Tähtien Sota Disneylle – Jedien todellinen paluu

  • 532 694
  • 3 313

Czescku

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stadin Keltamustat
Tänään sitten oli vuorossa boban sarjan kaksi viimeistä jaksoa. Eli oikeastaan vain mandon kolmannen kauden pohjustusta.

Lapset niin ihastuneita Grokuun, että heidän mielestään viimeinen jakso oli paras ehkä ikinä tai lähelle sitä ainakin. No eipä tuossa vastaan väittämistä. Boban neljää ekaa jaksoa olivatkin niin tappavan tylsiä etten niitä edes lapsille ikinä ole näyttänyt. Heti kun huomasin että vitosessa lähdetäänkin takaisin mandoon niin kehtasi lapsillekin näyttää loppusarjan.

10 vuotiaalle ostin baby yoda lelun synttärilahjaksi. Kysäisin tänään miten sillä menee. Siinä se kuulemma töröttää koulupöydän vieressä (äitinsä luona) ja vaikka oli tyttö unohtanut sammuttaa virrat pariksi viikoksi niin silti siellä jokeltelee kun sitä koskettaa. Varmaan vahinko Disneyltä että onnistuivat luomaan noin toimivan ja ihastatuttavan parivaljakon kuin Mando ja Grogu (jälkimmäinen toki oli itsestään selvä hitti). Mutta eihän tuossa Boban sarjassa kiinnosta päähenkilö pätkääkään. Kutosjaksossa bobaa lapset huutavat telkkarille että mene nyt Mando moikkaamaan sitä pikkuista. Toki sentään seiskajaksossa toivoivat ettei se ihmetyyppi tapa bobaakaan.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
No nyt minäkin pikkuisen valitan, vaikka en näistä pikku juoniongelmista ja "hölmöistä jutuista" jaksa välittää, nuo ovat olleet mukana ihan alkuperäisestä trilogiasta lähtien. Mutta:

Ymmärrän , että halutaan vähän revitellä Vaderin kanssa ja ymmärrän, että Disney- tuotannoissa tuntuu olevan kova kynnys laittaa näitä päähenkilöitä lihoiksi. Mutta älkää nyt sotkeko noita asioita keskenään enää, onhan se sitten lopulta ihan helvetin noloa, ettei Vader tunnu tosipaikassa saavan ketään hengiltä. Sinne se jäi Revakin hengissä pihisemään, vaikka oli enää lopullista iskua vaille. En tykännyt!
 
Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS
Neljäs jakso oli melkoista filleriä, mutta tämä viides toimi ainakin itselleni todella hyvin. Pikkutyperyyksiä siellä täällä edelleen, mutta sehän on ehtaa Star Warsia sekin. Propsit siitä että saatiin nähdä Haydenia ilman naamariakin, olkoonkin että vähän nuorennusteknologiaa käyttäen. Kuulapääinkvisiittorin paluu oli ihan hyvin toteutettu, vaikka jokainen enemmän Star Warsiin perehtynyt nyt tiesikin jannun elossa edelleen olevan.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Neljäs jakso oli melkoista filleriä, mutta tämä viides toimi ainakin itselleni todella hyvin. Pikkutyperyyksiä siellä täällä edelleen, mutta sehän on ehtaa Star Warsia sekin. Propsit siitä että saatiin nähdä Haydenia ilman naamariakin, olkoonkin että vähän nuorennusteknologiaa käyttäen. Kuulapääinkvisiittorin paluu oli ihan hyvin toteutettu, vaikka jokainen enemmän Star Warsiin perehtynyt nyt tiesikin jannun elossa edelleen olevan.
Minusta tuo on ihan helvetin paskaa tarinankerrontaa, että ihan yksiselitteisesti näytetään ja annetaan ymmärtää, että Reva tappaa pääinkvisiittorin, ja sitten tämä vaan ilmestyy takaisin eikä tätä selitetä ollenkaan. Meillä poika tiesi just piirretyistä, että on siellä ja elossa Obi-Wanin tapahtumien jälkeen ja OK se minulle on, mutta ei tuo nyt hyvin ollut kerrottu.

Näistä valituksista huolimatta olen silti viihtynyt sarjan äärellä. Paljon hyvää ja pienellä huolellisuudella olisi ihan briljanttia.
 
Takapiiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tää vitosjakso jo vähän parempa settiä, mutta kyllä tässäkin kysymyksiä jäi taas, kuten esim. Miksi Lola sabotoi sen luukun kiinni? Luulin, että on ollut puhe koko ajan vaan jäjittimestä? Vaderin vässyköinti, kun pitäis laittaa kylmäks porukkaa. Reva olisi pitänyt tappaa jo moneen kertaan, eikä jaella armoa vasemmalta ja oikealta.

Edit. Se oven räiskiminen sillä tykilläkin vaikutti hieman hassulta sen jälkeen, kun Reva avasi sen valomiekalla sekunnissa. Mutta kaippa ne tykit sitten teki sen suurimman työn ja "herkisteli" sen Revalle valmiiksi.

Ja joo aika pieniä asioita osalle varmaan, eikä nämä nyt itseäkään suuremmin häirinnyt, paitsi Vaderin vässyköinti.
 
Viimeksi muokattu:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
DV on aavistuksen huvittava näissä uusissa vai onko sitten niin, että saranat olivat vähän ruosteessa original 4-6 SW leffoissa?
Ilmeisesti sen ajan puku oli niin raskastekoinen, ettei Vader kovin näyttävään miekkailuun ja liikehdintään pystynyt? Tosin tönkön näköistä se touhu on originaaleissa, varsinkin ekassa. Olisko seuraaviin jo osattu huomioida tuokin paremmin, minusta on jo Strikessa ketterämpi. Budjettihan ei ollut avausleffassa jättimäinen, kun ei tämmöiseen aikuisten ja lasten yhteiseen satuun oikein uskottu.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Yksi jakso jäljellä ja päällimmäisenä mielessä on "what a waste". Tästä aiheesta olisi saanut nimittäin oikeastikin hyvän sarjan aikaiseksi, mutta mitä saatiin? Boba Fett -tason paskuutta kesäteatterimaisella toteutuksella.

Ainoa plussa James Earl Jonesista Darth Vaderina. Oli aika koomista miten Hayden Christenseniä nostettiin ennakkomateriaaleissa jotenkin isosti esiin tän sarjan kohdalla. Stunttinäyttelijäthän ovat sittemmin kertoneet esittäneensä Darth Vaderia fyysisesti kohtauksissa, mutta kai se on kiva heittää luu jäbälle kun siihen on paikka.
 
Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS
Minusta tuo on ihan helvetin paskaa tarinankerrontaa, että ihan yksiselitteisesti näytetään ja annetaan ymmärtää, että Reva tappaa pääinkvisiittorin, ja sitten tämä vaan ilmestyy takaisin eikä tätä selitetä ollenkaan. Meillä poika tiesi just piirretyistä, että on siellä ja elossa Obi-Wanin tapahtumien jälkeen ja OK se minulle on, mutta ei tuo nyt hyvin ollut kerrottu.

Näistä valituksista huolimatta olen silti viihtynyt sarjan äärellä. Paljon hyvää ja pienellä huolellisuudella olisi ihan briljanttia.

Joo, siis johonkin aiempaan jaksoon olisi katsojalle voinut vähän vihjaista että elossa se pentele edelleen on, mutta tapa jolla tuo Revalle paljastuu oli siis mielestäni hyvin toteutettu.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Miksi Lola sabotoi sen luukun kiinni? Luulin, että on ollut puhe koko ajan vaan jäjittimestä? Vaderin vässyköinti
DV on aavistuksen huvittava näissä uusissa vai onko sitten niin, että saranat olivat vähän ruosteessa original 4-6 SW leffoissa?

Vaderhan käskee Revaa sulkemaan tukikohdan "Lock down the facility" ja Lola tekee työtä käskettyä. Kovinkaan keskittyneesti jengi ei näitä tunnu katsovan.

Ja Vader on nimenomaan vasta kehittymässä isoksi pahikseksi. Tätähän on alleviivattu epäröinteineen ja sillä että myös Vaderilla on flashbackeja ja muistaa olevansa Anakin.

Vielä kuusi vuotta myöhemmin näemme Vaderilta pientä epäröintiä, ja Anakinin äänen, tämän kohdatessa Ahsokan (Rebels S2 finaali) ja sitten yhdeksän vuotta tän sarjan tapahtumien jälkeen näemme Vaderin, joka teurastaa kapinallisia Roguen One:ssa. Pahis kehittyy ja silti Luke aistii, että Anakin sieltä vielä löytyy.

Jaksosta:
Harvinaisen hyvin leikattu jakso, kun flashback ajalta ennen Kolooninen hyökkäsy leffaa korreloi "nykyhetken" tapahtumien kanssa, tai siis kuvasaa aina henkiön tunteita. Flashbackissä Anakin on voitolla, leikkaus Vaderiin joka tuntee samoin ja päinvastoin. Onko ohjaajan, käsikirjottajan vai kenekä idea, mutta sarjamuotoseen kerrontaan aikas hyvin mietitty rakenne.

Reva paljastui juuri siksi joksi viitattiin sarjan alussa, Jeditemppelissä olleeseen lapseen Anakinin rynnätessä tappamaan kaikki. Reva ei vaan ole saanut oikeaa koulutusta ja on siksi helppo pala Vaderille. Joku Luken kouluttama Kylo Ren tietää, että voimaherkkä ihminen aistii sun aikeet ennakkoon ja siksi oli ovela tässä suhteessa tappaessaan Snoken (jotain oikein tehntynä RuinJohnssonilta).

Obi-Wan hahmon kehittyminen on hyvin rakennettu. Voimasta irrottanut masentunut entinen mestari pikkuhiljaa oppii taas käyttämään Voimaa ja koulutuksen taidot palailevat vähitellen. Ja näin viimeisen jakson Vader -kohtaamisen voitto tuntuu loogiselta. Vader on vasta kehittymässä kovaksi ja tunteensa taistelussa hallitsevaksi Sith:ksi jollainen org trilogiassa sitten nähdään. Nyt täysin Voiman hallitseva Obi-Wan on edelleen mestari ja Vader ”I was nothing but the learner” koska ei hallitse vihaansa. Hieno nähdä tuo duel kyllä viimeisessä jaksossa.

..jaa niin siitä että Reva jätettiin henkiin.. tästä siis huhu kertoo, että tuo muutettiin, jotta Reva:lle saadaan mahdollisuus omaan spinoff:n

Oli paras jakso tähän mennessä, vaikkakin tietysti näissä on aina kitistävää kaanonin suhteen tai kaanonin logiikan suhteen ja jälleen lähinnä Bale Organa.. EI koskaan lähettäisi viestiä jossa mainitaan Vaderin lapset. Kyllä Revalle olisi pitänyt keksiä parempi keino älytä Tatoiine

Jaa nii.. nyt kahdessa vikassa jaksossa on ollut suorat viittaukset The Force Unleash peliin. Edellisessä Obi-Wan pelastaa Leian tyrmästä ja tässä Vader pidättelee alusta.. toki myös ROS:ssa Ray ja Kylo tekee näin, mutta tosta pelistähän noi Voiman käytöt on napattu..
 
Viimeksi muokattu:

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hyvin leikattu jakso? Katsotaankohan samaa sarjaa.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
No siis tajusinhan mää tän, mutta en tiennyt, että jäljittimellä on tällainenkin ominaisuus, että koko robotti muuttuu ohjailtavaksi.
Leijahan löysi siitä Restraining Bolt:n, eli oli ulkopuolisessa hallinnassa.

Hyvin leikattu jakso? Katsotaankohan samaa sarjaa.
Ilmeisesti ei... et siis tunnistanut tunnerakenteita leikkauksessa flashbakkeihin.. aika outoa, jos vähääkään leffafriikki on. Tai sitten se Mcgregor ei vaan osaakkaan kasvonäytellä?

No mutta niille, joita kiinnostaa, niin YLE Kulttuuriykkönen käsitteli SW maailmaa ihan tähän viimesimpään Obi-Wan jaksoon asti.
 
Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
Ajattelin ettei tämä paremmaksi voi mennä, mutta vielä mitä menihän se! Huikean hyvä jakso takaumineen ja lopun mittelöineen!

En ymmärrä mitä täällä nillitetään jostain epäloogisuuksista, ehkä olen sitten vain tarpeeksi sisällä Star Warsin loressa, että kaikki on täysin loogista ja selkeää. Tusinakatsojalle sarjassa on varmaan paljonkin epäselvää ja ”epäloogista”.

Faneille tätä tehdään ja fanit pääasiassa tykkäävät.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker

Ei siihen tarvitse olla sisällä missään loressa jos sanoo että sarja on paskasti tehty, mitä se on. ”Tusinakatsoja” vielä kivasti silleen vähän nenänvartta pitkin katselua. Ei Disney tee SW-faneille pelkästään näitä sarjoja, vaan haluaa tehdä niillä rahaa ja paljon. Jos näitä tehtäisiin faneille ei aikanaan olisi Expanded universea hylätty samantien. Mandalorian oli hyvä, Boba Fett ja Obi-Wan jo hutaisten tehtyä sontaa. Tulossa on vaikka mitä lisää ja odotukset eivät ole korkealla.
 
Niin, nimenomaan ei ole sisällä loressa, jos sanoo sarjan olevan paskasti tehty. Tusinakatsojat harvemmin ovat, niin ihmekkös se, että joku suurinkvisiittorin ihmepelastuminen tuntuu typerältä ja huonolta käsikirjoitukselta.

TLJ:ssä lähdettiin rikkomaan tähtien sodan lainalaisuuksia ja onnistuttiin karkottamaan fanit, tämä vielä viimeisteltiin Sololla. Tämän jälkeen väki vaihtui ja sisältöä alettiin alleviivaten tekemään sen "oikeille" faneille. Esim. Clone Warsin viimeinen kausi ja vaikkapa Ahsokan ottaminen Mandalorianiin prequels-materiaalista oli ihan fan serviceä. Expanded Universestä on muuten kaikenlaista pääsiäismunaa napattu esim. Kenobiin...

Boba Fett oli kyllä itsellekin pettymys, sitä ei yksi Cad Bane pystynyt pelastamaan. En tosin ole ikinä ollut mitenkään erityisemmin kiinnostunut Boba Fettistä hahmona, missä olen vähemmistöä.
 
Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS
Tulossa on vaikka mitä lisää ja odotukset eivät ole korkealla.

Tämä on tavallaan hyvä asia, joku noista sarjoista voi yllättää todella positiivisesti kun odotukset ovat alhaalla. Olen itse tykännyt Bobasta ja Kenobista, mutta tiedostan varsin hyvin hukatun potentiaalin. Mandon kolmoskausi toivottavasti jatkaa kahden ensimmäisen vahvalla linjalla ja sillä "omalla" tyylillään.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Niin, nimenomaan ei ole sisällä loressa, jos sanoo sarjan olevan paskasti tehty. Tusinakatsojat harvemmin ovat, niin ihmekkös se, että joku suurinkvisiittorin ihmepelastuminen tuntuu typerältä ja huonolta käsikirjoitukselta.

TLJ:ssä lähdettiin rikkomaan tähtien sodan lainalaisuuksia ja onnistuttiin karkottamaan fanit, tämä vielä viimeisteltiin Sololla. Tämän jälkeen väki vaihtui ja sisältöä alettiin alleviivaten tekemään sen "oikeille" faneille. Esim. Clone Warsin viimeinen kausi ja vaikkapa Ahsokan ottaminen Mandalorianiin prequels-materiaalista oli ihan fan serviceä. Expanded Universestä on muuten kaikenlaista pääsiäismunaa napattu esim. Kenobiin...

Boba Fett oli kyllä itsellekin pettymys, sitä ei yksi Cad Bane pystynyt pelastamaan. En tosin ole ikinä ollut mitenkään erityisemmin kiinnostunut Boba Fettistä hahmona, missä olen vähemmistöä.
Miten lore selittää Revan palikkamaisen näyttelijän, surkeat toimintakohtaukset, leikkauksen ja ctrl+c -juonen?
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
TLJ:ssä lähdettiin rikkomaan tähtien sodan lainalaisuuksia ja onnistuttiin karkottamaan fanit, tämä vielä viimeisteltiin Sololla. Tämän jälkeen väki vaihtui ja sisältöä alettiin alleviivaten tekemään sen "oikeille" faneille. Esim. Clone Warsin viimeinen kausi ja vaikkapa Ahsokan ottaminen Mandalorianiin prequels-materiaalista oli ihan fan serviceä.
No siis jos tykkää siitä että Star Warsissa ei ole mitään uutta ikinä niin kai tämä menee.

Itsehän lähestynyt asiaa niin että Star Wars on ollut keskimäärin paskaa suunnilleen Jedin Paluun jälkeen (ewokit urheina Vietcongin taistelijoina nyt tietty vähän erikoisia, sillä Vietcong oli sympaattisempi).

Enpä toisaalta ole katsonut toisaalta TLJ:n jälkeisestä materiaalista kuin Mandalorianin ensimmäisen kauden. Sitten tuli aikanaan katsottua Rebelsiä yksi kausi ja Clone Warsia... kolme kautta? Eli ilmeisesti minun pitäisi katsoa Clone Wars ja Rebels kokonaan tajutakseni mitä Obi-Wan sarjassa tapahtuu? Eipä varmaan tule katsottua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös