Tähtien Sota Disneylle – Jedien todellinen paluu

  • 531 699
  • 3 313

Pipolätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Dallas
Ymmärrän toisaalta, kun nyt tekniikka mahdollisti asioita mistä aikoinaan saattoi vain unelmoida. Lucashan ei ole mikään ammattiohjaaja. Pimeä uhka oli eka ohjaus 22 vuoteen ja neljäs pitkä elokuva kaikkiaan. Mitä sitten joku muu olisi materiaalista saanut irti, niin emme voi tietää.
Itse olen vähän sitä mieltä, että nuo elokuvat ovat aikansa lapsia. Lucas halusi leffaansa siihen aikaan uusinta ja hienointa teknologiaa ja sitä sitten käytettiin tuon vanhan SW fiiliksen kustannuksella. Tottakai ne tänä päivänä näyttävät paskalta ja muovilta, mutta siihen aikaan yksikään elokuva tai ohjaaja ei ollut tehnyt samaa, vaan SW toimi pioneerina noiden tekniikoiden käyttöön.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Tottakai ne tänä päivänä näyttävät paskalta ja muovilta, mutta siihen aikaan yksikään elokuva tai ohjaaja ei ollut tehnyt samaa, vaan SW toimi pioneerina noiden tekniikoiden käyttöön.


No kyllä ne näytti muovilta jo ihan julkaisuajankohtanaan.. ja paskoilta muutenkin.


Lucas tosiaan keskittyi teknologiaan ja henkilöohjausta ei ollut lainkaan. Kässäri oli Pimeän uhassa ja Sithin kostossa George pojan oma, eikä Carrie Fisheriä ollut New Hopen tapaan ahkerasti kirjoittamassa dialogia uudelleen ja henkilöohjaamassa muita...


Kloonien hyökkäyksessä oli Lucasilla kirjottaja-apuna keskinkertainen TV käsikirjottaja Jonathan Hales (vrt Imperiumin kässärin kirjottajat Leigh Brackett (f'kin Rio Bravo, Hatari, Syvä uni), Lawrence Kasdan (indianajonesi, bodyguard jne).



Ja ohjaajanakin oli New Hopen jälkeen eri tyypit puikoissa kun Lucas itse…


… ja juuri henkilöohjausta olisi esim Christensen tarvinnut ja paljon, samoin paremmin suuhun sopivia sanoja. Ewan huippunäyttelijänäkin menee vähän hukkaan, kun ympärillä on puupökkelöitä... jos nyt ajattelee että yksi nykynäyttelijättärien kärkinimistä, tuolloin jo merkittävän uran tehnyt, Natalie Portman meinasi tuhota noilla kalkkunoilla uransa…


Oi kun olisivat jääneet tekemättä
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
… ja juuri henkilöohjausta olisi esim Christensen tarvinnut ja paljon, samoin paremmin suuhun sopivia sanoja.

Oi kun olisivat jääneet tekemättä

Hayden Christensen sai aikoinaan (ja välillä vieläkin) aivan kohtuuttomasti paskaa niskaansa Star Wars -esiosista. Aivan kuin kaikki viat, ongelmat ja muovisuus olisivat olleet hänen vikansa, vaikka vika oli enemmänkin Lucasin ja kumppanien kirjoittamassa dialogissa, tarinassa ja henkilöohjauksen puutteessa.

Christensen oli lupaava näyttelijä, joka oli juuri ennen Star Warsia Golden Globe -ehdokkaanakin. SW-elokuvien välissä hän ehti näytellä elokuvassa Shattered Glass, jossa hän tulkitsi erittäin onnistuneesti toimittaja Stephen Glassia tosipohjaisessa tarinassa (Glass oli nopeasti huipulle noussut toimittaja joka keksi itse juttujaan ja jäi siitä kiinni, vähän niin kuin taannoin Der Spiegel -lehden toimittajakin).

SW-elokuvissa hän vaikutti puupökkelöltä, mutta niin vaikuttivat kaikki muutkin näyttelijät, myös isommat tähdet. Vika ei minusta ollut näyttelijöissä vaan ihan muualla.

Olisivat saaneet tosiaan jäädä esiosat tekemättä, ei jokaisesta viittauksesta menneeseen tarvitsisi tehdä elokuvaa. Ei olisi tarvittu jatko-osiakaan, ainakaan SW8:n kaltaisia tekeleitä.
 

MrOrange

Jäsen
Omasta mielestäni esiosatrilogiassa on paljon hukattua potentiaalia. Lucasin visio on monilta osin hyvä, mutta toteutus ontuu ja paikoitellen hyvinkin pahasti. Kaikenkaikkiaan itse tykkään leffojen miljööstä, useista hahmoista ja tarinastakin olisi voitu saada kasaan ainakin kaksi hienoa elokuvaa, jos Lucas olisi pysytellyt vain visionäärinä taustalla ja jättänyt muut tehtävät ammattimaisempien ihmisten käsiin. Sithin kosto on kyllä jo paikoin ihan käypä elokuva ja siinä on useampi hieno kohtaus, kuten Order 66. Kloonien hyökkäystä ei kyllä pysty ihan naama peruslukemilla katsomaan - ihmishahmot seikkailemassa PlayStation 1-pelissä. Ykkönen on visuaalisesti ehdottomasti tyylikkäin näistä kolmesta, mutta juonellisesti valitettavasti tyhjänpäiväisin ja tylsin. Lopputaistelu siinä toki eri viihdyttävä. Jar Jar Binks on mulle ihan fine, ihme kyllä.

Eräässä The Last Jedi-arvostelussa (https://www.v2.fi/arvostelut/viihde/2237/star-wars-the-last-jedi - linkki vie V2.fi-viihdesivustolle) todettiin osuvasti, että toiset tykkäävät kultaan verhotusta paskasta ja toiset paskaan verhotusta kullasta. Ensimmäinen koskee tietysti Disneyn jatkotrilogiaa ja jälkimmäinen esiosia. Alkuperäiset ovat tietysti silkkaa kultaa, vaikkakin Jedin paluu olisi synkemmällä lähestymistavalla kyennyt nousemaan sarjan parhaaksi leffaksi. Uusista seiska oli sinänsä ihan kiva nostalgiapläjäys. Kasista lienee kaikki tarpeellinen sanottu, mutta kai sillekkin pitäisi joskus uusi mahdollisuus antaa. Saa nähdä, pystyykö enää selvinpäin katsomaan.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Siinäkin kummallista on, että vuosina 1977-83 - hieman karrikoiden - pienoismalleilla vasten kangasta kuvatut avaruustaistelukohtaukset näyttävät suunnattoman paljon realistisemmilta ja aidommilta kuin neljännesvuosisata myöhemmin huipputeknologialla toteutetut leffat, jotka muistuttavat lähinnä jotain tietokonepeliä tai -animaatiota. Jälkimmäisiin leffoihin ei samaistu, eikä niissä ole tarttumapintaa.

Tämä on todella hämmentävä juttu ja kenties suurin paradoksi koko Tähtien sota -saagassa.
 
Viimeksi muokattu:
Siinäkin kummallista on, että vuosina 1977-83 - hieman karrikoiden - pienoismalleilla vasten kangasta kuvatutt avaruustaistelukohtaukset näyttävät suunnattoman paljon realistisemmilta ja aidommilta kuin neljännesvuosisata myöhemmin huipputeknologialla toteutetut leffat, jotka muistuttavat lähinnä tietokonepeliä tai -animaatiota.

Tämä on todella hämmentävä juttu ja kenties suurin paradoksi koko Tähtien sota -saagassa.

Olen samaa mieltä. Ne pienoismallit vaikuttivat fyysisiltä ja niissä oli jotain aitoa :) Vaikea selittää.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Olen samaa mieltä. Ne pienoismallit vaikuttivat fyysisiltä ja niissä oli jotain aitoa :) Vaikea selittää.
Juuri näin. Alkuperäisen trilogian viehättävin ominaispiirre on mielestäni sellainen upea rosoisuus ja realistisuus: oikeiden, samaistuttavien henkilöjen sekä toimivien alusten ja asutetun universumin tuntu. Kypärissä näkyy likaa, ja puissa on lehdet.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Kaikesta paskasta huolimatta tuo Palpatinen silkkaa teatteria ollut pelastuskeissi ja siitä alkava lopullinen dominointi on edelleen hyytävää kamaa. Jedit uskontohihhuileina voisivat voittaa ikuisuusbattlen, mutta niin vaan kyykyttävät Anakinia loppuun saakka. Ja kyyti on sen mukaista. Paljon on kokonaisuutena pielessä, mutta paljon myös kohdillaan.

Edit. Tuo keskusteluhetki Yodan ja Anakinin välillä myös on melkoinen. Viisain kaikista ei vain halua lukea peliä. Vastaavasti sitten teatterikohtaus Anakinin ja Palpatinen välillä ratkaisee pelin.
 
Viimeksi muokattu:

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eipä oikein koskaan vakuuttanut minua Palpatinen pälpätykset. Juonittelu ja manipulointi on pitkäkestoisia ja hienovaraisia prosesseja, joita on vaikea esittää uskottavasti parin tunnin toiminnantäyteisessä elokuvassa.
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Eipä oikein koskaan vakuuttanut minua Palpatinen pälpätykset. Juonittelu ja manipulointi on pitkäkestoisia ja hienovaraisia prosesseja, joita on vaikea esittää uskottavasti parin tunnin toiminnantäyteisessä elokuvassa.

Kyllähän tuo alkoi jo episodi ykkösessä kun Palpatine kertoi seuraavansa junnun uraa kiinnostuneena. Koko ajanhan tuo on pyrkinyt luomaan eripuraa Anakinin ja jedien välille. Poliittista manipulointia kaikkine klooniarmeijoineen ja säätöineen(harhauttaa jedejä). Lopulta iski sitten ison vaihteen silmään kun oli jallittanut jedejä 100-0. Ihan selkeä kuvio ja sithien tyyliin uhkarohkeaa peliä.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Joo joo. Jedit oli helposti höynäytettävissä, ja Anakinille ei tarvinnut kuin pari valittua sanaa supattaa korvaan niin mieli kääntyi kuin tuuliviiri, ja kohta se oli jo lapsia lahtaamassa. Epäuskottavampaa tarinankerrontaa ei löydy pikkukakkosestakaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Flou

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Tuo olkoon tulkintasi kokonaisuudesta.

Jedit uskoivat sokeasti sääntöihinsä ja Palpatine taasen toimi kuten sithit toimivat. Rakensi helvetillisen ja riskialttiin juonen, mutta teki sen aikana kun oli vielä tasavalta sekä demokratia. Jedit sanoutuivat koko ajan irti poliittisesta pelistä ja tuo mahdollisti Palpatinen kikkailut. Jedit heräsivät liian myöhään ja thats it. Samalla tavalla Sidious tuhoutui. Luuli että imperiumia ei kaada mikään, mutta toisin kävi. Nuo uskonnolliset hörhöt ovat kolikon kaksi puolta. Eivät lopulta poikkea toisistaan niin paljon.
 

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tuo olkoon tulkintasi kokonaisuudesta.

Oikeastaan se on vain tuolle Sithin kostolle ominainen ongelma, kun lopuksi pitää päätyä siihen samaan asetelmaan kuin Uuden toivon alussa. Juoni pitää sitten kuljettaa sinne vaikka väkisin. Ja väkinäiseltä lopputulos sitten tuntuukin.

Sen lisäksi onhan nyt esim. tuo kohtaus jossa Mace Windu voimaheitetään ikkunasta ja Palpatinen kasvot sulavat toteutukseltaankin varsin surkea.
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Eipä oikein koskaan vakuuttanut minua Palpatinen pälpätykset. Juonittelu ja manipulointi on pitkäkestoisia ja hienovaraisia prosesseja, joita on vaikea esittää uskottavasti parin tunnin toiminnantäyteisessä elokuvassa.

Itse luin pari vuotta sitten tuon episodi 3:n kirjan ja siinä tuotiin aikalailla paremmin esille tuota Palpatinen manipulointia ja Anakinin tuskaa valintojen kanssa.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Sithin isoin moka on Padmen kuoleminen... Se rikkoo alkuperäisessä trilogiassa olevaa kaanonia, jossa Leijalla on muistoja oikeasta äidistään. Pikkujuttu, ja seliseliseli selitelty ties kuinka moensti Leijan Voimaominaisuuksilla jne. Mutta ketuttaa se silti.. ei edes ite George pitänyt kaanonista kiinni... josta päästään siihen, että miksi Johonsoninkaan olisi pitänyt (no olisi imo, mutta mitä isäntä edellä, sitä renki perässä)

Noooooo....
 
Sithin isoin moka on Padmen kuoleminen... Se rikkoo alkuperäisessä trilogiassa olevaa kaanonia, jossa Leijalla on muistoja oikeasta äidistään. Pikkujuttu, ja seliseliseli selitelty ties kuinka moensti Leijan Voimaominaisuuksilla jne. Mutta ketuttaa se silti.. ei edes ite George pitänyt kaanonista kiinni... josta päästään siihen, että miksi Johonsoninkaan olisi pitänyt (no olisi imo, mutta mitä isäntä edellä, sitä renki perässä)

Noooooo....

Hetkinen.. selitettiinkö Leian muistoja sen tarkemmin vai oliko ne vain jotain välähdyksiä tai fiiliksiä? Sehän ei välttämättä rikkoonnu tuossa Padmen kuolemassa, vaan vahvistaisi ns. mystistä ja vahvaa verenperimää. Sehän noissa jedihommissa on muutenkin vahvana, vaikka Padme ei itse mikään jedi ollutkaan.

EDIT: Ehkä enemmänkin tämä oma on "haluan selittää mokan jollakin" lausahdus Eiköhän se mennyt vain vituiksi kuten sanoit.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Niin joo ja kaikille muistutus: Rogue One alkoi juuri neloselta.
Paljon kiitoksia muistutuksesta, @Oskar!

Ai että, miten tykkään tuosta leffasta. Suoraviivainen, uskottava, sopivalla tavalla vakavasti otettava, tyylikkään rosoinen ja surumielisen lohdullinen elokuva, ja sankari on ehkä koko Tähtien sota -saagan samaistuttavin.

E: Ja kylmät väreet noista avaruustaistelukohtauksista, kun kapinallislaivasto ryhmittyy hyperavaruusajosta hyökkäykseen. Sekä toki siitä loppukohtauksesta planeetan pinnalla ja kapinallisaluksessa. Joka kerta.
 
Viimeksi muokattu:

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Ai että, miten tykkään tuosta leffasta. Suoraviivainen, uskottava, sopivalla tavalla vakavasti otettava, tyylikkään rosoinen ja surumielisen lohdullinen elokuva, ja sankari on ehkä koko Tähtien sota -saagan samaistuttavin.

Kerrankin sai leikkiä kun kaikki voi kuolla. Ja se on hyvä
 

Oskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset joukkueet, Rantasmikko, Gordon Bombay.
Palpatine?

Mielestäni traileri muuten näyttää paremmalta kuin The Last Jedi. Siihen ei tosin paljoa vaadita, mutta kuitenkin.

Kenen Skywalkerin noususta muuten puhutaan? Hämmentävää.
Eikö muuten ollut vielä hetki sitten huhuissa, että nimi olisi lähes varmasti Son Of Darkness. Nyt lopullinen on The Rise Of Skywalker... Voisi olla tässäkin jokin yhteys.

Edit. Lisätty skywalker pohdinta
Edit2. Lisätty lisää skywalker pohdintaa.
 
Viimeksi muokattu:
Odotukset nollissa, joten tämä varmaan yllättää sitten toivottavasti positiivisesti.

Hitto. Nostinko juuri odotuksia.

No eihän tuosta voi odotukset olla nollan yläpuolella mitenkään. Eli varmasti yllättää positiivisesti.

Hitto. Nostinko juuri odotuksia..
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Vaikuttaisi siltä että nyt sitä menneisyyttä on tuotava takaisin jos tuo edellinen perseily halutaan korjata. Voiman asema ja merkitys etunenässä. Ei tule olemaan helppo homma, mutta itsehän tuo koko helvetin tonttulauma kuoppansa kaivoi.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
Sehän nyt olisi ihan vanhan kaanonin mukaistakin, että Palpatine olisi mukana ainakin pimeän puolen voimakummituksena. Billy Dee Williams näemmä mukana myös, jes. Odotukset ovat, että näillä eväillä saadaan parempi elokuva kuin kasi, mikä ei paljon vaadi.

Tuli katsottua Solo lopulta. Likaisen värimaailmansa lisäksi tuossa nyt ei ollut ihan hirveästi valitettavaa, vaan sellainen mukava kolmen ja puolen tähden avaruuswestern. Selvästi olosuhteiden uhri, surkean The Last Jedin jälkimainingeissa. Nämä storyt ovat uusista leffoista toimineet selvästi parhaiten, harmi että ovat nyt hyllytettynä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös