Tappara päästi koronaan sairastuneet juniorit harjoittelemaan

  • 193 521
  • 1 661

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Voisiko olla, että nämä sakot olivat hiton pienet, koska muut joukkueet sen yhdessä päätti. Voisiko olla niin, että siellä ei muillakaan ole puhtaita jauhoja pussissa ja mikäli tulee ilmi rikkomuksia, niin kaikki joukkueet voivat sen myös hoitaa. Olen täysin vakuuttunut, että muissakin seuroissa on menty lain toiselta puolen oireettomien harjoittelussa. En millään vaan usko, että Tappara tätä olisi ainoana keksinyt. Rangaistuksen olisi pitänyt olla kauden loppuminen edustusjoukkueelta. Se olisi ollut oikea rangaistus. Nämä myös olisi pitänyt käydä läpi hyvissä ajoin, heti pandemian alussa.

Se nyt vielä puuttuu sopasta, että Tappara voittaa pytyn tänä vuonna.

Hifki otti hienosti irtopisteet luovutuksella ja terveyden merkityksellä. Sinänsä aika hassu ajatus tuo terveyden asettaminen kaiken edelle, koska pelissä käsketään vaikka heittäytymään kiekon eteen. Kerran kun se kiekko tulee niskaan tai vaikka ohomoon 150km/h niin hullusti voi terveydelle käydä. Kuuluu pelin riskeihin, mutta terveyden maksimoiminen ei kuulu tähän.
 
sivurauta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat ylipäätään tamperelaiselle jääkie
Mitä täällä aluksi kirjoiteltiin Tappara- fanien toimesta niin eikö tämä homma ollut sovittu pienellä heristyksellä Jukan suuntaan ja se oli sillä hyvä. Mitenkäs tämä nyt yksi kaksi muuttuikin niin, että tulee sakkoo, häkkii ja kakkuu joka puolelta. *sarkasm*

Ihan niinkuin tuo Oinosen kirjoitus kertoo, niin koko Tappara- organisaatio on tainnut alusta asti vähätellä koko asiaa. Ihan kauden alusta asti. En muuta syytä keksi miksi tekeminen on tällä tasolla mitä se tällä erää on. Vaikkei välittäisi Tapparan maineesta mitään, niin liigalle tämä on iso tahra.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Voisiko olla, että nämä sakot olivat hiton pienet, koska muut joukkueet sen yhdessä päätti. Voisiko olla niin, että siellä ei muillakaan ole puhtaita jauhoja pussissa ja mikäli tulee ilmi rikkomuksia, niin kaikki joukkueet voivat sen myös hoitaa. Olen täysin vakuuttunut, että muissakin seuroissa on menty lain toiselta puolen oireettomien harjoittelussa. En millään vaan usko, että Tappara tätä olisi ainoana keksinyt. Rangaistuksen olisi pitänyt olla kauden loppuminen edustusjoukkueelta. Se olisi ollut oikea rangaistus. Nämä myös olisi pitänyt käydä läpi hyvissä ajoin, heti pandemian alussa.

Se nyt vielä puuttuu sopasta, että Tappara voittaa pytyn tänä vuonna.

Hifki otti hienosti irtopisteet luovutuksella ja terveyden merkityksellä. Sinänsä aika hassu ajatus tuo terveyden asettaminen kaiken edelle, koska pelissä käsketään vaikka heittäytymään kiekon eteen. Kerran kun se kiekko tulee niskaan tai vaikka ohomoon 150km/h niin hullusti voi terveydelle käydä. Kuuluu pelin riskeihin, mutta terveyden maksimoiminen ei kuulu tähän.
Tähän kaipaisi lisätietoja, jos kerran olet vakuuttunut muidenkin seurojen rikkeistä.

HIFK:lla ei luultavasti ollut ensimmäisenä mielessä irtopisteiden kerääminen, vaan terveyden laittaminen etusijalle. Enkä myöskään vertaisi koronaa ja loukkaantumisia toisiinsa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Voisiko olla, että nämä sakot olivat hiton pienet, koska muut joukkueet sen yhdessä päätti. Voisiko olla niin, että siellä ei muillakaan ole puhtaita jauhoja pussissa ja mikäli tulee ilmi rikkomuksia, niin kaikki joukkueet voivat sen myös hoitaa. Olen täysin vakuuttunut, että muissakin seuroissa on menty lain toiselta puolen oireettomien harjoittelussa. En millään vaan usko, että Tappara tätä olisi ainoana keksinyt. Rangaistuksen olisi pitänyt olla kauden loppuminen edustusjoukkueelta. Se olisi ollut oikea rangaistus. Nämä myös olisi pitänyt käydä läpi hyvissä ajoin, heti pandemian alussa.

Se nyt vielä puuttuu sopasta, että Tappara voittaa pytyn tänä vuonna.

Melkoista foliohattuilua. Eiköhän jotain jo olisi tullut ilmi, jos muualla perseiltäisiin yhtä rankasti kuin Tapparan leirissä?

Hifki otti hienosti irtopisteet luovutuksella ja terveyden merkityksellä. Sinänsä aika hassu ajatus tuo terveyden asettaminen kaiken edelle, koska pelissä käsketään vaikka heittäytymään kiekon eteen. Kerran kun se kiekko tulee niskaan tai vaikka ohomoon 150km/h niin hullusti voi terveydelle käydä. Kuuluu pelin riskeihin, mutta terveyden maksimoiminen ei kuulu tähän.

Hohhoijaa mitä ajatuksenkulkua. Eiköhän tämä kannata vain jättää tähän.
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Jos Tappara nyt vaikka lanseeraisi tuotteita, joissa lukisi "karavaani kulkee ja koirat haukkuu"(tästä ei muuten kannata ottaa koppia!), näyttäytyisi se perin omituisena, vaikka tarkoitus olisi mikä.

Joo, ääriesimerkki, mutta tarkoitettu edellisen viestin sanomaa alleviivaamaan.
Tapparan kannattajat ovat perustelleet tätä sillä, että ajatus on lähtenyt faneilta, joten miksi Tappara ei sitten tätä hyödyntäisi. En minäkään tätä logiikkaa ihan ymmärrä, mutta oletetaan nyt sitten niin, että slogan ei liity mitenkään otsikon caseen.

Syntyi vain halu auttaa seuraa ketään ei jätetä yksin -hengessä. On sattumaa, että samaan aikaan Rautakorvelle oltiin muiden seurojen kannattajina antamassa kenkää. Sitä paitsi osa tuloista menee hyväntekeväisyyteen, mikä on totta kai hieno juttu.

Lisäksi nämä paidat ja mukit, miten ne nyt liittyy sitten enää mihinkään?

En tiedä, pitäisi varmaan käydä Tappara.co:sta selvittämässä niin aukeaisi tämä homma.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Kerran kun se kiekko tulee niskaan tai vaikka ohomoon 150km/h niin hullusti voi terveydelle käydä. Kuuluu pelin riskeihin, mutta terveyden maksimoiminen ei kuulu tähän.

Paljon tässä ketjussa on ollut, but looks like we have a winner here.
 
33720

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jauhojengi
Tapparan kannattajat ovat perustelleet tätä sillä, että ajatus on lähtenyt faneilta, joten miksi Tappara ei sitten tätä hyödyntäisi. En minäkään tätä logiikkaa ihan ymmärrä, mutta oletetaan nyt sitten niin, että slogan ei liity mitenkään otsikon caseen.

Syntyi vain halu auttaa seuraa ketään ei jätetä yksin -hengessä. On sattumaa, että samaan aikaan Rautakorvelle oltiin muiden seurojen kannattajina antamassa kenkää. Sitä paitsi osa tuloista menee hyväntekeväisyyteen, mikä on totta kai hieno juttu.

Lisäksi nämä paidat ja mukit, miten ne nyt liittyy sitten enää mihinkään?

En tiedä, pitäisi varmaan käydä Tappara.co:sta selvittämässä niin aukeaisi tämä homma.

Itse yhdistin vahvasti myös Hrachovinan tapaukseen:

Tässä mm. lainaus IS:n jutusta Domia koskien:

– Tuore tapaus on käyty läpi hänen kanssaan ja annettu kirjallinen huomautus, koska Tappara on seurana välillisesti vedetty mukaan hänen henkilökohtaisen mielipiteen ilmaisuun, tiedotteessa sanotaan.

Tapparan torstaina julkaisema tiedote päättyy tulkinnanvaraiseen lauseeseen:

– Me emme jätä kuitenkaan ketään yksin.

En tarkoita, että kampanja olisi luotu Domin ympärille, mutta esim. tappara.co -palstalla on mielestäni ollut enemmän näitä viittauksia juuri Domiin kuin Rautakorpeen liittyen.

Enkä myöskään sano, että yhtään paremmaksi viesti tämän myötä muuttuisi :)
 
KultaLukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Paljon tässä ketjussa on ollut, but looks like we have a winner here.

"Voisiko olla niin, että siellä ei muillakaan ole puhtaita jauhoja pussissa ja mikäli tulee ilmi rikkomuksia, niin kaikki joukkueet voivat sen myös hoitaa. Olen täysin vakuuttunut, että muissakin seuroissa on menty lain toiselta puolen oireettomien harjoittelussa. "

Vaikea tällekään on voittajaa löytää... Minne muuten hävisi @peterra jolta pyydettiin vastauksia nyt kun Tapparan ääliömäisestä toiminnasta on selvinnyt enemmän?
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mielestäni viimeiseksi kommentiksi tähän aiheeseen omalta osaltani sopii hienosti tämä:

Osmo A. Wiion viestinnän "lait":
1. laki
Viestintä yleensä epäonnistuu paitsi sattumalta.
Jos viestintä voi epäonnistua, niin se epäonnistuu.
Jos viestintä ei voi epäonnistua, niis se kuitenkin tavallisimmin epäonnistuu.
Jos viestintä näyttää onnistuvan toivotulla tavalla, niin kyseessä on väärinkäsitys.
Jos olet itse sanomaasi tyytyväinen, niin viesti varmasti epäonnistuu.
2. laki
Jos sanoma voidaan tulkita eri tavoin, niin se tulkitaan tavalla, josta on eniten vahinkoa.
3. laki
On olemassa aina joku, joka tietää sinua itseäsi paremmin, mitä olet sanomallasi tarkoittanut.
4. laki
Mitä enemmän viestitään sitä huonommin viestintä onnistuu.
Mitä enemmän viestitään sitä nopeammin väärinkäsitykset lisääntyvät.
5. laki
Joukkoviestinnässä ei ole tärkeätä se, miten asiat ovat, vaan miten asiat näyttävät olevan.
6. laki
Uutisen tärkeys on kääntäen verrannollinen etäisyyden neliöön.
Lähde: Osmo A. Wiio, Viestinnän perusteet, Weilin+Göös, Espoo

Tässä keskustelussa on itselleni käynyt varsin selväksi, että tämä laki on 100 % totta. On ihan sama, miten asiani ilmaisen niin joku tietää minua paremmin, mitä sillä tarkoitin.
Piti oikein hakua käyttää ja katsoa onko tässä ketjussä käyty tätä läpi. No olihan oikein siteerattu jostain koko setti, mutta loppukommenteista päätellen ei ymmärretä mistä on kyse.

Wiion lait ovat tuommoisia hieman sarkastisia, eikä ne kerro mitään siitä, että mitä pitäisi tehdä. Toisin kun lainauksen lopussa sanotaan marttyyrimaisesti, että "ihan saama miten asiani ilmaisen .." niin sitähän ei myöskään ole kyse, vaan ihan viestinnän perusasioista. Ilman mitään lähdettä tärkeimmät ovat, puhu totta, puhu selkeästi, kerro kaikki asiaan liittyvä kerralla ja muita rehellisyyden ja viestinnän perusasioita.

Nyt tappara on rikkonut aivan kaikkia näitä perusohjeita alusta loppuun. Ymmärrän, että porkkanalaiseilla varustetulle joku "minä otan kaiken vastuun" on ihan ok selitys, mutta ei se normaali-ihmisille riitä. Mistä otat vastuun? Mitä se tarkoittaa oikeasti? Mitä te oikeasti teitte, kaikki yksityiskohdat? Miten aiotte jatkossa varmistaa, että ette ole yhtä tyhmiä? Oikeasti siis, ei mitään vastuunkantoja vaan konkretiaa.

Jos tappara olisi tullut asian valjettua ulos kertomaan ihan tarkkaan kaiken asiaan liittyvän, heittänyt syylisen laidan yli ja kertonut jatkossa starttaavan vaikka jonkun vastuullisuusohjelman ja koulutuksen sekä jättänyt mukahassutelut väliin, niin asiasta ei enää keskusteltaisi. Ketään ei kiinnostaisi saiko Rautakorpi sakot tai muuten. Nythän tämä seuraa tapparaa niin kauan kun asia tipottain valuu julkisuuteen. Joku junnuista pelaa ensi vuonna toisessa joukkueessa ja kertoo ihan avoimesti totuuden ja taas ollaan otsikoissa.
 
Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Tapparahan on myös tunnustanut treenauttaneensa EHT:llä olleita tsekkejä keskenään muutaman päivän omilla jäävuoroillaan siinä vaiheessa, kun heille ei oltu vielä viranomaisten toimesta karanteenia määrätty, vaan olivat vain Liigan sopimassa karanteenissa. Tuossa vaiheessahan oli päivänselvää, että heille on viranomaisten määräämä karanteeni tulossa, koska olivat pelanneet Suomea vastaan ja lisäksi matkustaneet samalla lentokoneella Suomeen. Suomen joukkueessahan oltiin todettu 5 tartuntaa.

Tässäkään ei vastuullisuudesta ollut tietoakaan, vaikka sääntöjä ei ilmeisesti rikottu (Liigan asettama EHT-karanteeni ei välttämättä estä karanteenissa olevia harjoittelemasta keskenään) Näistä Tapparan tsekeistähän sitten osalla olikin se korona.

Esimerkiksi KooKoohan meni omaehtoiseen karanteeniin odottelemaan viranomaisten päätöksiä heti kun kuuli vastustajansa HIFK:n koronatapauksista.

edit:

tässä tuo Mika Aron twiitti aiheesta
 
Sean Connery

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ai on Tapparafanien kanta nyt se, että kaikki muutkin seurat laittavat koronaa sairastavia treenaamaan jäähalleihin. Ja tämän takia Liigan asettama sakko oli suuruudeltaan pieni, koska osakkaat haluavat pitää matalaaprofiilia ja pelkäävät myös joutuvansa sakotettavaksi. Mielenkiintoinen käänne :)
 
J

Just-Ice-Hockey

Kokonaisuus huomioiden, eli että toinen on rypenyt vuosikausia satojatuhansia tappiolla ja toinen satojatuhansia voitolla, ei tämän yhden yksittäisen kauden liikevaihdon pienemisellä pitäisi olla mitään vaikutusta siihen kun arvioidaan seurojen maksukykyä.

Mä en nyt hiffaa sun logiikkaa yhtään. Miksi seuran paskan taloudenpidon pitäisi olla jotenkin huomioitava seikka rangaistusta mitattaessa?

Se, että narreissa pelanneen pelaajan peluuttamisesta rangaistaan ankarammin kuin koronasäännösten rikkomisesta onkin sitten oman keskustelunsa paikka. Se on perseestä. Keskustelu käyty.
 
Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES

Rikkaalla seuralla on varaa maksaa suuremmat sakot, kun taas köyhemmällä saman suuruinen sakko voisi johtaa konkurssiin. Toisin sanoen, Tapparalla on varaa perseillä oikein urakalla kun taas jollain muulla ei ole. Siinä se logiikka rautalangasta. Näin asian ei pitäisi olla ainakaan tämän vakavuusasteen asioissa, rangaistus menettää merkityksensä jos se ei todellisuudessa ole yhtä kova jokaiselle.

Ja ainakin uutisoinnin perusteella Liigalla ei ole ollut mitään kiinteää sakkoa koronarikkomuksille. Ja Tapparasta on kommentoitu, että sakko on ollut tuntuva tilanteeseen nähden. Kyllähän tuosta siis paistaa läpi se, että Liiga olisi voinut määrätä sakkoa enemmän mitä se on määrännyt ja toisaalta Tapparan taloustilanne on vaikuttanut sakon määrään alentavasti.

Siksi olikin kätevää verrata liikevaihdon suhteilla noita erilaisia sakkoja ja vielä huomioituna todellisella maksukyvyllä. Siksi haiseekin entistä pahemmalta kun Tapparasta kerrotaan kuinka tuntuva sakko onkaan ollut.
 
Eli liigaseurojen kesken pitäisi olla käytössä vanha kunnon progressio? Nyt on kyllä jo niin demaria ajattelua, että mulla menee aivot solmuun. Toinen seura hoitaa hommat hyvin kunnes mokaa = iso sakko, toinen hoitaa homma päin persettä ja taas mokaa = pieni sakko. Kyllä tuollaisen järjestelmän vastinparina pitää sitten olla myös joku velvoite hoitaa talous niin, että satojentuhansien tappioita ei tule, ainakaan vuosikausia putkeen. Ja siltikin tuo olisi täysin läpimätä systeemi.

Eli ei, rangaistuksia ei pidä suhteuttaa liikevaihtoon vaan teon rangaistavuuteen. Liiketoiminnassa se on toimijan itsensä vastuulla, että on fyrkkaa kattaa kulut, mukaan lukien sakot.
 
Jos en väärin muista, niin Ipalla oli jossain välissa Liigalisenssi katkolla huonon taloudenpidon takia. Eli on siellä velvoite pitää talous kunnossa, eri asia miten sitä seurataan.

Jos ei progressio kelpaa, niin sitten pitäisi nostaa niitä sakkoja. Minimissään 500 k€ rikkestä kuin rikkeestä, johan alkaisi tuntua isommillakin seuroilla. Ei vaan taida mennä läpi, kun isot seurat vastustaa. Pitäähän se kilpailuetu säilyttää. Sakot siis pysyvät pieninä isoille seuroille ja suurina pienille (taloudellisesa mielessä).

Eivais, tämä nykyinen on hyvä eikä yhtään läpimätä.
 
blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Ehkä olisi ylipäänsä parempi, jos koronarikkomuksista seuraisi ennalta sovitun suuruinen pistemenetys eikä sakko. Silloin rangaistusta pitäisi ihan oikeasti pyrkiä välttämään. Nythän sakko tuntuu olevan vain normaali urheilumenestyksen tavoitteluun liittyvä kulu.
 
J

Just-Ice-Hockey

Jos en väärin muista, niin Ipalla oli jossain välissa Liigalisenssi katkolla huonon taloudenpidon takia. Eli on siellä velvoite pitää talous kunnossa, eri asia miten sitä seurataan.

Jos ei progressio kelpaa, niin sitten pitäisi nostaa niitä sakkoja. Minimissään 500 k€ rikkestä kuin rikkeestä, johan alkaisi tuntua isommillakin seuroilla. Ei vaan taida mennä läpi, kun isot seurat vastustaa. Pitäähän se kilpailuetu säilyttää. Sakot siis pysyvät pieninä isoille seuroille ja suurina pienille (taloudellisesa mielessä).

Eivais, tämä nykyinen on hyvä eikä yhtään läpimätä.

Jos en ymmärrä ajatustasi siitä, että sakot pitäisi kilpaurheilussa olla progressiivisia, niin en kyllä ymmärrä myöskään, että miksi sinun pitää siitä kiukutella.

Kerro nyt kuitenkin edes jotain esimerkkejä, siitä, miten isot seurat ovat hyödyntäneet saaden kilpailuetua Liigan sakotusköytännöstä.

Ylipäänsä ihmettelen, että miksi kilpaurheilussa pitäisi kovasti pyrkiä keinotekoisesti tasapäistämään toimijoita. Oma pesä kuntoon. Tampereellakin on Tappara osoittanut, että jääkiekko seuraa voi pyörittää taloudellisesti ja urheilullisesti paremmin kuin mitä Ilveksessä on kyetty tekemään. Toisaalta vaikkapa HPK ja Ässät ovat osoittaneet, että myös pienen talousalueen joukkue voi menestyä urheilullisesti. Ja mainitaan nyt vielä Lukko, Liigan pienin talousalue ja varmaan vakain talous. Eli sen sijaan, että huudetaan täällä miten tää on epäreilua kun muut on parempia, se hyöty pitää saada niiltä pois, kannattaa se oma energia kohdistaa oman pesän siivoamiseen ja kilpailuedun hakemiseen itselleen.
 
Sille ei voi mitään, jos et ymmärrä miksi tietyissä tapauksissa progressiivinen sakotus olisi hyvä juttu.

No, yksi esimerkki on, kun joku treenauttaa koronapositiivisia/altistuneita pelaajia vaikka niin ei saisi tehdä saaden tästä urheilullista etua. Mutta kun sakko siitä on tälle seuralle niin pieni, niin mitä väliä vaikka jäädään kiinni? Joku köyhempi seura on varmaan ajatellut samaa, mutta kun se sakko on sille niin iso niin ei riski kannata.

Eikö olisi helpointa vain poistaa kaikenlaiset sakot, miksi pitää keinotekoisesti pystyssä rangaistusmuotoa joka ei ole kaikille tasapuolinen? Tässäkin tapauksessa sakkoa laskettiin vaikka oli alustavasti sovittu korkeammasta sakosta. Ilman sakkoloita röyhkein voittaa, sehän on osa urheilua.
 
Kämmenrumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston

Nimenomaan sakkorangaistus on vähän hölmö tälläisessä tilanteessa.

Rangaistuksen pitäisi kohdentua urheilulliseen puoleen, vaikka runkosarjan sijoitusta pudottamalla kymmenen sijaa.

Esim. F1:ssäkin on sijojen menetykset rangaistuksissa käytössä.
 
Myyntimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos en ymmärrä ajatustasi siitä, että sakot pitäisi kilpaurheilussa olla progressiivisia, niin en kyllä ymmärrä myöskään, että miksi sinun pitää siitä kiukutella.

Kerro nyt kuitenkin edes jotain esimerkkejä, siitä, miten isot seurat ovat hyödyntäneet saaden kilpailuetua Liigan sakotusköytännöstä.

Ylipäänsä ihmettelen, että miksi kilpaurheilussa pitäisi kovasti pyrkiä keinotekoisesti tasapäistämään toimijoita. Oma pesä kuntoon. Tampereellakin on Tappara osoittanut, että jääkiekko seuraa voi pyörittää taloudellisesti ja urheilullisesti paremmin kuin mitä Ilveksessä on kyetty tekemään. Toisaalta vaikkapa HPK ja Ässät ovat osoittaneet, että myös pienen talousalueen joukkue voi menestyä urheilullisesti. Ja mainitaan nyt vielä Lukko, Liigan pienin talousalue ja varmaan vakain talous. Eli sen sijaan, että huudetaan täällä miten tää on epäreilua kun muut on parempia, se hyöty pitää saada niiltä pois, kannattaa se oma energia kohdistaa oman pesän siivoamiseen ja kilpailuedun hakemiseen itselleen.
Sopiihan se, että kaikki maksavat samansuuruisen sakon samasta rikkeestä. Mielestäni se on oikein. Samoin pitäisi koronatukienkin olla samansuuruisia. Miksi Tappara sai viisikertaa isomman tuen valtiolta kuin Ilves? Oliko se mielestäsi oikein ja reilua kilpasarjassa, jossa joukkueet saavat itse päättää budjetistaan. Eikö loogisesti ajateltuna tukienkin pitäisi olla yhtä suuria, koska ei saa olla progressiota.
 
Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
Nimenomaan sakkorangaistus on vähän hölmö tälläisessä tilanteessa.

Rangaistuksen pitäisi kohdentua urheilulliseen puoleen, vaikka runkosarjan sijoitusta pudottamalla kymmenen sijaa.

Esim. F1:ssäkin on sijojen menetykset rangaistuksissa käytössä.

Pistemenetykset olisi urheilullinen ratkaisu tällaisissa. Jokaisella joukkueella on samat lähtökohdat ja mahdollisuudet niitä kerätä joten ne ovat yhtä "kalliita" jokaiselle ja ne osuisivat juuri sinne minne pitääkin eli joukkueeseen ja sen sijoitukseen. Sääntökirjaan olisi helppo taulukoida suoraan, montako pistettä minkäkin säännön rikkominen maksaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös