Tammikuun siirtoikkuna 2020

  • 25 394
  • 134
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Todennäköisesti myös toimittajan keksintöä/huhuihin uskomista tai jonkin "lähteen" huvikseen keksimää. Nyt liikkuu Barcelonaan liittyen ihan kaikkea mahdollista, kun on tiedossa että Suarezin sijainen kiinnostelisi. Suurin osa lehtijutuista lienee aika heikoilla kantimila. Yksi oli, että Ben Yedderistä 80 miljoonaa. Uskoo ken haluaa, minä ehkä pidän epätodennäköisenä.
Skyn mukaan Richarlison oli Abidalin kiikareissa jo kesällä ja on ollut jo pitkään miehen perässä. Richarlison: Everton reject Barcelona's £85m offer
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Barcelonan liikkeet parhaiten tuntevassa paikallisessa lehdistössä ei kyllä ole ollut aiheesta mitään silloin tai nyt, ei ainakaan ole osunut silmään. (Väärässä nekin näissä siirtohuhuasioissa toki välillä ovat, mutta yleensä niin päin, että puhutaan jostain pelaajasta joka nyt oikeasti ei ole tulossa).
 
Havahduin yhtäkkiä, että tänäänhän on tammikuun viimeinen päivä. Tänäänkö siirtoikkuna sulkeutuu? Aika hiljaista ollut siirtojen suhteen.
 

Jeffrey

Jäsen
Havahduin yhtäkkiä, että tänäänhän on tammikuun viimeinen päivä. Tänäänkö siirtoikkuna sulkeutuu? Aika hiljaista ollut siirtojen suhteen.

Tänään. Vähän eri kellonaikoihin nuo taitavat kiinni mennä. Englannissa 01.00 Suomen aikaa, kun Skotlannissa saadaan paikalliseen puoleen yöhön eli 02.00 suomiaikaa. Jossain isossa sarjassa taitaa olla kiinni jo.

Edit: ilmeisesti Saksassa on kiinni jo ja Italiassa sulkeutuu 21.00.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Havahduin yhtäkkiä, että tänäänhän on tammikuun viimeinen päivä. Tänäänkö siirtoikkuna sulkeutuu? Aika hiljaista ollut siirtojen suhteen.
Lopulta aika isojakin nimiä tässä kuitenkin hiljalleen mennyt: Håland, Zlatan, Eriksen, Rose ja Fernandes. Cavani ilmeisesti menee jenkkeihin kun siellä aukeaa ikkuna.
 

massimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils, FC United of Manchester
Olisko joku hyvä live lähetys saatavilla viimeisiksi hetkiksi siirtoikkunaan?
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Nonniin, The Manager oikein pani tuulemaan Hammersissa ja vahvisti seulana vuotavaa puo...eiku.

Tshekin liigan arvokkain pelaaja, Slavian kapteeni ja lupaavan nuori 24v puolustava keskikenttä Tomas Soucek sieltä tulla tupsahti. Melko iso jötkäle ja näytti ihan hyvältä parissa UCL-pelissä, pelaa kovaa ja liikkuu ihan hyvin isoksi mieheksi. Näytti ainakin noissa peleissä saavan myös palloa liikkeelle kivasti. Keskellä keskikenttää operoi ja tulihan tuo kyllä tarpeeseen naurettavan ohueen kk-koplaan. Muodostanee Declan Ricen kanssa vittumaisen ja pätevän parivaljakon, jos Moyes meinaa jonkinlaista 4-2-3-1 tsydeemiä ajaa ja pystynee pelaamaan myös vähän hyökkäävämpää roolia tarvittaessa, 8 uunia kuitenkin Slaviassa tällä kaudella. Hinta about £5+15M, lunastuspakko jonkun ehdon täyttyessä tai halutessaan. Oikeinkin hyvä hankinta: tuli tarpeeseen, johtaja-ainesta, sopivan ikäinen eli ei ikäloppu eikä mikään 5v projekti, eikä turhan kallis. Taso on toki pieni kysymysmerkki, muttei se nykyistä huonompi voi olla.

Ja saihan Moyes vielä sen hyökkääjänkin raavittua, vaikka tiukoille meni. Ladies and gentlemen, Jordan Hugill!! Eiku Jarrod Bowen, Hullista. Ensinnäkin, tuli taas tarpeeseen, pystyy pelaamaan kärjen alla mutta parhaimmillaan oikealla sivustalla. Tarkoittanee sitä että Yarmolenkoa ei saada parsittua kasaan. Bowen on painanut divarissa 16 häkkiä ja syötellyt 6, mikä on ihan kelvollinen suoritus. Mitä Hullin highlighteja oon nähnyt, niin kyllä Bowen siellä alati vatalliselta näyttää. Mutta divari on divari, toivotaan että lyö läpi oikein kunnolla. Parikytä miltsiä hintaa, mikä on ihan fine koska 23v + lädilisä.

En usko hetkeäkään, että näistä kavereista on mitään hyötyä ja Hammers löytää itsensä divarista ens kaudella, mutta tässä on oppinut ehkä vähän pessimistiksi tän seuran fanittamisessa. Todennäkösesti molempien jannujen lupaava ura kääntyy laskuun ja muutaman vuoden päästä pelaa jossain RoPSissa. Todista minut vääräksi, Moyes!

edit. fittu, kirjotin seuralegenda Hugillin nimen väärin, sukkasaippuaa saatana
 

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Pannaan nyt vielä, että ainakin Hammersiin ja jossain vaiheessa kai myös ManUun uumoiltu norski-keskikenttä Sander Berge valitsi sitten mielesensä jengin ja paineli Sheffield Unitediin. Sinänsä jännä, että jos Sheffulla joku osasto jo toimi niin tuo keskikentän keskusta, mutta ehkäpä siellä tiedetään jotain tulevasta mitä minä en.

Mielenkiintoista kuitenkin nähdä se, miten West Hamin Soucek ja Sheffieldin Berge tänään esiintyvät, kun heti näemmä avaukseen pölähti molemmat. Hammersillä ilmeisen pakkorako, kun siellä on kaikki muut kylmiössä. Aika samankaltaiset kyrpäjyrät kyseessä, toki Berge muutaman vuoden nuorempi ja kenties vähän potentiaalisempi. Ostohintakin sama parikybää.

Hienoa kuitenkin nähdä näitä nuoria Keski-Euroopan sarjoissa kouliintuneita jannuja isoissa valoissa, kyllä sieltä joku joskus läpi lyö.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Kesäkuun puolivälin siirtoikkunan aukeamisen kohtalo selviää tässä varmaan lähipäivinä ja todennäköisesti ikkuna siirtynee tuonne elokuun puolelle, että saadaan isot sarjat pelattua loppuun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös