Pakko oikein fiilistellä vähän..
Tampere oli lapsena joskus alle kymmenen vuotiaana juuri se paikka, jossa oli jotenkin oudon ihmeellistä käydä. Se oli porilaiselle muksulle vain jo jotenkin niin toinen todellisuus, melkein kuin olisi ulkomaille mennyt. Muksuna siellä käytiin tasan sen yhden syyn takia, ja vaikka aikuisena Tampereella on sittemmin käyty kymmeniä kertoja, niin nyt tänään se sama lapsuuden syy aktivoitui noin 30 vuoden(!) tauon jälkeen - Särkänniemi
Ensinnäkin oli häkellyttävää pyöriä siellä oman muksun kanssa kun koko ajan tuntui, että minä en koskaan käynyt täällä. Vain jotain välähdyksenomaisia mielikuvia, esimerkiksi tukkijoen se viimeinen pudotus, että eikös tämä muistaakseni ollut ihan helvetisti korkeampi, miltä se nyt näytti :D on siis oikeastaan turha edes pyöritellä sitä miten paljon huvipuiston puoli oli muuttunut, kun en kertakaikkiaan edes muista aiempaa. Kummitusjuna näytti hävinneen kokonaan, samoin vanha vuoristorata korkkiruuvi sekä legendaarinen "coca-cola", johon toki en koskaan uskaltanut edes mennä. Nuo ovat kait hävinneet jo luoja ties miten kauan sitten, tosin en ole koskaan ollutkaan mikään mahdoton hurjapää, lapsena jo viikinkilaiva ja lentävä matto (puuttui muuten sekin) alkoivat olla kohtuullisen riittävät. Eli nytkin tänään siis äxät ja hypet jäivät väliin :D eikä varmaan tarvitse edes mennä delfinaarion puuttumiseen, joka nyt oli paikkana ihan täyttä psykedeliaa, ja osaltaan iso syy sille miksi joskus 90-luvun alussa siellä tuntui kuin olisi ollut ulkomailla :D ja kun jopa näsinneulassa tuntui etten ole koskaan käynyt täällä. En myöskään tiedä milloin sinne on tullut se Koiramäen eläinpiha alue, jossa myös käytiin..
Mainio päivä, mutta olipahan hämmentävä kokemus. Ei se oikein mennyt edes nostalgiatripistä, kun ei muista käyneensä koko paikassa, vaikka on monta kertaa käynyt :D