Tähtien Sota Disneylle – Jedien todellinen paluu

  • 531 667
  • 3 313

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Ihmettelin jo pari vuotta sitten, että miksi sen trilogian pitää olla niin kiveen hakattu homma?
Ensinnäkin neliosaisessa sarjassa Last Jedi olisi jopa tarinallisesti ollut hyväsyttävämpi. Toiseksi, lopetus olisi saatu tehdä täysin harkitusti rauhassa. Kolmanneksi, lapsellisesta näkökulmasta katsottuna 10 elokuvaa kuulostaa paremmalta, 9 on jotenkin tylsä numero.

Mutta siis oikeasti. Last Jedin jälkeen tuli semmoinen olo, että tämä elokuva tarvitsee jatkon, eikä vielä päätösosaa. The Rise Of Skywalkerin aikana tuli pari kertaa mieleen "miksi helvetissä tätä ei voinut tehdä kahdessa osassa".
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Kennedy halusi pitää fokuksen poissa Skywalkereista ja keskiöön enemmän Reyn, joten se leikkautti sieltä ison määrän etenkin Ben Solon kohtauksia pois, ja ilmeisesti vaati, että valta-osa sen repliikeistä poistetaan myös, ja että se (spoileri!!!) tapetaan lopuksi, jotta Skywalkerit tulee lopullisesti päätökseen.

Huhutussa LucasCut:ssa oli esimerkiksi kohtaus, jossa Leia, Han ja Luke olivat yhtä aikaa (kohtaus jota koko trilogian aikana ainakin fanit oli odottanu). Tämä oli se kohtaus, jossa Ben puhuu isänsä kanssa. Luke ilmestyy myös forceghostina paikalle ja Leia astraalina, joka on se lopullinen syy, miksi Leia Luken tavoin tuon voimainponnistuksen jälkeen kuolee.

Rey puhuu myös Anakinin forceghostille Chewie ”tuhon” jälkeen, jossa Anakinin ghost kertoo, miten Palpatinen selvisi hengissä (ja tässä siis olisi ollut Veil of the force, joka on tuttu Rebelsistä ja joka oli Luvasin omissa hjatkotrilogiossa isossa osassa).

Enive LucasCut siirrettiin sivuun ja sen jälkeen ”komitea” leikkeli J.J.n Cutin viä palasiksi.

Kaikki tää on toki huhua, koska kukaan ei ole varmistamassa näitä, mutta tosiaan Kennedyn siirryttyä käytännön luovista päätöksistä sivuun, on näitä luotettavista lähteistä julki vuotanut.
 
palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Ja mitä saatiin kun kaveri pistetiin sivuun? Voisin kyllä sanoa, että Lucasia todellakin tarvitaan näissä kemuissa. Vaikka Lucas onkin uuvelo dialogeissa ja tuotteistamisessaan niin ei varmasti kukaan täällä voi sanoa, että hän olisi huono tarinankertoja tai "maailmanrakentaja".

Saatiin mm. jo Force Awakensissa viihdyttävämpi ja ennen kaikkea parempi elokuva, kuin yksikään prequel trilogian pökäleistä. Samoin, kuten toisaalla todettiin, Rogue One ja Solo kumpainenkin parempia, vaikka eivät ole vailla vikoja. Uuden trilogian jälkimmäiset tekeleet ovatkin sitten oma lukunsa, ja tuota viimeisintä en ole edes nähnyt, enkä aio ikinä katsoa.

Toki unohtui mainita Lucasin kädenjälki loistavassa The Clone Wars -sarjassa. Silti haluaisin nähdä jotain täysin uutta.

Sitäpaitsi katson mielummin hyvää Skywalker-tarinaa kuin jotain aneemista paskaa Old republic ajalta.

Makuasioita. Yksi parhaimmista (ellei jopa parhaat) Star Wars -tarinoista sijoittuu tuolle ajalle - tosin pelien muodossa. Joka tapauksessa siellä on paljon potentiaalia.
 
Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks
Saatiin mm. jo Force Awakensissa viihdyttävämpi ja ennen kaikkea parempi elokuva, kuin yksikään prequel trilogian pökäleistä. Samoin, kuten toisaalla todettiin, Rogue One ja Solo kumpainenkin parempia, vaikka eivät ole vailla vikoja. Uuden trilogian jälkimmäiset tekeleet ovatkin sitten oma lukunsa, ja tuota viimeisintä en ole edes nähnyt, enkä aio ikinä katsoa.

Toki unohtui mainita Lucasin kädenjälki loistavassa The Clone Wars -sarjassa. Silti haluaisin nähdä jotain täysin uutta.

Makuasioita. Yksi parhaimmista (ellei jopa parhaat) Star Wars -tarinoista sijoittuu tuolle ajalle - tosin pelien muodossa. Joka tapauksessa siellä on paljon potentiaalia.
Nyt on kyllä pökäleet housuissa. Sithin kosto, (joka on omalla top 3 SW-leffalistalla) on kevyesti parempi kuin yksikään Disneyn "muistatko tämän?" - memberberries leffoista.

Makuasioita toki.
 
palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Nyt on kyllä pökäleet housuissa. Sithin kosto, (joka on omalla top 3 SW-leffalistalla) on kevyesti parempi kuin yksikään Disneyn "muistatko tämän?" - memberberries leffoista.

Makuasioita toki.

Sithin koston kävin aikanaan katsomassa elokuvateatterissa. Jouduin poistumaan hyvissä ajoin ennen loppua, sen verran tuskaisa kokemus se oli. 5-vuotta myöhemmin yritin uudelleen katsoa kotona ja sama juttu - ei pystynyt. Niin surkeasti rytmitettyä, ohjattua, kirjoitettua ja näyteltyä elokuvaa en ollut tuohon hetkeen mennessä nähnyt. Kolmannella kerralla, vuosia myöhemmin, tärppäsi, kun asennoiduin katsomaan komediaa. Ja sitähän se todenteolla on. Sain muutamat naurut ja pääsin kuin pääsinkin loppuun.

Prequel -elokuvia ei ole mun papereissa olemassa, sen verran paljon niitä vihaan ja sen verran pahasti ne raiskasivat kovasti rakastamani fantasiamaailman ja erityisesti kaikkien aikojen parhaimman antagonistin; Darth Vaderin.

Last Jedi pääsee hyvin lähelle huonoudessaan noita elokuvia, joiden nimiä en suostu edes kirjoittamaan.

Mua ei ehkä voi hyvällä tahdollakaan kutsua faniksi. Pidän maailmasta ja ensimmäisestä kahdesta elokuvasta, sekä kaikesta tuon maailman ympärille rakennetusta muusta viihdeteollisuudesta (pelit, tv-sarjat).

Nämä ovat tosiaan makuasioita, mutta oma henkilökohtainen toiveeni on, että tekijät voisivat yrittää jotain uutta. Oli Lucas mukana tai ei. Puhdas alku saattaa monesti olla se, mitä rakastettu fantasiaelokuvasarja kaipaa. Ei ole vanhojen tarinoiden taakkaa sitomassa käsiä uusia luodessa.
 
disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Kuvattu leffa oli kuulemma alunperin yli 4 tuntia ja 20 minuuttia pitkä, ja se keskittyi paljon enemmän Skywalker- saagaan.
Noniin, tämähän käy nyt jokseenkin järkeen ja selittää aika paljon tuosta päätösosan repaileisuudesta. Ja ehkä vähän myös siitä paskimmasta keskimmäisestä.

Viimeinen osa vaikutti lähinnä siltä, että siinä oli tyyliin 10 minuuttia draamaa, josta tuli 10 minuuttia jotain höpöhöpö-telenovelaa, sitten10 minuuttia trilleriä, 10 minuuttia jotain kreisikomediaa ja vielä vartti teletappeja, kunnes viiden minuutin kauhu-mysteeri-scifin jälkeen aloitettiin sama rumba alusta. Lähes joka kohtaus olisi voinut olla jostain ihan eri elokuvasta, sen verran erikoisia siirtymiä ja tunnelman muutoksia siinä oli, eikä kokonaisuus kyllä pysynyt kasassa yhtään vaikka ei se juonilanka tai langat nyt mitään rakettitiedettä ollut. Tarinahan sinänsä oli ihan toimiva, mutta palapelin palikoista oli puolet hukassa ja sen oli koonnut yksisilmäinen umpijurrissa.

Kiitos tästä inside-infosta!
 
Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks
Sithin koston kävin aikanaan katsomassa elokuvateatterissa. Jouduin poistumaan hyvissä ajoin ennen loppua, sen verran tuskaisa kokemus se oli. 5-vuotta myöhemmin yritin uudelleen katsoa kotona ja sama juttu - ei pystynyt. Niin surkeasti rytmitettyä, ohjattua, kirjoitettua ja näyteltyä elokuvaa en ollut tuohon hetkeen mennessä nähnyt. Kolmannella kerralla, vuosia myöhemmin, tärppäsi, kun asennoiduin katsomaan komediaa. Ja sitähän se todenteolla on. Sain muutamat naurut ja pääsin kuin pääsinkin loppuun.

Prequel -elokuvia ei ole mun papereissa olemassa, sen verran paljon niitä vihaan ja sen verran pahasti ne raiskasivat kovasti rakastamani fantasiamaailman ja erityisesti kaikkien aikojen parhaimman antagonistin; Darth Vaderin.

Last Jedi pääsee hyvin lähelle huonoudessaan noita elokuvia, joiden nimiä en suostu edes kirjoittamaan.

Mua ei ehkä voi hyvällä tahdollakaan kutsua faniksi. Pidän maailmasta ja ensimmäisestä kahdesta elokuvasta, sekä kaikesta tuon maailman ympärille rakennetusta muusta viihdeteollisuudesta (pelit, tv-sarjat).

Nämä ovat tosiaan makuasioita, mutta oma henkilökohtainen toiveeni on, että tekijät voisivat yrittää jotain uutta. Oli Lucas mukana tai ei. Puhdas alku saattaa monesti olla se, mitä rakastettu fantasiaelokuvasarja kaipaa. Ei ole vanhojen tarinoiden taakkaa sitomassa käsiä uusia luodessa.
Noh, omasta mielestäni taasen nuo prequel-elokuvat nimeomaan laajensi Star Warsin universumia ja mytologiaa entisestään. En odottanutkaan, että näen samanlaisen maailman kuin originaaleissa, koska mitä hauskaa olisi taas katsella niitä "hiekka-lumi ja metsä-koko planeetta näyttää tältä"-maailmoja ja samoja likaisa käytettyjä aluksia. Joskushan nuokin on ollut uusia ja tasavalta rikas. Tämä on yksi syy minkä takia Disney-lelffat ovat olleet pettymyksiä. Asioita joita olen jo miljoonaan kertaan nähnyt. Jee At-St ja tuo tyyppi sieltä Han Solon baarista!

Näyttelystä ja vuorosanoista tietenkin voi olla montaa mieltä. Lucas sanoi muistaakseni, että jäljittelee siinä 30-40 luvun elokuvia ja sellainen hienostokuva minulle niistä tuleekin miten hahmot puhuvat toisilleen. "Ennenvanhaa". Eli koko ajan pidetään etikeistä kiinni jne. Alkuperäistrilogiassakin Leian puhuessa Vaderille ja Tarkinille tämä vaihtaa puheensa brittiaksentiin. Lukelle ja Hanille puhuu sitten duunarikieltä mikä sekään ei tule ihan luonnostaan häneltä "nerf herder"-heittoineen. Jos ei muuta niin ainakin muistan prequeleista paljon asioita ja vuorosanoja. Harvase päivä tulee törmättyä johonkin prequelin-meemiin tai käytettyä kavereiden kanssa jotain heittoa. Mutta samaa ei voi sanoa Disney-elokuvista. Niissä dialogi kuulostaa liian tältä päivältä eikä tule fiilistä, että tämä sijoittuu sinne kaukaiseen galaksiin. "Droid please" ja "yo mama"-vitsi.

Musiikista puhumattakaan. Pelkästään Duel of Fates. Ai ai. Siinä on sitä jotain.

Ja kyllä sinua voi faniksi kutsua jos Vaderiin tulkinta ja koko esitrilogia menee noin tunteisiin ja et pysty elokuvaakaan katsomaan loppuun ilman komedialaseja. "Search your feelings, you know it to be true". Omasta mielestäni taasen oli oikeastaan hyvä, ettei Anakin ollutkaan mikään MacGyver-tyylinen kiiltokuvapoika miksi monet varmaan hänet Obi-wanin "Good pilot and great friend" heitosta mielsivät. Anakin oikeastaan onkin malliesimerkki jostain mielenterveysongelmista kärsivästä nuoresta, joka on jossain asiassa tosi hyvä, mutta ei ole sosiaalisesti mikään taidokas. Enemmän uskon tuommoisen kääntyvän pahaksi tai tavoittelevan omaa etuaan kuin jonkun hymypoika kaikkien kaverin. Tämän vuoksi myös puolestaan Luken sulkeutuminen on Last Jedissä pöljää, koska hän asettaa ystävänsä ja toisten edun omansa edelle eli oppii isänsä virheistä.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Muistan kun prequelit tuli.. tai varsinaisesti sen innon Phantom Menacen ensi-illasta ja kuinka suuri pettymys se oli.. se vähän viitotti omaa näkemystäni niistä. Nyttemmin ne on oikein mainioita leffoja ja varsinkin Sith on kaanonin kannalta erittäin iso juttu Order66 jne. Mutta joo, ei ne org trilogian ohi itsellä mene... Mutta

Nykyään fanikunnassa on paljon niitä, joille prequelit on "ne" leffat. Eli niistä on kulunut 20 vuotta ja niistä on sen ajan nuorille katsojille tullut ikonisia ja rakastettuja. Tähän törmää jatkuvasti. Samoin jos katsoo ensireaktiovideoita kun nuorempi väki katsoo näitä, niin New Hopea pidetään vähän vanhahtavana ja kauhistellaan kuinka huonolta se ois näyttänyt ilman meidän puristien vihaamia 90 -luvun CGI lisäyksiä.

Itsellekin prequelit on parantuneet ajan myötä, osin CloneWarsin syventävän tarinankerronnan ansiosta. Tok CloneWars alkupäässään on tosi kökköä ja huonoa, mutta paranee aina tähän nyt jälkikäteen tehdyn seiskakauden eeppisyyteen. Rebelsinkin eka kausi kärsi "pienuudesta" mutta se oli kokonaisuuden nähtyään harkittu asia. Kyllähän Rebelsin "Twilight of the Apprentice" kakkoskauden lopussa on huikeutta, samoin neloskauden "A World Between Worlds" jotka auttaa myös näiden Disney leffojen ymmärtämisessä.

Se kuinka kovia tunteita SW aiheuttaa on aika merkittävää, jos joku ei suostu katsomaan jotain leffaa tai ei pysty katsomaan jotain .. aika kovasti on tällöin maailma päässyt ihon alle, kun sen näyttäminen itselle epämiellyttävässä valossa on niin vastenmielistä, että ei halua edes katsoa. Tavallaan aika hienoa sekin.

Mää nyt fanboy:na haluan katsoa kaiken mahdollisen fanfilmeistä lähtien, mutta kaikilla meillä on omat taakkamme kannettavana :-D
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Samoin jos katsoo ensireaktiovideoita kun nuorempi väki katsoo näitä, niin New Hopea pidetään vähän vanhahtavana ja kauhistellaan kuinka huonolta se ois näyttänyt ilman meidän puristien vihaamia 90 -luvun CGI lisäyksiä.
Sinänsä kyllä erikoista jos joku pitää noita leffoja hienompina CGI-lisäysten ansiosta. Minusta nuo leffat näyttävät paljon huonommilta noiden jälkikäteen tehtyjen lisäysten vuoksi. Syynä on se että tekniikka ei kuitenkaan ole ollut niin kehittynyttä että lisäykset näyttäisivät luonnollisilta. Näyttää siltä kuin hahmot leijaisivat ilmassa tms.
 
Jakedeus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kun kaikenlaista huhua liikkuu, niin onko mitään siitä kiinnostavimmasta, eli onko alkuperäinen trilogia ehkäpä jossain vaiheessa tulossa alkuperäisessä muodossaan nähtäville?

Ja vähän köhisten, jos ei virallisesti, niin kuinka kätevästi hankkiminen ja katsominen käy epävirallisesti?
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Kun kaikenlaista huhua liikkuu, niin onko mitään siitä kiinnostavimmasta, eli onko alkuperäinen trilogia ehkäpä jossain vaiheessa tulossa alkuperäisessä muodossaan nähtäville?
Käsittääkseni ei ole tulossa. En ole ihan varma että onko noiden alkuperäisten versioiden esitysoikeudet edelleen Lucasilla itsellään. Jostain syystä niiden esittämistä kuitenkin pantataan aika huolella.

Ja vähän köhisten, jos ei virallisesti, niin kuinka kätevästi hankkiminen ja katsominen käy epävirallisesti?
Kyllä noita käsittääkseni pystyy netistä ns. hankkimaan. Ja taitaa jollain blu-ray julkaisulla olla nuo alkuperäisetkin versiot mukana mutta ne on vissiin laadultaan sellaista puuroa että niiden katselu on aika tuskaista.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun kaikenlaista huhua liikkuu, niin onko mitään siitä kiinnostavimmasta, eli onko alkuperäinen trilogia ehkäpä jossain vaiheessa tulossa alkuperäisessä muodossaan nähtäville?

Ja vähän köhisten, jos ei virallisesti, niin kuinka kätevästi hankkiminen ja katsominen käy epävirallisesti?
Minä ostin ne alkuperäistrilogian dvd:t silloin kun niissä oli mukana ne alkuperäiset versiot "viimeistä kertaa". Tekninen laatuhan niissä ei ole kummoinen, mutta onpahan tallessa. Eiköhän ne huuto.netistä tms. löydy helposti, ja tuskin ovat hinnoiltaan mitään keräilyharvinaisuuksia.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Lähes joka kohtaus olisi voinut olla jostain ihan eri elokuvasta, sen verran erikoisia siirtymiä ja tunnelman muutoksia siinä oli, eikä kokonaisuus kyllä pysynyt kasassa yhtään vaikka ei se juonilanka tai langat nyt mitään rakettitiedettä ollut. Tarinahan sinänsä oli ihan toimiva, mutta palapelin palikoista oli puolet hukassa ja sen oli koonnut yksisilmäinen umpijurrissa.
Täysin samaa mieltä. Sehän olisi ollut ihan mielenkiintoinen tarina nähdä, kuinka Kylo Ren muuttuu pikku hiljaa ja maltilla takaisin Ben Soloksi Han Solon, Luke Skywalkerin ja Leian avustuksella (siirtymässä olisi muutenkin ollut todella paljon herkullista kaluttavaa, kun ottaa huomioon Kylo Renin menneisyyden), ja samalla hyvis Rey alkaa luisua Palpatinen jalanjäljille. Mutta pikku hiljaa he löytävät toisensa ja pelastavat päivän. Jos olisivat vielä molemmat säilyneet hengissä, niin olisi lunastettu se The Last Jedin ”rakkaustarina”. Se oli kuitenkin niin iso petaus tuossa taustalla, että Benin kuoleman takia tuota oli vaikea pitää onnellisena loppuna siltä osin. Nyt kun siitä oli karsittu Kylo/Ben melkein minimiin (jätetty kohtauksiin, joissa se vaikutti Reyn ja kumppaneiden iloiseen seikkailuun läpi visaisten pulmien - kuin Selviytyjissä konsanaan), niin tuossa tarinassa ei ollut juurikaan syvyyttä.

Ilmeisesti Kennedyllä oli joku syy pakottaa tarina väkisin pelkästään Reyn ympärillä, mutta itse en sitä ymmärrä. Reyllä ei tuossa leffassa ollut isompaa kaarta, koska se oli lähes täydellinen alusta loppuun. Näin ollen Rey ei juurikaan kasvanut ihmisenä koko trilogian aikana. Ainoastaan sen taidot, vaikka sitäkään ei juuri huomannut, koska se oli alusta alkaen niin VOIMAkas jokaisessa taistelussaan.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Muistan kun prequelit tuli.. tai varsinaisesti sen innon Phantom Menacen ensi-illasta ja kuinka suuri pettymys se oli.. se vähän viitotti omaa näkemystäni niistä. Nyttemmin ne on oikein mainioita leffoja ja varsinkin Sith on kaanonin kannalta erittäin iso juttu Order66 jne. Mutta joo, ei ne org trilogian ohi itsellä mene...

Mun on vaikea nähdä prequelien hyviä puolia. Originaali trilogia on ylivoimainen, koska ovat hyviä elokuvia (tai no 2/3 ainakin), ja helppoa & viihdyttävää katsottavaa. Vielä n:nnellä kerrallakin. Disney-trilogia ei ole mitenkään hyvää elokuvantekoa, mutta viihdytti sen elokuvateatteri-istunnon ajan. Vasta jälkimaku oli karvas, enkä ehkä halua niitä uudestaan silmäillä. Prequel-trilogia jää peränpitäjäksi, koska elokuvat ovat huonoja ja niitä oli vaikea katsoa jo ensimmäisellä kerralla
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Sinänsä kyllä erikoista jos joku pitää noita leffoja hienompina CGI-lisäysten ansiosta.

Niin, kertoo vaan meidän isästä.

Vaikeahan tämmöisiä näkemyksiä oli hyväksyä kun niihin ekan kerran törmäsi, mutta sitten tuo on toistunut. JA nimeomaan New Hopen osalta. Imperiumin kohdalla aina sit nyökytellään, että nyt on ollut rahaa tehdä paremmin. Joku milleniaali teki vertailuvideon org ja lisäykset. Näitä videoitahan on youtube puollollaan.. ja se originaalikin on koostettu monista lähteistä aika täydelliseksi ja erinomaisella kuvanlaadulla, jos sitä haluaa kaivaa. Youtubessa se ei tekijänoikeussyistä ole.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tuli tässä lomalla katseltua kaikki 11 Star Wars elokuvaa.

Joo, onhan tämä saaga täynnä aika laiskasti kirjoitettuja käänteitä, ihmepelastumisia ja samojen juttujen kierrättämistä. Tuo Snoken yhtäkkinen ilmaantuminen ja se, että sekä hyvikset, että pahikset vaan ykskaks yllättäen luovat jostain tyhjästä aina uudestaan jotain tuomiopäivän aseita ja alusmeriä. Esimerkiksi nyt, vaikka tässä episodi IX:ssa tuo vastarinta on ihan haudan partaalla ja mainitaan että siinä on enää muutama sata jäsentä. Sitten tuossa lopussa Lando saakin tuotua paikalle tuhansia hävittäjiä. Niin mistä nuo nyt sitten muka tuli? Tämä vain yhtenä esimerkkinä.

Minään käsikirjoittamisen mestariteoksena ei varmaan yhtäkään näistä elokuvista voi oikein pitää.

Mutta onhan tämä puutteistaan huolimatta silti komea elokuvasarja. Pitkä kaari, joka suljetaan tuossa viimeisen osan lopussa varsin tyylikkäästi. Edelleen olen muuten sitä mieltä, että ne episodit IV-VI on parhaita Star Wars elokuvia.
 
Orvo Muusi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Katsoin itse boxin ostettuani siinä olleet 9 leffaa joista nämä 6 ensimmäistä kertaa. IV-VI kestää yhä katselua ja niiden parissa tulee varmasti jatkossakin viihdyttyä. I-III taas oli hirveää kuraa ja epäilen että tulen niitä enää katsomaan. VII-IV oli semmosta ihan semi-ok viihdettä mutta ei mitään mullistavaa.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Kickstarterissa projekti, jossa tavoitteena on ostaa huutokaupasta yksi Lucasin SW-kässärin varhainen versio ja jakaa se kaikelle kansalle mieluummin kuin tallettaa se jonkun keräilijän kassakaappiin.

Randalf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slava Ukraini
-- episodi IX:ssa tuo vastarinta on ihan haudan partaalla ja mainitaan että siinä on enää muutama sata jäsentä. Sitten tuossa lopussa Lando saakin tuotua paikalle tuhansia hävittäjiä. Niin mistä nuo nyt sitten muka tuli? Tämä vain yhtenä esimerkkinä.

Asia sivutaan leffassa pikaisesti, mutta ajatus taisi olla, että ne eivät sinänsä ole vastarinnan hävittäjiä, vaan siviilejä ja eri planeettojen kalustoa, jotka eivät olleet avoimesti osa vastarintaa. Kyllähän tuolta galaksista rautaa löytyy ja sitä ne vähän yritti siinä (ei ehkä hirveän hyvin) tuoda esille, että Ritarikunnan tyrannia pitää aika huolella kaikki poteroissaan ja vastarinta kuolee sen myötä.

Sellainen kanssanousu-ajatus tuossa siis taisi olla. Trevorrowin Duel of Fates -kässärissähän (joka siis oli varhaisempi Episodi 9 -projekti) oli vähän samaa, sillä siinä Leia ja kumppanit olisivat muistaakseni saaneet Coruscantin siviilit nousemaan iskusotilaita vastaan.
 
Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Vähän kovempaa tekstiä John Boyegan suusta. Kyllähän tuo ihan asiaa puhuu, kun Finnin hahmo olikin loppujenlopuksi ihan yhdentekevä.
Itse olin force awakensin aikaan jopa melko varma, että koko trilogian pääpaino kääntyy Finniin. Windun jälkeläinen tai muuta vastaavaa odotin, mutta sainkin ihanan rakkaustarinan Rosen kanssa. Jos skippaa Rosen ja Finnin yhteiskohtaukset, niin näkyykö Finniä minuuttia kauempaa kahdessa viimeisessä osassa?

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös