Teksti-TV 235 (web-sovellus)

  • 4 990
  • 15

paallekkain

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jets
Koodailin tämmöisen Teksti-TV:n sivua 235 kunnioittavan/häpäisevän web-sovelluksen: Teksti-TV 235

Ensimmäinen, vain omaan käyttööni tarkoitettu versio, oli valmis jo pari vuotta sitten, mutta nyt hetken mielenhäiriössä ajattelin, että ehkä tämä voisi kiinnostaa muitakin. Toimii niin, että ennen klo 18:aa avautuu oletuksena edellisen yön matsit ja sen jälkeen ensi yön matsit alkuaikoineen. Jos ottelu on käynnissä, näkyy alkuaika ja erien tulokset. Eli logiikaltaan suurin piirtein kuten Teksti-TV:n sivu 235.

Teksti-TV:stä poiketen tällä voi selailla myös historiallisia tuloksia sekä tulevia otteluita valitsemalla päivän oikeasta yläkulmasta avautuvasta kalenterista. Desktopissa voi myös käyttää nuolinäppäimiä ja kosketusnäytöllä pyyhkäisyä päivien selailuun (disclaimer: tulokset haetaan NHL:n avoimesta API:sta, joten joitain tuloksia voi puuttua). Ensimmäisessä versiossa oli myös suomalaisten pistepörssi, mutta tuli itse sitä niin vähän käytettyä, että on jäänyt uusimmasta versiosta pois.

Käyttöliittymä on responsiivinen, joten pitäisi toimia eri kokoisilla näytöillä melko hyvin. En tosin ole kovin laajasti testaillut, mutta ainakin teoriassa näin. Pystyy myös asentamaan ns. kotiruutuun useilla eri laitteilla (ainakin Mac OS ja Android), jonka jälkeen käyttäytyy kuten natiivi sovellus (tekniikasta kiinnostuneille: PWA).

En pysty mitään tukea tälle kiireideni takia lupaamaan, mutta saa ilmoitella jos löytyy jotain bugeja tms.
 
Viimeksi muokattu:

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Hyvin se toimii, mutta olen niin tottunut lukemaan tuloksia Teksti-TV:n "tekstiversiosta", että jatkan tietokoneen kanssa sillä. Luurissa taas on teksti-tv-sovellus, joka toimii nopeammin kuin luurin selain.
Mainiota, jos käyttäjiä tälle löytyy.
P.S. onkohan se bugi, että Laineen 3+1 ei tänä aamuna näkynyt?
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hieno! Tuon avulla pääsi katsomaan miltä se teksti-tv on näyttänyt sinä tarunhohtoisena aamuna, kun suomalaisten kierroksen piste-ennätys (19 pistettä, 28.2.2009) tehtiin. Ja eihän se nyt näytä sen kummemmalta ku muutenkaan, mitä nyt jotkut Koistiset ja Pihlströmit näyttää jotenkin hassuilta tuolla. Miten helvetissä tohon pistemäärään tai sen yli nyt ei oo päästy tuon jälkeen, vaikka siellä on kaiken maailman 5 maalin Lainetta ja Rantanen ja Aho-Teräväinen vetelee kukin jotain selännemäisiä 3+2 tehoja silloin tällöin, ja sitten on vielä tasaista massaakin eli noita Koistisia ja Peltosia kuitenkin kanssa Montrealit ja Dallasit pullollaan.

No niin, taas tuli traumat pintaan. Hieno on sovellus!
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hieno! Tuon avulla pääsi katsomaan miltä se teksti-tv on näyttänyt sinä tarunhohtoisena aamuna, kun suomalaisten kierroksen piste-ennätys (19 pistettä, 28.2.2009) tehtiin. Ja eihän se nyt näytä sen kummemmalta ku muutenkaan, mitä nyt jotkut Koistiset ja Pihlströmit näyttää jotenkin hassuilta tuolla.

Toihan on kuin jostain 95-elokuvasta. Lehtinen-Koivu-Peltonen.

Kyllä ne suomalaisten ennätykset jossain vaiheessa lyödään uusiksi. No ei kyllä välttämättä tulokaskauden maaliennätystä kovin helpolla. Eikä yhden pudotuspeliottelun suöttöennätystä.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Itse olen tuota @paallekkain tekemää sovellusta klikkaillut ja tulee todella nostalginen fiilis. Sieltä kun jostain 90-luvun puolivälistä valitsee päiviä ja pomppaa tuttuja nimiä esiin, niin tulee ihan sellainen fiilis että palaa ajassa taaksepäin ja on aamulla just heräämisen jälkeen avannut sivun 235 ja tarkistamassa tuloksia.
Piti jo aiemmin kiittää tuon tekemisestä mutta nyt muistui mieleen kun asia taas nousi pinnalle. Eli kiitos @paallekkain .
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tämän innoittamana, minkä kauden kevättä haluaisitte seurata web-sovelluksesta? Voin laittaa huomenna tulille.
En tästä tiedä, mutta usein kun käytän sovellusta, niin etsin alitajuisesti - tai siis ennen kuin tajuan missä sovelluksessa olen - nappia sivulle 255. Saisiko tuon jotenkin rakennettua, esim alapalkkiin?
Sovellus on hyvä, kiitokset siitä.
 

paallekkain

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jets
Laitoin omavalintaisen vuoden kun ei muita ehdotuksia tullut. Muutos astuu voimaan kun sulkee+avaa sovelluksen pari kertaa. Lisäksi, koska nyt ei ole järkeä näyttää seuraavan yön otteluita, päivä vaihtuu keskiyöllä.

Mukavaa, että tästä on ollut iloa muillekkin.
 

paallekkain

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jets
En tästä tiedä, mutta usein kun käytän sovellusta, niin etsin alitajuisesti - tai siis ennen kuin tajuan missä sovelluksessa olen - nappia sivulle 255. Saisiko tuon jotenkin rakennettua, esim alapalkkiin?
Sovellus on hyvä, kiitokset siitä.
Teoriassa voisin lisätä mitä tahansa sivuja, joiden data on jostain vapaasti saatavissa. Sovelluksella ei kuitenkaan teknisesti ole mitään tekemistä oikean Teksti TV:n kanssa, vaan olen toteuttanut käyttöliittymän ihan itse. Niinpä myös mahdolliset uudet sivut vaatisivat mahdollisesti paljon työtä.

Haluan myös välttää minkään ylimääräisen lisäämistä, jotta tunnelmaa säilyy mahdollisimman autenttisena. Navigaatio on tosin kompromissi käytettävyyden kanssa.

Pahoittelen sivistymättömyyttäni, mutta mitä on sivulla 255?
 
Viimeksi muokattu:

paallekkain

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jets
Sarjataulukot, joskus ainakin.
Olit nopeampi... Sarjataulukot 235/1-2 ja pistepörssi muistaakseni alasivulla 3.
Kiitos tiedosta. Löysin myös kuvan jonka perusteella ainakin jossain vaiheessa on ollut Suomalaiset 236, Taulukot 255, Tilastoja 256. Sivua 255 ei tosin enää tunnu löytyvän ja sivulla 236 on tällä hetkellä vain tiedoite. Taulukot ovat sivulla 237. Ovat myös tainneet vaihdella aikojen saatossa.

Tein tuossa alkuvuodesta myös Amazon Alexa -sovelluksen joka kysyttäessä lukee sivun 236 tiedot ääneen. Mitään käyttöähän tuolla ei ole, mutta oli ihan hauska projekti. Hienosti Alexa vääntää yo-gi-harr-zu.

Täytyy laittaa nuo sarjataulukot mietintään ja katsotaan jos vaikka ensi kaudeksi saisi uusia ominaisuuksia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös