Telia / MTV – Liigan uusi koti

  • 3 473 816
  • 21 671

Henkka40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Ketut
Kyselin asiaa C moren chatista kun huomasin, että itellä on eilen lähtenyt kortilta joulukuun kk-maksu. Kyselin siis että onko tiedossa mitään hyvityksiä nyt kun yli puolet liigapeleistä on siirretty ja koko homma menee todennäikösesti tauolle kohta.

Vastaus : Odotamme vielä virallisia päätöksiä Liigan suunnalta, jotta pystymme varmemmin vastaamaan lopulliseen tilanteeseen. Suunnittelemme kyllä jo, että mitä ratkaisuja voidaan tehdä, jotta voimme reagoida nopeasti kun päätökset julkistetaan. Malta siis vielä jonkin aikaa, niin ollaan sitten viisaampia!

Ristiriitainen tunne kyllä kysellä tuommoisia jonkun 30 euron kuukausimaksun takia kun isompiakin asioita on maailmalla menossa tällä hetkellä. Telian kanssa vaan tottu jo siihen, että sinne pitää antaa kunnolla runtua jos halusi tulla kohdelluksi oikeudenmukaisesti.
 

Etäfani

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Cheerleaderit, Vaihtuvat valmentajat
Onko muilla ongelmia katsella otteluita jälkikäteen telia tv:stä? Telkkariin yhdistettynä itsellä kuva jämähtää alle minuutin päästä kun on vaikka kelannut vartin verran eteenpäin lähetyksen alusta. Sama homma joka kerta kun aloittaa katsomisen alusta, alle minuutti ja kuva jämähtää taas.
En osaa sanoa. Käytössä Win10 tietokone, ei mitään bokseja tai muuta. Olin jo melkein tulossa kehumaan, että jälkikäteen katsottuna pelit näkyy, mutta ei.. kyllä sen saa pätkimään. Yhden erän näki melkein kokonaan. Välillä oli toisessa selaimessa Youtube -video yhtäaikaa ja vielä kiekko liikkuu moitteettomasti. Sitä en pysty todistamaan mitä tapahtui ja missä, kun alkoi pätkiä.

Kokeilin pätkimisen alettua mm. edes takaisin painella kahden selaimen välillä ikään kuin hukata fokuksen. Voisiko siinä käydä jotain sellaista, että jompi kumpi (selain tai palvelin) mihin on tunnuksella kirjauduttu ja otettu yhteys, ei malta odottaa toisen vastausta ja tyhmä ei osaa vastata ennen kuin saa jonkun muutoksen.

Testipelissä TPS-KOO on hyrrä pyörinyt jo 5 min. Tiedän, että se lähtee heti kun käpälöin tuota pallukkaa videoviivalla eri paikkaan. Ja ellen koske, se pyörii tuossa vaikka aamuun asti. Kertoisipa joku nero miten asia on.
Suorien lähetysten aikaan ei tule puotien lähellä oltua, että voisi myyjä näyttää miten hyvin palvelu toimii. Pitää ehkä käydä Teliapalstalla kysymässä, mutta ärsyttää kauniisti ilmaisten ne vakiojargonit jo etukäteen, kun aina pitää suurin piirtein louhia puolijohdemetallit tietokoneeseen ja rakentaa se alusta asti, kun vika on jossain muualla. Lisäksi jossain on joku joka tietää tasan tarkkaan mikä tätä palvelua riivaa ja tai mitkä sen heikkoudet ovat. Tämän tiistain pelit eivät niin kiinnosta, mutta voisihan niistä toisen laittaa pelaamaan näytölle.

Epilogi: Kaksi painallusta pallukkaan, hieman eri paikkaan siirtäen ja jo luistelevat miehet jäällä :D
 

Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Niinhän tässä nyt käy, että pelit jatkunevat vuodenvaihteen jälkeen. Miten käy joulukuun laskun?
 

Yeap

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Joulukuussa pelataan, joten laskutus pyörii normaalisti. Mukavaa joulun odotusta.

Toivottavasti tulis joitain muutamia leffa-vuokrauksia tai kuukaus HBO:ta. Tod näk tulee joku C-Moren kanava, josta näkee leffoja 80-luvulta.
Toisaalta kaikilla ei ole cmore pakettia vaan osalla on vain Telian Liigapassi oman operaattorin kautta (Telia, DNA....).
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Voihan sitä miettiä että kuinka moraalista se olisi, jos Telia/Cmore keräisi ihmisiltä rahat pois normaalisti "koska muutakin sisältöä", mutta saisivat kuitenkin Liigalta jotain korvausta puuttuvista peleistä. No ehkäpä kausi päästään pelaamaan vielä täysimääräisenä. Ja toki CMorellakin on kiinteitä kuluja; Nyholmin kampaajalasku ja kulmakameramiehen palkka jne. Jälkimmäinen taitaa olla kyllä keikkahommissa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät, SaiPa, Ketterä
Eiköhän laskuteta koko kuukaudelta, vaikka tämän päivän pelit jäisi kuun ainoiksi. Ihmettelen, jos eivät laskuttaisi.

Ei kuulemma laskuta. Jos liigalta tulee virallinen ilmoitus, että keskeytyy niin saa peleistä hyvityksen. Näin vastasivat, mutta ei tietenkään osannut sanoa onko se koko joulukuun vai miten. Ja mahtaako liigalta edes tulla mitään "virallista" tiedotettavaa, jos kerta siitä on kiinni. Pelaavat sen jotenkin niin, että seurojen omat tiedotteet riittää tai muuta paskaa jolloin ketään ei saa korvausta.
 

MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
C Moressa tuli juuri ilmoitus. Korvaukseksi siitä että Liiga jää tauolle avautuu torstai-iltaan mennessä kaikki sarjat ja elokuvat katseltavaksi C Moressa koko Joulukuun ajaksi.
 

lahts

Jäsen
Suosikkijoukkue
La’Hest
^Ei paljoa lämmitä kun on pakettina CMore Total+.
Niin silloin ne näkyy muutenkin. Eikä sieltä todellisuudessa ole mitään katsottavaakaan.
F1 ja liiga on ne mitä tulee katsottua.

edit SHL ja futis myös sellaisia joita satunnaisesti tulee katseltua.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka40

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Ketut
C Moressa tuli juuri ilmoitus. Korvaukseksi siitä että Liiga jää tauolle avautuu torstai-iltaan mennessä kaikki sarjat ja elokuvat katseltavaksi C Moressa koko Joulukuun ajaksi.

Itse olen tähän ihan tyytyväinen. Joulukuun maksu oli itsellä lähteny jo 30.11 ja tämä on varmasti helpoin keino kaikille hyvittää asia. Toki vähän hassua niille joilla kuuluu jo pakettiin kyseiset sisällöt.
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Itse olen tähän ihan tyytyväinen. Joulukuun maksu oli itsellä lähteny jo 30.11 ja tämä on varmasti helpoin keino kaikille hyvittää asia. Toki vähän hassua niille joilla kuuluu jo pakettiin kyseiset sisällöt.
Itsellä juuri kaikki sisältö muutenkin kuuluu, mutta eipä tuohon CMore tai liiga voi vaikuttaa ettei pelata, siksi en edes odota saati vaadi mitään myönnytyksiä.
 

tjj67

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Liverpool
Cmore avaa lisää urheilua, kun itselläni on käytössä tuo C More Hockey. Hyvä, että edes jotain saa korvaukseksi.

"Hei jääkiekon ystävä,
Koronatilanteen vuoksi Liigan joulutauko aikaistuu ja alkaa to 3.12. Pelit jatkuvat näillä näkymin 26.12. Avaamme sinulle torstai-iltaan mennessä katsottavaksi joulukuun ajaksi kaiken urheilutarjontamme: Liity esimerkiksi mukaan seuraamaan Mestarien Liigan ja F1:n käänteitä."
 

HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)
Voisivat laittaa näkymään vaikka lisää kiekkoa, SHL:n lisäksi Allsvenskan (kun sitä Ruotsin Cmore kuitenkin näyttää). Ollut ainakin aikanaan ihan viihdyttäviä pelejä, ja voisi vaikka verrata miltä peli näyttää versus liiga.
Tämä, erikoista muutenkin ettei se kuulu paketteihin kun siihen oikeudet kuitenkin ilmeisesti olemassa myös Suomessa.
 

lahts

Jäsen
Suosikkijoukkue
La’Hest
Chattasin Cmoren chatissa ja ne kenellä on koko tarjonta eli Cmore Total+ niin he/me emme olisi saamassa mitään hyvitystä koska palvelun tarjoama on niin ”laaja” Eli katsottavaa on runsaasti...On F1, Champpari, ym ym urheilua tuon liigan lisäksi. Unohtamatta ”mahtavaa” leffa ja sarja tarjontaa...
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Chattasin Cmoren chatissa ja ne kenellä on koko tarjonta eli Cmore Total+ niin he/me emme olisi saamassa mitään hyvitystä koska palvelun tarjoama on niin ”laaja” Eli katsottavaa on runsaasti...On F1, Champpari, ym ym urheilua tuon liigan lisäksi. Unohtamatta ”mahtavaa” leffa ja sarja tarjontaa...
Tämä on sikäli melkoista perseilyä, että vähemmän maksavat asiakkaat saavat ilmaiseksi sen sisällön, mikä enemmän maksavilla asiakkailla näkyy jo. Eli päätetään vain unohtaa ne "parhaat" asiakkaat, koska heiltä on saatu jo irti kaikki mitä voidaan saada. Vähintäänkin olisi aiheellista laskea Total+ pakettien hinnat samalle tasolle muiden kanssa, koska sisältö on joulukuun ajan kuitenkin sama.
 

Yeap

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
DNA kertoo mahdollisesti jo tänään (tai tällä viikolla) heidän kautta otettujen liigatuotteiden mahdollisista hyvityksistä.
 

blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Tämä on sikäli melkoista perseilyä, että vähemmän maksavat asiakkaat saavat ilmaiseksi sen sisällön, mikä enemmän maksavilla asiakkailla näkyy jo. Eli päätetään vain unohtaa ne "parhaat" asiakkaat, koska heiltä on saatu jo irti kaikki mitä voidaan saada. Vähintäänkin olisi aiheellista laskea Total+ pakettien hinnat samalle tasolle muiden kanssa, koska sisältö on joulukuun ajan kuitenkin sama.

Tässä on ihan selvä logiikka:

C More ensinnäkään ei ole ajatellut, että urheilupakettien ja total-pakettien tilaajat kommunikoisivat keskenään.

Urheilupaketin tilaajalle kannattaa avata total-paketti joulukuun ajaksi, koska se ei maksa C Morelle mitään. Lisäksi osa heistä jää koukkuun ja vaihtaa jatkossa total-pakettiin.

Total-paketin tilaajille taas on hankala hyvittää mitenkään ilman, että hyvitys näkyy välittömästi kassassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös