Terrorismi Suomessa

  • 39 563
  • 233

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Sehän näissä hyvä puoli on, että tuo porukka on umpityhmää. Suomessa poliisilla on niin pienet resurssit, että jos joku perusjärkinen ryhmä tahtoisi iskun tehdä, se onnistuisi, mutta eiväthän nämä järjettömät siihen pysty, koska he eivät ensiksikään ymmärrä käyttää tekovälineiden hankintaan piilossa pysyviä kanavia ja toiseksi heille on teini-ikäisesti tärkeää päästä huutelemaan muille fantasioistaan.

Arvelen, että tämä on porukkaa, joka ulkoisella uhoamisellaan suorastaan itse ilmiantaa itsensä poliisille.
Viimeistään siinä vaiheessa alkaa laulu, kun kilju on pari päivää käynyt ja houkutus maisteluun on käynyt ylipääsemättömäksi. Lukipa tuolla että samoja kouluja ovat käyneet, taitaa olla elämän kova koulu mitä on tarvottu yhdessä ja siinäkin on jääty luokalle oikein joukolla.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Siis ehdotuksesi on, että terroriteon suunnittelijat tapetaan ja heistä tehdään ihmisille ruokaa?
Olen joskus miettinyt, että haistattamalla kv. sopimuksille pitkät ja ottamalla kuolemanrangaistus uudelleen käyttöön Suomi ei ehkä sittenkään saisi riittävää näkyvyyttä maailmalla. Monessa muussakin maassa lopetetaan tuhmia tai jonkun mielestä väärällä tavalla ajattelevia ihmisiä. Jossakin Kiinassa tuosta ei saisi kummoistakaan uutista aikaan. Ajattelin pulmaan ratkaisuksi omintakeista teloitusmenetelmää, jotakin jota muualla ei sovellettaisi, ja ykkössuosikikseni nousi koirille syöttäminen. Tuollaisesta meidät taatusti muistettaisiin maailmalla. The land of a thousand lakes on väsynyttä matkailusoopaa viime vuosituhannelta, the land of savage dogs olisi huomattavasti purevampi.

Mutta @Petofani menee kerralla noista fantasioista ohi ja suoraan syvään päähän. Ehkä tämä on jonkinlainen vastaveto kasvisruokapäiville.
 

puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Ihan hyvältä kuulostaa, vaikka GOT:ssa ei näytettykään kun koirat söivät Ramsayn. Varmasti sopiva tapa rangaista retale-jengiä katalasta touhusta.
 

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Olen joskus miettinyt, että haistattamalla kv. sopimuksille pitkät ja ottamalla kuolemanrangaistus uudelleen käyttöön Suomi ei ehkä sittenkään saisi riittävää näkyvyyttä maailmalla. Monessa muussakin maassa lopetetaan tuhmia tai jonkun mielestä väärällä tavalla ajattelevia ihmisiä. Jossakin Kiinassa tuosta ei saisi kummoistakaan uutista aikaan. Ajattelin pulmaan ratkaisuksi omintakeista teloitusmenetelmää, jotakin jota muualla ei sovellettaisi, ja ykkössuosikikseni nousi koirille syöttäminen. Tuollaisesta meidät taatusti muistettaisiin maailmalla. The land of a thousand lakes on väsynyttä matkailusoopaa viime vuosituhannelta, the land of savage dogs olisi huomattavasti purevampi.

Mutta @Petofani menee kerralla noista fantasioista ohi ja suoraan syvään päähän. Ehkä tämä on jonkinlainen vastaveto kasvisruokapäiville.
Ei parahin Kääpiö, otamme Yakuzalta mallia ja syötetään vekkulit sioille. Ja sitten jouluna kinkkua pöytään.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ei parahin Kääpiö, otamme Yakuzalta mallia ja syötetään vekkulit sioille. Ja sitten jouluna kinkkua pöytään.
Nyt on lähellä sellainen hetki, että murha.infon perusväki ryhtyy hakemaan Jatkoajasta vauhtia, kun terroristeille, lapsenraiskaajille ja muulle erityisen inhottavalle porukalle ei jakseta enää omasta takaa innovoida riittäviä rangaistuksia.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Sinänsä ei yhtään yllätä, että tämä tapahtuu juuri kankoonpäässä, jossa umpimielisyys ja satakuntalaisuuden sekä pohjalaisuuden huonoimmat puolet yhdistyvät.
Hmm, omalaatuinen konsepti, "pohjalaisuuden huonot puolet". Miten voi olla vertailumuotoja asiasta, jota ei ole olemassa?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Niin heikosti on terrorismirikoksia Suomessa tutkitettu (Supon johdon arvio valtakunnansyyttäjän työstä), että pistää miettimään, mistä todellisuudessa on Suomen täynnä reikiä olevan lain mukaan kysymys. Yhdistys on perustettu edistämään kamppailu-urheilua ja taannoisia pahoinpitelyitä tehty. Aseitakin on ollut ja jääty aiemmin kiinni.

Ehkäpä klo 18 mediatilaisuudessa kuullaan, miten viisikko liitetään terroristisen teon suunnitteluun.
 

Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Olen joskus miettinyt, että haistattamalla kv. sopimuksille pitkät ja ottamalla kuolemanrangaistus uudelleen käyttöön Suomi ei ehkä sittenkään saisi riittävää näkyvyyttä maailmalla. Monessa muussakin maassa lopetetaan tuhmia tai jonkun mielestä väärällä tavalla ajattelevia ihmisiä. Jossakin Kiinassa tuosta ei saisi kummoistakaan uutista aikaan. Ajattelin pulmaan ratkaisuksi omintakeista teloitusmenetelmää, jotakin jota muualla ei sovellettaisi, ja ykkössuosikikseni nousi koirille syöttäminen. Tuollaisesta meidät taatusti muistettaisiin maailmalla. The land of a thousand lakes on väsynyttä matkailusoopaa viime vuosituhannelta, the land of savage dogs olisi huomattavasti purevampi.

Mutta @Petofani menee kerralla noista fantasioista ohi ja suoraan syvään päähän. Ehkä tämä on jonkinlainen vastaveto kasvisruokapäiville.
Joku tässä petofanin (joka kerta luen jostain syystä nimimerkkinsä muodossa petomaani) skenaariossa iskee. Olisihan se komeaa kun oikeudessa päästään tuomionlukuun ja tuomari julistaa: "Täten tuomitsen teidät Hurstin leipäjonoon. Ei asiakkaiksi, vaan tarjoiluiksi."
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Niin heikosti on terrorismirikoksia Suomessa tutkitettu (Supon johdon arvio valtakunnansyyttäjän työstä), että pistää miettimään, mistä todellisuudessa on Suomen täynnä reikiä olevan lain mukaan kysymys.
Aivan, toistaiseksi on valtaosa terrorismiepäilyistä jäänyt toteen näyttämättä. Tai laki ollut vanhentunut. Tai vaihtoehtoisia tapahtumakulkuja ovat taitavat juristit kehitelleet.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Aivan, toistaiseksi on valtaosa terrorismiepäilyistä jäänyt toteen näyttämättä. Tai laki ollut vanhentunut. Tai vaihtoehtoisia tapahtumakulkuja ovat taitavat juristit kehitelleet.
Totta. Ja valtakunnansyyttäjä Toiviainen ei ole löytänyt tutkittavaa: "Supo on toimittanut KRP:lle tietoja terrorismiasioissa yli 800 kertaa viimeisen neljän vuoden aikana".

 

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Totta. Ja valtakunnansyyttäjä Toiviainen ei ole löytänyt tutkittavaa: "Supo on toimittanut KRP:lle tietoja terrorismiasioissa yli 800 kertaa viimeisen neljän vuoden aikana".

Eli voiko olla, että valtakunnansyyttäjän ideologia on vaikuttanut päätöksiin?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Eli voiko olla, että valtakunnansyyttäjän ideologia on vaikuttanut päätöksiin?

Mahdoton sanoa, kun ei tiedä, mistä Supon 800 ilmoitusta vuosien 2018-2021 aikana koostuvat. Valtakunnansyyttäjä on kuitenkin julkisesti ilmoittanut vihaavansa vihapuhetta, joka viittaa äärioikeistoon.

Pidän selvänä, että jos Suomen lainsäädäntö olisi tiukempi terrorismin osalta ja mahdollistaisi samanlaiset rangaistukset kuin Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, valtakunnansyyttäjä olisi määrännyt uusia tutkintoja terrorismirikoksiin liittyen.

Ei siis mielestäni voida sanoa, että valtakunnansyyttäjä on estänyt terrorismirikostutkintoja, mutta kovin vähän hän on niihin aiemmin painoa löytänyt esimerkiksi Räsäsen loputtoman tutkimisen sijasta.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Ei hätää, tämä oli vaan tällainen yksittäistapaus. Yleensähän natsit on sellaisia hyväkäytöksisiä, hiljaisia vekkuleita. Nyt saattoi mennä vähän yli. Mutta pojat on poikia, hei! Ainakin ovat rehtejä kantasuomalaisia.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Nyt kun sai pidätyksestä tietoa, yllätyin tutkinnan kestosta (myös hieman suhteessa Supon johdon lausuntoon 1/2021) ja tutkittavien fanaattisuudesta. Olettaen toki, että kerrottu pitää paikkansa. Hyvä, että saatiin estettyä jokin vakava teko.
 

kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Viimeksi muokattu:

Malkkinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Olisi ilman tätä hemmetin paskaa lakia. Ja korostan, että puolustan ihmisoikeuksia.
Ei kai nyt missään herranjumala ole sellaista lakia, että rikollisista voitaisiin tehdä ihmisille ruokaa? Eikä toivottavasti ole suunnitteillakaan. Nyt en ymmärrä, saat kyllä avata asiaa vähän enemmän.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Olisi ilman tätä hemmetin paskaa lakia. Ja korostan, että puolustan ihmisoikeuksia.
Miten voi puolustaa ihmisoikeuksia ja kannattaa sitä että valtio tappaa ihmisiä? Ihmisellä on oikeus elämään ja valtion ei tule ihmisiltä riistää ihmisoikeuksia.
 

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Miten voi puolustaa ihmisoikeuksia ja kannattaa sitä että valtio tappaa ihmisiä? Ihmisellä on oikeus elämään ja valtion ei tule ihmisiltä riistää ihmisoikeuksia.
Sen enempää tähän keissiin puuttumatta on rikoksia joissa kuolemantuomio on perusteltu.

Raa'at murhat, varsinkin sarja-sellaiset, systemaattinen lasten hyväksikäyttö jne.
 

Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo
Miten voi puolustaa ihmisoikeuksia ja kannattaa sitä että valtio tappaa ihmisiä? Ihmisellä on oikeus elämään ja valtion ei tule ihmisiltä riistää ihmisoikeuksia.
Se voisi pikkuisen nostaa kynnystä tehdä tuon tason rikos. Ja tuon tason rikollisille ainoa oikea viimeinen leposija on lihanvalmistuspaikka. Ja luut jonnekin kuolemaantuomittujen museoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös