Tappara kaudella 2021–2022

  • 202 180
  • 791

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mites se sanonta "hyvä joukkue voittaa huonollakin pelillä", ei oikein osu viime ja tämän kauden Tapparaan. Tuotahan toisteltiin siis jo viime kaudella haastatteluissa että kunhan koko joukkue on vain 100% asenteella ja sitoutumisella mukana, niin voitetaan kenet tahansa. Mutta kuten tiedetään, niin mikään joukkue ei pysty pelaamaan maksimilatauksella runkosarjaa eikä edes pleijareita läpi. Aina tulee heikompia iltoja, jolloin vähän vähemmälläkin energialla pitäisi kairata tärkeitä voittoja kotiin. Tämähän oli ihan arkipäivää Rautakorven Tapparassa 20 vuotta sitten, ja mestaruuskaudella 16-17 joukkue teki tästä melkein taidetta. Mutta oikeastaan heti kaudesta 17-18 lähtien alkoi tämä ajoittainen epätasaisuus, mikä on nyt saavuttamassa huippunsa. En näe oikein muuta yhteistä nimittäjää kuin että noihin aikoihin Tappara hukkasi äärimmäisen hyvään puolustuspeliin perustuneen pelitavallisen edun, mitä ei olla viidessä vuodessa onnistuttu paikkaamaan tällä yksilövetoisemmalla tyylillä. Nykyään on täysin mahdotonta sanoa millaisessa iskussa joukkue tulee pelaamaan otteluun tai jopa yksittäiseen erään pelin sisällä. Huolestuttavinta on että tuo näyttää olevan mysteeri myös valmennukselle ja pelaajille.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Heljanko, Seppälä, Levtchi ja Merelä valittu maajoukkueeseen Moskovan turnaukseen. Turnauksen alle jää vain yksi Liiga-matsi, vieraissa Jyväskylässä, mutta seuraava matsi (KalPa kotona) on heti seuraavana päivänä turnauksen jälkeen. Piiroinen varmaan torjuu nuo kaksi matsia, Kohonen kakkosena?
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hienoa, että pojat pääsevät laittamaan leijonaa ylleen, mutta eikös tässä ole ollut jokin herrasmiessääntö, kun höntsiä vedetään samaan aikaan kun sarjapelejä, että yhtä joukkuetta ei kupata mukaan. Etenkin, kun tämä joukkue taistelee säälipleijarisijoista eikä ole marssinut voitosta todellakaan voittoon. Paskaa
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Uuden hallin xGoals:

Tappara - Ilves 2.33 - 2.12
Ilves - Tappara 1.50 - 3.19
Tappara - Rouen 4.51 - 1.39
Tappara - SaiPa 3.12 - 1.98

Yhteensä:
Tappara - Vihulaiset 11.46 - 6.99 (xGF% 62.1%)
(toteutuneet maalit 17 - 11, (GF% 60.7)
2 voittoa, 1 tasuri, 1 tappio.

Keskiarvo per peli
Tappara - Vihulaiset 3.29 - 1.75

Puoltoista maalia odottamaa alkaa olla eroa per peli.

Liigasta nämä tarjoaa Jani Pellinen ja CHL:stä niiden omat sivut.

EDIT:

Lisätään nyt vielä erikoistilanteet.

Tap-Rouen jäähyt 2-4, maalit 2-2
Tap-Saipa jäähyt 4-1, maalit 0-0
Ilves-Tap jäähyt 3,5-2, maalit 0-1
Tap-Ilves jäähyt 4-2, maalit 0-1

YV - 3 maalia/10,5 YV:tä = 28,6%
AV - 3 maalia/12 AV:ta = 75,0%
 
Viimeksi muokattu:

Eeyore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Luoto ja Peltola voisivat tuoda helpotusta maalien tekemisen tuskaan. Tapparan peli on hyökkäyspäässä liian usein pikkuhienoa näpertelyä ja kulmissa kaartelua. Peltolan ja Luodon suoraviivaisemmat otteet olisivat hyvä lääke tähän. Olen melko luottavainen, että tämä osa-alue tulee kauden edetessä paranemaan.

Puolustussuuntaan olisin enemmän huolissani. Tapparan pelitapa vaikuttaa haavoittuvaiselta. Vaikka kiekkoa hallitaan pitkiäkin jaksoja, tuntuu vastustajan harvalukuiset tilanteet usein huomattavasti vaarallisimmilta. Tappara ei tunnu olevan valmiina hyökkäysalueen kiekonmenetyksiin. Sama ongelma koskee punaviivan ja oman siniviivan välistä aluetta, jonne liian usein pakotetaan avauksia tilanteissa, joissa tilaa ei yksinkertaisesti ole. Vastustaja saa näistä liian usein nopeita vastahyökkäyksiä, usein vieläpä miesylivoimalla.
 

Tumbenson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Usein tuntuvat korostuvan hyökkäyspäässä nuo kulmista toivotaan toivotaan -neppailut maalin eteen. Näistä toki välillä tulee maaleja, mutta usein vaarallisia vastahyökkäyksiä vihulaiselle. Tämä tuntuu korostuvan ennakkoon heikompia joukkueita vastaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: S.T.

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Vieraissa tulee illasta toiseen pisteitä ja maalinteko on helppoa. Kotona onkin sitten pelkkää tuskaa. Tätä on jatkunut pitkään. Millähän tuota vierasvirettä saisi jatkettua kotijäällä? Onneksi nyt on muutama vieraspeli putkeen, joten pisteitä sopii odottaa.
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara on jotenkin äärimmäisen vaikea joukkue arvioida tällä kaudella. Aletaan olla niissä hetkissä, kun enää ei voida mennä lyhyen otannan taakse. Mutta senkään ymmärtäminen ei oikein auta...

Tappara on vierasjoukkueena ollut Liigan kovin joukkue tänä syksynä. 16 ottelua, 33 pistettä. Se tekee tuollaisen 2,06 pistettä / ottelussa. Ylivoima vieraspeleissä on toiminut 29,55 % :n teholla, av 90,91 %. Luvut ovat kovan joukkueen tilastoja. Jos Tappara pelaisi kotona edes lähelle samaan tahtiin, ei ketään kiinnostaisi kriisistä puhua. Ottelut SHL-joukkueita vastaan CHL:ssä puhuvat samaa. Tappara on tällä kaudella todella iskukykyinen, kun sille päälle osuu.

Mutta kun kotonakin Liigassa pelataan... Tappara on tällä hetkellä Liigan 12. paras kotijoukkue. 13 ottelua, 15 pistettä (1,15 pistettä ottelussa). Erikoistilanteet kertovat samaa tarinaa. Yv kotona on 4,44%, av 82,86 %. Ero vieras- ja kotiotteluiden välillä on aivan järkyttävä. Kotiotteluiden luvut ovat sitä luokkaa, että näillä ei ansaita yhtään mitään.

Yleensä puhutaan kotiedusta, mutta Tapparan tämän kauden kohdalla moisia puheita ei tarvitse esittää. Otanta alkaa olla aika suuri tällaiseen Jekyll & Hyde -esitykseen. Kai tämän kotitaaperruksen on pakko olla henkistä? Jokin peleihin latautumisessa kotona epäonnistuu. Ei joukkueen noin vahvaa vieras- ja toisaalta noin heikkoa kotiesiintymistä oikein muullakaan selittää voi.

Tämä epätasaisuus on todella suurta, hieman huolestettuvaa. Mutta kun vieraissa näinkin suurella otannalla on kulkenut näin hyvin, niin ei kai se täysin sattumaa ole? Siitä johtuen tämän kauden osalta en ole vieläkään valmis kirvestä kaivoon heittämään. Joukkueessa on tarvittava osaaminen keväällä menemään pitkällekin. Mutta mieluummin ennemmin kuin myöhemmin pitää kotipeleihinkin saada jotain järkeä.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Minä en ymmärrä tuota jatkuvaa huolestumista siitä ja tästä. Neljään peliin ei olla hävitty ja silti huolestujat tykkää huolestua.

Nykysukupolvi on tällainen. Se on epätasainen. Niin se on epätasaista muillakin. Kannattaa katsoa muuallekin, eikä vaan ylianalysoida Tapparaa ja vain Tapparaa. Ei semmoista konemaista tasaista Tapparaa ehkä koskaan enää tule. Mutta tärkeintä on se, että on enemmän hyviä kuin huonoja päiviä. 2 hyvää kolmesta. Sillä pääsee pirun pitkälle, ihan mestaruuteen asti.

Joukkueella menee nyt ihan hemmetin hyvin. Jännäkakka-pelit ja nostalgiat on takana päin. Selvästi vahvan suorittamisen jakso tulossa, jos vaan loukkaantumisilta vältytään. Austin tänään otti osumaa, yhden pakin puute ei haittaa, jos VMV tulee kohta tilauksesta takaisin.

Kotipelien vaikeus näytti Hakametsässä siltä, että monet vastustajat kuten KooKoo, HPK, TPS, osasivat tulla tuhoamaan Tapparan pelin tehokkaalla passiivisella vieraspelitaktiikalla. Ikäänkuin tekemään Tapparalle "tapparat", minkä Tappara tekee muille vieraskentällä. Nyt kun siirryttiin uuteen areenaan, saattaa vastustajien keskittyminen ja erilainen jää hieman hiekottaa tätä, mikä on ollut helppoa ja tuttua toistaa Hakametsässä. Ja ehkä ajatuskin karkaa ensikerran vierailijalla uuden areenan valoihin. Pienet asiat alkaa kääntää näitä hommia. Tapparalle uusi areena ei ole enää yllätys ja alkaa olla luistimet oikein terotettu ja syöttäminen tuttua erilaisella jäällä Hakametsään verrattuna. Se oikea kotietu alkaa tulla sieltä ulos ja tilastot tulee tasoittumaan kauden loppua kohti. Varmasti aletaan ottaa vieraissakin turpaan.
 
Viimeksi muokattu:

ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
@rinne

Kyllähän tuo Oulun peli tarjosi mainitsemaasi Jekyll&Hydea. Loistava sisääntulo, josta pelillinen käyrä alaspäin

Meni varmaan rallatellen ja liian hyvin tuo useamman maalin johto. Tappara pelasi todella vahvasti. Eipä se kaukana ollut ettei pupeltaneet, vaikka suoranaista paniikkia ei ollut, mutta huonoa peliä kiekolla.

Puolustuspelihän alkoi murentua kun Austin jätti kentän. Mielestäni hyvä pakki, vaikka odotukset taisi olla hyökkäyspeliin kovemmat, mutta puolustamaan kova peluri ja antamaan sen hyvän helpon ensimmäisen syötön.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kyllähän tuo Oulun peli tarjosi mainitsemaasi Jekyll&Hydea. Loistava sisääntulo, josta pelillinen käyrä alaspäin

Meni varmaan rallatellen ja liian hyvin tuo useamman maalin johto. Tappara pelasi todella vahvasti. Eipä se kaukana ollut ettei pupeltaneet, vaikka suoranaista paniikkia ei ollut, mutta huonoa peliä kiekolla.

Se on kyllä jännä, miten se pupeltaminen ja ylpistyminen alkoi siinä, kun liian kauan oltiin yli yhden maalin johdossa. Johtohan tuli vähän helpolla, kun kerrankin saatiin maalipaikoista tulosta, jota niissä pään seinäänhakkaamispeleissä ei olla saatu.

Mutta heti kun Kärpät kavensi 4-5, niin jämäkkyys löytyi. Se hätäily loppui siihen tilanteeseen. Kärpät toki rakensi todella vaarallisen tasoituspaikan ilman mokea, mutta ei tällä kertaa.

 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara on tehnyt maaleja liigan parhaalla keskiarvolla ja se näkyy pistepörssissä. Levtchi 1. Kuusela 9. Virta 11. Merelä 12. Tanus 16.

Kuuselan tasosta oltiin taas kauden alkupuolella huolissaan, mutta siellä hän taas keikkuu pistepörssin top10:ssä. Tänä vuonna ei edes ylivoimapisteitä ole kummoisesti, vaan peli kulkee 5vs5.

Alkukaudella Tappara hallitsi pelejä ja maalipaikkatilastoja, mutta kiekko ei vaan uponnut. Nyt uppoaa. 5vs5 peli tuottaa erinomaisesti, kun maaleja syntyy vaikka ylivoima on heikkoa ja pakit eivät juuri koskaan liigapeleissä tee maaleja. CHL:ssä nämäkin asiat ovat olleet kunnossa.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Kyllä Kuusela on ottanut viime aikoina kunnon roolia, tänäänkin oli yhtäkkiä nokikkain veskarin kanssa ja toisessa päässä pelasti toisaalta maalin. Ei kyllä taso tipu, mies joka on painanut pelkästään längistä 130 maalia, noin, liigassa.
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Anton Levtchi on pelimies, jota on ilo seurata. Huikea pelimies on miehestä hiljalleen kasvanut. Pudotuspelien uroteot odottavat edelleen, mutta herran voinee sanoa olevan Tapparan hyökkäyksen sielu, dynamo.

Juuri nyt Levtchi on Liiga-tasolla pelaaja, joka kykenee käytännöstä tyhjästä luomaan maalipaikkoja itselleen tai ketjukavereille. Yleensä useamman ottelussa. Eikä silloin tarvitse edes puhua Levtchin tasolla erityisen kovasta ottelusta. Kun paikat vielä realisoituvat tulossarakkeeseen, niin helppo on miehen tekemisiä iloiten katsella.

 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pakko tulla erikseen kehumaan, että Tappara on ottanut meikäläisen Saksan reissun aikana oikeanlaisen suunnan tekemiseen. Pääsääntöisesti peli on ollut viime aikoina oikeinkin hyvää, joten ei viitsi liikaa parkua enää alkukaudesta. Sarjasijoituskin alkaa olla kääntynyt lähemmäs sitä, missä Tapparan voisi olettaakin olevan. Jottei nyt liikaa kehuisi niin nähdäkseni olisi kuitenkin kohta jo syytä miettiä ainakin yhtä vahvistusta pakistoon, koska yksikin loukkaantuminen niin Tappara on erityisesti kiekollisten pakkien osalta tällä hetkellä aika hukassa. Rantakarin ei voi olettaakaan olevan vielä parhaalla tasollaan, mutta hyökkäyspäähän pakisto on suoraan sanoen melkoinen tussahdus kokonaisuutena.

Tänään Jukureita vastaan Kuusela kävi pari kertaa viivassa ihan näytön vuoksi ja sieltähän rupesi tulemaan ihan pelottavan oloisia vetojakin viivalta. Kinnunen kyllä yrittää ja pääsääntöisesti pelaa kehuttavasti, mutta semmonen perustaso erityisesti hyökkäyspäässä hakee vielä paikkaansa. Kinnunen ja Rantakari sentään saavat toisinaan kiekkoa maalille, mutta kaikilla muilla on vaikeuksia saada kiekkoa edes ensimmäisen ukon ohitse. Tämän vuoksi pitäisin ihan perusteltuna ainakin jonkinlaista täsmähakua tuomaan sitä kiekollisuutta kevättäkin silmällä pitäen, toki toinen on se, mitä löydetään. Noita kiekollisia pakkeja kun ei kovin usein helpolla löydy.

Jos pelissä vielä jotain toivomisen osalta olisi niin edelleen tuo suorahyökkäyspelaaminen on kyllä tökkinyt enemmän ja vähemmän koko kauden. Kun ne pommituspaikat järjestellään koko aika viivalle niin sieltä olisi suotavaa saada jollakin ilveellä kiekkoa edes kohti maalia, mutta aivan liian usein se ykkösellä vetäminen on Tapparassa aivan pannassa.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Silloin harvoin kun Tapolan penkkiohjeita pelaajille pääsee kuulemaan (CHL-peleissä), niin on siellä painotettu nimenomaan ampumaan viivasta ykkösellä ilman asetteluja. Mutta meneekö tuo sitten välillä jopa liian kaavamaiseksi eli vetopaikkoja yritetään tehdä liikaa viivan kautta, jolloin varsinkin Liigassa (jossa kaikki asiat scoutataan vastustajista etukäteen) vastustajien laiturit lukevat nuo pois ja vedot jäävät blokkeihin tai ei uskalleta laukoa. Viime aikoina Tappara on tehnyt hyvin maaleja, pitäisi oikeastaan kiinnittää huomiota jatkossa kuinka siniviivan kautta päästään tulostaululle, koska tuo on ollut ehkä se toistuvin hyökkäyspään tapa hakea maaleja.

Tapparalla on viisi pelaajaa pistepörssin Top 20 joukossa, vaikka mitään säkenöivää ei joukkueelta olla nähty missään vaiheessa kautta. Tämä on lupaavaa, ja nyt myös voittoja on alkanut kertyä muutenkin kuin lyömällä all in. Hyviä merkkejä.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Silloin harvoin kun Tapolan penkkiohjeita pelaajille pääsee kuulemaan (CHL-peleissä), niin on siellä painotettu nimenomaan ampumaan viivasta ykkösellä ilman asetteluja. Mutta meneekö tuo sitten välillä jopa liian kaavamaiseksi eli vetopaikkoja yritetään tehdä liikaa viivan kautta, jolloin varsinkin Liigassa (jossa kaikki asiat scoutataan vastustajista etukäteen) vastustajien laiturit lukevat nuo pois ja vedot jäävät blokkeihin tai ei uskalleta laukoa. Viime aikoina Tappara on tehnyt hyvin maaleja, pitäisi oikeastaan kiinnittää huomiota jatkossa kuinka siniviivan kautta päästään tulostaululle, koska tuo on ollut ehkä se toistuvin hyökkäyspään tapa hakea maaleja.

En nyt tarkkoja tilastoja jaksa tarkistaa, mutta tuo noin 600 vetoa viivasta on varmasti Liigan kärkilukemia.

Kyllä sieltä vetoja saadaan aikaiseksi, mutta minulle tärkeimpänä Tapolan CHL-huutona on mieleen jäänyt "MUISTAKAA LIIKKUVA MASKI".

Maskit eivät ole olleet kohillaan ja sen takia vedot ei mene maaliin, vaan ne on molareille ihan pesäpallon peruskoppeja. Ei edes maalintekotilanne. Eihän tuossa nykyjoukkueessa ole niin profiloituneita maskipelaajiakaan ja joku Peltola on puuttunut melkein koko kauden. Näissä asioissa kehitettävää kyllä. Merelä-Virta-Peltola-Rauhala akseli kyllä tuo elementin joka ketjuun, jos ketään ei puutu.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
10 vierasvoittoa putkeen, 7 voittoa ylipäänsä tähän vuoden loppuun.

Varsin hyvä vaihe menossa. Oman alueen puolustus toimii ja Heljanko poimii pahat paikat kovalla prosentilla. Ykkösketju ja Kuusela loistaa pelistä toiseen hyökkäyspäässä. Poissaoloja on edelleen kentällisen verran, mutta kova rutiinitaso on löytynyt.

Seuraavaksi sitten CHL-välierien avauspeli.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Eeyore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kelvollista peliä ollut Areenan avauspelin jälkeen. Seitsemän voittoa putkeen. Harmittavasti otteluohjelma ei tarjoa lähiaikoina Ilvestä tai hinkiä vastaan. Olisivat parhaana iltanaan hyviä mittatikkuja missä mennään.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ei olla joo hävitty sen jälkeen kun Antti Saarela osti Tapparan osakkeita. Hänen sanottiin omistaneen Tapparaa tuona areenan avauspäivänä.

Siitä eteenpäin, sen 0-4 jälkeen ei olla hävitty kenellekään. CHL-pelit mukaan lukien 11 tappiotonta ottelua.

Saarela osti osakkeensa kyllä täydelliseen aikaan.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Kookoo peli oli kyllä todellla hyvä, paluu tylypahkaan. Todella tyly ottelu Tapparalta ja ilman Malikia Kookoo maalissa, lukemat olis olleet vähintään tuplat. Toisaalta Heljankon betoni otti myös muutaman vaarallisen paikan kiinni. Korostaisin kuitenkin, että Tapparan peliä ei ole tunnistaa samaksi kuin syksymmällä. Kukaan ei luista mistään ja kiekko liikkuu terävästi ja nopeasti. Ukkoihin mennään kiinni eikä odotella, mailat on nälkäisiä. Jospa pysyttäisiin tässä moodissa ja Saksan reissu ei toisi koronaikävyyksiä.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuli mieleen tuosta ykkösketjusta, että siinä ei oikeastaan vielä ole näkyvissä erityistä kemiaa. Silti kolmikko pelaa huipputasolla, kun kasassa on tähän sarjaan kolme poikkeuksellisen tasokasta pelaajaa. Merelän eilinen maali oli hieno osoitus ketjun vahvuudesta. Pitkä hyökkäysalueen peli jossa vaadittiin yksilötaitoa omien kamppailuiden voittamisessa, ja sitten kuin tyhjästä Morley tarjoili kiekon keskisektoriin Levtchille ja hetken päästä laatta oli verkossa. Vaikka Tapparalla on laittaa kehiin neljä laadukasta ketjua, niin tuossa kolmikossa on vielä paljon potentiaalia parempaan. Ja se tietää todella hyvää kevättä tapparalaisittain ajatellen.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Viime kerralla, vähän päälle kuukausi sitten, HPK pyyhki kotijoukkueella lattiaa Hakametsän jäähyväisissä. Luulisi äkkiseltään että tänään on kalavelkojen maksu mielessä Tapparalla. Se matsi oli oikeastaan Tapparan Hakametsän syksy hyvin tiivistettynä; kova alkurynnistys ei tuota tulosta, kärsivällisyys pettää ja pian ollaan epätoivoisessa takaa-ajossa eikä mistään tule oikein mitään. Näistä ollaan uuden areenan myötä pääsemässä eroon, mutta otos on vielä sen verran pieni että täyttä takuuta ei voi antaa. Olisi melkoinen pettymys nähdä tuon illan toisinto tänään uusissa ympyröissä.

Ilman yleisöä 13 000 kapasiteetin hallissa, melkein kaksi vuotta pandemian alusta. Alkaa oikeasti mennä tunteisiin tämä tilanne. Jopa siinä määrin, että miettii sellaistakin mitä mieltä koko sarjaa on seurata, kun sen tulevaisuudesta ei voi sanoa oikein mitään edes viikon parin jänteellä? Pari vuotta sitten tämä meni vielä uutuudenviehätyksessä läpi olankohautuksella, mutta nyt alkaa olla mitta täynnä. Tapparaa ei jätetä, mutta olisi epärehellistä väittää etteikö tämä söisi miestä ihan kunnolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös