Telia / MTV – Liigan uusi koti

  • 3 862 859
  • 23 282

WestCoast110

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Giallorossi
Näinhän se on. Kesäkuukauksista ei mainita halaistua sanaa puoleen tai toiseen, ainoastaan:

Uudessa MTV Katsomossa voimassa olevien kestotilausten hinnat ja laskutusvälit säilyvät siirron yhteydessä samana.
Jotenkin olettama itselläkin oli, kun kaikki urheilusisältö kuuluu niin toki silloin alennus ei kesällä päde, mutta eihän siitä tosiaan mitään mainintaa ole ja nimenomaan tuon Hockey-paketin ominaisuushan tuo on ollut, että kauden ulkopuolella maksetaan vain viihteestä. Jännäksi menee tosiaan, onhan tämä muutos nykyiselläänkin aivan uskomattoman kova, jos vielä kesällä seurataan kaikkea muuta urheilua kympillä, niin saa varmaan aika monta vuotta taakseppäin, että tuolla rahalla on katsottu kuukautta yhtään mitään urheilua missään.

Onhan tässä aikamoinen sulattelu, hyvällä tavalla. En muista kyllä oman elämän ajalta yhtään toista esimerkkiä, että oltaisiin jonkun tilauspalvelun tai ylipäätään mistään taholta ilmoitettu "Hei, tilaukseen lisätään tavaraa, mutta hinta pysyy täysin samana!" Kyllä päinvastoin on tottunut viime vuosina siihen, että koko ajan saa "vähemmän enemmällä!"

Palstan "C More Hockey" veljet ja sisaret, tänään on meidän päivä!!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Eipä tämä nyt mitään uutta enää ole, mutta kauas on tultu niistä ajoista, kun sana "maksukanava" tai "kanavapaketti" tarkoitti, että maksat tietyn kuukausisumman ja näit kaikkea ILMAN mainoksia.
Nykyään maksat helvetisti ja näet silti mainoksia, mutta hei, voit maksaa vielä helvetisti enemmän, niin sitten emme kiusaa sinua mainoksilla!
 
Siis, mitä tää jatkuva ryövääminen on sohvaperunan kustannuksella?

Urheilun katsominen voidaan brändätä tätä nykyä luksustuotteeksi. Muilla on Guccit ja Chanelit, mulla on Liigapassi.
Jep, ja jostain syystä piraattituotteillekin on kysyntää.

Liigajoukkueiden nokkamiehet sanovat, että televisiointi on lisäarvo tuotteelle. Varmasti näin, mutta jos käyt hallilla katsomassa ne 30 matsia (niilläkin hinta) ja himassa 30 vierasmatsia (aiemmin mainittuihin hintoihin), niin onko tuo oikeasti sen arvoista? Tarkoitan, että usealle meistä se tarkoittaa sitä, että se on muusta kulutuksesta pois. Valintojen maailma.
 
Uncle Becker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Україна
Kiitos. Eli kun tilaa Telian C More Totalin, niin saa mainoksettoman MTV Katsomo+Urheilu -version hintaan 32,95. Hyvähyvä!
Kiitos tästä vinkistä. Lapsilla on Telian liittymät, sillähän sen saa. Tähän asti ollut siis tuo suoratoisto ja toiminut Sonyn uudehkossa töllössä hyvin. Ja sitten aina reissussa milloin milläkin laitteella. Ja nyt siis pitäisi palata kesälaitumelta.

Sikälihän tuo uudistus on hyvä, koska onhan C-More / MTV Katsomo -yhdistelmä ollut vähän outo.
 
ftr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Huuhkajat, Borussia Dortmund
Jotenkin olettama itselläkin oli, kun kaikki urheilusisältö kuuluu niin toki silloin alennus ei kesällä päde, mutta eihän siitä tosiaan mitään mainintaa ole ja nimenomaan tuon Hockey-paketin ominaisuushan tuo on ollut, että kauden ulkopuolella maksetaan vain viihteestä. Jännäksi menee tosiaan, onhan tämä muutos nykyiselläänkin aivan uskomattoman kova, jos vielä kesällä seurataan kaikkea muuta urheilua kympillä, niin saa varmaan aika monta vuotta taakseppäin, että tuolla rahalla on katsottu kuukautta yhtään mitään urheilua missään.

Onhan tässä aikamoinen sulattelu, hyvällä tavalla. En muista kyllä oman elämän ajalta yhtään toista esimerkkiä, että oltaisiin jonkun tilauspalvelun tai ylipäätään mistään taholta ilmoitettu "Hei, tilaukseen lisätään tavaraa, mutta hinta pysyy täysin samana!" Kyllä päinvastoin on tottunut viime vuosina siihen, että koko ajan saa "vähemmän enemmällä!"

Palstan "C More Hockey" veljet ja sisaret, tänään on meidän päivä!!

Hyvältähän tämä sinänsä kuulostaa, mutta sen verran kyyninen olen, että veikkaan hinnottelun kuitenkin jossain vaiheessa yhdistyvän. Väärään suuntaan nämä kuluttajan kannalta menevät, että ei voi ottaa itseä kiinnostavaa sisältöä, vaan on maksettava ihan kaikesta. Nautitaan kuitenkin edullisesta hinnasta ainakin niin kauan kun sitä kestää.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Hyvältähän tämä sinänsä kuulostaa, mutta sen verran kyyninen olen, että veikkaan hinnottelun kuitenkin jossain vaiheessa yhdistyvän.
Olen odottanut tätä tapahtuvaksi siitä lähtien kun C More Hockey -paketin myynti loppui. Yllättävänkin pitkään on jatkunut samalla hinnalla.
 
Lavis

Jäsen
Miten tämä nyt käytännössä menee, jos tilaan ennen liigakauden alkua DNA:n kautta kaapeliin tuon CMore Total+:n (35,96€/kk), jolloin operaattoritunnuksilla pääsee myös CMoren suoratoistopalvelun koko tarjontaan. Miten tuo paketti siis muuttuu silloin 10.10 ja pääseekö niillä operaattoritunnuksilla myös tuohon uuteen MTV Katsomoon?
Ainakaan viime kaudella ei C Moren suoratoistopalveluun päässyt DNA:n operaattoritunnuksilla, tarkoitan nyt siis esim. älytv:n sovellusta. Onko tälle kaudelle homma muuttunut? Vai katsotko DNA TV:n kautta ja peilaat telkkariin?
 
Corona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät

Katsoin pääasiassa kaapelin kautta, mutta tosiaan operaattoritunnuksilla ei pääse älytelkkarin CMoren sovellukseen kirjautumaan, mutta sen sijaan puhelimen CMore apilla pääsee, sekä Apple TV:llä, jos sellainen löytyy.

Tiedustelin asiaa tänään CMoren chatissa. Sieltä meinattiin, että tälle uudelle MTV Katsomo -apille sellainen on suunnitteilla, että myös telkkarisovellukseen pääsisi kirjautumaan operaattoritunnuksilla. Mutta varmaksi tätä ei vielä luvattu.
 
Loistava uutinen! Jään mielenkiinnolla odottamaan.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Cmoren telkkariäppi oli mielestäni yksi parhaista teknisesti poislukien nauhotteiden hertsit/fps joka aiheutti nykimistä, toivottavasti brändäävät vain uusiksi tai tekevät entistä paremman.
Johtuuko tuo appista vai Cmoren politiikasta tehdä tallenteet 25 fps? Ainakin vuosi sitten tallenteet olivat kuraa.
 
Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Johtuuko tuo appista vai Cmoren politiikasta tehdä tallenteet 25 fps? Ainakin vuosi sitten tallenteet olivat kuraa.
Nojoo, oijoin mutkat suoraksi kommentissa, mutta käytännössä jos korjaavat tuon 25fps nauhotushomman koko järjestelmässään ja parantavat äppiä tai vähintään pitävät samana niin olen mukana ainakin jos hinta ei muutu.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, SAB, NYR, Inkvisitio 1480-
Ei jaksa kahlata ketjua hirveästi taaksepäin, joten kysytään, että mistä halvin hinta Liigapassille? Viime kaudella mulla oli Discovery+ kautta joku sportpaketti -tilaus, joka taisi olla fiksuin vaihtoehto.
 
Jyyd

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠️, Flyers

Discoveryn kautta edelleenkin se 25,99€/kk (tai siinä liepeillä) taitaa olla halvin. Seuraavat hinnat on sitten Telian liittymäasiakkaille 32,95€/kk (plus ilmainen kuukausi). Sen jälkeen Cmoren entisille tilaajille taitaa olla itsellekin tehty tarjous Cmoren sivuilta suoraan, 37,95€/kk. Vikana ja kalleimpana lienee Telian sekä Cmoren kautta 44,95€/kk, ns. uutena asiakkaana.

Cmoren/Telian kautta Total-paketin tilaaville etu on ilmeisesti Mestarien liiga (jos urheilusta ja futiksesta on kiinnostunut), D+ vastaavalla näkee käsittääkseni satunnaiset chämppärimatsit.

Itse olisin ottanut varmaan Discoveryn kautta, mutta kimppaan haluava kaverit/kaverit katsovat chämppäriäkin, joten pakko taipua kalliimpaan. Cmoren kautta toki lähetykset ovat ihan hyvin toimineet. Discoveryn liigalähetyksistä noin parin vuoden paussi, joten en osaa nykyistä tasoa sanoa. Tuosta soittimesta ja sen ominaisuuksista se on pitkälti kiinni.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Oheistakaa idioottia, mutta oma paketti CMore Total+ kestotilaus. Eli näkyny Sportti ( lätkä futis ralli jne. ) lisäksi leffat ja sarjat. Hinta 34,95€/kk.
Mikä paketti ja hinta nyt olisi ollut jatkossa.
Haistatin vitut CMorelle ja lopetin paketin, mutta lopetuksen voi vielä perua
 
Tupaukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Saipa ja Saimaan Kurra.
Tämän vahvistan myös C More Hockey -tilaajana Telialta aamulla räpsähtäneellä maililla:

Nykyisen C More Hockey -tilauksesi hinta palautuu kesäajan jälkeen normaaliksi (24,95 €/kk), kun tilauksesi seuraavan kerran uusiutuu 11.9. alkaen.
[...]
Nykyinen tuotteesi on uudessa palvelussa nimeltään MTV Katsomo+ Urheilu (ilman mainoksia) ja se sisältää MTV:n koko maksullisen viihde- ja urheilutarjonnan eli samat sisällöt kuin nykyinen C More Total+ -tuote.

Eli onhan tämä yllättävän hyvä diili, vaikka jatkossa joutuu maksamaan tuon myös off-season -kuukausilta.
Eli olemassa oleva c more hockeyn hinta säilyy samana kun liiga alkaa (24,95€/kk), nythän se on ollut kesällä jotain alle 10€/kk? Ainut että menee mtv katsomon puolelle?
 
Vepe21

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kiekko-Vantaa, Mainz 05
Oheistakaa idioottia, mutta oma paketti CMore Total+ kestotilaus. Eli näkyny Sportti ( lätkä futis ralli jne. ) lisäksi leffat ja sarjat. Hinta 34,95€/kk.
Mikä paketti ja hinta nyt olisi ollut jatkossa.
Haistatin vitut CMorelle ja lopetin paketin, mutta lopetuksen voi vielä perua
Mulla on tuo sama paketti, niin pitäisi olla jatkossa MTV Katsomo+ Urheilu ja hintaan ei pitäisi tulla muutosta.

Tilauksesi​

Tilauksesi nyt: C More Total+ Kestotilaus (34.95 € / kk).

Tilauksesi MTV Katsomossa: MTV Katsomo+ Urheilu Without ads.

Muutoksia tilaukseesi voit tehdä syksyyn 2023 saakka vanhaan tapaan C Moressa, sen jälkeen MTV Katsomossa.

EDIT: CMorelta tulleessa sähköpostissa luki näin:

Voimassa olevien kestotilausten hinnat ja laskutusvälit säilyvät siirron yhteydessä samana.
 
Viimeksi muokattu:

avail

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Samaa mietin. Ennen peliä näytetään mainoksia ja ne loppuu, kun peliä on jo muutama minuutti pelattu. Sitten vielä vielä kesken pelin mainokset pyörimään satunnaisissa paikoissa.

Vai onko mainokset ”järkevästi” pelin ollessa katki tai erätauoilla, jolloin niistä ei ole käytännössä mitään haittaa. Ei niitä erätaukohöpinäitä/juttua kärppien junnuista ole nytkään kuunnellut…
Laki sähköisen viestinnän palveluista ainakin sanoo, että "Itsenäisistä osista rakentuvissa urheilu- tai muissa audiovisuaalisissa ohjelmissa, joissa on väliaikoja, mainoksia ja teleostoslähetyksiä saa sijoittaa ainoastaan osien väleihin tai väliajoille". Tämä siis mahdollistaa mainokset vaikka jokaisella pelikatkolla, mutta kesken pelin niitä ei saa näyttää.

Samassa laissa määrätään myös näin: "Uskonnollisten tilaisuuksien televisiolähetyksiä ei saa keskeyttää mainoksilla eikä teleostoslähetyksillä". Nythän meillä siis olisikin tuhannen taalan paikka perustaa oma "Kiekkouskonto", jonka "jumalanpalvelukset" olisivat tietysti Liigaotteluita. Patentti- ja rekisterihallituksen mukaan kriteerejä ovat vain seuraavat: "Uskonnollisen yhdyskunnan perustajia täytyy olla vähintään 20 henkilöä. Perustajien pitää olla 18 vuotta täyttäneitä". Uskonnon perustaminen maksaa 180 euroa ja perustamisilmoituksen voi täyttää netissä.

hästäk "modernitongelmatvaativatmodernejaratkaisuja"
 
Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tilaan lätkää Telian kautta, oli aikoinaan joukkuepassi joka muuttui liigapassiksi. Vaikuttaako tämä cmore/katsomo homma tilaukseeni mitenkään?

On ollut todella hyvä kun lätkä jää tauolle niin samalla loppuu laskutuskin.
 
Wimrfin

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New Jersey Devils
Tilaan lätkää Telian kautta, oli aikoinaan joukkuepassi joka muuttui liigapassiksi. Vaikuttaako tämä cmore/katsomo homma tilaukseeni mitenkään?

On ollut todella hyvä kun lätkä jää tauolle niin samalla loppuu laskutuskin.
Mulla sama homma ja tietääkseni Telian Liigapassilla saa uusina C More Sport -kanavat ja pari muutakin kanavaa, hinta pysyy samana. Ja myös katselua voi jatkaa Telia Playn kautta. Mutta nyt ei ole ihan varmaa tietoa.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Eipä lähtenyt tämä kausi CMoren kanssa hyvin liikkelle. Suomen fudispelin jälkeen otin palvelun päälle, kun siellä näkyisi näitä jalkapallon eurokarsintoja. No juuri tällä hetkellä pelataan siis Liettua-Montenegro peliä ja CMorella pyörii mainokset, kun jotain teknisiä ongelmia. Onkohan siellä taas joku kaivuri liikkeellä pöllölaakson suunnilla?
 
Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas
Sain lahjaksi telkkarin kun netistä olen katseluni katsonut varmaa viimeset 5 vuotta.

Osaako joku sanoa miten ilman mitään modeemeja saa Liiga pelit siihen näkymään vai pitääkö olla modeemi ja jotain muuta? En tekniikasta tiedä ja telkkarissa ei ollut mitään C-more appia. Joku DNA mainos tuli eilen postista mutta en siis tiedä noista systeemeistä mitään.

Läppärillä katsonut tähän asti ja viimeseen pariin vuoteen aina toiminu. Kaapeli talossa asun. @Roger Moore
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös