Kokosinpa ratokseni NHL-joukkueen suosikkipelaajistani. Mukaan päästäkseen pelaajilla oli oltava erityistä näyttöä. Arvostan suuresti Steve Yzermania, mutta niin arvostaa moni muukin. Stevie Y oli lähellä päästä mukaan, mutta nyt päätin toisin. Pelkkä arvostus ei riitä, pelaajalla on oltava näyttöä minulle. Seuraavat valinnat on tehty tunteella, järkeily on jätetty. Teini-iässä ne parhaat valinnat tehdään, niinpä olin hetken teini. Ulkopuolelle on jätetty suomalaiset, koska muuten joukkue olisi liian tylsä. Ja lopettaneista olisi tietenkin tullut toinen joukkue. Myös aivan tuoreet tapaukset, kuten Stephen Weiss, Trent Hunter ja Scottie Upshall etc. on jätetty kasvamaan. Joten tässä se on First Annual(?) hannes_ko All Stars Team.
Ai niin, Toronto Maple Leafs pelaajille ei ole annettu etulyöntiasemaa, etenkään kauden 1992-93 tapahtumia en ole juurikaan muistellut....
Caiccien Aicojen Weteraanicetju: Dave Andreychuck- Doug Gilmour- Gary Roberts
Dougie. The Killer. Pieni, ärsyttävä, johtaja. Numero 93, pelaaja, joka sytytti innostukseni NHL:ään. Syntynyt maailmanhistoriallisesti merkittävänä päivänä. Pelaaja, joka vei Toronton lähelle Stanley Cupia 1993. Typerä Wayne Gretzky pilasi sen mahdollisuuden. Montrealin Toronto olisi finaalissa syönyt elävältä. Olenko katkera? En, vastahan Toronto 1967 voitti mestaruuden.
Gilmourin vasempaan laitaan Dave Tuntematon. 593 maalia ennen tämän kauden alkua. Ylivoimapelin erikoismies. Ei varsinaisesti hyvä jääkiekkoilija, mutta loistava maalitykki. Ansaitsee paikkansa joukkueessa ansioistaan Torontolle 1992-1996. Pelannut Buffalossa, mutta rikos jo vanhentunut.
Gary Roberts oli minulle pelaaja muiden joukossa ennen Torontoon tuloaan. Nyt hän on Maple Leafsin tärkein hyökkääjä, ja häpeäkseni joudun myöntämään ylenkatsoneeni miestä aikoinaan. Taklasi itsensä rikki joukkueen takia kevään pudotuspeleissä. He alkavat olla harvassa, eikä heitä enää tule uusia.
Kummisetä henkivartijana-ketju: Bates Battaglia- Alyn McCauley- Steve Sullivan
Alynia on taklattu ja potkittu päähän. Hankittiin Torontoon Gilmour-kaupassa 1997. Toronto sai Alynin lisäksi Steve Sullivanin ja Jason Smithin. Gilmorin lisäksi Dave Ellett meni Devilseihin. Maailman merkityksellisin kauppa. Kaikki pelaajat ensinnäkin ovat suosikkipelaajiani. Sen lisäksi Toronton surkea johto menetti Jason Smithin Edmontoniin varausvuorosta, Steve Sullivanin waiverissa ja lähellä oli Alyninkin lähtö. Onneksi Mats Sundin loukkaantui viime kevään pudotuspeleissä, ja Alyn pääsi näyttämään, että kovat jätkät ovat alle 6 jalkaa pitkiä.
Bates Battaglia, mitäs hänestä. Satuin joskus näkemään pelin, jossa hauskaniminen laituri voitti kaikki kulmakamppailut. Se oli Bates. Joskus olen nähnyt Joe Thorntonin olevan yhtä tehokas kulmissa, mutta Battaglia jäi mieleeni. Joskus kannattaminen on hyvin irrationaalista.
Chicago poimi Steve Sullivanin waiver-listalta 23.10. 1999. Maailmassa on tehty tyhmyyksiä, on aloitettu maailmansotia, aikaansaatu otsonikato ja annettu Christina Aguileran levyttää. Mutta että Steve Sullivan waiversiin!? Mitä helkkaria Pat Quinn oikein mietti? Ei voi jymmärtää, ei voi jymmärtää. Steve jatkaa todistusta siitä, että yli 6 jalan pituus on rasite.
Iso kolmonen ja alivoimaiset-ketju: Oleg Kvasha- Mike Fisher- Trevor Letowski
Mike Fisher, maailman vanhin 18-vuotias aikoinaan. Kypsä NHL:ään päivästä yksi. Jos pysyisi terveenä, olisi joskus NHL:n arvostetuin kolmossentteri.
Sanakirjassa on enigman kohdalla Oleg Kvashan kuva. Todiste siitä, että 6 jalkaa ja 5 tuumaa ei ole ihmisen pituus. Mikäli joku ei tiedä, niin sanotaan vielä kerran, että sinä päivänä kun Kvasha päättää alkaa pelata, niin venäläiset unohtavat buret ja mogilnit. Se päivä koittaa sitten kun Oleg on samassa ketjussa Alexandre Daiglen ja Jimmy Carsonin kanssa.
Trevor Letowski ratkaisi aikoinaan Kanadalle nuorten maailmanmestaruuden, se luki teksti-tv:ssä, silloin päätin, että Trevorista tulee tähti. Arvatkaa muuten onko Trevor alle 6 jalkaa pitkä? Vertaisin, ja vertaankin, Brian Rolstoniin. Haluaisin todella, todella, todella nähdä Letowskin ja Fisherin samassa ketjussa.
The Ultimate Nelosketju: Scott Hartnell- Clarke Wilm- Sergei Brylin
Joku heitti joskus vitsin, että Clarke Wilm on uusi Doug Gilmour. Ja minä hullu uskoin. Wilm ei koskaan tee yli 30 pistettä per kausi, mutta souvvat. En käsitä miksi Clagry luopui ensin Jason Wiemeristä ja sitten vielä Clarke Wilmistä. Puuttuu enää, että Dean MacAmmond kaupataan.... Ai että MITÄ!!!
Niin, niin, minäkin olen langennut Scott-maniaan. Scott on tervehenkinen, kova ja mukava heppu. What´s no to like? Häneen on kirjoitettu kapteeni joka paikkaan. Mitä vikaa muka anglismeissa?
Joku heitti joskus (Pro Hockeyssä!) vitsin, että 2000-luku kuuluu Sergei Brylinille. Ja minä hullu uskoin. Olisin mielummin valinnut Sergei Nemtsinovin, mutta mies ehti lopettaa. Andrei Nikolishin taas jää hiukan Sergeistä. Täydellinen nelosketjun pelaaja, joka paikkaa hyvin jopa kakkosessa. Ykkönen nyt vähän liikaa.
Pakkiparit: Dmitri Juskevits- Alexander Karpovtsev, Daniil Markov- Jason Smith, Sylvain Lefebvre- Bryan McCabe
Juskevits-Karpovtsev-pari ei oikein pysyisi enää vauhdissa mukana, mutta NHL:ssä ei silti ole yhtään pelaaja, joka haluaisi tätä paria vastaan pelata. Mustelmia tulee. Juskevits on liigan paras taklaaja, Karpovtsev paras blokkaaja. Eikä mielipiteellä ole mitään tekemistä sen kanssa, että molemmat ovat pelanneet Torontossa! Olen rajoittanut väkipakolla ryssäpakkien määräksi kolme. Bobo Mironov, Igor Kravtsuk ja kumppanit olisivat toki olleet hyviä vaihtoehtoja hekin. (Joo, ja onhan Alezei Zhitnik ihan hyvä hänkin.).
Kakkosparissa myös kaksi entistä vaahteranlehteä. Danny Markovia vastaan en pelaisi. Daniil on ilmiö. Jason Smith kuten todettua potkittiin Torontosta Edmontoniin varausvuorosta. Sittemmin Smith on ollut Oilers-puolustuksen liima. Kuudesta valitsemastani pakista viisi on potkittu ulos Torontosta. Tiedättekö, en aina ole samoilla linjoilla Toronto-johdon kanssa...
He, arvaatteko missä joukkueessa Sylvain Lefebvre loi maineensa. Toronton puolustus kaudella 1992-1993 on syytä kerrata vielä kerran: Dave Ellett, Todd Gill, Bob Rouse, Jamie Macoun, Lefebvre, Dmitri Mironov. Täydellinen kuusikko, täydellinen. Bryan McCabe edustaa nyky-Torontoa. Ei olisi mahtunut 1992-93-tiimiin, mutta voi voittaa Norrisin nyky-NHL:ssä. Mies, joka lanseerasi uuden törkeyden liigaan: mr. Can-opener.
Maalivahdit: Felix Potvin, Robert Esche
En koskaan ole ollut erityinen maalivahtifriikki. Oikeasti olisin halunnut valita Potvinin sijasta Damian Rhodesin, mutta edes minä en kehtaa. Esche on loistava maalivahti. Parempi kuin Rick DiPietro. Mutta DiPietron varasikin Mike Milbury.
Kunniamaininnat:
Theo Fleury---liigan suurin tähti. Tuulahdus 80-luvun äijäkiekkoa, vaikka kasvoi pelaajaksi 90-luvulla.
Wyatt Smith---lahjaton, mutta ahkera.
Adam Mair---kapteeniainesta, jos osaisi pelata.
Dan Hinote---uskomaton tausta.
Jason Wiemer--minä kun luulin ettei kolmossenttereistä varata ykköskierroksella.
Dean MacAmmond---vauhtia, vauhtia, vauhtia.
Wes Waltz---mikä nimi!
Steve Duchesne---leikitään ettei lopettanut!
Brian Rolston---liigan aliarvostetuin pelaaja.
Mark Smith--hauska nähdä, että NHL-pelaajan ei tarvitse osata luistella.
Andrei Nikolishin---hauska maski Albertvillessä.
John Madden---alivoimamaaleja!
Manageri: Pat Quinn. Just kidding. Ei Ken Drydenkään osannut hommaansa.
Ai niin, Toronto Maple Leafs pelaajille ei ole annettu etulyöntiasemaa, etenkään kauden 1992-93 tapahtumia en ole juurikaan muistellut....
Caiccien Aicojen Weteraanicetju: Dave Andreychuck- Doug Gilmour- Gary Roberts
Dougie. The Killer. Pieni, ärsyttävä, johtaja. Numero 93, pelaaja, joka sytytti innostukseni NHL:ään. Syntynyt maailmanhistoriallisesti merkittävänä päivänä. Pelaaja, joka vei Toronton lähelle Stanley Cupia 1993. Typerä Wayne Gretzky pilasi sen mahdollisuuden. Montrealin Toronto olisi finaalissa syönyt elävältä. Olenko katkera? En, vastahan Toronto 1967 voitti mestaruuden.
Gilmourin vasempaan laitaan Dave Tuntematon. 593 maalia ennen tämän kauden alkua. Ylivoimapelin erikoismies. Ei varsinaisesti hyvä jääkiekkoilija, mutta loistava maalitykki. Ansaitsee paikkansa joukkueessa ansioistaan Torontolle 1992-1996. Pelannut Buffalossa, mutta rikos jo vanhentunut.
Gary Roberts oli minulle pelaaja muiden joukossa ennen Torontoon tuloaan. Nyt hän on Maple Leafsin tärkein hyökkääjä, ja häpeäkseni joudun myöntämään ylenkatsoneeni miestä aikoinaan. Taklasi itsensä rikki joukkueen takia kevään pudotuspeleissä. He alkavat olla harvassa, eikä heitä enää tule uusia.
Kummisetä henkivartijana-ketju: Bates Battaglia- Alyn McCauley- Steve Sullivan
Alynia on taklattu ja potkittu päähän. Hankittiin Torontoon Gilmour-kaupassa 1997. Toronto sai Alynin lisäksi Steve Sullivanin ja Jason Smithin. Gilmorin lisäksi Dave Ellett meni Devilseihin. Maailman merkityksellisin kauppa. Kaikki pelaajat ensinnäkin ovat suosikkipelaajiani. Sen lisäksi Toronton surkea johto menetti Jason Smithin Edmontoniin varausvuorosta, Steve Sullivanin waiverissa ja lähellä oli Alyninkin lähtö. Onneksi Mats Sundin loukkaantui viime kevään pudotuspeleissä, ja Alyn pääsi näyttämään, että kovat jätkät ovat alle 6 jalkaa pitkiä.
Bates Battaglia, mitäs hänestä. Satuin joskus näkemään pelin, jossa hauskaniminen laituri voitti kaikki kulmakamppailut. Se oli Bates. Joskus olen nähnyt Joe Thorntonin olevan yhtä tehokas kulmissa, mutta Battaglia jäi mieleeni. Joskus kannattaminen on hyvin irrationaalista.
Chicago poimi Steve Sullivanin waiver-listalta 23.10. 1999. Maailmassa on tehty tyhmyyksiä, on aloitettu maailmansotia, aikaansaatu otsonikato ja annettu Christina Aguileran levyttää. Mutta että Steve Sullivan waiversiin!? Mitä helkkaria Pat Quinn oikein mietti? Ei voi jymmärtää, ei voi jymmärtää. Steve jatkaa todistusta siitä, että yli 6 jalan pituus on rasite.
Iso kolmonen ja alivoimaiset-ketju: Oleg Kvasha- Mike Fisher- Trevor Letowski
Mike Fisher, maailman vanhin 18-vuotias aikoinaan. Kypsä NHL:ään päivästä yksi. Jos pysyisi terveenä, olisi joskus NHL:n arvostetuin kolmossentteri.
Sanakirjassa on enigman kohdalla Oleg Kvashan kuva. Todiste siitä, että 6 jalkaa ja 5 tuumaa ei ole ihmisen pituus. Mikäli joku ei tiedä, niin sanotaan vielä kerran, että sinä päivänä kun Kvasha päättää alkaa pelata, niin venäläiset unohtavat buret ja mogilnit. Se päivä koittaa sitten kun Oleg on samassa ketjussa Alexandre Daiglen ja Jimmy Carsonin kanssa.
Trevor Letowski ratkaisi aikoinaan Kanadalle nuorten maailmanmestaruuden, se luki teksti-tv:ssä, silloin päätin, että Trevorista tulee tähti. Arvatkaa muuten onko Trevor alle 6 jalkaa pitkä? Vertaisin, ja vertaankin, Brian Rolstoniin. Haluaisin todella, todella, todella nähdä Letowskin ja Fisherin samassa ketjussa.
The Ultimate Nelosketju: Scott Hartnell- Clarke Wilm- Sergei Brylin
Joku heitti joskus vitsin, että Clarke Wilm on uusi Doug Gilmour. Ja minä hullu uskoin. Wilm ei koskaan tee yli 30 pistettä per kausi, mutta souvvat. En käsitä miksi Clagry luopui ensin Jason Wiemeristä ja sitten vielä Clarke Wilmistä. Puuttuu enää, että Dean MacAmmond kaupataan.... Ai että MITÄ!!!
Niin, niin, minäkin olen langennut Scott-maniaan. Scott on tervehenkinen, kova ja mukava heppu. What´s no to like? Häneen on kirjoitettu kapteeni joka paikkaan. Mitä vikaa muka anglismeissa?
Joku heitti joskus (Pro Hockeyssä!) vitsin, että 2000-luku kuuluu Sergei Brylinille. Ja minä hullu uskoin. Olisin mielummin valinnut Sergei Nemtsinovin, mutta mies ehti lopettaa. Andrei Nikolishin taas jää hiukan Sergeistä. Täydellinen nelosketjun pelaaja, joka paikkaa hyvin jopa kakkosessa. Ykkönen nyt vähän liikaa.
Pakkiparit: Dmitri Juskevits- Alexander Karpovtsev, Daniil Markov- Jason Smith, Sylvain Lefebvre- Bryan McCabe
Juskevits-Karpovtsev-pari ei oikein pysyisi enää vauhdissa mukana, mutta NHL:ssä ei silti ole yhtään pelaaja, joka haluaisi tätä paria vastaan pelata. Mustelmia tulee. Juskevits on liigan paras taklaaja, Karpovtsev paras blokkaaja. Eikä mielipiteellä ole mitään tekemistä sen kanssa, että molemmat ovat pelanneet Torontossa! Olen rajoittanut väkipakolla ryssäpakkien määräksi kolme. Bobo Mironov, Igor Kravtsuk ja kumppanit olisivat toki olleet hyviä vaihtoehtoja hekin. (Joo, ja onhan Alezei Zhitnik ihan hyvä hänkin.).
Kakkosparissa myös kaksi entistä vaahteranlehteä. Danny Markovia vastaan en pelaisi. Daniil on ilmiö. Jason Smith kuten todettua potkittiin Torontosta Edmontoniin varausvuorosta. Sittemmin Smith on ollut Oilers-puolustuksen liima. Kuudesta valitsemastani pakista viisi on potkittu ulos Torontosta. Tiedättekö, en aina ole samoilla linjoilla Toronto-johdon kanssa...
He, arvaatteko missä joukkueessa Sylvain Lefebvre loi maineensa. Toronton puolustus kaudella 1992-1993 on syytä kerrata vielä kerran: Dave Ellett, Todd Gill, Bob Rouse, Jamie Macoun, Lefebvre, Dmitri Mironov. Täydellinen kuusikko, täydellinen. Bryan McCabe edustaa nyky-Torontoa. Ei olisi mahtunut 1992-93-tiimiin, mutta voi voittaa Norrisin nyky-NHL:ssä. Mies, joka lanseerasi uuden törkeyden liigaan: mr. Can-opener.
Maalivahdit: Felix Potvin, Robert Esche
En koskaan ole ollut erityinen maalivahtifriikki. Oikeasti olisin halunnut valita Potvinin sijasta Damian Rhodesin, mutta edes minä en kehtaa. Esche on loistava maalivahti. Parempi kuin Rick DiPietro. Mutta DiPietron varasikin Mike Milbury.
Kunniamaininnat:
Theo Fleury---liigan suurin tähti. Tuulahdus 80-luvun äijäkiekkoa, vaikka kasvoi pelaajaksi 90-luvulla.
Wyatt Smith---lahjaton, mutta ahkera.
Adam Mair---kapteeniainesta, jos osaisi pelata.
Dan Hinote---uskomaton tausta.
Jason Wiemer--minä kun luulin ettei kolmossenttereistä varata ykköskierroksella.
Dean MacAmmond---vauhtia, vauhtia, vauhtia.
Wes Waltz---mikä nimi!
Steve Duchesne---leikitään ettei lopettanut!
Brian Rolston---liigan aliarvostetuin pelaaja.
Mark Smith--hauska nähdä, että NHL-pelaajan ei tarvitse osata luistella.
Andrei Nikolishin---hauska maski Albertvillessä.
John Madden---alivoimamaaleja!
Manageri: Pat Quinn. Just kidding. Ei Ken Drydenkään osannut hommaansa.
Viimeksi muokattu: