Tapparan maalivahdit 2021–2022

  • 7 742
  • 32
Suosikkijoukkue
Tappara
Mielestäni maalivahtien peluutus on toistaiseksi mennyt hyvin. Tiedetään että jotain huonoa sattuessa meillä on rivissä seuraavana laittaa tolppien väliin varma maalivahti.

Heljangolla jatketaan, mutta en ihmettele vaikka Kalnins pelaisi huomenna Kouvolassa vaikka tänään Heljanko pelaisikin hyvän pelin.
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Itse en ole täältä löytänyt moisia keskusteluja.
"Täältä" lienee hieman tulkinnanvaraista.

Itsekin allekirjoitan kyllä sen, että erinäisillä keskustelualustoilla ollaan aika ajoin valmiita heittämään Heljankoa bussin alle aika hanakasti. Eikä se koske vain Tappara-faneja. Näkisin, että Heljankoa aliarvostetaan jonkin verran Liiga-fanien keskuudessa ylipäänsä. Tai ainakin osa seuraajista tuntuu muistelevan jotain muuta kuin Heljangon hyviä otteita.

En tiedä, mistä se johtuu, mutta voin esittää valistuneen veikkauksen. Heljangolla on erinomaisten otteidensa ohessa ollut heikkoja päiviä, tai heikkoja hetkiä. Heljangon pelityyli ei aina ole rauhallisuutta herättävin. Herra on voinut gamesavereita viljellen pitää Tapparaa mukana, mutta kun samassa pelissä on omiin mennyt helppo, joskus parikin, johtaen pistemenetyksiin... Ne helpot muistetaan. En minä sano, että Heljangolle erityisen paljon helppoja menisi. Päin vastoin. Mutta niitä helppoja on mennyt, niitä on mennyt varsin seuratuilla hetkillä. Heljanko ei ole kone, joka olisi illasta toiseen kyennyt erinomaisuuteen. Ne epävarmuuden hetket muistetaan.

Ehkä se on jopa hieman epäreilua. Heljanko on kuitenkin jo pidempään ollut Tapparan maalilla hyvä, ajoittain suorastaan loistava pidempiäkin pätkiä. Ei tämän kevään puolivälierät ensimmäinen hyvä pudotuspelisarja ollut Heljangolle. Heljanko on hyvä ollut jo parina keväänä aiemminkin. Siihen pitkät runkosarjat päälle. Yksittäisille epävarmuuksille annetaan joidenkin silmissä ehkä liikaakin painoa.

Ehkä Heljangon pitää mestaruusjoukkueessa kevät torjua, että ne epävarmuudet unohdettaisiin. Tai ainakin hieman tason riittävyyden kyseenalaistusta vähennettäisiin.
 
Viimeksi muokattu:

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ehkä se on se epävarman päivän tyyli, kun ponkaisee vastaan, kauhoo hanskalla ilmaa ja nostaa leuan pystyyn ja katsoo sen jälkeen taakseen.

Meille riittää tänään 0-peli ja 0+2. Toki jos pelaa nollat, niin voittoon riittää 0+1:kin. Mutta me ei tyydytä niin vähään!
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ehkä Heljangon pitää mestaruusjoukkueessa kevät torjua, että ne epävarmuudet unohdettaisiin. Tai ainakin hieman tason riittävyyden kyseenalaistusta vähennettäisiin.

Lukon mestaruusvahti, Lehtinen, pelasi kaikilla mittareilla huomattavasti katastrofaalisemman kauden kuin Heljanko. Viime kaudella joukkue edessä puolestaan voitti Lehtisestä huolimatta mestaruuden. Lehtinen ei viime vuonnakaan playoffeissa vakuuttanut jäätävillä otteillaan - runkosarjassa kylläkin. Maalivahdeista vaan tykätään tehdä "jumalallisia olentoja" keskustelussa. Kaikille veskareille menee helppoja maaleja. Jokainen päästää kriittisiä maaleja. Heljangon kohdalla ihmettelen sitä, miten tuo pajatso tyhjenee noin nopeasti: Heljanko on pelannut tammikuusta alkaen lähes pelkästään huippupelejä Tapparan maalilla. En ainakaan muista hirveän "huonoja" esityksiä koko keväältä. Siihen nähden kritiikin määrä on suoraan sanoen naurettavaa.
 
Eikka86

Heljanko pelasi runkasarjassa syksyllä ailahtelevia pelejä, sydäntalvella kohtuullisia pelejä sekä alkukevään aikana hyviä pelejä. Antoi joukkueelle mahdollisuuden pisteisiin niinä päivinä kun ei ihan lähtenyt.

Heljanko pelasi hyviä pelejä Lukkoa vastaan ja antoi mahdollisuuden voittaa. Kookoota vastaan ensimmäinen peli oli todella huono ja toinen peli riittävä.

Jos Heljanko saa kerättyä itsensä runkosarjan lopun tasolle, on maalivahtipeli ihan riittävä mutta tällä hetkellä ei ole vastustajaa parempi.

Harmittavaa jos ei pysty keräämään tekemistä säälliselle tasolle.
 
Simolainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsirannikko
Täältä rispektit Heljangolle. Paras ja tasaisin kausi toistaiseksi Liigassa ja eilenkin hyviä koppeja ja peittoa. Lisäksi hatunnosto Tapparallekin siitä, että luottaa suomalaiseen maalivahtituotantoon. Tärkein mies valmentajan työpaikan säilyttämisen kannalta ja siksi koutsit haluaa, että paras mies pelaa. Ja on pelannut.
 
hammerhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Jokohan Heljangolla riittää näytöt, että voidaan vihdoin hyväksyä Liigaan ykkösveska-tason kaveriksi?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös