Sylfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aika paljon ihmisillä negatiivisia kokemuksia Telian palvelusta. Itse olen toisesta päästä ja pakko sanoa, ettei 18-19 kauden alun jälkeen ole ollut juuri mitään ongelmia lähetysten kanssa. Johtuuko sitten siitä, että tulee lähinnä tietokonesovellukselta siirrettyä ottelut TV:n.

Yksi asia on kuitenkin, jossa olisi omasta mielestä parantamisen varaa. Äänentaso on kovin alhainen muihin lähteisiin verrattuna. Ei suuri ongelma eikä yleensä haittaa yhtään, mutta se voisi olla hieman korkeampi. Muutamia kertoja meinannut tärykalvot räjähtää kun olen vaihtanut takaisin television puolelle volyymin ollessa säädettynä Telia TV:n tasoihin.
 
kalle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Samaa puuromössöä , pätkimistä ja kuvan pysähtelyä on täälläkin. Tilanne ei ole viime kaudesta kuin vain huonontunut, hyviä hetkiä on tällä kaudella ollut vain pieniä pätkiä. Laitekombonaatio Telian Arris box ja wifi-yhteys. Nopeustesti Elisan mittaustestillä 62/10 ja Telian vastaavalla 77/10.
Juu, piuhallakin on koitettu, ei vaikutusta. Voiko vika olla Arriksessa, olisiko mahdollista saada toista vastaavaa boxia testiin?
Niin ja yhteytenä Elisan kuitu (taloliittymä).
 
holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Vaikuttaa kuitenkin siltä, että valtaosalla käyttäjistä homma toimii Chromecastin kautta hyvin. Tämän vuoksi on ihan perusteltua olettaa, että käytössä oleva laitteisto tai yhteys vaikuttaa toimivuuteen.
Kyllä, voihan se myös olla, että @Roger Moore n naapurin Moneypenny on väärässä asennossa ja vaatii resetoinnin sekä siirron lähemmäksi ikkunaa, jotta Bondin lätkälähetys toimii. Telia - kun kaikki on mahdollista.
 
Those with hearts of ever-frost will always know we never lost.
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Missä kello tai tilanne-grafiikka Rauman pelistä? Saiko näiden tekijät potkut yt:ssä vai onko ne lisämaksullisia palveluja?
Tätä "vain halliäänet" -ominaisuutta täytyy kyllä kehua, varsinkin kun vaihtoehtona on tämä nasaali-niko.
 
Telia

Jäsen
Ihan erillinen toisen sukupolven Chromecast. En ole katsonut tabletilta suoraan tabletilta koska ei kiinnosta alkaa seuraamaan peliä jostain postimerkin kokoisesta näytöstä.

Eikä tämä nyt ihan oikeasti voi olla mikään laitekohtainen vika. Millään muulla suoratoistopalvelulla tätä ei tapahdu, joten hyvin äkkiä on poissulkumenetelmällä päätellä että vika ei ole omissa laitteissa.
Tabletilla katsomisesta kysyin, jotta voisimme rajata onko ongelmaa jo lähetystä jakavasssa laitteessa. Oletko kokeillut jo poistaa ja asentaa uudelleen Telia TV -sovellusta?

Liiga -lähetykset tulevat puskuroimattomana, toisinkuin muut suoratoistot joten häiriöt yhteydessä näkyvät herkemmin ja selkeämmin TeliaTV -sovelluksen kautta. Kun mittaat langattoman verkon nopeutta, niin vaihteleeko nopeus mittauksen aikana, eli tuleeko ns. "sahaamista" nopeudessa? //Henri

Samaa puuromössöä , pätkimistä ja kuvan pysähtelyä on täälläkin. Tilanne ei ole viime kaudesta kuin vain huonontunut, hyviä hetkiä on tällä kaudella ollut vain pieniä pätkiä. Laitekombonaatio Telian Arris box ja wifi-yhteys. Nopeustesti Elisan mittaustestillä 62/10 ja Telian vastaavalla 77/10.
Juu, piuhallakin on koitettu, ei vaikutusta. Voiko vika olla Arriksessa, olisiko mahdollista saada toista vastaavaa boxia testiin?
Niin ja yhteytenä Elisan kuitu (taloliittymä).
Oletko kokeillut palauttaa Arris -digiboksille tehdasasetuksia? (Sivun alhaalla otsikon "Digiboksin resetoiminen" alta alkaa ohjeet) Vaikuttaako digiboksin sammuttaminen (virtajohdon poistamalla) kuvanlaatuun hetkellisestikkään? Asiasta olisi hyvä tehdä häiriöilmoitus omilta sivuilta, jos ongelma on jatkuvaa myös verkkokaapelilla. //Henri
 
Mikä on Telia Partio? Lue lisää ja anna meille palautetta > https://bit.ly/2RSiwtP

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kuopion Palloseura
Tabletilla katsomisesta kysyin, jotta voisimme rajata onko ongelmaa jo lähetystä jakavasssa laitteessa. Oletko kokeillut jo poistaa ja asentaa uudelleen Telia TV -sovellusta?
En ole koska ei sillä ole mitään merkitystä. Tuota on tehty aiemmin ja ihan samoin tämä käyttäytyy aina. Välillä toki enemmän ja välillä vähemmän.

Liiga -lähetykset tulevat puskuroimattomana, toisinkuin muut suoratoistot joten häiriöt yhteydessä näkyvät herkemmin ja selkeämmin TeliaTV -sovelluksen kautta. Kun mittaat langattoman verkon nopeutta, niin vaihteleeko nopeus mittauksen aikana, eli tuleeko ns. "sahaamista" nopeudessa? //Henri
Ööh... Jos minä katson Viaplaysta vaikka Jokereiden KHL-peliä niin se tulee kyllä suorana lähetyksenä. Ja aivan kuten eilen illalla katsoin C Morelta jalkapalloa niin sekin tuli suorana lähetyksenä. Nämä eivät puuroudu.
 
Pedon rinnassa on sydän ikiroutainen

BANZAI!

Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Mainittakoon että Viaplayllä toimii myös suorat UHD-lähetykset moitteetta. Näin vinkkinä Telialle joka tuskailee tekniikkansa kanssa.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ööh... Jos minä katson Viaplaysta vaikka Jokereiden KHL-peliä niin se tulee kyllä suorana lähetyksenä. Ja aivan kuten eilen illalla katsoin C Morelta jalkapalloa niin sekin tuli suorana lähetyksenä. Nämä eivät puuroudu.
Livelähetystäkin voidaan lähettää isomman tai pienemmän puskurin kautta. Isompi puskuri parantaa toimivuutta merkittävästi, jos yhteys ei ole täysin vakaa nopeutensa puolesta. Pienempi puskuri on vikaherkkä.

Telian käyttämä puskuri on kovin pieni, joka lisää vikaherkkyyttä. Viaplayn tai C Moren osalta en osaa sanoa, mutta oletettavasti puskuria on niissä enemmän.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kuopion Palloseura
Livelähetystäkin voidaan lähettää isomman tai pienemmän puskurin kautta. Isompi puskuri parantaa toimivuutta merkittävästi, jos yhteys ei ole täysin vakaa nopeutensa puolesta. Pienempi puskuri on vikaherkkä.
Toki näinkin, mutta jos se yhteys on sen +150 megaa nin luulisi riittävän.
 
Pedon rinnassa on sydän ikiroutainen

BANZAI!

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kuopion Palloseura
Yhteysnopeudellahan ei ole mitään merkitystä, jos yhteys ei ole vakaa. Omassakin gigaisessa (1000 megaa) kuituyhteydessä oli ongelmia, jolloin livelähetykset toimivat huonosti, vaikka nopeus oli yleisesti erittäin hyvä.
Nojoo onhan se näinkin. Mietin että pitäisiköhän hommata se Chromecast Ultra kun sen saisi piuhalla kiinni modeemista, mutta toisaalta enpä taida pelkän Liigan takia koska oikeastaan muuta UHD-sisältöä ei tule katsottua. Niin ja Liigastakaan ei näe UHD-lähetyksiä Chromecastilla, mutta jos siis tuo piuhalla kiinnittäminen auttaisi tuossa vakaudessa.
 
Pedon rinnassa on sydän ikiroutainen

BANZAI!

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Liiga -lähetykset tulevat puskuroimattomana, toisinkuin muut suoratoistot joten häiriöt yhteydessä näkyvät herkemmin ja selkeämmin TeliaTV -sovelluksen kautta. //Henri
Tähän en ollutkaan aikaisemmin törmännyt ja se selittää aika kattavasti kaikki nämä lähetyksissä esiityvät ongelmat. Aikaisemmin on ollut puhetta puskurin koosta, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun kuulen ettei sitä ole lainkaan. Hyvin erikoinen valinta, että tämmöisellä toteutuksella on päätetty lähteä näin isoa produktiota tekemään.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kuopion Palloseura
Kolmas erä ollutkin sitten yhtä puuroa koko ajan. Äsken kuva pysähtyi ja nyt kun yritän käynnistää lähetystä uudestaan niin sekään ei onnistu. Miten tällaista paskaa voi oikeasti kukaan myydä?
 
Pedon rinnassa on sydän ikiroutainen

BANZAI!

carr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Peter Forsberg
On tuo viive kyllä aivan jäätävä, edelleen.
 
"Johtaja Virran Dream Team" Ari-Pekka Untamo Selin 29.2.2020

muti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
On tuo viive kyllä aivan jäätävä, edelleen.
Ja Kameramiehet voisivat keskittyä peliin myös lopussa. Kiekko katosi kuvasta suurinpiirtein (Lukon) sinisen kohdalla ja meni tyhjään Jyp-maaliin. Olisi tuo ollut kiva kuitenkin nähdä. Nyt ei ollut edes zoomia siinä kohdassa, mutta kamera vain liikkui hitaasti. Siis TOOODELLA hitaasti
 
And what's inside Tikkanen's head? "A hamster?"

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
On tuo viive kyllä aivan jäätävä, edelleen.
Testasin tänään Chromecastia, vaikka yleensä tulee katsottua tietokoneen kautta matseja. Oli molemmista samaan aikaan lähetys päällä ja Chromecast tuli arviolta 1-2min jäljessä tietokoneen kuvaa.

Olinkin ihmetellyt hieman tätä valitusta viiveestä, kun omalla kohdallani tuo viive on ollut varsin siedettävällä tasolla. Chromecastin kanssa viivettä on siis selvästi enemmän ja näinhän Telia on tainnut jossain vaiheessa myös mainita.
 
Mittaan vielä tuota viivettä Live-tuloksiin eli siitä tulee viivettä lisää. Cc:n kautta tulee kaikki pelit katsottua. Kaikki tulossovellukset pitää olla hiljaisella ja viestejä ei voi lukea tai edes katsoa keneltä tuli. Spoilaa heti, kun näkee ketä "kaveri" viestin on lähettänyt.

Jos markkinointi ja sovelluskehitys puheet unohdetaan niin tuo viive nyppii itseäni eniten. Toki tuo @muti kuvailema kameratyöskentely on kanssa jäätävällä tasolla. Se onkin sitten sellainen yksinoikeus meille Rauman pelejä seuraaville.
 
"Johtaja Virran Dream Team" Ari-Pekka Untamo Selin 29.2.2020

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Käytössä on Chromecast + Telia TV -sovellus Android-tabletissa. Puhelimella mittasin netin nopeutta niin langattomasti tuli 150 megaa samalla kun tuo lähetys tuossa pyörii, eli nopeuskin on kunnossa. Niin ja joo, Viaplay oli myös testissä niin arvatkaa oliko samanlaisia ongelmia?
Soppiiko kysyä, miksi testailet nopeutta kännykällä, etkä chromecastilla, jolla olisi merkitystä?
 
"Varmistaaksemme mahdollisimman korkeatasoiset keskustelupalstat,
emme valitettavasti myöntää kirjoitusoikeuksia automaattisesti kaikille hakijoille" -Modet

Raymond

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Olenko ainoa, joka ei kuule ääniä ollenkana Lukon pelin lehdistötilaisuudesta? Ja vittu se kuvaaminen kuntoon Lukon peleihin tai perun tilauksen. Ei voi kameramies olla koko ajan myöhässä
 
Ishmael

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Vancouver Canucks
Kolmas erä ollutkin sitten yhtä puuroa koko ajan. Äsken kuva pysähtyi ja nyt kun yritän käynnistää lähetystä uudestaan niin sekään ei onnistu. Miten tällaista paskaa voi oikeasti kukaan myydä?
Niin kauan kun on tarpeeksi ostajia paskalle, niin pskaa myös myydään. Telialla ei vain edelleenkään ymmärretä, että hyvällä palvelulla olisi enemmän tilaajia ja hyvän kokemuksen kautta tilaajat saattaisivat tilata enemmän muitakin palveluita.
 
”Tykkäät laittaa viestejä, joissa on vähän sisältöä ja paljon provoa.”
Käyttäjän Hamu luonnehdinta Ishmaelista 15.10.2020.

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kuopion Palloseura
Soppiiko kysyä, miksi testailet nopeutta kännykällä, etkä chromecastilla, jolla olisi merkitystä?
Soppii. Itse asiassa en muuten edes tiedä miten Chromecastilla tuo nopeus mitataan. :D

Anyway, nyt katson C Morelta Realin peliä ja ei mitään ongelmia. Viive kaapeli-tv:n lähetykseen noin 30 sekuntia. Nyt katson siis makkarissa netin yli Chromecastilla kun televisioon ei yletä antennijohto.
 
Pedon rinnassa on sydän ikiroutainen

BANZAI!

Janezky84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Oli muuten mielestäni jokseenkin huvittavaa kun Liigalive 360 alkuhöpinöiden aikana Oskari Saari haastatteli jonkun joukkueen pelaajaa x ruotsin kielellä (oletettavasti ko pelaajan äidinkieli). Tuliko Telialla kenelläkään mieleen, että tuon haastattelun pääkohdat voisi joku suomentaa, esim Saari haastattelun jälkeen tai se studioemäntä? Veikkaan ettei minun lisäksi iso osa liigan tilaajista tajunnut mitä haastattelussa juteltiin, sikäli kun mulla yhtään hajua on keskiverto suomalaisen ruotsinkielentaidosta.
 
Sniper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Timo Suden kääntölämäri
Onkohan tuolla valmentajien mikityksellä jokin syy-yhteys viiveeseen? Jos kerran puskurointiakaan ei ole, niin jollain tapaa se vaikuttaa keinotekoiselta. Toinen mikä jo viime kaudella tuli mieleen, että Veikkaus vaatisi sen Live-vetoja varten, mutta siitä olisi 100% vaitiolovelvollisuus.

Itse kyllä en olisi puskuroimattomuuteen uskonut tuolla boksilla. Koska itsellä ei ole henkilökohtaisesti pätkinyt milloinkaan muulloin, kuin että on ollut jokin yleinen vika päällä. 50Mbps VDSL hybridinä kun ei ihan nopeinta tekniikkaa pitäisi olla.
 
Standardinmukainen allekirjoitus
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy