Telia / MTV – Liigan uusi koti

  • 3 475 454
  • 21 682

444

Jäsen
Jos Jatkoajan pojat laitettaisiin suunnittelemaan suomalaista avaruussukkulaa edes suunnilleen tällä pieteetillä, niin Marsissa oltaisiin oltu jo ajat sitten.
Mikäli sitä sukkulaa suunnittelisi Telian tuotteistustiimi, niin vielä 2700-luvulla mietittäisiin, voisiko sukkulan lähettää kuudellasadallaneljälläkymmenelläseitsemällä sovelluksella, joista osa toimii Win7:ssa, osa IE:ssä ja osa muuten vain ei toimi, ja lisäksi mietittäisiin että mitä koko lysti maksaa ja voiko sen jotenkin väittää olevan ilmainen. Ja yllättäen kaivuri pilaisi kaiken.
Nyt alkaa poreilee jo ilman kanttakin, mikäs tässä nyt sitten on muka päin persettä!!?
Määräaikainen = päättyy silloin kun sopimuksessa sovitaan.
Toistaiseksi voimassa oleva + asiakaspalvelijan lupaus siitä, että kyllä se päättyy eräänä tiettynä päivänä = mikä voisikaan mennä pieleen.
Käännetään toisin päin: Työnantaja 1 lupaa töitä vakituisella työsuhteella ja työnantaja 2 haluaa tehdä määräaikaisen sopimuksen suullisella lupauksella, että työt jatkuvat myös määräajan päätyttyä. Työntekijän kannaltahan tässä ei tietenkään ole mitään eroa, eihän?
 
Telia

Jäsen
Tämä ketju on ollut kyllä mahtavaa viihdettä yli 400 sivun ajan. Saa nähdä miten toinen kausi menee, iskeekö "sophomore slump" vai painetaanko jo yli tonnin. Vaikka vastaukset ovat välillä unelmahöttöä, niin onhan se hienoa että Telian tytöt ja pojat jaksaa täällä painaa. Joskus on tosin ollut pelikirja pahasti sekaisin.

Pääasia että ollaan kaikki valmiina kun kiekko putoaa jäähän!

Me jaksetaan tottakai painaa jatkossakin! Onhan tässä ketjussa eksytty välillä vähän sivuraiteillekin, mutta väittäisin että täällä on ollut myös paljon hyvääkin keskustelua. Täältä ollaan saatu myös meidän suuntaan arvokasta palautetta ja ajatuksia kehitystä varten. Toivottavasti meidän vastauksista on ollut edes joillekin vinkkiä ja apua tai jotakin lisäarvoa. Laitetaan se kuuluisa pelikirja parampaan minttiin alkavalle kaudelle, jotta ei turhaan aiheuteta hämmennystä tai pahaa mieltä.

Muistutus: aiheeseen liittyvä kysely on edelleen voimassa perjantaihin klo 18:30 asti:

Kokemuskysely Telian ensimmäisestä Liigakaudesta

Vastaustahti on viime päivinä (kuten olettaa saattaa) hiipunut merkittävästi ja vastausmäärä on nyt 511. Oma tavoitemääräni vastaajien suhteen on jo saavutettu, mutta enempi parempi :)

Tämä onkin mielenkiintoinen kysely ja innolla odotetaan huomisia tuloksia. Tuollainen +500 jatkoaikalaisen otanta on jo varsin kohtuullinen määrä.

//Niko
 
Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Määräaikainen = päättyy silloin kun sopimuksessa sovitaan.
Toistaiseksi voimassa oleva + asiakaspalvelijan lupaus siitä, että kyllä se päättyy eräänä tiettynä päivänä = mikä voisikaan mennä pieleen.
Käännetään toisin päin: Työnantaja 1 lupaa töitä vakituisella työsuhteella ja työnantaja 2 haluaa tehdä määräaikaisen sopimuksen suullisella lupauksella, että työt jatkuvat myös määräajan päätyttyä. Työntekijän kannaltahan tässä ei tietenkään ole mitään eroa, eihän?
Itse asiassa tässä tapauksessa kyse olisi siitä että työnantaja 3 lupaa töitä vakituisella työsuhteella, joka kuitenkin päättyy projektin valmistuttua kahden kuukauden kuluttua. Se varmaan soveltaisi siihen vielä 6 kuukauden koeaikaa ;). Jos sopimuksen päättymispäivä on tiedossa se on määräaikainen.Toistaiseksi voimassaoleva tarkoittaa sitä että päättymisaika sovitaan myöhemmin erikseen sopimuksen ehtojen mukaisesti (esim irtisanomisajat yms).
 
Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Kiitokset täällä tarkkaavaisille eilisestä huomiosta, että telia.fi sivuilla oli ongelmaa Preseason-passin aktivoinnissa. Teidän palautteiden perusteella asiaa lähdettiin selvittämään ja tuo on tosiaan saatu jo kuntoon. Preseason-passin voi aktivoida Minun Telia -sovelluksella tai telia.fi sivuille kirjautumalla, kumpi tapa itselle sitten helpommalta tuntuu.

Tässä alla vielä kuvakaappaus, miltä tilaussivun pitäisi näyttää. Jos on oikeutettu maksuttomaan aktivointiin, niin järjestelmä tarjoaa tuota 0e hintaista ja muutoin 14,90e. Tässä siis kannattaa vielä tilausvaiheessa tsekata, että hinta näyttää 0e. Preseason-passin voimassaolo päättyy asiakkailta automaattisesti, kun harkkapelit on pelattu.

//Niko

Päätin tänään tehdä tämän ”ilmaisen preseason” tilauksen hyvissä ajoin ettei käy huonosti kun pelit alkavat.

Ensin menin tietysti helpompaan Telia-sovellukseen koska makasin sohvalla. Mistään en tietenkään löytänyt yhtään mitään preseasoniin liittyvää. Yllätys.

Seuraavaksi tietokoneen kimppuun ja Telian sivuille jonne kirjauduin sisään. Vaihtoehtona löytyi tietysti vain se 14,90€ maksava Preseason. Yllätys. Onneksi tämän Nikon viestin perusteella tiesin mitä hakea.

Chatissa HeidiS halusi ensin auttaa, ei kuitenkaan osannut vaan siirsi minut Elisalle joka katosi (sai varmaan sydänkohtauksen) tilalle tuli Bootti. Elisa toipui ja teki ihmettelyjen jälkeen tilauksen puolestani. Sanoi lopuksi että mun pitää ensin vahvistaa hänen lähettämä sp-linkki. Sähköposti tuli mutta siinä ei ollut oikeaa linkkiä, vain kaksi ohjelinkiä ja yksi peruslinkki ja yksi peruutus-PDFä. Omituista sanoi Elisa.

Kysyin että näenkö jostain faktana että mulla on nyt se Preseason. Telia-sivuilta ei löytynyt edes mun vuoden vanhaa Liiga-passia eikä tietenkään Preseasonia. vaikka molemmat pitäisi näkyä. Elisa LUPASI käsi sydämellä että molemmat ovat voimassa!

Seikkaltuani Telia-sivuillani löysin muuten oman kohdan nimeltä Asiakaetusi, siellä oli linkki nimeltä: ”katso televisioitavat liigan preseasonpelit maksutta-aktivoi tilaus”. Siitä se olisi varmaan onnistunut.

Jännityksellä odotan elokuuta...näenkö pelit vai pitää olla yhteydessä Elisaan. Jätin Liigapassini voimaan juuri sen takia ettei aikaa ja vaivaa kuluisi tämmöisiin asioihin.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Telialla asiat tuntuvat toimivan vähän eri tavalla. Automaattinen vaatii aktivoimista. Vaivaton vaatii omatoimisuutta. Ilmainen maksaa rahaa. Toistaiseksi voimassaoleva päättyy määräaikaan mennessä.
Eipä nyt unohdeta "pätkiminen on ominaisuus väärillä vehkeillä"

Tämä onkin mielenkiintoinen kysely ja innolla odotetaan huomisia tuloksia. Tuollainen +500 jatkoaikalaisen otanta on jo varsin kohtuullinen määrä.

//Niko
Valuuko jo hiki otsalla?
 
Viimeksi muokattu:

kolaolli

Jäsen
Suosikkijoukkue
naamansapitelijät
Tulin vain sanomaan, että sain sähköpostiini viestin, jossa oli muutama steppiset ohjeet ihan kaikista simppeleimmällekkin serkulle tehdä tuo preseason tilaus. Noudatin niitä eli painoin muistaakseni muutamaa nappia ja kirjauduin tunnuksillani sisään, jonka jälkeen vahvistusviesti tuli mailiin. En nää tätä kovin hankalaksi kokemukseksi. Mutta onhan se nyt ihan hanurista, että kehtaavat näyttää pelejä ilmaiseksi. Pakko valittaa.
 
Telia

Jäsen
Päätin tänään tehdä tämän ”ilmaisen preseason” tilauksen hyvissä ajoin ettei käy huonosti kun pelit alkavat.

Ensin menin tietysti helpompaan Telia-sovellukseen koska makasin sohvalla. Mistään en tietenkään löytänyt yhtään mitään preseasoniin liittyvää. Yllätys.

Seuraavaksi tietokoneen kimppuun ja Telian sivuille jonne kirjauduin sisään. Vaihtoehtona löytyi tietysti vain se 14,90€ maksava Preseason. Yllätys. Onneksi tämän Nikon viestin perusteella tiesin mitä hakea.

Chatissa HeidiS halusi ensin auttaa, ei kuitenkaan osannut vaan siirsi minut Elisalle joka katosi (sai varmaan sydänkohtauksen) tilalle tuli Bootti. Elisa toipui ja teki ihmettelyjen jälkeen tilauksen puolestani. Sanoi lopuksi että mun pitää ensin vahvistaa hänen lähettämä sp-linkki. Sähköposti tuli mutta siinä ei ollut oikeaa linkkiä, vain kaksi ohjelinkiä ja yksi peruslinkki ja yksi peruutus-PDFä. Omituista sanoi Elisa.

Kysyin että näenkö jostain faktana että mulla on nyt se Preseason. Telia-sivuilta ei löytynyt edes mun vuoden vanhaa Liiga-passia eikä tietenkään Preseasonia. vaikka molemmat pitäisi näkyä. Elisa LUPASI käsi sydämellä että molemmat ovat voimassa!

Seikkaltuani Telia-sivuillani löysin muuten oman kohdan nimeltä Asiakaetusi, siellä oli linkki nimeltä: ”katso televisioitavat liigan preseasonpelit maksutta-aktivoi tilaus”. Siitä se olisi varmaan onnistunut.

Jännityksellä odotan elokuuta...näenkö pelit vai pitää olla yhteydessä Elisaan. Jätin Liigapassini voimaan juuri sen takia ettei aikaa ja vaivaa kuluisi tämmöisiin asioihin.

Hieno juttu, että sait meidän chatissa Elisan kanssa katsottua kanavatilanteen kuntoon!

Mitään erillistä vahvistettavaa linkkiä sinun ei tarvitse sähköpostista etsiä, vaan riittää jos olet saanut tilausvahvistuksen perille. Tilausvahvistus tulee näissä tapauksissa otsikolla "Kanavapaketin tilausvahvistus".

Voit myös halutessasi kirjautua telia.fi sivuille tai Minun Telia -sovellukseen, jolloin näet kaikki käytössäsi olevat palvelut. Kanavapaketit voit tarkistaa Telia TV -palvelun alta ja sieltä kanavapaketit. Suosittelen kirjautumaan nettipankkitunnistautumisen tai mobiilivarmenteen avulla, jolloin näet kaikki palvelut. Jos kirjaudut puhelinnumerolla tai laajakaistan tunnuksella, niin näet vain kyseisen palvelun asioita.

Telia Liiga Preseason -kanava ilmestyy Telia TV -palvelun kanavalistaan heinäkuun lopulla.

//Niko
 
Liitteet

  • teliatvsovellus.PNG
    teliatvsovellus.PNG
    92,8 KB · kertaa luettu: 380

holynordic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Україна
Telialla asiat tuntuvat toimivan vähän eri tavalla. Automaattinen vaatii aktivoimista. Vaivaton vaatii omatoimisuutta. Ilmainen maksaa rahaa. Toistaiseksi voimassaoleva päättyy määräaikaan mennessä.
Tämä onkin hyvä pohja uudelle sovellukselle Telia-Suomi-Telia, jonka testailu ja kehittely on parhaillaan käynnissä, ja kaikki on valmiina ennen kauden alkua! Ensimmäinen versio julkaistaan heti ennen joulua Lumia -mallisille puhelimille, sekä Windows XP käyttöjärjestelmälle. Sovellus on täysin ilmainen 6 euron hintaan, mutta jos olet kanta-aasiakas ja autat palvelun kehittämisessä, saat sen edullisempaan 10 euron bonushintaan. Eikä tässä vielä kaikki! Sovelluksen voi ladata, kun on kerännyt ensin kymmenen leimaa passiin ja resetoinut naapurin modeemin. Helppoa ja mukavaa!! :)

//holynordic
 
Telia

Jäsen
Valuuko jo hiki otsalla?

Ei sentään. Viimeksi hiki valui jännittävän Liiga finaalin aikaan, kun pääsi seuraamaan loistavaa jääkiekkoviihdettä. Meillä ei ole missään vaiheessa pelätty avointa keskustelua ja asiakkaiden palautteita. Tuon kyseisen gallupin tulokset on yksi arvokas palaute meidän suuntaan ja rohkenen epäillä, että palautteita tulee varmasti myös kauden aikana, kun saadaan taas hommat käyntiin.

Tulin vain sanomaan, että sain sähköpostiini viestin, jossa oli muutama steppiset ohjeet ihan kaikista simppeleimmällekkin serkulle tehdä tuo preseason tilaus. Noudatin niitä eli painoin muistaakseni muutamaa nappia ja kirjauduin tunnuksillani sisään, jonka jälkeen vahvistusviesti tuli mailiin. En nää tätä kovin hankalaksi kokemukseksi. Mutta onhan se nyt ihan hanurista, että kehtaavat näyttää pelejä ilmaiseksi. Pakko valittaa.

Kiitokset @kolaolli palautteesta! Välitänpä terveiset kollegalle, joka näitä ohjeistuksia nikkaroi ja lähetteli asiakkaiden suuntaan. Tämä Liiga Preseason -kanava ilmestyy heinäkuun lopulla Telia TV -palvelun kanavalistalle, joten vielä sitä ei pääse vilkuilemaan. Sitten vaan odotellaan elokuuta, niin päästään näkemään uudistuneita Liiga-joukkueita.

//Niko
 
Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Jännityksellä odotan elokuuta...näenkö pelit vai pitää olla yhteydessä Elisaan.

Minäkin haluaisin vaihtoehdon "c" eli mahdollisuuden katsella näitä Elisan, DNA:n tai ihan minkä tahansa muun palveluntarjoajan tuottamana. Mikään muu kuin Telia ei kykene nähdyn kaltaiseen sotkuun.
 
HaZekki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans,Suomi
Minäkin haluaisin vaihtoehdon "c" eli mahdollisuuden katsella näitä Elisan, DNA:n tai ihan minkä tahansa muun palveluntarjoajan tuottamana. Mikään muu kuin Telia ei kykene nähdyn kaltaiseen sotkuun.

Veikkaisin tässä tapauksessa @Pate44 ollen yhteydessä asiakspalvelija Elisaan, eikä Elisa tämä puhelin operaattori ollut kyseessä.
 
Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Tulin vain sanomaan, että sain sähköpostiini viestin, jossa oli muutama steppiset ohjeet ihan kaikista simppeleimmällekkin serkulle tehdä tuo preseason tilaus. Noudatin niitä eli painoin muistaakseni muutamaa nappia ja kirjauduin tunnuksillani sisään, jonka jälkeen vahvistusviesti tuli mailiin. En nää tätä kovin hankalaksi kokemukseksi. Mutta onhan se nyt ihan hanurista, että kehtaavat näyttää pelejä ilmaiseksi. Pakko valittaa.

Miksiköhän kaikki ei sitten saa sähköpostiin tämmöistä Telian viestiä? Itsellä ollut kuitenkin LiigaPassi jo vuoden ja sähköpostikin vahvistettiin tänään asiakaspalvelijan toimesta oikeaksi.
 
Pate44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, Leicester
Hieno juttu, että sait meidän chatissa Elisan kanssa katsottua kanavatilanteen kuntoon!

Mitään erillistä vahvistettavaa linkkiä sinun ei tarvitse sähköpostista etsiä, vaan riittää jos olet saanut tilausvahvistuksen perille. Tilausvahvistus tulee näissä tapauksissa otsikolla "Kanavapaketin tilausvahvistus".

Voit myös halutessasi kirjautua telia.fi sivuille tai Minun Telia -sovellukseen, jolloin näet kaikki käytössäsi olevat palvelut. Kanavapaketit voit tarkistaa Telia TV -palvelun alta ja sieltä kanavapaketit. Suosittelen kirjautumaan nettipankkitunnistautumisen tai mobiilivarmenteen avulla, jolloin näet kaikki palvelut. Jos kirjaudut puhelinnumerolla tai laajakaistan tunnuksella, niin näet vain kyseisen palvelun asioita.

Telia Liiga Preseason -kanava ilmestyy Telia TV -palvelun kanavalistaan heinäkuun lopulla.

//Niko

Ok, kiitos.
Pitkään tutkittua Telia.fi sivustoani niin löysin sieltä oman TeliaTV-sovellukseni ja sen takaa erikseen kanavapaketitvalikon ja sen alta LiigaPassin ja Preseasonin. Aika piilosshan nuo ovat.
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Seikkaltuani Telia-sivuillani löysin muuten oman kohdan nimeltä Asiakaetusi, siellä oli linkki nimeltä: ”katso televisioitavat liigan preseasonpelit maksutta-aktivoi tilaus”. Siitä se olisi varmaan onnistunut.

Itsekkin ajattelin taas eilen yrittää aktivoida nuo "ilmaiset" harjoituspelit, kun pari viikkoa sitten ei onnistunut ja joku sanoi täällä, että Telia on korjannut ongelman.

Joo-o, kirjauduin sisään Telian sivuille ja pyörin siellä varmaan noin 20 minuuttia ympyrää, mutta mitään 0 euron vaihtoehtoa ei näkynyt kyllä missään. Aina vaan tuli se 14,95 euron vaihtoehto ja alkoi jo vituttaa ihan huolella siinä vaiheessa! Mutta sitten aikani pyörittyäni onnistuin lopulta jotenkin saamaan sen 0 euron vaihtoehdon näkyviin (ÄLKÄÄ KYSYKÖ MITEN!!!) ja onnistuin lopulta hoitamaan homman. Ehkä se oli juuri tuo linkki, ehkä joku toinen. Pää on vieläkin pyörällä tuosta sessiosta. Telian sivuilla seikkailemisesta saisi varmasti jonkinlaisen virtuaalisen suunnistuskisan pystyyn.

Arvosanani harjoituspelien aktivoinnin helppoudesta: 0/5.
 
Hyvä kuitenkin, että sait passin lopulta aktiiviseksi! Teimme palautteiden perusteella myös tänne kuvalliset ohjeet passin aktivoimiseen selaimella ja Minun Telia -sovelluksella. Chatin puolelta apu on paikalla vuorokauden ympäri, sitä kautta passin saa myös voimaan mikäli oikeaan passia ei löydy tai hintatiedot näkyvät virheellisesti.

//Essi
 
Tuolla ohjesivulla lukee:

Huom! Syyskuun preseason-pelit näet myös voimassaolevalla Joukkuepassilla, Liigapassilla tai All Stars –passilla!

Tuon mukaan ei tarvitsekaan aktivoida mitään vaan ne pelit näkee myös noilla mainituilla passeilla. Onko nyt ihmiset ihan turhaan harhailleet Telian sivuilla yrittämässä?
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi
Kaikista eniten kiinnostaa, tässä oranssin kesän keskellä, kuinka paljon Niko on saanut vingutettua vuoden aikana palkkaa lisää siitä että jaksaa vetää posilla :)
 
-One-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

444

Jäsen
Miksiköhän kaikki ei sitten saa sähköpostiin tämmöistä Telian viestiä? Itsellä ollut kuitenkin LiigaPassi jo vuoden ja sähköpostikin vahvistettiin tänään asiakaspalvelijan toimesta oikeaksi.
Ehkä sulla on markkinointikielto Telialla päällä, niin eivät kykene lähettämään ohjeita. Näin se kuulemma mullakin oli viime vuonna, kun en saanut tarkempia tietoja ”ilmaisesta preseasonista”, siis sitä tietoa jota ei kuulemma edes lähetetty, vaikka lukuisia viestejä kuulemma lähetettiin. Asiakkaan syy.
Itsekkin ajattelin taas eilen yrittää aktivoida nuo "ilmaiset" harjoituspelit, kun pari viikkoa sitten ei onnistunut ja joku sanoi täällä, että Telia on korjannut ongelman.

Joo-o, kirjauduin sisään Telian sivuille ja pyörin siellä varmaan noin 20 minuuttia ympyrää, mutta mitään 0 euron vaihtoehtoa ei näkynyt kyllä missään. Aina vaan tuli se 14,95 euron vaihtoehto ja alkoi jo vituttaa ihan huolella siinä vaiheessa! Mutta sitten aikani pyörittyäni onnistuin lopulta jotenkin saamaan sen 0 euron vaihtoehdon näkyviin (ÄLKÄÄ KYSYKÖ MITEN!!!) ja onnistuin lopulta hoitamaan homman. Ehkä se oli juuri tuo linkki, ehkä joku toinen. Pää on vieläkin pyörällä tuosta sessiosta. Telian sivuilla seikkailemisesta saisi varmasti jonkinlaisen virtuaalisen suunnistuskisan pystyyn.

Arvosanani harjoituspelien aktivoinnin helppoudesta: 0/5.
Odota vaan, elokuussa sulle tulee postitse 7 digiboksia (ei UHD), koska onnistuit huomaamattasi tilaamaan ne. Ko. boksit ovat toistaiseksi voimassa olevalla tilauksella, ja tuo kyseinen tilaus päättyy neljän vuoden päästä. Ei mahdollisuutta perua.
Syyskuun pelit näkyy voimassaolevilla passeilla, mutta elokuun pelit pitää erikseen aktivoida. #vainteliajutut
”Ilmaiset” pitää aktivoida, mutta maksullisia ei. Niissä käytetään eri tekniikkaa ja ylimääräisellä aktivoinnilla pyritään ennaltaehkäisemään kaivinkoneiden hyökkäykset. Syyskuulle moista palvelua ei ole vielä rakennettu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös