Tappara kaudella 2020–2021

  • 231 446
  • 671
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Oma arvio tämän hetken Tapparan tekemisestä. Sama ongelma kuin Rautakorven ajoilta edelleen käsissä, hyökkäyksiin lähdöt edelleen liian hitaita. Pakit pelaa edelleen 10-15 metriä kiekon kanssa eteenpäin hyökkäyksissä, jolloin vastustaja ehtii ryhmittämään

Katselin Lukko-Kärpät -peliä eilen ja tämänpäiväisestä sai hyvän verrokin. Perusperiaatteella Tapparalla näyttää olevan pyrkimys samankaltaiseen peliin kuin Lukko. Merkittävin ero on viisikon etäisyyksissä, joka aiheuttaa sen, että Tapparan pelaajalla on kiekko hallussaan kaksi kertaa Lukon pelaajaa pidempään. Pakin vaihtoehdot avauksessa ovat kahden viivan syöttö, ajoittain tarjolla oleva syöttö seisovalle laiturille omalle siniselle tai karvaajan voittaminen jalalla. Hyökkäysalueella Lukon peli muistuttaa koripalloa tai sählyä. Tapparan repaleisen viisikon vuoksi vastustaja ehtii ryhmittyä omalle alueelleen ja pelistä tulee staattisempaa. Vaikka maalin läheltä päästään laukomaan, niin laadullisesti nämä eivät kuitenkaan ole niin hyviä paikkoja kuin esim. Lukon paikat, vaan syntyvät pompuista/pienen prosentin syötöistä ja tila+aika jää vähiin.

Jo hieman helpottaisi, jos sentterille pelattaisiin kiekko alemmas. Kääntönopeus on kuitenkin parempaa kuin Jukan aikaan.
 

Killeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Niin hienoa olisi nähdä omia junnuja kentällä, mutta Rouhiainen ja Utunen eivät vaan täytä vaatimuksia. Lupaavia juu, mutta ne kuuluisat viimeiset stepit vaan eivät ota tullakseen. Valitettavasti.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tapolan ensimmäiseltä kaudelta tuttu ketjuruletti pyörähtää jälleen tänään kun Moilanen ja Spacek ovat sivussa. On kyllä hankala nähdä että vain ketjukoostumuksia muovailemalla tämä loksahtaisi kohdalleen, niin vaihtelevia ovat peliesitykset olleet erästä toiseen. Tappara on tällä hetkellä kohtuullisen nimekäs lauma yksilöitä, jotka eivät osaa pelata yhdessä voittavaa kiekkoa. Maajoukkuetauollakin hiottiin yksilötaitoja kun viisikot eivät olleet kasassa, eli tuota yhteispelaamista täytyy nyt hakea pelien kautta. Toivotaan että valmennuksessa on uskallusta ja osaamista reagoida nopeasti, muuten menee hyvä nimilista hukkaan. Nykyisellä tyylillä ei ole mitään asiaa kärkikahinoihin, liian hidasta hieromista ja todella tylsää katseltavaa.
 

Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllähän tällä hetkellä Tapparan viisikko pelaamisen perusasiat on hakusessa. Ei ole epäilystäkään ettei sitä jossain kohtaa saataisi kuntoon. Tulee jotenkin flashback Tapolan ensimmäiseen kauteen.
 

Tollanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kohtalaisesti laitettiin kampoihin tänään kun eilen oltiin selkeesti huonompia. Pomppumaalilla voittotaistelussa mukana kolmannen erän alkuun saakka. Jänne ei vaan kestänyt 60 minuttia. Tästä on huono jatkaa. Ilmeisesti myös Tapolan mielestä, kun ei viitsinyt mennä lehdistötilaisuuteen.
 
Viimeksi muokattu:

Borre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllähän tällä hetkellä Tapparan viisikko pelaamisen perusasiat on hakusessa. Ei ole epäilystäkään ettei sitä jossain kohtaa saataisi kuntoon. Tulee jotenkin flashback Tapolan ensimmäiseen kauteen.
Hiljaista on kritiikki valmennuksen suuntaan siihen nähden, mitä Rautakorpi sai osakseen. Paketti on todella pahasti levällään eikä heikohkon puolustuksen taakse voi pelkästään mennä kun katsoo millaisilla nipuilla vastustajat operoi.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hiljaista on kritiikki valmennuksen suuntaan siihen nähden, mitä Rautakorpi sai osakseen. Paketti on todella pahasti levällään eikä heikohkon puolustuksen taakse voi pelkästään mennä kun katsoo millaisilla nipuilla vastustajat operoi.
Niin mutta tässä on Rautakorven haamu asialla. Tapolalta ottaa vähintään 40 matsia, todennäköisesti 1,5 kautta aikaa korjata Jukan aiheuttama tilanne. Toisaalta, huojentavaa on se, että ne suurimmat ongelmat lienevät omassa päässä keskustan puolustamisessa, sellaisessa näennäispuolustamisessa. Se on muistaakseni ennenkin laitettu aika hyvin kuntoon kesken kautta.

Enemmän huolettaa, kärkihyökkääjien tehottomuus. Lähes jokaista peliä on hallittu, mutta joko paikoille ei päästä tai sitten viimeistely on tehotonta. Ja tänään Moravcik oli heikohko. Ymmärrän, että lopussa oli varmaan jo väsykin, mutta virheitä tuli ennen sitäkin aivan liikaa.

Edit. Missäköhän ne nega-petterit muuten luuraavat, @pelimies69?
 

Tollanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Enemmän huolettaa, kärkihyökkääjien tehottomuus. Lähes jokaista peliä on hallittu, mutta joko paikoille ei päästä tai sitten viimeistely on tehotonta.
Edit. Missäköhän ne nega-petterit muuten luuraavat, @pelimies69?

Moon laskeskellu näissä alkukauden peleissä sellaset 12-15 Tapparan selkeetä tai melko selkeetä 2-1 ylivoimahyökkäystä niin niistä on kerran saatu aikaan laukaus ja tänään pomppas pelsupakin jalasta maalia kohti. Muut on pupellettu tykkänään ilman viimeistely-yritystäkään. Tämä nyt tällaisena empiirisenä havaintona tuosta tehottomuudesta. Itseluottamus vissiin vietiin muutamalla edellisellä kaudella, eikä se ole ainakaan vielä palautunu.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Moon laskeskellu näissä alkukauden peleissä sellaset 12-15 Tapparan selkeetä tai melko selkeetä 2-1 ylivoimahyökkäystä niin niistä on kerran saatu aikaan laukaus ja tänään pomppas pelsupakin jalasta maalia kohti. Muut on pupellettu tykkänään ilman viimeistely-yritystäkään. Tämä nyt tällaisena empiirisenä havaintona tuosta tehottomuudesta. Itseluottamus vissiin vietiin muutamalla edellisellä kaudella, eikä se ole ainakaan vielä palautunu.
Juu, Sport-matsissa oli muistaakseni 7 mainitsemaasi. Silloin mainitsin kneppailusta ja olin kuulemma huono häviäjä
 

Aihio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Suurimman ongelmat tällä hetkellä on viisikon etäisyyksissä ja tukitoiminnoissa. Tee itsesi pelattavaksi, olisi sellainen lyhyt korjaus tämän hetken pelaamiseen. Puolustajille se pari syöttösuunta aina hyökkäyksiin lähdöissä ja hyökkäysalueelle samat korjaukset.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Niin mutta tässä on Rautakorven haamu asialla. Tapolalta ottaa vähintään 40 matsia, todennäköisesti 1,5 kautta aikaa korjata Jukan aiheuttama tilanne. Toisaalta, huojentavaa on se, että ne suurimmat ongelmat lienevät omassa päässä keskustan puolustamisessa, sellaisessa näennäispuolustamisessa. Se on muistaakseni ennenkin laitettu aika hyvin kuntoon kesken kautta.

Enemmän huolettaa, kärkihyökkääjien tehottomuus. Lähes jokaista peliä on hallittu, mutta joko paikoille ei päästä tai sitten viimeistely on tehotonta. Ja tänään Moravcik oli heikohko. Ymmärrän, että lopussa oli varmaan jo väsykin, mutta virheitä tuli ennen sitäkin aivan liikaa.

Edit. Missäköhän ne nega-petterit muuten luuraavat, @pelimies69?

Ja onhan tuossa maalivahtienkin pelaamisessa ilmassa jonkin asteinen, ei nyt ehkä varsinainen ongelma, mutta epävarmuus. Kyllähän Domi(kin) on ollut todella kaukana siitä, mitä parhaimmillaan on ollut?

Domin tasoinen veskari ei voi vetää noilla statseilla... 8 peliä, päästetyt maalit 24 ja torjunta% 87,23 !!! Ei vaan vittu voi olla.
Heljangolla 5 peliä, päästetyt maalit 12 ja torjunta% 90.
Veskan paskuutta ei yksin voi laittaa pakkien piikkiin. Veskaripelin on oltava sellaisella tasolla, että se mahdollistaa otteluiden voittamisen, jos peli muuten sakkaa.
Dostalin statsit puolestaan ovat "mykistävät". 11 peliä, 18 päästetty ja torjunta% 94,14 !!!!
Ero Domiin on valtava.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Hiljaista on kritiikki valmennuksen suuntaan siihen nähden, mitä Rautakorpi sai osakseen. Paketti on todella pahasti levällään eikä heikohkon puolustuksen taakse voi pelkästään mennä kun katsoo millaisilla nipuilla vastustajat operoi.

Ja onhan tuossa maalivahtienkin pelaamisessa ilmassa jonkin asteinen, ei nyt ehkä varsinainen ongelma, mutta epävarmuus. Kyllähän Domi(kin) on ollut todella kaukana siitä, mitä parhaimmillaan on ollut?

Domin tasoinen veskari ei voi vetää noilla statseilla... 8 peliä, päästetyt maalit 24 ja torjunta% 87,23 !!! Ei vaan vittu voi olla.
Heljangolla 5 peliä, päästetyt maalit 12 ja torjunta% 90.
Veskan paskuutta ei yksin voi laittaa pakkien piikkiin. Veskaripelin on oltava sellaisella tasolla, että se mahdollistaa otteluiden voittamisen, jos peli muuten sakkaa.
Dostalin statsit puolestaan ovat "mykistävät". 11 peliä, 18 päästetty ja torjunta% 94,14 !!!!
Ero Domiin on valtava.

Niin, toiset ihmettelee valmennusta, toiset maalivahteja. Mitenkäs - maalivahtivalmentaja?

Puolustus alkoi vuotaa lähisektorin osalta oikeastaan jo viime kaudella ja tuo maalinedustapeli yhdistettynä maalivahtipeliin kulminoituu ainakin NHL-seuroissa maalivahtivalmentajan vastuulle. Aki Näykki aloitti jo viime kaudella Petri Tuonosen tilalla tässä roolissa.

Tuonosen aikana lähisektori ei vuotanut koskaan, maalivahdit vaihtui ja aina tehtiin eri miehellä kovaa tulosta. Saravot ja Kankaaperät huolehti kovan prosentin paikat vihuilta pois. Nykypakistossa olisi kyllä materiaalia samaan, mutta jotain siellä vaan jätetään tekemättä tai tehdään tyhmästi. Penttikin kummallisesti kuohittu. Maalin eestä neppasi tänäänkin Pelsu 4 häkkiä, Merelä viimosen merkityksettömän sitten kauempaa tyhjiin.

Toinen mikä Tuonosen aikana pidettiin kovana juttuna, olisi se kurinalaisuus ja "armeijakulttuuri". Jukka Peltola kuuluttaa nyt miten tyhmät jäähyt "maksaa hintaa", mutta joka pelissä siellä vaan tyhmäjäähyillään. Joukkueenjohtajan näköinen lepsumpi kulttuuri nykyään?
 
Viimeksi muokattu:

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Aamulehden Pelicans-tappiojutusta voi Tapolan haastattelusta tulkita että Spacek oli healthy scratchina sivussa. Ei oikein toiminut, toivottavasti nämä kanin hatustavedot ovat tässä ja valmennus miettii seuraavalla kerralla tarkemmin jätetäänkö joukkueen sisäisen pörssin 2. ulos kokoonpanosta herättelyn vuoksi vai ei. Spacek on äärimmäisen taitava pelaaja joka ei tässä ympäristössä saa itsestään parasta irti, mutta eilinen todisti että näiden miesten viltittäminen ei ole ratkaisu tähän solmuun. Viisikkopelitreeni on harkitusti jätetty vähiin tähän kauteen tultaessa ja nyt siitä maksellaan hintaa. Selittelyt eivät kuitenkaan auta, joten ei muuta kuin jotain radikaalisti muuttaen kohti ensi viikkoa. Ammattitaitoinen valmennus varmasti keksii keinot saada huippuyksilöistä aikaan myös huippujoukkue.
 

Draco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Aamulehden Pelicans-tappiojutusta voi Tapolan haastattelusta tulkita että Spacek oli healthy scratchina sivussa. Ei oikein toiminut, toivottavasti nämä kanin hatustavedot ovat tässä ja valmennus miettii seuraavalla kerralla tarkemmin jätetäänkö joukkueen sisäisen pörssin 2. ulos kokoonpanosta herättelyn vuoksi vai ei.

Ehkä valmennus herätteli itseään. Katsotaan tulevissa peleissä heräsikö.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Taidan olla aikuisiälläni ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa tunnen, millaista on olla kaupungin selkeä kakkosjoukkue.

Täähän on aivan perseestä! Kun kulkee hämpillä kirvespipassa niin lapset nauraa ja vanhat mummot sylkee jalkoihin. Ilveen pojat, kestääkö tätä selvinpäin. Jos voooorumeita tutkii, niin ei kestä.

Alkoi Tapolan rakennusvaihe. Jos rosteria katsoo, niin aivan siltä ei vaikuta. Ei ainakaan tässä vaiheessa näytä, että kokoonpanon omista junnuista nousisi koskaan aivan ykköskorin äijiä. Domi osoittautui läskiksi ja persuksi. Ulkkarit on keskitasoa ja legendaosasto hiipuu. Pakisto on vuosituhannen heikoimpia. Leinonen teki urallaan yhden virheen: antoi Bloodille tämän somepresenssin huumassa ikuisuussopparin (on ihme, jos tätä ei katkaista kesken sopimuskauden).

Rautakorpi kääntyi haudassaan, kun Tapola sanoi ennen Ilves-matsia, että tänään nähdään paljon maaleja. Ei meidän Tapparassa näin puhuta. Tai sitten sekä Rautakorpi että Tapola saivat molemmat Kuopion mestaruusjuhlissa muikuista ameeban.

Lisäksi menetettiin klassinen taustaorganisaatio mallia Tuononen-Ojanen-Grönvall-Leinonen. Fanien silmissä Ojanenkin on muuttunut pönöttävästä suolapatsaasta pp:n Mestariksi.

Tälläkö pitäisi korkata uusi halli? No, ratkaisuhan voi olla strategisesti jopa hyvä, sillä jengi pukkaa uuteen halliin uteliaisuudesta meni pelit miten tahansa. On edessä pitkä korpivaellus. Siinä on se hyvä puoli, että kannattajiin pesiytyneet gloorihuntterit vaihtavat leiriä. Olen syystä tai toisesta kaivannut nihkeitä aikoja.
 

Tollanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Katoin, että viime kaudella näihin aikoihin tuli eka pistemenetys tasurin jälkeen. Kattelin mitä tuolloin keskusteltiin kausiosiossa.. Oli tyytymättömyyttä mm. kahvin, hallikuulutusten ja yleisömäärien takia. Nyt ollaan oltu tyytyväisempiä. Aika kultaa muistot.
 

Killeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nyt on hyvä aika vähän palauttaa nöyryyttä mieleen ja sitä, että mikäli ei asioita tehdä kunnolla ja asenteella, niin halukkaita menee oikealta ja vasemmalta ohitse. Paniikkia ei ole, mikäli palataan perusasioihin ja muistetaan, että ei mitään ole ennenkään saatu ilmaiseksi. Malttia ihmiset, Tappara tulee taas. Halusitte tai ette.
 

Draco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Malttia ihmiset,

No maltetaan nyt ainakin tämän illan verran, kun on aika iso suunnannäyttäjäottelu. Tapparalla viiden pelin kuntopuntarissa yksi jatkoaikavoitto ja Sportti siellä ei nyt ihan pahnanpohjimmaisena, mutta alhaalla kuitenkin. Kyllä tämä nyt täytyisi hoitaa, tai jos ei, niin siinä äkkiä alkaa jo ilmoille nousemaan erilaisia spekulaatioita.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuota 14-15 kautta kun muistelee aina Tapolan kiirastulena, niin silloin on oltu tässä 12 ottelun kohdalla pistemäärässä 15 (nyt 16) ja käynnissä kahden ottelun voittoputki joka venyi lopulta peräti yhdeksän pelin mittaiseksi. Sen jälkeen sitten 6 ja 4 ottelun tappioputket, mikä sai Jatkoajankin jo uutisoimaan Karri Kiven olevan Tapparan uusi päävalmentaja. Toki aika oli täysin eri ja Tapola keltanokka tuolloin. Nyt mies on tuplamestari ja tiimissä vielä mukana monessa mukana ollut Tuokkolakin, eli kaikki tietotaito pitäisi kyllä löytyä kurssin kääntämiseen. Mutta vaikka peli on ollut nihkeätä ja välillä tylsää seurattavaa, niin kummasti löytyy mielenkiintoa tiistai-illan Vaasan peliin kun pisteet ovat jo tässä vaiheessa aika tärkeitä, paremmasta peli-ilmeestä puhumattakaan.
 

Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Otetaan nyt jotain posia, tänään haastettiin toistuvasti sinisen jälkeen keskelle ja varmasti parhaimpana esimerkkinä näistä oli 0-2 - maali. Siinä oli sitä tuttua Kuuselaa.

Jälleen hyvä ote hiipui loppua kohden, ilmeisesti osalla porukasta alkoi matka painaa? Yllättäen myös alun vankilasäännöt muuttuivat loppua kohden huipentua Smeijkalin kauden kevyimpiin huitomiskakkosiin. No, paikkoja oli jälleen itsellä hoidella homma. Uskoa on, Tsekin pojat varsinkin vaikuttavat aika tukkoisilta, laitetaan vanhan selityksen piikkiin. Ja kun Otto saisi edes joka kymmenennen varman paikan sisään...
 

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
THF eilen pui Tapparan ja Kärppien tilannetta ihan ansiokkaasti. Rantanen ja Nyholm ihmettelivät, että mikä on se pelitaktiikka jota Tappara yrittää toteuttaa? Tässä he ovat oikeassa, koska oikein mitään järkevää systeemia ei ole havaittavissa. Säntäilyä ja sitten taas ihmettelyä pelaajien osalta. Kukaan ei oikein tiedä, että miten reagoida mihinkin tilanteeseen. Arvelivat, että Tapola yrittää nyt keksiä jonkin uuden pelitavan jotta saadaan kilpailuetua? Voi olla, mutta ongelma on, että vanhat Tapparalaiset pelitavat ovat niin syvällä selkärangassa, että homma menee sekaiseksi.
Tästä voi vielä tulla hyväkin, mutta jokin lanka pitäisi olla näkyvissä, ettei koko kerä huku.
Kärpistä taas tuleva valmentajan vaihto aiheuttaa organisaation tasapainoilua kahden suunnitelman nykyisyyden ja tulevaisuuden välillä. Sieltä puuttuu johtajuus viedä joukkue vaikean ajan läpi, jota korona on entisestään vaikeuttanut.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Tässä he ovat oikeassa, koska oikein mitään järkevää systeemia ei ole havaittavissa.

On siellä pelistä toiseen ajoittain toisteisiakin pelejä havaittavissa. Paljon sellaisia uusia, mitä minä en Tapparalta muista nähneeni. Esimerkiksi ihan hyvännäköinen puolinopea lähtö onnistuessaan: pakki-pakki sinisen alla, siitä ristiin keskelle tai sinisen alle, jos keskelle niin jatko laitaan, eli sahataan käytännössä kaksi kertaa keskialue. Tuokin on saatu toki monella koomisella tavalla myös kössittyä.

Viisikko ei vaan kokonaisuutena ole alkuunkaan samalla sivulla ja sen johdosta koko kentän puolustuspeli kusee jatkuvasti nilkoille. Lisäksi puolella pakistosta ei riitä kiekollisesti taso edes selviytyä tuossa pelitavassa 15-20 minuuttia (eivätkä selviä kiekottomanakaan, kun rakenne on levällään).
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Spacek huilaa taas, Meidän Seuralla olisi tässä paikka toimia avoimesti kannattajien suuntaan ja kertoa mikä on tilanne, kaupitellaanko miestä jo muualle tai onko ylipäätään mitään suunnitelmaa? Urheilujohtaja Tapola rekrysi ykkössentterin joka ei kelpaa päävalmentaja Tapolan joukkueeseen, mitä tekee urheilujohtaja Rautakorpi?

Samaan aikaan toisaalla Tyler Morley on summannut Skellefteåssa 18 peliin 1+0 (-9). Jokohan linjat käy kuumana..
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Paitsi jos kyseessä on loukkaantuminen/vamma, niin ei ole mitään velvollisuutta kertoa asiasta julkisesti.

Veikkaan ylävartalo- tai alavartalovammaa.
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Eiköhän tuossa joku pieni vamma ole kyseessä. Ei ole missään nimessä heikoimpia suorittajia Tapparassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös