Mr. Walker
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Suomi
Tahdon tulla kuuluisaksi. Kaikkihan tahtovat!
Minäkin haluaisin olla kaikkien tuntema julkkis, joka elää julkisuudesta. Minut tunnettaisiin kaikkialla minne menisin ja minulta pyydettäisiin nimikirjoituksia. Kadulla kulkiessani päät kääntyilisivät suuntaani, ihmiset supisisivat ja osoittelisivat varovasti suuntaani; Kato, tuolla kävelee toi!
Televisiosta satelisi kutsuja erinäisiin ohjelmiin. Lehdet pyytelisivät haastatteluja ja kuvani koreilisi iltapäivälehtien lööpeissä.
Läheiseni ja ystäväni ylpeilisivät sillä, että tuntisivat minut. Minun kauttani heilläkin olisi mahdollisuuksia päästä hieman mukaan piireihin ja ehkä jopa nauttimaan hieman julkisuuden syrjää. Toki sen läheisimmilleni soisin.
Nyt on vaan niin, että en tiedä mitä tekisin saavuttaakseni tuon julkisuuden. En välttämättä ole kovinkaan hyvän näköinen, enkä oikeastaan ole hyvä missään muussakaan asiassa. Olen myös lievästi ylipainoinen ja kaljuuntuva. Ulosantinikin on jonkun verran puutteellinen.
Silti uskon, että minullekin löytyisi paikka julkisuudesta, koska haluni sinne on niin valtava.
Kertokaa mitä pitäisi tehdä. Keneen kannattaisi ottaa yhteyttä vai pitäisikö hakeutua joihonkin piireihin? Varmasti muitakin kanavia on, mutta mikä niistä olisi nopein tie tavoitteeni saavuttamiseksi?
Tämä ketju voisi olla jonkinlainen opastusketju meille kaikille, jotka haluamme parrasvalojen loisteeseen. Kertokaa näkemyksiänne asiasta ja mielipiteitä henkilöistä jotka ovat jo onnistuneet toteuttamaan tämän haaveensa. Ja ennen kaikkea antakaa ohjeita ja neuvoja minulle ja muille kaltaisilleni.
Niistä voisi ottaa opiksi jokainen joka haluaa saavuttaa jotain tällä elämän saralla.
Olisi ihanaa olla julkkis! Eikö teistäkin?