Ai täällä kehuskellaan yleisurheilusaavutuksilla?
Itselleni koko yu on jäänyt pienoiseksi mysteeriksi, vaikka näitä Kultaisen Liigan kisoja ym. tuleekin Neloselta aktiivisesti seurattua. 90-luvun alussa, siinä kymmenen ikävuoden korvilla tuli testattua lähes jokainen yu-laji kavereiden kanssa läheisellä, suorastaan erinomaisella urheilukentällä (oikeasti loistava kenttä). Kokemukset ovat hyvin samansuuntaisia kuin Teemu73:lla, eli hyppylajeissa olin suorastaan surkea. Ponnistusvoiman olemattomuudesta kertonee jotain se, että yhden metrin ylittäminen korkeushypyssä oli yläasteelle asti minulle suuri haaste. Seiväshyppy ei myöskään muutaman monttuun lipeämisen jälkeen tuntunut enää lajiltani, liioin pituushyppy ei luonnistunut. Hyppylajit jätinkin pian pois lajiarsenaalistani, ja jäsentenvälisiä tyydyin seuraamaan sivusta jalkaa tai muuta "kipeää" ruuminosaa pidellen.
Heittolajeista innostuin Seppo Rädyn myötä, mutta innostus loppui parissa vuodessa kun 400 gramman painoinen keihäs lensi pisimmilläänkin vaivaiset 35 metriä. Järkeilin että en koskaan tulisi viskaamaan kaksi kertaa junnukeihään painoista miesten keppiä edes 40 metriä, ja kun käsikin oletettavasti jokseenkin pielessä olleen heittotekniikan johdosta kipeytyi usein, jäi myös keihäänheitto. Kuulassa olin pienikokoisuuteni takia suorastaan ala-arvoinen, kiekonheitossa ei ollut tuohon aikaan minkäänlaista hohtoa ja moukarinheitto osoittautui parin kokeilukerran jälkeen turhan vaaralliseksi lajiksi.
Ja mistä tulikaan lyhyen urheilu-urani päälaji? Aivan, 800 metrin juoksusta. Kahden ratakierroksen kisailu osoittautui kuitenkin sen verran tuskalliseksi urheiluksi, että sekin sai lopulta parin vuoden itsensä rääkkäämisen jälkeen jäädä. Tässäkään lajissa en ollut edes oman kylän ykkönen ikäluokassani, mutta jokin siinä hetken aikaa kiehtoi. Ehkä se oli se verenmaku suussa toisella kierroksella, kun alettiin ratkoa maaliintulojärjestystä..