Tappara kaudella 2020–2021

  • 231 427
  • 671

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tapola naureskeli maalinedustan puolustamisen huonoudelle vielä tuossa pelin jälkeisessä haastattelussa. No joo, hyvä että valmennuskin on huomannut saman, mikä kotikatsomossa hirvittää.

Niin, jostain historiankirjoistahan se pitää mennä tarkistamaan, että mitenkäs se lähisektori oikein hoidetaan? Olen aika varma, että jääkiekon ohjekirjassa siinä kohtaa lukee "poikittainen maila". Tai sitten helvetinmoinen maalinedustan sumppu (by Antti Pennanen). Tähän asti pitkin kautta pakit olleet kumman etäällä toisistaan ja juosseet kahdestaan ties missä samassa nurkassa irtokiekon perässä.

Poikkarilla siis eteenpäin ja siihen Pentti näytti tänään esimerkkiä.
 

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Kyllä kai Ifk olisi suupala verrattuna Lukkoon. Olishan se hieno tietysti pudottaa Lukkokin sadannen kerran finaaleista, mutta en ole ihan varma että se tänä vuonna onnistuisi.. Ifk sen sijaan kaatuisi melko varmasti, kertoo kristallipalloni.

Santtu Kinnunen on muuten todella tymäkästi pelannut nyt viime pelit. Etenkin fyysisesti ja myös kiekolla, lievää höntyilyä toki on ja syötöt välillä vähän karkaa mutta mieshän on ollut todella halpa hinta/laatusuhteeseen nähden ja osalle yllätys että otti heti paikan ”ylhäältä”.
 

Janezky84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Argentiina, AC Milan, RiKi
Kyllä kai Ifk olisi suupala verrattuna Lukkoon. Olishan se hieno tietysti pudottaa Lukkokin sadannen kerran finaaleista, mutta en ole ihan varma että se tänä vuonna onnistuisi.. Ifk sen sijaan kaatuisi melko varmasti, kertoo kristallipalloni.

Jaa, kyllä mä olen tässä eri linjoilla. Toki pienellä varauksella HIFKn miesten kuntoa tietämättä koronan jäljiltä, mutta ns normitilanteessa ottaisin Lukon mieluummin vastaan. Me ollaan neljä peliä pelattu niitä vastaan tällä kaudella, voitot 2-2 ja kolmessa pelissä Tappara ollut pelillisesti niskan päällä. Joten kyllä näen Tapparan kaatuvan ennemmin HIFKiin kuin Lukkoon. Tosin en kyllä kauden aiemmista otteluista huolimatta näe Lukonkaan kaatuvan, eipä siinä.
 

Eeyore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tappara taisteli itselleen mahdollisuuden ryöstää ensimmäinen kiinnitys jatkopaikkaan. Jatkoerässä Lukolla oli kuitenkin jo useampi ylivoimahyökkäys (4-2, 3-1). Ratkaiseva maali tuli höntsysarjojen tasoisesta merkkausvirheestä.

Ihmeellisesti Tappara taas roikkui numerollisesti mukana, vaikka pelillisesti hiideltiin selkeästi perässä. Vaikea tuota on muuna pitää, kuin jonkinasteisena Onnettaren hymyilynä, vaikka sama tapahtui jo KalPaakin vastaan useammassa ottelussa.

Positiivisena asiana Suhosen paluu jatkoerään. Vaikutti jo miehen pelit Tapparassa olleen ohitse laitatärskyn jälkeen. Puhakka iski myös erittäin tärkeän osuman jo toisessa ottelussa putkeen. Heljanko poimi mitä poimittavissa oli, muutaman enemmänkin. Levtchi on näkyvillä lähinnä vain huonossa valossa.
 
Viimeksi muokattu:

Luke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hallitseva mestari
Onhan meillä
Kyllä melko ohkanen rosteri. Senttereitä ei ole kuin nimeksi, pakit loppuu kesken ja laiturit ei saa kiekkoa verkkoon. Heljankon betoni on piristävä poikkeus. Kuuselan poissaolo on kaamea menetys. Parlett ja Matushkin siihen nokille.. Toivottavasti tällä marinalla kohta alkava ottelu numero 2 Raumalla muuttaa käsityksiä.
 

Eeyore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ansaittu voitto. Tappara pelasi tänään melko ehjän 60 minuuttisen, parantaen erä erältä. Vähemmän yllättäen Peltola ja Heljanko taas Tapparan parhaimmistoa. Bertrandile upea maali ja tärkeä henkilökohtainen onnistuminen. Rauhala erottui koko pelin hyvällä tekemisellään, pisteenä i:n päälle vielä lopun aloitusvoitot. Pakiston höntsyvirheetkin olivat jääneet pois. Suhonen antanut Tappara -uransa parastaan näissä kahdessa ottelussa. Sarja on nyt paras kolmesta, ja Tapparalla on siinä kotietu.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Saas nähdä löytääkö Lukko riittävän vahvaa tikkua tai lankaa, jolla saa sitkeän, oranssin tillilihan hampaanvälistä ennen kuin ikenet tulehtuvat...

Aina jaksavat yllättää
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pakiston höntsyvirheetkin olivat jääneet pois.

Hyviä nostoja, mutta heitetään myös Bennyn nimi erikseen kehuttaviin. On kyllä taas sellaista Bloodia, jolle pitkä jatkosopimus on oikeutettu. Kyllä siellä taitaa heikoilla hetkillä selkävaivat painaneet tason alas. Nyt on hyvää ja varmaa luutimista omissa. Hidas on mutta pystyy paikkaamaan muuten. Koko ajan vetää siinä kovan pelaajan ja jäähyherkän rajalla. Toistaiseksi plussalla. Tällaiselle Bennylle on paikka jopa ensi kauden superurosareena-tähdistössä.
 

kalle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Suomalainen, ja varsinkin tapparalainen pelaaja on sellainen, joka saa parhaat puolensa esiin vasta, kun on tullut tarpeeksi vastoinkäymisiä, " epäoikeudenmukaisia tuomoita jne.". Tappara koki niitä aluksi ja Lukko ehkä vähän tänään.
Eli saapas nähdä, millainen Tappara/Lukko sunnuntaina luistelee kaukaloon. Ikuinen pessimistiluonteeni kuiskailee taustalla, ettei parane innostua vielä liikaa. Tapparan peli on varsinkin tällä kaudella heilahdellut suuntaan jos toiseen, joten mikään ei enää yllätä.
No se kuitenkin on yllättänyt, kuinka hyviä esim. Rauhala ja Malinen ovat näissä pudotuspeleissä olleet. Nöyrä virtuualianteeksipyyntö em. kaksikolta, niin monta kertaa olen heidät suolannut tällä ja Tapparan palstalla.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Suurin ero tuossa 1.matsin ja 2.matsin välillä oli se, ettei Tapparan maalinedussektori enää vuotanutkaan kuin seula. Eka matsi oli tältä osin aika hirvittävä. Ne Lukon paikat hävisi sieltä 2.matsissa pois, ekaan 40 minuuttiin eivät saaneet ainuttakaan lähisektorin paikkaa. Ihan samalla tavalla Lukko pääsi edelleen hyökkäyslueelle, mutta ne maalintekopaikkaan menossa olevat miehet saatiin puolustettua pois. Laadukkaat avopaikat puuttui, Lukko tyytyi ampumaan helppoja suoria vetoja Heljangolle ja sen myötä voitto.

Yksinkertaisesti vain parempaa puolustamista, jossa Lukon maaliodottamasta lähti pois paljon isompi siivu mitä omasta pelistä. Omakin peli kärsi, mutta 2 maalia riitti voittoon (tasakenttäpeli 1-1 ja YV:stä GWG). Tyhjiin tehjyjä kun ei periaatteessa tarvi edes laskea.

Kolmospelissä sitten nähdään, keksiikö Lukko uusia lääkkeitä päästäkseen uudelleen parempiin maalipaikkoihin.
 

Eeyore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
@Henkka Ei vuotanut kuin seula, kun jo hyökkäyspäästä asti oltiin valmiimpia puolustamaan. Ensimmäisessä erässä Lukko sai vielä pari ylivoimahyökkäystä, siihen ne sitten jäivätkin. Keskialue oli kiitettävästi tukossa. Aiemmissa peleissä KalPa ja Lukko saivat jatkuvasti ylivoimahyökkäyksiä riistettyään kiekon omalla puolustusalueellaan. Torstaina Lukon hylätty "maali" sekä toinen maali olivat molemmat esimerkkejä tästä.
 

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllähän näissä kokoonpano- ja peluutusratkaisuissa on vahvaa "never stop the madness"-meininkiä näköjään kauden loppuun asti.

- hyökkäyspeli on sakannut, mutta Levtchiä ei koskaan kokeiltu enää keskellä, vaikka siinä pelatessaan onnistui
- Virta ja Levtchi sementoitu yhteen, vaikka mitään ei tapahdu jäähyjä ja miinuksia lukuunottamatta
- keskelle sementoitiin koko uransa laidassa pelannut Moilanen
- ylivoimakuviot ovat ihan teoriatasollakin hölmöjä mm. kätisyyksien kanssa
- kokoonpanosta tiputetaan joskus sentään maalin tehneitä ja hyvin vähän pisteitä tehneitä nostetaan ylemmäs

Näitä voisi keksiä paljon lisää.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tapolalla taitaa olla aika vahvoja periaatteita joista ei ainakaan tänä keväänä luovu. Ja heti puolustukseksi, kyllähän hänellä näyttöä on siitä että joukkue venyy pudotuspeleissä eikä koskaan luovuta. Moniakin hetkiä muistuu mieleen viime vuosikymmeneltä, kun kannattajan selkäranka oli jo katketa, mutta niin vaan joukkue kampesi itsensä vielä mukaan. Molemmilta mestaruuskeväiltäkin.

Spacekin sentteripeliä Tapola kommentoi todella nopeasti syksyllä että mies on P-Amerikassa ollessaan unohtanut miten jääkiekkoa pelataan, kauaa ei mennyt kun sopimus purettiin hyvässä yhteisymmärryksessä. Levtchi nostettiin alkuvuodesta keskelle ja hyökkäystehoja riitti, mutta asiaan ei sittemmin ole palattu. Tapolan Tapparassa kun sentteri ensisijaisesti luistelee, painii ja rouhii. Vasta näiden toteutuessa voi sitten vähän heittää lättyä ja ampua kiekkoa takayläkulmaan. Pörssivoittaja Kontiolalle ei ole ensi kaudenkaan Tapparassa tilaa, koska tähtäimessä on kaikkien puskutraktorisenttereiden kruunaamaton kuningas Jani Lajunen. No, nyt tuli mentyä jo vähän asioiden edelle, onhan tässä tätäkin kautta jäljellä vielä ainakin 2 peliä, hyvässä lykyssä enemmänkin.
 

Eeyore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eilinen esitys oli joukkueelta kokonaisuudessaan niin huono, ettei sitä kannata liiemmin analysoida. Tanus arvostanee, ettei tarvitse enää oikeassa laidassa painia Pospisilin kanssa. Tarvetta kokeilla Nättistä eilen Vanhatalon paikalla en ymmärrä.

Levtchi ja Virta saisivat tänään herätä. Muuten saavat vapaasti uinua syksyyn asti. Eilinen maali kertoo Levtchin tuskasta paljon, puolityhjä maali ammottaa ja veto menee tolppaan. Kaksikolle vielä tutut miinukset Lukon ensimmäiseen ja toiseen maaliin. Vaikea on loppuotteluihin edetä tällaisella ykköskentällä.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Avalanche
Ilman ykkösketjua on vaikea voittaa, varsinkin altavastaajana. Tanus oli pirteä ja pystyi pelaamaan kiekon kanssa, mutta Virta ja varsinkin Levtchi (jolle siunaantui Tapparan paras tasoituspaikka lopussa) oli täysin kuutamolla. Aivan täysi farssi tämä kaksikko.

Jos Tapparalla olisi ollut kunnollinen ykkösketju olisi matsit ollut edes viihdyttävämpiä, nyt nämä matsit oli aika tuskaa katsoa kun mitään ei saada aikaan.

Heljangolle puhtaat paperit, oli taas tänään Tapparan paras.
 

1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu
Kyllähän sen kakkosmatsin jälkeen olisi pitänyt pistää parasta pöytään ja horjuttaa Lukkoa. Se matsi meni kuitenkin Tapparan käsikirjotuksen mukaan. Tuloksena kuitenkin mahalasku.

Mutta olihan tämä joukkueen maksimit, tyytyväinen pitää olla kuitenkin välieräpaikasta. Joukkue oli kuitenkin niin tylsä varsinkin hyökkääjien osalta, etenkin kun kärkiäijät kynsi ja esim. Smejkal oli valitettavasti tyhjä arpa.
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Heljanko oli kova. Tapparan paras. Voisi joku tuon väittää olleen Tappara-Lukko -sarjankin paras pelaaja, molemmat joukkueet huomioiden. Hienosti on Heljanko kehittynyt, hyvin kantoi tänä keväänä. Ei kaaduttu maalivahtiin, vaikka Domi omia latujaan onkin mennyt.

Alivoimapelille annan myös puhtaat paperit. Tapparan AV-saatiin aika kovaan kuosiin tätäkin kevättä silmällä pitäen. Toki siellä melko kovia roolipelaajia oli sen runkona.

Muuten tuosta Tapparan tämän kauden pelistä ei sitten oikein hyvää voi sanoa. Joukkue ei missään vaiheessa löytänyt minkäänlaista tasaisuutta otteisiinsa. Ei löytynyt pelitapaa, jota jauhaa pelistä toiseen. Kun sitä selkänojaa ei ollut, niin lopulta joukkueen taso heitteli liikaa pelien välillä, ajoittain sisälläkin. Kun samaan aikaan Kuusela oli rikki, niin lähtihän se lumipallo siitä vierimään väärään suuntaan. Ehkä liian moni kevään avainrooleihin asetetuista pelaajista oli liian kokemattomia, ei ollut sitä voittamista ehditty harjoittelemaan. Hyvää kokemusta kuitenkin jatkoa ajatellen useammallekin pelaajalle. Tapparalla oli tänä keväänä kaukalossa kuitenkin lupaavia palasia. Vielä vain ei ollut aika. Joukkue osoitti ajoittain, että sitkeyttä löytyy, että kykyä vaikeilla hetkillä venymiseen on. Se kyky vain ei enää selkeästi parempaa Lukkoa vastaan riittänyt.

Tapparan kausi on ollut vaikea. Kaukalon ulkopuolista sekoilua, loukkaantumisia, koko kauden kestänyt pelitavan metsästys. Kaikkeen siihen peilaten en pidä pronssipeliä katastrofina, pidän mitalipelejä varsin kelvollisena saavutuksena tälle kaudelle. Toivottavasti edes hieman kiinnostaa joukkuetta, ettei täysin ohipeliksi menisi kauden viimeinen peli. Vaikka ne pronssit eivät ketään lämmittäisikään, niin jäisipähän edes hieman positiivisempi maku kaudesta.

Noh. Yksi aikakausi tässä sai päätöksensä. Pudotuspelit Hakametsässä on nyt pelattu, jos jotain äärimmäisen yllättävää muuttujaa ei ilmene. Olisi se huonomminkin voinut mennä. Toki paremminkin, mutta siihen jossitteluun ei jaksa mennä nyt.
 

VakavaValkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Suvivirsi on vielä veisaamatta, mutta laitetaan todistukset jakoon. Kirjoittelin niitä runkosarjan lopuksi ja vähän pyöristelin päättöarvosanoja suuntaan tai toiseen playoffien aikana. Oli pakko tehdä omat, kun jatkoajan pelaaja-arvosteluissa kaikissa joukkueissa kaikki saa aina ihan liian hyvät numerot.


Christian Heljanko KIITETTÄVÄ 9
43ott, 18-10-15, 2.09, 91.0

Heljanko joutui asemaan, jossa hänen oli pakko ylittää itsensä pelaamalla hurjasti kaikkien aikojen suurimmassa otteluruuhkassa. Heljanko onnistui tässä hienosti, vaikkei toki täydellisesti ihan joka ilta. En olisi voinut vaatia enempää Heljangolta.

Dominik Hrachovina VÄLTTÄVÄ 5
17ott, 7-3-4, 3.11, 86.3

Hrachovina ei onnistunut urheilullisesti lainkaan, ja imagollisesti hän menestyi vielä huonommin. Uskon hänen löytävän vielä itsensä ja vahvuutensa jossain uudessa ympäristössä. Hrachovina saa todistukseen vitosen eikä tarvitse ehtokuulusteluihin saapua, koska hän voitti kuitenkin yllättävän hyvällä prosentilla pelaamiaan otteluita.

Kari Piiroinen HYVÄKSYTTY
2ott, 1-0-1, 2.02, 91.5

Piiroinen saa suoritusmerkinnän ilman arvosanaa. Pääsi kovin vähän pelaamaan, vaikka tilaisuuksia olisi ollut varmasti häntä enemmänkin hyödyntää. Kaksi komennustaan hän hoiti kiitettävästi ja vaihtoaitiossa osoitti iloista peli-ilmettä.

Valtteri Kemiläinen KIITETTÄVÄ 9
31ott, 11+14=25, +6, 21min/ott

Kemiläinen esitti fantastista hyökkäysalueen peliä ollen sarjan tehokkaimpia ja vaarallisimpia siniviivapelaajia. Hän osoitti myös hyvää puolustustaitoa eikä ollut lainkaan hyödytön omassa päädyssä. Jaksaa pelata isojakin minuutteja. Täydellisyydestä jää vajaaksi ainoastaan se, että lähes puolet kaudesta jäi pelaamatta.

Maksim Matushkin HYVÄ 8
30ott, 4+19=23, -3, 22min/ott

Matushkin toi erinomaisen lisän puolustuksen kiekolliseen peliin. Hän käsittelee kiekkoa harvinaisen pelottomasti ja useimmiten tekee hyviä ratkaisuja. Muutamia kertoja nähtiin otteluiden lopussa, kun oma maali oli tyhjänä ja Matushkin omaan päähän luistellessaan muistutti erehdyttävästi etanaa.

Teemu Suhonen KOHTALAINEN 6
58ott, 5+17=22, -12, 17min/ott

Suhonen on liigatasolle oikein kelvollinen kiekollinen puolustaja ja tarvittaessa hyökkääjäkin. Teki jälleen mukavasti tehoja, mutta oli ajoittain huomattavan suurissa vaikeuksissa menettäen kiekon vastustajalle useammin kuin on suotavaa. Paljon miinusmaaleja.

Santtu Kinnunen HYVÄ 8
59ott, 5+14=19, +1, 17min/ott

Kinnunen oli kauden yllättäjiä ja pelasi monipuolista kiekkoa halliten kohtuullisen hyvin sekä puolustus- että hyökkäyspeliä. Kinnunen pelasi myös mukavan fyysisesti sekä lähetti tulisia laukauksia, joiden tarkkuudessa on tosin parantamisen varaa. Kehityskelpoinen nouseva nuori.

Michal Moravcik KIITETTÄVÄ 9
46ott, 3+12=15, +20, 19min/ott

Moravcik osoitti ammattimiehen varmuutta joka ilta. Iso mies, joka näytti hitaalta ja kankealta, mutta liikkui sittenkin yllättävän hyvin, ja ennen kaikkea pelasi hämmästyttävän rauhallisesti ja teki varmoja, hyviä ratkaisuja. Ei tee paljon pisteitä, mutta tekee kaiken erittäin laadukkaasti.

Blake Parlett TYYDYTTÄVÄ 7
37ott, 5+6=11, -2, 19min/ott

Parlettin paluu kehiin oli sykähdyttävä tapaus, koska viimeisin muisto hänestä oli 2017 ratkaisufinaalin loistokkuus. Teki alkupeleissään paljon tehoja, vaikka pisteet eivät hänen arvostaan kaikkea kerrokaan. Tyylikäs ja monipuolinen, mutta vaikutti loppukaudesta aika vaisulta. Pelasi luultavasti alle sataprosenttisessa kunnossa.

Ben Blood KOHTALAINEN 6
35ott, 3+6=9, -1, 16min/ott

Blood ei aina tainnut mahtua pelaavaan kokoonpanoon, mutta pelatessaan hän tuo oman maalin eteen sen muistutuksen, ettei siellä tarvitse olla vastustajan kannalta hauskaa oleskella. Kutosen arvosanasta huolimatta katson Bloodin onnistuneen roolissaan. Joukkue voi toimia, vaikka Blood ei olisi luokan priimus.

Jere Rouhiainen KOHTALAINEN 6
47ott, 2+5=7, -5, 11min/ott

Rouhiainen sai alkukaudesta vakituisesti peliaikaa ja hoiti sen omaan tyyliinsä, yrittämättä leikkiä mitään Bobby Orria. Käyttökelpoinen rotaatiopelaaja, mutta noinkohan hänessä on kehityspotentiaalia suurempaan rooliin.

Toni Utunen KOHTALAINEN 6
51ott, 2+4=6, -6, 13min/ott

Utunen oli alkukaudesta näkymätön, talven mittaan liiankin näkyvä ylipelatessaan itsensä ulos tilanteista, mutta loppua kohti alkoi löytää uutta itseluottamusta. Pelasi maaliskuussa jo joitakin 20 minuutin otteluita. Potentiaalia kehittyä todellakin on, ja uskon hänen nostavan tasoaan seuraavalla kaudella, missä ikinä pelaakin.

Anton Levtchi HYVÄ 8
49ott, 16+29=45, +9, 17min/ott

Levtchi oli ennen loukkaantumistaan häikäisevässä vireessä ja hätyytteli pistepörssin kärkeä. Hän on monipuolistunut pelaajana eikä ole enää ainoastaan syöttökone. Vielä on kehittymisen varaa tasaisuudessa, ja maalintekotilanteissa saisi olla vielä enemmän tappamisen makua. Onneton playoffeissa.

Kristian Kuusela HYVÄ 8
49ott, 6+36=42, +9, 19min/ott

Kuuselan maalinteko oli vaikeaa, mutta hän kykenee auttamaan joukkuetta muutoinkin kuin tekemällä maaleja. Ylivoiman pyörittäjää tuli ikävä poissaolojen aikaan. Kuusela on esimerkillinen urheilija ja joukkuepelaaja.

Patrik Virta HYVÄ 8
56ott, 21+15=36, -2, 19min/ott

Aika ajoin Virta osoitti häikäisevääkin maalivainua ja aggressiivista peli-ilmettä, mutta suorittaminen ei ollut riittävän tasalaatuista. Ei ihan perinteinen ykkössentterityyppi, mutta menettelee siinäkin roolissa, kunhan ketjuun löytyy pelintekijälaituri.

Kristian Tanus HYVÄ 8
54ott, 13+20=33, -1, 17min/ott

Tanus saa hyvän arvosanan, koska osoitti nousseensa uudelle tasolle. Tasonnosto ei kantanut kevään loppuun asti, ja maalijyvä oli kateissa pitkään. Liikkuu kentällä väkkärämäisesti ja muistutti luistelutyyliltään yllättävine käänteineen kovasti Henrik Haapalaa. Ilmeisen älykäs pelaaja.

Jukka Peltola HYVÄ 8
52ott, 13+15=28, +5, 18min/ott

Peltolan runkosarja oli ihan kohtalainen, mutta kuten odottaa saattoi, playoffeissa nosti osakkeitaan tutulle tasolle. Tiukoissa peleissä Peltolalla on kyky olla se pieni ero, joka kääntää tilanteen voitoksi. Ei välttämättä ollut herra kapteenin uran paras kausi, mutta kehenkään toiseen en tätä miestä vaihtaisi.

Jiri Smejkal KOHTALAINEN 6
48ott, 9+17=26, -9, 15min/ott

Alkukaudesta mukavasti tehoja, sitten katosi kuvasta aivan tyyten. Pitkän EHT-tauon jälkeen löysi taas paremman vaihteen. Tsekin maajoukkuehyökkääjältä odottaisin suurempaakin maalinteon uhkaa, mutta täytti voimahyökkääjän paikkaa tyydyttävästi. Vaisut playoff-esitykset laskivat arvosanaa.

Charles Bertrand KOHTALAINEN 6
59ott, 13+10=23, -19, 16min/ott

Bertrand elää hyökkäystehoista, joten niiden vähiin jääminen selvästi kalvoi miestä. Jaksaa silti painaa hyvällä asenteella. Hyvä luistelija, hyvä laukoja, alati vaarallinen... mutta. Ihan ei löytynyt ketjukokoonpanoa, jossa mies olisi kukoistanut.

Otto Rauhala HYVÄ 8
55ott, 5+16=21, +7, 17min/ott

Rauhala oli joukkueen luottomiehiä taas kerran, ja ehkä enemmän kuin koskaan. Ei Rauhalan arvoa kannata mitata tehopisteillä, vaikka niissäkin tapahtui kehitystä edelliseen kauteen, mikä ei tosin paljoa vaatinut. Kuka sentteri laitetaan kentälle, kun halutaan tappaa viimeinen minuutti kellosta johtoasemassa? On vain yksi Otto Rauhala.

Lassi Vanhatalo TYYDYTTÄVÄ 7
44ott, 8+7=15, -3, 12min/ott

Odotuksiin nähden Vanhatalolle olisi voinut antaa vaikka kiitettävän arvion, mutta arvioin tyydyttävän olleen hänen tämän hetken maksimitasonsa, ja sen hän toteutti täydellisesti. Hän löysi roolin joukkueesta, sellaisen erikoisroolin jolla keskinkertainenkin kaveri voi tehdä uran. Huonoimmillaan kädetön, jalaton ja kömpelö. Parhaimmillaan ykkösylivoiman vakiomies. Rotaatiopelaaja, joka otti paikkansa rotaation voittavalta puolelta.

Jarkko Malinen KOHTALAINEN 6
55ott, 5+6=11, -2, 14min/ott

Malinen on pelaajia, joihin ei oikein koskaan olla tyytyväisiä, tehköön mitä hyvänsä. Männävuosina hän pelasi ykkösketjussa Palolan ja Kuuselan välissä, teki pisteitä ja kaverit ympärillä saivat paistatella tähtinä. Mutta huonohan se Malinen oli. Nyt hän on alivoimasentteri liigan yhdessä parhaiten onnistuneista alivoimayksiköistä. Huonohan se oli kun ei tehnyt pisteitä tarpeeksi. Minä arvostan Jarkko Malista, hän tekee työtänsä missä tahansa roolissa, jonka valmentaja parhaaksi näkee. Kiitos kaikista vuosista.

Sami Moilanen TYYDYTTÄVÄ 7
51ott, 5+2=7, -7, 12min/ott

Moilanen otti myös paikkansa alivoiman luottomiehenä. Hän myös heilui nelosketjun sentterinä, vaikka ei taida ihan sentteri ollakaan. Energinen pelaaja, näytti hyvää taisteluilmettä, vaikka tehoja ei nähty kovin runsaasti. Toivon näkeväni lisää luottoa tälle hyvin käyttökelpoiselle soturille.

Kasper Simontaival KOHTALAINEN 6
30ott, 3+4=7, +3, 11min/ott

Odotin Simontaipaleelta kunnon läpimurtoa tällä kaudella. Tuli sitä läpimurron poikasta toki enemmän kuin edellisellä kaudella. Juonikasta hyökkäyspeliä, mutta oli varmasti vaikeaa pysyä pelin ytimessä jatkuvasti, kun pelejä ei tullut ihan jatkuvasti ja paikka ketjukokoonpanoissa ei missään vaiheessa oikein vakiintunut. Tullee tekemään komeat pisteet KalPan paidassa.

Petteri Puhakka TYYDYTTÄVÄ 7
30ott, 4+1=5, -8, 10min/ott

Nousujohteinen tulokaskausi. Ei juurikaan mahtunut pelaavaan miehistöön alkukaudella, mutta oli playoffeissa jo yksi parhaita hyökkääjiä. Vinhasti liikkuvia Puhakkaa ja Henrikssonia tarvittiin, koska Tappara oli varsinkin alkukaudesta liigan puujalkaisimpia joukkueita ja aina pinteessä luisteluvoimaisten vastustajien kanssa.

Jere Henriksson KOHTALAINEN 6
35ott, 1+2=3, -9, 10min/ott

Lahjakas kiekollinen pelaaja otti paikkansa vakiokokoonpanosta. Melko pitkään tehot pysyivät nollissa, mutta nähtiin silti jopa 5-3-ylivoimassa. On tullut aika, jolloin Tapolan Tapparassa nuorikin kaveri voi valloittaa pelipaikan. Tällä vauhtikoneella on toki parannettavaa kokonaisvaltaisessa pelaamisessa, mutta hän oli virkistävä uusi tuulahdus.

Topi Nättinen VÄLTTÄVÄ 5
13ott, 0+3=3, +0, 9min/ott

Tuli varamiehenä mukaan pelaajapulassa painivaan joukkueeseen. Minusta hän ei vaikuttanut Tapparan näköiseltä pelaajalta, mutta ehkä juuri siksi hänellä olisi ollut mahdollisuus tuoda jotain lisämaustetta. Ei tuonut mitään niin arvokasta mukanaan, että olisi kovin useana pelipäivänä mahtunut 12 hyökkääjän joukkoon, joita pelissä käytetään. Hän oli varamies. Olisi voinut olla jotain suurempaa.
 

lego

Jäsen
Ihan hyvä kausi takana. Ei pronssipeliä voida pitää pettymyksenä. Lukko on ollut tällä kaudella omaa luokkaansa ja seinä tuli nyt vastaan, kun jengin tärkein pelaaja oli sivussa.

Toivottavasti jengillä riittää motivaatiota pronssipeliin, että saadaan komea mitaliputki jatkumaan.
 

TaT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Arvstan Tapolaa, mutta ison virheen teki UTJ-na kun päätti Spacekin valita Kontiolan tilalle valmennetavaansa joukkueeseen. Vaikea valinta viime kesänä. Nyt helppo sanoa, että vituiksi meni se valinta.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Arvstan Tapolaa, mutta ison virheen teki UTJ-na kun päätti Spacekin valita Kontiolan tilalle valmennetavaansa joukkueeseen. Vaikea valinta viime kesänä. Nyt helppo sanoa, että vituiksi meni se valinta.

Kiistatta huono rekrytointi, kun ei selvästi sopinut joukkueeseen. Pelaajana kiistatta todella hyvää tasoa Liigaan, koska mahtui Frölundaan kaksivuotisella.
 

John Deere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko , Vidilän työväenurheilijat VITU
Käyttäjä on saanut provosoinneistaan pelikiellon.
En arvosta Tapolan ämmää pätkääkään. Toivottavasti tämä vituttaa pitkälle kesään ja niinhän se tekee. Imekää sitä tikkaria.
 

Tollanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei oikeastaan jäänyt harmittamaan nyt tämä Konna/Spacek spekulaatio, koska jompikumpi näistä ei varmaan olisi riittänyt, ehkä ei molemmatkaan. Jotenkin jäi kuva, että nousujohteisuuteen vetoaminen siirtorajalla oli tietoinen valinta siihen suuntaan, että ihan tosissaan ei nyt olla. Siihen nähden tulos oli todella hyvä, ehkä jopa yläkanttiin. Olisi silti kiva saada se ykkössentteri taas jossain vaiheessa. Heljangolle erityismaininta hyvästä vastuunkannosta.
 

Killeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En arvosta Tapolan ämmää pätkääkään. Toivottavasti tämä vituttaa pitkälle kesään ja niinhän se tekee. Imekää sitä tikkaria.

Tästä aiheuttamastasi myötähäpeästä huolimatta toivon Lukolle mestaruutta. Noin surkeasta kannattajasta huolimatta, hieno joukkue.
 

John Deere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko , Vidilän työväenurheilijat VITU
Tästä aiheuttamastasi myötähäpeästä huolimatta toivon Lukolle mestaruutta. Noin surkeasta kannattajasta huolimatta, hieno joukkue.
No viikon kun itket itsesi uneen niin helpottaa... ehkä
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös