Tampa Bay Lightning 2021–2022 – ei kahta ilman kolmatta?

  • 138 788
  • 659
Suosikkijoukkue
Pata, Salama
Pieniä väläytyksiä lukuun ottamatta pelaaminen on kyllä aika vaikean näköistä. Joukkueelle tuntuu tällä hetkellä olevan mahdotonta pelata ehjää 60 minuuttista. Detroitiakin vastaan homma oli täysin hallussa, mutta sitten henkilökohtaisten virheiden (Serga) ja huolimattoman puolustamisen takia onnistuttiin tämäkin peli puppeloimaan.

Kun noita pleijareita nyt mietitään, niin mielestäni Boltsille olisi kyllä ehdottomasti parasta olla oman divarinsa nelosena, jolloin vastaan tulisi Canes/Rangers. Etenkin Canes on viime aikoina pelannut melko vaatimattomasti, eivätkä ole lähelläkään parasta peliään. Rangers puolestaan on kaikista idän pleijariporukoista se, kenet ottaisin mieluiten vastaan, jos saisi valita. Leafs on tietysti keväisin aina täysi arpa, mutta jotenkin vähän luulen, että nykyvireessään tulisivat rankaisemaan aika armotta tuota Boltsin sekavaa viisikkopuolustusta vastaan.

Seuraava matsi onkin sitten hyvä mittari, jossa nähdään, missä tällä hetkellä mennään.

Kyllä siellä aika moni yksilö oli taas henkisesti jossain muualla kuin kentällä. Esimerkkinä vaikka Point on täysin yössä useimpina iltoina, kuten viime yönä, mutta sitten on niitä iltoja,kun "tekee maalin jos haluaa" tai siltä se parhaimmillaan näyttää, näitä on kyllä todella harvoin. Toivoa sopii,että "alkaa pelaamaan" kun pudotuspelit alkavat.
Yksilöiden tason noston myötä tuo joukkuekin nousee hyvin pitkälti. Tottakai joukkuepelikin on hankalaa, mutta sitä on aika vaikea arvioida, kun moni pelaaja joko syttyy tai ei syty peleihin.

Cernak, Stamkos, Colton, 4-ketju muutamia mainitakseni olivat viime yönä hyviä, mutta vastapainoksi tosi moni pelaaja ei oikein syttynyt.

Ehkä tuo joukkuekin ajattelee samalla tavalla, että 4. sija olisi hyvä juttu :D
..No ehkei kuitenkaan, mutta kyllähän 4. sijalta totuuden nimissä saisi ekalle kiekalle helpomman vastuksen minunkin mielestä.

Näin vaikea pelin jälkeen tuskin ihan nappia painamalla lähtee peli toimimaan, valitettavasti vaikeuksia lienee luvassa ensipeliinkin.

Harmi, kun en oikein muista viime runkosarjan loppua meiltä, mutta pudostuspeleissähän tuo joukkue laittoi esim ylivoiman rokkaamaan ihan älyttömällä tavalla.

Alivoima joukkueella on hyvällä tasolla, mutta mitä tulee tuohon ylivoimaan, niin sehän laitettiin viime pudotuspeleissä toimimaan kuin "nappia painamalla" kun pudarit alkoivat.

Voiko olla mahdollista, että vähän säästellään niitä hyviä yv variaatioita pudotuspeleihin, mielestäni yyvee ollut aika suoraviivaista tulitusta eikä niinkään sitä nopeaa monin eri variaatioin toimivaa syöttökombinaatio yyveetä. Parhaimmillaanhan Tampan yyvee pyörii nopeasti sekä siinä on kokoajan erilaisia tapoja luoda maalipaikka.

Stamkosin one timer Kuchin lätystä, Pointin one timer viisikon keskeltä, päädyn kautta Killornin kautta maalin eteen, Kuchin liikkuminen kiekon kanssa keskelle ja siitä laukaus tai syöttö sekä tietty Hedmanin one timer ja pelaajat myös liikkuvat kiekon kanssa enemmän eikä vaan tuliteta suorin jaloin ruuhkaan, tuohan on ollut aika suoraviivaista Hedmanin sekä Stammerin laukomista eikä mitään juonikkuutta. Pointin kautta ei olla pelattu oikein lainkaan?

Voi olla vain epätoivoisen fanin toiveunta, että tuo peli tuosta lähtee yhäkkiä rullaamaan ja vanha viisaushan on,että jos se haisee ja näyttää paskalta niin se on luultavasti paskaa, kuten tuo Tampan peli aika usein nyt ollut, mutta toisaalta viime keväältä minun muistikuvat kyllä sanovat,että peli tosiaan lähti toimimaan melkoisen mukavasti sitten pudotuspeleissä Kuchin palatessa kaukaloon.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Aina tällaisten Detroit-matsin esitysten jälkeen tulee mietittyä että miten helvetissä tuo joukkue voisi voittaa ketään playoffeissa. Pieni lapsen usko kuitenkin on että homma paranee tuosta ja ukot syttyy pelaamaan niin kuin viime vuosina, mutta realisti minussa sanoo että tuo tiimi on niin puhkiajettu, että tämä on se todellinen taso tällä hetkellä, ja se ei tule millään riittämään toukokuussa.

En yllättäynyt tästä kommentista.

Mutta hei, ei tarvitse olla huolissaan. Contenderit ovat tällaisia, että pitävät lepopäivän heikkoja vastaan, etenkin runkosarjan lähestyessä loppuaan. Sitten taas maistuu kun vastaan tulee FLO, BOS, TOR, jne.

Oli varmaankin eka kerta ikinä, kun Red Wings voitti Tampan Vasilevski maalissa vieraskentällä puhtaasti.

Että ehkä joku tilastokummajainenkin siinä rikkoutui.
 
En yllättäynyt tästä kommentista.

Mutta hei, ei tarvitse olla huolissaan. Contenderit ovat tällaisia, että pitävät lepopäivän heikkoja vastaan, etenkin runkosarjan lähestyessä loppuaan. Sitten taas maistuu kun vastaan tulee FLO, BOS, TOR, jne.

Oli varmaankin eka kerta ikinä, kun Red Wings voitti Tampan Vasilevski maalissa vieraskentällä puhtaasti.

Että ehkä joku tilastokummajainenkin siinä rikkoutui.

Tampa vaan tainnut tällä kaudella yleensä pitää ne lepopäivät kovia vastaan ja ottanut tarvittavat pisteet heikommilta. Viimeksi varsinaisen peliajan voitto idän playoff-joukkueesta on joulukuun alkupuolella. Eikä niitä länttäkään vastaan tai varsinaisen peliajan jälkeen ole tullut ihan liikaa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tampa vaan tainnut tällä kaudella yleensä pitää ne lepopäivät kovia vastaan ja ottanut tarvittavat pisteet heikommilta. Viimeksi varsinaisen peliajan voitto idän playoff-joukkueesta on joulukuun alkupuolella. Eikä niitä länttäkään vastaan tai varsinaisen peliajan jälkeen ole tullut ihan liikaa.

Ja silti heittämällä playoffseihin? On se kova.
 

Dragunov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
En yllättäynyt tästä kommentista.

Mutta hei, ei tarvitse olla huolissaan. Contenderit ovat tällaisia, että pitävät lepopäivän heikkoja vastaan, etenkin runkosarjan lähestyessä loppuaan. Sitten taas maistuu kun vastaan tulee FLO, BOS, TOR, jne.

Oli varmaankin eka kerta ikinä, kun Red Wings voitti Tampan Vasilevski maalissa vieraskentällä puhtaasti.

Että ehkä joku tilastokummajainenkin siinä rikkoutui.
Kai sitä nyt hieman saa olla huolestunut, kun playoff joukkueilta on otettu turpaan koko kevät, viimeisin voitto playoff jengiä vastaan on varmaan Nashvillestä Stadium ottelusta helmikuulta. Pisteitä on saatu kaavittua lähinnä playoffien ulkopuolella olevilta joukkueilta, ja välillä sekin tuottaa vaikeuksia niin kuin Red Wings hienosti sen osoitti, mitään teiltä pois ottamatta. Ehkä ne vaan säästelee, jos näin on niin on kyllä helppoa kun voi viimeiset puolvuotta vaan neppailla pelit pois alta.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Kai sitä nyt hieman saa olla huolestunut, kun playoff joukkueilta on otettu turpaan koko kevät, viimeisin voitto playoff jengiä vastaan on varmaan Nashvillestä Stadium ottelusta helmikuulta. Pisteitä on saatu kaavittua lähinnä playoffien ulkopuolella olevilta joukkueilta, ja välillä sekin tuottaa vaikeuksia niin kuin Red Wings hienosti sen osoitti, mitään teiltä pois ottamatta. Ehkä ne vaan säästelee, jos näin on niin on kyllä helppoa kun voi viimeiset puolvuotta vaan neppailla pelit pois alta.

Säästelyä ja sitä että uudet pelaajat täytyy saada ajettua sisään rosteriin.

Monesti nähnyt tämänkin, että dedis-hankinnat sekoittaa hieman pakkaa ja se tarvii yli 10 peliä ennenkuin homma alkaa toimia. Nick Paul ollut hyvä? Brandon Hagel surkea?

Pelin tarvii toimia vasta playoffseissa. Runkosarja on harkkapelejä. :)
 
Suosikkijoukkue
Pata, Salama
Kovin fyysinen Tampa ei ole ollut kyllä monenakaan yönä ja ei niitä laukauksiakaan ehkä ihan sillä mentaliteetillä blokkailla mitä oletettavasti tulee tapahtumaan jatkossa sekä monet yksilöt ei kyllä ole omalla tasolla, Point tästä räikein esimerkki. Joukkue kyllä päässee elementtiinsä, kun pudarit alkaa, mutta sen näkee sitten mihin asti se riittää :) Kutkuttavia aikoja tässä elellään.
 
Jos en väärin laskenut nopeasti, niin Tampan saldo playoff-joukkueita vastaan on 15-16-6 (amerikkalaisittain) eli siitä jäisi muita vastaan 31-6-2. (Oli muuten aika monta voittoa varsinaisen peliajan jälkeen noita playoff-joukkueita vastaan.) Esimerkiksi Floridalla vastaavat luvut ovat 22-8-5 ja 33-7-1. Ei ihan yhtä isoa eroa.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Oli varmaankin eka kerta ikinä, kun Red Wings voitti Tampan Vasilevski maalissa vieraskentällä puhtaasti.
Ensimmäinen kerta kun Vasilevski on ylipäätään hävinnyt Wingsille. Ennen tuota tappiota oli pelannut Wingsiä vastaan 13 kertaa ja voittanut joka kerta. Nyt on sitten yksi tappio niskassa.
 

Jules W.

Jäsen
Suosikkijoukkue
MLSE
Eihän tuo trendi rohkaiseva ole, mutta turha varmaan liikaa tuijottaa sitä tässä vaiheessa. Playoffit ovat eri asia ja varmaan runko syttyy eri tavalla pelaamaan, se on toki kysymys että asettuuko peli uomiinsa alusta lähtien. Onhan tässä myös muutama peli aikaa lämmitellä, jos sille on tarvetta.

Eihän tuo joukkue ole niin merkittävästi heikentynyt, etteikö se taidollisesti olisi yksi isoimmista suosikeista. Rasitus on tekijä, jota ei ulkopuolinen mitata. Tampa on pelannut kaksi pitkää kevättä hyvin lyhyen ajan sisään. Asia jolla on jonkinlainen vaikutus.

Luottaisin Cooperiin sen verran valmentajana, että tietää milloin antaa pelaajille narua ja milloin kiskoa sitä tiukalle. Voi olla myös Tampan kannalta hyvä asia, että playoffit ovat todennäköisesti ekasta sarjasta lähtien totista vääntöä.

Kytkintä ei tarvitse eikä todennäköisesti voi kääntää kesken playoffien, jolloin se voisi olla vaikeampaa.

Edit. Muistetaan myös nämä peruslätinät siitä, että runkosarjassa mestaria vastaan pelaaville pelillä on enemmän merkitystä. Tampalle ne on kuitenkin peruspelejä.
 
Suosikkijoukkue
Pata, Salama
Ketjut räjäytettiin sitten ihan uusiksi viime yönä ja kai tuo peli jonkinlainen statement saattoi olla, aika puskista tuli tuo kylvetys :)

Oli muuten kapteeni tärkeässä pelissä ihan älyttömän hyvä kuten oli myös Kuch sekä Vasilevski, Point olikin dtd-statuksella loukin takia sivussa, saattoi tehdä ihan hyvääkin olla vähintään nyt yksi peli sivussa ja tulee toivottavasti takaisin entistä ehompana, franchise pelaajista mainitaan nyt toki vielä Hedman, että ihan sitä parasta ei ole mielestäni hetkeen näkynyt, vaikka aina hyvin pelaakin.

Tämä voitto teki varmaan joukkueelle tosi hyvää.

Colton on jonkinlainen tärkeiden maalien mies ollut ja liekehtii aika mukavasti nyt oikealla hetkellä sekä pudaripelaajana pidetty Killorn alkaa olemaan myös aika mukavassa vireessä.

Paljon on huonoja esityksiä kevääseen mahtunut joukkueelta ja aiheestakin on tullut kuraa, mutta tosiaan kyllä viimeöinen antoi ihan mukavasti uskoa, kun todennäköinen pudotuspeli vastus kylvetettiin ihan kunnolla!

Kummasti sitä häviöpelien aikaan riittää täällä jutustelua, mutta voiton hetkellä hiljenee ;)
 
Viimeksi muokattu:

Heddy#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, Manchester United
Nyt tosiaan saatiin otettua se kauan kaivattu statement -voitto huippujengiä vastaan. Toki sisäinen pessimistini harmittelee, kun Leafsilta puuttui Matthews ja ykkösveskari, mutta joka tapauksessa viimeiset 40 minuuttia oli kyllä hienoa dominanssia.

Toivottavasti tuossa nyt saatiin rentoutta tekemiseen, kun rikottiin samalla vähän rajapyykkejä, kun Stammer nousi yksin kaikkien aikojen tehokkaimmaksi Bolts pelaajaksi ja Kuch sai 600 pisteen rajapyykin rikki. Killorn näytti myös siltä tutulta kevään mieheltä.

Nick Paul on kyllä pidettävä joukkueessa myös ensi kaudella. Aivan loistava pelaaja kyseessä ja potentiaalia on kyllä sellaiseksi 50 pinnan voimahyökkääjäksi. Hagel puolestaan on hyvän alun jälkeen ollut todella suuri pettymys, eikä mies oikeen tunnu löytävän paikkaansa. Toki esimerkiksi Colemanilla oli aikoinaan todella nihkeä startti, eikä sopivaa roolia oikeen tuntunut löytyvän, mutta loppu on historiaa. Ei siis hätäillä vielä turhaan.
 

vetoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia, Bolts
Nick Paul on kyllä pidettävä joukkueessa myös ensi kaudella. Aivan loistava pelaaja kyseessä ja potentiaalia on kyllä sellaiseksi 50 pinnan voimahyökkääjäksi. Hagel puolestaan on hyvän alun jälkeen ollut todella suuri pettymys, eikä mies oikeen tunnu löytävän paikkaansa. Toki esimerkiksi Colemanilla oli aikoinaan todella nihkeä startti, eikä sopivaa roolia oikeen tuntunut löytyvän, mutta loppu on historiaa. Ei siis hätäillä vielä turhaan.

Näen suurimpana syynä sen, että Paul (27 v.) on 7. kauden ammattilaiskiekkoilija, joista 3 NHL:ssä. Hagelilla (23 v.) on menossa vasta 2. kausi ja tilillä reilut 100 ottelua taalajäillä. Kummasti vaikuttaa. Samalla vähintäänkin alitajunnassa hänestä maksettu hinta - 2 x 1. kierroksen varausvuoroa ja 2 NHL-tason hyökkääjää. Kun Point palaa pikavisiitiltä telakalta takaisin, Hagelin rooli on loppukevään aikana varmaankin shutdown-ketjun lenkki. Cooper hakee kaikesta päätellen Killorn-Cirelli-Hagel -kolmikosta vastustajan parhaiden yhdistelmien pimentäjää. Stamkos on sentterinä parhaiten elementissään. Etenkin kun tuo monipuolisuus - pelinrakentelusta takakarvaukseen - on nykyisin aika kovaa valuuttaa. Ja kaiken lisäksi Stamkos tehtailee maaleja ja syöttöpisteitä. Ihan ei riitä 100 pisteeseen. St. Louisin seurapiste-ennätys meni kuitenkin rikki viime pelissä.

Paul on ylittänyt jo tässä vaiheessa ainakin minun kaikki odotukset. Hän on hämmästyttävän monipuolinen. Toronto-ottelun 2-0-maali hyvänä esimerkkinä ensiluokkaisesta karvauksesta. Tämän jälkeen syöttö Coltonille takatolpalle, josta kiekko tyhjiin. Tuon paineistamistaidon lisäksi hän luistelee isokokoiseksi hyökkääjäksi erittäin sulavasti, suojaa kiekkoa loistavasti (Torontoa vastaan av:lla tilanne, jossa hän punnersi kolmen vastustajan ympäröimänä kiekon kulmauksesta maalin edustalle, josta pääsi sutaisemaan rystyltä). Sitten tuo mainittu syöttötaito. Laukaus on myös hyvä. Ehdottomasti jatkopaperin arvoinen. Siinä on Palatille korvaaja, mikäli tshekki ei suostu ottamaan reilua alennusta.

Lightningin hyökkääjistä suurimmat stepit on tällä kaudella ottanut Colton. Huikea jakso menossa. Viimeiseen 13 otteluun 10 maalia. Toki kyseessä voi olla pientä suonenvetoa, mutta 25 osumaa on täyttä realismia joka kausi tästä eteenpäin. Coltonilla on varsin hyvä kuti toisin kuin esimerkiksi Cirellillä ja paremmat avut hyökkäyssuuntaan.
 

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
4 kierrosta jäljellä ja suvereeni voitto kotijäällä playoff-paikasta taistelevia Predatoreja vastaan. Tällä hetkellä näyttää todennäköisimmältä että Torontossa avataan playoffit salamien(Tampa Bay Salamis ei olisi hassumpi nimi) osalta.

Bruinsilla ja Tampalla molemmilla 78 gp ja Bruins on 3 p jäljessä. Eli jos he siis ottavat kolme pojoa enemmän jäljellä olevista, niin siinä tapauksessa vastaan luistelee hurrikaanit. Varmaan se tärkein on kuitenkin jo väistetty, eli pantterien kohtaaminen ekalla kierroksella. Kotietuakaan ei taideta saada muuta kun teoreettisilla mahdollisuuksilla.

Miten muuten Bolts on pelannut nyt viimeiset ajat? Tappioita on tullut aika paljon. Missä vika?
 

Heddy#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, Manchester United
Viime aikoina otteet ovat tosiaan olleet aika heikkoja ja tiedossa oli about kovimmat mahdolliset mittarit, kun 4 päivän sisään kohdattiin, Leafs, Predators ja Panthers. Joukkue pisti melkoiset statementit tiskiin voittamalla kaikki pelit suvereenisti maalierolla 22-7. Ketjuja on viime peleissä sekoitettu aika rajusti ja tällä hetkellä on kyllä ihan mahdotonta sanoa, millä koostumuksilla lähdetään Game 1:een.

Vihdoin tuo ylivoima on alkanut heräilemään ja se, mikä eniten ilahduttaa, niin ykköspyssyt ovat alkaneet löytämään virettään juuri oikealla hetkellä. Stammerin lämäri viuhuu taas verkon perukoille ja Kuch pitää totuttuun tapaan klinikkaa pystyssä b-pisteen kaarella.

Toivottavasti nyt viimeiset pelit pelataan kunnolla ja keskitytään laittamaan tuo puolustuspää ja viisikkopuolustus yleensä mahdollisimman tiiviiksi Matthewsia ja kumppaneita varten.
Miten muuten Bolts on pelannut nyt viimeiset ajat? Tappioita on tullut aika paljon. Missä vika?
Näkisin isoimpana syynä sen, että joukkue vaan on pelannut viime kausilla älyttömän paljon ja otteissa on näkynyt aika suurta väsymystä. Voihan se myös olla, että varsinkin kokeneilla pelaajilla on ollut vähän vaikea syttyä pelaamaan, kun pleijaripaikka on ollut käytännössä varma jo pari kuukautta. Ylivoima on myös ollut edellisiä matseja lukuun ottamatta todella ponnetonta ja tuo on ollut aika iso syy, miksi hävittiin aika paljon tiukkoja matseja.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: S.T.

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Stamkos jahtaa tosissaan uransa ensimmäistä 100 pisteen kautta. Viimeisiin viiteen otteluun vaatimattomasti 15 pistettä. Sen myötä enää kolmen pisteen päässä sadasta pisteestä. Aiemmin oli neljästi ylittänyt 90 pisteen rajan mutta joka kerta jäi silloin alle sataan pisteeseen, eli useasti käynyt lähellä mutta kuitenkin lopulta jäänyt merkkipaalusta. Nyt on yritystä ja halua selkeästi saavuttaa sata pistettä täyteen.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Olisin kyllä voinut vannoa, että Stamkos olisi joskus tehnyt 100p, jos joku olisi kysynyt. Näköjään kuitenkin parhaalla kaudella saldona 98p.
 

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Stamkos jahtaa tosissaan uransa ensimmäistä 100 pisteen kautta. Viimeisiin viiteen otteluun vaatimattomasti 15 pistettä. Sen myötä enää kolmen pisteen päässä sadasta pisteestä. Aiemmin oli neljästi ylittänyt 90 pisteen rajan mutta joka kerta jäi silloin alle sataan pisteeseen, eli useasti käynyt lähellä mutta kuitenkin lopulta jäänyt merkkipaalusta. Nyt on yritystä ja halua selkeästi saavuttaa sata pistettä täyteen.

Pitkään täällä ja muuallakin on omalta osaltaan toivottu kapteenin siirtoa mutta nyt kun takana on ensimmäinen ehjä kausi hetkeen niin voi ihan rehellisesti olla tyytyväinen siitä että Stamkosilla on vielä kaksi vuotta sopparia jäljellä.

Mitenkäs jengi muuten näkee Palatin tilanteen? Itsestä tuntuisi että olisi järkevämpää laittaa rahat Nick Paulin parin kolmen vuoden soppariin. Palat tulee kuitenkin sen jonkun 3x5 melkein varmasti jostain saamaan vähintään.
 

Learn2Play

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Mitenkäs jengi muuten näkee Palatin tilanteen? Itsestä tuntuisi että olisi järkevämpää laittaa rahat Nick Paulin parin kolmen vuoden soppariin. Palat tulee kuitenkin sen jonkun 3x5 melkein varmasti jostain saamaan vähintään.
Nick Paul mielummin kuin Palat, Palatilla laskeva käyrä. Peluuttaisin myös pleijareissa Paulia 1 kentässä Palatin sijaan
 
Pitkään täällä ja muuallakin on omalta osaltaan toivottu kapteenin siirtoa mutta nyt kun takana on ensimmäinen ehjä kausi hetkeen niin voi ihan rehellisesti olla tyytyväinen siitä että Stamkosilla on vielä kaksi vuotta sopparia jäljellä.

Mitenkäs jengi muuten näkee Palatin tilanteen? Itsestä tuntuisi että olisi järkevämpää laittaa rahat Nick Paulin parin kolmen vuoden soppariin. Palat tulee kuitenkin sen jonkun 3x5 melkein varmasti jostain saamaan vähintään.
Palatin kohdalla pitää muistaa, että kesällä astuu voimaan Pointin palkankorotus 6,75M -> 9,5M, minkä jälkeen siellä palkkakaton alla ei ole kauheasti tilaa. Palatin (5,3M) lisäksi päättyviä sopimuksia Paul (750k) ja Rutta (1,3M). Tällä hetkellä katossa kiinni vajaalla rosterilla. Eli vaikka katto nousee kai sen miljoonan, niin ei siellä ihan kauheasti tosiaan tilaa ole. Toki ei paljon liikkeitäkään tehtävänä.
 

Heddy#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, Manchester United
Kun tässä nyt on Palatin tämän kauden otteita seurannut, niin itse sanoisin miehelle, että voit jäädä jos olet valmis puolittamaan palkkasi. Tuotahan mies ei tule tekemään, vaan kyllähän joku gm Palatista sen 5 milliä kauteen tulee maksamaan ja täten kiitos upeasta Bolts-urasta, mutta nyt on aika nuorempien ja vetreämpien.

Paul on kyllä yritettävä pitää kaikin keinoin, mutta pahaa pelkään, että mies ei tule tyytymään mihinkään 2 millin kausipalkkaan, etenkin jos otteet jatkuvat pleijareissa nähdyn kaltaisina.

Vuoden päästä pitää sorvata jatkot Cernakille, Cirellille ja Sergacheville, joten tuonkin takia Palat olisi nyt hyvä päästää menemään.
 

Dragunov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Sieltähän se Stammerin 100 pistettä tuli taas kevyellä 4 pisteen illalla. 4 peliin kun tekee 13 pistettä niin aika nopeasti nuo rajat paukkuu. Hieno kausi kapteenilta ja toivottavasti tämä vire kantaa myös tästä viikosta eteenpäin.

Cernak tapansa mukaan putosi pelistä näköjään pois, toivottavasti varotoimenpiteenä tällä kertaa ja kaveri saadaan playoffeihin takaisin.

Palat vs Paul keskustelussa kannattaa katsoa ensin playoffit ennen kuin tehdään mitään päätöksiä, Palat ollut kuitenkin erittäin hyvä playoff suorittaja monta vuotta. Molempia tuskin voidaan pitää, vaikka aikamoisia taikatemppuja JBB välillä taikookin.
 
Suosikkijoukkue
Pata, Salama
Kova on vire kyllä ja tosiaan Kuch & Stamkos liekehtii oikealla hetkellä ja voi,että kun Kucherovkin painaa hommia myös puolustussuuntaan ja pelaa ihan superkovalla tasolla upeata jääkiekkoa sekä Stammer tietenkin painaa maaleja eikä todellakaan ole mikään puolustusvelvotteiden laistaja vaan päinvastoin ja hienoa,että Palatkin sai onnistumisen ja ollee taas pudotuspeleissä tärkeä pelaaja. Siinä sitä onkin jollekkin hommaa pimentää tuo ketju. Aika selvää,että tuo ketju lähtee tuossa muodossa pudareihin, vaikea uskoa, että siihen lähdettäisiin kajoamaan.

Mielenkiintoinen kysymys onkin sitten, että millä tasolla pelaa Point ilman Kucherovia? Eikä hänellä tuossa hetkeen peli ollut mitään kovin korkeaa lentoa Kuchinkaan kanssa. Nyt punnitaan Brayden Pointia. Viime yönä teki taas töitä, taklasi, voitti aloituksia, meni maalille ottamaan mustelmia, luisteli omiin sekä mm. tarjoili (ainakin) yhden huippupaikan Coltonille. (Ei tehnyt)

Tampan yyvee on ollut ihan umpiliekeissä, mutta Point ei todellakaan ole ollut tuossa yyveen liekehtimisessä kovin suuressa roolissa. Kyllä siellä peli pyörii Hedmanin, Stammerin sekä Kuchin ympärillä enemmän sekä oikeastaan Killornkin on tainnut osallistua enemmän yyvee peliin.
Ennen tuossa yyveessä pelattiin paljon keskelle Pointille ja herra painoi siitä maaleja hyvällä tahdilla, nyt ovat kyllä vedot menneet logoon, kun niitä on tullut ja tosiaan 5 vs. 5 pelissä tarvisi nyt sitten tehdä "Crosbyt" ja tehdä joukkuekavereista ympärillä parempia.

Pudotuspelien kannalta on tärkeä pelaaja, kyllä tuo Pointin onnistuminen tulee määrittelemään paljon sitä kuinka pitkälle mennään pudotuspeleissä, on umpitärkeä pelaaja kuitenkin ja parhaimmillaanhan Pointin pelissä näkyy sellainen määrätietoisuus ja röyhkeä kiekon kuskaaminen (hyvällä tavalla siis).
Kun on ytimessä, niin mies näyttää siltä,että tekee maalin "maksoi mitä maksoi", tuota ei ole nyt keväällä näkynyt kuin korkeintaan hetkittäin.

Aiemminhan Point on ollut hieman alle pinnan per peli pelaaja runkosarjassa ja pudareissa sitten inan yli, kysymys kuuluu saako mies jälleen kerra revittyä itsestään yli ppg - pelaajan pudotuspeleissä ja nyt se tarvisi tehdä todennäköisesti hieman huonompien ketjukavereiden kanssa mihin on tottunut.

Ehkä vastustajat scouttaavat tuon Tampan yyveen hyvin, tosin voi olla,että siinä ei paljon scouttaamisen auta, kyllä Tampan yyvee yleisesti ottaen tunnetaan, mutta voi kuitenkin olla, että se onkin sitten se onkin nimenomaan Point joka alkaa pudareissa latoa maaleja ja tuota kautta saa 5 vs 5 pelinkin lentoon. Rahkeita tottakai on !

Nuo pari jäljellä olevaa peliä saa vielä pikkuriikkisen jännittää tuleeko Boston mahdollisesti vielä ohi, mutta kyllä tuossa on myös tärkeä tehtävä joukkueella saada ketjukoostumuksia hiottua kuntoon. (Tosin enpä nyt kovin suurta mahdollisuutta anna sille,että Boston tulisi ohi, tasapisteissä en tiedä kumpi olisi ylempänä taulukossa.)

Yksi pelaaja tarvii vielä nostaa esiin. Brandon Hagel siis.
Ollut kokonaisuutena aika pimennossa sekä alku ollut aika tahmea.

Pelannut nyt ainakin 3 peliä Cirellin ja Killornin kanssa, mielestäni sopinut tuohon ketjuun ihan mukavasti ja pienen suvantovaiheen jälkeen alkanut hieman erottua sekä ollut maalipaikassa tai tarjonnut maalipaikan tai pari joka pelissä sekä erottuu kyllä mielestäni vähintäänkin ihan ok työnteolla sekä nopeudella eikä peli nyt välittömästi kuole miehen saatua kiekon,aika mukavasti tuon ketjun näköinen pelaaja. En missään nimessä poissulje etteikö tuo ketju voisi löytää todella mukavan kemian pudotuspeleihin ja Hagel siinä mukana.
Alivoima vastuuta mies yhä saa ja mm. tarjoili syötön siihen Paulin ihan älyttömään kiekko-jalkojen-välistä aavee maaliin.

Pariin viimeiseen peliin haluan seurata Pointia sekä Hagelia, tuo vähän lisäintoa pariin vikaan peliin.
 
Viimeksi muokattu:
Palat vs Paul keskustelussa kannattaa katsoa ensin playoffit ennen kuin tehdään mitään päätöksiä, Palat ollut kuitenkin erittäin hyvä playoff suorittaja monta vuotta. Molempia tuskin voidaan pitää, vaikka aikamoisia taikatemppuja JBB välillä taikookin.

Tässä on vaan se ongelma, että miten mahtuu edes Palat yksinään noista capiin. Kuten yllä mainitsin, niin siellä ensi kaudella vie Point enemmän kuin nyt. Palatin, Paulin ja Ruttan sopimukset päättyvät. Niistä ja miljoonalla nousevasta capista tulee yhteensä vapaata 8,35M, mistä Pointin palkankorotus vie 2,75M ja Maroonin 100k eli jäljellä on 6,5M. Jos Palatin ottaisi 5M sopimuksella, niin siinä on tilaa kahdelle minimisopimukselle, jotta rosterissa olisi 21 pelaajaa. Vai nouseeko jopa minimi tuosta 750k:sta, jolloin ei välttämättä mahtuisi edes kahta sellaista.

Lisäksi Palatin signaaminen vaikeuttaa seuraavaa kesää, kun päättyy Cirellin, Killornin, Coltonin, Perryn, Bellamaren, Sergachevin, Cernakin ja Footen sopparit. Noista moni pelaa kuitenkin niin halvalla, että halutaan korotusta ja saman tason korvaajan saaminen samaan hintaan tai halvemmalla on hyvin vaikeaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös