Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Olen tehnyt päätöksen, että koronarajoitusten loputtua tulen Tampereelle viettämään pitkän viikonlopun. Ohjelmassa tutustumista muihinkin ravintoloihin kuin Plevnaan sekä museotarjontaan.
Kaupunki alkaakin olla jo siedettävässä kunnossa monen vuoden remonttisuman jälkeen. Kohta pääsee jo ratikkaankin.

Kun se valmistuu, on odotettavaa, että ainakin ympäri Mouhijärveä tullaan ihmettä sankoin joukoin katsomaan. Minuun teki aikoinaan suunnattoman vaikutuksen Lapinlahden lintujen ratikka-sketsi.

Olen vuosikymmeniä haaveillut, että pääsisin vittuilemaan samaan tapaan. Vielä on itsellekin epäselvää, täytyykö kättä heiluttaa, mistä ovesta pitää mennä sisään ja pitääkö painaa nappia, mutta vittu kohta ei ole. Aion käyttää ainakin seuraavia repliikkejä: "Voisko se olla", "Mees nyt vittu eteenpäin", "Mistä näitä tulee".
 
Chicks for free - goosepimps all over my body.

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihaan sinua ihminen.

Syntyperäinen mualainen (ei sentään mouhijärveläinen) auttaa miestä mäessä. Ei tarvitse heilata, ratikka pysähtyy joka pysäkille ja pysäytysnappeja ei ole. Sisään saa mennä mistä aukosta vaan. Itseäni jännittää millä innolla sisään tunkevat tulee sisään ennen kuin ulostautuvat pääsee pois, siinä nähtänee konflikteja.

Nyt se tapponysse sahaa tätä kotikatuakin TAYSille, pidetäänpä pää ylhäällä.
 
“Ymmärrän vain hiljaista, sisältäpäin kumpuavaa juhlintaa, sellaista jota sivullinen ei juuri huomaakaan. Kynttilän liekki ikkunalla ilmentää mielestäni paljon asiaa...”

― Veikko Huovinen, Mikäpä tässä

ipaz

Jäsen
Olen seurannut "Tampere vanhoissa kuvissa" -Facebook-ryhmää. Salaperäinen Viistokatu on ollut yksi keskeisimpiä puheenaiheita. Onneksi jossakin vanhassa kartassa sen sijainti ilmeni ulkopuoliselle.
Kun muualla maailmassa rajataan maahan näkyville jonkun vanhan jo kadonneen linnoituksen tai linnan ääriviivat, niin kyllä Tampereellakin osataan. Viistokadun linja on näkyvissä Keskustorilla. Huh, onneksi.
 
Joukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hienoja nämä tutkimukset, joissa tuotteen korkea hinta alentaa vetovoimaa. Ferrarihan on näillä perusteilla vähemmän vetovoimainen, kuin toyota corolla. Kallis, äänekäs ja niin päin pois.
Fiksu ihminenhän valitsee paikkansa realististen mahdollisuuksien mukaan, eli kustannukset ovat isossa roolissa, kun tehdään valintoja niin asumisen kuin autojenkin suhteen. Ja nolointahan tällaisessa tutkimuksessa on top 10 listalla jäädä Porin alapuolelle, onneksi Tampereella ei ole huolta näin huonosta sijoituksesta.
 
"Screw the rules - play the Game!"

Paastainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & 80-luvun HoNsU
Liity yhteiseen rintamaan! Vaadimme, että löylyhuoneen voisi piilottaa! Osoita tukesi kopioimalla lihavoitu teksti allekirjoitukseesi.
#FREEJARIAARNIO
Urheiluministeri

Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mitäs muita hyviä steikkipaikkoja Tampesterissä on kuin Huber? Nytkun raflat taas auki niin pitää mennä syömään paikanpäälle.
Jos lompakko antaa myöten, niin Stefan’s Steakhouse (on toki ketju, HKI, Oulu ainakin löytyy myös, mutta silti vahva suositus). Ravintola Tampellasta saa myös mainiot pihvit, palvelu ja miljöö on myös mieletön.
 
Tää on meidän joukkue.

Artyukhin

Jäsen
Jos lompakko antaa myöten, niin Stefan’s Steakhouse (on toki ketju, HKI, Oulu ainakin löytyy myös, mutta silti vahva suositus). Ravintola Tampellasta saa myös mainiot pihvit, palvelu ja miljöö on myös mieletön.
Tampella menee sitten testiin, kiitos. Stefansissa käyty eri paikkakunnilla kun ketju on, siellä kyllä hyvää wagyu-pihviä.
 
Ferris

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Washington Capitals
Luulin, että ratikat on pelkästään punasia, mutta pari kertaa on tullut sinisiäkin vastaan. Niissä oli jotain mainoksiakin jo muistaakseni kyljet täynnä.
 
.

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihaan sinua ihminen.
Luulin, että ratikat on pelkästään punasia, mutta pari kertaa on tullut sinisiäkin vastaan. Niissä oli jotain mainoksiakin jo muistaakseni kyljet täynnä.
Siitäkin joku ehti Aamulehden yleisöosastolla esittää tuohtumuksensa, ensin äänestettiin punaisia ja nyt niitä on teipattu eri värisiksi. Mikään ei ole hyvin.
 
“Ymmärrän vain hiljaista, sisältäpäin kumpuavaa juhlintaa, sellaista jota sivullinen ei juuri huomaakaan. Kynttilän liekki ikkunalla ilmentää mielestäni paljon asiaa...”

― Veikko Huovinen, Mikäpä tässä

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Crystal Palace
No nyt kun on jäähalli pian valmis niin aloitettiin jo Tammelan pallokentän purkaminen. Ja tilalle kyhätään 8000 paikkanen stadion. Sitten vielä kun salibandysakki pääsee uuteen paikkaan purettavalta Metro-arenalta niin jo on kaikki uutta.

Mites muualla isoissa kaupungeissa vastaavat hankkeet?
 
Kesä

haepis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tuomarit, KooKoo, Red Wings
No nyt kun on jäähalli pian valmis niin aloitettiin jo Tammelan pallokentän purkaminen. Ja tilalle kyhätään 8000 paikkanen stadion. Sitten vielä kun salibandysakki pääsee uuteen paikkaan purettavalta Metro-arenalta niin jo on kaikki uutta.

Mites muualla isoissa kaupungeissa vastaavat hankkeet?
Älä unohda Kaupin uutta pesäpallostadionia :)
 
Striimaan golfia, videopelejä ja milloin mitäkin osoitteessa www.twitch.tv/haepis - tervetuloa katsomaan!

Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihaan sinua ihminen.
Tuli oltua kyydissä, en silkkana rahvaana vaan Jyväskylän ylipiston haastattelututkimuksen kautta. Kyytihän oli varsin miellyttävää, tasaista ja kiihtyi mukavasti kun kuski löi puita uuniin. Olihan siellä väkeä muutenkin mukana maanantain aamupäivästä, loppuviikkohan siinä suosittu onkin.
 
“Ymmärrän vain hiljaista, sisältäpäin kumpuavaa juhlintaa, sellaista jota sivullinen ei juuri huomaakaan. Kynttilän liekki ikkunalla ilmentää mielestäni paljon asiaa...”

― Veikko Huovinen, Mikäpä tässä
Melkein tuli tippa linssiin kun katsoin Aamulehdestä tuota ensimmäistä ratikka-ajelua. Mitään muuta en ole asian eteen tehnyt kuin maksanut veroja tänne viimeiset 10 vuotta ja väistellyt tietöitä viimeiset kolme vuotta, mutta jotenkin tämä tuntuu merkitykselliseltä ponnistukselta tämän itselle kodiksi muodostuneen kaupungin kehityksessä.
 
Urheiluministeri

Maski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Näköjään Huber pitää vielä ovensa suljettuna sekä Stefan steakhouse, pitää varmaan viikonloppuna pihville suunnata Brewhouseen, Astoriin tai johonkin muualle..
Sorsapuistosta löytyy erinomainen ja perinteikäs ravintola Coussicca. Tullut käytyä 70-luvulta saakka, enkä kertaakaan ole pettynyt. Klassikkoannoksia listalla.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Crystal Palace
Oli tänään rohkee jannu Koskipuistossa ja päätti mennä uimaan kosken ja sillan väliselle osuudelle. Veti puoliväliin saakka ja palas takasin ja yritti muutaman minuutin päästä ylös kunnes onnistui. Hetken päästä pelastuslaitos saapui paikalle ja voimalaitos ja koski oli pysäytetty kun joku oli soittanu. No ensimmäistä kertaa näin tällaisenkin episodin. No ei tarvinnu palomiesten tällä erää lähtee naaraan hukkunutta. Ja pääsi syyllinenkin todennäköisesti ilman sanktioo ellei sit vastapuolella joku ole juorunnu.
 
Kesä
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy