siitä on jo aikaa
ja silloin ei ollut mainintaa.
Tiedä sitten, onko käynyt niin kuten kävi Pepsi:llekin, eli meikäläisten kauppaan ehti pulloja, joissa mainostettiin Rudolf-kampanjaa. No siinähän luvataa soittoääni ilmaiseksi. Sulo Vileen huomas, että jaahas, ilmaseksi. No ei kun tilaamaan soittoääni. Paluuviestissä kerrottiin tylysti, että palvelu ei ole käytössä. Ensiksi luulin, että olin kämminyt jotain, joten yritin uusiksi, ei toiminut vieläkään. Tarkistin Pepsi pullosta että kampanjan pitäisi olla voimassa, sillä pullossa ei lukenut kuin kampanjan päättymispäivä. Noh asiaa Hartwallilta tiedustellessani kerrottiin, että pullot oli liian aikaisin liikenteessä.