”On mahdotonta olla nöyrä, kun on jatkuvasti paras!”
Tappara voitti tällä kaudella runkosarjan, Suomen mestaruuden, CHL:n, U20 Suomen mestaruuden ja U16 Suomen mestaruuden. Käsittämättömän kovaa suorittamista organisaatiolta!
Kun playoffsit alkoivat, olin varsin luottavainen joukkueeseen. Odotuksissa oli se Mansen finaali, jota ei oltu vielä koettu. Muuten voittamista on päässyt maistamaan kymmenen vuoden aikana ihan kivasti.
Kun Ilves muni tämän unelman Mansen finaaleista, homma lässähti omassa mielessäni. Kuulostan varmaan ylimieliseltä, kun mielestäni viime kevään mestaruus tuli vähän helpolla (Lukko, KooKoo ja TPS; 4-1 kaikki sarjat). Nyt mentiin aikalailla samalla tapaa (4-0, 4-1, 4-1). Siiä huolimatta mestaruuden uusiminen on kova juttu! Kaikki haluavat voittaa mestarin, joka ilta runkosarjasta playoffseihin.
Tämän mestaruuden pelasti onneksi tapa jolla se tuli. Ja siitä kuuluu kiittää huikeaa Pelicansin nuorta joukkuetta! Ratkaisevaan finaaliin kirjoitettu draamankaari kuvastaa vähän koko kevään asetelmia. Kaikki näyttää ensi helpolta, rallatellaan 3-0 johtoon näytöstyyliin. Ajatus inhimillisesti karkaa, Pelsujen nuori ja ennakkoluuloton joukkue Hölön kanssa haistaa mahdollisuuden ja latoo seuraavat neljä maalia. Huppistakeikkaa, kellossa aika hupenee. Kuitenkin joukkue osoittaa suuruutensa ja painaa väkisin ottelun viimeisellä sekunnilla tasoihin, ja jatkoilla voittoon.
Menestyksen (ja varmaan iänkin) myötä sitä on oppinut luottamaan Tapparaan. Syksyllä ja runkosarjassa ylipäänsä ei kannnata hirveästi hyperventiloida vaikka peli ei heti naksahtaisikaan uomiinsa. Siksi sitä ei anna esim. naapurin fanien länkyttämisen runkosarjassa vaikuttaa mitenkään. Omalle pojalle olen opettanut silloin kun Ilves on voittanut jonkun runkosarjan paikallisen, että ”on syksyn joukkueita, ja on kevään joukkueita”.
Tappara tarvitsee Ilvestä, ja Ilves Tapparaa. Näiden kahden nokittelu on erittäin tärkeää! Me Tapparalaiset voidaan taas kerran kuitata, että niin kauan kunnes voitatte keväällä, pysytte pikkuveljenä. Tarkastelkaa ja hehkuttakaa yleisömääriänne, someosaamistanne ja syyskauden runkosarjaanne, jne. Menestys on se jota tavoitellaan, sitä ei tullut teille tänäkään vuonna. ”Kesä on Ilves-fanin parasta aikaa”, tapaa sanoa hyvä työkaverini ja Ipan mies. Toiveet taas uudesta mahdollisuudesta, onko tämä se meidän kausi! Ei ollut taaskaan. Vastustajien viha on ansaittava. Tappara on ollut niin kauan, niin hyvä, että tietenkin ärsytys kaikkea tuota menestystä kohtaan kasvaa ympäri Suomen.
Kuten viime keväänä lohdutin ja kirjoitin kauden jälkeen: kaikki dynastiat loppuvat joskus. Tapparan dynastia on taas kerran kauden lähempänä loppuaan. Muistakaa muiden joukkueiden kannattajat, että voittaminen tuntuu hyvältä ja aina vain paremmalta, kun on ensin joutunut syömään sitä pettymyksen tuskaa. Meilläkin on kokemusta mm. kolmesta peräkkäisestä hopeasta ja gamesevenin jatkoajoista. Niissä rakennetaan se pohja menestykselle!
Ensi kaudelle on odotettavissa isompia muutoksia kuin kertaakaan dynastian aikana. Tapparan dynastian loppuminen on nyt todennäköisempää kuin kertaakaan aikaisemin. Vai onko? Väitän että ratkaiseva asia on nöyryys. Löytyykö sitä? Aloitin Urheilucastin sitaatilla ”Vaikea olla nöyrä kun on jatkuvasti paras”. Itse uskon ja ajattelen niin, että on kyettävä olemaan nöyrä ollakseen paras. Koko organisaatiossa täytyy pysyä erittäin kova vaatimustaso, ja pitää pystyä kriittisesti katsomaan omaa tekemistään. Missä voimme parantaa? Missä naapuri tai joku toinen kilpailija on edellä tai minkä he tekevät paremmin? Tapparassakin on paljon asioita joita pitäisi kehittää.
Nyt ei mennä kuitenkaan niihin, vaan juhlitaan ansaittua Suomen mestaruutta!