Tapparan jälkipelit on suljettu

  • 111 261
  • 217
"Turhaa tekohengitystä tuollaiset sivustokyhäelmät. tullaan joukolla tänne Jatkoaikaan ja homma on sillä selvä." - Iso-D vuonna 2006.

Kymmenen vuotta myöhemmin Tappara.infossa on 70M sivunlatausta ja 250.000 kirjoitusta. Alussa oli silloinkin vastustusta.

Kaikki vanhenee aikanaan. SMF alkoi happanemaan alta, serveriasennus olisi kohta mennyt uusiksi sillä käytetty CentOS Linux lähenee end-of-life vaihetta. Ja nyt sattui olemaan siviilielämän puoella tarjolla aikaa tähän laitettavaksi, joten ainulaatuinen tilaisuus. Softa plattiksen valitseminen on aina vaikeaa, kun pitäisi yrittää nähdä 10v eteenpäin. Esimerkiksi kosketusnäyttö oli melkoinen harvinaisuus vuonna 2006, mutta nyt jokainen UI/UX pitää suunnitella sen kautta.

Discourse on erilainen, mutta toisin kuin SMF se on kehittyvä ja järkevällä tavalla muokattavissa. Koskaan ei voi etukäteen tietää tuliko pelattua voittavaa hevosta, mutta jos asiakkaana ovat mm. Twitter, Ubuntu, Docker, Cisco yms. niin jotain siinä täytyy olla tehty oikein. Suomestakin löytyi varsin virkeä tennispalsta Keskuskenttä kotimaiseksi referenssiksi.

@Rafael,Tappara.co on tehty talkoovoimin ja täysin avoimena projektina alusta lähtien. Avaimet annetaan muokkaamaan vaikka Discourse koodia, jos edellytyksiä löytyy. Eli mukaan vain tekemään yhteisö paremmaksi, tai edes kertomaan miten se pitäisi tehdä.
 
Kukko

Jäsen
Ihan hirveä luotaantyöntävä sillisalaatti tuo tappara.co. Foorumin pitää olla yksinkertainen ja selkeä. ilvesfoorumi oli tappara.infoa hivenen edellä, mutta tämä tappara.co on irvikuva. tappaa kyllä vähäisenkin kannattajakulttuurin.
 
Rixa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Neogaf.com kyseinen foorumityyli toimii vaikka onkin hivenen erilainen forum. Mutta se mikä toimii kyseisellä ~160k rekisteröityneen käyttäjän palstalla, ei kyllä onnistuneesti toimi Tappara.co palstalla. En tykkää yhtään.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Mun mielestä .co on ihan ok näköinen. Ehken sitten ole roikkunut tarpeeksi palstoilla.
 
Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niin, nyt sitten nähdään elpyykö Jatkoajan keskustelupalsta Tapparan osalta tästä muutoksesta vai siirtyykö .infon porukka kokonaisuudessaan uudelle alustalle. Minulle käy kumpi tahansa ratkaisu, siinäkin olisi puolensa että keskustelu keskittyisi Jatkoaikaan kuten ymmärtääkseni on muiden joukkueiden osalta tilanne (Ilveksellä taitaa tosin olla aika aktiivinen foorumi muualla, mutta en ole sen tarkemmin siihen tutustunut). Uusi paikka on varmasti alkuun hieman sekavampi, mutta onhan tuolla jo todella hyväksi koettu reaaliaikainen otteluseuranta, eli ketjut päivittyvät ilman että täytyy hakata selaimesta refreshiä. Ja muutenkin tuo antaa tekniikaltaan paljon isommat kehitysmahdollisuudet. Mutta kuten niin monta kertaa on todettu, ei se tekniikka ja hienous, vaan monelle merkitsee myös yksinkertaisuus ja helppokäyttöisyys ja joillekin se on ylivoimaisesti tärkein asia. Se puoltaisi siirtymistä Jatkoaikaan.
 
Mielestäni juuri selkeys ja yksinkertaisuus on tärkeimmät asiat. Ei niinkään se tekninen hienous. Esim juuri jatkoaika. Toimii.
Toki tekijöiden/ylläpitäjien sana vaikuttaa paljon. He tämän homman mahdollistavat.
 
Maikkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, HIFK, Liverpool
Tappara.co on hyvä juttu.
Ilman muuta aluksi pitää hieman totutella kun jokainen nippeli ja nappi ei löydykään tutusta paikasta.
Ja koska sisältöä ei ole ehtinyt kertyä, niin onhan siellä VIELÄ hieman tyhjää.
Jatkoaika.com:iin en tosiaan halua Tapparan jälkilöylyjä.
Se että ulkopuolinen taho on jakamassa penaltia avautumisista ties minkä provo-säännön perusteella ei nappaa.
Ns. Keskustelusta tulee munatonta faktatiedon vaihtoa vaaleanpunaiseen pumpuliin käärittynä.
Moderaattori pitää ilman muuta olla. Mutta mielestäni on loistava juttu, että sen tietää olevan oikeahenkinen porkkanalaseilla varustettu kirvesrinta.
Eli, tapparalaiset keskustelut tapparalaisten osalta voisi kaikki siirtää uuteen foorumiin.
 
zado

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllähän mikä tahansa sovellus, on se sitten foorumi tai uusi käyttisversio, on aluksi sekava ja luotaantyöntävä - varsinkin jos muutokset ovat suuria, kuten nyt. Aika äkkiä tuohonkin on kuitenkin tottunut.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Kun lukee tämän ketjua alkua, siis 10 vuoden takaisia juttuja, ei voi välttyä ajatukselta, että uusi palsta luotiin tai ideoitiin silloin salaliiton pohjalta. Ketju luotiin 1.1.2006, muutama päivä kauhisteltiin, jeesusteltiin ja luotiin marttyyrinomaista tunnelmaa, ja katso, 2.1.2006 tulee kuin kirkkaalta taivaalta jumalallinen ilosanoma, että uusi palsta on sitten pystyssä.

Ei siinä mitään, kuin markkinoinnin oppikirjasta. Näin vältyttiin mm. kyselyiltä että miksi uusipalsta pitää luoda jne. Luotiin tarve, tyhjiö, joka pyyteettömästi, vapaaehtoisesti, omin pikku kätösin, täytettiin. Ehkä uusi palstakin, .co, olisi kannattanut lanseerata samanlaisen manööverin kautta.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Uusi .co näyttää olevan pystyssä ja kaiketi melko valmiskin. Ihan hyvältähän se näyttää, suurimmat pelkoni eivät näytä toteutuneen. Hymiöiden ja valokuvien käyttö on ainakin toistaiseksi maltillista, jotta vanhan liiton ihminenkin pysyy mukana sydänkohtauksetta. Avattaret ovat riittävän pienet eivätkä estä katseen scrollautumista tekstimassassa. Uudentyyppinen etusivu toimii hyvin ainakin sellaiselle joka käy palstalla usein: näkee heti mistä puhutaan (keskustelijoita on juuri sopiva määrä tähän, jos kävijöitä olisi moninkertaisesti kuten täällä, ei välttämättä toimisi). Ja jos käy harvoin, voi avata keskustelualueet. Oikeastaan ainoa huolenaiheeni on se, että hajautuuko keskustelu uudenlaisen muodon pohjalta aiempaa pieniin ketjuihin. Sehän toki on moderaattoreiden toivekin. Itse pidän kuitenkin megaketjuista, joissa keskustelun kehittymistä voi seurata kaikessa rauhassa ja häiriöttömyydessä pitkänkin aikajänteen puitteissa.
 
Suosikkijoukkue
Tampereen TAPPARA
Sen verran perseestä ja sekaisen oloinen oli ensinäkemältä ja toiseltakin, että vierailuni siellä tulee harvenemaan entisestään, ugh!
 
Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Aika ärhäkkää mainosta tai muuta vastaavaa sontaa tarjoaa tällä hetkellä tappara.co. Jotain järjestelmän tarkistusta rupee väkisin tekemään...
 
Aika ärhäkkää mainosta tai muuta vastaavaa sontaa tarjoaa tällä hetkellä tappara.co. Jotain järjestelmän tarkistusta rupee väkisin tekemään...

Se oli valitettavasti Googlen Adsensen kautta masinoitu globaali hyökkäys, joka onneksi loppui/lopetettiin varsin nopeasti.

Paska on makuasia. Foorumi on suositumpi kuin koskaan.
 
Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Se oli valitettavasti Googlen Adsensen kautta masinoitu globaali hyökkäys, joka onneksi loppui/lopetettiin varsin nopeasti.

Paska on makuasia. Foorumi on suositumpi kuin koskaan.
Joo ei tuo foorumia kohtaan ollutkaan moite. Olen kyllä jo tottunut tuon käyttöön. Tosin luen sitä aina tuoreimmat-namiskaa käyttäen.
 
susi

Jäsen
"Sattuu" silmään kun tuolla käy, liian sekava mun makuun, kaikki ihku-avatarit, ei sivutuksia ketjuissa jne --> en tykkää ollenkaan.
En tiedä auttaisko rekisteröinti palstalle mutta en ole jaksanut nähdä vaivaa.
 
karotenoidi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Canucks, PYRY
"Sattuu" silmään kun tuolla käy, liian sekava mun makuun, kaikki ihku-avatarit, ei sivutuksia ketjuissa jne --> en tykkää ollenkaan.
En tiedä auttaisko rekisteröinti palstalle mutta en ole jaksanut nähdä vaivaa.
Avatarien esiintyvyys on Discoursen standardiulkoasuun nähden karsittu minimiin Tappara.cossa, mutta niitä avatareja jotka jätettiin ei rekisteröityminen poistaisi. Avatareilla on kuitenkin selkeä käyttötarkoituksensa osana kirjoittajien identiteetin syntyä, minkä vuoksi niitä on yleisesti valtaosalla internetfoorumeista. Niiden kanssa täytyy vaan elää, jos ei tykkää.

Sen sijaan sivutuksen puuttumisen logiikka aukeaa, jos rekisteröidyt, joten suosittelen tekemään niin kun jaksat. Discourse pitää jatkuvasti kirjaa siitä, mitä viestiä luet, siinä missä tämä Xenforo pitää kirjaa siitä minkä sivun olet aukaissut. Discoursen systeemi on yksiselitteisesti kehittyneempi ja parempi. Jos vaikka luet 60-viestisestä ketjusta 23 viestiä ja joudut yhtäkkiä toisiin velvollisuuksiin, seuraavalla kerralla kun avaat ketjun päädyt 24. viestiin. Todella näppärää ja kätevää.
 
Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Edelliseen viitaten vielä: jos haluat etsiä ketjusta jotakin aiempaa viestiä, voit vaan skrollata sivuston "liukupalkkia" tai hakea viestin numeron perusteella. Aika kätevää mielestän verrattuna sivunumeroiden klikkailuun. Jatkoajassa kaikki sivunumerot saa klikkaamalla auki, mutta esim. Futisforumilla ja vastaavissa vanhempien viestien hakeminen on aika tuskallista. Noh, vanhoja viestejä toki tulee haettua varmaan aika harvoin.

Olin kyllä itsekin alkuun sitä mieltä, että sivusto on sekavahko ja epämiellyttävä. Hetken aikaa käytettyäni tykkään kuitenkin kovasti. Sivustolta pystyy hakemaan aihealueittain, kuten muillakin palstoilla. Tuoreimmat-toiminto on kuitenkin mielestäni erittäin kätevä, sillä sen avulla näkee heti, missä on eniten keskustelua.

Tykkään myös liputus-mahdollisuudesta, jonka avulla yhteisö voi itse määritellä, minkälainen sisältö on hyväksyttävää. Kriittinen voi olla, mutta esim. viime aikoina näkynyt eräs pelkkää negas kirjoitteleva trolli saadaan melko nopeasti kuriin. Tätä liputusta ei vaan taida käyttäjät vielä kovin aktiivisesti käyttää.

Kiitän kuitenkin vapaaehtoisesti palstaa pyörittäviä henkilöitä. Moderointi on varsin fiksua ja asiallista, ja oli sivustosta mitä mieltä vaan, niin hienoa, että tällainen on meille tarjolla. Tappara.cossa on mielestäni mukava keskustella Tapparaan liittyvistä asioista, pohtia kokoonpanoja, huhuja, juhlia mestaruutta samanhenkisten kanssa yms. Sen sijaan muista joukkueista ja niihin vertaillessa on parempi keskustella Jatkoajassa, sillä vaikka .cossakin moni pystyy tarkastelemaan asioita objektiivisesti, on siellä myös paljon vahvat värilasit päähänsä painaneita keskustelujoita, jotka eivät voi sietää kunnioituksen tai arvostuksen sanaa vastustajasta.
 
hcp27

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-Liiga

En ymmärrä? Tappara.co on ehkä ei toimivin keskustelupalsta missä olen käynyt kun taas futisforum2 on kaikkine hakutoimintoineen yms helpoimpia käyttää.
 
polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
"Tappara.co is offline" tulee ilmoitus.
 
rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Piti tähän ottaa jo eilen kantaa, mutta se jotenkin jäi. Tuo eilinen otteluseuranta lienee väärä paikka, niin kirjoittelen tänne.

Jäsen @Sabaton otti kantaa siihen, kuinka otteluseurantaketjut ovat täällä Jatkoajassa lukukelvottomia, mikä poiki hieman enemmän ajatuksia aiheesta .co vs Jatkoaika. Ymmärrän Sabatonin näkemyksen vallan mainiosti. Järkyttävää kuraahan nuo otteluseurantaketjut usein ovat, varsinkin jos kentällä tapahtuu mitään hiemankaan kyseenalaisempaa. Jatkuvaa parkua tuomareista jne.

Itselleni tuo .co on enemmän "luen, mutten kirjoita" -palsta, vaikka sinne tunnukset on tainnut olla jo kauemman kuin Jatkoajalle. Lähinnä kyse on ajanpuutteesta, kun ei ehdi ihan kaikille haluamilleen foorumeille kirjoittamaan, niin pitää pyrkiä optimoimaan tekemisiä. Täällä jatkoajan puolella on kuitenkin hieman laajempi kaikupohja muita seuroja sekä esim. NHL:ää koskevalle keskustelulle. Toisaalta tuo .co hakkaa käyttöliittymältään jatkoajan mennen tullen. Jatkoaika on suorastaan masentavan kankea tuohon Tappara.co:hon verrattuna. Tuo .co:n käyttöliittymä mahdollistaa huomattavasti mielekkäämmän, nopeatempoisen viestinnän esim. otteluseurantoihin tai kipinöihin, kun ei tarvitse olla jatkuvasti itse sivua päivittämässä, vaan sivu nostaa uudesta viestit automaattisesti näkyviin. Huomattavasti mielekkäämpi foorumi se on käytettävyydeltään.
Teidän omalla ''hauskemmalta foorumilta'' tuntuu löytyvän vielä lukukelvottomampia tekstejä, muutama helmi poimittuna casesta: Juhani Tyrväisen puhdas taklaus Kemiläiseen:

Ihan näin alhaisia heittoja harvoin näkee täälläkään, tai sitten ei ole osunut mun silmään. No mutta Tapparan omalta palstaltakin löytyy sellainen vähän objektiivisemmin asioita katsova asiantuntevampi ''ydinryhmä'', joka pitää palstaa joltain osin kasassa. Tietynlainen yhteisöllisyys esim. kipinävahteineen on hienoa seurattavaa, mutta varsinkin pelitilanteita tarkastellessa valtaosan värilasit sotkee yleisen linjan turhan helposti yhdenväriseksi, vaikea saada rakentavaa keskustelua jos ei ole riittävästi kritiikkiä. Jatkoajalla joutuu paremmin perustelemaan asiansa, kun löytyy väkeä myös toisista leireistä. Lisäksi joukkueiden omissa karsinoissa on nähdäkseni ollut useimmiten riittävästi erilaisia mielipiteitä, jolloin keskustelu ei kulje vain yhteen suuntaan. Ainakin meidän osiossa on ollut sopivan tervettä kritiikkiä suuntiin jos toisiin.
Otan tämän viestisi tuolta eilisestä Otteluseurantaketjusta hieman vapaasti lainaten, niin tuosta tippuu nuo esimerkkisi Tyrväisen-Kemiläinen -tapausta koskien pois. Pahoittelen.

Jatkoajan ja Tappara.co:n vertaaminen noin suoraan on hieman hedelmätöntä. Jatkoaika pyrkii lähtökohtaisesti olemaan "objektiivinen" keskustelupalsta kaikkien seurojen faneille, useista eri sarjoista. Jatkoaika on suunnitelmallisesti lätkästä kiinnostuneille. Tappara.co ei edes pyri tuohon objektiivisuuteen. Se on nimenomaan yhden joukkueen, Tapparan, fani-palsta. Kieltämättä noita esimerkkisi kaltaisia ylilyöntejä, totaalisia mauttomuuksia tulee juurikin esim. otteluseurannoissa esiin. Mutta niin tapahtuu kaikkialla, missä yhden joukkueen fanit kokoontuvat yhteen. Tunteella mennään, niin yli menee. Vrt. vaikka maaotteluiden seurantaketjuihin, kun se "vastapaino" puuttuu, niin kollektiivin yksilöt sortuvat helpommin ylimeneviin mauttomuuksiinkin. Se mikä erottaa mm. .co:n ja Jatkoajan otteluseurannat onkin juuri tuo objektiisivuus. Molemmissa vedetään surutta värilasit silmillä, mutta .co:n puolella se tehdään suoraan myöntäen, koska se kuuluu fani-palstan perusluonteeseen, Jatkoajassa aika moni esittää väitteitä objektiivisuudesta, vaikka noita ketjuja seuraamalla voi helposti todeta, että värilaseilla mennään aika vahvasti... .Co on siis siinä mielessä, omalla tavallaan rehellisempi ympäristö. Yksivärinen kieltämättä, mutta eipä noissa otteluseurannoissa täällä jatkoajassakaan mitään rakentavaa kritiikkiä ole. Muissa ketjuissa ne rakentavat keskustelut käydään tunteiden laannuttua, niin täällä kuin .co:ssakin.

Enkä minä ihan osta tuotakaan, etteikö .co:ssa olisi täysin samaa kritiikkiä, mikä jatkoajassa on joukkueiden omissa karsinoissa. Kyllähän sielläkin on sitä kritiikkiä, osin rakentavaa, osin vähemmän rakentavaa, kun jengi on heittämässä Haapalaa LeKiin, kun ei hattutemppua tehnyt ekaan erään. Nähdäkseni varsin samanluonteinen tuo .co on, kuin liiga-joukkueiden omat osiot täällä jatkoajassa muilla joukkueilla. Jos tahtoo keskustella IFK:sta, niin kannattaa mennä IFK-osioon jatkoajassa, jos tahtoo jutella Tapparasta, niin .co on oikea paikka. Jos jomman kumman joukkueen fanit tahtovat jutella seurastaan laajemmassa kontekstissa, niin kannattaa siirtyä jatkoajan Liiga-osioon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös