Tampereen paikallinen – Tappara vs. Ilves

  • 267 018
  • 1 790

Fläppitaulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, KOOVEE, Ilves
Turha noita on laskea, Tapparalla on 19 mestaruutta ihan virallisten tilastojen mukaan. Ei sitä mikään tai kenenkään mielipide muuta. Seuraava mestaruus onkin sitten tullessaan 20 mestaruus Tapparalle..
Virallisia tilastoja tehty saunasopimuksilla. Samalla unohdetaan totuus. Laitetaan vielä muutama copypaste lainaus tännekin ennenkuin katoaa netin syövereistä, ettei jää kenellekään epäselväksi.

"– Se on ehdottomasti niin, että TBK:lla on kolme Suomen mestaruutta ja Tapparalla nyt 13, sanoo Tammerfors Bollklubb ry:n (TBK:n) puheenjohtaja Matti Ahlstedt."

"Vuonna 1955 perustetussa Tapparassa on laskettu, että seuralle kuuluvat TBK:n vuosien 1953–55 SM-kultamitalit, sillä TBK:n sarjapaikka, valtaosa edustusjoukkueesta ja tunnusvärit siirtyivät Tapparaan vuoden 1955 jälkeen.

– Ymmärtäisin Tapparan näkemyksen, jos TBK:n toiminta olisi 1950-luvun puolivälissä loppunut. Niin ei ollut, vaan seuran toiminta jatkui ja jatkuu yhä. On TBK:lle tärkeä asia, että seuralla on kolme jääkiekkoilun miesten Suomen mestaruutta, Ahlstedt kertoo."

"Asiantuntijat ovat Ahlstedtin kanssa samaa mieltä.

– Emme voi muuttaa historiaa, vaan meidän on kunnioitettava sitä. On oikea ratkaisu, että TBK:lla on omat mestaruusviirit Hakametsän jäähallin katossa, sanoo Jääkiekkomuseon puheenjohtaja Kimmo Leinonen.

– Missään nimessä TBK:n ja Tapparan mestaruuksia ei lasketa yhteen. Seurojen välit menivät jossain kohtaa siihen pisteeseen, että yhteinen tahtotila oli, ettei mestaruuksia lasketa yhteen. TBK:n väki suorastaan vaati sitä, toteaa Tapparasta historiikkeja kirjoittanut tamperelainen toimittaja Matti Wacklin."

Ainahan näitä löytyy joilla velatkin muuttuu saataviksi. En ymmärrä kuka edes haluaa omia mestaruuksia puhumalla pelaamisen sijaan. Mutta jos se noin paljon tärkeä asia, niin kuvitelkaapa jatkossakin ne mestaruudet omiksi, onhan siihen perustetta kun joku liiton huppauunokin puhutettu tämän taakse.
 
axe

Jäsen
Oho, kolme Ilves-miestä onkin tuota mieltä.

Virallisia tilastoja tehty saunasopimuksilla. Samalla unohdetaan totuus. Laitetaan vielä muutama copypaste lainaus tännekin ennenkuin katoaa netin syövereistä, ettei jää kenellekään epäselväksi.

Ainahan näitä löytyy joilla velatkin muuttuu saataviksi. En ymmärrä kuka edes haluaa omia mestaruuksia puhumalla pelaamisen sijaan. Mutta jos se noin paljon tärkeä asia, niin kuvitelkaapa jatkossakin ne mestaruudet omiksi, onhan siihen perustetta kun joku liiton huppauunokin puhutettu tämän taakse.

Tunnut tietävän näin 70 vuotta myöhemmin paremmin sen, mitä TBK koko jäsenistönsä kokouksessa päätti ja halusi tehdä -- tai siis saunasopimusko se nyt oli. Ymmärrän, että toiset sovitut tilastot sopivat sinullekin paremmin kuin toiset, mutta haluaisitko haastaa sen, että Ässille ei lasketa aiempien porilaisten mestaruuksia? Koska mitään todellista estettä ei ollut, seurat vaan tekivät saunasopimuksen, että kumpikaan ei pääse mukaan Ässinä, mutta ne olisivat voineet sopia myös toisinkin. Lisäksi Suomen jääkiekkohistorian ainoa oikeasti pelkästään puhumalla ilman ottelua saatu mestaruus on Ilveksellä. Ei päästy asioista yhteisymmärrykseen, niin sovittiin saunasopimuksella sitten Ilveksen mestaruudeksi. Haluatko kiistää senkin?
 
Viimeksi muokattu:

#28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves (Ässät & Hifk)
Onhan tämä TBK:n mestaruuksien omiin tileihin kirjaamisen yritys ns. gift that keeps giving. Jatkuvasti painetaan uutta lippistä TBK:n mestaruuksien vuosilla ja näemmä fanit tekevät jopa tälle vedätykselle omistettuja wordpress-sivuja. Kaiken huippuna talvellä Tappara järjesti tapahtuman ”Totuus” jossa samaa valhetta markkinoitiin taustamusiikin säestämänä.

Neuvostoliiton suurin? päivälehti oli muuten nimeltään Pravda eli totuus. Vinkkinä Tapparalaisille että totuutta hyvin harvoin tarvitsee markkinoida ”totuus”- nimisellä tapahtumalla ;)

Muualla ei tunnu olevan tarvetta lähteä edes näin kehnon vedätyksen tielle. Porin Karhut ja RU-38 yhdistyivät Porin Ässiksi. Porin Ässät ei laske mestaruuksiinsa Karhujen 1965 tai RU-38:n 1967 mestaruuksia. Eikä tietääkseni Pelicans Reippaan.

Ei taida liike-elämässäkään seurata vanhan yrityksen tase tai tilikaudet uuteen perustettavaan yritykseen vaikka useampi työntekijä vaihtaisi työpaikkaa samaan aikaan. Kyllä uusi aloittaa nollista.

Katsoisin mielellläni hyvin tehdyn dokumentin siitä kuinka tämä vedätyksen yritys lähti liikkeelle ja kuinka sitä hapuillen vieläkin jatketaan vuosikymmeniä myöhemmin.

Ehkä nimellä: ”Sinioranssi valhe” ?
 
axe

Jäsen
Neuvostoliiton suurin? päivälehti oli muuten nimeltään Pravda eli totuus. Vinkkinä Tapparalaisille että totuutta hyvin harvoin tarvitsee markkinoida ”totuus”- nimisellä tapahtumalla ;)
Tämä eroaa ainostaan siinä, että tässä tapauksessa tämä sinun Pravda-puolesi on kaikkien näiden vuosien ajan kaivanut massiivisen määrän perusteluita ja todisteita siitä, miksi asia on niin kuin on, ja vastannut niihin kahteen tai kolmeen vähän eri sanoin esitettyyn toisen puolen haastoyritykseen johdonmukaisesti ja informatiivisesti. Silti tämä oppositio jatkaa samojen kysymysten ja väitteiden esittämistä vuosi toisensa jälkeen tuomatta keskusteluun mitään uutta ja vaivautumatta edes kuuntelemaan perusteluita. Jos siis sanot meidän puolta Neuvostoliiton Pravdaksi, niin kyllä se teidän pelikirja on puolestaan varsin suoraan Flat Earthiä.
 
Ziege

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Middlesbrough, Pens, Pirates, Steelers
Ilvesläisten (osan) logiikka on kyllä pettämätöntä. Seurasta eriytetty lajitoiminta ei peri mestaruuksia mutta ne saa kuitenkin vuokrata muualta samalla kun vuokraa logon ja nimen? Vaihtoehdothan on joko virallinen 19-16 tai väkisin väännetty (ulkomuistista) 5-0 taustayhtiöillä.

Se nykyinen TBK joka välillä vaati niiden kolmen mestaruuden poistamista ei ole mitenkään osallisena niissä mestaruuksista. He vain saivat luvan aloittaa kiekon harrastamista tuolla nimellä vuosikymmeniä myöhemmin. Tuo porukka on siis aivan uusi erikseen perustettu eikä mitään jatkumoa TBK/Tappara saagalle. Olisi aika helppoa saada mestaruuksia kun perustaa vaan konkkaan menneiden mestareiden nimellä seuran.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
Juupas eipäs. Ratkaistakoon tämä ikuinen riita yhdellä mittarilla: Tampereella (Hakametsä + Noksu) voitettujen finaaliotteluiden määrä? Ilves: yksi.

Onko Tapparalla sauma korottaa panoksia?
 
Apheu

Jäsen
Eipä ole mitään klassisempaa, kuin ilvesläiset nostamassa TBK/Tappara -asiaa esiin, kun eivät muutakaan enää keksi. :)

Mulle on oikeastaan ihan sama, lasketaanko ne vai ei. Mun mielestä ei ole mitään syytä, miksei laskettaisi, kun Tappara on täyttä jatkumoa TBK:lle. Tappara-nimellä voitettu ton verran, sitä ennen TBK-nimellä ton verran.
 
Touko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Voitaisiinko vielä laskea mestaruudet yli 5 joukkueen sarjoista. Alle 5 joukkueen sarjojen mestaruuksissa Ilves taitaa olla suvereeni ykkönen ja sitä ei kukaan ole heiltä pois viemässä. Ja järven jäällä voitetuissa mestaruuksissa taitaa Ilves olla myös ykkönen?
 
Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Virallisestihan asia ilmaistaan:

"TBK/Tappara 19 mestaruutta"

Arkikielessä voimme kuitenkin puhua Tapparan mestaruuksista, koska TBK:n kiekkojoukkue yksimielisesti vaihtoi nimensä Tapparaksi vuonna 1955. Ruotsinkielisen koulun urheiluseura saattoi jatkaa mm. pingiksen peluuta vanhalla nimellään.

Nyky-TBK:n kiekkolijoilla ei ole mitään yhteyttä niiden kanssa, jotka aikanaan voittivat mestaruuksia sillä nimellä. Nyky-tapparalaisilla taas on - ei toki pelaajilla, mutta yksikin heistä nähtiin pudottamassa aloituskiekko viimeisen finaalin alussa...
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS

Pika1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Virallisestihan asia ilmaistaan:

"TBK/Tappara 19 mestaruutta"

Arkikielessä voimme kuitenkin puhua Tapparan mestaruuksista, koska TBK:n kiekkojoukkue yksimielisesti vaihtoi nimensä Tapparaksi vuonna 1955. Ruotsinkielisen koulun urheiluseura saattoi jatkaa mm. pingiksen peluuta vanhalla nimellään.

Nyky-TBK:n kiekkolijoilla ei ole mitään yhteyttä niiden kanssa, jotka aikanaan voittivat mestaruuksia sillä nimellä. Nyky-tapparalaisilla taas on - ei toki pelaajilla, mutta yksikin heistä nähtiin pudottamassa aloituskiekko viimeisen finaalin alussa...
Turha tätä on nyky-TBK:laisilta kysyä.
Jos taas menisin tosissani kysymään -54 TBK:ssa ja -55 Tapparassa pelanneelta lähisukulaiseltani, niin pitäisi minua yksinkertaisena.
On sen verran itsestäänselvyys, että TBK-mestaruus = Tappara-mestaruus.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ainahan näitä löytyy joilla velatkin muuttuu saataviksi. En ymmärrä kuka edes haluaa omia mestaruuksia puhumalla pelaamisen sijaan. Mutta jos se noin paljon tärkeä asia, niin kuvitelkaapa jatkossakin ne mestaruudet omiksi, onhan siihen perustetta kun joku liiton huppauunokin puhutettu tämän taakse.
Enemmänkin niin, että tämä keskustelu ei tunnu koskaan päättyvän.
Tosiasia on se, että ainoa osapuoli, jolla tuntuu olevan ongelmia Tapparan ja/tai TBK:n mestaruuksien kanssa on Ilves.

Tällä hetkellä tilanne on oikeastaan herttaisen yhdentekevä:
TBK/Tappara 19 mestaruutta
Ilves 16 mestaruutta

Jos Tapparan ja TBK:n haluaa ottaa erikseen niin Ilves on vienyt TBK:tä näytöstyyliin. Tampereen Tapparan kanssa Ilves on tasoissa.

Suosittelen pikaisella kelauksella kehittelemään jotain aivan uutta kuin laskea niitä viirejä katossa. Ilveksen esimerkiksi kannattaa suunnata energia siihen, että sinne hallin kattoon saadaan jotain uutta katteltavaa. Jos homma jatkuu tällä saralla samoin kuin tähän asti niin se ei ole kuulkaas kuin ajan kysymys, koska Tapparalla on niitä mestaruuksia eniten.

Sen jälkeen se on ihan yksi ja sama. Täytyy keksiä sitten jotain uutta, jolla Ilves voisi ottaa Tampereen ykkösen valtikan itselleen.
 
ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Tampa Bay Lightning

Ilveksellä ongelma viirien määrän kanssa? Kyllä se taitaa olla vain satunnaisilla faneilla se ongelma, turha Ilvestä organisaationa tästä syyttää.

Suurelle osalle faneista myös aivan yhden tekevä joku mestaruuksien määrä. Esimerkiksi minulle.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
@ADX_03 no joo turha yleistys, mutta kuitenkin päätit tarttua muotoseikkaan. Minä luulen, että suurimmalle osalle ihmisistä tällä asialla ei ole mitään väliä, mutta Santtu & Ilveksen muu tonttuosasto pitää tämän kuumana. Santtu on tosin ilmeisesti jo luovuttanut, koska on tajunnut, ettei nyt enää tuohon niin kannata kiinnittää huomiota, kun sillä ei edes saa voittoa aikaiseksi enää. Tämä Ilveksen hovitoimittajahan piti huolta, että asiasta keskusteltiin 2016 & 2017 kummankin mestaruuden jälkeen. Viimeiset kaksi vuotta on tajunnut, että tuo ei ehkä oo hyvä, kun se saattaa kääntyä rakasta Ilvestä vastaan.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Minä katson tätä vääntöä ulkopaikkakuntalaisena ja minusta ei ole kahta sanaa siinä, että Tappara on se suurempi, kauniimpi ja menestyneempi. Ilves kääri mestaruuksia muinaisina aikoina, jolloin Liigassa pelasi pienimmillään vain 4 joukkuetta. Jos katsoo noita Ilveksen alkuvuosien mestaruuksia, niin tältä ne näytti:

1935-36
Sarjassa pelasi 4 joukkuetta ja jokainen pelasi kauden aikana kuusi ottelua. Ilves ja Kronohagens IF päätyivät tasapisteisiin (9). Sen takia mestaruudesta piti pelata vielä yksi ottelu. Ehdotettu päivämäärä ei sopinut Kruununhakalaisille, joten Jääkiekkoliitto julisti Ilveksen mestariksi

1936-37
Sarjassa 4 joukkuetta, jokainen pelasi 6 ottelua.

1937-38
Sarjassa 5 joukkuetta. Kohtasivat toisensa vain kerran, joten jokainen joukkue pelasi kauden aikana vain neljä ottelua.

40-luvulla joukkueita tuli muutama lisää, mutta edelleen kaudet pelaattiin 6-8 ottelun mittaisina ja mestaruus jaettiin sen jälkeen sarjapisteiden perusteella. Ja Ilves keräsi niitä useita.

Mestaruudet on mestaruuksia, mutta itse en hyvällä tahdollakaan pysty rinnastamaan noita yksi yhteen nykyisten mestaruuksien kanssa. SM-sarjan muututtua Liigaksi toiminta kehittyi ja vähitellen jääkiekko alkoi muuttua ammattilaissarjaksi. Jääkiekon harrastaja-aikoina Ilves oli noihan puuhaliigojen ykkönen, mutta kyllä Liigan ajan mitalitaulukot kertoo, miten ylivoimainen Tappara on ollut ammattilaisurheilussa paikalliskilpailijaansa verrattuna.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
@ADX_03 no joo turha yleistys, mutta kuitenkin päätit tarttua muotoseikkaan. Minä luulen, että suurimmalle osalle ihmisistä tällä asialla ei ole mitään väliä, mutta Santtu & Ilveksen muu tonttuosasto pitää tämän kuumana. Santtu on tosin ilmeisesti jo luovuttanut, koska on tajunnut, ettei nyt enää tuohon niin kannata kiinnittää huomiota, kun sillä ei edes saa voittoa aikaiseksi enää. Tämä Ilveksen hovitoimittajahan piti huolta, että asiasta keskusteltiin 2016 & 2017 kummankin mestaruuden jälkeen. Viimeiset kaksi vuotta on tajunnut, että tuo ei ehkä oo hyvä, kun se saattaa kääntyä rakasta Ilvestä vastaan.

Santtuhan on ollut viime aikoina huolissaan tästä Ilveksen alkoholikulttuurista. Viimeinkin keskittyy oikeisiin asioihin, eli poimimaan esiin oman suosikkiseuransa epäammattimainen toiminta. Tämä on se oikea suunta, johon Ilves-energiat kannattaa suunnata.
 
Iitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Koovee, Hifk
Huomenta, tänään Koskela pamauttaa pöytään Tapparan dynastian ja mestaruusputken päättävän kokoonpanon. Laittakaa päivä muistiin.
 
axe

Jäsen
Huomenta, tänään Koskela pamauttaa pöytään Tapparan dynastian ja mestaruusputken päättävän kokoonpanon. Laittakaa päivä muistiin.
Tää on vanha juttu. Tässähän oli jo muutama vuosi sitten useampikin kolumni ja näkökulma ihan valtakunnallisissa isoissa lehdissä ja taisipa olla kaiken jääkiekkotietämyksen kruununjalokivessä Jatkoajassakin, kuinka Ilves viipottaa Tapparasta ohi kaupungin ja samalla maan ykköseksi niin että heilahtaa vaan. Niiden kirjoitusten jälkeen Tappara on voittanut kaksi Suomen mestaruutta ja yhden Euroopan mestaruuden.

Antaa tulla vaan uutta yritystä!
 
Suosikkijoukkue
Hammer of the Gods. NHLssä suomalaiset.
Minä katson tätä vääntöä ulkopaikkakuntalaisena ja minusta ei ole kahta sanaa siinä, että Tappara on se suurempi, kauniimpi ja menestyneempi. Ilves kääri mestaruuksia muinaisina aikoina, jolloin Liigassa pelasi pienimmillään vain 4 joukkuetta. Jos katsoo noita Ilveksen alkuvuosien mestaruuksia, niin tältä ne näytti:

1935-36
Sarjassa pelasi 4 joukkuetta ja jokainen pelasi kauden aikana kuusi ottelua. Ilves ja Kronohagens IF päätyivät tasapisteisiin (9). Sen takia mestaruudesta piti pelata vielä yksi ottelu. Ehdotettu päivämäärä ei sopinut Kruununhakalaisille, joten Jääkiekkoliitto julisti Ilveksen mestariksi

1936-37
Sarjassa 4 joukkuetta, jokainen pelasi 6 ottelua.

1937-38
Sarjassa 5 joukkuetta. Kohtasivat toisensa vain kerran, joten jokainen joukkue pelasi kauden aikana vain neljä ottelua.

40-luvulla joukkueita tuli muutama lisää, mutta edelleen kaudet pelaattiin 6-8 ottelun mittaisina ja mestaruus jaettiin sen jälkeen sarjapisteiden perusteella. Ja Ilves keräsi niitä useita.

Mestaruudet on mestaruuksia, mutta itse en hyvällä tahdollakaan pysty rinnastamaan noita yksi yhteen nykyisten mestaruuksien kanssa. SM-sarjan muututtua Liigaksi toiminta kehittyi ja vähitellen jääkiekko alkoi muuttua ammattilaissarjaksi. Jääkiekon harrastaja-aikoina Ilves oli noihan puuhaliigojen ykkönen, mutta kyllä Liigan ajan mitalitaulukot kertoo, miten ylivoimainen Tappara on ollut ammattilaisurheilussa paikalliskilpailijaansa verrattuna.

Vaikka Tapparan kehut miellyttääkin niin en mää tälle polulle lähtis, ts. mestaruus on aina mestaruus, kaikilla muilla joukkueilla oli samanlaiset mahdollisuudet voittaa mestaruus. Oli sitten joukkueita vaikka kuinka vähän ja oli sarjasysteemi mikä tahansa.
 
Viimeksi muokattu:

Fresh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Antaa tulla vaan uutta yritystä!

No eipä tässä muukaan auta :D Pitkä ja kivinen on ollut matka ja sitä se tulee olemaan jatkossakin. Kuten totesit niin Tappara on ne kaksi viimeistä mestaruutta vienyt joten jos (KUN!) Ilves ensi keväänä kannun hoitaa niin pitkällä tähtäimellähän voitaisiin Ilveksen kannalta parhaassakin tilanteessa vasta tämän vuosikymmenen viimeisinä vuosina puhua että ollaan oikeasti Tampereen "suurin". Mutta kuten todettua eipä tuo juuri kiinnosta siihen asti kun saadaan tämä 1985 asti jatkunut kärsimys päätettyä. Nyt toki hienoa että voidaan edes realistisesti puhua mestaruudesta, oli aikoja kun mietittiin ollaanko ensi kaudella edes Liigassa.

Ilveksen launch alkaa kohta, ei mitään meganimiä luultavasti mutta hyvää runkoa taas. Nimet aika hyvin pyörineet täälläkin mutta vähän pelottaa tuo ettei mistään kovista nimistä ole ollut puhettakaan. Saa nähdä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös