Tampereen KOOVEE 2021–2022

  • 33 511
  • 133

Pika1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Viitakosken valmentajapestistä alkaa kuulumaan jo joka tuutista ja IL julistaa jo tiedoksi:

Kokemusta apuvalmentajan hommasta löytyy Ilveksestä, HPK:sta ja ECH Vispistä (Sveitsin 2. sarja). Nyt edessä ensimmäistä kertaa päävalmentajan toimi, jos ei laske lyhyttä stinttiä Turkin junnumaajoukkueesta. Nuoruuden sankareita, joka omalla läsnäolollaan nostaa ainakin allekirjoittaneen kiinnostusta Kooveen peleihin.

Kooveen pelaajasopimustilanne on vielä muuten täysin auki.
 
ktmike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Koovee kokoaa joukkuetta hitaasti mutta varmasti. Ilomäki ja seppänen voidaan laskea vahvistuksiksi, muuten sopimuspelaajat on u20 pelaajia, joista tosin eppu varjamo ja eemeli mäki pärjäävät kyllä mestiksessä. Mv verneri virtanen oli u20 kooveessa erittäin hyvä, mutta onko hänestä ykköseksi? Joonas valtonen oli pari vuotta sitten nuorten maajoukkueessa, mutta silti kokenutta mestis vahtia joukkue tarvitsee.
 
uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Oi Petteri Haveri, miksi sinun piti lähteä Kooveeseen? Olisi ollut iso asia, jos herra olisi jatkanut joukkueessa. Pitkään Heinolassa viihtyi ja kiitokset siitä. Mielenkiinnolla nyt seurataan vanhan kapteenin edesottamuksia Kooveen riveissä.
 
SM1968

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOVEE
No niin, tulihan ne kauden avauspisteet sieltä!

Dogi Liuksiala (3+2) oli torstaina kentän hidalgo ja tahditti Dynamon voittoon K-Vantaasta. Tällä menolla ei kyllä saada kauaa nauttia snaipperin otteista Kilpureissa, joten suosittelen tulemaan paikan päälle halliin ihastelemaan miehen tekemistä niin kauan kuin vielä voi.

Ilves-laina Vadim Zherenko oli erittäin varmaotteinen maalissa. Lisäksi nuoret tupsukorvat Joona Korhonen ja Nikolai Hakala esiintyivät edukseen.

Oli myös kiva katsella Tappara-laina Lassi Vanhatalon iloista pelaamista KOOVEE-nutussa. Onko tässä signaali Tappara-yhteistyön käynnistymisestä kaikessa hiljaisuudessa?

Lauantaina loukkaantumisista harmillisesti kärsivä KOOVEE matkustaa kovaan paikkaan, kun joukkue vierailee sarjan suurimpiin ennakkosuosikkeihin kuuluvan K-Espoon luona. Saas nähdä, kuinka varamiehisen Dynamon silloin käy?
 
SM1968

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOVEE
Lauantaina loukkaantumisista harmillisesti kärsivä KOOVEE matkustaa kovaan paikkaan, kun joukkue vierailee sarjan suurimpiin ennakkosuosikkeihin kuuluvan K-Espoon luona. Saas nähdä, kuinka varamiehisen Dynamon silloin käy?

Hyvinhän siinä tamperelaisittain lopulta kävi, kun Dynamo kävi yllättämässä kivikovan K-Espoon ja nappasi mukaansa 3 pinnaa. Kilpureiden kaikki kaikessa oli maalivahti Joonas Valtonen, joka venyi kiekon tielle päätöserässä peräti 22 kertaa. Kaikkiaan Valtonen merkkautti 41 torjuntaa, joten ennen kauden alkua esitetty kritiikki KOOVEE-vahteja kohtaan saattaa sittenkin alkaa osoittautua vääräksi.

KOOVEE on nyt kahden ottelun voittoputkessa ja vaikuttaisi siltä, että valmennus sekä joukkue ovat ruvenneet pikku hiljaa hahmottamaan, mitä menestyminen Mestiksessä vaatii. Pelaaminen ja kokoonpano ei vielä tietenkään ole ihanteellisella tasolla, mutta Kilpa-Veljien kannattajaa lämmittää voitot ja asioiden kehittyminen askel askeleelta oikeaan suuntaan.

Viikonloppuna Dynamo matkustaa pohjoisen vieraskiertueelle. Perjantaina KOOVEE kohtaa Kajaanissa erittäin pirteästi kauden aloittaneen Hokin, mikä on perinteisesti ollut paha paikka vierasjoukkueille. Edellisestä neljästä Kajaanissa pelatusta ottelusta Kilpurit on onnistunut voittamaan kolme.

Lauantaina tamperelaisten vieraskiertue etenee Rovaniemelle. Myös kotijoukkue RoKi on ollut säännöllisesti kaikille hankala isäntä eikä Dynamokaan ole kyennyt voittamaan Lappi Areenalla kuin kerran edellisestä neljästä keskinäisestä.

Tamperelaisittain mielenkiinto kohdistuu matkaan lähtevään KOOVEE-rosteriin. Keitä pelimiehiä on mahdollisesti saatu lasaretista kaukaloon ja kuka pelaa maalissa?
 
Canis Lupus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kajaanin Hokki, LuPo
Viikonloppuna Dynamo matkustaa pohjoisen vieraskiertueelle. Perjantaina KOOVEE kohtaa Kajaanissa erittäin pirteästi kauden aloittaneen Hokin, mikä on perinteisesti ollut paha paikka vierasjoukkueille. Edellisestä neljästä Kajaanissa pelatusta ottelusta Kilpurit on onnistunut voittamaan kolme.
Omaan silmään kokoonpanosta hyppää 17-vuotias Jani Nyman. Taitaa olla ensimmäinen vuonna 2004 syntynyt pelaaja Mestiksessä? Kemell toki Liigan puolella on jo alkukauden viilettänyt. Tätä ikäryhmää on tullut seurattua poikkeuksellisen tarkasti ja mielenkiintoista nähdä, mihin Nyman aikuisten seassa pystyy.
 
Dynamo_FIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä

Lisätään listaan Ketterän kasvatti Hokkanen, joka pelaa SaiPan riveissä liigaa.(-04)

Asiasta toiseen, siirtyykö KOOVEE myös tuonne Tampereen uudelle areenalle (Uros) joulukuussa?
 
SM1968

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOVEE
Asiasta toiseen, siirtyykö KOOVEE myös tuonne Tampereen uudelle areenalle (Uros) joulukuussa?

KOOVEE jatkaa pelaamista legendaarisessa Hakametsän jäähallissa.

Hakametsän alue kokee lähivuosina suuren muodonmuutoksen, kun Hakametsä Sport Campus uusine liikuntapaikkoneen ja kerrostaloineen rakentuu nykyisen parkkipaikan päälle pala palalta. Tässä yhteydessä myös Hakametsän jäähallia ja sen oheisfasiliteetteja modernisoidaan ja samalla hallin kapasiteetti pienenee nykyisestä 7.300:sta noin 3.000 katsojan areenaksi.

Lisätietoa tulevista suunnitelmista Tampereen kaupungin sivuilta: Tiivistelma_konseptista.pdf (tampere.fi)
 
SM1968

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOVEE
Viikonloppuna Dynamo matkustaa pohjoisen vieraskiertueelle. Perjantaina KOOVEE kohtaa Kajaanissa erittäin pirteästi kauden aloittaneen Hokin, mikä on perinteisesti ollut paha paikka vierasjoukkueille. Edellisestä neljästä Kajaanissa pelatusta ottelusta Kilpurit on onnistunut voittamaan kolme.

Lauantaina tamperelaisten vieraskiertue etenee Rovaniemelle. Myös kotijoukkue RoKi on ollut säännöllisesti kaikille hankala isäntä eikä Dynamokaan ole kyennyt voittamaan Lappi Areenalla kuin kerran edellisestä neljästä keskinäisestä.

Tamperelaisittain mielenkiinto kohdistuu matkaan lähtevään KOOVEE-rosteriin. Keitä pelimiehiä on mahdollisesti saatu lasaretista kaukaloon ja kuka pelaa maalissa?
KOOVEE oli pohjoisen turneella matkassa lopulta aika kapealla kokoonpanolla, sillä tutummin puolustajan tontilla viihtyvät Petteri Haveri ja Valtteri Ilomäki oli nostettu hyökkääjiksi Perttu Ahon johtaman kolmosketjun laidoille.

Ilahduttavaa oli kuitenkin se, että Dynamon U20 SM-sarjajoukkueesta arvokasta Mestis-kokemusta reissussa olivat hankkimassa nelosketjun Tuukka Hietamäki ja Joel Pelttari. Toivon mukaan nämä näyttöpaikat kantavat hedelmää, kun U20 taistelee seuran kannalta tärkeästä SM-sarjapaikasta.

Lupaava Joonas Valtonen jatkoi erinomaisia otteitaan Kilpa-Veljien veräjänvartijana. Perjantain 24 torjuntaa Kajaanissa saivat lauantaina jatkoksi 31 torjuntaa Rovaniemellä. Maalivahtipeliin KOOVEE ei kaatunut tälläkään kertaa.

Voittoputki meni poikki, mutta C Moren kautta viikonlopun ottelut seuranneena voidaan todeta että Dynamo oli kaivanut kaivatun taisteluilmeen esiin. Kummassakin pelissä joukkue kykeni nousemaan päätöserässä tasoihin ja puristamaan ratkaisun jatkoajalle.

KOOVEE oli erityisen vaarallinen ylivoimalla: viikonloppuna 10 kertaa yv:llä ja viisi maalia. Ylivoimapelin kapellimestarina hääri vasta 17-vuotias superlupaus Jani Nyman: 2 peliä ja 3+3.

Torstaina pitkästä aikaa kotipeli Hakametsässä, kun hallitseva mestari Imatran Ketterä saapuu kylään. Mielenkiintoista nähdä, saako KOOVEE vieläkään ketään sairastuvalta kaukaloon vai lähdetäänkö junnupitoisella ryhmällä haastamaan Mestiksen ylivoimaisesti suurinta mestariehdokasta.
 
SM1968

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOVEE
Torstaina pitkästä aikaa kotipeli Hakametsässä, kun hallitseva mestari Imatran Ketterä saapuu kylään. Mielenkiintoista nähdä, saako KOOVEE vieläkään ketään sairastuvalta kaukaloon vai lähdetäänkö junnupitoisella ryhmällä haastamaan Mestiksen ylivoimaisesti suurinta mestariehdokasta.
Eilinen Ketterä-ottelu oli ainakin Hakametsän lehtereiltä seurattuna - kuten kilpaveli @ktmike toisessa ketjussa kirjoitti - isät vastaan pojat. Ei siinä, hyvin Dynamon nuoret miehenalut taistelivat, viimeisenä lukkonaan mainio maalivahti Kari Piiroinen. Ketterän erittäin kova materia voitti kuitenkin selkeästi hengen ja sillä sipuli.

Tänään Kilpureilla heti perään kova testi, kun joukkue matkustaa perinteikkään (ja toisen 1929 perustetun seuran) SaPKon kotiluolaan. Talvisalossa on omanlaisensa tunnelma ja todella intohimoinen kotiyleisö, missä vierailla on aina hikiset oltavat.

Kyseessä on klassinen kuuden pisteen ottelu. KOOVEE on nyt hävinnyt kolme peräkkäin ja joukkue janoaa paluuta voittojen tielle. SaPKo laittoi viime viikolla valmennusta uuteen uskoon ja lähtee selkeänä ennakkosuosikkina illan otteluun. Kilpa-Veljien kokoonpanossa on tänäänkin runsaasti nuoruuden intoa, joten mielenkiintoista nähdä C Moren välityksellä miten manselaiset pärjäävät Talvisalon helteessä.
 
Tänään Kilpureilla heti perään kova testi, kun joukkue matkustaa perinteikkään (ja toisen 1929 perustetun seuran) SaPKon kotiluolaan. Talvisalossa on omanlaisensa tunnelma ja todella intohimoinen kotiyleisö, missä vierailla on aina hikiset oltavat.

KOOVEE on nyt hävinnyt kolme peräkkäin ja joukkue janoaa paluuta voittojen tielle. SaPKo laittoi viime viikolla valmennusta uuteen uskoon ja lähtee selkeänä ennakkosuosikkina illan otteluun. Kilpa-Veljien kokoonpanossa on tänäänkin runsaasti nuoruuden intoa, joten mielenkiintoista nähdä C Moren välityksellä miten manselaiset pärjäävät Talvisalon helteessä.
[/QUOTE]
Boldatut osat ovat joko huumoria tai sitten vain puhdasta tietämättömyytttä. Tunnelma hallissa on kuin tiistai-illan rukoushetkessä tuomiokirkossa ja onhan nuo SaPKon näytöt tähän asti ollut ihan muuta kuin ennakkosuosikin roolia ennustavia.
Voitto kyllä tekisi hyvää molemmille.
 
SM1968

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOVEE
Boldatut osat ovat joko huumoria tai sitten vain puhdasta tietämättömyytttä. Tunnelma hallissa on kuin tiistai-illan rukoushetkessä tuomiokirkossa ja onhan nuo SaPKon näytöt tähän asti ollut ihan muuta kuin ennakkosuosikin roolia ennustavia.
Voitto kyllä tekisi hyvää molemmille.
No joo, eipä Hakametsässäkään tunnelma ole vielä tällä kaudella ihan kattoon saakka noussut. Totta tosiaan, tärkeät pisteet jaossa molemmille. Tämän kauden Mestiksessä riittää kyllä panosta joka ottelussa runkosarjan ratkaisuun saakka.

Vieläkö teillä on selostajana se herrasmies, joka unohti laittaa mikin pois päältä kun Dynamo kävi hakemassa jatkoaikavoiton tammikuussa 2019?
 
En osaa vastata kysymykseen, ei ole
Vieläkö teillä on selostajana se herrasmies, joka unohti laittaa mikin pois päältä kun Dynamo kävi hakemassa jatkoaikavoiton tammikuussa 2019?
Ei taida olla, Henri Niemelä näyttää olleen selostajana kauden aikaisemmissa peleissä. Tosin en tiedä kuka aikaisemmin selostil, mutta vahva veikkaus, ettei ole sama heppu.
 
SM1968

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOVEE
Viime viikon kahdesta pelistä ei Dynamolle kertynyt kuin kokemusta, kun sekä Ketterä että SaPKo olivat lopulta selkeästi vahvempia. KOOVEE on neljän peräkkäisen tappion myötä valahtanut sarjataulukossa 13. sijalle, mikä ei varmuudella tyydytä seurajohtoa tai kannattajia. Varsinkin, kun kuluvalla kaudella neljä heikointa joukkuetta joutuvat runkosarjan päätteeksi pelaamaan elämästä ja kuolemasta Mestiksen karsintasarjassa.

Kilpureiden viime viikon onnistuja kannattajan silmin oli ottelusta toiseen esimerkillisellä asenteella kahteen suuntaan pelaava hyökkääjä Santeri Sillanpää, joka etenkin Savonlinnassa otti vierasjoukkueen reppuselkään iskien väkivahvasti kaksi upeaa maalia.

Tänään Kilpa-Veljllä on sitten mahdollisuus kurssin kääntämiseen, kun perinteikäs Joensuun Kiekko-Pojat saapuu Hakametsään. Kyseessä on ensimmäinen KOOVEE-JoKP -ottelu sitten 1. divisioonakauden 1988-89, jolloin joukkueet kohtasivat neljästi (KOOVEE-JoKP 1-6, JoKP-KOOVEE 12-4, KOOVEE-JoKP 6-3, JoKP-KOOVEE 4-3). JoKP muuten nousi tuon kauden päätteeksi SM-liigaan.

Huomenna lauantaina Kilpurit vierailee Keuruulla, missä vastassa on tunnetusti kova kotijoukkue KeuPa HT. Joukkueilla on ollut kiivas hegemonia yhteisisistä Suomi-sarjakausista lähtien, joten odotettavissa on tunteikas keskinäinen ottelu tälläkin kertaa. Viime kauden poikkeusjärjestelyiden takia KOOVEE ja KeuPa HT eivät paikkakuntien välisestä lyhyestä etäisyydestä huolimatta kohdanneet kertaakaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: J_L_

ktmike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Mielenkiintoista nähdä ketä Kooveessa tänään pelaa. Ilveksen nuoret hyökkääjät on Ilveksen riveissä, loukkaantumisia on edelleen paljon Kooveessa ja vaikka sieltä muutama ukko ilmeisesti palaa ruotuun, ei voi missään nimessä odottaa, että he ovat saman tien täydessä tikissä kaukalossa. U20 nuorilla on viikonloppuna 3 pelin putki eli hekin tarvitsee pelaajia, jos sarjassa meinataan säilyä.
 
kilpuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOVEE
Hyvinhän pojaat pelasivat tänään. Omaksi suosikiksi on noussut ehdottomasti Adam Wolin, on jo valmis Mestikseen. Tekee todella vähän virheitä ja on rauhallinen kiekon kanssa. Uskaltaa ja osaa pelata, vaikka on vielä nuori mies ja pelejä alla vain U20 tasolla.

Seppänen oli tärkeä mies saada mukaan. Ja Sillanpää toki toinen ykköspyssy, saa tässä joukkueessa olla selvä ykköskorin mies. Pelaa hyvin ja yritteliäästi joka pelissä. Tänään osui pari kertaa kehikkoon. Piiroista täytyy myös toivoa mukaan mahdollisimman usein.

Jokipojille oli tänään ilmeisen raskasta ottaa vastaan, sen verran tuli sääntöjen vastaisia taklauksia. Jostain syystä lopun jalkakamppi meni kakkosella, vaikka olisi voinut ukon pihallekin heittää. Tai sitten pelaavat sääntöjen rajamailla muutenkin, tiedä häntä.

Jos vaan sairastupa tyhjenee (ja pysyy suht tyhjänä), niin neljän viimeisen joukkoon tuskin KOOVEE jää. Sijat 7-10 lienevät sopiva tavoite. Yleisömääräkin on mennyt ylöspäin, realismia voisi olla pyrkiä sinne yli 500 katsojan tällä kaudella.

Huomenna olis sitten KeuPa, toivotaan että pisteitä lähtisi mukaan sieltäkin. Helppohan tuo peli ei tule olemaan.
 
SM1968

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOVEE
Dynamo onnistui perjantaina raapimaan tärkeät 3 pistettä JoKP:lta Hakametsässä todellisen taisteluvoiton myötä. Joukkueen peli-ilme ja työmoraali olivat kotiyleisön mieleen. Petteri Haverin kauden avausosuma ja Ville Niemisen tahtomaali nostettakoon vielä erikseen framille.

Sen sijaan lauantaina Keuruulla KOOVEE ei kyennyt yhtään vastaamaan kotijoukkueen väkivahvaan esitykseen. Tennislukemat 6-1 eivät jättäneet selittelyille sijaa. Kilpureden junioriputkessa määrätietoisesti edenneen nuoren Adam Wolinin kautta aikain ensimmäinen Mestis-maali oli tamperelaisittain ottelun positiivisin.

Tällä viikolla Kilpa-Veljet pelaa kertaalleen, kun joukkue vierailee Kokkolassa lauantaina. Kotijoukkue Hermes ei ole viime vuosina ollut kovin vieraanvarainen isäntä Dynamolle: keväästä 2018 lähtien KOOVEE on onnistunut voittamaan seitsemässä Kokkolan kohtaamisessa vain 2 kertaa (16.3.2018 Hermes-KOOVEE 1-3, 17.1.2020 Hermes-KOOVEE 2-3).

Kilpureilta vaaditaan lauantaina samanlaista taisteluilmettä ja moraalia kuin JoKP-ottelussa, oli Kokkolaan lähtevä kokoonpano sitten minkälainen tahansa. Tämä ei vielä tietenkään takaa voittoa, mutta nöyrän asenteen kautta puna-kelta-mustat saavat mahdollisuuden pelata arvokkaista sarjapisteistä.
 
Kokkolasta ei tamperelaisille mukaan tarttunut mitään, kun kotijoukkue Hermes eteni vastustamattomaan voittoon lukemin 5-2. Juho Liuksialan ammattilaisen tyylipuhdas rankkarimaali ja Jeremi Wehmaksen piiskansivallus ylivoimalla olivat ottelun valopilkut kooveelaisittain. C Moren kautta peliä seuranneena päällimmäisenä mieleen jäi Dynamon sekavahko pelaaminen. Kilpureiden peli-ilme oli jotain ihan muuta kuin olisi toivottu taisteluun sarjapisteistä. Tähän viikkoon Kilpa-Veljet lähtee sarjataulukon sijalta 12.

Maalitykki Juho Liuksiala päätti eilen käyttää sopimuksessaan olleen option ja siirtyy urallaan eteenpäin. Saas nähdä, miten KOOVEE-johto reagoi Liuksialan poistumiseen.

Maalintekijöitä ja johtajuutta Dynamon nykyinen pelikirja kovasti kaipaa. Lahjakas Eppu Varjamo on toipumassa sairastuvalta, mutta milloin juonikas kynäilijä palaa kokoonpanoon? Reservijoukkue KOOVEE II:ssa olisi sellaisia pelimiehiä kuin Markus Jokinen, Tomi Iso-Mustajärvi, Aleksi Luhtalampi, Janne Anttila, Jimi Palanto. Saadaanko sieltä vahvistuksia/paikkaajia akuuttiin tarpeeseen? Tai sitten Kilpa-Veljien pelitapaa pitää reivata sellaiseksi, ettei omissa kolise 4-5 maalia per ottelu.

Tällä viikolla KOOVEE pelaa kaksi ottelua. Perjantaina aina paha vastus IPK saapuu Hakametsään. Mainittakoon, että iisalmelaisten kapteenina toimii tyylikäs Ville Järvinen, joka on KOOVEE 96-ikäluokan kasvatteja kuten kotijoukkueen Ville Nieminenkin. Edellisen kerran Kilpurit ja IPK ovat kohdanneet maaliskuussa 2020 Hakametsässä, juuri ennen koronaa. Tuolloin IPK oli parempi VL-kisan jälkeen 5-6.

Lauantaina vuorossa on klassinen kuuden pisteen ottelu, kun KOOVEE matkustaa sarjajumbo K-Vantaan vieraaksi Tikkurilaan. Kauden ensimmäisen kohtaamisen syyskussa vei Dynamo lukemin 6-3. Lauantain ottelun voittaja saa arvokkaita sarjapisteitä laihaan pistepussiin, joten tiukka vääntö on luvassa.
 
SM1968

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOVEE
Maalitykki Juho Liuksiala päätti eilen käyttää sopimuksessaan olleen option ja siirtyy urallaan eteenpäin. Saas nähdä, miten KOOVEE-johto reagoi Liuksialan poistumiseen.

Maalintekijöitä ja johtajuutta Dynamon nykyinen pelikirja kovasti kaipaa. Lahjakas Eppu Varjamo on toipumassa sairastuvalta, mutta milloin juonikas kynäilijä palaa kokoonpanoon? Reservijoukkue KOOVEE II:ssa olisi sellaisia pelimiehiä kuin Markus Jokinen, Tomi Iso-Mustajärvi, Aleksi Luhtalampi, Janne Anttila, Jimi Palanto. Saadaanko sieltä vahvistuksia/paikkaajia akuuttiin tarpeeseen? Tai sitten Kilpa-Veljien pelitapaa pitää reivata sellaiseksi, ettei omissa kolise 4-5 maalia per ottelu.
KOOVEE-IPK-pelin kokoonpanojen osalta Dynamon kannattajien rukouksiin on vastattu, kun taitava Eppu Varjamo on vihdoin saatu kehiin ja jalkeilla on pitkästä aikaa neljä hyökkäysketjua. Kokemusta ei edelleenkään rosterissa ole liikaa, mutta nuoruuden intoa senkin edestä.

Tarunhohtoisen Hakametsän lehtereillä mielenkiinto kohdistuu tänään Varjamon ohella lahjakkaiden Nikolai Hakalan, Jani Nymanin, Karri Ahon, Joona Korhosen ja Joona Veikkolan otteisiin. Kokeneemman kaartin osalta Janne Seppäseltä ja Santeri Sillanpäältä sekä Valtteri Ilomäeltä ja Juuso Wallilta odotetaan johtajuutta tekojen kautta.

KOOVEE on perinteisesti ollut maalivahdille hyvä paikka kehittyä. Onhan legendaarisen sloganinkin mukaan peleissä usein "väkeä kuin kooveen maalilla". Joonas Valtoselta toivotaan tänään edellisten otteluiden tapaan varmaotteisia torjuntoja.

Kilpa-Veljet Go Go Go!
 
SM1968

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOVEE
Nojoo, Dynamolle yksi sarjapiste eiliseltä. Sinänsä kai voi olla tyytyväinen, että KOOVEE sai edes sen yhden pisteen, sillä IPK oli kyllä ihan suvereeni ensimmäisessä erässä. Aina voi jossitella niiden Kilpureiden hukkaamien avopaikkojen osalta, mutta ehkä se lopputulos 3-4 JA oli kuitenkin oikeutettu.

KOOVEE-IPK-pelin plussat ja miinukset:

+ Juonikas Eppu Varjamo is back
+ Yleisömäärä 512 ja seuran pikkujunioreita pelipaidat päällä lehtereillä
+ Joonas Valtonen antoi mahdollisuuden pelata voitosta

- Dynamon YV-peli
- Ensimmäisen erän esitys
- Hukatut avopaikat

Tänään KOOVEE sitten eilen levännyttä K-Vantaata vastaan. Klassinen kuuden pisteen ottelu. Ennustan, että erikoistilanteet ratkaisevat voiton Tikkurilassa. Toivottavasti Dynamon valmennus on pystynyt hiomaan vieraiden YV-kuvioita parempaan kuntoon.
 
ktmike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Koovee on syksyn pyristellyt materiaalin ja loukkaantumiset huomioon ottaen muutamaa ohi peliä lukuun ottamatta ihmeen hyvin. Sarja on vaan tänä vuonna niin tasainen, että jos ensi kaudella halutaan mestistä pelata, niin pari kärkipelaajaa tarvittaisiin ehdottomasti. Näin saataisiin kunnollinen ykkösketju ja ykkösylivoima. Ne tarvitsee jokainen voittava joukkue. Voisko esim. Liigalainoja kysellä nyt ensihätään Tampereen ulkopuoleltakin? Ilveksen ns. Liigalainat on kaksi viimeistä vuotta olleet ilveksen a:sta. Taavi vartiainen, 1 peli, oli ainut yli 20v ilveksen vahvistus viime kaudella. Semmoinen yhteistyöseura tämä ilves.
 
SM1968

Jäsen
Suosikkijoukkue
KOOVEE
KOOVEE on vapauttanut päävalmentaja Vesa Viitakosken tehtävistään. Lähde: Vesa Viitakoski on vapautettu KOOVEEn Mestis-joukkueen päävalmentajan tehtävästä - KOOVEE

Puhdas arvaus on, että lauantainen K-Vantaa-peli oli ns. viimeinen niitti seurajohdon ratkaisua ajatellen. Dynamon alkukausi on ollut mollivoittoinen, mutta toisaalta loukkaantumiset ovat myös sekoittaneet kuvioita ja hankaloittaneet valmistautumista peleihin.

Viime kädessä valmennus kantaa kuitenkin vastuun urheilullisesta menestyksestä - oli kokoonpano sitten minkälainen tahansa. Sija 12 ei varmuudella miellytä Kilpureiden seurajohtoa.

Alkanut maaottelutauko oli tässä tilanteessa ehkä paras ajankohta vaihtaa valmentajaa ja herätellä joukkuetta. Kilpa-Veljien kausi jatkuu ti 16.11. Turussa, missä on jälleen klassinen kuuden pisteen ottelu.

Yksi kysymys kaipaa vielä vastausta: kenestä uusi päävalmentaja Dynamolle?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös