Tampa Bay Lightning (2.) – Dallas Stars (3.), Stanley Cupin finaalit

  • 48 235
  • 297

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Vaisuksi jäi Starsin yritys pakottaa game seven tähän sarjaan. Tampalta hyvin dominoiva esitys ja olivat selvästi motivoituneet laittamaan sarjan poikki. Muutoinkin olihan Tampa pelillisesti edellä sarjassa ja ansaitsivat mestaruutensa. Kauan ovatkin käyneet lähellä toista mestaruuttaan kun kymmenen viimeisen vuoden sisään olivat hävinneet konferenssifinaalien seiskapelin kolmesti ja kertaalleen käyneet häviämässä finaaleissa. Voi sanoa hyvin että tämä mestaruus on ollut pitkään ilmoilla kun Tampa on kuulunut liigan ehdottomiin kärkijoukkueisiin jo pitkään. Viime kauden runkosarja oli dominoiva mutta silloin playoffit päättyivät floppiin, se on kuitenkin hienosti kuitattu nyt tällä mestaruudella sitten. Saivat vielä juuri oikeaan aikaan omalta kannaltaan tämän mestaruutensa kun nyt lyhyellä offseasonilla sitten vaikeita päätöksiä edessä palkkakaton pakottamana, mutta ne ovat vain hyviä ongelmia ratkottavaksi kun on tuore mestari.
 

aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Bettmanin kanssa kyllä samaa mieltä, jokainen tuolla olisi ansainnut olla MVP. Onhan tuo ihan varmasti ollut henkisesti todella raskasta olla erossa perheestä, sitten on vielä noita pelaajia liuta mukana, jotka eivät peliäkään päässeet pelaamaan. Sen verran poikkeuksellinen urakka, että melkein toivoisi jokaisen nimen tulevan kannuun, mutta ei taida tila riittää. Noh Volkov nyt ainakin kuittaisi oman nimen pokaaliin. Varmasti kuitenkin oli omalla tavallaan yksi vaikeampia turnauksia voittaa, ei siellä tainnut kuin Caps luopua leikistä ja Arizonan selkä ainakin taittui siinä vikassa pelissä ja selkeästi ajatukset olivat muualla. Noin muuten ihmeen hyvin pelaajat saivat tuota intensiteettiä kaivettua ja tässä finaalisarjassahan jaettiin ihan urakalla isoja taklauksiakin.

Helvetin pitkä matka on kyllä tultu, vajaa vuosi sitten oltiin katsomassa Sabresin ja Tampan peliä ja nyt vasta kausi päätöksessä. Kausi alkoi todella vaisusti, kun uutta pelityyliä ajettiin sisään ja Stamkos tuosta puhuikin osuvasti kauden alussa jonkun tappion jälkeen, että luotamme ihan liikaa siihen, että veskat pitävät meidän pelissä ja löydämme tavan voittaa pelejä. Jos ei muutosta tapahdu pelissä, niin tästä tulee vielä todella pitkä kausi. Playoffeissa se peli sitten alkoikin kulkea odotetulla tavalla, sen lisäksi, että hyökkäyspäässä löytyy tehoja niin oltiin myös yksi parhaista joukkueista puolustamaan. Helppo ei ollut kyllä tie kannuun ja mielestäni se Columuksen selättäminen oli varmaan se isoin urakka, tuosta sitten lukot taisi aueta ja Boston meni mielestäni aika vaivatta kumoon. Islandersia vastaan oli yllättävän tiukka sarja, mutta tuon sarjan kyllä ratkaisi 1. ketjun parempi laadukkuus. Helpolla ei kyllä yhdestäkään sarjasta fyysisesti päästy ja vähän pelottikin ekan pelin jälkeen, että nytkö se kaasu loppui ja loukkaantumiset alkavat näkyä, mutta jostain vaan Kucherov ja Pointikin löysivät taas yhden vaihteen lisää.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Onnittelut Tampalle Stanley Cupin voitosta. Olitte selvästi parempi joukkue game 6:ssä.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tynkäkausien erikoisjoukkue. No, paras voitti silti.
 

TylerDG

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät & Caps
Tulihan se sieltä. Onnea Tampaan, kyllähän tuo joukkue on ollut niin timanttisen kova jo sen verran pitkän aikaa että tää oli vain ajan kysymys.

No Stamkos pääsi ainakin voittajien joukkoon, joskin harmillisesti ei itse päässyt juuri asiaan vaikuttamaan, mutta muuten tuolta tällä kertaa puuttui ne "feel good" veteraanipelaajat joille cuppia on jo "pitkään toivottu". Nostetaan nyt kuitenkin vaikka McElhinney esiin, mr. McBackUp on nyt tuossa nimikkoroolissaan sitten pelannut tämän lajin läpi. Ja toki vaikka se ei nyt noille ykkösnimille mennyt mahdottoman pitkän kaavan mukaan niin Hedman ja kumppanit saivat nyt cuppinsa alta pois ja eipä tarvi sitten heille enää niitä lisää toivoa.

Tarinan hienoimpia puolia on mielestäni kärsivällisyyden ja johdonmukaisuuden voitto. Tampassa ollaan monta kertaa viime vuosien aikana oltu harmillisten pudotuspeliyllätysten jälkeen potkimassa pois kaikki hierojista siihen "pääsyylliseen" eli Cooperiin, mutta onneksi näin ei tehty. Kyllähän sen nyt jokainen näki että tuote on kunnossa ja sekin kevät on tulossa kun homma menee maaliin asti. Pudotuspelit on vaan niin oma maailmansa ja erot pieniä, niin yksi tai kolme "huonoa" sarjaa voi sattua kuinka hyvälle nipulle tahansa. Stay on the course! Terveisin, Capitals 2009-10 ja hukatut vuodet.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Ehkä tästäkin näkyi osaltaan, että tuli Dallasille vähän äkkiä tämä finaalitilanne. Tampa on nyt pari kertaa ollut jo suosikkina ja pettynyt. On pitänyt hakea vauhtia uudelleen ja tehdä vahvistavia siirtoja ja tavallaan löytää se kaava, jolla mestaruuteen mennään. Runko kuitenkin jauhanut pidempään samalla porukalla ja onhan se aika kova ydinryhmä mikä heillä on: huippu mv, kovat ja monipuoliset puolustat, taitava ja vauhdikas hyökkäys, joka tekee myös alaspäin töitä. Siihen pari kovempaa täsmähakua ja on voittava paketti kasassa. Parempi voitti jälleen.

Dallasille tässä oli hyvä kasvun paikka, nyt siellä nähtiin, että mitä mestaruuteen vaaditaan, mitä pitää tehdä toisin. Ehkä näkyi siinäkin, että Dallasilla veteraanit nostivat hieman tasoaan aivan kalkkiviivoilla ja alkoi moni nuorempi putoamaan kuvasta. Sekä loukkaantumiset, varsinkin Hintz, tuntuivat vievän terää Dallasin hyökkäyksestä. Ehkä puolustuskin alkoi hieman jo kärsimään kuormituksesta kun pikku virheitä alkaa tulemaan.
 

number91

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL, SaiPa
Niin se vaan Lightning kairasi itsensä mestariksi 16 vuoden tauon jälkeen näissä varmasti ikimuistoisissa kuplapleijareissa. Vuoden 2015 kirvelevä finaalitappio ja viimevuoden farssi on näin hyvitetty parhaalla mahdollisella tavalla. Tosin harmillisesti tämä tuli nyt Starsin kustannuksella, jonka playoff- runi oli Suomalaisittain ehkä kaikkien aikojen hienoin.

Jokaiseen sarjaan mahtui otteluita, joita Tampa dominoi suvereenisti, mutta joukkue löysi myös tavat kääntää monet heikommat pelit voitoiksi. Voittojen takeena oli ykkösketjun uskomattoman tehokkuuden lisäksi toimivat telaketjut, erityisesti Gourden, Goodrowin ja Colemanin kolmosketju, sekä tietysti laadukas puolustuspeli Hedmanin johdolla.

On muuten aika hölmö olo, kun seurajoukkue jota kannattaa voittaa oikeasti jotain. Ei näin SaiPa- fanina osaa suhtautua tällaiseen. Tampaakin kun on tullut fanitettua vain Stamkosin aikakauden ajan.
 

Shard

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Tappara, Laine, Barkov
Muisti teki vain tepposet. Ei viedä kunniaa Canesilta.
Ei ollut kyllä 05-06 myöskään tynkäkausi? Ihan täydet 82 + playoffit ne veti, työsulkukauden jälkeen toki.

e. tynkäkauden mestareiksi voisi kutsua -95 Devilsiä ja -13 Blackhawksia.
 

EP34

Jäsen
Suosikkijoukkue
Outis
Uskomaton kausi, uskomattomia tarinoita. Olipa tapahtuma täyteinen 2019-2020. Onnea Tampalle mestaruudesta he sen täysin ansaitsivat. Kiitos kaikille mukana seuranneille ja keskustelijoille tästä oon hieno jatkaa! Ps Teemu mäkin itken.
 

RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Kausi tosiaan saatiin hienosti pakettiin ja Stanley Cup voittaja 2020 on nyt selvillä, eli Tampa Bay Lightning.
Kun tässä kautta oltiin tauon jälkeen jatkamassa tuli vastaan kommentteja, joissa sanottiin, että kausi vaan kiltisti pelaamatta loppuun ja tälläistä mestaruutta ei tule kukaan arvostamaan. Omasta mielestäni kuitenkin playoffit menivät erittäin hyvin ja ihan viihdyttävää ja oikeata kiekkoa siellä pelattiin, eikä pelkästään "pellailtu".
Uskoisin, että pelaajat (ja toivottavasti myös fanit) arvostavat tätä mestaruutta ainakin yhtä korkealle kuin minkä tahansa muun vuoden mestaruutta.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: EP34

EP34

Jäsen
Suosikkijoukkue
Outis
Kausi tosiaan saatiin hienosti pakettiin ja Stanley Cup voittaja 2020 on nyt selvillä, eli Tampa Bay Lightning.
Kun tässä kautta oltiin tauon jälkeen jatkamassa tuli vastaan kommentteja, joissa sanottiin, että kausi vaan kiltisti pelaamatta loppuun ja tälläistä mestaruutta ei tule kukaan arvostamaan. Omasta mielestäni kuitenkin playoffit menivät erittäin hyvin ja ihan viihdyttävää ja oikeata kiekkoa siellä pelattiin, eikä pelkästään "pellailtu".
Uskoisin, että pelaajat (ja toivottavasti myös fanit) arvostavat tätä mestaruutta ainakin yhtä korkealle kuin minkä tahansa muun vuoden mestaruutta.
Juuri tätä! itse sanoisin, että nämä olivat nimenomaan henkisesti ja ehkä jopa fyysisesti rankimmat playoffit.
 

Nick Neim

Jäsen
Ja kyllähän nimenomaan pitkän tauon ennen playoffien alkua huomasi myös positiivisella tavalla, vaikka vain pelituntuman puutetta pääosin epäiltiinkin. Nopeasti joukkueet saivat sen pelituntuman kohdilleen, ja useampi sarja oli hyvinkin intensiivistä pelaamista ihan alusta loppuun saakka. Tietysti tuollainen rypistys vaatii aina veronsa ja bensa alkaa ennemmin tai myöhemmin loppumaan kaikilta, mutta kyllähän tuollainen tauko normaalikevääseen verrattuna teki aika hyvää monen pelaajan energiavarastoille.
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Aikamoisen klinikan Tampa iski kuudenteen finaaliin. Dominoiva esitys kaikin puolin, vaikka Dallasillakin oli ekassa ja kolmannessa erässä jokunen paikka. Paremmasta joukkueesta ei jäänyt epäselvyyttä, etenkään tässä viimeisessä ottelussa.

Onnittelut Tampan kannattajille! Itsekin tuli oltua finaaleissa joukkueen bandwagonissa, joten kelpasi tuo lopputulos oikein hyvin. Oli myös mukava nähdä Colemanin tekevän viimeisessä pelissä tärkeän maalin ja pelaavan muutenkin hyvin. Ei varmasti kaduta Colemanin ja Goodrowin hankinnat Briseboisia. Ykköskenttä oli taas omaa luokkaansa, eikä Hedmanin Conn Smythe ollut hullumpi valinta, vaikka sen olisi voinut jakaa yhtä hyvin Pointille ja jopa Kucheroville.

Dallas pelasi kanssa erinomaiset pudotuspelit. Sitkeä joukkue, mutta loppuun asti bensa ei ihan riittänyt. Loukkaantumisiakin alkoi tulla melkein Coloradon malliin. Ekat raportit loukkaantuneena pelaamisesta tulivatkin jo vastaan.



 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Onnittelut Tampalle! Dallasin kelkassa olin, mutta veikkasin jo kauden alussa Tampaa voittajaksi, joten voin lohduttautua oikein menneellä veikkauksella. Tampa on hieno ja hyvin rakennettu joukkue ja olen kannua heille toivonut palkinnoksi jo jonkin aikaa. Jotkut saattavat sanoa, että tämän vuoden voitto ei ole muiden vuosien voittojen tasolla, koska oli sen verta erityinen kausi, mutta mielestäni semmoiset puheet ovat täyttä paskaa, koska tänä vuonna vaadittiin enemmän henkisesti, jotta jaksoi elää kuplassa kaukana läheisistään ja eristettynä.

Nyt jäädään odottamaan ja ihmettelemään, miten seuraava kausi aiotaan toteuttaa.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Dallasilta nähtiin upea syksy ja ihastelen edelleen heidän venymiskykyään tiukoissa paikoissa. Tämän vuoden Dallas oli loistava esimerkki yhteen pelaamisen ja taistelutahdon merkityksestä, mikä näkyi loppuun saakka. Finaalitappio on aina kova paikka, kun ei tiedä milloin pääsee seuraavan kerran tuolle tasolle, mutta Stars voi kulkea omaan tekemiseen ylpeänä eteenpäin.





Onnittelut kuitenkin Tampalle ansaitusta mestaruudesta. Tuon viimeisen askeleen rakentaminen mestaruuteen otti aikaa ja matkalle sattui pahoja pettymyksiäkin, mutta tosiaan suuri arvostus tuota kärsivällisyyttä ja omaan tekemiseen uskoa kohtaan. Joukkkueen johdossa uskottiin pettymysten keskelläkin joukkueen ytimeen valmennusta myöten ja hankittiin pari tukipelaajaa mukaan, jotka auttoivat ottamaan ratkaisevaa eroa. En yllättyisi jos nähtäisiin taas sama mestari kahdesti peräkkäin. Tampa on kärjestä pohjaan saakka esimerkillisesti rakennettu organisaatio. Onnittelut Jatkoajan Tampa-faneille!
 

KooJii_#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
★ HIFK ★ Detroit Red Wings ★ Dallas Stars ★
Onnittelut Tampalle ja sen faneille. Ei tainnu bensa enää tähdillä riittää ja olihan Tampa selvästi hallitsevampi osapuoli läpi sarjan. Ja kyllä sen kannun heille nyt suo kun ovat pitkään tehneet hienoa työtä koko organisaatio.

Vaan ei kyllä tarvii Dallasin kannattajana päätä laittaa pensaaseen, sillä aivan upeasti jengi vajaalukuisena taisteli väkisin tiensä kierros kierrokselta eteenpäin, vaikka kukaan ei tuntunut uskovan pitkään öööö kesään(?) muutakuin joukkue itse. Aivan valtavan ylpee saa olla koko jengistä ja hymyissä suin saa katsoa kohti tulevaa.

Kiitos kaikille palstalaisille kaudesta ja koittakaahan pysyä terveenä!
 

Majoneesi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki voijjaan tuhota
Hyvin hoidetut kuplapudotuspelit, hienosti kausi saatiin pakettiin. Lopputulos kirvelee, mutta eittämättä paras joukkue voitti.

Päivän paras seuraus on, että unirytmiä päästään oikaisemaan - ja Viaplay laittamaan tauolle. Seuraavaan kauteen!
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Oikea ratkaisu oli pelata kausi loppuun ja Tampa sai mukavan revanssin edellisvuoden shokkitappiosta 0-4 Columbukselle!

Melkein 12kk se kesti, enpä olisi uskonut tätä 3.10.2019, kun Kakko ja kumppanit aloittivat Winnipegiä vastaan MSG:llä.
 
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning, symppis Nashville Predators
Huhhuh.

Alkoi itseänikin oikein liikuttamaan, kun Hedman käy pokkaamassa MVP ja sitten perään ku aletaan kannua nostelemaan. Kävi kyllä sellane tunneskaala kehon läpi, huhhuh.

Jos itse peliin vielä nopeasti palaan, niin en kyllä ymmärrä miksi Bowness ei ottanut mokkea pois siinä 5-4 ylivoimassa, kun kellossa aikaa jäljellä joku 4 minuuttia.. Tuntui, että ei valmentaja edes itse usko, että matsia pystyisi voittamaan.

Mutta oli kyllä aika dominointia Tampan osalta tämä game 6 ja voitto todella ansaittu.

Kiitos Stars faneille, sekä oman joukkueen kannattajille. Pitkä oli matka marraskuisista global series peleistä aina Stanley Cup finaaleihin asti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös