Teemu Selänne – liikemies & some-vaikuttaja

  • 691 045
  • 3 525

Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Suhosella on todella yksinkertainen mutta ennen kaikkea toimiva kaava tähän tekoälykön rooliin; ole eri mieltä kuin enemmistö.
Voi olla näin, mutta Suhonen useimmiten myös perustelee näkemyksensä ja vieläpä vivahteikkaasti.

Sihvonen, Suhonen, Summanen, siinä on kolme kovaa toisinajattelijaa. Selännettä voi heihin verrata vain siinä että sukunimi alkaa s-kirjaimella.
 

nummenkallio

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sihvonen, Suhonen, Summanen, siinä on kolme kovaa toisinajattelijaa. Selännettä voi heihin verrata vain siinä että sukunimi alkaa s-kirjaimella.
Kovin erilaisia ovat, myönnetään kyllä, mutta pystyvät kyllä perustelemaan asioita jotenkin muuten kuin köppäisillä Twitter-viesteillä, joissa kielikin on vähän sinne tänne.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eikö muuten ole jännää, että jos kansalaisella on verovelkaa niin paljon, ettei hän todennäköisesti koskaan pysty sitä maksamaan, niin häntä lyödään kuin vierasta sikaa.

Mutta kun valtiolla, eli verottajalla on kestämätön määrä velkaa, niin "sen kanssa eletään" katse muualle käännettynä.

Ei sillä, etteikö Valavuori olisi asiansa itse töpeksinyt, mutta käytännössä hänet on pakotettu loppuiäkseen tavoittelemaan "jackpottia" normaalin palkansaajaelämän sijaan. Toki valtiollekin saattaa käydä kuin Norjalle 50 vuotta sitten, että maksukyky muuttuu odottamattomasti.
No en tiedä onko mitään jännää, jos Suomen valtioon viittaat. Lainaa on joku 60 % BKT:stä, ei 200 % niin kuin Japanilla tai Kreikalla. Mahdollisuudet siihen, ettei mitään ongelmia lainojen suhteen ilmene vaan niitä hoidetaan normaaliin tapaan, on aika hyvät.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen tämän varmasti kirjoittanut tänne jo useampaan otteeseen, mutta kerta (ainakin) kiellon päälle: Teemu Selänne on ääliö. Oikeasti, 50+v. mies, jonka koko maa ja moni muuallakin lätkää seuraava tuntee, lähtee tällaisiin jonninjoutavuuksiin mukaan. Ja vain "puolustaakseen ystäväänsä"? "Ystävää", joka on kaivanut itselleen niin kusisen kuopan, ettei ikinä tule pääsemään sieltä ylös ja nyt jostain syystä haluaa kaivaa vielä vähän lisää omaa kuoppaansa. Talk about self sabotage.

Mielestäni median pitäisi myös ihan oikeasti nyt ottaa pää pois perseestä ja luopua siitä aiheettomasta kruunusta, joka Teemulle on annettu. Selänne on saanut ainakin neljällä eri vuosikymmenellä sikailla ihan miten haluaa, ilman, että siihen on kukaan puuttunut. Kaverit ja perhe siihen ei näytä pystyvän, joten olisiko aika, että media lakkaa suojelemasta Selännettä? Kyllä olisi. Ja käytän sanaa suojelu, koska mistä muustakaan on kysymys? Selänteestä on vuosikymmeniä liikkunut juttuja ja olen myös itse kaikenlaista omin silmin todistanutkin. Ja ne jutut eivät todellakaan ole mitään iloisia, "hyvä jätkä kävi vähän viihteellä"-juttuja, vaan esim. ihmisten julkista nöyryyttämistä toisten edessä. Kyllä näitä juttuja on median edustajienkin korviin kantautunut, mutta jostain syystä on päätetty, että tätä Selänteen "hyvä jätkä"-kulissia pidetään yllä. Miksi? Koska kaikki tietävät, että Selänteellä on vaikutusvaltaa ja hän voi vaikeuttaa ihmisten elämää? Koska saavat ne perhehaastattelut, joissa toistetaan samoja juttuja siitä, miten heillä on vanhanaikaiset perhe- ja sukupuoliroolit ja Teemu on miesvauva ja Sirpa hoitaa ihan kaiken ja Teemu maksaa viulut? Se "valtahan" on annettu Teemulle hopeatarjottimella ja jos joku päättäisi, että nyt riittää, se valta lähtisi sen siliän tien. Uutta materiaalia kusipäisyydestä saataisi kyllä lisääkin, koska eihän Teemu sellaista purematta nielisi.

Myös olympialaisten aikaan nähtiin, millainen juntti Selänne ihan oikeasti on, kun pääsi kännipäissään somen ääreen ja postaili niitä hassunhauskoja IG-storejaan. Eivät olleet erityisen hauskoja, noloja vain. Esimerkkejä siitä, miten keski-ikäisille some ei aina välttämättä ole oikea paikka.

Kukaan ei kiistä Selänteen jääkiekko-osaamista, mutta hyvän jätkän maine pitäisi kyllä ihan jokaisen älyllisen ihmisen kyseenalaistaa. Vaikka kirjasivistystä puuttuukin, sen voisi korvata sydämen sivistyksellä. Jos sitäkään ei ole, mitä jää jäljelle? Moukkamaisesti käyttäytyvä itsekeskeinen kusipää.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Selänteestä on vuosikymmeniä liikkunut juttuja ja olen myös itse kaikenlaista omin silmin todistanutkin. Ja ne jutut eivät todellakaan ole mitään iloisia, "hyvä jätkä kävi vähän viihteellä"-juttuja, vaan esim. ihmisten julkista nöyryyttämistä toisten edessä. Kyllä näitä juttuja on median edustajienkin korviin kantautunut, mutta jostain syystä on päätetty, että tätä Selänteen "hyvä jätkä"-kulissia pidetään yllä.
Jonkin verran mediaa tuntevana totean, että tuollaisten juttujen todistaminen on hyvin hankalaa, ellei asianosaisia ilmaannu useampia ja näillä ole kertoa ns. vettä kestävää tietoa. Se, että Teme on julkisella paikalla ollut kyrpä ei oikein ole uutinen ilman vaikkapa videotodistetta. Selänteen julkisuudenhallinta on aikaisemmin ollut hyvin tarkkaa, puhelin soi hyvin pikaisesti, jos jotain poikkipuolista oli kirjoitettu. Selänteen kanssa taisteleminen lie samanlaista kuin Spede-vainaan: palkinto on pieni mutta vaiva helvetin suuri. Varsinkin jos kyse on "vain" kusipäisyydestä eikä esim. seksuaalisesta häirinnästä tai rasismista - joihin yleensä löytyy näyttö.

JOS Selänteen Meripäivien panoreissut ovat niin hurjia kuin puhutaan, pidän kyllä sinänsä aika outona, ettei yksikään "TIS-Jemmica" ole omalla nimellään niistä raportoinut. Hymyn tai Seiskan ei varsinaisesti Selännettä tarvitse kumarrella ja ainakin jälkimmäisen lakitiimi on pilkuntarkkaa. IL ja IS ovat tämän genren jo jättäneet Seiskalle korjaten hedelmät heidän pohjatyöstään.
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
Mitä pidempää menee urheilu-uran päättymisestä, sitä enemmän ja useampi tulee muistamaan hänet someidioottina urheilusaavutusten sijaan, jos nykymeno jatkuu. Nykäsen Mattikin oli minun sukupolvelleni (kolmekymppiset) ensi sijassa juoppo eikä urheilusankari.
 

Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Mitä pidempää menee urheilu-uran päättymisestä, sitä enemmän ja useampi tulee muistamaan hänet someidioottina urheilusaavutusten sijaan, jos nykymeno jatkuu. Nykäsen Mattikin oli minun sukupolvelleni (kolmekymppiset) ensi sijassa juoppo eikä urheilusankari.
Näinhän siinä varmasti käy. Kun Selänne on viime päivinä ollut kovasti tapetilla, päätin testata, mitä urheilua seuraamaton 15-vuotias tyttäreni tietää hänestä. Keskustelu eteni seuraavasti:

Minä: ”Tiedätkö, kuka on Teemu Selänne?”
Tytär: ”Tietysti. Se on sen seksistä puhuvan Sirpan mies.”
Minä: ”Heh, joo, niin on, mutta mitä muuta tiedät hänestä?”
Tytär: ”No se on julkkis... Nyt mä muistan. Se on joskus ollu jääkiekkoilija.... eiku futiksen pelaaja... eiku siis tietysti jääkiekkoilija.”
Minä: ”Kyllä. Tiedätkö, missä joukkueissa hän on pelannut?”
Tytär: ”Ei mitään hajua.”

Joskus 20 vuotta sitten jokainen teinityttö olisi heti sanonut, että Selänne on jääkiekkoilija. Nyt hän sitten voikin olla ensi sijassa ”Sirpan mies”. Sic transit gloria mundi.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jonkin verran mediaa tuntevana totean, että tuollaisten juttujen todistaminen on hyvin hankalaa, ellei asianosaisia ilmaannu useampia ja näillä ole kertoa ns. vettä kestävää tietoa. Se, että Teme on julkisella paikalla ollut kyrpä ei oikein ole uutinen ilman vaikkapa videotodistetta. Selänteen julkisuudenhallinta on aikaisemmin ollut hyvin tarkkaa, puhelin soi hyvin pikaisesti, jos jotain poikkipuolista oli kirjoitettu. Selänteen kanssa taisteleminen lie samanlaista kuin Spede-vainaan: palkinto on pieni mutta vaiva helvetin suuri. Varsinkin jos kyse on "vain" kusipäisyydestä eikä esim. seksuaalisesta häirinnästä tai rasismista - joihin yleensä löytyy näyttö.

JOS Selänteen Meripäivien panoreissut ovat niin hurjia kuin puhutaan, pidän kyllä sinänsä aika outona, ettei yksikään "TIS-Jemmica" ole omalla nimellään niistä raportoinut. Hymyn tai Seiskan ei varsinaisesti Selännettä tarvitse kumarrella ja ainakin jälkimmäisen lakitiimi on pilkuntarkkaa. IL ja IS ovat tämän genren jo jättäneet Seiskalle korjaten hedelmät heidän pohjatyöstään.

Silloin, kun itse näitä erilaisia insidenttejä olen todistanut ja niistä muutenkin kuullut enemmän, ei ollut puhelimissa kameroita, hyvä jos oli matkapuhelimiakaan. Eikä silloin ollut muutenkaan tapana kuvata kaikkea. Tai oikeastaan juuri mitään muuta kuin nähtävyyksiä, perhejuhlia ja ehkä joskus jotain kotibileitä tai festareita. Mutta ei kukaan mihinkään yöhön mitään kameroita mukanaan raahannut. Nykyisin voisin kuvitella, että Teemunkin piireissä on tultu varovaisemmaksi ja heti alkuun tuntemattomille, uusille ihmisille ilmoitetaan, että näissä karkeloissa ei sitten puhelinta rämplätä eikä varsinkaan kuvata, jos meinataan olla mukana. Ja monille se sopii ja on pieni hinta siitä, että edes saa olla mukana Suuren Julkkiksen bileissä.

"Asianosaisia" on aivan varmasti kymmeniä, jos Teemun käytöksestä vieläkin puhutaan. Ennen kaikki oli erilaista, eikä näistä asioista puhuttu kuin korkeintaan läheisimmille kavereille, koska kuka edes olisi uskonut? Teemu Selänne, siis se kiltti ja ihana perheenisä? Sitä paitsi, ennen moni nainen otti miesten huonon käytöksen enemmänkin omaan piikkiinsä, koska silloin sellainen oli myös tapana. Kikkelis kokkelis, mitäs läksit-tyyppisiä tilanteita siis. Itsekin olen niin toiminut. Nykyisin ehkä toimittaisiin toisin. Ehkä.

Itse en ole mikään hyväuskoinen hölmö, joka uskoo ihan kaiken, mitä kerrotaan, mutta jos samantyyppisiä juttuja alkaa tulla monesta eri lähteestä monena eri vuonna, harvoin on savua ilman tulta. Itse en ainakaan syytä mistään varsinaisista rikoksista, vaan erittäin törkeästä käytöksestä ja "valtasuhteen väärinkäytöstä". Jos Teemusta olisi haluttu saada todisteita, kyllä niitä olisi saatu. Hänhän ei varsinaisesti ole koskaan ollut mikään seinäruusu yössä ollessaan. Onhan Seiskasta oltu muidenkin perässä puskia myöten. Ei vain ole haluttu. Ei ole haluttu ottaa riskiä siitä, että tapahtuu sitä tai tätä. Jotain sellaista, mikä tulee toimittajalle itselleen, toimitukselle ja/tai kustantajalle tavalla tai toisella kalliiksi. Ja siksi mikään ei ole muuttunut. Jos on ajateltu, että kyllä hän siitä rauhoittuu, niin ei ole kuitenkaan tainnut kuitenkaan käydä.

Nämä Selänteen touhut ovat eläviä esimerkkejä siitä vaikenemisen kulttuurista, mikä tietyissä piireissä hyväksytään edelleenkin. Itse olen sitä mieltä, että myös julkisuuden henkilöiden pitää saada rentoutua rauhassa ja mahdollisimman yksityisesti. Jos on kutsuttu mukaan jonkun julkkiksen kekkereihin tai pöytään, silloin ei kuvata, eikä vuodeta lehdille tietoja jutuista, mitä on kuultu tai mitä on tapahtunut tai mitä päihteitä kukakin on käyttänyt, kunhan ketään ei ole kohdeltu epäasiallisesti. Mutta, jos jotain kohdellaan epäasiallisesti tai jopa törkeästi, säännöt muuttuvat. Jokaisen velvollisuus on puuttua huonoon käytökseen. Ja tiedänpä myös Teemun lähipiiristä jonkun kaverin joskus pahoitelleen Teemun käytöstä, vaikka eihän se mitään muuta. Todennäköisesti paras tapa saada Teemun huono käytös loppumaan olisi se, että joku Teemun hyvistä kavereista vetäisi häntä neppariin ja loput kaverit seisoisivat tämän kaverin tukena loppuun asti. Mutta sellaista ei varmaankaan ole tapahtumassa, koska ei ole tähänkään mennessä tapahtunut. Tai ilmeisesti ainakaan mitään merkittävää muutosta ei ole tapahtunut.

Itse toki toivoisin, että Selänne ottaisi myös Jokereiden somen haltuun ja antaisi palaa täysillä. Urku auki, suorastaan. Se olisi sentään viihdyttävää, ainakin mulle. Nämä nykyiset urpoilut eivät ole viihdettä, vaan myötähäpeilyttävää paskaa.
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Olen tämän varmasti kirjoittanut tänne jo useampaan otteeseen, mutta kerta (ainakin) kiellon päälle: Teemu Selänne on ääliö. Oikeasti, 50+v. mies, jonka koko maa ja moni muuallakin lätkää seuraava tuntee, lähtee tällaisiin jonninjoutavuuksiin mukaan. Ja vain "puolustaakseen ystäväänsä"? "Ystävää", joka on kaivanut itselleen niin kusisen kuopan, ettei ikinä tule pääsemään sieltä ylös ja nyt jostain syystä haluaa kaivaa vielä vähän lisää omaa kuoppaansa. Talk about self sabotage.

Mielestäni median pitäisi myös ihan oikeasti nyt ottaa pää pois perseestä ja luopua siitä aiheettomasta kruunusta, joka Teemulle on annettu. Selänne on saanut ainakin neljällä eri vuosikymmenellä sikailla ihan miten haluaa, ilman, että siihen on kukaan puuttunut. Kaverit ja perhe siihen ei näytä pystyvän, joten olisiko aika, että media lakkaa suojelemasta Selännettä? Kyllä olisi. Ja käytän sanaa suojelu, koska mistä muustakaan on kysymys? Selänteestä on vuosikymmeniä liikkunut juttuja ja olen myös itse kaikenlaista omin silmin todistanutkin. Ja ne jutut eivät todellakaan ole mitään iloisia, "hyvä jätkä kävi vähän viihteellä"-juttuja, vaan esim. ihmisten julkista nöyryyttämistä toisten edessä. Kyllä näitä juttuja on median edustajienkin korviin kantautunut, mutta jostain syystä on päätetty, että tätä Selänteen "hyvä jätkä"-kulissia pidetään yllä. Miksi? Koska kaikki tietävät, että Selänteellä on vaikutusvaltaa ja hän voi vaikeuttaa ihmisten elämää? Koska saavat ne perhehaastattelut, joissa toistetaan samoja juttuja siitä, miten heillä on vanhanaikaiset perhe- ja sukupuoliroolit ja Teemu on miesvauva ja Sirpa hoitaa ihan kaiken ja Teemu maksaa viulut? Se "valtahan" on annettu Teemulle hopeatarjottimella ja jos joku päättäisi, että nyt riittää, se valta lähtisi sen siliän tien. Uutta materiaalia kusipäisyydestä saataisi kyllä lisääkin, koska eihän Teemu sellaista purematta nielisi.

Myös olympialaisten aikaan nähtiin, millainen juntti Selänne ihan oikeasti on, kun pääsi kännipäissään somen ääreen ja postaili niitä hassunhauskoja IG-storejaan. Eivät olleet erityisen hauskoja, noloja vain. Esimerkkejä siitä, miten keski-ikäisille some ei aina välttämättä ole oikea paikka.

Kukaan ei kiistä Selänteen jääkiekko-osaamista, mutta hyvän jätkän maine pitäisi kyllä ihan jokaisen älyllisen ihmisen kyseenalaistaa. Vaikka kirjasivistystä puuttuukin, sen voisi korvata sydämen sivistyksellä. Jos sitäkään ei ole, mitä jää jäljelle? Moukkamaisesti käyttäytyvä itsekeskeinen kusipää.
Veit sanan suustani. Ja käsittämätöntä että he tarttuvat Valavuorineen näihin Sihvosen heittämiin pintauistimiin joka paistaa kilometrin päähän mitä on tarjolla. Ei osata edes sitten vastata mitenkään kun koukku on jo lyöty leuan läpi vaan tehdään itsestään naurettava.

Onhan tuo aivan helvetin noloa tietäen Teemun seuraajat yleisesti somessa ja koko valtakunnassa. Mutta tosiaan alkanut paistaa Teemusta sama kuin Valavuoresta. Urpo.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kas, olemme väärässä.

Teemu ja Sirpa Selänne riitelivät yökerhon jonossa - pysäyttävät sanat: "Tarvitsemme.." | Seiska

Tässä tapauksessa muuten lukijan juorusta kyse, ehkä sillä on jotain osuutta asiaan. Mene ja tiedä.

Ja onko edes sattumaa, että nyt on julkaistu vähän negatiivisempaakin settiä? Ei nimittäin ole myöskään ensimmäinen kerta, kun tämä parivaljakko riitelee yössä. Ihan varmasti näitä lukijoiden lähettämiä juttuja on ollut aikaisemminkin, mutta vähemmän yllättäen julkaistut jutut ovat olleet niitä "Teemu lauloi karaokessa Ukkometson!!! Katso kuvat!".

Jokohan oltaisi jännän äärellä...?
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Itse en ole mikään hyväuskoinen hölmö, joka uskoo ihan kaiken, mitä kerrotaan, mutta jos samantyyppisiä juttuja alkaa tulla monesta eri lähteestä monena eri vuonna, harvoin on savua ilman tulta..
Niin, kyllä esim. Kirkkonummella, jossa Teemulla on paljon näitä ”kesäposse-kavereita”, oli aikanaan sellainen semi-julkinen salaisuus kuinka asiat oikeasti meni siinä veneen kiville ajo-tapauksessa (koska kyse meikäläisen kohdalla on kuulopuheista en sen enempää ala asiaa tässä vatvomaan). Osoittaa vain ja ainoastaan sen, että sieltä kiiltokuvan takaa löytyy kyllä vaikka mitä, jos asianosaiset haluaisivat ne esiin nostaa. Toistaiseksi on ollut hiljaista…
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Ja onko edes sattumaa, että nyt on julkaistu vähän negatiivisempaakin settiä? Ei nimittäin ole myöskään ensimmäinen kerta, kun tämä parivaljakko riitelee yössä. Ihan varmasti näitä lukijoiden lähettämiä juttuja on ollut aikaisemminkin, mutta vähemmän yllättäen julkaistut jutut ovat olleet niitä "Teemu lauloi karaokessa Ukkometson!!! Katso kuvat!".

Jokohan oltaisi jännän äärellä...?
Han ja Teme laulamassa ukkometsoa ois kova sana. Sirpan odottaessa taksia kapakan pihalla.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: kopo

JYP#44

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyyni Kari & Klassikkopaidat
Jokohan oltaisi jännän äärellä...?
Uskallan väittää, että kun ensimmäinen media joskus mahdollisesti viskaa sen ensimmäisen kiven, eiköhän sieltä muutkin seuraa perässä. Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin mediat kaipaavat klikkejä, ja kun kilpaileva media kerää potin kotiin kohu-uutisella, tekee monella medialla mieli osallistua tilanteen omalla panoksellaan. Toisekseen nykyisen #metoo-aikakauden aikana on ollut melko yleistä se, että kun ensimmäinen rohkea henkilö nostaa asian pöydälle, muut rientävät kertomaan omia kokemuksiaan. Joskus ehkä vähän liiankin innokkaasti.

Uskallan myös väittää, että ei siellä Seiskassa ole niitä Teukkan liittyviä juttuvinkkejä ja muita vastaavia roskiin heitetty. Eiköhän siellä ole "mappi #8" täynnä tavaraa siltä varalta, että Teemun kanssa sukset menee joskus ristiin.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Varmaan Teemusta saa vitsailla muuta eipä toi Eemil ole tehnyt mitään ansaitakseen sen paskan mitä hänestä kirjoitetaan.
Jep. Vaikka Teemu vetää tuolla twitter-käyttäytymisellään oman tasonsa todella alas, niin kyllä näillä kommenteilla rima vedetään vielä sitäkin alemmas.
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Valevuori ei käsittääkseni juo viinaa ollenkaan, joten tuskin kapakoissakaan käy. Toki voihan tuo olla laulumiehiä ihan selvinpäinkin, tiedä häntä.
Jotakin se vetää. Sirpaa se ei voi olla Temen mukaan niin uskomme tähän.
 
Voisiko yksi syy näihin toistuviin ”näin seksielämämme toimii - Teemu ja Sirpa kertovat” -juttuihin olla juurikin vaihtokauppa. Suostumalla noihin höpöhöpö artikkeleihin vuoron perään Alman, Sanoman jne. aikakausilehdissä pysyvät poissa kohuotsikoista. Olen ymmärtänyt, että tämä on varsin normaali kuvio ja yksi syy miksi julkkikset noita haastatteluja antavat.
 

Zodiac

Jäsen
Suosikkijoukkue
Thunder Bay Bombers
Voisiko yksi syy näihin toistuviin ”näin seksielämämme toimii - Teemu ja Sirpa kertovat” -juttuihin olla juurikin vaihtokauppa. Suostumalla noihin höpöhöpö artikkeleihin vuoron perään Alman, Sanoman jne. aikakausilehdissä pysyvät poissa kohuotsikoista. Olen ymmärtänyt, että tämä on varsin normaali kuvio ja yksi syy miksi julkkikset noita haastatteluja antavat.
Kissa nostettiin pöydälle? MeNaiset pääkonttorilla myös toivoisi pientä uudelleenorganisointia Fortumin tapaan.

Liekkö Sirpan ja hänen miehensä leiman kautta mennyt mutta nyt oikeasti jotain tasoa.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers

Liitteet

  • 948C9E0A-924A-4A02-A40C-C8BB125AAA48.jpeg
    948C9E0A-924A-4A02-A40C-C8BB125AAA48.jpeg
    152 KB · kertaa luettu: 520
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus

Näinhän siinä varmasti käy. Kun Selänne on viime päivinä ollut kovasti tapetilla, päätin testata, mitä urheilua seuraamaton 15-vuotias tyttäreni tietää hänestä. Keskustelu eteni seuraavasti:

Minä: ”Tiedätkö, kuka on Teemu Selänne?”
Tytär: ”Tietysti. Se on sen seksistä puhuvan Sirpan mies.”
Minä: ”Heh, joo, niin on, mutta mitä muuta tiedät hänestä?”
Tytär: ”No se on julkkis... Nyt mä muistan. Se on joskus ollu jääkiekkoilija.... eiku futiksen pelaaja... eiku siis tietysti jääkiekkoilija.”
Minä: ”Kyllä. Tiedätkö, missä joukkueissa hän on pelannut?”
Tytär: ”Ei mitään hajua.”

Joskus 20 vuotta sitten jokainen teinityttö olisi heti sanonut, että Selänne on jääkiekkoilija. Nyt hän sitten voikin olla ensi sijassa ”Sirpan mies”. Sic transit gloria mundi.
Tämä kertoo siitä, että virtuositeettia ei enää arvosteta. On yhtä huomionarvoista olla Sirpan mies kuin yksi kaikkien aikojen suomalaisista jääkiekkoilijoista. Surullista.

Nykyaika on paska
 

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love

Liitteet

  • D5CA7FD8-E6E6-4188-B28A-D7912E4C51C2.jpeg
    D5CA7FD8-E6E6-4188-B28A-D7912E4C51C2.jpeg
    331,2 KB · kertaa luettu: 557
  • 6D254DAF-EF7C-4F1B-9C55-7A9A1E36A45C.jpeg
    6D254DAF-EF7C-4F1B-9C55-7A9A1E36A45C.jpeg
    395,8 KB · kertaa luettu: 535

Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös