain Haka-metsän syövereissä, mutta sinne oli kovin, kovin pitkä matka ja voi helvetti nyt. Ei jaksaisi.
Tyrin pappi Sarsu siihen vinkkaamaan, että myös Middlesexin Frist Priss-kaupasta saattoi löytyä Pikku-Vilna tai pari. Kalliita ne toki olivat, mutta silti. Kantsii ehkä tsekata, hei.
"No mitä! Tässähän on seuraava tehtävä! Pelastetaan mun marsu! Joohan?", tiedusteli Ippu-P noin ihan muodon vuoksi. Tottahan toki kaikki tahtoivat pelastaa söpöjen druidien söpöjä koomamarsuja.
"Ei", vastasi sympaattinen Måst.
"Ja sitten muihin asioihin. Ajattelin olla tämän ryhmän johtaja. Tai, siis vahva ehdottaja nyt ainakin. Voitte sanoa minua Tarjoiluehdotukseksi", aloitti diplomatian risteilyohjus Måst selvästi ennalta harjoitellun puheen ja jatkoi: "Minun vanhempanihan olivat valtaapitäviä henkilöitymiä ja itsekin pidän vallasta, joten olen luontainen valinta johtajaksi. Äänestäkää minua! Lisäksi haluaisin, että ryhmällemme keskittäisiin nimi"
Seurasi stormausta, vaikka kaikki tahtoivat jo nukkumaan. Ensin ehdotettiin, että sankariryhmä voisi olla nimeltään "Frendit", tai "Rypäleet", mutta palaverin hyvä hönkä keskeytyi majatalonpitäjä-Huldan tuodessa seikkailijoille kirjeen.
"Eikö tämä päivä nyt voisi jo vain loppua!", parahtivat reippaat sankarimme, jotka olivat aina valmiina uuteen seikkailuun.
Kirjeestä paljastui illuusioviesti itse Ravensburgerilta. Hän kiitti viimeisestä ja kutsui sankarit takaisin Nosexiin.
Oli aika uuden Ravensburger-viihteen mestariteoksen - The Kanin Loikan. Seikkailu oli väkivaltavapaa ja lisäksi luvassa oli Mahtava Palkinto Joka Oli Unelmien Täyttymys Jokaiselle.
Ravensburger toivoi tapaavansa osallistujat muutaman päivän päästä "The Train Of Yyteri"-tavernassa. (Myös "Ravensburgerin Enkelit"-nimiehdotus ryhmälle torpattiin lyhyen keskustelun jälkeen)
Seikkailevat Aikuiset joutuivat taas vaikeiden valintojen äärelle. Marsu, vai Ravensburger? Marsu, vai Ravensburger?
Päätös oli vaikea, mutta ainakin ryhmän nimi oli selvillä. Lopulta se oli jopa ilmiselvä valinta.
Kaikki tervehtikää "Niinkutsuttua Otuksen Persaukkoa", joka koostuu kuudesta eri humanoidista.
Joo. Paskat mistään viikkopäivityksestä. Saatte nauttia mun parin kuukauden takaisista manioista nyt ihan oikein urakalla.
Tämä ei ole edelleenkään mielenkiintoista.
TL;DR - Essexin ystävät matkasivat Nossexiin osallistuakseen spektreillä olevan Ravensburgerin uuteen kisaan. Kisailu ei välttämättä ollut mielenkiintoista, mutta oli jotain kuitenkin. Matkalla saatettiin myös nähdä Pokémon-viittauksia. Se ei varmaan tulisi olemaan teema jatkossa. Ramadaba Dingthong saapui osaksi ryhmää.
Edelleen vähän hakemista ja läpsyttelyä. Tämän päivän seikkailu oli myös napattu DM Guildin puolelta. Ilmaisseikkailu "Igor's Challenge" (linkki DM Guildiin) muuttui Ravensburgerin haasteeksi (bonuksena mainittakoot, että alkuperäisseikkailun velhon nimi oli Igor Larionov), mutta oli lopulta aika hankala ja armoton miniseikkailu. Kukaan ei saavuttanut pääpalkintoa ja kaikki oli vähän turhauttavaa.
Ramadaba Dingthong pääsi nyt ensi kerran pelaamaan osana Ryhmää heistin jälkeen. Ramadaban pelaaja oli päättänyt tehdä itselleen druidi-luokan naishahmon, jonka ainoat luonteenpiirteet olivat 1) isot tissit ja 2) taipumus soittaa bongorumpuja. Eeppistä kamaa aikuisten kesken.
Oikeastaan koko session ainut kunnon anti oli onnistunut setup-punchline:
"We have just one rule here in Nossex. Can you guess what it is?"
"No sex?"
"No! Don't harm anyone! What the hell?"
Löytyi myös sivusto, jossa oli tehty Pokémon-hirviöitä DnD-vihollisiksi ja olihan sitä pakko kokeilla. Mangog teki cameo-suorituksen NPC:nä, koska mielikuvituksen köyhyys.
Jakso 3 - "RAMADABA DINGTHONG"
Päivät 2 ja 3. Mukana: Ramadaba Dingthong, Liana Ippu-P, Jimmy "The Eraser" & Måst
Aikainen herätys Fabion Mahtavien Ritalihasten Majatalossa. Sankariemme olo oli vähän hutera kiihkeän, kaksipäiväisen Essex-kokemuksen jäljiltä.
Tarkoituksena oli vetää terveellinen aamupala ja sitten matkata kohti Nossexin kaunista aluetta. Ennen lähtöä Liana kävi Jimmyn puolesta paikallisen sepän pyörittämässä kaupassa, koska seppä piti edelleen Jimmylle mykkäkoulua jostain syystä.
Kaukana jossain murjotti Vincent.
Aamupalalla Niinsanotun Otuksen Pers'aukon liepeille tunki itsensä myös Ramadaba Dingthong - nuori naispuolinen haltija, jolla oli varustuksena kunnioitusta herättävät bongorummut. Ramadaba kertoi nukkuneensa viimeiset pari päivää muiden metsästäessä kaksoismurhaajaa.
"Noin 96-vuotias" haltiatar oli tuntenut Seikkailun Kutsun ja lähtenyt vaeltamaan isänsä, Elf "Fat Tony" Capone Escobar Dingthong Illin, erityisestä vastustelusta huolimatta. Isän nimi kalskahti jotenkin tutulta ryhmän korvaan. Ippu-P muisteli, että Pöytyän jätehuollosta oli vastannut joku tuonniminen tyyppi.
Ramadaba sanoi vain isänsä olleen töissä "bisneksessä", joten tämä jäi vähän auki. Luultavasti ihan kunnon kansalainen on "Fat Tony" kuitenkin.
Yhtä kaikki. Matka kohti Nossexiä alkoi. Ryhmä mietti hetken, että ostaisiko itselleen hevoon tai pari, mutta päätyi sitten lopulta jalkapatikkaan, koska hevoset maksoi ihan oikeaa rahaa ja se oli vähän epistä. Lisäksi, kuten vanha sanonta kertoo: "Ei hevosia - ei ongelmia".
Matka sujui muuten kommelluksitta, mutta puolivälissä Essexin ja Nossexin välissä (jotka ovat yllättävän usein sama asia - DM huom) NSOPA kohtasi tiellä kiukkuisen, koirankokoisen harmaan kilpikonnahtavan otuksen, jonka selästä kasvoi punainen kukka. Itse itsensä ryhmän johtajaksi valinnut Måst lähestyi otusta varovasti ja sanoi ystävällisesti hymyillen: "Me emme halua sinulle mitään pahaa"
Sen jälkeen koko ryhmä alkoi välittömästi ja yksissä tuumin mätkiä kukkakilpparia brutaalisti hengiltä.
"SHILLÄLAILLA!", kiljaisi Ippu-P ja rusikoi kasvikonnaa niin että soi. Måst laukoi tulipalloja silmät kiinni ja tunteella. Ryhmän uusi jäsen, Ramadaba Dingthong, hapotti kukkaotusta aikansa, kunnes Dingthong muutti itsensä sudeksi, koska mikä ettei. Hukkaputki.
Jimmy "the Eraser" jatkoi tylyn asiallisella ja brutaalilla väkivaltalinjalla, irroittaen ilmeettömästi otuksen selkäkukan, suolet ja suurimman osan sisäelimistä sen kehosta vaivattomasti. Yllättäen tämän jälkeen otus meni ja kuoli, huutaen raastavasti: "IVYYYYYYYY"
Immateriaalioikeuksiin perehtyneet lakimiehemme haluaisivat tässä vaiheessa huomauttaa, että kyseessä ei ollut kopiosuojattu taskukokoinen hirviö. Ihan varppina ei ollut.
Matka jatkui ja Nossexin kaupunki siinsi pian näkyvissä. Tai, oikeastaan kaupungin sijaan näkyi vain muutama talopahanen, vartiotorni ja taidegalleria, "The Fourth Wall". Aika pettymys.
"Rikotaan se", ehdotti kulttuurisesti valveutunut Dingthong, mutta kukaan ei innostunut, joten päätettiin mennä taidegalleriaan pällistelemään.
Varsinkin taiteellisesti kultivoitunut Liana Ippu-P tutki innostuneena taidegallerian tarjontaa: "Generous Kaarnio offers A Naked God a Flower", "Something, something, womans' rights", "#Feminism" "A woman looking sad", "HessuRessu Looking Godly", "Yoshi Licked Me In A Funny Place", "The Big Vilna and Mippe", "Fuck the GeStaPo".... Ihan kuin DM olisi viettänyt enemmän aikaa taulujen nimeämisen parissa kuin itse seikkailun pohtimisessa.
Insert kuitti here.
Sankarimme luukuttivat ohimennen galleriavalvoja-Yonille kasan Essexistä revittyä taidetta ja tiedustelivat tietä Nossexin kaupunkialueelle. Tympääntynyt Yoni viittasi harvasanaisesti kohti takaseinän muraalia, jossa sitruunat pitivät juhlia. Tämän oudon valeseinän kautta Niinkutsuttu Otuksen Pers'aukko sitten siirtyi Nossexin sisällä sijainneeseen Train-Villen kaupunkiin.
Ennen siirtymistä galleriakääpiö Yoni kuitenkin avasi harvasanaisen arkkunsa: "Täällä Nossexissä on oikeastaan vain yksi kunnon sääntö. Arvaatte varmaan?"
"Ei seksiä?", arvuutteli ryhmä tietäväisenä.
"Mitä!? Ei! Älkää vahingoittako ketään. Mitä helvettiä?"
Train-Ville lyhyesti (vaikka ei nämä kuvaukset ikinä lyhyiksi jää): Ravensburg-velhon yhtiön ohjelmien tuotantokaupunki. Paljon kauppoja ja asuinrakennuksia, mutta ei niinkään maanviljelyä ja sellaista. Kaupunki / kylä oli noussut tarjoamaan palveluita Ravensburger Productionsin ja Ihmeellisesti Juho-tuotannon väelle.
Koko Ravensburgerin maita kiersi jokin "metallinen tsukutsuku", kuten Måst sitä elegantisti kuvasi. Such Juna. Very aikataulut.
Löytyipä sieltä myös taverna - Yyterin Juna. Sinne päästyään Ramadaba ja Måst heittivät tikkaa (häviten reippaasti heittokilpailussa maahiselle nimeltään Pavel) ja Jimmy teki tuttavuutta luudanvarren kanssa (häviten reippaasti itsetuntoa). Se oli sellainen ilta se.
Skippaus seuraavaan aamuun. Kilpailijat siirtyivät (tietysti) junalla kohti kilpailualuetta. Siellä he liukuivat Kanin Loikka-nimisen vuoren sisään ja aloittivat koitoksensa.
Kilpailijoiden tehtävänä oli edetä pulmahuoneesta toiseen mahdollisimman nopeasti. Jos huoneen pulmaa ei saanut ratkaistua, putosi Häviäjien Huoneeseen ja se oli sitten siinä se kilpailu. Häviäjien Huoneessa oli tarjolla mehua ja poppareita.
"The Kanin Loikka" oli korkeintaan laimea menestys. Kilpailijoiden tarkoitus oli ratkoa erilaisia pulmia ja ongelmia, mutta osa oli ihan selvästi liian haasteellisia (kilpailijat ja pulmat - DM huom).
Esimerkki 1: Måstin ja Lianan kohtaama "Tässä on arvoituksia ja yksi ovi. Arvoitukset ovat hankalia, mutta oikeasti ihan vaan kävelette siitä ovesta seuraavaan huoneeseen", oli aika kimurantti ja kesti lähes puoli tuntia ratkaista.
Esimerkki 2: Ramadaba Dingthong saapui huoneeseen, jossa oli kaksi ovea. Toinen ovi kertoi vain valheita ja toinen puhui aina totta.
Haltiattaremme päätti kysyä molemmilta ovilta pelkästään: "Onksmulla isot tissit?" ja sen jälkeen kävellä ilman lisäkysymyksiä väärästä ovesta suoraan Häviäjien huoneeseen.
The Kanin Loikka-kilpailussa ei lopulta nähty voittajia - kuten niin harvoin sankariryhmän seikkailuissa noin muutenkaan. Ippu ja Måst esittivät kyllä hienoja tanssikuvioita tahollaan ja Jimmykin selvitteli esteitä kuin Tyrin temppelin mestaripujottelija Kalle Paladin konsanaan, mutta lopulta kaikki putosivat häviäjien huoneeseen.
Pisimmälle kilpailussa pääsi myyttinen Fabio-jumalan oma valittu soturi, kultarintakarvainen ja komea haltiamies. Maaliin asti ei kuitenkaan edes hän selvinnyt ja lopulta soturiuroo katosi kiukkuisena paikalta kiinnittämättä lainkaan huomiota Ramadaba Dingthongin tisseihin.
Se oli epäkohteliasta, totesi Ramadaba loukkaantuneena.
Häviäjäin Huoneeseen singahti myös Lizt, Måstin serkku, tarjoamaan ei-ollenkaan-skriptattuja vihjeitä. Lizt kertoi Måstin isän muuttuneen jättihämähäkiksi. Että nyt pitäisi tehdä ylös, ylös, alas, alas, vasen, oikee, vasen, oikee B, A ja start. Tai jotain. Tai ainakin tulisi jossain vaiheessa mennä Rainbowitaijotain-kuningaskunnan hoodeille pyörimään.
Lisäksi Lizt oli tunnistavinaan Liana Ippu-P:n joksikin "Pekan tyttäreksi" ja höperehti jotain jostain "the Cult of Meddlingistä", mutta siitä ei oikein kukaan ymmärtänyt mitään, että se siitä.
Olipa paikalla häviäjäinhuoneessa myös todella creepy valkotakkinen setä, joka kyseli kaikilta, että oliko henkilö poika vai tyttö. Valkotakkisetä kertoi avanneensa vahingossa portaalin tasku-ulottuvuuteen ja sitten lähettäneensä kymmenvuotiaan muksun taistelemaan näitä tasku-ulottuvuushirviöitä vastaan, koska muksun äiti oli hyvännäköinen yksinhuoltaja. Uusi haaste ja pystypäät, tai jotain.
Kukaan ei vaivautunut kysymään professori-oletetun nimeä, joten tämäkin jäi vähän ynnämuuta-osastolle.
Lyhyen shoppailureissun jälkeen Niinkutsutun Otuksen Persereiän sankarit päättivät nukkua ravitsevat yöunet ja talsia seuraavaksi kohti Middlesexiä ja Frist Prissin kauppaa.
Sankarit jättivät hienotunteisesti täysin huomiotta Yyterin Junassa pyörineen noin viisikymppisen, komeasti ruskettuneen miehen, joka oli sivellyt paljaaseen yläruumiiseensa vauvaöljyä.
Ehkä parempi näin. Oli tässä tärkeämpiäkin asioita tehtävänä.
TL;DR - Matka Middlesexiin ja sitä ennen Ravensburgerilta joitain esineitä ja taustatarinaa. Middlesexissä kohdattiin Päivänsäde, joka kertoi kaupan omistajien olevan Liikkuvilla Saarisilla. Ilman omistajia ei olisi mahdollista saada taikaotuksen verta Kaneli-marsun parantamiseen. Siispä!
Tässä pitää tietää taas ensimmäistä kamppista. Ensimmäinen Starter Set-seikkailun ulkopuolelta improvisoitu ihkaoma seikkailu johti vahingossa Sunshineen, eli Päivänsäteeseen, pitkäikäisimpään NPC-hahmoon toistaiseksi. Tuossa tehtävässä Sankareiden tuli tuhota varkaiden leiri ja siinä tohinassa he päätyivät ottamaan vangiksi pienen ja heiveröisen koboltin - yhden leirin varkaista. Tätä kobolttia käytettiin Sankarien toimesta lähinnä ansatunnustelijana ja poisheitettävänä houkutuslintuna hirmuisten uhkausten voimalla, mutta aina se selvisi mitä sosiopaattisemmista juonista hengissä.
Koska DM tykkäsi antaa pelaajille moraalista pahoinvointia, sai koboltti aika nopeasti söpön ja avuttoman persoonan, jotta edes jollekin tulisi paha mieli käyttää elävää otusta miinaharavana. Syntyi epävarma ja kimittävä Sunshine - tyttökoboltti, joka olisi halunnut vain olla kukkakauppias.
Lopulta Sunshine dumpattiin erääseen kauppaan palkattomaan harjoittelijanduuniin. Koboltti oli siinä vaiheessa niin traumatisoitunut, että siitä oli tullut seikkailijaryhmän suurin fani.
Tämänhetkisessä marsu-kampanjassa toistaiseksi heitettiin vasta kaikkea sontaa seinälle ja katsottiin, että mikä mahtaisi tarttua (Siksi alussa on niin monta "tämä saattaisi olla questi"-aloitusta, jotka eivät koskaan johda mihinkään). Mikään ei tuntunut miltään, mutta marsunpelastaminen vaikutti kiinnostavan, joten se oli sitten se Juttu.
Oikeastaan marsun omistaja, Liana Ippu-P, oli jo tässä vaiheessa vahvasti sitä mieltä että a) marsu oli maaginen ja b) tärkeä, sekä c) marsun avulla ratkeaisi tosi monta mysteeriä. DM ei ole hennonnut sanoa pelaajalle, että nämä ovat kyllä ihan pelaajan omia teorioita, eikä mitenkään vahvistettuja faktoja.
Marc O'Bumström (aikaisemmin Mangogin pelaaja) ei taaskaan päässyt paikalle, joten DM pyysi nauhoittamaan "minkä tahansa ääniviestin", jotta saataisiin edes jotain tekemistä.
Tuloksena oli todella hätääntyneeltä kuulostanut viesti: "Help! I'm Mangog and I'm stuck in this tree".
Lisäksi ryhmä sai Poké-palloja, jotta voivat jossain vaiheessa pyydystää itselleen taisteluapureita.
Aikuisuus on kivaa.
Jakso 4 "A HOODED MAN IN THE CANOE"
Päivä 4. Mukana: Rabadaba Dingthong, Jimmy "The Eraser", Liana Ippu-P ja Måst.
Tänään oli tiukkaa toimintaa heti aamusta alkaen. Nyt suoritettiin, meinaan!
Ryhmä heräsi ja kiskoi Geneerisen Aamupalan. Jimmy kävi lahjoittamassa ison korin ja kasan suurikokoisen vauvan vaatteita (design by R. Ratia - laatikkovauvojen ykkösvaatturi) Nossexin Näyttelijäliiton puvustamoon. Lahjoitusta arvostettiin kovasti.
Aamupalan jälkeen Ryhmä olikin jo valmis sukeltamaan Middlesexin syvyyksiin (kaupungin motto: "Men do the thinking in Middlesex"). Kuten olettaa saattaa - Middlesexiin ei pääse ihan heti, tai väkisin. Ensin pitää keskustella.
Eli joo. Nyt heitetään kaikki Middlesex-vitsit samaan syssyyn ja toivotaan, että joku kostuu niistä. Vilkuttaakseni vittuilen.
Toisin sanoen herra Ravensburger ilmestyi (näkymättömänä, koska ei tykkää katsoa väkeä silmiin) Yyterin Juna-majatalon huoneeseen, jossa sankarimme viettivät aikaa. Sympaattinen Ravensburger tervehti seikkailijoita ja kertoi tarvitsevansa pientä palvelusta. Eräs kilarikeksijä/professori oli jossain Eiainakaansavupiippuja-kaupungin lähellä avannut tasku-ulottuvuuden ihan vain koska pystyi siihen. Valitettavasti tämä nimenomainen tasku-ulottuvuus osui jo asutettuun ulottuvuuteen. Nyt outoja hirviöitä oli kaikkialla. Eiköhän siinä ollut lorea tarpeeksi.
Koska ryhmä selvästi oli löytänyt voiman sisältään ja tahtoi toteuttaa uusia haasteita, niin tässä olisi ryhmän johtajalle (Måst astui esiin ajatusta nopeammin) ja muutamalle muulle tälläisiä Ravensburgerin Pikku Pallukoita. Näitä Pikku Pallukoita taiten käyttämällä oli mahdollista napata näitä tasku-ulottuvuushirviöitä.
Ravensburgerin Pikku Pallukoiden mukana tuli myös kauhea määrä käyttöohjeita, mutta niitä ei tähän referoida. Muutenkin tulee taas seinä tekstiä.
Tämän jälkeen Liana Ippu-P ja Ravensburger ajautuivat varoittamatta yllättävän pitkään keskusteluun junista, niiden toimintamekaniikoista ja aikatauluista ylipäänsä. Måst yritti ensimmäiset kymmenen minuuttia olla kohteliaasti mukana, mutta tajusi kaiken toivottomuuden ja siirtyi taustalle tympääntyneenä neppailemaan. Vastarinta oli hyödytöntä.
Lopulta keskustelu palasi raiteista takaisin raiteilleen ja Ravensburger kertoi tarvitsevansa yhden tasku-ulottuvuuden magmaolion kotiinkuljetettuna. Kai siitä jokin palkkiokin olisi luvassa (Måst neuvotteli 40 kultaa per naama ja tämä nähtiin hyväksi). Että siitä sitten vain otuksia keräämään.
Ravensburgerin kanssa keskustelu oli ihan kivaa, mutta ollaan nyt rehellisiä - Middlesexhän se kaikkien mielessä oli, vaikka ensin pitikin hypätä. Siksi Niinkutsutun Otuksen Pers'aukon Ryhmä (joka ei vielä suostunut nimeämään itseään lopullisesti tai kunnolla) suunnisti sinne niin että Ramadaban hippulat vain vinkui ja hölskyi.
Toki mitä olisi matkanteko ilman kommelluksia? Ensin sankarimme kuulivat jostain korkealta hätääntyneen äänen: "Minä olen Mangog ja olen täällä puussa!"
The Kanin Loikassa viimeksi esiintynyt Fabio-jumalan esitaistelija oli jolkotellut Middlesexiin hakemaan vähän middlesexiä ja törmännyt naispaholaiseen (succubus) mummon vaatteissa. Mangog oli pannut likoon kaiken ja vähän enemmänkin, mutta meininki oli Suolamaisessa Palvelukodissa aika Levotonta - mikään ei riittänyt.
Lopulta kultarintakarvainen uroo ja Fabion Valittu oli paennut kuin kuppa Toeoeloen kaupungista ja kiivennyt lähimpään puuhun rauhoittumaan.
Sankarimme lupasivat antaa Mangogia kurmottaneelle himokkaalle mummobussille tavattaessa oikein isän kädestä. Varsinkin Liana ja Jimmy tunsivat hieman perhosia vatsanpohjassa ja lupasivat tarvittaessa antaa Mangogille kaikkensa. Salskeankomea haltiaurho sai yleensä tällaisia reaktioita aikaan. Vain Måst katsoi hämmentyneenä toveriensa lepertelyä itse keskustelusta paljoakaan kostumatta.
Mangog antoi pyydettäessä Lianalle ja Jimmylle halit, mutta tahtoi sen jälkeen kiivetä takaisin puuhun omaan safe spaceensa. Ja niin taas kajahti puusta surullinen kutsuhuuto: "Olen Mangog ja olen edelleen täällä puussa!"
Tämän jälkeen ryhmän kimppuun hyökkäsi vielä kiukkuinen kultisti, mutta se ongelma hoidettiin niin nopeasti halki, poikki ja pinoon, ettei Ramadaba ehtinyt edes kissaksi muuttua, eli se siitä. Jotain-jotain-jotain joku kirje, joku kultti, joku HessuRessu ja jotain muuta. Ei varmaan mitään kauhean tärkeää.
Eteenpäin, sanoi Timothy Yutila lumihangessa!
Middlesex, tuo kalantuoksuinen sumppu keskellä kaikkea kivaa, otti seikkailijat vastaan avoimena. C.L.I-torilla tavattiin ja suunnistettiin kohti Frist Priss-kauppakeskusta, koska sieltä piti löytyä Pikku-Vilna. Pitihän marsuja parantaa ja Pikku-Vilnan maaginen veri oli ainut asia, mikä olisi voinut auttaa.
Ryhmä päätti antaa nuoren Rabadaba Dingthong-neidon hoitaa puhumisen. Tavallaan. Måst ja Ippu olivat kirjoittaneet Ramadaballe tarkat vuorosanat paperille ja vahtivat vierestä haltiattaren sanomisia tarkkaan. Silti - Kaikki Pelaa! Kaikki Osallistuu! Kaikilla On Kivaa!
Mainittakoot sivulauseessa, että C.L.I.-torista löytyi myös patsas huputetusta miehestä kanootissa. Tämä ei sinänsä liittynyt mihinkään... vai liittyikö sittenkin? (DM Huom - ei liittynyt)
- Hei. Mikä tuo patsas tuossa ulkona on?, aloitti Rabadaba astuessaan kauppaan.
- Ei kun sä aloitat tuuuuuuostakohtaa noinnikkäästi, ohjeistivat Ippu ja Måst selän takaa.
- No okei. Missä teidän Pikku-Vilnat on?
- Hei vain! Minä olen Päivänsäde! Teidän kustomoitu asiakaspalvelijanne! Pikku-Vilnamme ovat Elukaariossa, heti tavaratalo-osaston mattotarjonnan vieressä. Minun tarinani on oikeastaan aika surullinen...
- Joo jos nyt mentäisiin vain niiden eläimien luo, Måst kehoitti ystävällisesti ja töni pientä kobolttia kohti Elukaariota.
Elukaariossa totisesti oli Pikku-Vilna! Lähes kolmemetrinen ja sataviisikymmenkiloinen jötkäle suoraan Haka-metsästä. Siellä se killitti tulijoita isoilla silmillään. Pikku-Vilnan häkin ympärillä oli köysiä ja monta kylttiä.
"ÄLÄ KOSKE!", "ÄLÄ HÄRVÄÄ!", "ÄLÄ SÄTTÄÄ!", "ÄLÄ KOSKE", "VAARA!", "IHAN OIKEASTI ÄLÄ KOSKE", "ÄLÄ KOSKE", kyltit sanoivat. Tietysti Sankariryhmän ensimmäinen reaktio oli yrittää koskea, härvätä ja sätätä. Päivänsäde esteli tarmokkaasti.
- Ihan oikeasti kun tuossa voi käydä huonosti. Vähän kuin minulle kävi huonosti, kun Murdervillen aikaan olin Käiskin K-Kaupassa ja..., Päivänsäde aloitti.
- Joo kiva, mutta ei nyt, totesi Måst
- Jos ihan vähän vain koskisin? Kun en minä tarvi koko elukkaa. Vain sen verta vähäsen verta että pärjää. Loppueläimellä saatte tehdä mitä tahdotte, yritti Liana Ippu-P neuvotella.
- Koskettu Pikku-Vilna on ostopäätös. Valitettavasti se on tuhat kultarahaa tuosta eläimestä, kertoi hätävarakauppias Päivänsäde.
- Mutta entä jos se ei olisi?, yritti noin yhden kultarahan omistava Liana neuvotella. Taas vaihteeksi.
- Ei kun oikeasti. Tonttu tassuun. En valitettavasti voi neuvotella hinnasta, koska meidän Frist Priss-myymäläketjun omistajat, Herra Pirkka ja neiti Xtra, ovat Liikkuvilla Saarisilla hankintamatkalla.
- Mutta jos me haetaan ne omistajat sieltä saaresta?
- No, kai niiden kanssa voi sitten neuvotella lisää.
Samaan aikaan taustalla Ramadaba Dingthong meni hieromaan lähempää tuttavuutta hupullinen mies kanootissa-patsaan kanssa ja vakuuttui siitä, että jep - sehän oli patsas. Ramadaba oli aika viaton luontokappale, joten hän ei tunnistanut tarkemmin tätä metaforaa.
Patsaan vieressä oleva kyltti kertoi hieman patsaan historiasta - se oli alunperin ollut torin kohtauspaikka, mutta oli osoittautunut helvetin hankalaksi löytää. Sen epäiltiin omaavan jotain luonnonmagiaa, koska varsinkin miespuoliset henkilöt jättivät Hupullisen Miehen Kanootissa usein huomiotta ihan luonnostaan.
Hashtag Feminismi.
Jimmy "The Eraser" taas kysyi torilla oleskelleilta henkilöiltä, että onko teillä mahdollisesti seppää täällä jossain. Tai jotain kauppapaikkaa.
Hämmentynyt ohikulkija osoitti kauppakeskuksesta juuri tulleelle barbaarille Frist Priss-kauppakeskusta ja kertoi, että siellä on kaikkea. Se oli sellainen kauppakeskus. Jimmy kiitti, palasi ostoskeskukseen, katseshoppaili, eikä ostanut mitään. Tärkeää!
Ja niin oli taas yksi neuvottelu hoidettu. "Lyhyt marsunparannusoperaatio sidequestina" otti jälleen uuden käänteen ja tällä kertaa ryhmän piti matkustaa kohti Liikkuvia Saarisia - mystistä itseliikkuvaa saaritrioa kohti. Sieltä sitten löytyisi Pirkka ja Xtra vapautettavaksi.
- Ja jos samalla löydätte minun Rainbow-kobolttiystäväni, niin se olisi kiva, koska yhdessä Rainbow'n kanssa perustimme aikanaan..., Päivänsäde alusti
- Hirmu kiva, mutta katsellaan sitä sitten, Måst vastasi ystävällisesti ja jatkoi matkaansa.
Samaan aikaan Liana Ippu-P neuvotteli ryhmälle Frist Prissin omistaman Silkkikurkku-nimisen veneen käyttöoikeuden pelastusoperaatiota varten. Eläköön neuvottelu!
Kauppaan kuului myös veneen kipparin, Captain Rivermouthin, käyttöoikeus. Mutta ei sillä tavalla.
Seurasi siis iloinen kävelymatka Sussexin satamakaupunkiin ("Getting a head in life" - "Suuhunpantavaa kaikenkokoisille!"), koska kuka nyt tahtoisi vielä lopettaa?
Matkalla ryhmä kohtasi jonkun oudon nyrkkeilyhirviön, joka kolauttikin Lianaa suoraan leukaan ja suoritti teknisen tyrmäyksen. Ippu-P valahti tajuttomaksi ja koki jonkun profeetallisen näyn, mutta tyrmääjähirviön ilo jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Jimmy "the Rauhankyyhky" kun meni ja repi hirviön kivekset irti niin että mossahdus vain kuului. Se on aina kiva, kun joku osoittaa selviä sosiopaatin piirteitä, totesi ryhmä hyväksyvästi.
Jossain vaiheessa täytyy varmaan pitää keskustelu Jimmyn kanssa siitä, että täytyykö kaikkien luontokappaleiden alapääosasto runnella käyttökelvottomaksi taistelun tiimellyksessä, pohti Nimettömän Ryhmän muut jäsenet hiljaa mielessään, mutta tällaisia asioita on vaikea ottaa puheeksi kaverin kanssa, joka rutiininomaisesti mutiloi vihollisten genitaaleja ihan huvikseen.
Siispä. Matkaan taas. Sussex -> satama-alue -> Kapteeni Rivermouth -> Silkkikurkku. Matka kohti Liikkuvia Saarisia saattoi alkaa.
Ippu-P romahti kuolemanväsyneenä sänkyyn ja myös Rabadaba Dingthong raahusti nukkumaan mutisten samalla jotain siitä, miten näin valtavat bongot käyvät vähän selän päälle.
Kauniita unia. Mangogin kuvia. Älä anna Riikan purra, kuten Lynhyrissä tavataan sanoa.
TL;DR - Ryhmä päätti nimetä itsensä: Måstbusters! Pelaajat saivat tietää Xtran ja Pirkan, saarella olevien kauppiaiden, olevan mahdollisesti vankina. Tehtävänä oli viettää päivä turisteina Sirkus Saarisilla ja Ottaa Asioista Selvää. Ryhmä päättikin stormata suoraan toiselle saarelle, esitellä itsensä rikollisten pomolle, Ville Viikingille, ja haastaa riitaa paikallisen Karaoke-areenan mestarille.
Tänään oli tarkoitus pitää hitaampi päivä, koska uusi paikka - Liikkuvat Saariset. Ajatuksena oli, että Sankarit ottaisi kaikessa rauhassa selvää uudesta paikasta, sen kiemuroista ja mitä siellä kannattaisi tehdä. Lisäksi pelaajat saivat suuntaa-antavan kartan Saarisista. Kartta oli liikuttavan paskasti tehty AI-räpellys, koska miksei. Aina voi syyttää koboltteja.
Ihan aluksi kuitenkin Nevarin DeBussyn ja Ramadaba Dingthongin pelaajat heittivät nopalla, että mitä olivat tehneet silloin kun eivät olleet osallistuneet seikkailuihin (koska epätoivoinen taustatarinan rakennus oli käynnissä). Ramadaba eksyi taulukon mukaan metsään ja Nevarin taas "kirjoitti poliittisia manifestejä".
Molemmat sinänsä toimivat, koska Ramadaba etsi itseään nuorena haltijana ja DeBussy taas oli persoonaltaan "moniongelmainen jihadisti" (joka pelkäsi vettä kuollakseen).
Pelaajien oli siis tarkoitus viettää rauhallinen päivä Sirkus Saarisilla, jossa oli suoraan Redditistä napattu muutamia huvipuistopelejä ajankuluksi ja istutettu pitkin sirkusta kasa tarinoita, jotka avaisivat koko hommaa.
Lienee tarpeetonta edes sanoa, että pelaajat jyräsivät koko saaren pelit läpi about vartissa ja päättivät suunnata seuraavalle saarelle puhumatta oikeastaan kelleen. Sen jälkeen pelaajat valittivat, että koko seikkailu tuntui vähän sekavalta.
Koska pelaajien etsimät NPC't olivat kauppiaita, oli ryhmän logiikkana The Viking Lanella ihan vain palloilla lähimpään varastoon, koska kauppiaat tykkäävät varastoista. Seuraavaksi pelaajat juoksi suoraan Ville Viikingin, saaren rosvohallitsijan, puheille (ilman suunnitelmaa). Keskustelussa Viikingin kanssa pelaajat lupasivat, että voisivat hyvinkin taistella paikallisen areenan hallitsevaa mestaria vastaan. Ei lisäkysymyksiä.
Tarkoitus oli vain esitellä ryhmän whatsapp-ringissä hassuteltua "Summon Ketamine Ape"-taikaa sivulauseessa, että "katsokaa mikä on taisteluareenan hallitseva mestari", mutta koska ryhmä päätti taistella mestaria vastaan ilman lisäkysymyksiä, niin ei kai tässä sitten kummempia. Taistelu alkoi.
Sen jälkeen yksi hahmo sitten olisikin kuollut siinä taistelussa ilman "Areenassa vaikuttavaa kuolemattomuuskenttää".
Toisaalta - ryhmää vastaan asettui siis itse ketamiiniapina Redditistä ja pelaajat meinasivat onnistua sen tappamisessa. 253 hiparia omanneelle otukselle jäi vain 17 jäljelle. Niin lähellä!
Samaan aikaan DM improvisoi villisti ja kärsi stressinärästyksestä päivän päätteeksi.
Jakso 5 "WHERE IS THE SWEAR-HOUSE?"
Päivä 5
Mukana: Rabadaba Dingthong, Nevarin DeBussy, Jimmy "The Eraser" Nukem, Liana Ippu-p & Måst
Päivä oli jo kääntymässä yöksi, kun isopäinen kapteeni Joens... Rivermouth majoitti uupuneet seikkailijat ystävällisesti Sussexin satamarakennukseen. Seuraavana päivänä matka Liikkuville Saarisille saattoi alkaa.
Mutta sitä ennen! Mitä olivatkaan riemukkaat Nevarin DeBussy ja Ramadaba Dingthong tehneet silloin kun eivät olleet ryhmän (jonka nimi oli tällä hetkellä Måstbusters!, mutta tilanne vaikutti elävän päivästä toiseen) mukana?
No. Ramadaba Dingthong oli päättänyt paeta metsään hyvän sään aikaan.
Kun muut olivat ratkaisemassa Kuivakan Akan ja Kostean Miehen murhamysteeriä, hortoili Ramadaba läheisessä pöpelikössä kaksi päivää. Jotain sielunetsimistä tai jotain.
Lopulta nälkä ja nestehukka saivat asioita aikaan ja Ramadaba alkoi (luultavasti) nähdä näkyjä. Ainakin siltä tuntui. Kirkkaankeltaisia lintuja, punaisia rottia ja vaaleanpunaisia kissoja. Vähemmästäkin normaali ihminen hämmentyisi. Ramadaba ei kuitenkaan hämmentynyt mainittavammin (tai ollut normaali ihminen), vaan päätti kyselemättä adoptoida omakseen yhden söpönpinkin kissan.
Dingthongin tunnistaisikin täst'edes vaaleanpunaisesta karvamirristä, joka kivasti-nätisti vilkkui Dinghongin tomerasti touhutessa. Kissan nimeksi tuli Ta-Miu ja mirrivitsien potentiaali juuri tuplautui.
Tabaxi-rosvo Nevarin DeBussy oli myös poissa Ryhmän häröilyvahvuudesta hetken aikaa ennen kuin saapui yöpuulle Sussexin satamaan. Ryhmän kissa ei kuitenkaan adoptoinut isoryntäistä bongorummistia, vaan oli päättänyt ryhtyä poliittiseksi aktiiviksi kahden päivän poissaolonsa aikana.
Nevarin kirjoitti "Musti"-nimimerkin takaa sarjan poliittisia pakinoita julkaistavaksi Eiainakaansavupiippuja Kansan/Länsi-Fehrweldin sivuille. Näissä pakinoissaan Nevarin vastusti savupiippuja, hormeja, räppänöitä ja muita pakoputkia kiihkeästi. Jonkun pitäisi tehdä jollekin jotain! Vastakkainasettelun aika oli ohi! Meillä on sama suunta!
Oli selvää, että Eiainakaansavupiippuja-kaupungin pormestari, Mestari Juicy Winterglade, ei tehnyt mitään muuta kuin nuivasi ympäriinsä. Liian kauan oli Fehrweldin kuningaskunnan ylpeä väki joutunut elämään savupiippujen ikeen alla. Jo riittää ies! Sitä saa mitä tilaa! Muista Alamo ja kunnon alapesu!
Nimimerkkillä "Musti" kirjoittaneen Nevarin DeBussyn Sinimusti-liike tarjosikin varteenotettavan vaihtoehdon kaikille pensan hinnan vastustajille ja muille Convoy Fehrweldin jäsenille.
Jonkun pitää sanoa vastaan Cruijffin herroille ja se joku oli Nimimerkki Musti!
Jäämme innolla odottamaan, tuottaako poliittinen aktivismi tulosta.
Kuitenkin. Seuraava aamu ja Liikkuvat Saariset. Smooth sailing ja itse tarinaan:
Kapteeni Rivermouth toimi laivassaan tarinamoottorina ja kertoi tilanteen olevan vakavampi kuin uskoisi. Xtra ja Pirkka eivät pelkästään olleet myöhässä kotiinpaluunsa kanssa, vaan luultavasti rikollisryhmittymän vankeina Liikkuvilla Saarisilla.
Liikkuvat Saariset oli merirosvokeskittymä, joka sai elantonsa ryöstelemällä rannikkokaupunkeja ja myymällä ryöstösaaliin turisteille. Saariset tunnettiinkin seikkailijoiden omana pienenä Amsterdamina, jossa rahalla sai ja pääsi vaikka hevoseenkin, jos tahtoi. (Saaret koostuivat kolmesta saaresta - Sirkus Saarinen, The Viking Lane ja Became-a-Saarinen)
Nyt Saariset uhkasivat hyökätä Tsk'menin pikkukuningaskuntaan (joka oli Fehrweldin kuningas Litmasen alaisuudessa, mutta enemmän autonominen oma liittoumansa kuningaskunnan sisällä).
Xtra ja Pirkka olivat menneet saarelle neuvottelemaan piraattien kanssa mahdollisesta rauhasta/hyökkäämättömyyssopimuksesta, mutta eivät olleet palanneet. Liikkuvilla Saarisilla oli Sexhamin kautta liuta vakoojia pitkin Tsk'meniä, joten kehenkään ei voinut luottaa. Että siinä, saatana, taustatarinaa.
Eniten kapteeni Rivermouthia arvellutti Liana Ippu-p. Kaikista muista sankareista Rivermouth oli onnistunut tekemään taustaselvityksen edes jotakuinkin (kiitos koboltin nimeltä DMV ja The Wagon Wheelin tiedonantajaryhmän), mutta Ippu-p:stä löytyi tosi vähän tietoa.
- No mitä sä haluat tietää? Mä kerron kaiken, lupasi Liana-druidi vilpittömästi, mutta joutui sen jälkeen toteamaan, että valitettavasti druidimme on kärsinyt muistinmenetyksen. Olkaa hyvät ja yrittäkää uudelleen sulkematta druidia.
Lopulta Ippu siis ei kertonut yhtään mitään tärkeää, paitsi että hänen isänsä nimi oli Pekka. Hihhei.
Edelleen epäluuloinen (mutta silti onnellinen) kapteeni Rivermouth ehdotti toimintasuunnitelmaksi seuraavaa: Koska Rivermouth itse oli aika tunnettu henkilö, ei hän saisi läheskään niin paljon selville kuin ryhmä tuntemattomia seikkailijoita. Siksi Måstbusters! voisi mennä Sirkus Saarisen saarelle, esittää turisteja ja ottaa selville mahdollisimman paljon asioita. Repiä, raastaa ja runnoa. Ilon kautta.
Rivermouth antoi jokaiselle 20 kultarahaa ja painotti vielä uudestaan: turistoikaa ja ennenkaikkea - ottakaa selvää - tarkkailkaa ja raportoikaa.
Tässä teille kartta, jonka on piirtänyt koboltti nimeltään AI. Eihän se täydellistä työtä tehnyt, mutta oli kyllä pirun halpa. Kun niillä ei olisi vaan sitä Kurtulmak-juttua niillä kobolteilla, niin nehän olisi ihan kivoja tyyppejä, mutisi Rivermouth. Internet-kobolttikin pystyi vaikka mihin, jos sitä motivoi oikeilla hakusanoilla ("Tee tämä, tai tapan sinut" oli yleisin motivaatio).
Tuumasta toimeen. Ryhmä siirtyi Sirkus Saariseen ja turistoi vauhdilla läpi saaren. Renkaita heitettiin ja häntiä kiinnitettiin niin aaseihin kuin myös ennustustelttoihin. Vähän voimailuakin harjoitettiin. Tahti oli armoton.
Kun reipashenkiset tivoliaktiviteetit oltiin saatu vauhdilla nippuun ja palkinnot lunastettua, osti ryhmä vielä neljä pulloa viiniä ravintolasta ja suorastaan juoksi satamaan ja sieltä lossilla seuraavalle saarelle - The Viking Lanelle - keskustelematta kenenkään kanssa Sirkus Saarisen saarella. Ennen lähtöä Måst sai kyllä selville, että parhaat pirtelöt koko Mantereella tarjottiin Sirkus Saarisen Metkulan ravintolassa.
Great Success!
(Metkulan Markkinointiosasto ylpeänä tiedottaa: "Metkulan pirtelöt tuovat kaikki miespuoliset pihalle ja ne ovat yleensä että: "täähän on parempaa kuin se sun pirtelö"
Siis hitto - se ON parempaa kuin se sun pirtelö. Reseptin voi oppia, mutta se sitten taas maksaa")
Lossissa lannistumaton sankariryhmä ihmetteli turhautuneena suureen ääneen, että on se nyt perkele, ettei tämä seikkailu tunnu edistyvän mihinkään. Vaikka oltiin oltu käskystä niin turisteja kuin vain ikinä mahdollista, niin silti kukaan ei ottanut hihasta kiinni ja näyttänyt että olkaa hyvät - tässä on putki. Saa juosta.
Elämä oli sillee epäreiluu joskus.
Nevarin DeBussy ei tähän keskusteluun oikein osallistunut, koska kissamme tajusi yht'äkkiä olevansa KESKELLÄ MERTA JA PERKELE, MERIHÄN ON VEDESTÄ TEHTY. Vähemmästäkin tulee PTSD-traumat päälle ja uupuu. Rantaan ajautunut Nevarin Ei Voinut Hyvin®.
The Viking Lanella ryhmä kulki ensin Tullin läpi ja suuntasi siitä kohti Kirouspraktiikan varastotiloja (DM Huom! Ei ehkä paras suomennos Ipun vahingossa möläyttämälle "Are there any Swearhouses here?"-kysymykselle, mutta mennään tällä). Tullissa joku sekava tyyppi horisi jotain Illuminatista, joka hallitsi maailmaa, mutta siihen ei jaksettu paneutua erikseen.
Liana Ippu-P oli aika varma, että koska Pirkka ja Xtra olivat kauppiaita, niin paras paikka etsiä niitä oli varasto. Kauppiaat tykkää varastoista.
Lähimmästä varastosta löytyikin kasa naisten vaatteita ja rivoja seinämaalauksia, muttei yhtään kauppiasta, tai suoraa läpipeluuohjetta. Taas kaikki ryhmän kova työ oli ollut ihan turhaan. Masennus uhkasi hiipiä puseroon. Eikö reipasta työtä ikinä palkita?
Tämän kaiken päälle jostain helvetin pensaasta hyppäsi vielä esiin joku shamaani, Jimmy "the Eraserin" perivihollinen, laukomaan kirouksia barbaarin niskaan. Varmaan se halusi vain huomiota.
Koska varastosta ei löytynyt vihjeitä, päätti Måstbusters! suunnistaa suoraan viikinkisaaren hallintopalatsiin, koska mikä ettei.
Palatsin ulkopuolella käytiin seuraavanlainen ikoninen keskustelu:
Jimmy: "Mikä meidän suunnitelma nyt siis on?"
Ramadaba: "Niin onkin!"
Ja matka jatkui.
Hallintopalatsissa Måstbusterseja tervehti iso ja lihaksikas kissaotus - Ville Viikinki, sekä hänen ensimmäinen adjutanttinsa Harri Hylje. Ville oli tämän saaren hallitsija - valtavankokoinen valkokarvainen tabaxi - pelätty ja voimakas soturi. Harri Hylje taas oli puoliksi humanoidi ja puoliksi hylje - tummasilmäinen animesaatana. Tämä manner oli tunnettu mielikuvituksestaan.
Liana Ippu-P puhutteli Ville Viikinkiä ja improvisoi lennosta Måstbustersin olevan ryhmä kauppiaita. Oikeastaan ryhmä oli voimakkaita ja viisaita (sekä vaatimattomia) kauppiaita, jotka haluavat oppia parhailta tullakseen vielä paremmiksi.Tai, ainakin toisiksi parhaiksi, koska kuka nyt voisi kilpailla Ville Viikingin kanssa?
Voisiko hra Viikinki mahdollisesti opettaa tälle kauppiasryhmälle esim. kaiken ja mieluiten heti? Eikö imartelu toimikin aina?
Suuri Valkoinen Turri harkitsi druidin sanoja, mutta ei ollut ihan vakuuttunut. Mikä oli tämä häröpallo tyyppejä, joka tuosta vain pyrki työskentelemään rikollisjärjestölle?
Tämän vuoksi ryhmän olikin todistettava kykynsä. He saivat valita - joko hirviöiden raivaus läheiseltä kaatopaikalta, tai taistelu Karaokemestaria vastaan ("Karaoke" oli siis paikallinen taisteluareena ja tarkoitti sanana "viihdettä, joka oli parhaimmillaan kaatokännissä").
"Me valitaan karaoke", vastasi ryhmä esittämättä lisäkysymyksiä areenasta tai sen mestarista ja siirtyi ripeästi kohti Karaoken taistelumonttua.
Kaikki menikin hyvin siihen asti kunnes taistelu alkoi. Silloin ryhmä huomasi tuijottavansa täysikasvuista ketamiiniapinaa suoraan sen sameisiin ja verestäviin silmiin.
"SHILLÄLAILLA!", kiljahti Liana Ippu-p, ja löi apinaa sauvalla selkään kuin optimisti ainakin. Tämän jälkeen ketamiiniapina murjoi pienen druidin mansikkahilloksi ja jatkoi vihaista rynnäköintiään eteenpäin edes hitusen hätkähtämättä. Ensimmäinen sankari oli pudonnut tajuttomaksi kuusi sekuntia taistelun alkamisesta ja murjotti sen jälkeen kaiken epäreiluutta.
Taisteluareenan sivustalla päivystäneet ensihoitajat raahasivat mansikkahillon/druidinjämät areenan laitamille ja paransivat sen mitä pystyivät. Onneksi Karaokeen ei voinut kuolla, mutta sen aiheuttamat vammat olivat silti todellisia ja kivuliaita. Muu ryhmä teki urheasti vastarintaa, mutta apinaa ei koijattu niin vain. Sankari toisensa jälkeen mansikkahilloontui pitkin seiniä, vaikka yrittikin parhaansa. Ryhmä oli lähestulkoon saanut ketamiiniapinan taltutettua, mutta vain lähes. Lopputulemana oli karvas tappio ja kunnon turpasauna.
Ehkä pahimmat vahingot kärsi Ramadaba Dingthong, jonka hampaita löytyi apinan murjomisen jälkeen jopa riviltä 28 asti! Ensihoitajat sanoivat, että Ramadaba olisi voinut jopa kuolla, ellei Karaokessa olisi ollut Kätevästi Asetettua Kuolemanestokenttää®
Pikaisen parantamisen jälkeen ryhmä huomasi olevansa matkalla kohti Ville Viikingin ja Harri Hylkeen aitiota Karaoke-montussa, koska tarinakiskot. Villiintynyt Karaoken yleisö lauloi taustalla lokkivalssia päin helvettiä.
TL;DR - Måstbusters keskusteli Ville Viikingin kanssa, yöpyi The Human Centipede-risteilyaluksella ja lähti seuraavana päivänä The Viking Lanen kaatopaikalle hakemaan Ville Viikingin yhteyshenkilöä. Ridge Forrester astuu näyttämölle ja Jimmylle rakennetaan Tärkeää Sivuquestia.
Edellisessä kampanjassa itsensä tutuksi tehnyt NPC Ridge Forrester saapui tosiaan kuviin. Mitä sitä suotta uusia rakentelemaan, kun edellisetkin on vielä elossa. Ridge on aatelinen/ranger ja tunnettu pitkistä tuijotuksistaan ja yrityksistään vokotella naishenkilöitä. Ridge Forrester on nimenä kuin tehty fantasiamaailmaan. Vähän kuin Feetu Knihti, tai Joonas Kova.
Viime kampanjassa tosiaan pelaajilla oli vähän ongelmia laatikoiden kanssa. He varastivat Juonen Kannalta Tärkeän Laatikon ja hukkasivat sen melkein heti perään. Myöhemmin kampanjassa Tärkeä Laatikko löytyi uudestaan erään tavernan kellarista, mutta lopulta ryhmä tuhopoltti koko tavernan ja unohti laatikon olemassaolon siinä samassa rytäkässä.
Ridge liittyy tähän siten, että se oli Forresterien suvun laatikko alunperin ja Edelliset Sankarit pöllivät sen laatikon juuri Ridgeltä.
Tänään seikkailussa pyrittiin epätoivoisesti pakottamaan tarina edes jollekin raiteelle. Siksi Ryhmällä oli aika vähän liikkumatilaa ja selvät sävelet. Menkää tuonne, viihtykää näin, tappakaa nämä, tuokaa tämä.
Ilmassa oli toivoa. Ehkä nyt kaikilla on selkeä kuva siitä, että mitä ollaan tekemässä. Ehkä Jimmy Nukemille pohdittu taustatarinakin olisi lopulta kiehtova (Pilataan jännitystä vähän spoilaamalla, että Jimmy Nukemin taustatarina ei ollut lopulta kiehtova ja selkeä kuva vältteli Sankareita kuin Urho-TV:n kulta-aikoina konsanaan).
Nevarin DeBussyn pelaaja ratkesi henkisen painostuksen alla ja kirjoitti vihdoin taustatarinansa loppuun. Taustan pääkohdat: Yksinäinen nörttipoika halusi muuttua turrista oikeaksi eläimeksi ja Eiainakaansavupiippuja-kaupungin Gore Tex-velho muutti pojan... no, melkein kissaksi. Ainakin kaveriksi, jolla oli turripuku päällä ikuisesti (Nevarin siis ei ollut tarkalleen rotuluokaltaan Tabax). Tästä jäi käteen jihadistinen luonteenlaatu, OCD ovien kanssa ja lamaannuttava pelko vettä kohtaan.
Jimmy "The Eraserin" hahmokuvauksessa lukee muuten mm. "Is terrified of whores & Horses". Aikuisuus on kivaa.
Paras arvaus Liana Ippun oikeasta nimestä ryhmäkeskustelussa anagrammiautistien toimesta oli joko "Apuna Pili", tai "Puli Apina". Kumpikaan ei osunut oikeaan.
Gelatinous cubet ovat täysin hyödyttömiä ulkoilmataisteluissa. Emme suosittele.
Jakso 6 "PORN TO PEE WILD"
Päivät 5&6. Mukana: Nevarin DeBussy, Liana Ippu-P, Måst, James Nukem
Pääsemme kohta illan Varsinaisen Maanisen Tekstiseinän pariin, mutta ensin Aikaisemmin Tapahtunutta-flashback, koska näissä seinissä ei ole yleensä tekstiä tarpeeksi.
Måstbusters oli siis päättänyt suorittaa kapteeni Rivermouthin antaman: "Esittäkää turisteja Sirkus Saarisella"-tehtävän omaan persoonalliseen tyyliinsä, eli käppäili lähes välittömästi viereiselle viikinkisaarelle ja vaati tulla viedyksi saaren johtajan luo. Tälle johtajalle, valkokarvaiselle tabaxi-berserker Ville Viikingille, Måstbusters kertoi olevansa kierteleviä kauppiaita ja oppimaan innokkaita.
Sivulauseessa tuli puheeksi Karaoke-areena ja sen mestari, joten toki sankarit lähtivät innolla taistoon mestaria vastaan, vaikkei kukaan kyllä erikseen pyytänyt. Seurasi dramaattinen käänne, kun ei-yhdenkään-katsojan-yllätykseksi kyseisiä sankareita kerättiin parin minuutin mähinän jälkeen läheisistä seinistä hurjistuneen ketamiiniapinan levittämänä. Taustalla Karaoken yleisö lauloi hurmioituneena Joutsenlaulua tuhannen kännissä.
Tuplayllättynyt kaikesta tästä tohinasta oli druidi ja osa-aikainen marsunomistaja, Liana Ippu-p, joka ensin sai alle kymmenessä sekunnissa paikalliselta apinalta turpaansa niin että tukkaakin lähti (hashtag visitpori). Sen jälkeen hädin tuskin eloon parannettu Liana huomasi keskustelevansa itse Ville Viikingin kanssa Lianan oikeasta nimestä.
Samaan aikaan taustalla muu Måstbusters (Håmåjengi?) kävi vielä omaa lohdutonta taisteluaan ketamiiniapinaa vastaan. Tappio vaikutti niin väistämättömältä ja epäreilulta, että kyllähän se harmitti ja ainahan se sattuu kun lyödään.
Ehkä eniten nokkiinsa otti Ramadaba Dingthong, jonka hampaanpalasia kaiveltiin areenan piippyhyllyiltä asti. Tämän vuoksi Ramadaba ei osallistunut tämän päivän koitoksiin, vaan vietti päivänsä lasaretissa paikkailtavana ja valittaen sairaalaruoasta.
Kun väistämätön tappio lopulta koitti, niin loppuryhmä (Miinus nti Dingthong) kursittiin jotakuinkin kokoon Karaoken keikkatyöläisten toimesta ja kärrättiin Ville Viikingin seuraksi The Old Conera-aitioon.
Ja tästä se hauskuus sitten alkoi.
Ville oli juuri kertomassa Lianalle, että näki druidin peitenimen läpi, koska a) Villen hellästi äskettäin kuulustelema tietolähde kertoi Lianan isän nimen olleen Pekka b) Haka-metsän The Cult of Meddlingin metsästäjät olivat puhuneet tietynnimisestä hahmosta, jonka kuvauksessa oli jotain tuttua c) Ville Viikinki rakasti pelejä, leikkejä, anagrammeja ja muita aivopähkinöitä. Loppu oli silkkaa autis.. päättelyä.
Liana Ippu-P ja Ville Viikinki sopivat kuitenkin pitävänsä asiat vielä toistaiseksi kahdenkeskeisinä.
The Viking Lanen hirmuhallitsija, berserker-tabaxi Ville Viikinki, innostui yksinpuheluun ja kertoi olleensa vaikuttunut ryhmän suorituksesta hurjistunutta apinaa vastaan. Måstbustersin täytyi joko olla täysin peloton, tai saatanan tyhmä, jotta uskalsi käydä ketamiiniapinaa vastaan pystypäin, suunnitelmatta ja varautumatta.
Myös aikaisemmin suoritettu diplomatia ja ihan vain Ryhmän silkka kaoottisuus jokapäiväisessä toiminnassa ansaitsivat omat positiiviset mainintansa. Hyvähyvä.
"Esitetään hetki, että satuitte tänne Saarisille puolivahingossa", jatkoi iloisenhilpeä kissaberserker Ville Viikinki kaupaten samalla Tax Free-kaupan lakritsipiippuja. "Jos jätetään kaikki ikävät pahaa verta tuovat maininnat panttivangeista ja rikollisuuden moraalittomuudesta pois keskustelusta, niin mikä on turvallisin totuudenmukainen selitys sille, miksi oikeasti olette täällä?"
"Me... No, me haluamme vain pelastaa minun lemmikkimarsuni", aloitti Liana Ippu-P varovaisesti, mutta sydäntäsärkevän totuudenmukaisesti.
"A-ha", nyökkäsi Ville Viikinki ja kategorisoi mielessään ryhmän toiseen ääripäähän akselilla 'täysin peloton / saatanan tyhmä'.
"Ja onko tämä marsu maaginen, vastuussa maailman kohtalosta, tai Muinainen Jumala?"
"No olisi saatana parempi tässä vaiheessa jo olla!", puuskahti Måst.
"Itse ajattelin syödä sen marsun", haaveili Nevarin DeBussy taustalla puhuen oikeastaan ei-kenellekään.
"Eeeeeeei Kaneli mitenkään maaginen ole, mutta hirveän rakas silti. Pörröne.", vastasi eläinrakas Ippu-P pohdittuaan hyvän tovin, että oliko kukaan oikeastaan sanonut lemmikin olevan mitenkään taikavoimainen. Ippu jätti myös viisaasti huomiotta sen, että ilmeisesti seikkailijatoverit aikoivat syödä edellämainitun marsun.
Lyhyen, sekavan ja marsupainotteisen keskustelun jälkeen Ville Viikinki huokasi pitkään ja lupasi ottaa selvää marsunparannuskeinoista ja Marsus-Walrusin taudista. Kai siinä samalla sitten voisi ottaa selvää pikkuvilnojen verikokeista, tai mitä helvetin streptokokkeja tässä nyt haettiinkaan. Ihan varmasti ja ihan kohta. Tämä on varmasti tärkeää.
Seuraavaksi itsensä löytänyt Nevarin DeBussy bluffasi voiton lohikäärmeshakissa Ville Viikinkiä vastaan ja Måst keskusteli hetken aikaa Villen kanssa syväjohtajuuden kulmakivistä. Taustalla haukahteli Harri Hylje näyttäen edelleen darraiselta animehahmolta.
Harrastelijalohikäärmekonossööriksi (DM Huom! Onnea kaikille Google Translate-koboltin kanssa <3) tunnustautunut Ville Viikinki halusi myös itselleen yhden Måstin suomuista, koska lohikäärmeissyntyiset ovat aina erikoisjänniä. Måst suostui vastahakoisesti isoa kirvestä heilutelleen kissan kauniiseen pyyntöön (Seuraavan jakson nimi voisi olla "MÅST - SUOMUNA").
Se Kaikkea Eteenpäinvievistä Keskusteluista. Loppuilta oli vapaata. Ville Viikinki ja Harri Hylje painottivat, että saarelta ei saanut poistua, koska painavat syyt, eli tauko alueella. Läheinen "The Human Centipede", kolmesta yhteenhitsatusta risteilylaivasta koostuva kammotus, oli ryhmän käytössä. Hytti oli varattu, yläkerran Upstairs Bar (ja baarimikko Viking Gabriella) olivat Ryhmän palveluksessa, Karaoke oli auki koko yön ja jossain taisi seistä pöytä.
Oli siis illanvieton aika.
Sosiaalisesti pystyvä Nevarin DeBussy totesi välittömästi että vitut hyteistä laivoissa, jotka lilluu vedessä ja etsi läheisen puun nukkumapaikaksi. Tabaxirosmoilija yritti ensin löytää puista valmiiksi rakennettua majaa, mutta pettyi huomatessaan, että merirosvot eivät rakenna niin paljon puumajoja kuin omassa lapsuudessa aina kuvitteli.
Måst ja Liana Ippu-p kävivät lyhyen ja tuskastuttavan keskustelun Lianan menneisyydestä. Lopputulema: muistinmenetykset on hankalia. Lisätietojen saanti vielä hankalampaa.
Vapaudenkaipuista Jimmy-barbaaria arvellutti hieman Ville Viikingin antama vahva kehoitus poistua saarelta. Siksi kapinallinen James poistuikin kokeeksi The Human Centipedestä raikkaaseen ulkoilmaan.
Huomattuaan, että sieltä sai poistua (koska se ei ollut itse saari, vaan laiva, kuten Kaikki Jumalat huomauttivat), Jimmy rauhoittui ja palasi viettämään iltaa. Lurittipa Jimmy pienen laulunkin - On Pornoa Virtsata Villisti - vaikka kukaan ei sellaista pyytänyt.
The Upstairs Barin asiakaskunnan vastaanotto oli hämmentynyt, mutta varovaisen rohkaiseva. Kun lihaksikas tyyppi mölisee/laulaa kovaäänisesti virtsaamisesta ja kantaa mukanaan valtavaa sotanuijaa, on yleensä tapana antaa ainakin kohteliaat aplodit.
Laulutuokion jälkeen Jimmyä lähestyi yksisilmäinen shamaani, joka ei kuitenkaan ollut kiertoilmaisu. Aikaisemmin Jimmy Pyyhekumia selittämättömästi kirouksella paiskannut shamaanihan se siinä. Voi hyvä ihmetys!
Shamaani (Mike H.A. Lover) tiedusteli, että joko olet, James, hoitanut asiasi ja miten pyhä tehtäväsi etenee noin muuten? Oletko saanut aikaan ja oletko mennyt eteenpäin?
Muille läsnäolijoille shamaani-Mike pahoitteli, että Jameksen kanssa keskustelu oli aina vähän tällaista. Poika kun ei koskaan kuunnellut. Se oli Spadejen sukua ja kaikkea, mutta sitä kiinnosti enemmän joku purukumin keksiminen ja erinnäisten asioiden tekeminen perseille. Tästä varmaan johtaa Jimmyn lorttofobia...
Ryhmä keskeytti shamaanin pointittoman sanatulvan nopeasti ja lähes kohteliaasti. Vastapalveluksena Mike tiedusteli myös kohteliaasti, että joko Jameksella oli se kahdeksan huntin arvoinen smaragdi ja järvivettä, vai vieläkö tämä typerä "Hail to the king"-pelleily väärällä mantereella jatkui?
James Nukem kätki hämmennyksensä ja loihe ilmoitti, että asiat on työn alla. Älä, boomeri, stressaa. Dab. Jimmy out.
Ja niin ryhmä meni nukkumaan.
Seuraavana aamuna Ville Viikinki esitti kohteliaan pyynnön - ryhmän olisi matkattava The Viking Lanen kaatopaikalle ja etsittävä sieltä eräs kontaktihenkilö. Tämän henkilön olisi jo pitänyt näyttäytyä M/F Viking Gloryssa, Ville Viikingin hallintopalatsissa. Yleensä tämä haltiamies oli ihan täsmällinen, vaikka jäikin tuijottelemaan tarpeettoman kaihoistasti ympärilleen aina tilaisuuden tullen, Ville mainitsi.
Kun ryhmä yritti neuvotella korvauksia menetetystä vapaa-ajasta kaatopaikkareissun suhteen, huomatti valtavankokoinen berserker maagista sotakirvestään hellästi silitellen, että pyyntöjä on ollut tapana toteuttaa ihan toteuttamisen ilosta, jos on palloillut viikinkien johtajan puheille ilman sen suurempaa huolta huomisesta. Hyljetorpedo Harri haukahteli Ville Viikingin vierellä hyväksyvästi pullistellen hallitunkkejaan.
"Ilmeisesti me mennään siis kaatopaikalle", totesi havainnointikykyinen Måstbusters lannistuneesti oikeastaan ei-kenellekään ja lähti matkaan.
Hieman parempaan elämään tottuneen Måstin korviin ei kaatopaikka kuulostanut mitenkään kovin elegantilta paikalta, joten nuori lohikäärmeissyntyinen aatelisenalku pyysikin jonkinlaista maskia nenänsä eteen.
Måstbustersin jäsenet korjasivat johtajaansa kohteliaasti, että: "Sulla ei ole nenää - sä haluat varmaan kuonoosi".
Siispä. Matka kaatopaikalle ja sen lähes valkeakoskimaisiin tuoksuihin. Muu ryhmä oli jo ehtinyt elämänsä aikana karaistua luomulannan hajuun ja muuhun katupaskaan, mutta Måst ei ehkä niinkään. Siksi hän päätyikin hilpeästi kaarioksentamaan heti kaatopaikan nähtyään. Onneksi Måstilla oli vielä maski naamassa. Herkullista.
Seuraavaksi onneksi sitten jo kivasti-nätisti bongattiin se hakusessa ollut haltiamies tajuttomana keskellä paskaläjää. Tätä saalista vartioi otyugh - paskaasyövä jätehirviö, joka huolehti alueen puhtaanapidosta. (Otyugh on siis otuksen rotu, eikä persoonallinen nimi kaatopaikan yhdelle sonnanpurijoista)
Jimmy "The Eraser" innostui huomattavasti heti otyughin nähdessään. Hän tiesi tarkalleen mitä sanoa surmatessaan tämän oman elämänsä RTK:n, joka söi paskaa ja tulisi kohta kuolemaan! Elämä on joskus kivaa!
Ensin kuitenkin piti taistella. Måst ampui tulivasamia minkä kerkesi ja Liana heilui kuin heinähenkilö. Nevarin antoi ruoskan laulaa ja Jimmy päätti nauttia lonkeroista. Paljon sankaritekoja - vain kohtuullisesti tarpeetonta väkivaltaa.
Barbaarisankari Jameksen harmiksi se oli lopulta Nevarin DeBussy, joka tomerasti ruoski sontahirviön hengiltä, eikä edes sanonut mitään siistiä. Kauhean totiseksi on mennyt tämä elämä, harmitteli James Nukem.
Måst paransi kiltisti tajuttoman haltiamiehen heti kun se tuli mieleen, mutta tummahiuksinen elffi oli kuitenkin niin huonossa kunnossa, ettei oikein kyennyt puhumaan. Onneksi paikalla oli deduktiivisen epälogiikan ammattihenkilö - Liana Ippu-P.
"Oletko sä se Ville Viikingin yhteyshenkilö? Onko sulla tummat hiukset? Oletko sä haltia? Oletko sä ammatiltasi ranger, eli samooja? OLETKO SÄ RIDGE FORRESTER?", kiljahteli druidi selvästi mielissään päättelyketjun vajotessa yhä syvempään päätyyn kysymys kerrallaan.
Yhteyshenkilöparka tyytyi vain nyökkäämään hämmentyneenä, jonka jälkeen Jimmy otti Ridgen kantaakseen. Oli aika suunnistaa kohti kotia, eikä tarjota yhtään selitystä sille, miten Liana yhtäkkiä kurkotti tietoisuuden rajan taakse ja tunnisti tyyppejä Ihan Toisista Kampanjoista.
Vielä ennen kaatopaikalta poistumista Måstbustersin näkökentän tielle sattui muutama limakuutio, joten pakkohan nekin oli tappaa. Jimmy laski Ridgen hellästi maahan ja aina avulias Måst potkaisi haltian "varovasti vähän sivummalle". (DM huom! Suoritettu 10 feetin potkaisu tarkoittaa, että Måst potkaisi muutenkin puolikuolleen haltian KOLMEN METRIN PÄÄHÄN).
Onneksi Ryhmä huomasi pian, että limakuutiot olivat esim. koko maailman hitaimpia otuksia, joista ei ollut vaaraa luolastojen ulkopuolella. Voi, jos Kaikki Jumalat olisivat vain hoksanneet tämän ajoissa!
Jimmy kiipesi korkeaan salkoon varsijousistamaan helppoja maaleja ja Måst hykerteli riemusta osuessaan kerrankin joka iskulla. Onneksi edes Liana Ippu-P piti yllä druidien mainetta ja kunniaa unohtamalla liikkua pois alta ja joutuessaan maailman hitaimman hirviön nielaisemaksi.
"Jonkun pitää ottaa Ippu pihalle ennen kuin se menehtyy kualiaaksi asti!", parahti Måstbusters kuin yhdestä henkilöstä.
"Minä en ole ulosottomies!", tokaisi Nevarin DeBussy sovitellen henkisesti aurinkolaseja kasvoilleen hyvän heiton jälkeen. Kunnon punchlinet eivät olleetkaan vielä kuolleet sukupuuttoon, nyökkäili Jimmy tyytyväisenä taustalta.
Lopulta limakuutiot olivat levinneet pitkin kaatopaikkaa. Rauha ja seesteisyys oli laskeutunut hetkeksi ryhmän keskelle. Löytyipä toisen liman sisältä maaginen sapelikin ja kaikkea. Ruumiinryöstö oli aina hyödyksi.
Jimmy juotti tajuttomalle Lianalle parannusjuoman ja huonovointinen Måst oksensi tajuttoman druidin päälle johtajan elkein.
TL;DR - Ridgenpelastus, Måstin suomujen poisto, merirosvoutuminen ja Suuri Paljastus. Osoittautui, että Liikkuvat Saariset ovat punaisen lohikäärmeen, So-El Saarisen, vallan alla. Måstbustersille annettiin tehtäväksi mennä vielä kerran Sirkus Saariselle. Lisäksi ryhmä lupasi tappaa lohikäärmeen, koska pelin nimi on kuitenkin Dungeons and Dragons.
Koska pelkkä noppienheitto käy tylsäksi ja DM on oppinut jo lapsuudessaan arvostamaan Tarpeettoman Leikkimisen Övereitä (mitä enemmän sääntöjä ja sekoilua - sen kiveNpi), niin aina välillä Marsunpelastajien döndöön tulee jotain ihan ihme häsäämispäiviä.
Yleensä tämä häsääminen tarkoittaa muiden lautapelien hyödyntämistä osana roolipeliä. Tai jotain muuta, mikä ei ole pelkkää tappelua ja keskustelua. Ihan vain, koska kukaan ei voi estää.
Tänään se Tarpeeton Leikkiminen oli naapurista lainattu Operation-peli, jonka avulla ensin katsottiin Måstin suomujen poisto (toinen poisto onnistui, toinen ei).
Koska pelaajat olivat vähän ajan päästä menossa merirosvosaarelle, oli tarvis myös silmäpäivitykselle (eye-patch), joten jokainen sai koittaa omalta osaltaan myös Operation-peliä. Onnistuminen toi pysyvän statsimuutoksen perceptioniin tai insightiin plus yhdellä, epäonnistuminen laski jompaa kumpaa yhdellä (pelaaja määritti ennen kokeilua, että kumpaa koitti). Lisäksi jokaisen piti "saada itselleen puujalka", eli kertoa merirosvovitsi ("Let's just say they shouldn't call it a poop-deck").
Aikuistaminen on edelleen kivaa.
Marc O'Bumströmin pelaaja heitteli nopilla, että mitä hahmo oli poissaollessaan saanut aikaan ja vastaus oli: "ryyppyreissu". Lisäksi O'Bumström sai itselleen taisteluapuriksi Pikachun piraattipokepallossa, koska mikä ettei.
Ryhmä päätti alle nanosekunnissa, että koska lohikäärme on mainittu, niin kai se on sitten pakko tappaa.
Sen jälkeen Sankareille annettiin hommaksi mennä takaisin Sirkus Saariselle, johon oltiin istutettu iso määrä vihjeitä tulevasta. Pelaajat kävelivät jokaisen vihjeen ohi ja päättivät murtautua hallintopuolen toimistoon keskellä kirkasta päivää. Ilman mitään tarkkaa suunnitelmaa. "Jos sieltä vaikka löytyisi joku kuitti, joka selventää kaiken". Päänsärkyä.
Vähän sekava päivä. Koko tarinan selkeytyminen oli vieläkin vähän vaiheessa (DM:n vika) ja se Päiväkohtainen Selkeä Tekemisen Meininki oli myös hakusessa (pelaa...eikun myös DM:n vika).
Toki näissä tarinatökkäyksissä vika on aina pelinjohtajan, jonka pitäisi osata hellästi survoa pelaajat oikealle tielle, mutta se oli vähän haastavaa.
Toisaalta - kivaa oli, kuten aina. Elämä on oppimista.
Jakso 7 "I FEEL SO USED"
Päivät 6&7. Mukana: Liana Ippu-P, Nevarin DeBussy, Jimmy Nukem, Måst ja Marc O'Bumström
Sankarimme jatkoivat siitä, mihin oltiin päädytty - kaatopaikalta. Jimmyllä oli tassussaan uutuuttaan kiiltelevä sapeli ja hartioilla komea haltiamies, joka ei voinut hyvin. Kohtuullinen dyykkausreissu, siis.
Viimeksi Måstbusters oli tullut yksimielisesti siihen lopputulemaan, että tämä puolikuollut yhteyshenkilö nimeltään Ridge Forrester pitäisi viedä välittömästi hoitoon. Siksi olikin loogista pudottaa haltia-ranger hetkeksi maahan ja pitää kunnon kuulustelutuokio.
Kuulusteltaessa hämmentynyt haltia kertoi nimensä tosiaan olevan Ridge Forrester. Hän ei vastannut tarkempiin kysymyksiin Ridgen ja Ville Viikingin välisistä suhteista, tai mistään muustakaan oikeasti tärkeästä, mutta höpisi jotain laatikosta, joka häneltä oltiin varastettu kymmenen vuotta sitten. Tämä laatikon katoaminen oli johtanut ensin Neverwinterin tuhoon ja siinä sivussa myös Ridgen veljen ja isän katoamiseen.
Mitä laatikossa oli ollut? Kuulemma joku maaginen kruunu. Se oli matkalla Nahka-Albertille, mutta päätyi "sille paskiaiselle Reinbowitaijotainissa".
Tarkempia tietoja ei saatu, sillä Ridge oli selvästi sekavassa tilassa ja puolikuollut, vaikka lääkintätarkastuksen suorittaneen Måstin silmiin vaikuttikin ihan hyväkuntoiselta.
Siispä! Ukkoa kantoon ja kohti Ville Viikinkiä! Matkalla sankarit joutuivat siirtymään tullirakennuksen läpi, jossa heitä tervehti se sama ja vieläkin ihan yhtä sekava tullijäbä kuin viime kerrallakin - Janne the Free Man. Taas tuli tiukkaa settiä New World Orderista ja jostain prostituoidusta nimeltään Vaccine (Roco-T?). Kuulemma kaikki Roco-T:tä saaneet kuolevat seuraavan vuoden sisällä tai jotain.
Huomasipa tullijäbä myös Jimmyn kanniskeleman miekan ja pyysi katsoman sitä tarkemmin. Koko Måstbustersin jengi pidätti henkeään odotellessaan, että antaisiko Jimmy miekan terä edellä, tai muuten vain hankkisi ongelmia? Jimmy kun on tunnetusti aika arvaamaton.
Kukaan ei kyllä osannut odottaa, että Jimmy "the Eraser" vastasi vain iloisesti, että: "Tottakai" ja ojentaisi miekkaansa sekavia salaliittoja sepustaville sedälle. Näin kuitenkin kävi ja niillä mennään.
Toki kun Jimmy pyysi miekkaansa takaisin, niin tullijäbä totesi, että: "Tämä on kontraband ja verboten! Näitä ei saa olla kellään! Minä kantelen Illuminatille!", ja lähti kuljettamaan miekkaa takahuoneeseen.
Jimmy tähän sitten, että paskat sinä mihinkään mitään vie ja muljautti salaliittosammakkoa turpaan niin että soi. Måst kävi vielä siinä vieressä huikkaamassa maassa makaavalle ja puolitajuttomalle tullimiehelle, että: "Täällä ei sitten käynyt ketään missään vaiheessa"
Seuraavaksi sankarimme poistuivat iloisesti tullirakennuksesta kohti uusia seikkailuja!
Nyt Måstbustersin reitti kulki kiskoilla. Seuraavina pysähdyspaikkoinaan Karkku, Harjavalta, Ville Viikingin hallintorakennus ja Umberleen temppeli. Ridge piti saada hoitoon ja parhaat hoitajat olivat tietenkin merilortto Umberleen (ja temppelin alivuokralaisen, Lentävän Spaghettihirviön) temppelissä.
Ridge kiikutettiinkin yllättävän vetoisan temppelin kellarikerrokseen, jossa sijaitsi sekä lääkintä-, että putkatilat. Sellistä Jimmy bongasi heti tuttuja - sympaattisen puolituisen, Marc O'Bumströmin, sekä edelleen tajuttomana olevan Ramadaba Dingthongin.
Måstbusterseille vakuuteltiin, että Ramadaba oli vain toipilaana putkatiloissa ja sai poistua heti kun tulisi tajuihinsa. Kun saa apinalta oikein kunnolla turpaan, niin kyllähän se saa hetken aikaa happea vetämään. (#Pori #Meninismi).
Tähän väliin pieni sivupolku nimeltään Marc O'Bumström. Lähes-viinitilaperillinen Gaylordista oli eksynyt murhamysteerin jälkeen omille poluilleen ja ottanut hitusen kuppiakin matkan varrella. Ryyppyillan lopputulos oli vähän epäselvä, mutta siihen taisi liittyä Essex (kuten kaikkiin hyviin ryyppyiltoihin), heteroa kädenvääntämistä paikallisten kanssa ja jotain ihmeen mursutyyppejä. Paljon sekavia muistikuvia. Lisätään soppaan vielä O'Bumströmiä etäisesti esittäneen etsintäkuulutuksen bongaaminen darrassa, uutuuttaan kiiltelevä lahja Ravensburgerilta, Meninist-liikkeen konsultointi Middlesexin tavernassa ja soutuvenematka Liikkuville Saarisille, niin putkareissuhan siitä seurasi.
Kuten Ville Viikinki viisaasti sanoi: "Jos sitä soutelee keskenään saarelle, joka on täynnä merirosvoja, niin parhaassa tapauksessa joutuu hetkeksi putkaan selvittelyjen ajaksi, että mikä tyyppi? Normaalisti kyllä ihan reippaasti vaan tapetaan ja esitetään kysymyksiä nekromantikkojen välityksellä myöhemmin, jos niihin on tarvis. Nyt oli lempeä päivä."
Kuitenkin. Takaisin päiväjärjestykseen ja tarinaan. Ville Viikinki oli pyytänyt Måstilta aikaisemmin muutama suomua ja nyt olisi hyvä hetki. Liana Ippu-P päätyi sitten leikkausavustajaksi. Kuulemma yksikin suomu riittäisi, mutta mitä enempi, sitä kivempi.
Liana leikkasi tarkasti kuin Kokoomus, kunnes totesi että "hups" ja vituiksihan se meni. Måst yritti siinä hellästi vinkua leikkauspöydällä, että josko tämä kokemus olisi sitten tässä. Druidileikkuri kuitenkin vakuutteli, että nyt oli oikea tatsi hommiin löytynyt ja poisti vielä toisen suomun, kun kerta vauhtiin päästiin. Koulutuksesta kuulemma ei kuitenkaan leikata, sipilöi Liana.
Supisuomumainen Måst valitteli, että nyt oltiin kyllä kajottu ilman lupaa. Lianan vastaus oli, että ehkä Måstin ei pitäisi pukeutua niin provosoivasti suomuihin, jos ei haluaisi niihin suomuihin koskettavan.
Se meni niin hyvin ja järkevästi, että Ville Viikinki päätti paljastaa kaikki kortit tälle järkevälle toimintayksikölle nimeltään Måstbusters.
Tilanne oli seuraava: Liikkuvilla Saarisilla oikeaa valtaa piti nuori punainen lohikäärme nimeltään So-El Saarinen. Lohikäärme oli alistanut Liikkuvien Saaristen saaret valtaansa seitsemän vuotta sitten ja majaili nyt Became-a-Saarisella (se tulivuorisaari - DM huom) yhdessä New World Order-kulttinsa kanssa.
Ville oli päättänyt vapautua lohikäärmeen ikeestä, jota oli kestänyt jo seitsemisen vuotta. Avuksi tähän berserkkeriturri oli päättänyt sitten rekrytoida Måstbustersin, koska ryhmä vaikutti koherentilta ja harmoniselta yksiköltä. Jo riittää ies!
Palkkioksi Viikinki lupasi 400 kultarahaa per naama ja ainakin nimellisen osan lohikäärmeen aarteesta, kunhan lohari olisi kuollut. Tämä kuulosti niin helpolta, että Ryhmä suostui siihen välittömästi. Ihan vain yksi vaivainen lohikäärme kuutta motivoitunutta sankaria vastaan. Vihdoinkin kaikella tällä palloilulla oli Tarkoitus (Kaneli-marsun pelastamisen lisäksi)!
Lisäbonarina Ville lupaili vielä Nevarin DeBussylle, että hänestä voisi tulla ihan oikea kissa. Nevarin sanoi olleensa mielestään jo nyt ihan oikea kissa, mutta tietysti oikeampi kissa on aika kivempi. You sonofabitch - hän oli sisällä. Mitä kissimpi, sitä kivempi.
Lisäksi sankarit huikkasivat, että tuo sellissä viruva alamittainen soutuvenisti on myös ryhmän elintärkeä - joskin aika häilyvä - jäsen. Että jos sen saisi vielä vapaaksi ja sillekin osan palkkiota, niin olisi kovin kiva.
Ville suostui tähänkin, koska tämä vaikutti hyvältä suunnitelmalta.
Jotta tarina liikkuisi kuin kiskotettuna, Ville paljasti seuraavaksi, että arvasi ryhmän olevan oikeasti hakemassa "mantereelta tulleita neuvottelijoita". Heidät oli lohikäärmeen toimesta vangittu, mutta ryhmä saisi hyväntahdoneleenä nähdä nämä vangit.
Ville Viikinki täsmensi myös, että vankien kanssa ei saanut keskustella, EIKÄ MILLÄÄN TAVALLA NÄYTTÄÄ TUNTEVANSA VANKEJA, KOSKA OLI ELINTÄRKEÄÄ, ETTEI KUKAAN TIENNYT VILLE VIIKINGIN TOIMIVAN LOHIKÄÄRMETTÄ VASTAAN.
Olikin siis vain loogista, että Liana Ippu-P marssi heti vankien luo ja totesi: "Tervehdys!" ja sai kirveen hamarapuolesta takaraivoonsa omia elämän- ja yhteistyökumppanivalintojaan kyseenalaistaneelta Ville Viikingiltä.
Onneksi Xtra osasi puhua telepaattisesti. Hän suuntasi sanansa lähinnä Jimmylle, Måstille ja Marc O'Bumströmille, koska Lianan ja Nevarin keskittyminen ei oikein ollut läsnä.
Xtra kertoi yhteyshenkilönsä kertoneen pelastusryhmän olevan matkalla ja tässä sitä sitten oltiin. Kovin kiva!
Nyt kanavoisimmekin hienosti yhteyden yhteyshenkilöön ja sopisimme lisäohjeista. Kunhan vain kaikki pysyisivät ihan pokalla naamalla, niin hyvin tämä menisi.
Kohta Marcin, Jimmyn ja Måstin päässä kajahtikin: "TÄSSÄ ON PÄIVÄNSÄDE MÄRJENSTÄPÄIVÄÄ" ja kaikki repesivät enemmän tai vähemmän äänekkäisiin hymähdyksiin. Ehdittiin kuitenkin sopia, että Päivänsäde tapaisi sankarit sirkussaarella seuraavana päivänä. Eiköhän siinä ollut tarpeeksi tietoa.
Ville Viikinki saatteli sankarit pois putkatiloista, eikä ollut enää ihan varma, oliko tämä nyt hyvä idea.
Ville Viikinki antoi sankariryhmälle myös listan tehtäviä ennen lohikäärmeen kohtaamista.
Menkää Sirkus Saariselle ja ottakaa selvää näistä asioista:
1) Missä Belle Hernán (Sirkus Saarisen hallitsijatar) pitää rahojaan?
2) Mikä on Belle Hernánin suhtautuminen So-El Saariseen - onko hän puolesta, vai vastaan?
3) Mikä on Belle Hernánin tilitysosuus? Paljonko hän maksaa lohikäärmeelle prosentteina?
Ville täsmensi vielä kerran, että kukaan ei saisi yhdistää "turistiryhmä Måstbustersia" Ville Viikinkiin, eikä tietää ryhmän olevan tietoisia lohikäärmeen olemassaolosta.
Ryhmä lupasi, että tässä ei ole mitään ongelmaa. Harkitut suunnitelmat olivat Måstbustersin tavaramerkki. Oliko hra Viikinki mahdollisesti nähnyt "Heist itte!"-ohjelman pilottia? Ei vai? Hyvä.
Vielä ennen nukkumaanmenoa sankarit naamioituivat merirosvoiksi, eli kertoivat puujalan ja päivittivät silmänsä, koska merirosvovitseissä pitää olla joku koukku (Tämä sääntö oli keksitty ikilapsi Peter Panin maatalousfirman, "Panin sorkkaeläimiä", konsulttipuolella ).
Lisäksi käytiin uutterasti läpi seuraavan päivän suunnitelmaa. Suunnitelmat ovat kivoja, tärkeitä ja mukavia.
Sitä paitsi - vaikka suunnitelmaa nyt ei tarkalleen olisikaan, niin kuinka hankalaa nyt olisi muka marssia saarelle, löytää joku kuitti, jossa lukee kätevästi kaikki edellämainitut asiat ja sitten vain marssahdella takaisin Villen luo?
Helppoa kuin heinänteko. Toki Ryhmän kaksi aatelista, yksi kirjastonhoitaja, yksi neuroottinen kissa, jätehuoltokeisarin tytär ja ryhmän virkaatekevä väkivaltakone eivät olleet koskaan puineet heinää edes vartin vertaa, mutta silti - suovia neulaheinäsiä, tai jotain.
Seuraavana päivänä ryhmä siis matkusti Sirkus Saariselle ja maksoi kovasti nuristen kalliit hinnat saarten välillä kulkevan lautan ("Fiilistä ei voi lyödä!") käyttömaksusta ja tivoliin ("Pääsyranneketta ei kannata syödä!") sisäänpääsystä.
Nevarin DeBussy ihasteli kaukaisuudessa siintävää vaaglimapyörää, kunnes hänelle selitettiin, että se olikin maailmanpyörä se. (DM huom - "Ferris Wheel -> Fetish Wheel". Keksikää itse parempi suomennos, saatana).
Käytiin moikkaamassa ennustajaeukkoa, jossa Marc O'Bumström demonstroi armoitettuja puhujanlahjojaan:
- Oi ennustaja! Onko tällä saarella ihmistä, joka tietäisi saaren asioista? Sellaista henkilöä, joka tietää ihmiset, paikat ja muut asiat muita paremmin?
- Kyllä on! Se olisi viisi kultaa, kiitos.
- No... okei. Missä se ihminen on?
- Infotiskin Sami löytyy tuolta hallintorakennuksesta. Se olisi toiset viisi kultaa, kiitos.
Lisäksi ryhmän kaksi jäsentä saivat kyvyn teleportata pieniä matkoja. Auttaisiko se mahdollisissa soluttautumistehtävissä? Ei auttaisi.
Suunnattiin siis hallintorakennukseen ja saatiin ihan täysi väsytysvoitto infopisteellä päivystäneestä Samista, joka lopulta päästi lahjonnan avulla ryhmän kohti hallintorakennusta.
Eikä siinä ollut vielä ryhmän koko suunnitelma! Seuraavaksi availtiin ovia, painittiin barbaarin kanssa ja availtiin lisää ovia. Moikattiin byrokraatteja ja pöllittiin paljon rahaa. Valitettavasti mitään ei saatu selville hyvästä yristä huolimatta.
Luolamestarin usko ihmisiin, ihmeisiin ja omiin muistiinpanoihin oli aika lopussa. Onneksi aina olisi seuraava kerta.
Ehkä silloin olisi edes joku suunnitelma.
TL;DR - Ryhmä hiipparoi aikansa, mutta lopulta päätyi pelaamaan koripalloa. Tapahtumiltaan nollajakso, mutta korilla tavattiin ja eteenpäin mentiin.
Koska sankarit olivat päättäneet ehdottomasti surmata seuraavaksi lohikäärmeen, niin päätettiin pitää yksi "hassuttelupäivä" ennen kuin kaikki muuttuisi totiseksi grindaamiseksi, suolenpätkien paiskomiseksi seiniin ja yleiseksi kuolemaksi.
Dm löysi Intternetin Ihmemaailmasta, eli DM Vaultista ilmaiset säännöt DnD-koripalloon ja pakkohan sitä oli kokeilla. Kuten viimeksi todettiin, niin Tarpeeton Leikkiminen on kaiken suola! Tai ainakin pitäisi olla!
Eikä koripallokaan ollut ihan superonnistunut juttu. Valitettavasti itse säännöt ja pelimekaniikka olivat aika paskat ja epätasaiset. Syöttäminen oli todella, todella hankalaa ja lisäksi vain noin puolet pelaajista oikeasti ymmärsi miten koripalloa kuuluu pelata. Vielä harmillisempaa oli, että ne kaikki peliä ymmärtävät sattuivat samalle puolelle. No, oli toisella puolella yksi, joka ymmärsi koripallosta jotain, mutta sen hahmo oli puolimetrinen halfling, joten...
Lisäksi peli antoi liikaa mahdollisuuksia teatraaliseen kaatuiluun, joka vei muutaman pelaajan ihan markusnurmena mukaansa.
Emme siis voi suositella tätä pelimoodia oikeastaan kenellekään - ainakaan ilman pieniä muutoksia about kaikkeen. Se sitten taas vaatisi muutaman pelin yritystä ja erehdystä, eikä koripallo nyt kuitenkaan niin mielenkiintoista ole, jos vaihtoehtona on tappaa viattomia ja maagisia luontokappaleita mielikuvituksen voimalla.
Me testaamme näitä, jotta Sinun ei tarvitsisi!
Toki ennen peliä nähtiin niin upea suoritus, että se meinasi rikkoa DM:n sielun aivan täysin. Kun kaksi kapteenia valitsee joukkueita, niin mitä jos se kapteeni 1 valitsee kapteeni 2:n omalle puolelleen? Eikö sitten yksi joukkue saa KAIKKI PELAAJAT? Ikinä ei ole näkynyt noin hienoa boksin ulkopuolelta miettimistä.
Instant win. Aina mieti boksin ulkopuolelta.
Jakso 8 THE LITTLE BASKET-BOY DOES IT AGAIN!
Päivä 7. Mukana: Ramadaba Dingthong, Marc O'Bumström, Nevarin DeBussy, Jimmy "korituoli" Nukem, Måst ja Liana Ippu-P
Tarinamme alkaa, kun ystävällisenmukava barbaarisnainen tuli varoittamatta ja äkkiarvaamatta portaikkoon, jossa Måstbusters oli jo hyvän tovin arponut, että mitäs nyt tehtäisiin? Kannattaisiko murtautua saaren pääpomon toimistoon keskellä kirkasta päivää, vai pitäiskö sittenkin sokaista vartija? Ketä kaikkia täällä pitäisi murhata kylmäverisesti, että taivaalta putoaisi paperinpala, joka selittäisi kaiken helposti ja mukavasti?
Vieläkö me pyöritetään Keinosta, vai joko pelataan koripalloa? Nyt olisi viimeinen hetki pitää kivaa ennenkuin juostaisiin naama edellä lohikäärmeeseen.
Vastaus oli nopeasti, että pelattaisiin koripalloa, kun barbaaris-nainen raahasi ryhmän puoliksi väkivalloin hallintorakennuksen puutarhaan, johon oli tarinan kannalta kätevästi pykätty koripallokenttä!
Ja juna kulkee taas...
Siirrämmekin nyt lähetyksen Bellenkylä Gardeniin, jossa kobolttimme, UrheiluBot Saukkonen, odottelee oranssissa nahkapanssarissaan jo malttamattomana. Refererat på svenska - Feetu Knihti.
********
Hyvää iltaa ja tervetuloa seuraamaan tätä tiistai-illan trilleriä tänne Bellenkylä Gardenin kuolemanhäkkiin. Minä olen UrheiluBot Saukkonen, köyhä ja pätkätyöllistetty kobolt-toimittaja. Apua-olen-vankina-Liikkuvilla-Saarisilla!
Urheilunero ja osa-aikainen tahkopihkaloija, Flooz - tuo Sirkus Saarisen oma innovaattori, jota kukaan ei sinne pyytänyt, on keksinyt iloksemme uuden urheilulajin! Basepallon!
"Se on kivaa ja reipashenkistä yhteistekemistä, jossa pompotetaan palloa. Sitä palloa on myös tosi helppo syöttää pelaajalta toiselle. Sitten tehdään vuoronperään koreja. Tästä tulee kivaa, koska tämä on niin tasaväkistä", visioi Flooz, joka lupaili Basepallosta jo uutta RavensburgerPlus-paketin tilaajien kestosuosikkia tiistai-iltojen ratoksi myös jatkossa.
Päivän erikoistapahtumana nähtiin kahden amatöörijoukkueen kohtaaminen koripallon testiottelussa. Måstbusters liivittömät kohtasi hyvässä vireessä olleen Måstbusters liivilliset (Sponsorina KILOPULTTI).
My God, veljet ja siskot - What happen next now!
Ottelu alkoi perinteisellä liikuntatuntien nöyryytysleikillä nimeltään "kapteenit valitsee joukkueet". Kapteeneina toimivat Nevarin DeBussy ja sopivasti ihan eri saaren lasaretista juuri tätä koripallomatsia varten kokoonkursittu Ramadaba Dingthong. Ramadaba loukkaantui harmillisesti aikaisemmassa Karaoke-areenan ottelussa vastustajan käytettyä jalkojaan ikäänkuin pumppuna.
Heti alussa nähtiin hieno psykologinen sodankäyntiyritys, kun Ramadaba yritti valita toisen joukkueen kapteenin, Nevarin DeBussyn, omaan joukkueeseensa, mutta hra Flooz selvensi, että saatana nyt. Kuuntele.
Ykkösvarauksen saikin lopulta osakseen lohikäärmesyntyinen Måst. Aateliset tykkäävät pukeutua koreiksi ihan luonnostaan. Dingthong tervehti draftia paikan päälle seuraamaan saapunutta yleisöä muutamalla sanalla ja ihmetteli, että miksi paikalliset chanttaavat, että Let's go, Brandon ja Bettman sucks.
Nevarin DeBussy yllätti toisella varauskierroksellaan kaikki, valitessaan parimetrisen Jimmy "The Eraser" Nukemin joukkueeseensa, tarkastettuaan sääntökirjasta, että Basepallo oli tosiaan aika fyysinen urheilulaji. Onkin jännittävää nähdä miten tämän nuorehkon barbaarikari/miekkasankarin kuuluisa kivespohjainen lopetusliike palvelee häntä Basepallossa!
Jimmyn kummiyritys on Rakennussaneeraus Niskanen.
Tässä vaiheessa draft keskeytettiin hetkeksi, kun Ramadaba Dingthong piti lyhyen mietintätauon yleisön hurratessa kuin tuhat humalaista porilaista. Neiti Dingthong katsoi kymmenen jalan korkeudessa siintävää koria ja teki johtajatason ratkaisuja reaaliajassa. Nyt piti ajatella korin ulkopuolelta.
Nti Dingthong muisteli tarkkaan mitä isän rankasti ylipainoinen työtoveri, Herra "Moneyball" Raguletto, oli kertonut joukkueen varaustilaisuuden tärkeydestä. Oli otettava huomioon lajin ominaispiirteet ja jokaisen yksilön henkilökohtaisen osaamisen taso. Rahapallon mukaan piti nähdä silmätestien ulkopuolelle ja luottaa tilastoihin ja raakaan dataan.
Siksi Måstbusters liivittömien kolmas joukkueen jäsen oli jotakuinkin metrin mittainen hukkapätkä nimeltään Marc O'Bumström. O'Bumströmin yli menneet pallot tarjoaa Kiinteistävälittäjä Turtola.
Hämmentynyt, mutta onnellinen Nevarin DeBussy asteli lavalle ja nappasi yksin liikuntasalin reunalle, puolapuiden tuntumaan jääneen Liana Ippu-P:n joukkueeseensa. Liana yritti näyttää välinpitämättömältä, mutta ainahan se sattuu, kun viimeisenä valitaan.
Iha sialuun asti sattuu. Ei oikeastaan halua enää lukea, eikä edes tavata. Ei sydäntänsä avata. "Kelle sen kertoisi? Syvälle sydämeen sattuu. Mutsi hei - mä en mee enää kouluun!", mutisi Liana itsekseen ja kirjoitti jostain syystä otsaansa että: "Via Dolorosa".
Vian ei tarvitse olla iso, kunhan se on päässä.
Tämän jälkeen ryhmälle selitettiin, että ennen ottelua oli mahdollisuus käyttää taikuutta omia ominaisuuksiaan parantaakseen.
Tämän jälkeen ryhmälle selitettiin, että ennen ottelua oli mahdollisuus käyttää taikuutta omia ominaisuuksiaan parantaakseen.
Sitten ottelu alkoi ja Liana Ippu-P kysyi, että voisko tässä vielä mahdollisesti käyttää taikuutta omien ominaisuuksiensa parantamiseen? Hra Flooz antoi tuskastuneena luvan ja sanoi, että saatana nyt. Kuuntele.
Kukin valmistautui koitokseen tavallaan. Ramadaba yritti luoda muutamia erityisiä lumihiutaleita kentälle ja Liana Ippu-P taikoi itsensä nopeaksi.
Saattoi hyvin olla, että tämä Basepallon ottelu tultaisiin omistamaan kaikille niille tytöille, joita on joskus epäilty. Niille, jotka valitaan viimeisenä elämän Basepallossa. Niille, joiden ei tarvitse mennä pelin jälkeen suihkuun.
#feminismi
Ottelu oli tasaväkinen, reilu ja mielenkiintoinen kamppailu. Sitten se alkoi ja voittajista ei ollut epäselvyyttä.
Liana-Debussy-Jimmy -trio tuputti, huputti ja luputti kuin Puputti ja korilla tavattiin kuin entisen pojan kebab-kioskilla.
Varsinkin Ippu-P oli liekeissä läpi koko minuutin kestäneen kamppailun, pussittaen koreja kuin Hanno "Plesiosaurus" Möttölä parhaina päivinään!
Luonnonlahjakkuus Jimmy "The Koriseva" näytti myös osaamistaan donkkaamalla tykimmin. Merkittiin miehen tilille lopulta myös tyylipuhdas tripla-tupla. Tänään oli hyvä päivä.
Joskus Basepallo kuitenkin näyttää myös nurjaa puoltaan. Tänään lajin vähemmän mairitteleviin puoliin kuului koko pitkän kuusikymmensekuntisen kestänyt nahina akselilla Debussy-Bumström. Varsinkin lajin herrasmiessääntöjen sanattomasti kieltämä korostettu kaatuminen ja ns. "Ravensburgaus", olivat tänään pääosassa kummallakin.
Lopulta Marc O'Bumström katseli kolmatta keltaista korttiaan 48 sekunnin kohdalla ja ajettiin ulos kentältä. Puolituinen nosti vastahakoisesti kätensä ylös virheen merkiksi ja kohosi hetkellisesti lähes metrin kunnioitettavaan pituuteen kentällä. Rangaistuksen kovuuteen vaikutti aikaisempi rikehistoria ja ottelun erotuomaritarkkailijan mielipide, jonka mukaan: "Sakkoa tulee. Siitä voit olla ihan varma".
”Sitten tulee. Voi saatana”, Marc O'Bumström kuittasi ja löi Måstbusters liivittömien pukukopin oven kiinni.
Lehdistötilaisuudessa O'Bumström sanoi tuomion olleen: "Iha farssi, saatana. Jos teidän pumppu hoitaisi työnsä ja viheltäisi tilanteet oikein, niin se ratkaisisi. Lähekkö tappelee? Mennäänkö? My God, mä häpeän!"
Erotuomaritarkkailija vastasi tähän kaikkien urheiluperinteiden mukaan kutsumalla O'Buströmiä pelleksi ja käveli pois pukukoppikäytävältä.
Palloilun kiistaton ihmelapsi Måst teki yhtä tasaisesti töitä kentän joka osalla. Illan suorituksen kruunasi ns. "Nickersson"-tason pimahtaminen, jossa vastustajaa heitettiin vierasesineellä suoraan kupoliin. Erityisen tuomittavaa Måstin teosta tekee kurkunleikkauseleiden puuttuminen ja paskalta maistuva italianpata.
Måst, Basepalloleijona #79, yritti ottelun jälkeen tulla kysymään UrheiluBot Saukkoselta, että montako peliä itse on pelannut ja onko mahdollisesti tullut laitettua montakin ohjauspeliä kuntoon? Järkyttynyt koboltti ei suostunut kommentoimaan asiaa.
Puukätinen Ramadaba Dingthong vaikutti valitettavasti koko pelin ajan olevan väärässä sarjassa. Toki on mielenkiintoinen fakta, että Dingthong muistuttaa pelityyliltään oikeaa laituria.
Ottelu päättyi lukemiin 15-2 ja Måst pohti pukukoppihaastattelussa, että voikohan vitutukseen kuolla. Jossain kaukana ulvoi susijengi ja Timothy Yutila se vain meni eteenpäin Haka-metsän syövereissä.
Lisäksi pelin nimen pitäisi olla Måstin mielestä "Koripallo".
Tahkopihkaloiva innovaattori Flooz kiitti palautteesta ja visioi jo seuraavaa urheilulajia: "TÄNÄÄN HIPPOLUSIKAN KUOLEMANAREENALLA - PORIN KARHUT VS NOKIAN PYRY"
UrheiluBot Saukkonen ja muu Urho-tuotanto toivottaa teille iloista illanjatkoa ja muistuttaa, että jääkiekko kuuluu tappeluun!
*******
Lisätään vielä tähän loppuun, että Päivänsäde-koboltti kävi tuomassa sankareille vaikka ja mitä kivaa. Oli aika nauttia, sillä seuraavaksi olisi aika kohdata lohikäärme ja kultisteja.
Taustalla Måst pohti, että voikohan lohikäärmeeseen kuolla ja että voi saatanan marsut.
Keinoälykäs porilainen olisi parannus joka suuntaan. Edistystä. Yleensä suurinta älyä porilaisessa illanvietossa edustaa ämpäri, jossa on puolentoista litran pullo, alumiinifoliota ja vähän vettä pohjalla.
Oikeat porilaiset sitäpaitsi kuuntelee Färmyä, Circleä ja Jussi Ahon itkua radioaalloilla.
TL;DR - Ryhmä lähti uuden pelaajan, Ridge Forresterin, kanssa kohti kultisteja ja So-El Saarista, Liikkuvia Saarisia hallitsevaa lohikäärmettä. Kaikki ei mennyt ihan putkeen ja karttaa ei luettu, mutta väkivaltaa sentään oli. Tästä tie voisi johtaa vain kohti lohikäärmeen surmaamista.
Jaksojen 8 ja 9 välissä ryhmä yöpyi Sirkus Saarisen saarella. Pelaajien kanssa käytiin WhatsApp-ryhmän kautta lyhyt puhelinseikkailu aiheella: "Haluatteko murtautua yöllä siihen toimistoon ja ottaa selvää asioista?"
Marc O'Bumström ja Jimmy "The Eraser" käyttivätkin yönsä hiipparointiin, mutta lopulta eivät saaneet kauheasti aikaan. Löysivät toki hitusen rahaa ja ruokaa, mutta varsinaiset paljastukset jäivät hämärän peittoon.
Oli aika turhauttava neljän päivän tekstiviestiseikkailu. DM ei edelleenkään osaa kiskottaa sujuvasti pelaajiaan.
Tänään oli tarkoitus, että ryhmään liittyisi kaksi seikkailijaa lohikäärmeensurmaamisen ajaksi - Ridge Forrester ja Harri Hylje. Valitettavasti Harri Hylkeen pelaajan pomo ei ymmärrä elämän tärkeitä asioita ja kutsui Harrin pelaajan töihin lyhyellä varoitusajalla juuri ennen session alkua, joten vain Ridge ilmestyi paikalle. DnD-pelaajien pahin vihollinen on aina haasteet aikatauluttamisen kanssa.
Ridgen pelaaja oli pelannut DnD-seikkailuja ja muita roolipelejä koko pienen ikänsä. Siksi olikin hämmentävä nähdä, kun pöydässä oli pelaaja, joka ilmoitti motiivit teoilleen, tyyliin: "Koska Ridge on aika itsekäs ihminen, niin hän aikoo jäädä tällä kierroksella vähän taustalle ja ampua nuolia" ja "Koska Ridgeä ei-vain-vittu-kiinnosta teidän tunteet, niin se ampuu keskelle mobia räjähtäviä asioita. Ridge on suorituspohjainen jäbä".
Måstbustersin vakiryhmä suoritti omalla totutulla tasollaan tästä huolimatta.
Aluksi ryhmän piti suoriutua läpi eMulen merirosvoryhmittymästä. Ryhmän jäsenillä oli aikaisemmin hankitut puujalat ja silmäpatchit, joten he päätyivät esittämään merirosvoja. For shits and giggles DM päätti, että ryhmän on puhuttava kuin merirosvot, jotta pääsisivät läpi ilman taistelua. Tämä onnistui yllättävän helposti ja oli hauskaa.
Sen jälkeen ryhmä löysi heti alkuun salakäytävän, joka olisi vienyt suoraan toiselle tasolle, mutta YKSIKÄÄN RYHMÄSSÄ EI MUISTANUT, ETTÄ NIILLÄ OLI NELJÄ PÄIVÄÄ AIKAISEMMIN ANNETTU KARTTA TÄSTÄ ALUEESTA, EIKÄ KUKAAN SITTEN TIENNYT MIHIN PITI MENNÄ.
Loogista oli siis, että tämä jakso menikin ekan tason mayhem-taisteluksi, vaikka sen koko tason olisi voinut skipata, jos edes joku olisi lukenut sitä saatanan karttaa.
Kaiken tohinan keskellä (ja uuden väliaikaisjäsenen aiheuttaman hermoilun vuoksi) myös DM unohti, että niillähän oli se saatanan kartta. Siksi pelaajia ei myöskään muistutettu kartan olemassaolosta, vaan se tuli mieleen vasta recapia kirjoittaessa. Eisssssssaatana.
Kartta oli napattu jostain Redditin syövereistä ja pelaajien veriosta oli tosi kätevästi sensuroitu Paintilla ylimääräiset tiedot. Lisäksi käytössä oli ensimmäistä kertaa DnD Campaign Case, joka oltiin ostettu yhteistyössä. Aikuistaminen on kivaa.
Muuten karttoina ovat toimineet häröt Lego-rakennelmat, Hero Questin pelilauta ja pyyhittäviä merkkauskyniä totteleva Combat Book, joka on aika siisti.
Marc O'Bumström oli saanut aikaisemmin piraattikopio-Pikachun itselleen lemmikiksi ja päätyi sitten nimeämään sen kaikkien hämmennykseksi erään amatööriaikuisviihdetaiteilijattaren mukaan. Never stop the madness ja kohta leikitään taas!
Illan ehdottomasti paras suoritus oli Jimmy "the Eraser" Nukemin tempaus, jossa hän näki kultistin nappaavan mukaansa kourallisen helmiä ja heittävän ne nuotioon, herättäen kasan Animated Armoreja henkiin. Jimmyn logiikka oli kuulemma "kukaan muu ei saa käyttää helmiä enää!" ja barbaari yritti saatana-syödä noin viisisataa lasihelmeä yhdeltä istumalta ja meinasi tukehtua.
Måst pääsi muuten edellämainitussa salakäytävässä ihan pohjalle asti, mutta heitti toistuvasti ykkösiä, eikä sitten ymmärtänyt miten ovet toimii. Siksi Måst joutui turhautuneena pyytämään muilta apua, mutta siinä vaiheessa taistelu raivosi jo aivan-saatana-toisella-puolella-luolastoa, joten se sitten siitä.
Aina välillä on vaikeaa kutsua vieraita tämän idioottilauman keskelle, kun vähän hävettää. Mutta kivaa oli!
Ps. Liana Ippu-P:n toistuvasti huutama: "Shillälailla!" tarkoittaa aina sitä, että druidi aktivoi Shillelagh-cantripin.
Jakso 9 - RIDGE, RAKASTUNUT ROMANTIKKO
Päivä 8. Mukana: Ridge Forrester, Liana Ippu-P, Måst, Jimmy Nukem, Nevarin Debussy, Ramadaba Dingthong ja Marc O'Bumström.
Sirkus Saarisella oli kaikki kansa pötköllään, vain rosvot raatoivat työssä. Toisin sanoen Jimmy ja Marc O'Bumström päättivät nukkumisen sijaan viettää yönsä salakähmäillen ja hiipparoiden. Heillä oli Suunitelma.
Marc hiipparoi ja taskutti kasan rahaa. Jimmy teki jäyniä Sirkus Saarisen käymälän xylospongiumille, harhautui keittiöön ja söi itsensä kylläiseksi.
Hieno sivuseikkailu! Erittäin tärkeää!
Seuraava aamu ja tarinan varsinainen alku. Sirkus Saarisen satamaan lipui sankareita vastaan heti aamutuimaan laiva, jota kipparoivat Harri Hylje ja Ridge Forrester - Ville Viikingin lähettämät apurit tälle pelottavalle tehtävälle, jossa tarkoitus oli peitota mahtava So-El Saarinen, nuori punainen lohikäärme, joka piti Liikkuvia Saarisia vallassaan.
Ennen lohikäärmeen surmaamista sankarirykelmän olisi selvittävä niin rantaa vartioivista eMule-merirosvoista, kuin New World Order -kultistiryhmästä luolastossaan. Helppo homma!
Harri Hylje antoi sankareillemme kartan, mutta osoittautui, ettei tämä ollut juonen kannalta merkittävä käänne.
Ensin hoidettiin veneessä kohteliaasti esittelyt alta pois, jotta Ridge ja (hengessä mukana ollut) Harri Hylje oppisivat tuntemaan ryhmän paremmin.
Marc O'Bumström kertoi olevansa lähestulkoon aatelinen, joka oli lähes rikas mies, mutta isänperkele meni petsaamaan koko omaisuutensa pois, jonka jälkeen isukki riisui itsensä alasti, pakeni hyvän sään aikana metsään ja joutui homojättiläisten raiskaamaksi. Tämä traaginen tarina on vasta esimakua hänen julmasta kohtalosta, joka polveilee kolmisointutrokeisesti...
Muut Måstbustersin jäsenet kertoivat ihan vain nimensä. Ramadaba muisti varmistaa, että huomasihan Ridge Ramadaban isot bongot? Tai edes isot tissit. Ja sen, että Ramadaba oli nainen. Joohan?
Måst kertoi samalla tomerasti olevansa mies. Ihan oikeasti. Ridge Forrester oppi ryhmästä, sekä sen dynamiikasta jo nyt vaikka ja mitä.
Sitten siinsi edessä Became-a-Saarisen rantaa ja oli aika ponkaista toimintaan! Måstbusters rantautui tomerasti tulivuorisaaren kauniin loimotuksen alle ja lähestyivät puista vallitusta, jonka eMulen pojjaat (ja tytöt! #feminismi) olivat pykänneet.
"Mitä miehiä? Millä asialla?", huikattiin muurilta
"Yarrrrrrrr!", aloitti Ramadaba Dingthong syvällä merirosvoroolissaan
"Olemme... Kauppiaita? Ystäviä? Turisteja? Mitä hittoa me ollaan?", avasi Liana Ippu-P keskustelua, mutta hämmentyi puolivälissä ja haki ryhmältään konsultaatioapua.
"Ya-harrr!", komppasi Ramadaba.
"Me ollaan aborttilääkäreitä!", selvensi Nevarin DeBussy ja taustalla Jimmy murisi että grrrr, sekä yarr.
Nevarin vielä täsmensi, että ainakin tässä oltiin myöhäisaborttilääkäreitä, jos ei muuten.
eMulen johtoväki (nimeltään Roe ja Wade, btw) pitivät pienen palaveeroksen paaluvarustuksen päällä (paaluveeroksen?) ja totesivat lopulta, että olivatkin juuri kaivanneet aborttituristikauppiaslääkärimitähelvettejä ja avasivat a-portit sepposen selälleen.
Tämä osio sujui siis kaikkien yllätykseksi ilman väkivaltaa ja kommelluksia. Näyttäisikö Måstbusters vieraileville tähdilleen tänään koherenttia yhteiseloa ja älykkäitä suunnitelmia?
No, siis. Ei. Osittain siksi, että Harri Hylje jäi mitään sanomatta pötköttelemään veneeseen koko seikkailun ajaksi ja osittain siksi, että kyseessä oli Måstbusters - Juhoisan Mantereen oma kaaosmoottori.
Sankarit saivat siis puhuttua tiensä läpi eMulen piraattilinnoituksen yllättävän vaivattomasti ja huomasivat olevansa aika uudennäköisessä, noin 65€ maksaneessa luolassa. Siellä heitä tuijotti vastaan kolme punaiseen kaapuun pukeutunutta New World Orderin kultistia. Oli aika toimia!
Ryhmän uusi jäsen, Ridge Forrester, reagoi kuin rasvattu Mangog (Muttei onnekseen ymmärtänyt tässä kontekstia, joten se sitten oli kai hyvä juttu?), mutta Forrester... ei hyökännyt? Sen sijaan Ridge tuijotti lähes epäinhimillisen pitkään lähintä kultistia silmään ja sanoi sielukkaasti: "Se on sinun kehosi ja minun oikeus valita. Onko homman nimi jälkiabortti, vai liitytkö joukkoomme loogiseen?"
Kuuden lapsen rakastava isä, Pasi Kultisti, jäätyi aivan täysin. Måstbustersin muut ryhmäläiset sen sijaan huomasivat tämän olevan suorastaan kutsu väkivaltaan ja ryhtyi teurastamaan kahta muuta kultistia kyselemättä, Pasin vielä arpoessa tulevaisuuttaan.
Pelokas Pasi Kultisti huomasi katselevansa avuttomana, kun luolan suuaukosta vyörynyt Måstbusters teurasti Pasin parhaat ystävät - Hipsutiinan ja Rauli "Lempäälän Hollantilainen" Mäkikokkilan - alle kahdessatoista sekunnissa. Tämän jälkeen myös Pasi Kultisti nuijittiin pieniksi kuutioiksi, koska mikä ettei. Måstbusters ei tullut rauhassa.
"Tämähän on helppoa!", hihkaisi Måst ja käänsi huomionsa alaspäin kohti Marc O'Bumströmiä, joka oli jo tovin sormeillut reikää mietteliäänä.
Kaikkien helpotukseksi reikä osoittautui lattiassa olevaksi viemäriksi, joka paljasti vivun, joka avasi salaoven, joka avautui kirskahtaen, sekä johti portaikkoon, joka vei alemmalle tasolle, jonka leipoi äiti.
Tämän jälkeen oman elämänsä animeprotagonisti, Marc O'Bumström käänsi täysin ilman mitään alkupohjustusta lakkinsa vinoon, pomi taskustaan valkoisen pallon, heitti sen laakakierteellä kohti seinää ja huusi kuin hannaleino: "Jaana Ruutu! Valitsen sinut!"
Ravensburgerin Pallurasta sädettyi esiin pienen koiran kokoinen keltainen rotta, joka voihkaisi jotain amerikkalaisella aksentilla. Kopiosuojauslakimiesten iloksi todettakoon, että tämä sitten ei ollut mitenkään edes lähellä Pikachua tämä otus ja hahmo ei muutenkaan perustu mihinkään todellisuuteen.
"Meidän ei pitäisi jakautua kahteen ryhmään!", huusi Liana Ippu-P ja lähti juoksemaan tuplanopeudella täysin vastakkaiseen suuntaan kuin salakäytävään suuntaavat Måst ja Marc O'Bumström, jakaen seikkailijat tehokkaasti kahteen ryhmään.
Ipun rynnistykseen yhtyivät myös hiipparoiva tappokone Nevarin DeBussy, pirteästi bongot pystyssä kirmannut Ramadaba Dingthong ja Jimmy, joka oli aina valmis tappamaan asioita. Alussahan oltiin sanottu, että tänään olisi tappelupäivä, niin saatanas - sitten mennään!
Hämmentynyt Ridge Forrester tunsi olonsa hiippailupelin pelaajaksi, joka yritti pelata moninpelitehtävää läpi kuuden hyperaktiivisen nukkumaaanmenokielteisen ADHD-tapauksen auttaessa ympärillä tehokkaasti kuin lauma kuusivuotiaita. Mitä Juuteriksen Puuteriksen Hessuressua täällä oikein tapahtui?
Lopulta Forrester-suvun perijän kasvoille nousi hymy. Tämä oli seikkailu oli jotain aivan toista kuin Arkhamin kaupungissa järkevästi grindaaminen! Nämä viihdyttävät pärinäpäät saisivat varmasti aikaan... Ainakin Jotain!
Tässäpä tarina kerrottavaksi myöhäisiltoina kotikylän tavernassa!
Taistelu jatkui huoneesta toiseen ja väkivalta oli silmitöntä. Yksi kultisteista pinkaisi sankarit nähdessään pakoon, kouraisi pöydältä kasan punaisia helmiä ja heitti helmet läheiseen nuotioon. Kaukaa, käytävän perältä, kuului metallista kolinaa. Alaspäin johtavien portaiden lähellä pönöttäneet koristehaarniskat heräsivät eloon!
Nyt vaadittiin toimintaa! Oli siis Jimmyn aika tehdä juuri sitä mihin luonto oli hänet tarkoittanutkin.
Nopeasti kuin germaani kirmasi barbaari vailla tartania kuin Tarzan kohti pöytää ja näki siinä kolme kulhoa täynnä helmiä.
Mitä helmiä? Lasihelmiä.
Ei helmiä simpukasta? Ei. Lasisia helmiä. Saattoi olla puisiakin, mutta rihkamahelmiä kuitenkin.
Olivatko helmet muuten erikoisia? No siis... niitä oli kolmea eri väriä. Punainen, vihreä ja sininen. Se saattoi olla tärkeää?
Dilemma. Ratkaisu - syö helmet!
Jimmy kurlasi kolmesta ihan reilunkokoisesta vadista vatsaansa niin paljon lasihelmiä kuin vain ikinäkään pystyi kuudessa sekunnissa.
Jimmyn logiikka oli sangen porilaista - syön, saatana, vaikka kaikki helmet, etteivät muut saa niitä käyttöön! Maksan vielä tarvittaessa viiskytä kultarahaa, etteivät naapurikylän törpöt saa kahtakymppiä!
Ensin Jimmyn tarkat aistit kertoivat, että vaikka helmet olivat lasia, eli tehty alunperin hiekasta, niin ne maistuivat kumman paljon verelle.
Seuraavaksi Jimmyn kurkkutorvi ilmoitti, että 654. lasihelmi katkaisi sietokyvyn rajan ja ei kye enempiä. Kotona eivät lasihelmet yhtä hapokkaita olleet. Tukehtuminen oli tosiasia.
Nevarin Debussy riensi auttamaan tukehtuvaa taistelutoveriaan, mutta huomattuaan sinisenä kakovan barbaarin, DeBussy ymmärsi tilanteen vaativan joko lääketieteen perusymmärrystä, tai silkkaa voimaa.
Siispä mirri totesi vain: "no voi nyt helvetti" ja taputteli apaattisesti Jimmyä selkään. Kyllä se siitä.
Onneksi paikalle osui tuulennopea Liana Ippu Pekantytär, joka ensin hakkasi eräältä semi-anorektiselta kultistilta paskat pihalle ja pieksi seuraavaksi Jimmyltä kuulat kurkusta.
"Shillälailla!", lohdutti druidi Jimmy "Skittles" Nukemia, joka oli juuri maistanut sateenkaarta.
Samaan aikaan toisaalla - Marc O'Bumström, keltainen rotantapainen nimeltään Jaana Ruutu, sekä Måst, Måstbustersien kiistaton johtaja, laskeutuivat salakäytävää pitkin alaspäin.
Olisiko täällä kultistien toinen kerros? Se mystinen toinen kerros, joka oli ihan erillisellä sivulla siinä kaksisivuisessa kartassa, jonka Harri Hylje oli ryhmälle antanut?
Kukaan ei tiennyt, sillä kukaan ei ollut lukenut sitä saatanan karttaa edes hetken aikaa.
Måst hiipi alas portaita ensimmäisenä. Marc O'Bumström katsoi kärkitiedustelijana toimivan Måstin kävelevän portaat alas ja päätti sen jälkeen rauhassa tarkastaa, että olisikohan portaita ansoitettu. Osoittautui, ettei ollut.
Taustalla Jaana Ruutu äänteli jotain traumatisoivaa.
"Tässä on seinä!", parahti ylistressaantunut lohikäärmeissyntyinen kun suljetun oven näki.
"Tässä on kulkuaukko!", riemuitsi lohikäärmeissyntyinen kun O'Bumström avasi oven.
O'Buström kuuli välittömästi oven avattuaan kultistien messuamista ja sulki sen sitten uudestaan, välittämättä johtajansa hämmentyneistä huudahduksista ilmestyvistä seinistä.
Rohkea puolituinen ei halunnut miekkailla kultisteja vastaan Jaana Ruudun pannessa parastaan vieressä. Not like this. Tarvittiin apujoukkoja. Siispä - takaisin ylös!
"No nyt tässä on saatana taas seinä", parahti Måst tuskaisena ja totesi että paskat tästä ja löntysteli takaisin yläkertaan ja taistelun melskeeseen.
"Tuolla alhaalla on salakäytävä! Portaat, jotka johtavat alaspäin. Alhaalla on siis jotain. Alas pitäisi mennä.", ilmoittivat hengästyneet Måst ja Marc O'Bumström saavuttaessaan pääjoukon.
Muut siihen, että kiva-kiva, mutta voisitteko vähän auttaa tässä ja nyt? Jimmy se tuossa pitelee ovea kiinni ja kertoo kopkop-vitsejä oventakaisille kultisteille ja ammuskelee varsijousella samaan aikaan.
"Minulla on sauva, joka ei koskaan lähde irti! Pönkitetään ovi sillä!", hihkaisi Måst avuliaasti ja unohti koko sauvan seuraavan kuuden sekunnin aikana, saatana. Taistelu on hankalaa.
Onneksi Jimmykin osasi käyttää taikuutta edukseen! Hän pönkkäsi oven kiinni taikasauvalla ja luki seuraavaksi käärön, jolla saisi selville oven takana hakkaavien otusten ajatukset (Scroll of detect thoughts - DM Huom).
Osoittautui, että otuksia vitutti rankasti se, etteivät päässeet läpi oven toiselle puolelle, jossa ilmeisesti tapettiin otusten kavereita. Jännä juttu.
Lisäksi Jimmy sanoi haarniskalle, että "Hei" ja huomasi sen jälkeen, etteivät haarniskat osaa puhua.
Tiede on empiiristä hommaa.
Lopulta Ridge sai kaikesta sekoilusta tarpeekseen ja mietti kärsimättömänä kotona odottavia lihapatoja (Dm Huom! Voimme keskustella Neverwinterin vesihuollosta myöhemmin tarkemmin, jos on tarvis).
Ridge tuli siihen lopputulemaan, että tähän on nyt tuhlattu tarpeeksi aikaa ja ei kiinnosta yhtään kyllä teidän hyvinvointi. Nyt on tehtävä johtajatason ratkaisuja ja siksi kokoomus. Area of effect -damagea kehiin, vitun köyhät.
Sen jälkeen Ridge ampui ihan sumeilematta kohti väkijoukkoa, surmaten kuusi ja loukaten kaikkia.
Kaiken tämän jälkeen oltiin saavutettu rehellisellä grindaamisella tie portaille, jotka veivät kerrosta alemmas. Siis samantyyppiset alaspäinvievät portaat, jotka löytyi luolaston ekan käytävän oikeasta reunastakin jo ihan alkuun.
Mahtavaa!
Pointiton Loppunäytös:
"Perkele!", huusi Måst, sai maagiselta haarniskalta pataansa ja putosi tajuttomaksi.
Liana oli paikalla välittömästi kuin hopeinen nuoli. Druidi paransi kohti kuoleman ikuista kadotusta lipuvan Måstin ja käänsi sen jälkeen huomionsa kohti maagista haarniskaa olettaen samalla (toksisesti) Måstin olevan tyytyväinen siihen, ettei kuollut ihan kuoliaaksi asti (ei ollut, koska logiikka).
"Nyt sinä näet miksi nimeni on lentävä sirkkeli!", huusi Ippu-P ja latasi taikuuttaan.
"Hopeanuoli!", hihkaisi Ramadaba Dingthong bongojensa takaa.
Viuh! Pläts! Plyöööö!
Jos haarniska olisi osannut puhua, niin se olisi sanonut, että: "Eii! Minä kuolenkin itse! Tämä on perseestä!"
"Mitä vittua tapahtui?", summasi takaisin eloon herännyt Måst taistelun tauottua.
*****
Måstbusters ei pelkää mitään. Siksi se on niin pelkäämätön.
EDIT: lisään kartat seuraavaan tarinaan. Ei jaksa alkaa skaalata pienemmiksi just nyte.
EDIT 2: oikeastaan liitetään se Reddit-linkki suoraan tähän. Eli tämän linkin takaa löytyy Cult of The Dark God-kartan osat 1 ja 2, jotka myös sensuroituina jaettiin pelaajille hyvissä ajoin ennen seikkailun alkua. Turhaan.
Älkää hei huoliko! Me ollaan jo "tosielämässä" jaksossa 14, mutta en jaksa editoida niitä tänne ihan yhtä maanista vauhtia, koska työt.
TL;DR - Hyökkäys kultistien johtajan kimppuun. Paljon taistelua, muutama todella yllättävä kuolema, jänniä paljastuksia ja So-El Saarisen ensiesiintyminen.
Tänään oli tarkoituksena, että Måstbusters taistelisi yhdessä Ridgen ja Harri Hylkeen kanssa kultisteja vastaan. Valitettavasti Ridgen tosielämä-vaimo päätti pitää jonkun romanttisen illan tai jotain, joten taas kahdesta vierailevasta tähdestä vain yksi pääsi paikalle.
Edellisellä pelikerralla Måstin pelaaja taisi käydä ensimmäisen kerran tajuttomana koko DnD-uransa aikana ja pelaaja otti sen aika raskaasti. Meni siis tunteisiin.
Kokotätä sessiota edeltävän viikon Måstin pelaaja oli kylvänyt tappiomielialaa Ryhmän WhatsApp-ketjuun.
"Miten voimme pärjätä lohikäärmeelle, jos jo tavalliset kultistit saavat meidät noin huonoon kuntoon?", oli viestittelyn pääaihe. Eläköön, syväjohtamisen kulmakivet!
DM keskittyi koko viikon vittuilemaan pelaajille siitä, että unohtivat viimeksi lukea saamaansa karttaa. Eläköön, ryhmädynamiikka!
Tänään pelaajille oli suunniteltu pieni ryhmäytymishetki loppuun, jossa lohikäärme uhoaa pelaajille voimansa tunnossa ja lopulta soturit saavat kohtuulisen helpostikin vedeltyä So-El Saarisen ensimmäisen ilmestymän ketoon. Ihan vain, jotta pelaajat näkevät, ettei DM ole mikään sydämetön hirviö, joka tahtoo kaikille vain pahaa. Kyllä kaikki taistelut ovat voitettavissa, tai ainakin reiluja.
No, se ei mennyt ihan sitten kuten kuviteltiin, joten loppuun tulee tavallisesta poiketen toinen "DM Huom!"
Jakso 10 - ARE WE THE BADDIES?
Päivä 8. Mukana Liana Ippu-P, Harri Hylje, Nevarin DeBussy, Ramadaba Dingthong, Måst, Jimmy "The Eraser" Nukem
Måstbusters oli juuri saanut tuikitärkeän taistelunsa ensimmäisessä kerroksessa päätökseen. Haarniskoja oli tuhottu ja kultisteja oli lopetettu, mutta tämä oli vasta alkua.
Oli aika suunnistaa toiseen kerrokseen nyt kun sankarimme olivat vihdoin löytäneet kartan reppunsa syövereistä ja ymmärsivät miten salakäytävät toimii.
Sitä ennen toki oli hyvinkin aikaa etsiä parannusjuomia ja muuta mukavaa taskutettavaksi, koska olihan se nyt niin että "ilman lisäpotioneita tämä olis niinku tosi, tosi epistä".
Ystävyyden voima, marsujen pelastaminen, hallitsematon väkivalta ja paljon kivoja esineitä - se oli Måstbustersin löyhä motto ja niillä mennään.
Hetken hengähdystauon aikana tähän asti taustalla hiljaa pysynyt Harri Hylje, Ville Viikingin oikea käsi sillai-ei-homolla tavalla, päätti avata sanaisen arkkunsa. Hän oli ensimmäisen taistelun aikana hoveroinut taistelun liepeillä hiljaa, mutta tämä Måstbusters-ryhmä vaikutti todella mukavalta ja humaanilta poppoolta, joten oli aika purkaa sydäntä. Harrillakin kun oli tunteet.
Harri Hylje kertoi Ryhmälle olevansa ihan tavallinen varastohalli Sussexin liepeiltä, jonka koko perhe (Anu-Saukko -vaimo ja lapset Saimaa-Harmaja, Eetu-Valmontti ja Ekso-Valdez) kaapattiin eräänä mustana päivänä.
Myös Harri joutui pian perheensä katoamisen jälkeen kidnappaamisen uhriksi. Eiainakaansavupiippuja-kaupungin Gore-Tex -velho, jonka erikoisalaa oli vesimagia, kaappasi Harrin koe-eläimeksi omaan mysteeriseen laboratorioonsa.
Onneksi Harri pääsi lopulta pakoon Gore-Texin pauloista ja ajautui pakomatkallaan The Viking Lanelle. Siellä Ville Viikinki tarjosi Harrille sopivassa suhteessa rakkautta ja hyljeksintää. Harrista siis tuli Ville Viikingin adjutantti. Olihan Harri luontaisesti hallitseva luonne ja lisäksi lojaali ystävilleen kuolemaan asti.
"Yhteiset tavoitteet ja ystävyys, toverit!", huudahti Harri Hylje spontaanisti ja Måstbusters nyökkäili vieressä. Ystävyys ja luottamus ovat tärkeitä asioita. Ainakin lähestulkoon kuolemaan asti.
Se tarinoinnista ja nyt oli aika suunnistaa kohti toista kerrosta - kultisteja, ihmisuhreja ja naisten alusvaatteita. Sankarimme hiipivät äänettömästi kuin varjot pitkin salakäytävää. Oli elintärkeää lähestyä kultisteja tässä vaiheessa äänettömästi kuin tuuli.
Olikin luonnollista, että tässä vaiheessa Harri Hylje karjaisi kuin ukrainalainen kuulantyöntäjä ja monotti salakäytävän oven auki niin että rämähti. Sitten Harri muisti yhdessä sovitut pelisäännöt ja palasi äänettömään hiippailuun. Ryhmä havaitsi seuraavia asioita:
- Ovesta vasemmalla oli monta kultistia piirimuodostelmassa. He messusivat jotain kummallista yhteisveisua ja heiluivat muutenkin uhriveitset kädessä.
- Oikeastaan kultistit olivat kerääntyneet sidotun ja kahlehditun koboltin ympärille. Koboltti makasi verisellä alttarilla ja vaikutti siltä, että kohta kävisi köpelösti, ellei joku altruistinen ja muutenkin mukava ryhmä säntäisi pelastukseen.
- Kultisteja vaikutti johtavan pimeässä hohtava naishahmo. Oliko tämä se mystinen Illuminati, kenestä se Viking Lanen salaliittokilari oli höpöttänyt?
- Oikealla salakäytävän ovesta oli häkki. Häkissä neljä vankia - kaksi ihmistä ja kaksi kobolttia. Toinen kobolteista vaikutti olevan Päivänsäde, jolle tuntui sattuvan ja tapahtuvan ihan jatkuvasti.
Oli aika tehdä päätöksiä. Kannattaisiko ryhmän ensin tarkastella tilannetta ja ottaa kultistien motiiveista selvää, vai rynnätä sisään tulipallot laulaen?
Ryhmän johtaja, Måst, päätti vastakkainasettelun ajan olevan nyt. Måstin suoritus oli mestarillinen ja selkeä: ei keskustelua, vaan 360-no-scope-tulivasamalla kultisti hengiltä ja taitava strafettaminen takaisin kulman taakse. Get_rekt.png.
Hiljainen, mutta silti hallitseva Harri Hylje antoi seuraavan yllätysiskun - itseensä. Verkkosovitinasiantuntija H. Hylje vetäisi piikkipallon huotrastaan ja löi itseään sormille niin että soi. Harrin evästä alkoi tihkua savua ja verta. Verimagiaa! "Hajoita, halli, se", kuten Harrin opettaja, verimaagi ja ammattikalju Julius Caesar, oli joskus todennut.
Tässä olivat siis alkutahdit yleisen kaaoksen ja valtavan väkivallan valssiin. Hyökyaalto nimeltään Måstbusters purkautui alttarikammioon kuin Mangog parhaina päivinään ja antoi väkivallan puhua puolestaan. Teurastus oli silmitöntä. Lähes koko Måstbustersin ryhmä ryntäsi yhtenä kaaospallona salakäytävän ovesta vasemmalle teurastamaan esim. kaikkea.
Poikkeuksena oli Ramadaba Dingthong, The Viking Lanella muutamaa päivää aikaisemmin rintaansa pahan vamman saanut soturitar. Hänellä oli suunnitelma! Kaiken kaaoksen keskellä oli mitä parahultaisin aika vapauttaa kaikki vangit... keskelle taistelua? Ehkä jompikumpi kobolteista voisi toimia kätevänä ihmiskilpenä? Ainakin tämä olisi yllättävää!
"Älkää antako rintavamman estää teitä", mutisi bongotar ja hiippaili hiljalleen kohti vankeja. Valitettavasti Ramadaban suunnitelmat joutuivat pahaan vastamäkeen, koska vankityrmän ovessa olikin yllättäen lukko - tuo porilaisen pahin vihollinen heti toisen porilaisen jälkeen!
"No, saatana", mutisi Ramadaba ja tunki sormensa koloon - vakioratkaisu kaikille niille, kelle on suotu perintölahjana massiiviset bongot. Sinänsä ihan toimiva sormitemppu ei tällä kertaa tuottanut tulosta, joten Ramadaba hiippaili lannistuneena lähimpään varastohuoneeseen.
"Et sä mitenkään voisi auttaa tässä taistelussa?", uteli Liana Ippu Pekantytär kultistipiikittelynsä lomassa Ramadabalta.
"Eikun voisiksä mitenkään hoitaa meitä ulos täältä niinku nyt?", vingahti hätääntynyt Päivänsäde-koboltti kalterien takaa. Päivänsäteen lapsenomainen usko ihmisiin, ihmeisiin, sekä suunnitelmallisiin ja järkeviin sankariryhmiin oli vähä kerrallaan taas murentumassa.
"Ei. Mä olen hyödytön", mutisi Ramadaba anteeksipyytävästi ja laahusti läheisen varastoon etsimään vaikka jotain avainta tai jotain. Yleensähän vankityrmän avainta pidettiin jossain siivouskomerossa. Komeroon päästyään Ramadaba muisti olevansa druidi ja totesi että paskat tästä - tänään kaadetaan karhuna!
Häkkiin heitetyt vangit elivät tässä vaiheessa todellista tunteiden vuoristorataa. Ensin oli vain vankeus ja varma kuolema urhialttarilla. Sen jälkeen salaovesta saapui ryhmä sankareita, jotka selvästi ovat täällä pelastamassa vangit ja jakamassa oikeutta ja rakkautta kaikille. Yksi sankareista jopa yrittää välittömästi avata ovea...mutta lähteekin masentuneena menemään.
SEURAAVAKSI KOHTI HÄKKIÄ RYNNISTÄÄ IHAN HELVETIN ISO KARHU, JOKA YHDELLÄ PURAISULLA SYÖ KOKO SAATANAN LUKON OVESTA, KARJUU JOTAIN VANGEILLE JA VIITTOILEE VANKEJA TULEMAAN KOHTI. Kaikki neljä vankia päätti yhteistuumin pysyä tutussa ja turvallisessa häkissä. Mieluiten mahdollisimman kaukana ovesta ja edellämainitusta karhusta.
Oikeastaan parempi näin, filosofoivat Päivänsäde ja kumppanit ja ottivat mukavan asennon sellin punkalla.
Samaan aikaan alttaritilassa kultisteilla oli menossa voimakas hylkimisreaktio. Harri Hylje ei tullut tänne keskustelemaan tunteistaan, vaan taistelemaan uusien tosiystäviensä rinnalla (muidenkin kuin Ramadaban). Harri takoi brutaalilla tehokkuudella kultistin toisensa jälkeen hengiltä, vähentäen uskovaisten määrää enemmän kuin peruslogiikka ja Päivi Räsäsen ulostulot konsanaan.
Nyrkki viuhui niin että savu vain nousi kuin teinipojalla yksin huoneessa. Harri oli vakaasti päättänyt olla tämän tarinan päähenkilö. Tämä oli Harri Hylkeen tarina!
Myös taistelun alkutahdit rennosti auringonvalossa loikoillut Nevarin DeBussy liittyi lopulta karkeloihin ja hakkasi tomerasti ruoskalla ohi jokaisen kuviteltavissa olevan vihollisen. Taustalla Jimmy "The Eraser" Nukem kylvi ympärilleen ruumiita ja tuhoa omaan kuolemattomaan tapaansa. Hän eteni päättäväisesti kohti Illuminatia ja...liikautti hipahtavan-hopahtavan-pimeässähohtavan kultistittaren päätä lievästi vasemmalle, parantaen samalla Illuminatin ikävän niskajumin. Spontaani niskojen murtaminen on tosielämässä tosi, tosi vaikeaa.
Kultisteja ei auttanut Illuminatin luomat loputtomat painajaiset, Riku Rinne-niminen erikoissoturi, tai edes naarmutetun lattian muotoinen psykologinen sodankäynti. Vastarinta oli hyödytöntä.
Tätä sekavaa, mutta veristä esitystä seurasi lattiatasosta avuttomana Slowhand Clapton, sidottu ja suukapuloitu koboltti, jota oltiin juuri uhraamassa NWO-kultin toimesta. Slowhand oli jo mielessään sanonut hyvästi rakkaalle aviopuolisolleen, Yaris Birdgeheadille.
Slowhand ei enää koskaan näkisi kotiaan, tai kultaansa. Ei ollut helppoa olla heteroiden lihaa syövä koboltti. Vain uhrin asemaa oli tarjolla!
"Aina meitä vihreitä kobolttioletettuja sorretaan", uhriutui Slowhand hiljaa mielessään.
Måstbustersin rynnätessä ryntäsi keskeyttämään uhrimenot, virisi Slowhandin sisällä toivo. Ehkä kaikki ei olisikaan mennyttä! Ehkä Slowhand pääsisi vielä näkemään rakkaan Yariksensa ja kertomaan kuinka paljon tämä merkitsi!
Seuraa hidastettu kohtaus toimitaelokuvassa. Kuutisti hymyilevä Harri Hylje, tuo animesaatanan näköinen hybridihylje, kahlasi läpi veren ja suolenpätkien kohti avutonta ja sidottua Slowhand Claptonia alttarilla.
Hylkeen evät kurottivat kohti sidottua kobolttia. Ilmassa oli toivoa (ja suolenpätkiä!). Seuraavaksi Harri Hylje otti kunnon niska-pers'-otteen Slowhand Claptonista ja linkosi uhrilahjan kohti Illuminatia, tuota kultisteista loistavinta!
Oli mahdotonta sanoa mikä oli viimeinen asia, joka ehti liikkumaan hämmentyneen Slowhand Claptonin pään sisällä. Luultavasti Illuminatin nenäluu. Ensitreffit Alttarilla Måstbustersin tyyliin oli laimea menestys.
Lopulta taistelu taukosi ja seurasi roolipelaamista. Tunteita, keskustelua ja muuta sensellaista turhaa. Estradille saapui yllättävän paljon Antonio Banderasin näköinen miesoletettu, joka yritti pitää mahtipontisen puheen oravan keskittymiskyvyllä varustetuille seikkailijoille.
"Mitä vakuuttavin esitys! Olkaa tervehdittyjä, Måstbusters! Olen So-El Saarinen - tätä saarta hallitseva lohikäärme", totesi kaiken tämän arkkitehti. lohikäärme nimeltään Eliel Saarinen. "Olen rakentanut tänne Liikkuville Saarisille täysin uudenlaisen ja suorastaan mullistavan bisneskonseptin! Eräänlaisen all-inclusive -tyylisen risteilyjutun! Enää ei tarvitse vaivalloisesti ryöstää, surmata ja raiskata. Antaa kaikkien ihmisten tulla minun tyköni!", julisti hyvää vauhtia monologisoiva So-El Saarinen taustatarinaansa ja luki samalla lähes koko ryhmän ajatukset maagisesti, koska vittu-miksei.
So-El Saarinen jatkoi monologiaan yllättävän pitkään. Eliel tiesi, että hyvän perustan valaminen oli kaikista tärkein asia.
So-Elille oli täysin ilmiselvää, että Ville Viikinki ja Harri Hylje olivat pettäneet mahtavan punaisen lohikäärmeen. Hän oli (lohi)käärmeissään.
Koska moraalinen dilemmointi oli aina kivaa, antoi hurja, mutta armollinen So-El Saarinen Måstbustersille valinnan mahdollisuuden:
1) Taistelkaa lohikäärmettä vastaan ja kuolkaa! Minä olen mahtava So-El Saarinen ja minun hengitykseni on sulaa laaaaa-vaaaa.
2) Paetkaa paikalta, te arvottomat elämänmuodot. Saatte muutaman kultapennosen rahaa ja ikuisen porttikiellon Liikkuville Saarisille.
3) Liittykää voittajien puolelle! Surmatkaa Harri Hylje, Ville Viikinki ja kaikki The Viking Lanen tyypit. Tästä heruisi isompi palkkio. So-El oli käynyt Måstbustersin sankarien ajatuksissa ja tiesi tarkkaan, mitä he halusivat.
Tässä vaiheessa Harri Hylje oli sisäisesti sitä mieltä, että voiiiiiii saatana. Ei ole hyvä tämä käänne nyt. Apua.
"Muistakaa, että teemme tämän kaiken sen pienen ja söpön marsun vuoksi", motivoi Liana Ippu-P ryhmää vaihtelevalla menestyksellä.
"Minä haluaisin kovasti tappaa jotain", mutisi barbaari-Jimmy ja sormeili lohikäärmeensurmaamissapeliaan levottomana.
"Minä en kyllä meinaa surmata tasan mitään lohikäärmettä", totesi ryhmän johtaja, Måst, joka oli saapunut Became-a-Saarisen saarelle aikaisemmin tänään juurikin surmatakseen lohikäärmeen.
"Mitä vittua? Tuliksä juuri meidän takaa vankisellistä?", kysyi aina tarkkaavainen Ramadaba Dingthong So-El Saariselta. On kiva, kun joku kiinnittää huomiota ympäristöönsä.
"Mjäyy. Oon kissa", totesi Nevarin DeBussy, ja äänesti varmuuden vuoksi kaikkien kolmen vaihtoehdon puolesta. Voittajien puolella oli aina kiva olla.
"Edelleen olisi kiva tappaa joku. On sellainen fiilis, että tänään kuolee väkeä!", huikkasi Jimmy jo selvästi turhautuneena.
"Eikö.... Eikö me voitaisi vain olla ystäviä? Harmonia? Veljeys?", yritti Liana epävarmasti.
"Jatketaanko me ensi kerralla sitten tästä, hei kaverit?", tiedusteli optimistinen Harri Hylje hiippaillen samalla takavasemmalle.
"Ei jatketa. Ei olla ystäviä. Ei ole harmonia täällä", totesi Jimmy ja löi Måstbustersin rinnalla taistellutta Harri Hyljettä kirveksellä ihan sumeilematta turpaan.
Likaisen Harrin oli kuoltava. Sen jälkeen Kill Ville.
Harri oli elämässään tottunut hyljeksintään, mutta ainahan se sattui, kun lyötiin, petettiin ja jätetiin. Vanha ja viiksekäs Harri-poika päätti keskustella nyrkeillään intiimisti Jimmyn kanssa ja veti Spade-klaanin viimeistä perillistä pataan niin että soi.
(Lyönti! Mäjähdys! Isku! JYSK!)
"MÄ OLEN PAHOILLANI", huusi Liana Ippu-P ja muuttui apinaksi, koska druidi. Mitään varsinaista vaikutusta tällä ei ollut mihinkään
(Lisää hakkaamisen ääniä, hylkeenomaista haukahtelua ja barbaarista mölyämistä)
"Takuu ei ole voimassa kunhan hylje on murrettu!", olisi Nevarin Debussy voinut huutaa, muttei tajunnut.
(Taistelun ääniä. Päivänsäteen nyyhkytystä.)
Lopulta oli vain hiljaisuus. Järkyttynyt ja epäuskoinen hiljaisuus. Mitä helvettiä oli juuri tapahtunut?
Maassa makasi vino pino ruumiita. Oli kasoittain kuutioituja kultisteja, sekä niiden johtaja, itse Illuminati, jonka useista haavoista vuosi jotain töhnämäistä valotikkulitkua.
Kuolleiden joukossa makasi myös Harri Hylje - Måstbustersin paras ystävä noin kuuden tunnin ajan. Harrin alla pötkötti hengettömänä Jimmy "The Eraser" Nukem - Måstbustersin kiintiöbarbaari.
"No niin. Keskustellaan nyt teidän palkasta, lomatoiveista ja bonusjärjestelmästä", hymisi kammottava lohikäärme Eliel Saarinen antoniobanderahtavassa ihmismuodossaan. Hän halusi rakentaa Liikkuvista Saarisista jotain ennennäkemätöntä. Kiitos Måstbustersin yllättävän puolenvaihdon, oli So-Elillä vihdoin kunnollisia palikoita käytössä rakennusaineeksi!
Eli vittujen kevät. Pelaajat jäätyivät täysin ja uskoivat Kaikkien Jumalien olevan oikeasti kohtuuttomia ja julmia! So-Elin provosointi onnistui yli kaikkien oletusten ja pelaajat TAPPOIVAT SITTEN HARRI HYLKEEN, JONKA PELAAJA TAPASI MUUN PELIPORUKAN ENSIMMÄISEN JA SAMALLA VIIMEISEN KERRAN. JUMALAUTA NYT.
Eikä siinä vielä kaikki!
Myös Jimmy "The Eraser" Nukem meni ja kuoli Harri Hylkeen toimesta ennen kuin kukaan ehti estää. Helvetti!
Jimmyn oli tarkoitus olla tämän tarinan yllättävä päähahmo! Oli jopa ihan oikeasti suunniteltu, että Julle Kallio (tuo Porin Ässien hallissa heiluva kumma tyyppi ja radiopersoona) olisi "kuuluttanut Jimmyn sisään Spade-sydänten klaaniin", kun aika olisi sille kypsä. Tämä oli jo sovittu ja Julle oli luvannut nauhoittaa Touch And Go-intron päälle kuuluisan "LLLLLADIEEES AND GENTLEMEEEEEN - JIMMMYYYY THE EEERAASEEEEER NUKEEEEEM! JAUH!"-huutonsa heti seuraavalla viikolla.
No saatana kun sekään sitten onnistunut. Nyt Jimmykin oli raato ja se siitä suunnitelmasta. Piti laittaa nöyrästi Jullelle viestiä ja todeta, että nevermind. Nyt kävi näin.
Onneksi DnD on täynnä kuolleistapalautusloitsuja ja muita kikkoja! Ryhmän pitäisi vain nyt vetää rauhassa happea, arvioida esim. kaikkia valintojaan uudestaan ja pyrkiä palauttamaan Jimmy takaisin eloon.
TL;DR - Måstbusters saa barbaarin takaisin ryhmäänsä. Ville Viikinki kohtaa loppunsa ja kaikki saa kivoja taikaesineitä. Nevarin DeBussy muuttuu turrista mirriksi.
Jimmy "The Eraser" Nukem, tuo kampanjan potentiaalinen päähahmo, oli siis kuollut. Onneksi Ryhmälle oli vihjattu kaikin mahdollisin tavoin, että kuolema ei ole loppu. Ruumiita voi parantaa takaisin eloon ja Jimmy voisi vielä palata takaisin (joka tosiaan olisi DM:n keksimän Maanisen Juonen kannalta helpottava asia). Jimmyn pelaajalle oli myös keksitty varasuunnitelma ja TPS-henkisesti myös varasuunnitelman varasuunnitelma.
Jimmy joko palaisi eloon, tai olisi pelastettavissa myöhemmin jostain helvetintapaisesta paikasta. Jos nämäkin pläänit epäonnistuisivat, niin Jimmyn pelaaja voisi ottaa taas käyttöönsä Ensimmäisen Kampanjan Hahmonsa - Budin. Tämäkin hahmo oli barbaari (mielikuvitus!) ja tykkäsi pavuista ja omisti parran. Siinä oli noin 50% hahmon taustatarinasta.
Ensimmäisessä Kampanjassa Bud oli ollut osa Tyyppiryhmän seikkailijaporukkaa. Toisen DM:n hetkellisesti vetäessä kampanjaa, oli Bud kadonnut jonkun lichin matkaan ja siirtynyt vähän-niinkuin pahojen puolelle. Tähän piti liittyä vaikka ja mitä tarinaa, mutta sitten se kamppis loppui kuin seinään.
Jimmyn pelaaja itse tahtoi palata Budiksi ja olikin salaisesti riemuissaan, kun Måstbusters unohti aivan täysin palauttaa Jimmyn takaisin eloon. Toisaalta oli siis kiva saada Bud takaisin. Lisäksi hahmoa oli nerfattu vaikka ja millä kivalla - mm. saappailla, jotka mahdollistivat barbaarille lentämisen kyvyn.
Nevarin DeBussyn tarina aukesi sen verran, että tyyppihän ei siis ollut tähän asti mikään oikea tabaxi, vaan joku normaali ihmistyyppi turripuvussa. Nyt Nevarinista tuli Iha Oikee Kissa.
Ohimennen todettakoon, että Nevarinin hahmokuvauksen tärkeimpiä peruskiviä oli kuvailu: "Jihadistinen". Aikuistaminen on edelleen kivaa!
Tässä jaksossa DM:n kiintiömoka liittyi Ville Viikinkiä vastaan taisteluun. Ei kannata rakentaa lähitaisteluun soveltuvaa hahmoa ja sitten parkkeerata sitä kartan perimmäisimpään reunaan. Ville hutkittiin ranged-pohjaisesti hengiltä naurettavan helposti.
Måst, Ramadaba ja Liana Ippu-P olivat kaikki - toisistaan tietämättä - valinneet uutena taikana Erupting Earth-spellin. Silti Ryhmä ei tahtonut vaihtaa nimeään Jorman Maansiirtofirmaksi. Sääli.
Marsun pelastaminen päätehtävänä alkoi jo vähän vituttaa pelaajia, jotka luulivat tekevänsä jotain Oikeasti Tärkeää tässä kampanjassa (kyyninen tirsk). DM yritti huomauttaa, että siihenkin oli tarjottu mahdollisuudet, mutta tätä ei oikein otettu hyvällä vastaan.
Lisäksi about puolet ryhmästä halusi tässä vaiheessa syödä Kaneli-marsun, kun se vihdoin saataisiin pelastettua. Ryhmätyö!
Jakso 11 - "PERHAPS IT IS BETTER OFF THIS WAY"
Päivät 8-9
Mukana: Ramadaba Dingthong, Måst, Jimmy "The Eraser" Nukemin päätön raato, Liana Ippu-P, Nevarin DeBussy ja Bud
Taistelu kultistien temppelissä oli siis tauonnut. Tusina npc-tason kultisteja, vielä hieman hehkuva Illuminati-papitar, Harri Hylje ja Jimmy "The Erased" Nukem makasivat hengettöminä massa. Temppelin lattia suorastaan lainehti verestä. So-El Saarinen monologisoi megalomaanisia suunnitelmiaan Måstbustersille - punaisen lohikäärmeen uusille palkollisille.
Mahtavan Eliel Saarisen rakentava monologi kesti aivan hel-vetin pitkään. Lohikäärme maalaili sankareille visionsa Liikkuvista Saarisista uutena Las Vegasina / Tuurin Kyläkauppana / Luvian Esson baarina - dekadenttina turistirysänä, joka lopettaisi viikinkien rosvoilutarpeen. Vielä jonain päivänä kaikki peliaddiktit, huorintekijät, alkoholistit ja muut pitkäaikaistyöttömät toisivat vapaaehtoisesti rahansa Saarisiin ilman ryöstelyn ja raiskuun välikättä!
"Kapitalismi tuottaa tällee niinku innovaatioita", kertoi ahne lohikäärme, tuottaen samalla työpaikkoja, riistäen heikompiaan ja jättäen veronsa maksamatta. Yhteiskunnan tukipilarit on tärkeitä ja yrittäminen ei koskaan ole helppoa.
Måstbusters kuunteli kohteliaasti ihmismuodossa antoniobanderoivaa lohikäärmettä ja hiippaili samalla kohti Jimmyn ei-vielä-edes-kylmentynyttä raatoa vähä kerrallaan. Ihan vain, jos sillä sattuisi olemaan taskussa jotain pilaantuvaa, perusteli ryhmä itselleen.
Lääkintäupseeri Måst halusi hyvän johtajan tavoin varmistaa, että oliko Jimmy nyt varmasti kuollut. Lohikäärmesyntyinen tutki hetken Jimmyn kroppaa, jonka keskellä oli ammottava aukko, josta näkyi läpi. Sen jälkeen Måst käveli parin metrin päähän ja haki Jimmyn pään tarkasteltavaksi. Lopulta Liikkuvan Arvauskeskuksen ammattimainen diagnoosi oli, että Jimmy taisi olla kroonisesti kuollut. No, mitään ei kai ollut enää tehtävissä. Sääli.
Päätettiin pitää kahden minuutin hiljainen hetki, jonka Ramadaba keskeytti noin kolme sekuntia sen alkamisesta ja kyseli, että joko saa ryöstellä ruumiita, tai edes pitää pienen ruokatauon?
So-El Saarinen huokasi pitkään, luovutti taustatarinoinnin suhteen ja päätti tunkeutua uudestaan Måstbustersin ajatuksiin. Kai sitä täytyisi ottaa selville, että minkälaisten jantterien kanssa nyt sitten tultaisiin työskentelemään yhteistyössä.
Kuka tahansa Måstbustersin edes vartin tuntenut yksilö olisi voinut neuvoa, että ehkä ei kannata ihan noin syvään päätyyn sukeltaa, mutta So-El oli uhkarohkea lohikäärme.
Lyhyt vilkaisu Måstbustersin jäsenten - hyvänäkin päivänä todella sekaviin - aivoituksiin paljasti lohikäärmeelle paljon ja samalla ei oikeastaan mitään. Jokainen Måstbustersin jäsen vakuutti vilpittömästi, ettei koskaan pettäisi lohikäärmettä. Samalla jokainen Måstbustersin jäsen ajatteli mielensä perukoilla lukuisia luovia tapoja pettää edellämainittu lohikäärme.
Pettynyt (muttei varsinaisesti vihainen, tai yllättynyt) So-El Saarinen päätti jättää sankarit vetämään kunnon yöunet. Jaksaa sitten huomenna olla reippaina taistelemassa Ville Viikinkiä vastaan.
Lohikäärme katsoi pitkään ja merkitsevästi maassa kappaleina makaavaa Jimmyn raatoa ja kysyi, että haluaisiko ryhmä vielä jotain?
"No, parannusjuomat oli tosi kiva ylläri", huikkasi optimistinen Liana Ippu-P käsi jo lähes äkillisesti menetyneen Jimmy-ystävänsä taskussa.
So-El lupasi antaa ryhmälle parannusjuomia, katsoi uudestaan maassa makaavaa barbaarinraatoa ja tiedusteli, että eikö ryhmä tahtoisi vielä jotain?
"Ei sul mitää ruakatouhuu olis?", kysyi nälkäinen Ramadaba Dingthong, joka ei ollut ihan seurannut tapahtumia.
Tässä vaiheessa So-El Saarinen tajusi luovuttaa vihjailun ja lupasi toimittaa sankareillemme ruokaa illaksi. Oli Dramaattisen Poistumisen aika.
Lohikäärmeen jo luotua maagisen portaalin siirymistään varten, huudahti Liana Ippu-P äkkiä: "ODOTA! Mä en ehdi miettimään kaikkea sanottavaa, kun sä liikut niin nopeasti!"
So-El odotti kohteliaasti. Toivo virisi. Ehkä ryhmä oli vihdoin tajunnut, että korkean tason magia tosiaan voisi palauttaa kuolleita tovereita takaisin henkiin! Ehkä tämä kaaospallo nimeltään Måstbusters ei ole sittenkään niin itsekäs (ja tyhmä) kokoelma yksilöitä, kuin miltä se ulkoisesti näytti.
"Joo ei mulla ollutkaan enää mitään", totesi druidi hetken miettimisen jälkeen.
Nyt kun lohikäärme vihdoin piti turpansa kiinni ja lähti (kiroillen itsekseen) portaalista pihalle, ryntäsivät Måstbustersin sankarit tyhjentämään kuolleen ystävänsä taskuja. Olihan se siis kovin sääli, että se meni ja kuoli, mutta ei tässä nyt oikein mitään sillai voi sen eteen enää tehdä, loogisoi ryhmä. Jimmy oli nyt paremmassa paikassa.
Oikeastaan se varmaan oli jopa parempi näin, lohdutti luonnonläheinen Liana Ippu-druidi muuta ryhmää, joka oli lukenut Sven Hasselinsa ja tarkasti ohimennen, että oliko barbaarilla mahdollisesti kultahampaita revittäväksi. Onneksi kukaan ei ollut lukenut Papillonia viime aikoina, joten Jimmyn mahdollinen köntsä jäi sentään koluamatta.
Kultistien ja hybridihylkeiden ruumiita kasuaalisti ryöstelevä syväjohtamisen kulmakivi, Måst, löysi Harri Hylkeen taskusta pienen maalauksen. Siinä naaraspuolinen hylje ja kolme pientä kuuttia hymyilivät ja vilkuttivat täynnä toivoa ja rakkautta. Oliko tässä Harrin perhe? Oliko tämä vihje? Tärkeä osa tulevaa tehtävää? Oliko se lumihiutale läheltä?
"Tämä on, saatana, psykologista sodankäyntiä", protestoi Måst perheensä kuvaa mukanaan kantaneen Harri Hylje-raadon toimia ja kamppaili hetken itsensä kanssa. Pitäisikö Harri haudata yhdessä kuvan kanssa, vai taskuttaa perhepotretti ihan siltä varalta, että se johtaisi myöhemmin salaisuuksien äärelle?
Måstbusters keskusteli ja päätyi lopulta kompromissiin - he hautasivat Harrin, kultistit ja Jimmyn selkeästi merkattuun joukkohautaan ja lupasivat palata ryöstämään vaikka kaikki ruumiit uudestaan tarpeen niin vaatiessa. Vaikeina aikoina oli tärkeää olla humaani.
Reipashenkisen ruumiinryöstelyn jälkeen oli aika vetää yöunet. Ipun uniin ilmestyi joku naispuolinen puhuva pää / plesiosaurus, joka vakuutti Kaiken Selviävän Ajallaan.
Ei varmaan tärkeää. Skipataan siis tämä ja siirrytään seuraavaan aamuun.
So-El Saarinen toivotti huomenet ja salasi pettymyksensä siitä, että Jimmyä ei sitten tosiaan herätetty henkiin. Lohikäärme toi ryhmälle kasan taikaesineitä palkinnoksi Oikealle Puolelle Siirtymisestä ja kertoi hyökkäyssuunnitelmastaan. So-El itse johtaisi hyökkäystä yhdessä Belle Hernánin joukkojen kanssa saaren toisesta päästä samalla kun Måstbusters runnoisi tiensä kohti Ville Viikinkiä.
"Läsnäoleva armeijani on valitettavasti kutistunut vain muutaman miehen kokoiseksi", harmitteli So-El samalla kun kobolttiorjat pesivät lattioita ja seiniä kultistien verestä eilisen taistelun jäljiltä.
"No oli kyllä paska armeija", totesi Måst asiantuntevasti työnantajalleen, hirmuiselle punaiselle lohikäärmeelle. Lisäksi Måst huomautti, että oli muutenkin aika epistä, että So-El piti orjia. Mitä jos orjat haluaisivatkin elää omaa elämäänsä, eikä työskennellä täällä? Kyllä orjillakin piti olla vapaudet ja oikeudet!
So-El ei jaksanut käydä orjuuttamisen konseptia tarkemmin läpi ja siirsi Måstbustersin huomion tuomiinsa taikaesineisiin.
Ramadaba sai itselleen Maagisen Ransulaattorin, joka antoi druidille mahdollisuuden puhua myös eläimeksi muuttuneena. Måst taas ihasteli uusia taistelutekohampaitaan ja Liana Ippu-P taas sai sen, mistä jokainen hippityttö haaveilee - maagisen sauvan.
Kaikista innostunein oli kuitenkin ryhmän kauhtunut kissaturri - Nevarin DeBussy. Semi-kissahko otus tutkaili varovaisen innostuneena saamaansa Mirrien Sauvaa - magiaesinettä, joka muuttaisi kenet tahansa IhanOikeaksiKissaksi®. (Dm mainostaa - sauvat seikkailijoille tarjoaa StaffPoint!).
Lähes-autenttisen kissapuvun autismin takana sykähteli sydän täynnä toivoa. Voisiko tämä olla edes totta? Kaikkien haaveiden - joihin ei liittynyt 72 neitsyettä - toteutuma?
Salamurhaaja/ärrinturri DeBussy nosti uuden sauvansa korkealle ilmaan ja antoi sen magian virrata lävitseen kuin Internet-koboltin ja sen serkun, 4Chan-koboltin tuottaman kontentin aikanaan. 22/5. Parempaa ku seurahuoneella, sano mummo ku pikkase liukastu.
VÄLÄHDYS! JYSK! ASKO! IKEA!
Seurasi epäkiitollinen anime-tyylinen puvunvaihtovälähdys, jonka aikana Nevarinin ihmisrotuinen hahmo oli turripuvun alla hetkellisesti valitettavasti kaikkien näkyvillä. Koska tämä on Koko Perheen Seikkailu, niin todetaan vain, että hetkellisen välähdyksen aikana Måstbusters näki vähän liian alastoman ja aika ruipelon kynäniskan, joka olisi ollut kipeästi suihkun ja sosiaalisen elämän tarpeessa.
Seuraavaksi Måstbustersin edessä seisoi ihan oikea, sinikarvainen kissa. Siis, niinku, vau! Nevarin DeBussystä oli tullut ihan oikea tabaxi!
Kokemus oli Måstbustersille niin hämmentävä, että Ramadaba varmisteli seuraavat kaksi tuntia aina vartin välein, että oliko Nevarin nyt siis kissa ja miten kissat osaa puhua? Osaako kissat käyttää työkaluja ja miksi Sheba on sitä, mitä kissat ostaisi?
Uusien ja kiiltelevien esineiden varastaessa seikkailijataaperoiden huomion, alkoi pimeästä nurkasta kuulua hidasta taputusta. Parimetrinen parrakas barbaari oli tekemässä dramaattista sisääntuloa seikkailuun.
Valitettavasti oravan keskittymiskyvyllä varustettu Måstbusters ymmärsi vihjeen väärin ja antoi itselleen raikuvat aplodit, koska mikä ettei. Se vähän pilasi tunnelmaa.
Lihaksikas partasoturi toipui nopeasti, rykäisi ja kertoi olevansa Bud - lohikäärmeille työskentelevä barbaarikari/miekkasankari. Arvoltaan kapteeni ja luonteeltaan saunamajuri. So-El Saarinen oli määrännyt Budin osaksi Måstbusterin joukkoa. Bud oli aikaisemmin seikkaillut erään toisen tosi, tosi kompetentin ryhmän kanssa ja odottikin nyt innolla, että mitä kaikkea kivaa tämä Måstbusters keksisikään.
Måst huomautti tämänkin barbaarin näyttävän ihan samalta kuin kaikki muutkin barbaarit. Liana taas huomautti, että ryhmässä olikin sopivasti juuri auennut uusi paikka, että tervetuloa meille töihin ja viihtymään! Olihan se vain niin, että D&D ilman Budia ei vaan tuntunut samalta.
Bud yritti täsmentää, että tässä oltiin siis esimiestason kapteenis-tyyppejä, mutta aika huonolla menestyksellä. Måstbustersin peloton johtaja, Måst, kiitti tarjouksesta, mutta ryhmällä oli jo johtaja, vuoropäällikkö ja alkoholivastaava.
Måstbustersin johtajan tehtäviin kuului tehdä kaikki tärkeät päätökset, kuten koska surmata lohikäärmeitä ja koska taas olla surmaamatta lohikäärmeitä. Måst oli siis tehtäviensä tasalla, kiitos vain.
Tämä roolipelaamisesta ja suora leikkaus kohti edessä siintäviä taisteluja. Oli aika siirtyä The Viking Lanelle ja suorittaa kolme tehtävää.
Tehtävä 1: Soluttautukaa The Viking Lanelle klassisen Commandos-pelin hengessä ja ottakaa hiipparoiden sataman kolme vartijaa hengiltä. Jos ääntäkään ei pääse, saa ryhmä Suuren Edun päätaisteluun.
Lopputulos: Ryhmä ei saanut suurta etua, tai Edua, päätaisteluun. Ramadaba päätti houkutella lähimmän vartijan suoraan ryhmän syliin ja hakata vartijapolon säpäleiksi todella, todella äänekkäästi. Alkoi meluisa teurastus ja vartijat suorittivat hälytyksen päävartiostoon.
Ryhmän suorittaessa kasuaalia väkivaltaa omaan tuttuun tyyliinsä, he yrittivät samalla ottaa selvää, oliko uusi pikkupomo Bud lintu vai kala. Barbaari kun lensi taistelun aikana ensin halki ilmojen kuin lentokala ja sukelsi sitten mereen kuin silkkiuikku. Sen jälkeen Bud rusikoi yhden vartijan ohimennen erittäin paljon kuoliaaksi ja tiedusteli sitten Måstbustersilta, että ei kellään olisi papuja?
Tehtävä 2: Menkää The Viking Lanen tullirakennukseen ja siirtykää sieltä kohti päätaistelua. Tullirakennuksessa kohtaatte Janne the Free Manin, joka kysyy teiltä Illuminatin ja lohikäärmeen kohtalosta. Kunhan katsotte muistiinpanoistanne, että mikä jätkä tämä on, niin mitään hätää ei ole.
Lopputulos: Hätää oli. Janne the Free Man itsemurhapommitti itsensä tulipallolla hengiltä kuultuaan ryhmän surmanneen Illuminatin. Ramadaba Dingthong meni tajuttomaksi, mutta onneksi ystävällinen Liana Ippu-p varasti Ramadaban taskuista parannusjuoman ja juotti sen epäitsekkäästi tajuttomalle druiditoverittarelleen. Samalla käytännönläheinen Liana Ippu-p taskutti myös muutaman parannusjuoman itselleen. Ihan vain kaiken varalta. Ei tässä nyt sentään mitään uutta parannustaikasauvaa omistettu.
Lisäksi parannusjuomat ovat edelleen tosi kalliita.
Tehtävä 3: Ville Viikingin kimppuun ja TOTAL MAYHEM! Villen on kuoltava. No mercy!
Lopputulos: Ville kuoli ja Total Mayhem oli tosiasia. Måst, Ramadaba Dingthong ja Liana Ippu-P liikuttivat maata kuin Popedan jäähyväiskiertue konsanaan ja ainoastaan merirosvot olivat vaikeuksissa.
Bud repi päitä irti ja Nevarin DeBussy sai Kaikki Jumalat katumaan päätöstä antaa kissan käteen toimiva ja tehokas pistomiekka. Liukas mirri tuhosi vastustajan toisensa jälkeen vähän liiankin helposti.
Taistelun jäätävä lopetus oli Måstin laukoma kromaattinen jääpallo, joka kumahti keskelle Ville Viikingin rintakehää.
"Minä pakastan sinua", olisi Måst voinut todeta, mutta meni se ilmankin.
Eeppinen Taistelu oli siis ohi. Kaikkia Jumalia harmitti aika rankasti, koska lähitaisteluun erikoistunut Ville Viikinki oli jäänyt aivan liian kauas Måstbustersin sotureista.
Ryhmä taskutti Villen voimakkaan Jäänmurtaja-taistelukirveen, jota berserkkerikissa ei ehtinyt edes, saatana, kertaakaan käyttää.
Voittoisa So-El Saarinen tuli komeassa lohikäärmemuodossaan paikalle.
"Päivää. Tulin paikalle", sanoi So-El Saarinen komeassa lohikäärmemuodossaan.
"Minulla on teille kaksi tehtävää", julisti So-El Saarinen - Måstbustersin työnantaja, pomo ja muutenkin määräävässä asemassa oleva henkilö.
"Ei me tahdota!", parahti aina seikkailuun valmis Måstbusters kuin yhdestä suusta.
"Hiljaa. Saatte valita ja lisäksi teillä on kuukausi aikaa. Menkäätten siis Astronomian tähtitorniin ja tuhotkaatten sinne pesiytynyt pahuus - Sorcerer nimeltään Horserer. Jos teette tämän, saatte itsellenne tukikohdan, josta käsin seikkailla ja reippailla pitkin mannerta. Vaihtoehtoisesti voisitte ideoida jotain parempaa turistirysää Liikkuville Saarisille. Vaikka joku PK-yritys, tai muu verotustekninen innovaatio. Turkis-, tai lastentarha, vaikkapa. Innovoikaa, saatana, vaikka uusia nähtävyyksiä! Haluan teiltä pelejä, leikkejä ja tervehenkistä ilkamointia!", kertoi lohikäärme välittämättä ollenkaan Måstin Google Translate-koboltin tunteista.
Eli siis sama vielä selkosuomeksi - lohikäärme tarjosi ryhmälle mahdollisuuden suorittaa seuraavaksi joko sumeilematonta väkivaltaa, tai ajatustyötä.
Tämä olisi varmasti vaikea valinta.
Loppunäytös:
Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Niin oli asianlaita myös tämän poikkitaiteellisen "mennään parantamaan marsu"-tehtävän sivujuonteen Liikkuvilla Saarisilla.
Måstbustersin pikku sosiopaattien oli aika jatkaa matkaa kohti uusia veritekoja.
Sankarit katsahtivat vielä kerran The Viking Lanen saarta, jossa retkotti ympäriinsä velttoja kehoja enemmän kuin Mangogin klassisissa orgioissa.
Måstbusters oli saapunut Liikkuville Saarisille neljä päivää sitten. Tämän jälkeen oli tapahtunut 53 Måstbustersiin suoraan liitettävissä olevaa kuolemaa, yksi paikallisen despootin alassyökseminen, pari murtoa ja melkein-lohikäärmesurmaus-hyvän-asian-vuoksi.
Oltiin tehty mitä piti. Never forget.
Nyt oli hyvä aika suunnistaa kohti uusia seikkailuja, kaapata Pirkka, Xtra ja Päivänsäde mukaan ja poistua näistä masentavasti savuttavista raunioista nimeltään Liikkuvat Saariset.
Oli aika pelastaa supermaaginen marsu. Tai sitten syödä supermaaginen marsu. Riippuu vähän, keneltä asiaa kysyi.
"Kanelin puolesta!", olisi ryhmätyöhenkisempi yksikkö voinut huudahtaa ennen lopputekstejä.
TL;DR - Måstbusters aloittaa laivamatkan takaisin mantereelle hyvin menneen saariseikkailun jälkeen. Lapsia ja merimiehiä otetaan huostaan. Päivänsäde antaa Ison Halin. Pelataan korttia, pelastetaan haaksirikkoisia ja otetaan yhteyttä jumaliin.
Måstbusters siirtyi siis yllättäen ns. "pahojen puolelle", kun päättikin liittoutua punaisen lohikäärmeen kanssa. Mikä ettei!
Nyt pelaajille aukeaisi aivan uusia mahdollisuuksia! Kaikki saisivat kivoja taikaesineitä ja paljon rahaa ja valtaa. Vastapainoksi piti vain tehdä hieman moraalisesti arvelluttavia päätöksiä, koska kromaattiset lohikäärmeet eivät ole niitä empaattisimpia otuksia.
Osoittautui, etteivät nämä päätökset olleet niin kovin vaikeita, koska empatia on harvinainen resurssi. Ryhmä otti ilolla vastaan uuden roolinsa rautaotteisina hallitsijoina. Kepeästi he lupasivat lohikäärmeelle toimittaa suojelurahoja ja lisää orjia. Aikuistaminen on edelleen kivaa!
Tämän päivän varsinainen pöydässä tapahtunut päätouhuilu oli ihan vain pokerin pelaamista. Rahapanoksena toimi pelaajien hahmojen omat kultarahat, joten tämä osoittautui ihan oikeasti mielenkiintoiseksi! Mielikuvitusraha, tulitikut, tai edes ihan oikeat pienet rahasummat eivät tunnu missään, jos vaihtoehtona on menettää kaikki se mielikuvitusraha, jonka eteen on monta kuukautta tehnyt mielikuvitustyötä.
Aikuistaminen on.. jne jne.
Liana Ippu-P:n taustatarina on muuten näistä hahmojen taustoista se kaikista mielenkiintoisin. Ainakin DM:n silmiin. Ippu-hahmo on tehnyt vaikka ja mitä - esimerkiksi kiinnostunut dinosauruksista, pudonnyt radioaktiivisen rakennusjätteen keskelle, kärsinyt muistinmenetyksen, kadottanut perheensä ja toiminut Keijumaailmassa (Feyrealm) vähän aikaa kirjastonhoitajana!
Ippu on myös Feyrealm-vierailunsa aikana päätynyt myymään sielunsa eräälle paikalliselle metsäjumalalle pieniä boosteja vastaan. Tuskin tästä tempusta on mitään muuta kuin pelkkää hyötyä, eikö niin?
Eikö niin?!?
Muinainen Metsäjumala, "HessuRessu", on itseasiassa DM:n muksun vanha pehmolelu, joka ostettiin Kontista (Pehmolelu - ei muksu), kun muksu oli about vuoden ikäinen. Edellämainittu pehmolelu on selvästi jonkun mummon ihan itse tekemä ja niin järjettömän traumatisoivan ruman näköinen, että se oli aivan pakko ostaa kolmen euron nimellishinnalla kotiin. Se on aika kiva kapistus, vaikka vaimo valittikin, että taas tuhlataan rahaa ihan turhaan.
Nyt tästä pehmolelusta on siis tullut Muinainen Metsäjumala, jolle ihan oikeat ja töissäkäyvät aikuiset kohdistavat rukouksiaan. Voisi sitä rahansa varmaan huonomminkin käyttää.
Oli taistelunjälkeisen näytöksen aika The Viking Lanella. Mahtava punainen lohikäärme, So-El Saarinen, lehahti voitonriemuisena Umberleen temppelin päälle patsastelemaan.
So-Elin soturit hakkasivat Ville Viikingin pään irti ja nostivat sen tikun nokkaan, samalla vanhoja muistellen. Tunnelma oli riehakas ja aistittavissa oli jopa pientä kansanjuhlan poikasta.
What you think next happen now?
Umberleen temppelin eteen oli kerätty koko saaren asukasmäärä. The Viking Lanen asukkaat olivat ottaneet riskin, nousseet kapinaan ja hävinneet pahasti. Ville Viikingin yhdessä Måstbustersin kanssa juonima kapina So-El Saarista vastaan ei ollut onnistunut, koska Måstbusters oli tullut paikalle So-El Saarisen kanssa ja teurastanut kaikki. Se oli kieltämättä ollut aika odottamatonta.
Lohikäärme Eliel Saarisen, voitoisan taistelun pääarkkitehdin, oli helppo hymyillä. Orastava kapina oli tukahdutettu ja uudet Måstbusters-ryhmän erityisagentit (paino sanalla "erityis-") vaikuttivat väkivallan suhteen sangen päteviltä tapauksilta.
Vankien näkövinkkelistä tilanne oli aika toivoton. Taistelu oli hävitty ja So-El Saarisella oli korkean maaston etu. Vankeina ei ollut vain miehet, vaan myös naiset ja lapset. Anakin oli siellä - vanha kunnon Ana.
Time to start panaking. Or think of a planakin.
"Vae victis", kirosi joku vangeista hiljaa rivissä savolaisella murteella.
Aina tarkkanäköinen Nevarin DeBussy vilkaisi suurpiirteisesti temppelin tiluksilla vellovaa ihmispaljoutta ja suoritti nopeaa sotilaallis-logistista matematiikkaa myöhempiä arvioita silmälläpitäen. Kymmensormijärjestelmään laskemisessa turvautunut Nevarin tuli siihen lopputulemaan, että vankeja oli "monta". So-El Saarisen puolella olleita sotureita taas oli "paljon".
Tabaxi nyökkäsi tyytyväisenä hiljaa itsekseen. Matikka on kivaa ja hyödyllistä!
Voittajien puolella helposti hymyilevä Måstbusters tunnisti vankien joukosta tuttuja naamoja. Became-a-Saariselta pelastettujen ynnämuu-vankien lisäksi rivissä olivat ainakin Xtra, Päivänsäde, Rainbow, puolikuollut Pirkka ja Kapteeni Rivermouth miehistöineen.
Vankien joukossa oli siellä täällä myös lapsia. Tämä havainto tuntui lohikäärme-diktaattorin puolelle yllättävän helposti siirtyneen Måstin sisimmässä jotenkin pahalta. Vaatiiko johtajuus todellakin uhrauksia?
"TE JUONITTELITTE MINUA VASTAAN", messusi punainen lohikäärme temppelin päältä voimiensa tunnossa. "MINÄ OLEN MAHTAVA SO-EL SAARINEN JA MINÄ RANKAISEN MINUA VASTAAN NOUSSEITA KUTEN MYRSKYSAARTEN HALLITSIJA, MAHTAVA SININEN SPARKRENDER, IKÄÄN."
Vangit kerättiin kymmenen hengen ryhmiksi punaisen So-Elin hymistessä: "ÄLKÄÄ PELJÄTKÖ. YHDEKSÄN KYMMENESTÄ TULEE NAUTTIMAAN TÄSTÄ"
Bud - Måstbustersin virkaatekevä kapteeni - oli nähnyt tämän tapahtuvan ennenkin, mutta muilla Måstbusters-ryhmän jäsenillä kesti hetken ymmärtää että mitäs nyt on ohjelmassa. Ilmeisesti So-El suorittaisi seuraavaksi desimaation, eli tapattaisi joka kymmenennen vangiksi jääneen.
Jo muinaiset roomalaiset...
"Hetkinen. Mehän ollaan tyyppejä joilla on tunteet", hoksasi Måst ja astui varovasti aina neuvottelualttiin Liana Ippu-P:n kanssa eteenpäin neuvotellakseen johtajansa, punaisen lohikäärmeen kanssa.
"Teidän mahtavuutenne. Haluaisimme muutaman vangin... henkilökohtaiseen viihdekäyttöön?"
So-El suostui armollisesti ja Måstbustersin oli aika tehdä vaikeita päätöksiä. Mitä kaikkea saisi olla?
Meininki oli kuin liikuntatuntien se hetki, kun valitaan oma joukkue. Vankien kauhuksi Måstbusters keskusteli aivan avoimesti ja kovaan ääneen, että kenellä olisi oikeus elää. Vanhukset nyt oli yleishyödyttömiä ja naisia sai joka bordellista, mutta lapset! No, lapset nyt on tavallaan ihan söpöjä.
"Mutta ainoastaan alle 12-vee lapset", huomautti Måst. Johonkin oli vedettävä raja ja sitten ne rajat piti laittaa kiinni. Muuten ei olisi tolkun menoa tämä.
Taustalla muutama meninisti protestoi, että onhan taas tasa-arvoista ja eikö kukaan ajattele valkoisten heteromiesten tunteita?
Måstbusters jatkoi arpomistaan vankien nyyhkytyksestä välittämättä ja suostui lopulta armollisesti pakkohuostaanottamaan kaikki alle 16-vuotiaat lapset sukupuolesta riippumatta. Lisäksi Pirkka, Xtra, kapteeni Rivermouth, kapteenin miehistö, Päivänsäde ja Sateenkaari vaikuttivat ihan kiinnostavilta tyypeiltä tarinan kannalta, joten kai nekin voisi pelastaa.
Liana Ippu-P:n vanha unentulkitsemisessa auttanut druidi, Uni-Jeff, olisi varmasti ollut ylpeä lasten oikeuksien puolustamisesta - Måstbusters kun päätyi "vapautamaan" 25 vankia, joista hulppeat 14 oli lapsia! Toki vapauttaminen on tässä lainausmerkeissä, koska käytännössä Måstbusters vain osti itselleen 25 orjaa sillä ehdolla, että Ryhmä lupasi toimittaa So-El Saariselle kuukauden sisään 40 uutta orjaa tilalle.
Eläköön Capitalismus - jatkuvan kasvun jumala!
Kun lapset ja Oikeasti Tärkeät Tyypit ohjattiin desimaatioryhmistä sivuun, kuului vanhempien lievää protestointia, mutta ketä kiinnostaa NPC-hahmojen tunteet? Ei ainakaan Måstbustersia - seikkailijoita, joilla oli Tärkeä Tehtävä.
Måstbusters tekisi mitä tahansa pelastaakseen söpön marsun nimeltään Kaneli.
Vankien kahleet päätettiin pitää kiinni vangeissa ihan käytännön syistä. Ettei arvokkaat kahleet menisi hukkaan ja etteivät uudet orj... potentiaaliset Måstbusters-kunniajäsenet saisi mitään jänniä ajatuksia ihmisoikeuksista.
Neuvottelutuokion jälkeen So-El Saarinen jatkoi Mahtikäskyjään teppelin päältä. TSK'Men siirtyisi nyt So-Elin suojelukseen. Tämän läänityksen uusiksi veronkantajiksi ja käskynhaltijoiksi (ja puolihaltioiksi!) nimitettiin itse Måstbusters.
Ryhmä toimisi So-El Saarisen edustajina. Kaikki loukkaukset heitä kohtaan olisivat loukkauksia suoraan mahtavaa punaista So-El Saarista kohtaan. Toki myös Måstbusters tulisi olemaan vastuussa Tsk'menin säyseydestä ja verotuloista, että ei paineita.
Tsk'Menin tuli toimittaa joka kuukausi tuhat kultarahaa ja neljäkymmentä palvelijaa Liikkuville Saarisille suojelua vastaan. Ettei vain sattuisi mitään, tai syttyisi yllättäviä tulipaloja.
Ramadaba Dinghtong nyökkäili taustalla tyytyväisenä. Suojeluraha oli vain osa luonnon kiertokulkua, kuten Ramadaban iskä - jätebisneskeisari "Fat Elf" Dingthong - aina muistutti. Ramadaballa oli kivan kotoisa olo.
Myös Nevarin DeBussy oli innoissaan. Ehkä hän voisi esitellä itsensä jatkossa kaikille Don Pussyna.
Måstbustersien uusi Don Poro, druidi Ippu-p, oli myös tyytyväinen. Kaneli-marsu oli varmasti niin tärkeä kosmisessa mittakaavassa, että kannatti uhrata muutama ei-pelaajahahmo hyvän puolesta. Kanelin puolesta!
Budille tämä oli vain yksi normaali työmaanantai. Lohikäärmeille työskentelevä barbaari oli mieltynyt varsinkin ilmaiseen hammashoitoon, sekä lentopisteiden keräämisen helppouteen. Täytyihän sitä barbaaris-miehen jotain elääkseen tehdä. Tölkkipapuruoka ei kasva puissa.
Måstbustersin peloton ja viisas johtaja, Måst, pohti vakavasti toksisen organisaationsa työ- ja asenneilmapiiriä. Silti Måst ei kehdannut protestoida, kun lohikäärme ilmoitti sivulausessa, että toki Käskynhaltijat saivat kerätä TSK'Menistä enemmänkin rahaa ja taskuttaa ylijäämän. Kunhan asialliset hommat hoidetaan niin muuten voidaan olla kuin El-Lun kaaoskanalauma.
Tsk'Menin virkaatekevänä edustajana Xtralla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin hyväksyä lohikäärmeen sanelemat ehdot. TSK'Men olisi nyt osa So-El Saarisen valtakuntaa ja sitä tulisi hallitsemaan lempeä ja oikeudenmukainen Måstbusters. Eläköön!
Taustalla lymyillyt, vahvasti orjuutettu, kahlehdittu ja jälleen hiuksenhienosti kuolemaa paennut Päivänsäde-koboltti, tunnisti Tyyppiryhmän legendaarisen Budin ja antoi vanhalle vangitsijalleen ison ja lämpimän halin.
Bud katsoi pahasta Rolltreppen syndroomasta kärsivää kobolttia ja ihmetteli, että millä helvetillä tuokin on vielä hengissä?
"Oletteko valmiit seilaamaan laivanne Sussexiin?", kysyi barbaari-Bud sen jälkeen kapteeni Rivermouthilta ja pohti mielessään, että miten tämä nyt kuulostikaan näin rivolta kysymykseltä?
Tähän väliin geopoliittisena kertauksena: Tsk'Men on siis Sussexin, Middlesexin, Essexin, Nossexin ja Sexhamin löyhä yhteenliittymä. "The sexes", kuten Måst sanoi, olisi ollut parempi nimi, mutta nyt mennään tällä.
Tsk'Men on teknisesti osa Fehrweldin kuningaskuntaa ja Kuningas Litmasen vallan alla, mutta käytännössä se on aika autonominen takapajula ja ketään ei kiinnosta. Kuningas Litmasella on taistelustadion-projektit kesken.
Varsinaisesti liittoumassa on kolme kylää/kaupunkia: Essex, Middlesex ja Sussex.
TSK'Men Lyhyesti:
Sussex (Please let us know when you come!) = satama- ja uhkapelikaupunki. Pääelinkeinona kalastus.
Middlesex (Men do the thinking in Middlesex!) = Kaupankäynnin keskus, joka saa tuloja myös kalanjalostamostaan. Tsk'Menin epävirallinen hallintopalatsi sijaitsee täällä.
Essex (Smell the difference!)= Pieni ja likaisehko kaivoskaupunki Middlesexin alapuolella.
Nossex (Atypical and impaired development in social interaction and communication as well as restricted, repetitive behaviors, activities, and interests!) = Ravensburger-velhon ja Ihmeellisesti Juho Productionsin tuotantotilat tasku-ulottuvuudessa. On TSK'menin mailla, muttei lasketa kaupungiksi
Sexham (Anarchy Rules!)= Anarkistinen "kaupunki", jossa ei ole liiemmin lakeja. Kaikki on ostettavissa ja voimassa on vain vahvimman laki.
Oli aika siirtyä Captain Rivermouthin Silkkikurkkuun ja repiä, raastaa ja runnoa tie Saarisilta takaisin mantereelle.
Måstbusters malttoi tuskin odottaa sitä hetkeä, kun se saisi kertoa ilouutiset Tsk'Menin asukkaille uusista hallintojärjestelyistä! Päätettiin lähettää kaikille paikallisille pormestareille oikein kirje ja kaikkea heti kun aikaa olisi.
Nevarin DeBussy ehdotti klassista "maksakaa meille suojelusta, tai löydämme maaperästänne öljyä"-tarjoustaktiikkaa. Tabaxia toki vähän huoletti, että kannattaako koko mantereen mahtavinta velhoa ja keksijäneroa, herra Ravensburgeria, välttämättä ravistella kovakouraisesti. Muulla Ryhmällä oli liian kiire jakaa uutta läänitystään ja visioida mitä tekisi taskuttamillaan rahoilla.
Laivassa Måst kävi kannen alapuolella juttelemassa vangituille lapsille, jotka oltiin juuri riistetty vanhemmiltaan. Måst vakuutti lapselliselle omaisuudelleen, että tämä tilanne tuntui hänestä ihan yhtä ikävältä kuin orjuutetuista lapsistakin varmaan tuntui.
Että jos nyt vain ymmärrettäisiin tämän olevan väliaikainen ratkaisu ikävässä tilanteessa ja että kellään ei ole helppoa tässä nyt. Olisi ihan kaikkien etu, jos hyväksyttäisiin tämä Måstin anteeksipyyntö ja oltaisiin asian kanssa sinut. Itkeskelemättä. Kun muuten kaikille tulee tässä paha mieli ja se olisi ikävää.
Sitten Måst siirtyi kapteenin hytin mukaviin oloihin pelaamaan korttia kavereiden kanssa.
Fabio-jumalan ja Umberleen kunniaksi pelattava Poke Her-korttipeli on yleinen tapa viettää aikaa merimatkoilla. Se on eräänlainen rukous jumalille, jossa uhrataan tyhmien pelaajien rahaa viisaampien taskuun. Sen moderni versio, "Mangog, Hold'em", oli kerännyt suosiota viimeiset kymmenen vuotta tavernoissa ympäri Juhoisaa Mannerta.
Varsinkin Liana, Måst ja tietysti Bud osoittautuivat hartaan uskovaisiksi ja uhrasivat auliisti saadakseen turvallisen merimatkan.
Ramadaba muisti pokerihaina itsensä elättäneen druidiystävän ohjeita ja pärjäsi erinomaisesti. Toisten kasvonilmeitä vainoharhaisesti koko elämänsä ylitulkinnut Nevarin DeBussy oli myös pelissä vahvoilla. Kaikki se vesi ympärillä toki ahdisti tabaxia, mutta kyllähän apinoilta koijattu raha aina on hyvä homma.
Korttipelin aikana ryhmä keskusteli huolettomasti niitä näitä. Pohdittiin, että mikä olisi tehokkain tapa alistaa viisi kaupunkia punaisen lohikäärmeen lempeän diktatuurin alle. Paljonko olisi soveliasta kuoria omaan taskuun? Montako sormea orjalla piti olla, jotta se laskettiin maksuksi So-El Saariselle? Oliko tämä kaikki jotenkin moraalisesti arvelluttavaa?
Toki jonkun oli ajateltava myös lapsia. Varsinkin kun niitä oli nyt omistuksessa neljätoista uutuuttaan kiiltelevää kappaletta tuolla ruumassa. Niistähän voisi tulla ihan mitä vain itse haluaa!
Ramadaba stormasi ilmoille halpatyövoiman, lenkkitossut ja paikallisen sopimisen avaamat taloudelliset mahdollisuudet, Ippu-P:n visioidessa Måstbustersin omaa lapsisotilaiden armeijaa.
Myös Jimmy oli sitä mieltä, että lapset oli tosi arvokkaita. Kunhan ne vain myi oikeassa paikassa.
"Perhaps we could use the children as spies", sanoi Liana, kun toiset toppuuttelivat Juhoisan Mantereen omaa Joseph Konya lapsiarmeijan perustamisen suhteen.
"No spice. I only like ketchup", vastasi Ramadaba Dingthong ja asia oli sillä käsitelty.
Ryhmän kiistaton johtaja, vasta parikymppinen lohikäärmeissyntyinen Måst, oli aika varma siitä, että yleensä sankariryhmien seikkailut menee jotenkin eri tavalla. Onneksi Måst oli vieläkin vankkumattoman varma, että oli hyvien puolella. Tai, ainakin voittavalla puolella.
Ennen kuin Silkkikurkku seilasi Sussexin satamaan, kuuli ryhmä jonkun kannella huikkaavan, että vedessä näyttäisi kelluvan joku tai jotain. Ramadaba riensi heti tarkistamaan, ettei uutinen merihädässä olevasta hahmosta ollut mikään ankka.
Voi hyvä ihmetys! Meressä kellui nuori aatelisnainen eräänlaisen oven päällä. Tarkalleen ottaen sellaisen oven, joka näytti voivansa kannatella kahta haaksirikkoutunutta ihan helposti tilan ja kellumispotentiaalinsa perusteella.
Pragmaattinen Ryhmä pani välittömästi merkille naisen kaulassa riippuvan sinisen korun, joka vaikutti todella, todella arvokkaalta.
"Brr niinkuin ne ranskalaiset tytöt", sopersi hypoterminen ovihenkilö nimeltään Rosé, eikä suostunut vastaamaan lisäkysymyksiin.
Ennen kuin Måstbusters ehti suorittaa hyväntahtoista omaisuuden uusjakoa hädästä pelastamalleen neidolle, huusi kylmästä seonnut Rose, että: "JÄK!" ja heitti sen hemmetin arvokkaan riipuksen mereen. Katsokaas kun niin ne elämää suuremmat tarinat kerrotaan ja koetaan.
Bud ja Liana Ippu-P sukelsivat molemmat riipuksen perään, mutteivät aivan saaneet sitä näppeihinsä. Märkä ja ärsyyntynyt Bud kiipesi tyhjin käsin takaisin laivaan ja yritti viskata mokoman Rosé DeWittun takaisin mereen. Empaattinen Måst kuitenkin esti barbaaria suorittamasta moisia hirmutekoja ja talutti sopivasti viilennetyn Rosén alas muiden orjien joukkoon. Samalla Måst selitti Rosélle, että oikeastaan Måstbusters oli se uhri tässä kaikessa.
Mainitaan vielä Muutenkin Liian Pitkässä Tekstissä, että tänään paljon esillä ollut Liana Ippu-P otti spontaanisti videopuhelun jumalansa kanssa, vaikka tekstarikin olisi riittänyt.
"Moikka tässon Ippupeen Liana. Oi, jumalani. En ole ihan täysin varma, onko ihmisten orjuuttaminen, lapsikauppa ja paikallishallintojen spontaani kaataminen paras tapa pelastaa lemmikkimarsu nimeltään Kaneli. Teenkö mä tän oikein?", kysyi mitätön pölyhiukkanen Mahtavalta Muinaiselta Jumalaltaan.
S I N Ä O L E T M I N Ä . M E O L E M M E Y K S I J A A I N O A T O T U U S . M U I N A I S E T J U M A L A T H E R Ä Ä V Ä T J A V A H V I S T U V A T . M I N Ä H E R Ä Ä N . K E R Ä Ä V O I M A S I J A T U L E L U O K S E N I . M I N Ä V A H V I S T U N . K A S V A T A I T S E L L E S I A R M E I J A . V A H V I S T U . M I N Ä V A H V I S T U N . K Ä Y T Ä K A I K K I K E I N O T . T I E D Ä T K Y L L Ä K O S K A S A A P U A, jylisi ääni druidin sisällä, ravisuttaen Lianan kalloa raa'alla voimallaan.
"Okei. No, kiva. Lisäksi mä mietin, että voisko mun Kaneli-marsu olla vaikkasta maaginen? Ettei joku nimeltämainitsematon sininen kissa syö sitä vitutuspäissään?", uteli jumalansa arvoton astia tilannesokeasti.
S O P I M U S O N I K U I N E N . T O I M I T A M I N U L L E K Y M M E N E N S I E L U A J A S A A T T O I V E E S I . V U O D A T A K Y M M E N E N A S T I A N V E R T A J A R I E M U I T S E . M I N Ä V A H V I S T U N . S U O N S I N U L L E S I U N A U K S E N . U H R A A M I N U L L E . U H R A A N Y T . S I U N A T T U O L K O O N .
Tämä oli vihdoin se hetki, kun iloisenpirteä druidi, Liana Ippu-P, päätti olla neuvottelematta enempiä ja sulki yhteyden Hessuressuun - Suureen ja Muinaiseen Jumalaan Joka Asuu Metsässä.
Merimatka jatkui. Buffet-ruokaa syötiin. Korttia lyötiin. Lapsia orjakannella laiminlyötiin.
"Olen maailman huipulla", hihkui hypoterminen Rose kannen alla muiden orjien seassa
"Sä olet, saatana, merenpinnan korkeudella, joka on korkeusmittauksen nollapiste", kivahti joku kahlehdituista lapsista luultavasti matkalla Tsk'Menin orjamarkkinoille.
Tämä ketju nostaa esiin traumoja rippileiriltä, jossa majoituin muutaman roolipelisankarin kanssa. Olin jo silloin, että mitä helvettiä ja olen edelleen.
Sen verran Alastalon salia, että luen näitä nopeasti silloin tällöin. Jostakin syystä tuo Captain Rivermouth kiehtoo minua.
HessuRessu on selvästi rakkaudella tehty, mahdollisesti se on koiran ja hiiren keskinäisen rakkauden hedelmä. Tuijottava ilme hahmon silmissä on maaginen ja juuri tuollaisen tyypin jokainen haluaisi kaverikseen.
TL;DR - Matka Middlesexin Frist-prissiin Pikku-Vilnan verta hankkimaan. Pohtimisia siitä, mihin orjalapset dumpataan. Hahmot avautuvat taustoistaan ja Päivänsäde on edelleen ärsyttävä. Pikku-Vilnan vaatimat rituaalit käynnistetään.
Tänään oli tylsä ja keskustelupohjainen Döndö, koska paikalla oli vain kolme tyyppiä pelaamassa.
Ryhmän WhatsApp-keskusteluissa piti jokaisen jakaa hahmostaan joku asia ennen seuraavan session alkua. Kaikki nämä sekavat yksityiskohdat siis eivät ole DM:n keksimiä houreita, vaan pelaajien omia sekoiluja. Puoliksi nämä recapit ovat siis myös siihen, että pelaajat ja DM muistavat jatkossakin, että mikä oli kenenkin hahmon mikä juttu.
Nevarin mm. keksi valtavan pesukarhun kaverikseen ja Ramadaba totesi, että tälläkin mantereella on kokaiinia ja hän on paikallinen kola-Olli. Hienoa.
Silti recapeista huolimatta yleensä nämä vanhat jutut tulee pelaajilta täysin varoittamatta keskellä stressaavaa tilannetta, jossa jo valmiiksi pyöritetään kymmentä asiaa ilmassa.
"Hei mikä se oli se mun hahmon viitta, jonka se sai? Mä en kirjoittanut kuin "viitta" tänne ja se oli jotenkin maaginen...", kysyy pelaaja, kun käynnissä on taistelu kymmentä vihollista vastaan. Koita siinä sitten olla tiuskimatta takaisin.
Matkalla kohti Middlesexiä pelaajat rullasivat d100-taulukosta matkanaikaisen tapahtuman ja sieltä tuli "ryhmä kohtaa kierteleviä akrobaatteja". Hieman saa olla ylpeä lennossa sävelletystä "Adobe's Acrobats"-nimestä, eikö?
Akrobaattien kohtaamisen piti olla ihan vain ynnämuuta-fodderia päivään, mutta Måstbusters päätyi lahjoittamaan muutaman lapsen akrobaateille. Ei noille voi antaa mitään ilman että ne muuttaa sen outoudeksi. <3
DM:n muksulla on kaksi unilelua - Pikku-Vilna ja Iso Vilna. Edellämainittu muksu sattui palloilemaan pelipöydän ääreen juuri kun Pikku-Vilnalle oltiin kertomassa iltasatua, joten pelaajat saivat improvisoida lennosta iltasadun suoraan muksulle.
DM:n Lapsen nukuttamisen rituaaleihin kuuluu iltamusiikki, iltasatu ja iltavesi - jos joku ei tajunnut että mikä juttu tämä on.
Tämä on luultavasti vielä sekavampaa settiä lukea kuin miltä se tuntuu kirjoittaessa. Itse sentään olin paikalla, mutta... voi voi.
Jakso 13 - "THEY CAN KEEP THE SMALLEST CHILDREN"
Päivät 9 & 10 - Mukana: Liana Ippu-P, Måst ja Bud
Matka Liikkuvilta Saarisilta kohti mannerta ja Sussexia oli lähes päättymässä. Sankarimme olivat Kapteeni Rivermouthin kipparoimassa Silkkikurkussa ja päättivät myös yöpyä edellämainitussa laivassa, koska se oli paljon, paljon miellyttävämpää kuin jossain hikisessä tavernassa punkkaaminen. Kannen alla, orjien tiloissa majailevien lasten ja muiden vähäpätöisten elämänmuotojen mielipidettä ei kyselty.
Ennen nukkuma-aikaa pidettiin tarinatuokio, koska laivassa on aika vähän muuta tekemistä kuin kortinpeluu ja tarinaniskeminen - rommi kun oli loppunut jo menomatkalla. Jokainen Sankari jakoi elämästään vuorollaan jotain.
Nevarin DeBussy kertoi hämyisän tarinan jostain valtavasta pesukarhusta, joka aina välillä putkahtelee kissimirrin elämään mitä kummallisimmissa paikoissa.
Marc O'Bumström tunnusti saavansa murhanhimoisia ajatuksia aina absinttia juodessaan, mutta tulevansa todella iloiseksi särpiessään viskiä.
Ramadaba Dingthong kertoi nopeatempoisesti, nenänalus valkoisena, nauttivansa todella paljon kokaiinin tuoksusta (pepsikin käy). Myös Päivänsäde halusi osallistua keskusteluun kenenkään pyytämättä. Sympaattinen koboltti kertoi omistaneensa hetken aikaa Rainbow'n kanssa pienen putiikin Murdervillen Kuningaskunnassa (Sunshine & Rainbow's).
Kapteeni Rivermouth muistutti menettäneensä toisen silmänsä Ville Viikingin vankina ollessaan, kiitos vain huolenpidosta. Rivermouth harkitsi eläkkeelle siirtymistä vähitellen.
Måst totesi vain, että vihaa matkustamista ja sulkeutui ystävällisesti omiin oloihinsa. Lapset huikkasivat kannen alta orjien tiloista, että niillä on ikävä vanhempiaan ja vähän pissahätä. Joko ollaan perillä?
Bud, Måstbustersin teknisesti-ottaen-johtaja, huokaisi syvään ja kertoi olleensa ihan oikeasti aika liikuttunut tavatessaan jälleen Päivänsäteen - tuon pienen rasavillin ex-panttivangin Aikaisempien Seikkailujen Ajoilta. Tyyppiryhmän kanssa palloillut barbaari myönsi kaipaavansa vanhoja ystäviään todella, todella paljon ja olisi halunnut selittää katoamisensa taustat perinpohjin Aulenille, Kirk Lazarukselle, Ituhippiinalle ja Pekalle, mutta nyt kävi näin. Orc-Nadon vihertävää raatoakin oli vähän ikävä.
Valitettavasti nämä Tyyppiryhmän Sankarit olivat kadonneet kuin Mangog bordelliin, eikä Bud ollut koskaan yhyttänyt ystäviään pikaiseksi tarkoitetun poistumisen jälkeen.
Päivänsäde ryntäsi välittömästi antamaan Budille Ison Halin, jonka jälkeen koboltti hätistettiin lempeän tomerasti takaisin muiden orjien joukkoon kannen alle.
Liana Ippu-P kuunteli matkatoveriensa tunnustuksia liikuttuneena. Tämä avautumisen makua omannut omituisten otusten kerho kosketti jotain syvällä druidin sisällä (ei sillai). Ajatella, että kaikki nämä tyypit olivat valmiit jättämään kaikki muut arkiset askareet sikseen - ihan vain pelastaakseen yhden tavallisen marsun!
Liana keräsi hetken rohkeutta ja tunnusti, että oli tainnut ehkä-mahdollisesti-vahingossa myydä sielunsa yhdelle jumalalle tiettyjen etujen toivossa joskus nuorempana. Noin! Nyt se oli sanottu! Kaikki varmaan kuuntelivat kiinnostuneena, totesi Liana huojentuneena. Onneksi se oli vain joku pieni metsäjumala. Ja hyvin tässä oli mennyt viimeiset kolmisenkymmentä vuotta ilmankin.
Kuka nyt ei neljätoistavuotiaana tee hätiköityjä päätöksiä?
Sitten mentiin nukkumaan. Nevarin nukkui totutun huonosti, koska Gore-Tex -velhon käsittelyn jäljiltä hydrofobiseksi jäänyt kissa vihasi ja pelkäsi vettä kaikissa muodoissa. Vesipelko tuppasi olemaan ongelma, kun matkustettiin laivassa. Ahisti, saatana.
Aulenia vitutti ihan vain yleisesti matkustaminen ja jossain taustalla hampaitaan kirskutteli tomerasti Ramadaba Dingthong.
Unientulkitsijaksi druidiopinnoissaan erikoistunut Liana Ippu-P (18 opintoviikkoa, kansalaisopisto) näki Seikkailun Ensimmäisen Enneunensa. Unessa druidi lensi lintuna korkeuksissa ja katsoi kaikkea ja kaikkia alaspäin - kovin tuttua settiä, siis.
Alhaalla oli metsää ja lakeuksia silmänkantamattomiin. Syvää vehreyttä ja muinaista ikimetsää. Liana muisti nähneensä tämäntyylisiä kansallispuistoja aikaisemminkin - ainakin Seitsemisen.
Metsän vehreyden keskellä oli kuitenkin savuava polku. Valtava, savuava ja palaneen lihan katkua erittävä, vähintään neljä metriä leveä "polku", tarkemmin sanoen.
Oliko tämä mahdollisesti Haka-metsä?
Kun Liana tarkensi haukankatseensa kohti metsää, näki hän oranssinvärisen, valtavankokoisen otuksen menevän eteenpäin. Ilman täytti paistuvan lihan makeanimelä ja ällöttävä tuoksu.
Oranssi otus ei pysähtynyt, ei nukkunut, ei levännyt - se meni vain eteenpäin. Metsää kaatui ja eteenpäin mentiin.
Lianan näyssä mennyt ja tuleva sekoittuivat. Oranssi otus meni eteenpäin kokonaisen kylän läpi. Hidastamatta. Kun otus oli mennyt kylän verran eteenpäin, jäi taakse vain savuavia, grillatun ihmislihan hajuisia ja sysimustan makkaran näköisiä raunioita. Yhtäkään elävää olentoa ei kylässä vaikuttanut enää olevan.
Oranssi otus meni eteenpäin.
Äkkiä Lianan näkökenttään nousi mahdottoman iso, kooltaan mantereen suurimpia vuoriakin suurempi, koirapäinen ja raitapaitainen hahmo. Sen järven kokoiset silmät tuijottivat mustan tyhjyyden aukkoina.
Se oli herännyt. Se oli voimakas. Se halusi. Se oli kaikki. Sen jälkeen ei ollut mitään.
Otuksen jaloissa marssi loputtomana virtana kalpeita hahmoja kuin muurahaisia - haltioita, kääpiöitä, ihmisiä, örkkejä, koboltteja ja kaikkia muita Toril-planeetan otuksia - kahlehdittuna ja apaattisina.
Otukset eivät vaikuttaneet näkevän mitään, ei tuntevan mitään. Niiden iho oli läpikuultavaa harmaata ja katseessa paistoi tyhjyys. Liana päätteli näiden hahmoraukkojen olevan jo aikaa sitten kuolleita sieluja.
Valtava, käsityskykyä suurempi metsäjumala kohdisti tyhjät silmänsä kohti vankeja ja kumartui poimimaan yhden heistä. Vaeltavalla barbaariaaveella oli lyhyet, muinoin vaaleat hiukset ja tummat lasit. Sulavalla liikkeellä tuo jättimäinen olento kaappasi hahmon käteensä ja nielaisi sieluparan suuhunsa.
T Ä M Ä O N M I N U N, kaikui ääni kaikkialla ja ei-missään.
Otus katsoi kohti taivaalla liitävää Liana Ippua.
Otus oli herännyt.
S I N Ä O L E T M I N U N, kajahti läpi koko maailman. Ääni kajahti kivistä ja puista, taloista ja taivaankannesta itsestään. Se oli kaikkialla. Se oli kaikki. Ääni kimpoili Lianan soluissa ja sielussa.
Liana Ippu-P heräsi kauhunhuutoihinsa Silkkikurkun kapteeninhytissä. Hän koki valtavaa psyykkistä tuskaa ja teki kuten kuka tahansa painajaisesta herännyt aikuinen puolihaltia - hän sipsutti kohti kuorsaavaa Måstia ja ravisti lohikäärmeissyntyisen hereille.
"Minä näin pahaa unta", nyyhkytti druidi ja pyysi päästä viekkuun. Måst ja Liana kävivät pitkän keskustelun, jonka parasta antia oli Måstin hämmentynyt: "Mitä helvettiä? Ooksä myynyt sielusi? Mikset sä sanonut mitään aikaisemmin?"
Uninen ja matkaväsynyt Måst kuitenkin lohdutti Lianaa äidil.. isäl... henkilöllisesti ja yritti samaan aikaan olla järkyttymättä druidin dramaattisesta ulkonäkömuutoksesta.
Lianan oikea silmän iiris oli muuttunut unen voimasta vasemman silmän vastaavaa suuremmaksi. Lisäksi se oli väriltään nyt epäluonnollisen vihreä - syvän ikimetsän hohtavanvihreä.
Eikä siinä vielä kaikki! Lianan kasvot vaikuttivat tarkemmassa tutkailussa olevan hitusen säröllä. Tarkemmin sanoen druidin kasvojen oikeaa puolta peitti pienenpienten hiusmurtumien tapainen verkko. Lianan kasvot olivat kuin vanhan maalauksen, jota ei oltu restauroitu rakkaudella - kuin halkeillutta puuta. Onneksi Kapteeni Rivermouthin miehistö oli tottunut puunaamaan laivassaan.
Lopulta matkasta selvittiin vailla lisäkommelluksia ja Sankarimme rantautuivat Sussexiin ("Sussex - ilmoitathan, kun tulet!"). Kun laivastspoistuminen oli suoritettu hyvässä järjestyksessä, päätti ryhmän vastahakoinen matkakumppani/omaisuus, Frist Prissin kauppias neiti Xtra, tehdä tarjouksen Måstbustersin jäsenille. Hän olisi valmis ottamaan Tsk'Menin verotuksen ja muut juoksevat asiat hoitoonsa vaatimatonta kahdensadan kultarahan kuukausipalkkaa vastaan.
Xtra kertoi olevansa luonteeltaan realisti. Tsk'Men oli jo kauan haaveillut irtautuvansa Kuningas Litmasen Fehrweldin Kuningaskunnan ikeestä omaksi kreivikunnakseen ja Xtrasta oli tarkoitus tulla tämän uuden mikrovaltion (jonka kansallisherkku oli roiskeläppä) kansleri.
No, se ei nyt ihan onnistunut, koska alue oli joutunut So-El Saarisen hallinnon alle, mutta kaipa Xtra voisi sitten hoidella asioita Måstbustersin nimissä.
Vastakkainasettelun aika oli ohi.
Måstbustersin virkaatekevinä neuvottelijoina toimineet Liana ja Måst suostuivat pyyntöön oitis, maksoivat Xtralle 200 kultarahaa. Sen jälkeen he ilmoittivat muulle ryhmälle, että jokainen oli velkaa puolihaltialle ja lohikäärmeissyntyiselle noin viisikymmentä kultarahaa per naama, koska palvelumaksut, inflaatio, tellit ja lellit.
Ennen pitkää sataman hilpeä letka, joka koostui Måstbustersin sankareista, muutamasta Kapteeni Rivermouthin lainaamasta merimiehestä vartijana, sekä tietenkin kasasta kahlehdittuja orjalapsia, lähti matkaan. Ei Sussexia kuitenkaan ikuisesti jaksa - paha maku siitä vain jää suuhun.
Koko nelituntisen siirtymän ajan Måst luovi uutterasti edestakaisin pitkin kahlehdittujen lapsien karavaania ja kertoi olevansa ihan oikeasti kiva tyyppi ja että lapsilla ei olisi mitään syytä huoleen.
Oikeastaan lasten oli parempi näin.
Reissu keskeytyi aina vartin välein, kun orjalapset tiedustelivat että joko ollaan perillä ja ilmoittivat, että on pissahätä.
Matkan aikana Mäst ja Liana keskustelivat mahdollisuudesta käyttää lapsia vakoojina. Pitäisiköhän niille antaa palkinnoksi mahdollisuus vierailla isin ja äidin luona Liikkuvilla Saarisilla vuoden palvelusajan jälkeen, vai riittikö pelkkä ylöspito?
Lisäksi sankarimme tuumivat, että mikä mahtaisi olla paras tapa käyttää hyväksi neljäätoista kahlehdittua lasta letkassa ja missähän olisi lähin orpoorio lasten dump... väliaikaista majoittamista silmälläpitäen.
Lapset olivat rikkaus.
Lapsia orjuuttava ja lohikäärmeelle työskentelevä Måstbusters ei välttämättä ollut se sankariryhmä, jonka Juhoisa Manner olisi halunnut, mutta sen se sitten kai ansaitsi.
Matkalla Middlesexiin Måstbusters kohtasi lisäksi kiertävän akrobaattiryhmän - Adoben Akrobaatit. Nämä hullunkuriset temppumaakarit tekivät ties mitä kaikkia hienoja kiemuroita, pylpyröitä ja saunasolmuja joten tietysti Liana, Bud ja Måst halusivat myös häikäistä esiintyjiä omalla osaamisellaan! Måst otti kunnolla vauhtia ja juoksi suoraan sarvekas naama edellä päin Budin hanuria, kaataen molemmat päistikkaa maahan.
Myös notkea Liana Ippu-P hihkaisi: "Katsokaas tätä! Bäkkäri! Yolo!" ja heitti tasan puolet taaksepäinvoltista, laskeutuen hienosti niskoilleen.
Kolme pilkku yhdeksän pistettä Budweiserin tuomareilta! Not great, not terrible!
Adoben Akrobaatit ilmoittivat, etteivät valitettavasti tue tätä esitysmuotoa, mutta ottaisivat mieluusti vastaan lahjoituksia. Måstbusters köhi ensin sankareille vähän kultaa, hopeaa ja papuja sopivana sekoituksena, kunnes päättivät anteliaisuudenpuuskassaan lahjoittaa myös kolme alle neljävuotiasta lasta kiertävien akrobaattien ryhmään.
"Yrittäkää tehdä näille lapsille yhtä jalosti kuin mekin olemme heille tehneet", totesi Liana semi-raamatullisesti ja töni kahlehditut, vanhemmilta alle vuorokausi sitten riistetyt taaperot uusille omistajilleen.
Luultavasti tämä päättyisi hyvin. Tuskin akrobaatit sentään olisivat mitään pdf-filejä, tai muita lapsiinsekaantujia.
Pedagogit ovat eliökunnan alinta pohjasakkaa, totesi valistunut Måstbusters kuin yhdestä hahmosta.
Lopulta oltiin perillä Middlesexissä ja Frist Prissin kaupassa. Liana maksoi viisisataa kultarahaa Pikku-Vilnasta ja sai otuksen käyttöohjeet. Vilna tarvitsisi iltasadun, iltamusiikkia ja iltavettä. Kaksi ensimmäistä olisivat aika helppoja tapauksia, mutta Iltaveden Lähde sijaitsi kaupan ullakolla ja siellä kummitteli.
Ryhmä siihen että hyvä-hyvä ja osti yhden kanyylin, kaksi pientä ampullia ja kymmenen "lääkeruiskua" Frist Prissin "farmaseutilta", joka notkui kauppakeskuksen liepeillä. Kummitteluja ehtii kuumottelemaan myöhemminkin. Nyt oli aika käydä Pikku-Vilnan kimppuun!
Bud, Måst ja Liana kertoivat Pikku-Vilnalle ensin lämminhenkisen iltasadun, jossa Pikku-Vilnan äiti hukkasi muksunsa, jutteli käärmeelle, etsiskeli kukkia ja löysi lopulta pusikkoon sammuneen pentunsa. Tämä ei valitettavasti rauhoittanut Pikku-Vilnaa kauheasti, vaikka toikin otuksen mieleen kotoisia muistoja Wainola-metsän tunnelmista.
Seuraavaksi Ryhmä lauloi Pikku-Vilnalle "Tuiki, Tuiki, Tähtönen"-hitin, joka oli taas noussut suosioon Juhoisan mantereen kuuluisien Melaveikkojen coverin ansiosta. Tästä laulusta Pikku-Vilna tykkäsi kovasti.
Kaksi kolmesta hoidettuna! Oli siis aika suunnistaa kohti Frist Prissin aavesetien, -tätien ja muiden kummitusten kansoittamaa ullakkoa.
Toki ennen sitä tapahtui vielä yksi Kummallinen Asia Koska Mysteerejä On Oltava. Måstin eteen ilmestyi vaaleanpunainen portaali, josta astui hetkeksi esiin vaaleanpunainen lohikäärme, puhallellen kuplia valtavasta vaaleanpunaisesta kidastaan.
"Etsi minut Keijujen Valtakunnasta", ilmoitti pinkki jantteri ja katosi takaisin portaaliinsa.
TL;DR - Ullakolla asustava Karen ja Kätevä Taustatarinamoottori. Pikku-Vilnasta saatiin vihdoin veret pihalle ja Måstbusters suuntasi kohti Essexiä, jossa Tapahtui Kummia. Iloinen jälleennäkeminen Vincentin kanssa.
Ei hätää. En meinaa tähän avata koko viime seikkailun taustaa, varsinaisia tapahtumia ja kaikkea sitä seikkailun yleissekavaa settiä, koska se oli... no, todella sekavaa. Ihan kuin tämä nykyinenkin kampanja.
Paljon tapahtui, mutta mitään ei saatu aikaan.
Ullakolla sijainnut Iltaveden Lähde toimi kätevänä tarinamoottorina pelaajille, koska lore on aina kiva juttu. Lähde oli mahdollisuus paljastaa pelaajille, että mitä kaikkea ensimmäisen kampanjan jälkeen / aikana oikeasti tapahtui. Tai, ainakin vähän siihen suuntaan.
Yhdessä vaiheessa viime kamppista Tyyppiryhmän oli tarkoitus varastaa eräs tietty laatikko ja Löytää Sen Maagiset Käyttötarkoitukset, mutta Ryhmä myikin laatikon muutamasta kultarahasta eteenpäin heti ja välittömästi sen saatuaan. Tämän jälkeen ryhmä vietti monta pelisessiota yrittämällä hankkia laatikkoa takaisin, mutta kun se boksi oli vihdoin näkyvillä, oli ryhmä jo kollektiivisesti unohtanut, että se laatikko oli Tärkeä ja hukkasi sen taas.
Laatikkohetken ollessa kohdalla, halusi Ryhmä mieluummin suorittaa tuhopolttoja ja kasuaalia ryöstelyä, eikä etsiä jotain ihmeen laatikkoa.
Siksipä kyseinen laatikko katosi taas ja DM:n närästys kasvoi uusiin mittoihin.
Tämä on ollut aina vähän tällaista tämä pelaaminen täällä päin.
Lisäksi vielä! Koko ensimmäisen kampanjan ajan Ryhmälle pudotettiin vihjeitä "The Oddest Prime"-hahmosta, joka on tärkeä koko mantereen tulevaisuuden kannalta. Lopulta Oddest Primeksi osoittautui erään pelaajan pelaama munkkiörkki, alkoholiin mieltynyt Orc-Nado, jonka pahat voimat tappoivat erään portaaliseikkailun aikana. Pian tämän jälkeen ryhmän DM vaihtui ja seikkailu jatkui uudella mantereella, joten Orc-Nadon tarina jäi vähän kesken. Tämä oli siis lyhyt recap myös siitä, että mitä kaikkea The Oddest Primelle lopulta tapahtuikaan.
Bud, tuo jo ensimmäisessä seikkailussa mukana ollut barbaari, tosiaan palasi toiseen seikkailuun Jimmyn ennenaikaisen kuoleman vuoksi. Koska Bud työskenteli rikkaille lohikäärmeille, oli barbaarilla kaiken muun päälle vielä kivasti taikaesineitä. Yksi näistä oli The Horn Of Blasting, jonka taikasanaksi Budin pelaaja valitsi: "Lei-päää!". Tämä siis selityksenä, että miksi se huutaa leipää aina välillä.
Vincent on ilmeisesti jostain syystä uinut pelaajien sieluun. Måstin pelaaja ei ainakaan välitä kyseisestä sankarivartijasta sitten ollenkaan ja aina Vincentin ilmestyessä kuvioihin, menee peli silkaksi huutamiseksi ja syyttelyksi.
Kuten jossain aikaisemmassa viestissä mainittiin, on pelaajilla myös tapana kysyä näitä "hei kaksi ja puoli kuukautta sitten sä mainitsit sivulauseessa jostain viitasta, minkä mä taskutin. Mikä viitta se tarkalleen oli? Mulla ei ole muistiinpanoissa mitään, mutta haluaisin käyttää sitä esinettä justkin nyt kesken taistelun. Se taisi olla maaginen?"-kysymyksiä mitä stressaavimmilla hetkillä.
Koska DM on huonosti toimiva ihminen, on joskus vastaus näihin viattomiin uteluihin ihan silkkaa tiuskimista, koska stressi. Pöydässä on kysymyksen pudotessa meneillään Eeppinen Taistelu, jossa (epäpätevä) luolajohtaja yrittää pyörittää kymmentä vihollista samaan aikaan ja pysyä muutenkin kärryillä kaikkien hahmojen eri jutuista, säätää musiikkia ja juoda aivan liikaa kahvia.
Tällä kertaa DM:n tiuskimis-stressireaktio johti erään pelaajan tahattomaan itkureaktioon. Siitä tuli aika paha mieli kaikille. Eli siis mitään pahaa ei sanottu, vaan tilanteen ollessa stressaava (ja kaikilla veressä noin 800% suositellusta päivän kofeiinimäärästä) Mennään Välillä Lujaa.
Onneksi asiat saatiin sovittua nopeasti ja mitään pysyvää henkistä haavaa ei jäänyt. Silti. Harmitti.
Ihmisten stressireaktiot ovat kyllä jänniä. Itse muutun stressaantuneena aika ylivirittyneeksi ja tiuskin hirvittävästi. Vastapainona sitten taas esim. vaimo sulkeutuu itseensä ja ottaa asiat tavallista raskaammin ja henkilökohtaisemmin. Tämä toimii hyvin esimerkiksi pitkillä automatkoilla. Hymiö. (Vaimo ei muuten ollut se pöydässä loukattu osapuoli). Tästä voisi melkein avata oman ketjunsa, mutta rajansa minunkin manioilla pitkien ketjujen suhteen.
Mutta! Kaneli-marsu siintää jo näköpiirissä! Voisiko tämä kaikki päättyä sittenkin hyvin?
Jakso 14 - "I AM THE MANAGER!"
(edelleen) päivä 10 - Mukana Marc O'Bumström, Måst, Bud, Nevarin DeBussy ja Liana Ippu-P
Kuten viimeksi todettiin, Pikku-Vilnan pelastamiseksi tarvittiin iltamusiikin ja iltasadun lisäksi myös iltavettä.
Ystävällinen Frist Prissin kauppias ja nyt myös oman toimen ohessa Måstbustersin kirjanpitäjänä toimiva Xtra kertoi iltavettä olevan kyllä saatavilla - Iltaveden Lähde sijaitsi kätevästi Frist Prissin ullakon varastotiloissa. Tosin Xtra ei aivan saatanan varmasti kyllä menisi sinne riivatulle ullakolle. Ei ainakaan ilman Pirkkaa, tai Veikkoa.
Valitettavasti Pirkka oli rutistettu käyttökelvottomasti ja Veikko oli ystäviensä (mm. Tuplapukki, Kozel, Kofola, Valkovenäläinen ja Don Opas) kanssa Heinekenin kaupungissa ratkomassa jotain kiistaa. Xtra ei siis tosiaankaan aikonut nousta ullakolle.
Sankarimme hyväksyivät perustelut mukisematta ja päättivät palloilla ullakolle keskenään, koska marsuja olisi vähitellen kiva saada pelastettua. Ennen ullakkonousua Måst koki suoranaisen Ituhippiina-inspiraation ja neuvotteli Xtralta topakasti Ryhmälle kaksi myrskylyhtyä, vaikkei kukaan sellaisia oikeastaan tarvinnutkaan.
Pidemmittä puhetta siis valuttiin ullakolle, jossa oli pimeää. Onneksi Måst sytytti lyhdyn, joten enää ei ollut pimeää.
Seuravaaksi Nevarin DeBussy neuvokkaana kissinä sytytti käänteissoihdun, jolloin oli taas pimeää.
"Mitä helvettiä? Siis tämä antisoihtu on siis soihdun vastakohta?", ihmetteli kissa, ilmoitetttuaan että sytyttää nyt soihdun vastakohdan. Sen jälkeen uunituore tabaxi sammutti Uthios-soihdun ja hiippaili kauemmas, tuijottaen epäluuloisesti ullakolla sijainnutta savupiippua. Samalla kissa mutisi jotain itsekseen Kaikkien Jumalien pedantista tavasta tulkita asioita.
Onneksi tästäkin haasteesta (portaiden kävelystä ullakolle) selvittiin. Ullakon perällä näkyikin jo Iltaveden Lähde. Kätevää! Helppoa! Vaivatonta!
Valitettavasti Lähteen vieressä pyöri Eksynyt Sielu - kauan sitten kaupan ullakolle pesiytynyt Karen. Pelottavaa! Ikävää! Haasteellista!
Liana Ippu-P hiippaili varovaisesti keskelle kuulalaakerilaatikkoa, kaatoi laakerit maahan ja liukastui niihin.
"Haluaisimme keskustella tuosta lähteestä", sanoi Liana kesken ilmalennonja jatkoi sitten kaatuessaan rähmälleen: "Auts."
Måst sensijaan toimi kuten jokainen viaton parikymppinen, jonka sielu ei ole vielä tahraantunut asiakaspalvelun ja ihmisten melskeessä. Hän näki viisikymppisen, pahalla päällä olevan naisihmisen ja päätti heti mennä tekemään lähempää tuttavuutta ja olla ystävällinen.
"Tervehdys! Minä olen vuoropäällikkö!", kajautti Måst ennen kuin myyttinen Karen oli ehtinyt sanoa sanaakaan.
"Sinä et ole vuoropäällikkö", sanoi Karen, joka tunsi kyllä vuoropäällikön sellaisen nähdessään.
"Minä olen vuoropäällikkö", vakuutteli Måst edelleen epätoivoisena.
"Minä olen asiakas ja aina oikeassa! Haluan nähdä OIKEAN vuoropäällikön"
"No, minäpä käyn hakemassa vuoropäällikön", vastasi sovitteleva Måst ja hiippaili vähin äänin lähimmän laatikon taakse vihaista tätiä piiloon. Måst oli oppinut nopeasti kuinka kiukkuisten tanttojen kanssa toimitaan asiakaspalveluammatissa. Vakuuta, että joku toinen tulee ihan kohta hoitamaan asiat ja hiivi itse piiloon. Matalan palkkaluokan etuja!
Samalla druidi-Liana hiippaili vielä hiukkasen. Piruuttaan, jos ei muuten. Hän liukui äänettömästi ja varovasti kohti Iltaveden Lähdettä ja pääsi kuin pääsikin maagisten ansojen ohi. Kun seikkailunhaluinen druidi oli kumartumassa lähteeseen, imaisikin lähde varoittamatta druidin pyörteeseensä (lähteen tuotemerkki oli Whirlpool, mutta sitä druidi ei hiipparointikiireissään huomannut).
"MINÄ HALUAN MINUN LAATIKKONI", huusi Karen taustalta Måstille ja tämä käynnisti Iltaveden Lähteessä maagisen reaktion. Seurasi paljon näkyjä! Näyt on aina kivoja, eikä suinkaan yhtään sekavia ja helvetin raskaita!
Eikä ollenkaan-laisinkaan ole nyt tulossa ihan tarpeetonta infodumppia taas tähän, ei.
Liana putosi pyörteeseen ja näki sen seinämissä näki nuoren Karenin, joka vokotteli itselleen nuoren lordin pienestä kylästä läheltä Lederhosenia. Ja mikä plot twist! Salakähmäinen Karen ei hakenutkaan romanssia, vaan sumeilematta varasti nuoren lordin aarekammiosta laatikon! Laatikkoon Karen survoi Maagisen Kruunun ja kasan rahaa ja jalokiviä. Täytyyhän tytönkin saada pitää hauskaa! Ja kyllä ne oikeastaan Karenin rahoja oli, jos tarkemmin asiaa mietti.
Seuraavaksi Näkyjen Näkemisessä Karen matkasi kohti Tsk'Meniä - mahdollisimman kauas Reinbowitaijotainin kuningaskunnasta ja petetystä lordista. Jotta uusi elämä onnistuisi ilman kommervinkkejä, oli Karenin hankittava rahaa heti ja paljon. Siispä! Kanikonttoriin!
Valitettavasti kun Karen yritti arvioiduttaa kruunun ja laatikon hinnan Frist Priss -kaupassa, hän päätyikin Xtran ja jonkun komean, vaaleahiuksisen haltiamiehen kusettamaksi. Laatikko ja kruunu siis jatkoivat matkaansa, päätyen lopulta Forresterien kesäasunnolle Mayor's Reefiin.
Seuraavat tapahtumat tiesivät jo kaikki, jotka olivat lukeneet Ihmeellisesti Juhon Matkakertomuksia. Siis niitä tarinoita, jotka kertoivat legendaarisen Tyyppiryhmän verisistä, mutta lutuisista seikkailuista. Tämähän oli tietenkin Ihmeellisesti Juhon ehkä kuuluisin tarina - "Laatikkoleikki - Eli Cuinca Huccasin Laaticon ja Opin Racastamaan Sector Alarmia".
Näyssä seurasi laatikon varastamista, laatikon lahjoittamista, laatikon hukkaamista, laatikon uudelleenvarastamista ja tuhopolttoja. Vaikka tapahtumat olivatkin sekavia, niin samaa voitiin sanoa myös seikkailun sankareista.
Kuitenkin. Se laatikko siinä näyssä. Se jäi lopulta siis soturimunkki Orc-nadon vain vähän darrasta vapiseviin käsiin, Viattoman Oravan Herrasmiesklubin roihutessa ilmiliekeissä taustalla. Turhautunut, mutta silti irrationaalisen looginen örkki päätti, että vitut tästä koko lootboksista ja heitti sen suorilta käsin jorpakkoon. Että sellainen seikkailu.
Laatikossa säilötty Kruunu sensijaan matkasi lopulta eräälle nuorelle Vagestanin lordille, joka käytti kruunua yhdessä Myyttisten Ennustusten Oddest Primen Raadon kanssa ja asioita tapahtui.
Mitä asioita? Maagisia asioita.
The Oddest Prime, eli tässä vaiheessa jo hyvin, hyvin kuollut Orc-nado, uhrattiin Gaylordissa, kuten kaikki hyvin tiedämme. Se, kuten kaikki uskonnontunnilla hereillä olleet Juhoisan Mantereen asukit jo tiesivät, vapautti jumalat keskuuteemme. Vanhat ja uudet jumalat. Kaikki Jumalat. Lisäksi rituaali teki Gaylordista tavallistakin oudomman paikan asua ja elää. Myyttisiä sotureita, homojättiläisiä ja Muinainen Oranssi Jumala Joka Meni Eteenpäin.
Nyt se kruunu pönötti sitten Vagestanin hallitsijan päässä. Että sellainen välitarina ja näky oli se. Sangen opettavaista. Erittäin taustatarina.
Lianan historiamontaasin tässä vaiheessa Bud ja Marc O'Bumström saapuivat paikalle ullakoimaan. Oli aika todeta, että keskustelun aika oli ohi ja vastakkainasettelun aika oli nyt.
Mähinä alkoi Budin tykittäessä Bläästäämisen Torvesta (DM Huom.tunnetaan myös nimellä "bongi", joissain kohdissa maailmaa) äänipaineaallon kohteliaasti hieman ohi Karenin. Varoituslaukaus on aina tärkeä osa taistelun alkua.
Sitten varsinainen väkivalta pamahti käyntiin!
PAM! TEHY! OAJ! AKT!
Karen ei lopulta saanut vaatimaansa kohteliasta palvelua, laatikkoaan, tai edes puhua johtajalle. Sen sijaan Karen sai lujaa turpaansa niin että permantenttitukka vain tutisi ja lonkkaproteesit ryskyivät.
Asiakaspalvelijat kaikkialla maailmassa nyökkivät hyväksyvästi. Tämä oli ainut oikea tapa kohdella itseriittoista naisoletettua, joka oli Aina Oikeassa, eikä suinkaan Kokenut Olevansa Hankala Ihminen, Vaan Halusi Vain Keskustella.
Karen, väärinymmärretty otuspolo, teki sisukasta vastarintaa, mutta lopulta kajahti ullakolla Bud-barbaarin kutsuhuuto: "LEIIIII-PÄÄÄÄÄÄ!" ja se oli sillä selvä.
Gluteeni, tuo keski-ikäisen naisihmisen pahin vihollinen, sai taas yhden uhrin lisää kontolleen.
Kun Karen oli surmattu ja Pikku-Vilnan veri saatu haltuun, oli ryhmän aika kokeilla, josko Essex olisi vielä tänään mahdollinen. Matka sujuikin kitkatta, mikä on aina miellyttävä asia, kun puolihuolimattomasti livahdetaan The Perenium-kinttupolkua pitkin Middlesexistä Essexiin. Ikäänkuin vähän vahingossa. Porteista pääsi sisään ilman mainittavaa vastarintaa, mutta kohta kaduilla lainehtikin jo veri, koska Essex.
Koko kaupunki oli piiritystilassa. Mursuparvet saalistivat kaduilla ja kukaan ei ollut turvassa.
Mursut?
Niin. Mursut. Marc O'Bumströmillä tosiaan oli jotain hajanaisia muistikuvia vähän yli viikon takaisesta ryyppyreissusta täällä päin. Kädenvääntämistä, mursuilua ja Essexiä. Sellaista se absintti on. Ikinä ei tiedä, mitä sitä sattuukaan.
"Miksi aina minä?", mutisi O'Bumström repiessään seiniltä etsintäkuulutuksia, jotka vaikuttivat esittävän isoon tekonenään ja tyylikkääseen hattuun sonnustautunutta O'Bumströmiä.
Selitykset ja selvitykset ovat muutenkin yliarvostettuja, totesi Måstbusters tyylilleen uskollisina ja jätti asian tarkemman selvittämisen siihen. Budi piti huolen, että torvet soi niin kauan kunnes kaikkien korvat soi. Hän päätti Antaa Sen Bläästäämisen Torven Soida ja muutti lähellä parveilleet mursut kasaksi kuulovaurioitunutta biojätettä.
Never stop the madness ja nyt vedellään taas!
Luonnon ystävä, druidi Liana Ippu Pekantytär, havaitsi tilanteessa jotain outoa. Miksi mursuja? Mikä oli Essexin ja mursujen välinen yhteys? Mitä jos Kaikki Jumalat tässä nyt vähänniinkuin vittuilivat Måstbustersille? Mitä jos Marsus Walrus-tauti olikin muuttanut Kaneli-marsun Kaneli-mursuksi? Voisiko se olla mahdollista?
Voivatko Kaikki Jumalat olla niin julmia?
Neuvokas eläinhoitajatar Liana latasi ruiskuunsa puolet yhdestä ampullista, joka piti sisällään Pikku-Vilnan verta ja sohaisi ruiskulla lähintä mursua niskan seutuville.
Voi hyvä ihmetys! Se ei ollutkaan mursu, vaan Hulda - Fabion Mahtavien Rintalihasten tavernan toinen omistajakaksonen. Mysteeri ratkaistu!
"Älkää tappako niitä mursuja ihan kuoliaaksi asti!", neuvoi druidi ystäviään ja paransi altruisminpuuskassaan myös toisen mursun kirouksestaan. Ehkäpä se oli joku viaton lapsi, tai joku muu Måstbustersin seikkailun kannalta tärkeä tyyppi.
"Voi vittu, sehän on Vincent!", parahti Måst toisen rokotetun mursun muuttuessa mursuudestaan takaisin hämmentyneeksi ihmiseksi. Tämä ihminen oli Essexin kiistaton kakkosmies - Vincent.
Måstin huomio käynnisti luonnollisen pahan mielen ketjureaktion, jonka luonnollisena seurauksena taas yhtä erittäin huonoa päivää viettänyt Vicent joutui Måstin haukuttavaksi ja Nevarin DeBussyn potkimaksi. Ihan vain koska Vincent. Epäpätevä ja ärsyttävä poliisintapainen suoraan Essexistä.
Ja jos asioita katsotaan puhtaasti Måstbustersin näkövinkkelistä, niin onhan Vincent nyt ihan hanurista. Ei se osaa edes olla muuttumatta mursuksi. Sen jälkeenn se tulee tuhlaamaan täysin hyvää rokotetta, eikä edes ymmärrä vastata välittömästi ja selkeästi, kun Nevarin tulee potkimisen ohessa kysymään, että: "Onks herkullista rottaa näkyny, hä?"
Vincentillä oli menossa huonon päivän sijaan jo kokonainen huono kuukausi. Hän ei ollut Måstbustersin suurin fani, mutta sitten taas toisaalta - Måstbusters ei myöskään ollut Vincentin ykkösfaniryhmää, joten kosmisessa mittakaavassa asiat meni kai jotakuinkin tasan.
Lopulta rauha oli laskeutunut kuraiseen ja ahtaaseen Essexiin. Kuolleet mursut olivat muuttuneet kuolleiksi random-kyläläsiksi, kuolleiksi kobolteiksi ja yhdeksi kuolleeksi lapseksi. Hurraa!
Måstbusters, nuo todelliset Essexin Ystävät, olivat palanneet kaupunkiin.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt!Kirjaudu / Rekisteröidy
