Velkaa riittää kuuleman mukaan sen verran paljon, että onko järkevintä hakeutua konkurssiin? Toinen vaihtoehto on kärvistellä suomisarjassa, jolloin mestikseen paluusta tuskin tulisi pitkään aikaan mitään, velkataakan säilyessä ja ehkä jopa kasvaessa. Tuskin viime keväänä oltiin aikuisten oikeasti siinä tilassa, että mestis oli taloudellisesti se oikea sarja Rokille.
Jos takaportti avautuu ja Roki saa säilyttää paikan mestiksessä jonkun seuran antauduttua, niin kenties joku rautainen talous- ja markkinointiguru saisi homman balanssiin. Se on varmaa, että Hallituksessa ja johtoportaassa täytyy tapahtua näkyviä muutoksia!!
Pahasti kuitenkin näyttää siltä, että järkevin ratkaisu olisi päästä aloittamaan puhtaalta pöydältä ja aloittaa homma ruohonjuuritasolta, vanhoista virheistä oppineena. En tosin voi sanoa tietäväni varmuudella, missä taloudellisesti mennään ja mitkä ovat suunnitelmat, joten nämä ovat vain spekulaatioita.
Nyt olisi paikallaan raotella niitä tosiasioita, jotka ovat johtaneet siihen, että syksyllä hehkutettu "parempaan suuntaan" menevä taloustilanne on tällä hetkellä tässä kunnossa! Jos velkoja on kerrytetty koko 2000-luku, niin miksi julkisuuteen annettiin valheellista kuvaa!? Faktat pöytään ja pöytä puhtaaksi! Tarpeettomat miehet pihalle, uudet tilalle ja kunnon suunnitelman avulla takaisin kohti Mestistä!!