Syyttömät sivulliset jätettävä rauhaan

  • 2 622
  • 2

scholl

Jäsen
Oletteko huomanneet, että hullut, kouluammuskelijat, laitapuolen kulkijat, rikolliset jne. ovat yhä enemmän alkaneet kohdistaa tekojaan syyttömiä kohtaan? Aiemmin oli sellainen meininki, että porukka tappoi toisiaan humalassa, mutta nyt murhataan koululaisia kotimatkallaan tai sairaanhoitajia työtehtävissään jne. Esimerkkejä on vaikka kuinka. Mistä ihmeestä tämä johtuu ja kuinka siihen voitaisiin reagoida? Ehdotan ensimmäiseksi sitä, että syyttömiin kohdistettuja tekoja paheksuttaisiin enemmän kuin muita tekoja. Toisin sanoen, henkilö pitäisi laittaa kunnolla häpeäpaaluun jo silloin, vaikkei olisi vielä tappanut ketään ja sitten jos tappaa tai murhaa niin rangaistukset pitäisi olla vähintään tuplat silloin, jos teko kohdistuisi täysin syyttömään. Eli murhasta 2x elinkautinen ja aikaisintaan 24v jälkeen ulos ja samoin tapostakin 2x tappo, jos teko on kohdistunut syyttömään sivulliseen.

Jokainen meistä pystyisi halutessaan tappamaan syyttömiä, koska he ovat pahaa aavistamattomia kansalaisia, jotka luottavat siihen, että muutkin elävät about samojen normien mukaan. Me emme kuitenkaan tee niitä tekoja, koska meidän mielestämme se ei ole sopivaa. Niinpä he, jotka tekevät, pitäisivät joutua oikein kunnolla maksamaan hintaa tekosistaan. Useasti se on nimittäin niin, että heidän on paljon vaikeampi hoidella tuttavapiirissään ketään, kun siellä osataan olla varuillaan ja tapella vastaan.

Mikään ei ota oikeasti niin paljon kupoliin kuin se, että näkyy otsikoita, jossa joku syytön on menettänyt jonkun hullun takia henkensä, joten kyllähän nyt hemmetti pitäisi alkaa johonkin toimenpiteisiin tämän ongelman johdosta. Yksi vaihtoehto olisi sekin, että sallisimme kidutukset vankienhoidossa. Aiemmin oli se käsite kuritushuone, josta on valitettavasti luovuttu. Nyt meille on muuttanut paljon henkilöitä mm. sotiakäyvistä maista, joissa arkielämä on väkivaltaisempaa kuin täällä vankilaelämä. Niinpä heille pitäisi olla varmaan jo lähtökohtaisesti kovempi kuritus, jotta se vankilassa oleskelu ei tule liian houkuttelevaksi. Toisaalta fakta on myös se, että kyllähän rikoksia - jopa henkirikoksia suomalaisetkin tekevät, joten ei kurituksen tarpeellisuuden syy ole pelkästään demografinen. Esim. Hyvinkään ampujan pitäisi mielestäni saada kerran viikossa jotain sähköshokkihoitoa ja turpaanvetoa.

Otsikossa lukee syyttömät sen takia, koska kohta joku tulee sössöttämään jotain lapsista ja naisista. Itse esim. en ole lapsi, enkä nainen, mutta minua vituttaisi ihan suunnattomasti, jos menettäisin henkeni sen takia, että sattuisin väärään paikkaan väärään aikaan, joten sen takia onpa kyseessä mies, nainen tai lapsi niin jos joku on syytön, niin hänet tulee jättää rauhaan. Pahikset, murhatkaa toisia pahiksia, pitäkää väkivalta sisäpiirin harrastuksena.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Naapurin mummo
Oletteko huomanneet, että hullut, kouluammuskelijat, laitapuolen kulkijat, rikolliset jne. ovat yhä enemmän alkaneet kohdistaa tekojaan syyttömiä kohtaan?
Olen huomannut. En onneksi mitenkään henkilökohtaisesti.
Eli murhasta 2x elinkautinen ja aikaisintaan 24v jälkeen ulos ja samoin tapostakin 2x tappo, jos teko on kohdistunut syyttömään sivulliseen.
Kyllä mielestäni pitäisi antaa paljousylennyksiä, eikä paljousalennuksia olivatpa uhrit sitten syyttömiä sivullisia tai juopporemmin samoja jäseniä. Sehän osoittaa suurempaa vaarallisuutta, kun on tappanut enemmän porukkaa. Siis yhden tappamisesta yhden tapon tuomio ja sen jälkeen joku kerroin, että minkä mukaan mennään. Tuomio voisi aina vaikkapa tuplaantua seuraavan tapon kohdalla. Breivikille tulikin aikamoinen tuomio, en rupea laskemaan, että paljonko.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös