Telia / MTV – Liigan uusi koti

  • 3 478 419
  • 21 693

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niinpä. Tilastoin tuossa ensimmäisen erän ja erätauon aikana. Yhteensä Mika-Antero on selostanut 22 IFK:n ottelua tällä kaudella. Näistä Antero 12. Arvaapa onko kiva näitä sitten telkkarista katsoa?
Syvimmät osanottoni. Ei noin julmaa kohtaloa toivo edes rakkaimman vihulaisen kannattajille.
Joo, tuo on liikaa kenelle tahansa. Feel U
Mietin jo, että pitäisikö ottaa kuva töllöstä, ja kuunnella selostus Radio Cityn kaksikolla JP Jalo / Uuge Kojola. Eihän se tietysti hyvää ole sekään, radioselostus on vähän erilaista kuin selostus liikkuvan kuvan kylkeen. Saukkonen vielä jotenkin menettelee, mutta "niin kuin pitääkin"-Mertaranta selostajana vituttaa maneereineen aivan tolkuttomasti. Voisiko sille Anterolle saada jonkun sakon näistä lauseistaan? Joka kerta, kun sanoo "niin kuin pitääkin", satanen lähtisi liksasta?
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK

Varmaan toistan itseäni, mutta olen samaa mieltä siitä, että Saukkonen vielä jotenkin menettelee. Lähinnä ehkä saa anteeksi sellaisella vilpittömyydellään ja sympaattisuudellaan. Selostajana toki sangen huono.

Sen sijaan Mertarannan parhaat vuodet ovat jossain 15 vuoden takana, eikä tuo varmaan silloinkaan lajista kauheasti ymmärtänyt. Maneerit, kuluneet hokemat, puusilmäisyys, ylimielisyys ja jääräpäiset väärinääntämiset (Muuttin) vituttavat niin paljon, että enää ei jaksaisi ollenkaan. Mutta koska yleisöä ei ole, ei viitsi pelkillä halliäänilläkään katsoa.
 
Sonic Empire

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielestäni Mertaranta on parhaimmillaan ns. hehkutusotteluissa joissa sillä puusilmäisyydellä ei niin väliä ole mutta fiilistä pitää olla. Eli joissain MM-kisojen välierissä jne.

Perusliigamatsien osalta jo se, että pelaaja saa kampituksesta jäähyn, niin Mertsin mielestä maila on kainalossa riittää siihen, että melkein mielummin laittaa mutelle ja kuuntelee radiosta selostuksen.
 
Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mielestäni Mertaranta on parhaimmillaan ns. hehkutusotteluissa joissa sillä puusilmäisyydellä ei niin väliä ole mutta fiilistä pitää olla. Eli joissain MM-kisojen välierissä jne.
Mertaranta oli tehnyt illan otteluun huikeat alkuspiikit:"Ja sitten ottelusarjan toiseen otteluun ... molemmilla yksi voitto... Ja tämäkin sarja pelataan tuttuun tapaan kolmesta voitosta poikki."
 
lahts

Jäsen
Suosikkijoukkue
La’Hest
LG töllössä tuli joku päivä sitten päivitys CMore sovellukseen joka nyt aina alussa pyytää valitsemaan profiilin / käyttäjän.
ja sen jälkeen on ollut enemmän Liiga peleissä blurria ja katkoksiakin jonkinverran. Mites muilla?
 
Latzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Siis ihan oikeasti tarkoituksellako Telia/CMore haluaa kiusata katsojia ensinnäkin sillä, että Mertaranta yleisesti ottaen edes saa selostaa, mutta erityisesti sillä, että Mertaranta selostaa Pelicansin pelin ja vieläpä playoffeissa?? Ei tuolle enää muuta selitystä voi olla, kuin se, että siellä johdossa saadaan jotain sairasta nautintoa siitä, kun katsojat kärsivät ja ovat suunnilleen valmiita hyppäämään liikkuvan junan alle tästä hyvästä (tai pahasta)
 
Päätykiekko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki vakavasti otettavat organisaatiot.
On kyllä häpeällistä laittaa pudotuspeleihin Mertaranta selostamaan Pelicansin peliä. Nytkin kun Pelicans teki maalin, niin taisi housuihin tulla kaveri. Vituttaa kun menee pelin katsomisen nautinnosta puolet pois puolueellisen selostajan takia. Helvetin noloa touhua.
 
Aiemmin näkynyt ongelmitta, nyt on tän pelin aika 4 kertaa lähetys katkennut ja valittaa vaan Stream Erroria jollain koodilla. Lähtee kuitenkin ongelmitta käyntiin heti kun päivittää sivun. Selaimella katselen cmore.fi
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Itellä kanssa pätkässy jo monesti streamin poikki CMore:n TV-sovelluksessa ja selaimella. Ärsyttävä homma kun pitää käynnistää streami koko ajan uudestaan ja uudestaan. Taitaa olla paljon porukkaa linjoilla.
 
JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Pakko vähän nauraa Telian toiminnalle. Erätauko käynnissä ja täällä katsellaan kameran kuvaamaa tyhjää jäätä. Tässähän alkaa kaipaamaan jo sitä Saukkosen selostaa Red Bull-pihapelailua.

Ihan oikeasti, eikö Telian kokoinen firma tajua tehdä erätauoille ohjelmaa, jonka väliin voisi työntää vaikka mainoksia? Naispesäpallossakin osataan ottaa eurot paremmin talteen.
 
rauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, VPS & HIFK

Mitäpä mainoksia otteluiden mainostauoilla on pyörinyt kuin maikkarin oman palvelun briiffausta. Ei kai sitä enempää voi odottaa erätauoillekaan :) Näyttäisi siltä, että Telia vetää kauden loppuun minimibudjetilla. Kait sielläkin on alkanut realismi iskemään tuulettimeen siitä, ettei liigatelevisiointi niin voittoisaa bisnestä ollutkaan. Muistaakseni maksavat 23 miljoonaa euroa Liigalle kaudesta.
 
Suosikkijoukkue
KeuPa HT
Onko Maikkarin ilmaiskanavan huomenna näytettävästä matsista tihkunut vielä mitään tietoja? Kaiken järjen mukaan joko Pelicans-TPS tai KalPa-Tappara tuon luulisi olevan?
 
Wizzö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maximus Lindroth
Onko Maikkarin ilmaiskanavan huomenna näytettävästä matsista tihkunut vielä mitään tietoja? Kaiken järjen mukaan joko Pelicans-TPS tai KalPa-Tappara tuon luulisi olevan?
Jos IFK voittaa tänään niin TPS-Pelicans tulee telkkarista, jos Kärpät voittaa niin sitten Porot vs. IFK.
 
Ferris

Jäsen
LG töllössä tuli joku päivä sitten päivitys CMore sovellukseen joka nyt aina alussa pyytää valitsemaan profiilin / käyttäjän.
ja sen jälkeen on ollut enemmän Liiga peleissä blurria ja katkoksiakin jonkinverran. Mites muilla?

Jaa siitäkö se johtuukin, että kaikkien pelien kuva on blurria samaan tyyliin kuin yleensä ekan 15-20 sekunnin ajan ennenkuin kuva tarkentuu. Ehdin jo aatella, että johtuis omasta nettiyhteydestä, mutta ois ollukin outoa kun kaikki muut toimii normisti. Vituttaahan se kattoa tollasta UrhoTV-kuvaa.

Edit: Näköjään jeesas kun pistin töllön kiinni puoleks minuutiks ja käynnistin uudestaan. Jo alko toimia.
 
Viimeksi muokattu:

Mad E

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikö c morelta löydy isoa Å-kirjainta?
IFK nro 45 on ainoa pelaaja joka on kirjoitettu pienellä kirjaimella. (åsten)
 
Kultaranne#27

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS
Jos huomenna tv-peli MTV3:lla on mikään muu kuin KalPa - Tappara, niin päättäjät ovat ampuneet itseään isosti jalkaan. Ennen sarjaa en ainakaan itse olisi uskonut, että näin tunteikas yhteenotto saadaan aikaan – historiasta huolimatta.
 
Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
Tänään pätkäisi CMore kaksi kertaa Kärppien pelissä vaikka olin laittanut edellisen reklamaation jälkeen yhteensopivuustilan päälle. Katsoin siis tv:n omalla sovelluksella telkkari piuhalla kiinni 5g-reitittimessä ja nopeus huitelee 400-500 Mbps välillä langattomastikin. Erätauolla olin yhteydessä cmoren aspaan chatissa ja ohjeistivat vielä tekemään virtabootin seka poistamaan ja uudelleenasentamaan sovelluksen, minkä tein toisella erätauolla. Ja taas pätkäisi ja pukkasi samaa virhekoodia.
Onneksi Kärppien pelit nyt päättyivät niin tuosta ei enempiä tykytyksiä aiheudu. Mutta jotain outoa tuossa on kun vasta näissä loppupeleissä ilmaantuivat..
 
lahts

Jäsen
Suosikkijoukkue
La’Hest
CMore Chattiin minäkin otin yhteyttä kun nyt on ollut outoa pätkimistä. En siis ole ollut ainut Joka tästä”kärsi”.
Yllättäen sieltä vastattiin ettei olisi mitää yleistä vikaa ja kehoitettiin kokeilemaan ensiksi TV;n sammuttamista.
Tämä siis LG;n TV;n omalla sovelluksella.
Vaihdoin tämän jälkeen Apple TV;n streamaukseen ja sillä ei ollut niin paljoa ongelmia.
esim tämä streamauksen alun useiden sekuntien blurri käytännössä loistaa poissaolollaan kun käyttää Apple TV;tä.
 
Turnipsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Olenko ainoa jolla chromecastin kautta randomisti lähetys menee pauselle ja jatkuu taas automaattisesti muutaman sekunnin kuluttua. Toiminut aiemmin ihan ok, puhelin ja chromecast bootattu tuloksetta. Tapahtuu molemmissa chromecast laitteisssa jotka löytyy.

Jos katson kännykällä suoraan, ilman castausta, ei ongelmia. Eilen alkoi tämä ihanuus.

Kyseessä discovery+.
 
MSU

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On kyllä uskomatonta miten ammattituotannolla voi olla kameroiden sijoittelu & kuvaaminen näin hukassa.

Pelicans - TPS pelissä oli tilanne jossa tuomiota tarkastettiin ja tilanne tallentui ainoastaan pääkameran aivan alakulmaan + kulmakameraan juuri ja juuri. Jos tilanne olisi tapahtunut 0,5sek aikasemmin olisi se tallentunut vain pääkameraan ja pääkameran kuvan perusteella Pelsuille ois tuomittu ulosajo joka olisi ollut täysi oikeusmurha.

Ei pitäisi olla vaikeaa kulmakameroilla kuvata kaukaloa laajakuvana kun vastakkaisessa päässä tapahtuu.

Heti alussa näkyy se pääkameran kulma ja 1:07 tulee uusintana kulmakamerasta.

Joissain halleissa käytetään myös maalin takana kameroita, tietääkö joku onko niille jotain teknistä estettä miksei niitä saisi joka halliin?
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siis ihan oikeasti tarkoituksellako Telia/CMore haluaa kiusata katsojia ensinnäkin sillä, että Mertaranta yleisesti ottaen edes saa selostaa, mutta erityisesti sillä, että Mertaranta selostaa Pelicansin pelin ja vieläpä playoffeissa?? Ei tuolle enää muuta selitystä voi olla, kuin se, että siellä johdossa saadaan jotain sairasta nautintoa siitä, kun katsojat kärsivät ja ovat suunnilleen valmiita hyppäämään liikkuvan junan alle tästä hyvästä (tai pahasta)
Havaintojeni mukaan Mertarannasta selostajana pitävät ne, jotka katsovat kiekkoa sen pari ottelua kaudessa (MM-kiekon välieräottelun ja finaalin). Lajiharrastajat arvottavat Anteron selostustaidot aivan eri tavoin. Telian johdossa ei näemmä ole ketään, joka seuraisi lajia, eikä ketään, joka kuuntelisi, mitä lajin seuraajat toivovat. Hyvänkin bisneksen voi tuhota olemalla kuuntelematta asiakkaita. Surullista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös